Yleinen

Jäähyväisvaellus Oberblegiseelle

2.9.2015

Mie tulin täsä iha just Suomeen.

Mutta sitä ennen paiskin niska limassa ja hartiat räjähtämispisteeseen asti jännitettyinä töitä 14 päivää putkeen – ei kun hups, olihan minulla yksi vapaapäivä. Se ainoa kaatosateinen ukkospäivä Zurichissä. Heräsin tympääntyneenä sateen lorinaan, koska olin halunnut lähteä vaeltamaan vielä viimeistä kertaa. Olin haaveillut Graubundenista, mutta päivässä sinne ei ehtisi, joten jouduin typistämään unelmilta siipiä. Katsoin ulos, käänsin kylkeä ja nukuin tunnin lisää. Sitten havahduin, että enhän minä nyt voi tuijottaa Greyn anatomiaa viimeistä vapaapäivää Sveitsissä, sitä voi tehdä Turussakin (niin kuin juuri nyt) ja etsin nopeasti, missä ei sataisi sinä Herran päivänä. Glaruksen kantonissa! Sinne siis!

Reittini ja sen maisemat olivat pikkuheidimäisyydessään niin sataprosenttista Sveitsiä, että itketti. Tälle tulin sanomaan auf Wiedersehen ja danke vielmal. Huippuja, jotka puikkelehtivat pilvien välissä – tai ehkä toisinpäin. Ihmeellisen vihreitä metsiköitä, vuorenrinteitä kipuavia ilmeikkäitä kuusia, lammas-, lehmä-, kana-, vuohi- tai possulaitumia, linnunlaulua, hämähäkkejä, yleistä juomapaikkaa korjaava äijä, jonka puheesta ei ottanut mitään selkoa, pieni sateen uhka.

P1540105P1540123
P1540128P1540132 Viimeiset päiväni Gockhausenissa olivat hullua kiirettä, univajetta ja paikasta toiseen viuhtomista. Pari nuorimmaista lasta olivat rankassa kuumeessa, joten jouduin hoitamaan heitä kotona, ja iltapuhteena täyttelin rahoitushakemuksia BRYC:in loppuvuoden toimintaan. Onneksi alussa ei ollut tällaista (tai kun nyt muistelee, niin oli, kun perheen äiti oli Kanadassa työmatkalla ja minä tappelin vakuutusyhtiön kanssa), sinkui nimittäin hermot sen verran kireälle, että nyt vasta olen saanut edes pientä lomamoodia pystyyn. Kaiken kiireen keskellä ehdin kuitenkin näkemään suomityttöjä vielä kerran, käymään parilla lenkillä ja uiskentelemaan Zuriseessä. Ihan pikkuisen vain. Hellan ja tietokoneen ja kuumemittarin tuijottelun vastapainoksi. P1540138
P1540146P1540149

Hyvästien sanominen Sveitsille ei ollut erityisen helppoa, mutta ei kyllä vaikeaakaan. Yleensä pitemmältä reissulta lähteminen tuntuu joko kamalalta tervanjuonnilta tai huikealta riemunloikalta (miten niin olen lukenut Ronja Ryövärintytärtä viime aikoina), mutta tällä kertaa pysähdyin vain viimeisenä aamuna hetkeksi tyhjän huoneeni kaljun sängyn reunalle, kiitin mielessäni kaikkia, joiden elämiä omani oli näiden kesäkuukausien aikana leikannut ja kaikkia kokemuksia, jotka olin saanut. Viimeisinä viikkoina eloon oli kuitenkin hiipinyt pienimuotoinen kyllästyminen: minulla on parempaa tekemistä muualla. Suomessa siintäisi asuminen siedettävän välimatkan päässä siskosta, viimeinkin, kandin pusertaminen, kirjoitusprojekteja, järjestöhommia ja uusia mielenkiintoisia opiskelukuvioita. Ystäviä, perhettä, sukulaisia. Halusin jo päästä nauttimaan siitä, että olisin puoli vuotta samassa maassa kuin suurin osa tärkeistä ihmisistä.

P1540162P1540166
P1540171P1540176
P1540188Lapsille hyvästien sanominen oli silti ihan tuhottoman hankalaa. Ensin he eivät oikein tajunneet, että tämän lounaan jälkeen Sunna lähtee. Oli pientä kiistaa, ruoalla leikkimistä, hermostunutta nauramista, yleistä töhöystä siis. Ensin kyynelpadot murtuivat minulta ja perheen äidiltä, sitten olimmekin yksi nyyhkyttävä möykky ensin lastenhuoneessa, sitten ruokasalissa, sitten eteisessä ja lopulta vielä bussipysäkillä. Tytöt halusivat antaa minulle pieniä aarteitaan, poika jalkapallon, mutta en voinut ottaa mitään, ja mitäpä olisin niillä tehnyt? Muistot ovat niin paljon kauniimpia. Tuntuu hyvältä, miten välittäviä ja fiksuja ja ystävällisiä lapset ovat, ja miten mahtavia ihmisiä heistä on kasvamassa. En olisi voinut saada parempaa host-perhettä. Se ei silti tarkoita, että olisin suuri perheasumisen ystävä. Olen niin yksin viihtyvä jörri (ainakin välillä), että toisen nurkissa pyöriminen stressaa aika pahasti. Eikä tämän ikäisenä ehkä oikein enää haluakaan integroitua niin täysillä toiseen perheeseen, en itse ainakaan ollut valmis tekemään kaikkeani sen eteen. Ehkä 17-vuotiaalla vaihtarilla se onnistuu paremmin kuin muutamaa vuotta vanhemmalla aupilla, joka on asunut muutaman vuoden jo omillaankin. Perheeni oli mukava, hauska ja samanlainen kuin minä itse, ja meillä oli todella mukavaa kesän ajan, mutta en olisi kyllä osannut asennoitua kokonaiseen auppivuoteen. Näin oli hyvä: olin hyvä työssäni, koska jaksoin tsempata muutaman kuukauden, mutta olisin kyllä laiskistunut talvea kohti. Tai siis gonahtanut. P1540195
P1540199
P1540155 P1540158

Näiden vuorikuvien jälkeen on aika tehotonta sanoa, ettei Sveitsi oikein vakuuttanut. Luonto oli hyvinkin rakastettavaa, yhteiskunta ehkä ei. En moiti lainkaan. Joistain maista tai kaupungeista vain pitää heti ensikohtaamiselle, joihinkin tykästyy ajan kanssa, joistain ei vain pidä, mutta Sveitsi ei herättänyt oikein tunteita mihinkään suuntaan. Tosi jees, mutta rinnassa ei hyppelehdi oikein mikään tunne. Ehkä positiivista kuitenkin. Minulla oli hieno kesä, ja ainakin erilainen! Nyt suuntaan täysillä kohti ihan mahtavia juttuja, joita Suomi-syksy tarjoaa! Kaikenlaista huikeaa meneillään, huutelen niistä ihan takuulla täälläkin. Tämä syksy näyttää minulta. Minä tältä syksyltä. Hassua.

Sveitsi-kuvia ja juttuja on vielä mukavasti varastossa, pysykäähän kuulolla, jos Alppimaat kiinnostavat! Reissuiluni ei todellakaan lopu tähän paluuseen, sillä tiedossa on niin maakuntamatkailua, BRYCin koulutusmatkaa, Viroa, Norjaa, Ruotsia ja vaikkas mitä. Ties mitä.

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Maarit Johanna 2.9.2015 at 19:32

    Voi heidimaisemat ja voi teidän ihanat kakrut <3

    • Reply Sunna 4.9.2015 at 10:32

      Ne on loppu ny ja nähty tälle kesälle :(

    Leave a Reply