Yleinen

Vainaupairjutut

14.7.2015

Vitutus on inspiraatioista parhain. Ja Turmion Kätilöt tai Paperi T. Siinä mielessä olen ainakin hyvin stereotyyppinen suomalainen, että otan negatiivisista tunteista, varsinkin ihanasta vitutuksesta, kaiken irti: mässään herkkuja, makaan sängyllä, nautiskelen sivistyneesti alkoholia (not), piereskelen verkkareissa ja kuuntelen niin raskasta musiikkia, että ihme, että tämä kolmoskerroksen lattia kestää mokoman painon. Mutta ei Mokoman – se on roskaa!

Äitini kävi täällä, ja se oli mahtavaa, siitä juttua myöhemmin. Nyt kuitenkin heitin mamman Kloteniin ja kyrsiinnyin esimerkiksi keittiön jynssäämisestä (juustofonduepadan hinkkaaminen on yllättävän kamalaa) ja eritoten siitä, että joudun maksamaan itse paluulippuni Suomeen vastoin ennakkokäsitystäni. Olen niin pa, etten edes tiedä, onko minulla persettä, joka repsottaisi auki. Olkaa hyvät kauniista mielikuvasta. No, 90 euroa sinne tänne, pikkujuttuja! Swiss pyytää lisäksi rahaa tavallisesta matkatavarasta, joten minun pitää joko a)ottaa lähes kaikki nyt jo Suomeen mukaan ja selvitä pari viikkoa muutamalla t-paidalla ja yksillä farkuilla ja kengillä tai b)maksaa lisää matkalaukusta. No, kattellaan.

Väliaikavitutus: kaksi sääskeä pörrää tässä ympärillä enkä varmana saa niitä pyydystettyä ennen nukkumaanmenoa. Sitten ne innaa ja ulisee koko yön eikä nukkumatti ilahduta ilmestyksellään neiti Kokkosta taaskaan.

No, kanavoin luovuuteen kaiken tämä (ihan hauskan) kyrsiintymisen ja nyt olen niin hyvällä tuulella, että musiikkikin on vaihtunut – no ähäkutti, ei ole! Mutta maailma hymyilee taas! Nyt voitte nauttia tästä galleriasta, jonka askartelin tämän ah-niin-ihanan työn eduista ja auvoisista päivistä.

kejttiö2 kouluaamu2 kusipyykki2 mattyb2 suklaatia2 uimala2 vesisota2

Anygays, kesälomani alkaa kolmen työpäivän päästä, lennähdän saman tien Suomeen ja tänne on luvattu viimeisiksi päivikseni kolmenkympin helteitä. Kaikki enemmän kuin buenosti siis! Parasta on kuitenkin se, että saan nukkua aamuisin lomalla tunnin pidempään. On luksusta saada 7 tuntia unta palloon 6 sijaan – hyvästi univaje! Olen myös aika paljon mukavampi ihminen aamukahdeksan jälkeen kuin ennen sitä. Ja näin saan myös kirjoitusaikaa iltaisin, ihan parasta maailmassa!

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply