Yleinen

Vilaus Petroskoita

29.4.2015

Heissan!

Anteeksi, kun tuli pidettyä tällaista radiohiljaisuutta. Venäjällä sattui ja tapahtui: jouduimme heti matkalla onnettomuuteen, josta selvisimme kuitenkin suht ehjin nahoin. Järkytys oli kuitenkin suuri, ja minulla on muutenkin valtava kiire. Vakuutusyhtiön kanssa tappeleminen ja lääkärissä ravaaminen vie aikaa entistäkin enemmän. Olen siis ihan kunnossa, pitää vain käydä huolellisissa tarkastuksissa, ettei vammoja varmasti ollut.

Ajattelin kuitenkin läiskäistä muutamat kuvatukset ilmoille, koska Petroskoi on aika erikoinen kaupunki ja etten jo sanoisi omituinen valinta reissukohteeksi. En olisi itsekään sinne ehkä muuten ihan heti mennyt, mutta järjestömme Barents Regional Youth Councilin vuosikokous järjestettiin tänä vuonna siellä.



Alkumatka sujui aika mahtavasti, käytiin ihanan Norja-tyttösen kanssa Helsingissä pizzalla (Classic Pizza for the win!) ja lähdettiin sitten huristelemaan hullun venäläiskuskin kanssa kohti itärajaa. Kiteen kohdalla luukutettiin Nightwishiä, ja Venäjän rajan ylityksen jälkeen nautittiin oluset. Matka sujui leppoisasti, kunnes sitten kesken liikenneonnettomuuskeskustelun päsäytettiin itse ulos tieltä. Siitä varmaan joskus enemmän. Monen tunnin ulkona seisoskelun, tavaroiden hakemisen ja sairaalareissun jälkeen päästiin hotellille, jossa ihanaihanaihana Venäjä-tiimi oli käynyt kaupassa hakemassa meille mehua ja herkkuja. Meille selviytyjille! Vietin yön hienon hotellihuoneeni vessan lattialla, khyl maar, koska ulkona trollibussikuskit huudattivat torvea ja huusivat itsekin.

Itse kokous sujui jouhevasti (paitsi virkamiesten sotaintoista paapatusta kuunnellessa meinasi haukotus kohota esiin), ja olen nyt BRYCin puheenjohtaja myös vuosimallia 2015-2016! Jeejee! Istuttuamme tarpeeksi kokoushuoneessa lähdimme katsomaan lyhytelokuvia ja perinteiseen karjalaiseen ravintolaan.



Yllätyksekseni Barents Ecology Film Festivalilla näytettiin mitäpäs muutakaan kuin saamelaisia elokuvia! Olin varmaan ainoa koko salissa, joka ymmärsi leffat ilman tekstitystä. Musta tuntuu tämän reissun jälkeen, että Venäjä yllättää aina, hyvässä ja pahassa. Tuona iltana se yllätti kuitenkin hyvässä. Olin aika väsynyt ja hiukan shokissa vielä eilisen kolarin jäljiltä, mutta iltamme karjalaisessa ravintolassa oli niin mukava ja kotoisa, että rentouduin pitkän päivän jälkeen, vaikka en päässytkään lataamaan akkuja omaan huoneeseen kovin ajoissa. Söin herkullista sienikeittoa, toiset olisivat halunneet kokeilla karhupihviä, mutta karhunmetsästyssesonki kuulemma alkoi vasta seuraavana päivänä. He tyytyivät siis hirveen ja loheen, eikä metsään kuulemma menty niissäkään. Aika omituista, että Venäjällä karhujen kevätpyynti on vielä sallittua. Toisaalta, mikäpä siellä ei olisi, kun turvavöitäkään ei ole pakko käyttää.

Seuraavana aamuna iski väsy niihin, jotka olivat ravintolailtaa vodkalla ja karaokelle jatkaneet, mutta mie kohtasin päivän virkeänä ja iloisena! (Sitä seuraavasta aamusta ei puhuta. Voi luoja.) Maailmakin näytti hiukan kauniimmalta ei-väsyneiden silmien läpi, kuten myös Petroskoi. Lähdimmekin suomea puhuvan oikistytön kanssa kävelylle kohti Äänisen aaltoja, kun olimme saaneet kokouksen kunnialla finaaliin. Olen käynyt tätä ennen Venäjällä vain Murmanskissa, joten kaupungin kauneus ja ikä sekä arkkitehtuuri yllättivät. Enpäs ole ennen nähnyt KFC:tä jugendhuvilassa! Toki siniset kaljakioskit, kulkukoirat ja rähjäiset pulut kuuluivat myös Petroskoin katukuvaan, mutta tuolla kadut olivat leveitä, rakennukset vanhoja ja kauniita (joskaan eivät kovin hyvin ylläpidettyjä) ja autotkin suurimmaksi osaksi ajalta Gorbatsovin jälkeen.

Hiippailimme Äänisen rantaan, jossa norjalainen vuorikiipeilijäapinamme kävi valloittamassa jonkin tärkeän heebon patsaan. Voi anteeksi, en kyllä muista kenen, kaupungin perustaja hän taisi olla, mutta aika paljon antiikin Poseidon-viboja muistomerkissä oli. Mie tyydyin vain kuvaamaan puluja ja kiikkumaan patsaan ensimmäisellä tasanteella miliisin pelossa.

Matkamme jatkui votka- ja suklaakaupan kautta vielä Pietariin vievälle junalle, mutta kamerani sanoi itsensä irti sen jälkeen. Taisi kolari tehdä tepposet sillekin, vaikka se nyt taas levon ja kuivauksen jälkeen jotenkin toimiikin. Aika kämänen tuuri on se, että säästää järkkäriin koko kevään, ostaa sen ennen reissua ja sitten kaksi päivää ostosta joutuu kolariin kiitos kaistapäisen russkikuskin. Toivottavasti matkavakuutus tulee köyhää opiskelijaa vastaan tässä tapauksessa.

Eniveis, mie kirjoittelen ehkä Venäjältä lisää myöhemmin tai en, nyt taidan ruveta tekemään pakkauslistaa (asia, jota en ole koskaan aiemmin tehnyt!) tai fiilistelemään vappua, joka on jäänyt tehokkaasti väliin toistaiseksi. Jatkossa postailen takuulla tiuhempaan tahtiin, nyt vain on onni potkinut kaikessa mahdollisessa ja olenpa itsekin vähän törttöillyt. Kiitos ja anteeksi. Spasiba.

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta 29.4.2015 at 22:56

    Aina on kiva päästä tollaisiin vähän oudompiin paikkoihin jonkun tollaisen ”tekosyyn” varjolla. :) Itselle venäjä on vielä aivan tuntematon kohde, kiva lukea aina juttuja sieltä.

    • Reply sunna 1.5.2015 at 14:29

      Venäjä on ihan uskomaton äärimmäisyyksien maa, raja Suomen ja Venäjän välillä taitaa olla maailman suurin elintasokuilu. Reissu oli tällä kertaa sen verran rankka, että olen nyt tyytyväisenä Suomessa (vielä 9 tuntia…) :D

    Leave a Reply