Yleinen

Au pairit Los Angelesissa

10.4.2015

 photo Screenshot 2015-04-01 19.52.50.png

Kiitos, Yle, kun laitoit matkakuumeeni ihan uuteen nosteeseen au pair -sarjan myötä! Ulkona paistaisi aurinko ja sukset odottavat hiihtäjäänsä, mutta mie vaan löhöän sohvalla ja itkeskelen tyttöjen tarinoille ja seikkailuille. En nyt enempää ruodi sarjan ideaa tai siihen valittuja henkilöitä, sanonpahan vain, että kannattaa katsoa! Näin lämmintä ja mukavaa tosi-tv:tä harvoin näkee. Katsojalukujen perusteella sarjaan saadaan jatkoa, jaksot ovat olleen Areenassa nyt reilun viikon ja niitä on katsottu pian 100 000 kertaa jokaista.

Yle on onnistunut välttämään kaikki mustamaalaamiset, puolen valitsemiset ja sudenkuopat. Tyttöjen arkea kuvataan aika objektiivisesti, eikä kenestäkään henkilöstä haluta antaa negatiivista kuvaa. Jokaisella on omat syynsä, taustansa, ongelmansa ja hyvät puolensa, ja ne näkyvät tietysti käytöksessä. Osa tytöistä on paljon kypsempiä, osa vielä lapsellisempia, mutta jokainen oppii todella paljon sarjan edetessä.

Oikeastaan ainoa, joka esitetään hiukan kriittisessä valossa, on osa host-perheistä – ja syystä! Henna-raukan ensimmäinen perhe on aivan kammottava, he leikkivät niin ihanaa ja vastuuntuntoista työnantajaa kameroiden edessä, mutta niiden sammuttua pompottavat au pairia. Reipas ja oma-aloitteinen tyttö muuttuu itkuiseksi ja väsyneeksi. Minun kävi Hennaa todella sääliksi, koska olen ollut samassa tilanteessa. Vaihtariaikainen host-äitini oli samanlainen kaksinaamainen teeskentelijä, joka tyrannisoi kotia ja näytteli ulospäin, että kaikki on mahtavasti. Siinä tilanteessa on todellista rohkeutta tajuta, ettei vika ole itsessä (mikä on teininä TODELLA vaikeaa) ja luottaa itseensä vielä huonon kokemuksen jälkeenkin. Minulla meni valehtelematta ainakin vuosi, ellei kaksikin, toipua pettymyksestä ja uskaltaa hypätä tuntemattomaan uudelleen yksinään. Henna on vasta 18, mutta hoitaa tilanteen niin hyvin kuin tuollaisen nyt ylipäätään voi.

Muutenkin sarjasta saa enemmän irti, kun on kosketuspintaa siitä, mitä au pairit käyvät läpi. Totta kai on hauska naureskella puskaan yökkimiselle ja tönköille treffeille, mutta jokainen yksin vieraassa maassa/tilanteessa pärjäämään joutunut ymmärtää, miten rankkaa se oikeasti on. Sarja kuvaa au paireilun aika lailla sellaisena, kuin se todella on: auktoriteettiongelmaa, ristiriitoja perheen kanssa, mutta myös niitä ihania hetkiä, jotka tekevät reissusta lähtemisen arvoisen. En ole ollut au pair – vielä. Eikä kokemukseni todennäköisesti muistuta tyttöjen Amerikan-keikkaa, sillä Euroopassa au pairit tekevät vähemmän työtunteja eikä täällä pidetä toisia eurooppalaisia jonain köyhinä tyttöressuina, jotka pääsevät maistamaan parempaa elämää rapakon takana.

Harmi, ettei sarjassa ole enempää jaksoja. Olisi ollut mukavaa seurata Losiin jääneiden kahden tytön (häähää enpäs spoilannut) jatkoajan sujumista tai nähdä, millaista arkea tytöt pyörittivät. Toki heitä kuvattiin lasten kanssa, mutta päiväohjelma olisi ollut hauska nähdä.

Iso kiitos siis Ylelle tämänlaisen ohjelman tuottamisesta! Olin todella positiivisesti yllättynyt kahdesta asiasta:

a) Nuorten naisten elämän kuvaaminen.(Sori, piti käyttää feministikortti.) Hyvin monet asiallisetkin tosi-tv:t ja dokumentit keskittyvät joko parinvalintaan tai miesten elämään. Iholla oli ihan jees, mutta ehkä vähän tunteellista retostelua ja ulinaa. Tällä kertaa nuoret naiset näytettiin juuri sellaisina, kuin he (me?) ovat: naiiveina, kypsinä, rohkeina, pelokkaina, reippaina, laiskoina, älykkäinä, tyhminä… mutta ennen kaikkea ihmisinä, ei pelkkinä naispuolisina ihmisinä. Au pairiksi lähtemistä pidetään monesti tyttöjen juttuna ja sikäli vähän tylsänä ja helppona, mutta sitä se ei todellakaan ole. Minusta sarjan hienointa antia oli osallistujien tulevaisuuspohdinta ja itseluottamuksen kertyminen.

b) Nuoria lähellä oleva ja kiinnostava aihe. Nuoriin katsojiin on selkeästi panostettu! Jaksot ovat nähtävillä Areenassa syyskuulle asti, ja niitä on katsottu todella ahkerasti. Nuoret ovat selvästi löytäneet sarjan ja pitäneet siitä. Eivät tädit, sedät ja mummelit katso sarjoja netistä tuolla innolla. Yle on ollut aika hukassa nuoren katsojakunnan kanssa, mutta nyt on osuttu kultasuoneen (ja siis varmasti jo ekalla kaudella, tämähän on toinen tuotantokausi). Juuri tällaista haluaisinkin, että verorahoillani tehdään (voi mikä suuri potti minulta vuosittain valtiolle tuleekaan, varmaan sata euroa ainakin!): uutta, kiinnostavaa, objektiivista ja ihmisläheistä ohjelmaa, joka parhaassa tapauksessa rohkaisee nuoria tekemään, mitä he haluavat.

Oletteko katsoneet Au paireja? Oliko sarja teistä kehujeni arvoinen vai tylsää sontaa?

PSST! TJ 21!

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Terhi / Muru Mou 10.4.2015 at 14:14

    Hei, katoin just eilen viimeisen jakson tästä. Ihan kauheasti ei Areenassa ole suomalaisia viihdeohjelmia joita pystyy katsomaan ulkomailla, joten aloin katsoa tätä tylsyyksissäni. Mutta tykkäsin kyllä, vaikka tuskin olen näin kolmikymppisenä ihan kohdeyleisöä :D

    Judith on aivan mahtava, tuli hyvä fiilis itselle kun katsoi hänen onneaan. Toivottavasti tulisi joku ”pari kuukautta myöhemmin” -jakso, jossa kerrottaisi miten hänellä menee!

    • Reply sunna 10.4.2015 at 18:43

      No mutta aina vaan parempi, jos saadaan haaviin monenikäistä porukkaa! En tiedä, onko ohjelmalla erityistä kohdeyleisöä, mutta on kiva, että nuoret on selkeästi innostuneet katselemaan sitä :)

      Oi Judith joo! Kun suhtautuu elämään noin aurinkoisesti ja kohtelee toisia ihmisiä hyvin, niin saa takaisin samaa, mitä antaa :) Aluksi olin että apua mikä aikuispissis, mutta jo toinen jakso sulatti mun sydämen Judithille!

    Leave a Reply