Yleinen

Reaaliaikaisia kuulumisia Sri Lankasta

maanantai, huhtikuu 22, 2019

Terveisiä Hiriketiyasta Sri Lankasta! Eilisen järkyttävät tapahtumat ovat tuskin jääneet keneltäkään kuulematta. Olen serkkuni kanssa paraikaa Hiriketiya nimisessä pienessä kaupungissa maan etelä-rannikolla, hyvän matkan päässä alueista joissa pommitukset tapahtuivat. Seuraamme aktiivisesti uutisia ja ulkoministeriö lähettää meille tietoa tapahtumien kulusta. Sri Lankan hallitus on toistaiseksi sulkenut some-kanavat (Whatsapp, Instagram, Facebook) estääkseen virheellisen tiedon leviämistä. Huomaan että olen saanut paljon viestejä eri kanaviin mutta edellä mainitusta syystä en pääse lukemaan viestejä tai vastaamaan niihin. Haluan kertoa kaikille huolestuneille että olemme turvassa❤️

Tunnelma tämänhetkisessä olinpaikassamme on rauhallinen ja turvallinen, vaikka tänään aamukuudelta päättynyt ulkonaliikkumiskielto koski meitäkin.  Koemme olevamme onnekkaita että satuimme juuri tähän paikkaan tekojen aikaan. Alunperin suunnitelmissamme oli liikkua tänään kohti lännempänä sijaitsevaa Mirissaa, mutta tilanteen vuoksi näimme parhaaksi välttää turhaa matkustamista ja jäämme Hiriketiyaan vielä ainakin yhdeksi yöksi.

Täällä palmujen katveessa, telttamajoituksessa ”keskellä viidakkoa” puitteet ovat kuin paratiisissa, mutta toki maan tapahtumat ovat koko ajan mielessä ja pieni pelko takaraivossa. Lennämme kotiin perjantaina ja toivon mukaan tilanne on rauhoittunut siihen mennessä. Pyrin päivittämään tilannetta Suomeen päin siskoni avustuksella, kunnes somekanavat jossain vaiheessa taas aukeavat. Nyt kuitenkin meillä kaikki hyvin❤️

You Might Also Like

20 Comments

  • Reply Piyya maanantai, huhtikuu 22, 2019 at 09:33

    Turvallista loppumatkaa teille sinne Sri Lankaan ❤️

  • Reply Äiti ja Isä maanantai, huhtikuu 22, 2019 at 22:17

    Rakkaita terveisiä. Pitäkää huoli itsestänne ja toisistanne. Toivottavasti voitte nauttia lomaviikon lopusta. Nähdään pian kotona <3

    • Reply alohatravels keskiviikko, huhtikuu 24, 2019 at 12:13

      Kyllä täällä nautitaan ja ollaan varovasti. Pian nähdään❤️

  • Reply Ilkka maanantai, huhtikuu 22, 2019 at 23:06

    Kauniilta näyttää! Riikinkukko pihalintuna – kiehtovaa. Teitä odottaen. Järkätkää turvallinen matka vaikka suoraan lentokentälle – eiköhän vakuutus hoida. Love I + M.

    • Reply alohatravels keskiviikko, huhtikuu 24, 2019 at 12:16

      Pihapiirin eläinkunta on kyllä kiehtova; riikinkukkoja, apinoita, pesukarhuja.. Näiden seuraaminen voittaa ehdottomasti telkkarin katselun!

      Otamme tästä viimeisestä kohteestamme Unawatunasta suoran kyydin lentokentälle, varmasti turvallisin ratkaisu😊❤️

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin sunnuntai, huhtikuu 28, 2019 at 23:10

    Kivoja kuvia! Meillä on ollut tarkoitus vierailla Sri Lankassa ensi vuonna, mutta viimeaikaiset tapahtumat mietityttävät. Turvallista ja mukavaa loppureissua!

    • Reply alohatravels tiistai, toukokuu 21, 2019 at 15:51

      Kiitos! Toivotaan että asiat Sri Lankassa palaisivat pian ennalleen.

  • Reply Iida In Translation maanantai, huhtikuu 29, 2019 at 16:00

    Olen harkinnut Sri Lankan reissua jo tovin, joten tapahtumat koskettivat itseäkin, vaikka en siellä päin olekaan. :/

    Turvallista kotimatkaa!! Viihtyisältä näyttää teidän majoituspaikkanne onneksi 🙂

    • Reply alohatravels tiistai, toukokuu 21, 2019 at 15:50

      Toivotaan että Sri Lankaan uskaltaa pian taas matkata jotta pääset toteuttamaan tämän reissu-unelman:) Meidän turvapaikassa oli kyllä puitteet kohdillaan!

  • Reply Anna | Muuttolintu tiistai, huhtikuu 30, 2019 at 04:31

    Nauti, pysy turvassa ja toivottavasti ei tarvitse enää kuulla kamalia uutisia sieltä suunnalta. Oli meillekin aika järkytys, kun vasta tammi-helmikuussa oltiin siellä suunnilla.

  • Reply Anna-Maria K keskiviikko, toukokuu 1, 2019 at 09:36

    Koita Orbot-appia, sen avulla mä käytin somea! (palasin suomeen tänään)

    • Reply alohatravels tiistai, toukokuu 21, 2019 at 15:48

      Paikallisten neuvosta latasimme loppulomasta VPN-aplikaation jonka kautta pääsimme somen äärelle 🙂 Kiitos vinkistä kuitenkin!

  • Reply Asko torstai, toukokuu 2, 2019 at 21:14

    Kiitos kuulumisista ja hienoa, että olette jälleen turvallisesti Suomessa. Kävin tuolla vuosi sitten ja iskut tuntuvat paljon syvemmiltä johtuen siitä, minkä jäljen Sri Lanka jätti sydämeeni. Jotain siitä kertoo, että tein parin viikon matkasta peräti 21 postausta! Saanen laittaa linkin niihin tähän perään, sillä toivon, ettei väki säikähdä liikaa. Olisi paha juttu, jos saarelle ei uskallettaisi mennä. Se olisi turismille ja koko maalle liian iso isku. Toivottavasti matkustuskieltosuositus poistuisi pian. https://appamatkustaa.fi/category/aasia/sri-lanka/

    • Reply alohatravels tiistai, toukokuu 21, 2019 at 15:47

      Sri Lanka todella inspiroi kirjoittamaan, itsellänikin ennätyspitkä lista aiheista joista kirjoittaa odottamassa 🙂 Kiitos linkistä!

      Törmäsin juuri uutiseen jossa kuvailtiin tämänhetkistä tilannetta Sri Lankassa. Hotellit ja rannat humisivat tyhjyyttään, niin surullista vaikka ymmärtäähän sen 🙁 Toivotaan että tilanne tasaantuu pian ja turismi alkaisi taas kukoistaa!

  • Reply anmariencfc perjantai, toukokuu 3, 2019 at 23:05

    Varmasti hieman ristiriitainen fiilis lomailla paratiisissa kun tietää samalla, että aivan lähettyvillä on tapahtunut jotakin kauheaa. Toisaalta tärkeää on myös jatkaa kaikkea kuten ennenkin, kuten Asko tuossa ylempänä kommentoikin.

    • Reply alohatravels tiistai, toukokuu 21, 2019 at 15:42

      Niinpä, ei sitä ikinä oikein osaa odottaa että jotain tällaista sattuisi silloin kun itse on lomalla. Mutta kummasti sitä sopeutuu ja elämä jatkuu.

  • Reply Periaatteen Nainen lauantai, toukokuu 4, 2019 at 22:40

    Hienoa, että te olette turvassa ja matka jatkuu. Ei ole tosiaan mitkään helpoimmat olosuhteet oleskella, ja jatkaa ”arkea” tai ”lomaa”, kumpi vain on meneilläänkin.

    • Reply alohatravels tiistai, toukokuu 21, 2019 at 15:40

      Ei tosiaan, mutta onneksi ikävät uutiset eivät täysin onnistuneet lomafiilistä karkoittamaan!

    Leave a Reply