Tiedän, että vaikutan monen algerialaisen mielestä höpsöltä, koska juttelen eläimille ja pidän niitä kovin inhimillisinä, ystäviin verrattavina, olentoina muutenkin. Eräs anopin kertoma tarina sai kuitenkin huomaamaan, ettei eläinten älykkyys suinkaan ole jäänyt huomaamatta täälläkään.
Algeria on valitettavasti joutunut historiansa saatossa kokemaan kovia. Ensin se oli pitkään siirtomaa, saavuttaen itsenäisyytensä verrattain myöhään, erityisen raa’an sodan jälkeen. Sisällissotaan maa ajautui 90-luvun alussa ja sotaa käytiin vuosina 1991-2002. Myös sisällissota oli erityisen julma vaatien yli 100 000 uhria. Syyrian väkivaltaisuuksia seuratessani olenkin tuntenut aivan erityistä myötätuntoa syyrialaisia kohtaan, koska tilanne on muistuttanut monin tavoin Algerian tilannetta vuosia sitten.
Taustan huomioon ottaen Algerian nykytilanne on hämmästyttänyt positiivisesti, onhan maata kutsuttu eräässäkin jutussa alueen rauhan ja kehityksen satamaksi. On mielestäni aika hyvä saavutus, että HDI-indeksin mukaan Algerian inhimillinen kehitys on korkea, kun luokittelussa on kuitenkin olemassa enää vain yksi pykälä ylöspäin eli ”erittäin korkea HDI” ja kun suunta näyttäisi olevan ylöspäin suuntautuva!
Algerialaiset eivät mielellään puhu sodasta ja kokonaiskäsityksen saaminen onkin kuin palapelin kokoamista pala palalta pikkuhiljaa. Epäilen, ettei tuo palapeli tule koskaan valmiiksi. Kuuntelen kuitenkin mielelläni, jos joku haluaa sodasta puhua.
Larba, meidän lähin kaupunkimme, oli sisällissodan aikana yksi vaarallisimmista alueista. Kaupungissa näkee nykyisin runsain mitoin haikaroita, joiden touhuja tykkään kovasti seurata. Lähes jokaisen sähköpylvään nokasta löytyy haikaranpesä ja erityisen mielenkiintoista on mielestäni seurata, kun haikarat hoitavat pesissään poikasiaan. Se anopin pysäyttävä ja paljon kertova kommentti liittyi juurikin haikaroihin ja sisällissotaan. Anoppi nimittäin totesi, että sodan aikana haikaratkin katosivat Larbasta. Anoppi hämmästeli ääneen, kuinka älykkäitä näiden lintujen täytyykään olla, koska sodan aikana nekin hylkäsivät kaupungin! Haikarat olivat vapaita nousemaan siivilleen ja jättämään vaarallisen kaupungin, mutta suuri osa sen ihmisasukkaista ei kyennyt samaan. Haikaroilla oli mahdollisuus muuttaa hoitamaan poikasiaan turvallisempien alueiden lyhtypylväisiin, mutta ihmisten oli olosuhteiden pakosta jäätävä aloilleen. Sodan päätyttyä haikarat kuitenkin palasivat!
Jos olen jotakin oppinut tätä palapeliä kootessani, niin ainakin sen, että monia asioita voi ymmärtää, vaikkei niitä täysin hyväksyisikään ja ettei ketään pitäisi kovin sanoin arvostella, ellei ole kulkenut hänen saappaissaan. Sodan kokemus on jotakin, josta en mitenkään voi saada kiinni, vaikka kuinka yrittäisin. Siinä missä minä sain opiskella kaikessa rauhassa ja hankkia itselleni tutkinnon nuoruudestani nauttien miehen yksi siskoista melkein räjähti koulurakennuksensa mukana ja toinen sisko joutui jättämään lukion kesken. Tuntuu kovin kohtuuttomalta, että niin kovin monen nuoruus on mennyt pilalle sodan vuoksi – sodan, jossa monikaan tavallinen ihminen ei ollut oikein kummankaan taistelevan osapuolen puolella. Esimerkiksi anoppini on nähnyt sekä itsenäisyyssodan että sisällissodan. Toisaalta Wendy Ouali kuvaa kirjassaan An Englishwoman In Algeria Algerian yhteiskuntaa kovin anteeksiantavaksi ja olen huomannut aivan saman; pitkävihaisuus ei tunnu olevan algerialaisille tyypillinen piirre. Meidänkin asuinalueellamme asuu kuulemma ihmisiä sodan molemmilta puolilta rinta rinnan. Tästä yritän ottaa itsekin oppia!
En ole kuitenkaan koskaan erityisemmin pitänyt Larban Centre Villesta. En tiedä, onko se osittain sodan vuoksi jäänyt jollakin tavoin montaa muuta aluetta vanhoillisemmaksi alueeksi vai mistä johtuu, että tunnelma Larban keskustassa on mielestäni aivan erilainen kuin vaikkapa Algersissa, jossa vietän paljon mieluummin vapaa-aikaani? Lähes kaikki (ne muutamat) ikävät kokemukset Algeriasta liittyvät juurikin Larbaan ja larbalaisiin. Toisaalta arvostan sitä, että lähimpänä kaupunkinamme Larba tarjoaa esimerkiksi ihan ok:n terveyskeskuksen, mutta taas toisaalta, jos vain suinkin on aikaa, ajelemme esimerkiksi hammaslääkäriin mieluummin Algersiin.
Nyt joku saattaa ihmetellä postauksen kuvia. Nämä on otettu Larban läheisillä vuorilla, joille ei olisi ollut sisällissodan aikaan asiaa. Muistan, kuinka ihastelin vuoria anopin kattoterassilta vuonna 1999 ja anoppi jotenkin väisti ehdotustani vuoriretkestä. Myöhemmin kuulin mieheltä, että juuri näillä vuorilla oli sodan aikaan erityisen vaarallista, koska niillä piileskeli militanttiryhmiä. Kun olimme miehen kanssa kahdestaan vuorilla, löysimme hylätyn talon jäänteet sekä kaivon aivan valtavan idyllisestä paikasta. Jäimme miettimään, onko talo jouduttu hylkäämään juurikin sodan takia keskeneräisenä? Tai onko se jopa vaurioitunut sodassa? Jäimme myös miettimään, millaista tällaisessa idyllisessa paikassa olisikaan asua. Talo ei suinkaan ollut ainoa laatuaan! Alueen hylätyt talot ja autiot pihat herättivätkin monia ajatuksia. Tällä hetkellä on vaikea kuvitella, että nämä idylliset vuoret ovat joskus olleet aivan toisenlaisten tapahtumien näyttämöinä!
