Kun juhlaperinteet on nyhjäisty tyhjästä

En tiedä, onko muissa monikulttuurisissa perheissä koettu samantapaista ongelmaa – juhlapyhiä, joihin ei oikein ole ollut minkäänlaista tarttumapintaa ja joihin on täytynyt luoda oman perheen pyhien viettotavat aivan alusta alkaen?

Mehän olemme eläneet suurimman osan yhteisestä lapsiperhearjestamme Suomessa. Halusin kuitenkin tuoda lapsille edes jotakin perinteitä myös isän puoleisesta kulttuurista ja olemmekin aina viettäneet lasten kanssa Eidia. En kuitenkaan oikein ole tiennyt, kuinka Eidia perinteisesti Algeriassa vietetään, joten olen tullut luoneeksi aivan omannäköisemme juhlapyhien viettotavat. Tavallisesti nimenomaan lapset ovat olleet Eidiemme keskipisteessä ja olen pyrkinyt aina järjestämään jotakin erityisesti lapsille soveltuvaa mukavaa tekemistä. Kerran olimme Eidina Turun Caribiassa ja yhdistimme tähän reissuun myös seikkailun Turun linnassa, toisella kertaa taas vietimme Eidia lasten sisäleikkipuistossa ja herkuttelimme hamppareilla, eräällä kerralla lähdimme risteilylle ja ainakin kerran olemme pitäneet lastenjuhlat, joihin kutsuimme myös lasten mummin vieraaksi. Yhden kerran matkustimme Istanbuliin nimenomaan Eidin aikaan, koska ajattelin, josko Istanbulissa saisimme enemmän kiinni Eidin perinteistä. Lastemme Eideihin on myös perinteisesti kuuluneet Eid-lahjat.

Tiesin toki, että Eidia tuskin vietetään Algeriassa aivan tällä tavalla, mutta kun ympärillä ei ollut oikein ketään, jonka kanssa olisimme Eidia viettäneet, oli minusta tärkeintä luoda näistä juhlapyhistä jollakin tavoin erityisiä juurikin lapsille. Sellaisenkin jännän huomion nimittäin tein, että vaikka miehellä onkin erittäin laaja ystäväpiiri myös Suomessa, niin tuntui, että Eidia vietetään Suomessa usein ydinperheen kesken. Lisäksi olen ollut huomaavinani, että perinteisesti juuri naisilla on suuri vastuu Eidin tunnelman luomisessa. Tämä tuntuikin aika haasteelliselta äidistä, joka ei ollut koskaan omassa lapsuudessaan Eidia viettänyt.

Kun sitten tulimme Algeriaan, huomasin, että täällä Eidin viettotavat ovatkin perinteisissä perheissä aivan erilaisia kuin mihin lapsemme ovat tottuneet. Lapset eivät suinkaan ole näiden Eidien keskiössä, vaan tuntuvat menevän vähän siinä sivussa ja perheen sekä sukulaisten luona vieraileminen tuntuu olevan Eidin pääohjelmanumero. Lapsille ei myöskään välttämättä anneta lainkaan suuria lahjoja, vaan makeiset ja kolikot korvaavat lahjat. Valitettavasti eräänä Eidina, kun työkiireideni vuoksi ajattelimme viettää Eidin aivan perinteisesti, emmekä järjestäneet lapsille mitään sen erityisempää tekemistä, totesivat lapset, että ”Eid oli tylsin Eid ikinä”. Tunsin pienoisen pistoksen, koska tajusin, että olin tullut luoneeksi lapsille Eidia kohtaan sellaisia odotuksia, joita perinteisen Eidin ei ole edes tarkoitus täyttää.

Olemmekin Algeriassa yleensä tehneet tässäkin asiassa kompromissin; Eidin ensimmäinen päivä sujuu yleensä perinteisesti, sukulaisia tavaten, jo siitäkin käytännön syystä, että ensimmäisenä Eid-päivänä suuri osa lastenkohteista tuntuu olevan kiinni. (Itse asiassa jopa suuri osa apteekeista on kyseisenä päivänä kiinni, mikä onkin herättänyt täällä huolta mahdollisista sairastapauksista Eidin aikaan.)

Täällä vietettiin juuri joitakin viikkoja sitten jälleen Eidia ja mekin matkasimme usean sukulaisen luokse istumaan hetkiseksi. Juttelimme säästä ja erilaisista leivonnaisista moneen otteeseen ja päivä sujui verkkaisesti. Miehen suku on valtava ja kaikkien luona vierailemiseen saisikin helposti kulumaan koko Eidin. Oma suosikkikohteeni sijaitsee tuttavapiirimme kaikista vaatimattomimmissa asuinolosuhteissa maaseudulla, mutta vaatimattomista puitteista huolimatta juuri tässä kodissa on mukava tunnelma! Tälläkin kertaa löysin juuri tästä kodista mukavaa juttuseuraa nuoresta naisesta, joka on juuri valmistunut puheterapeutiksi ja aikoo erikoistua autististen lasten auttamiseen. Meillä oli valtavasti mielenkiintoista juteltavaa! Toisessa vierailupaikassa tapasin pojan, joka opetti minulle ensimmäisen vierailuni aikana arabiaa tyyliin ”tämä on pöytä”. Pikkupojasta oli kasvanut iso ja komea nuorimies ja tunsin itseni hetken vanhaksi.

Eidin toisena päivänä olikin vuorossa kaikkea lasten mieleen olevaa tekemistä; kävimme nimittäin pizzalla, keilaamassa ja lasten sisäleikkipuistossa. Pizza oli ehkä elämäni parasta! Lisäksi pizzeriassa ilahdutti erityisen hyvä palvelu; eräs perhe tuli syömään viiden melko pienen lapsen kanssa. Nuori tarjoilijapoika katseli touhua hetken sivusta, kunnes kääri hihansa ja auttoi vanhempia paloittelemaan pienimmille lapsille pizzat. Tämä auttoi vanhempia melkoisesti ja koko perhe pääsi pian syömään kaikessa rauhassa. Tällaista palvelua ei ihan joka paikassa saakaan!

Keilahallista löytyi radat sekä pikkulapsille että hieman kokeneemmille keilaajille.

Tässä 7-vuotias poika saa opastusta keilailun saloihin.

Ja vaikka mies taisikin vähän innostua keilaamisesta, niin kyllä 7-vuotiaskin pääsi radalla tositoimiin! Pelleradan kiva ominaisuus oli se, että lapsen nimi ja pisteet ilmestyivät radan yläpuolella olevaan screeniin.

Huomaan, että meille sopii hyvin tällainen Eidin vietto, jossa yhdistämme sekä perinteitä että lapsille erityisen mieluisia juttuja! Huomaan myös, että ainakin suurimmissa kaupungeissa Eidit tuntuvat pikkuhiljaa siirtyvän sen tyyppisiksi Eideiksi, joita minä olen lapsillemme tottunut järjestämään. Lapsille on tarjolla kaikenlaista kivaa tekemistä ja vanhemmat tuntuvat yhä enemmän ottavan lapset huomioon juhlapäivinä. Joskus minua surettaa lapset, joiden kenties hartaasti odottama juhlapäivä on lopulta, ainakin minun silmissäni, lähinnä ympäriinsä haahuilemista, mutta kenties nämä lapset eivät oikein osaakaan odottaa mitään muuta?

Suureksi Eidiksi kutsutun Eidin osalta minulle oli alkuun järkytys, että naisten osalta suuri osa Eidista kuluu perinteisissä perheissä lampaan paloitteluun, lampaan vatsalaukun puhdistamiseen, lampaan pään valmistamiseen ruuaksi sekä ”mahalaukkukeiton” keittämiseen. Tämä ei oikein vastaa minun ajatustani juhlimisesta ja hauskanpidosta eikä ”mahalaukkukeitto” ja muut kyseisenä Eidina tarjottavat juhlaruuat oikein vastaa käsitystäni juhlaruuasta. Arvostan kyllä suuresti sitä, että algerialaiset lahjoittavat sankoin joukoin kallista lampaanlihaa hyväntekeväisyyteen, mutta olen myös päättänyt, etten aio opetella valmistamaan esimerkiksi ”mahalaukkukeittoa”, koska meillä ei siitä kukaan pidä. Alkuun sain tästä osakseni kritiikkiä, mutta myöhemmin olen tajunnut, että osa ”kriitikoista” taisi vain olla kateellisiakin siitä, etteivät tietyt perinteet sido minua lainkaan samalla tavalla kuin ne kenties sitovat perinteisessä algerialaisessa perheessä elänyttä naista – olen tietyllä tavalla paljon vapaampi valitsemaan juuri ne perinteet, joista itse pidän ja viettämään Eidiä juuri sillä tavalla, josta itse pidän.

Facebooktwittergoogle_pluslinkedinrssyoutube
Previous Post Next Post

You Might Also Like