Suomen suurin matkablogiyhteisö

Millainen on 6-vuotiaan mielestä kiva päivä?

Hyvä_päivä

Luin juuri vähän aikaa sitten, että Suomessa toteutetun Lapsibarometri-tutkimuksen mukaan suomalaisilla 6-vuotiailla pyyhkii hyvin, mutta tästä huolimatta moni on surullinen ja jäin miettimään sitä, kuinka oma 6-vuotiaamme sanoo usein, että tänään oli kiva päivä! Tämä on mukava kuulla! Suurimmat epäilykseni Algeriaan muuttoa kohtaan kun liittyivät juurikin lapsiin – entä jos lapset eivät viihtyisikään? Entä jos lapset eivät saisikaan ystäviä? Entä jos erilaisia lapsia kiusattasiin Algeriassa? Entä jos opettajat olisivat aivan liian tiukkoja eivätkä ymmärtäisi lainkaan tällaisia kahden kulttuurin lapsia? Entä jos…? Koska lapset ovat kuitenkin viihtyneet täällä erinomaisesti, on omakin sopeutuminen ollut helppoa.

Kieltämättä monet toteamukset kivasta päivästä liittyvät viime kesän Espanjanlomaan – jopa 4-vuotias kyselee, milloin lennämme taas lentokoneella. Mutta aivan samoin muistelimme Suomessakin onnistuneita lomamatkoja – osaa muistellaan vieläkin monen vuoden jälkeen – ja niinhän sen pitää oikeastaan ollakin – on mukavaa saada unohtumattomia kokemuksia tavallisen arjen vastapainoksi! On kuitenkin mukava nähdä, että 6-vuotias nauttii myös aivan tavallisesta arjesta – menee mielellään kouluun, tekee mielellään kotitehtäviä ja on saanut niitä ystäviäkin!

Ne ”kiva päivä” -kommentit, joita olen viime aikoina kuullut liittyvät usein kovin pieniin asioihin – pieniin asioihin, jotka erottavat nämä ”kivat päivät” aivan tavallisesta arkipäivästä. Kesällä päivät rannalla olivat ehdottomasti 6-vuotiaan mielestä tällaisia ”kivoja päiviä” ja nyt syksyn tullen esimerkiksi leikkiminen lapsiparkissa voi saada aikaan tällaisen kommentin. Yleensä suosimme Bab Ezzouarin lapsiparkkia, mutta pari kertaa lapset ovat leikkineet myös Ardiksen lapsiparkissa, joka muistuttaa hieman minikokoista Hop-Lopia.

Hyvä_päivä2

Hyvä-päivä10

Valvojia on paikalla runsaasti, mutta ensimmäisellä kerralla teimme tästä huolimatta niin, että kävimme itse lasten leikkiaikana syömässä ravintolassa, josta oli suora näköyhteys leikkialueelle. Seuraavalla kerralla uskalsimme lähteä jo kauemmas ja lapsilla oli ollut tosi hauskaa. Pikkupoikien leikkiessä pääsimme tytön kanssa ostoksille. Ennen Ardiksessa oli leikkipaikka, joka oli varsinaisen kauppakeskuksen ulkopuolella ja jossa lapset leikkivät vanhempien valvonnan alla, mutta nyt tilat ovat muuttaneet kauppakeskuksen sisätiloihin.

Hyvä-päivä9

Taisin kertoa jo aikaisemminkin, että kaupunkiin rakenteilla oleva suuri moskeija sijaitsee alueella, josta löytyy myös moni suosikkipaikkamme – moskeijan torni on siis hyvä maamerkki! Nyt moskeija näytti saaneen jo kupolin ja pimenevässä illassa moskeija näytti Ardiksen parkkipaikalta katsottuna tosi kauniilta (,mikä ei valitettavasti taas oikein välity kännykällä nappaamistani kuvista, jotka otin nopeasti 4-vuotias tiukasti toisessa kädessä ja kännykkä toisessa).

hyvä-päivä8

Hyvä-päivä6

6-vuotiaan toinenkin suosikkipaikka löytyy läheltä Ardista – Promenade des Sablettes -puisto on tainnut esiintyä blogissa jo kyllästymiseen asti? Kun emme olleet käyneet puistossa vähään aikaan, olivat rakennustyöt taas ehtineet edistyä yllättävän paljon – vieläkin ollaan kaukana niistä alueen mallikuvista, jotka olen myös jo ehtinyt blogissa esitellä, mutta kyllä tuolla jo nyt lapset viihtyvät.

Hyvä-päivä3

Algerialaiset perheet viihtyvät puistossa yllättävän myöhään iltaan asti – tällä kertaa mekin olimme liikkeellä vielä siinä vaiheessa, kun oli jo pimeää. Suosittelen ottamaan puistoon mukaan joitakin omia leluja – puistosta löytyy kyllä liukumäki ja joitakin keinuja sekä ”tivolilaitteita”, mutta silloin kun paikalla on paljon lapsia, voi näihin joutua jonottamaan pitkäänkin.

Hyvä-päivä5

Osa lapsista pyöräilee puistossa, mutta minusta potkulautailevaa lasta on puistossa helpompi vahtia, joten olemme suosineet potkulautaa, palloa ja leijaa. Lapset tykkäävät myös valoa heijastavista ritsan tapaisista leluista, joilla ammutaan valoa loistava ammus ilmaan. Näitä sai ainakin viimeksi ostaa puistosta. Ensimmäisen kerran näimme näitä Istanbulissa ja ”ritsat” jaksavat innostaa lapsia vieläkin. Aivan helppoa ampuminen ei ole, joten tämä onkin hieman haastavampaa puuhaa kuin ihan ensin voisi luulla.

Hyvä-päivä4

Eväät tietysti kuuluvat myös puistoretken varustukseen. Algerialaiset tulevat paikan päälle yleensä iso kori täynnä kotitekoista evästä, mutta tässä kohtaa minä mielelläni ”lintsaan” ja me haemme eväämme Ardiksesta. Suunnitelmien mukaan tänne pitäisi valmistua pyörätie, jota pitkin pääsisi ajamaan melkein meiltä asti tuonne puistoon ja tämä voisikin olla lapsille kiva juttu! Tähän mennessä 6-vuotias kun on saanut ajaa uudella temppupyörällään lähinnä vain sisätiloissa pihankin ollessa edelleen myllättynä. Huolimatta hieman rajoitetusta ajotilasta myös päivä, jona 6-vuotias sai uuden pyöränsä oli näitä ”kivoja päiviä” ja tästä huolimatta pojasta on tullut jo taitava ajaja!

Olemme saamassa parin päivän sisällä Suomesta vieraita, joita 6-vuotiaskin jo kovin odottaa, ja kirjoittaa päiväkirjaansa, kuinka monta päivää vielä on vieraiden tuloon. Tulossa on siis jälleen kivoja päiviä! Näiden kivojen päivien vuoksi blogissa tulee varmasti olemaan lähiviikkoina hiljaista ja oikeastaan osittain tästä syystä tässä kuussa on ollut muutoinkin aika hiljaista, kun olemme laitelleet vierashuonetta valmiiksi ja kun olen yrittänyt saada muutamia työprojekteja valmiiksi ennen vieraiden tuloa. Facebook tuskin hiljenee täysin eli jos jutut Algeriasta kiinnostavat, tulethan vierailulle myös FB-sivuilleni.

 

Facebooktwitterlinkedinrssyoutube
Previous Post Next Post

You Might Also Like