Hyppää sisältöön

Esittelyssä Thaimaan suomalaiset sukelluskoulut

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 17.12.2014
Thaimaan rantavesien koralleissa ja kaloissa riittää ihasteltavaa. Sukellusopetusta voi kaukomailla saada myös suomeksi.

Opettele sukeltamaan Thaimaassa

Snorkkeli ja evät kuuluvat suorastaan asiaan Thaimaan-lomalla, sillä rantavesien koralleissa ja kirjavissa kaloissa riittää ihasteltavaa. Kun vedenalaisen maailman lumoihin on kerran päässyt, alkavat syvemmätkin vedet houkutella helposti.

Pinnan alla turkoosi vesi muuttuu tummaksi. Korallien välissä puikehtelehtivat kalat ovat kuin piirretyistä elokuvista. Hämyisestä maisemasta esiin tulevat kalliomuodostelmat ja niitä päällystävät korallit ovat upea näky.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Laitesukelluksessa turvallisuus on tärkeintä. Niinpä on hyvä tietää, että opetusta voi kaukomailla saada myös suomeksi. Syvyyksiin voi laskeutua turvallisin mielin, kun ei tarvitse murehtia kielimuurista tai siitä, onko opetuksesta varmasti ymmärtänyt kaiken oleellisen.

Raya Divers

Suomalaisten sukelluskoulujen uranuurtaja Raya Diversilla on viisi toimipistettä Etelä-Thaimaan lomakohteissa. Suomalaiset sukelluskouluttajat ja -ohjaajat johdattavat niin eri tasoisille PADI-kursseille kuin sukellus- ja snorklausretkille.

Raya Diversin toimipisteet sijaitsevat Phuketissa, Raya Yain saarella, Koh Lantalla, Krabilla sekä Khao Lakissa.

Kurssien ja erilaisten päiväretkien lisäksi Raya Divers järjestää pidempiä retkiä eli sukellussafareita. Similan-safari kestää neljä päivää, ja kokonaisina sukelluspäivinä pinnan alle päästään neljä kertaa. Similan-, Bon- ja Tachai-saarten lisäksi ohjelmaan kuuluu sukellus Richelieu Rockilla.

Jos aikaa riittää, kannattaa harkita safaria Burmaan, Merguin saaristoon. Alue koostuu 800 saaresta, jotka ovat pääosin asumattomia. Kuuden päivän mittaisella safarilla tarjoutuu runsaasti mahdollisuuksia nähdä kalalajeja, jotka Thaimaan vesillä ovat harvinaisia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Raya Divers

Koh Tao Divers

Vuonna 1987 perustettu Koh Tao Divers on alalla tunnettu toimija. Se ilmoittautuu suositun sukellussaaren Koh Taon ensimmäiseksi sukelluskeskukseksi. Koulutustoiminnan lisäksi yritys huolehtii ympäristöstään suojelemalla herkkää vedenalaista eläimistöä.

Koh Tao Diversissa henkilökunta on kokonaan suomalaista. Koulutus on monipuolista, sillä kurssinsa voi valita PADI-, SSI- tai TecDeep Diver –luokitusten parista. Niin aloittelijat kuin pelastussukelluksesta tai kouluttajakursseista kiinnostuneet saavat haluamansa suomen kielellä.

Myös Koh Tao Divers tekee sukellusretkiä Similanin ja Merguin saaristoihin. Liikkeelle lähdetään Koh Taolta. Similanilla sukeltaja voi valita mieleisensä retken kahdesta vaihtoehdosta, joihin molempiin sisältyy myös kajakkiretki ja nähtävyyksien katselu Surinin kansallispuistossa.

Myös Merguille järjestetään kahdentyyppisiä matkoja. Neljän päivän retkeen sisältyy 14 sukellusta, viiden päivän matkalla sukelluskohteita kertyy 18.

Koh Tao Divers

The Adventure Club

Myös Phuketin ja Koh Lantan välille sijoittuvilla Koh Phi Phin saarilla on mahdollista saada suomenkielistä sukellusopastusta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

The Adventure Club järjestää snorklaus- ja sukellusretkiä sekä eri tasoisia PADI-sukelluskursseja. Ryhmäkoot kursseilla ovat kiitettävän pieniä, jolloin myös yksilölliset tarpeet voidaan huomioida.

Sukellusretkillä tutustutaan Phi Phi Marine Parkin vesiin. Sukelluskeskuksen kautta on mahdollista osallistua myös Similanin saaristoon tehtäville eripituisille retkille.

Hauskana erikoisuutena The Adventure Club järjestää Shark Watch -retkiä, joihin sisältyy takuu hain näkemisestä. Mikäli asiakas ei retkellä näe black tip -riuttahaita, hänelle luvataan rahansa takaisin. Myös yösnorklaus ja luolasnorklaus kuuluvat tarjontaan.

Koska The Adventure Clubissa toimii yksi suomenkielinen kouluttaja, kannattaa kielitoive esittää hyvissä ajoin ennen kurssille osallistumista. Muussa tapauksessa ennakkovaraukset kursseille ja retkille eivät ole tarpeellisia. Yrityksen internetsivut ovat toistaiseksi vain englanniksi.

The Adventure Club

Live & Let Dive

Koh Samuilla toimiva Live & Let Dive on saaren ainoa suomenkielistä opetusta tarjoava sukelluskoulu, jonka palveluihin kuuluvat snorklaus- ja sukellusretket sekä lukuisat kurssit eritasoisille sukeltajille. Peruskurssien lisäksi koulussa onnistuu esimerkiksi Divemaster-tutkinnon suorittaminen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Monet retkistä vievät sukelluskohteisiin lähelle Koh Taon saarta, jonne liikutaan pikaveneellä. Koulu lupaa pieniä ryhmäkokoja ja yksilöllistä palvelua – yhtä divemasteria kohden otetaankin verkkosivujen mukaan vain kaksi oppilasta ellei toisin sovita.

Sukelluskoulun yhteydessä toimii myös varustemyymälä, josta voi tarvittaessa hankkia omat sukellusvälineet.

Live & Let Dive

Mask and Finns

Alun perin Pattayan kupeessa Jomtienissa toimintansa aloittanut suomalais-thaimaalainen sukelluskoulu tarjoaa nykyään sukelluskursseja myös Koh Changin saarella.

Koulussa on mahdollista osallistua niin sukellusretkille kuin PADI-kursseillekin – vaihtoehtoja löytyy sekä kokeneemmille vesipedoille että aloittelijoille.

Sukelluskoulun toimipisteet sopivat erityisesi sellaisille matkailijoille, jotka etsivät mahdollisimman lähellä Bangkokia sijaitsevaa sukelluspaikkaa.

Mask and Finns

Dive Dimension

Khao Lakissa suomenkielistä sukellusopetusta saa myös Dive Dimension -nimisessä koulussa, joka sijaitsee keskeisellä paikalla lomakohteessa. Muiden koulujen tapaan myös Dive Dimension tarjoaa erilaisia vaihtoehtoja aloittelijoiden sukelluskokeiluista ja peruskursseista kokeneempien sukeltajien PADI- ja SSI-kursseihin. Kohteessa on mahdollista kouluttautua ammattilaiseksi saakka.

Yksi Khao Lakin suosituimmista sukelluskohteista on yhdeksästä saaresta koostuva Similanin kansallispuisto. Retkiä tehdään myös esimerkiksi Surinin kansallispuistoon sekä Thai Muangin hylyille.

Perheen pienimmille järjestetään Khao Lakissa myös omia leikkimielisiä kursseja, joilla lapset pääsevät kurkistamaan veden alle noin kahden metrin syvyydessä. Sukelluskoulun tarjontaan kuuluu myös liveaboard-veneretkiä.

Dive Dimension

Thailand Divers

Phuketissa mahdollisuudet tutustua vedenalaiseen maailmaan kotimaisen opettajan opastuksella ovat hyvät. Myös Thailand Divers tarjoaa lomailijoille suomenkielistä sukellusopetusta.

Koulun kurssitarjonta ulottuu aloittelijoiden peruskursseista vaativimpiin kokonaisuuksiin. Mielenkiintoisena lisänä Thailand Divers tarjoaa online-kurssia, jossa oppikirjan tiedot voi päntätä jo kotimaassa – tämä vaihtoehto sopii erityisesti lyhyellä lomalla oleville reissaajille, jotka haluavat kartuttaa sukellustaidot kohteessa mahdollisimman nopeasti.

Sukelluskoulu järjestää päiväretkiä kaiken tasoisille harrastajille sekä haastavampia liveaboard-safareita peruskurssin suorittaneille sukeltajille. Tarjolla on myös retkiä mönkijöillä ja kajakeilla.

Thailand Divers

Teksti: Anne Ventelä, Maria Hietala

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Thaimaan Songkran

Varo näitä asioita, jos matkustat Thaimaahan huhtikuussa – 10 faktaa Songkranista

Thaimaan kalenteri

Miksi Thaimaassa eletään aivan eri vuotta kuin Suomessa? Vilkaisu kalenteriin lyö ällikällä

Thaimaa

Seitsemän asiaa, jotka yllättävät ensikertalaisen Thaimaan Phuketissa

Thaimaan sääilmiöt

Thaimaan sääilmiöt selitettyinä – nämä voivat osua lomallesi

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja