Hyppää sisältöön
Kohdeoppaat Portugali

Portugalin Azorit hurmaavat vehreydellään

Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 03.11.2022
Portugalille kuuluva Azorien saariryhmä koostuu yhdeksästä tuliperäisestä saaresta, joista jokaisella on omat luonteenomaiset piirteensä.

Yhdeksän erilaista saarta

Suurin saarista on São Miguel, jolla asuu yli puolet koko saariryhmän väestöstä. Vihreän saaren luonnosta voi bongata niin idyllisiä järvimaisemia, kauniita hiekkarantoja kuin korkeita vuoriakin. São Miguelin sanotaan edustavan koko Azorien luonnon monimuotoisuutta.

Luontokohteiden lisäksi São Miguelilla sijaitsee myös saariryhmän suurin asutuskeskus, Ponta Delgada. Historiallisen kaupungin ostosmahdollisuudet, hyvät ravintolat ja vaikuttavat nähtävyydet tarjoavat tekemistä myös kaupunkiympäristössä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Toinen näkemisen arvoinen kaupunkikohde on Terceiran saarella sijaitseva Angra de Heroísmo. Erityisesti kaupungin Unescon maailmanperintölistaan lukeutuva historiallinen keskusta hurmaa kauneudellaan.

Pico-saarella kannattaa suunnata saariryhmän korkeimmalle huipulle yli kahden kilometrin korkeuteen. Myös saaren kuvankauniilla viinitarhoilla on syytä vierailla. Saari on myös tunnettu lintubongaajien keskuudessa.

Faialista matkailija sen sijaan löytää mielenkiintoisen Capelinhoksen luonnonsuojelualueen.

Azorien-vierailijan kannattaa myös käydä ihailemassa Floresin laaksojen kukkaloistoa tai Graciosan Serra Brancaa, valkoista vuorta. Flores on tunnettu myös sukelluskohteena.

Pikkuiruinen Corvo on saarista kenties idyllisin, São Jorgen erikoisuuksiin kuuluvat puolestaan kyyhkyjen asuttamat vulkaaniset kivimuodostelmat.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Santa Maria on yksi Azorien pienikokoisimmista saarista, josta matkailija löytää saariryhmän houkuttelevimmat hiekkarannat.

Azorien mutkittelevat polut ovat vaeltajan unelma.

Leuto meri-ilmasto

Azoreilla vallitsee leuto meri-ilmasto. Golfvirta lämmittää saaria ympäri vuoden, eikä lämpötila laske alle kymmenen asteen. Toisaalta myös yli 30 asteen helteet ovat harvinaisia. Ilma on kuitenkin kosteaa, mikä saa suhteellisen lämpimän sään tuntumaan celsiuslukemia kuumemmalta.

Suosituimmillaan ja lämpimimmillään Azorien saariryhmä on kesäkuukausina. Niin ikään keväällä ja syksyllä sää on varsin otollinen, joskin hieman ailahtelevampi. Helteistä päivää saattaa hyvinkin seurata pilvinen ja tuulinen huominen.

Kesällä Azorit soveltuvat hyvin rantalomailuun ja rentoutumiseen. Talvella lauhkeampi sää puolestaan suosii vaeltajia, joiden ei tarvitse hikoilla helteessä.

Aktiviteetteja riittää

Azoreilla kaikkea ympäröi Atlantti. Valtameri tarjoaa loputtoman virikevalikoiman ja runsaat mahdollisuudet merelliseen lomailuun.

Azorien saariryhmä tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden tarkkailla merenelävien arkea. Esimerkiksi valaita ja delfiineitä voi bongata retkillä, joita järjestetään matkailijoille. Myös erilaisia purjehduksia on tarjolla lukemattomia. Saarilla sijaitsevat järvet voi puolestaan ottaa haltuun vaikka kanootilla.

Kirkkaat vedet tarjoavat eurooppalaisen mittapuun mukaan erinomaiset sukellusmahdollisuudet. Surffaajat pääsevät mittaamaan taitojaan tuulisemmilla rannoilla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Saarilla kannattaa suunnata välillä myös rannikolta sisämaahan. Lyhyemmälläkin kävelyretkellä ehtii jo nähdä paljon, mutta erityisesti patikointi Pico-saaren korkeimmalle huipulle avaa uskomattomat näkymät merelle ja saariryhmän muihin osiin. Mahtavat maisemat antavat oman lisänsä myös golfaajille, joille löytyy monia hyväkuntoisia kenttiä.

Turvallisuus, kulttuuri ja tavat

Azorit on turvallinen matkakohde, jossa selviää tavallisella huolellisuudella. Saariryhmä kuitenkin sijaitsee seismisesti aktiivisella alueella, joten maanjäristykset ovat mahdollisia.

Matkailja pärjää saarella hyvin englannilla. Azorien virallinen kieli on portugali, mutta kouluissa opetetaan myös englantia.

Azorien kulttuuri on portugalilainen, mutta siinä on paikallinen erikoisuutensa, sillä Azorit on melko erillään mantereesta.

LENNOT, MAJOITUS JA LIIKKUMINEN AZOREILLA

Azorit, Portugali
Azorien vehreä luonto ihastuttaa matkailijoita.

Pakettimatkalla helposti perille

Suoria reittilentoja Suomesta Azoreille ei ole, mutta vaihtamalla Lissabonissa pääsee perille helpoiten. Kaikkein kätevimmin reissuun pääsee kuitenkin matkatoimistojen pakettimatkoilla. Kesäkaudella esimerkiksi Aurinkomatkat järjestää valmismatkoja Azoreille.

Hinnat vaihtelevat varausajankohdan mukaan. Viikko Azoreilla hotelleineen maksaa useimmiten 500–1 000 euroa. Huomattavasti huokeammalla pääsee, jos onnistuu löytämään omaan aikatauluun soveltuvan äkkilähdön. Tällöin viikon Azoreilla saattaa saada jo 300 eurolla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lennot Azoreille saa edullisimmillaan 220 eurolla. Vähiten vaihtoja edullisimmin tarjoaa portugalilainen lentoyhtiö TAP Portugal.

Majoitus on kohtuuhintaista

Majoitusvalikoima Azoreilla on kohtuullinen. Tähtiasteikolla hotellit sijoittuvat pääosin keskivaiheille, mutta laadukkaampiakin vaihtoehtoja löytyy.

Hinnatkaan eivät ole lähteneet käsistä. Vaikka kalliimmissa hotelleissa huoneesta voikin halutessaan pulittaa satoja euroja yöltä, pärjää keskitasoisissa parhaimmillaan 40 eurolla. Edullisimmillaan majoituksen voi saada jopa parilla kympillä.

Saariseikkailu autoillen ja lautalla

Azoreilla kannattaa vuokrata auto. Etenkin suurimmalla São Miguelin saarella nähtävää on runsaasti, eikä viikonkaan kiertäminen välttämättä riitä – etenkin, jos tarkoituksena on rentoutua samalla.

Myös saarien välillä pääsee liikkumaan lautalla. Osa saarista sijaitsee varsin lähellä toisiaan ja lyhyemmät matkat voi taittaa kohtuullisessa ajassa. Lentäen pääsee puolestaan hieman kauempana sijaitseville saarille.

AZORIEN MATKAKOHTEET

São Miguel, Azorit, Portugali
São Miguel on Azorien pääsaari, jonka pääkaupunki Ponta Delgada tarjoaa hyvän tukikohdan saarten matkailuun.

Tukikohdaksi Ponta Delgada

Suurimmalla São Miguelin saarella sijaitseva Ponta Delgada on Azorien suurin asutuskeskus. Vajaan 60 000 asukkaan kaupunki ei kuitenkaan kansainvälisellä mittapuulla ole varsinainen metropoli vaan sympaattinen pikkukaupunki, jossa kaikki palvelut ovat lähellä.

Ponta Delgada on matkailijoiden keskuudessa yleisin yöpymispaikka. Päivisin kannattaa kaupungissa kannattaa suunnata meren äärelle kauniiseen satamaan. Satamassa on useita yrityksiä, jotka tarjoavat retkiä valaiden ja delfiinien bongaukseen.

Sataman lisäksi Ponta Delgadan parhaaseen antiin lukeutuvat kauniit puistot ja yliopiston kampusalue. Tekemistä itse kaupungissa riittää muutamaksi päiväksi.

Ponta Delgada on hyvä tukikohta päiväretkiä ajatellen. Vuokra-autolla tai bussilla hurauttaa helposti lähiseudun kaupunkeihin tai rannoille. Samoin matkailijaa odottavat sisämaan kaunis luonto sekä upeat vaellusreitit.

Kukkaloistoa ja vesielementtejä Terra Nostrassa

Terra Nostran puisto sijaitsee niin ikään São Miguelilla. Se on yksi Azorien tunnetuimmista nähtävyyksistä ja yksi Euroopan kauneimmista puistoista, jota näkemättä ei saariryhmältä kannata poistua.

Kasvillisuuden lisäksi Terra Nostrassa on lukuisia pikkujärviä ja virtoja, jotka elävöittävät maisemaa. Puiston erikoisuutena on geoterminen järvi, jonka vesi tulee kuumasta lähteestä.

Terra Nostrassa vierailevilta peritään hieman alle 10 euron suuruinen sisäänpääsymaksu. Puistokierros on ehdottomasti jokaisen sentin väärti.

Patikoimaan Picon vuorelle

Pico-saarella sijaitseva Picon vuori on Azorien korkein huippu. Liki kahteen ja puoleen kilometriin kohoava vuori on reippailijan unelmakohde. Kapuamiseen kannattaa kuitenkin varata tovi aikaa, ja myös kenkävalinnassa kannattaa ottaa huomioon reitin suhteellisen korkea vaatimustaso. Näkymä vuoren huipulta on kuitenkin jokaisen hikikarpalon ja vaelletun kilometrin arvoinen.

AZORIEN PARHAAT

Azorit, Portugali
Azoreilla voi osallistua retkille, joilla bongataan delfiinejä.

Parhaat aktiviteetit

  1. Delfiinien ja valaiden bongaaminen
  2. Vaeltaminen
  3. Purjehdus
  4. Surffaus
  5. Golf

Lisätietoa

Azorien virallinen matkailusivusto (englanniksi)

Teksti: Kalle Jokinen, Elina Venttola
Kuvat: Shutterstock

Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Ponta de Sao Lourenco, Madeira

Madeiran parhaat maisemapaikat – 5 kohdetta, jotka yllättävät lomasaarella

Madeira, Portugali

Madeiran tärkeimmät nähtävyydet – 17 vinkkiä onnistuneeseen lomaan

Lissabonin tunnetuimmat nähtävyydet

Lissabonin tärkeimmät nähtävyydet – 12 paikkaa, jotka kannattaa kokea lomalla

Lissabon, Portugali

Päiväretket Lissabonista: nämä 5 paikkaa kannattaa kokea

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja