Hyppää sisältöön

Etelä-Saksan parhaat elämykset – 10 tärppiä lomalle

Maria Hietala
Maria Hietala Päivitetty: 02.05.2016
Katso Etelä-Saksan kiinnostavimmat kaupungit, parhaat nähtävyydet ja kauneimmat maisemapaikat.

Näin onnistuu unohtumaton loma Etelä-Saksassa

Suurkaupugeista vuoristokyliin ja autoteollisuudesta vuosisatojen taakse ulottuvaan viiniperinteeseen – Etelä-Saksan profiili on täynnä viehättäviä vastakohtaisuuksia, joiden ansiosta matkailijan aika ei käy seudulla pitkäksi.

Kokosimme kymmenen vinkkiä Baijerin ja Baden-Württembergin alueelle. Nappaa auto alle ja kierrä vaikka kaikki! Helpoimmin näihin paikkoihin pääsee tutustumaan lentäen ensin joko Müncheniin tai Stuttgartiin ja jatkaen matkaa vuokra-autolla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Helppo loma onnistuu toki myös ilman autoa, sillä Saksan kattavan rautatieverkoston ansiosta julkinen liikenne vie helposti perille myös pienemmille paikkakunnille.

1. Koe pikkukaupunkien Saksa

Etelä-Saksan parasta antia ovat viehättävät pikkukaupungit, joilla jokaisella on oma luonteensa. Lähes kaikki kylät ja kaupungit juhlivat omia sadonkorjuujuhliaan muodossa tai toisessa: jollakin ne ovat viinijuhlat, toisella olutjuhlat, kolmas juhlii parsa-aikaa ja neljännen teemana ovat sipulit tai mansikat. Syitä juhlaan löytyy aina, ja mikä tahansa teemoista tarkoittaa musiikkia ja herkuista notkuvia pöytiä.

Pikkupaikkojen ja maaseudun tutkimista helpottavat valmiit matkailureitit. Etelä-Saksassa esimerkiksi Badenin viinitie ja Romantische Straße -reitti ovat takuuvarmoja valintoja ja näitä reittejä seurailemalla löydät tiesi kiinnostavimmille seuduille.

Liian orjallisesti valmiisiin reitteihin ei tietenkään kannata suhtautua, vaan parhaan tuloksen saat hakemalla näistä valmiista reittikuvauksista ideoita ja soveltamalla suuntaviivat oman makusi mukaisiksi.

Esslingen
Stuttgartin naapurikaupunki Esslingen on historiallinen kaupunki, jossa juhlitaan kesäisin perinteisiä sipulijuhlia. Joulun alla keskustassa järjestetään kuukauden mittaiset keskiaikaiset markkinat.

2. München juhlii keväisin ja syksyisin

Baijerin pääkaupunki München sopii sekä pitkän viikonlopun kaupunkikohteeksi että pidemmän loman viettoon. Tämä vilkas ja kulttuuria pursuva kaupunki on paitsi Oktoberfestin ja BMW:n koti, myös kiinnostava kaupunki jalkapallofaneille ja taideihmisille. Syksyisen Oktoberfestin lisäksi Münchenissä juhlitaan joka kevät Frühlingsfestejä samoissa tunnelmissa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lentoyhteydet Suomesta Müncheniin ovat hyvät, joten kaupunki sopii hyvin myös pidemmän Etelä-Saksan alku- ja loppupisteeksi. Lennä Müncheniin, vuokraa auto ja aloita seikkailu. Lennot Müncheniin maksavat halvimmillaan noin 200 euroa, mutta kaudesta ja varausajankohdasta haarukka on noin 200 – 450 €.

>> Lue täältä viisi tärppiä kaupunkilomailijan Müncheniin

3. Stuttgart yllättää vihreydellään

Baijerin läntisen naapuriosavaltion Baden-Württembergin pääkaupunki Stuttgart on toinen Etelä-Saksan suurkaupungeista.

Kokoonsa nähden Stuttgart yllättää pikkukaupunkimaisuudellaan ja vehreällä yleisilmeellään. Siinä, missä Münchenissä ylpeillään olutperinteillä, on Stuttgartin seudulla viininviljelyllä vahvat juuret ja viinirinteet kohoavat jopa aivan kaupungin keskustan kupeessa. Stuttgartin syksyyn kuuluvat sekä jokavuotiset viinijuhlat että Cannstatter Volksfest -olutjuhla, joka on koko maan toiseksi suurin lajissaan.

Stuttgartista kannattaa tehdä päiväretket esimerkiksi Esslingeniin ja Ludwigsburgiin. Molemmat ovat naapurikaupunkeja, joihin pääsee helposti paikallisjunalla. Shoppailijan must-kohde tällä seudulla on tehtaanmyymäläkeskus Metzingen.

>> Lue seitsemän vinkkiä herkuttelijan Stuttgartiin

Stuttgart, Saksa
Königsplatz on Stuttgartin sydän.

4. Kierrä Tonavan vartta Baijerissa

Tonavan juuret ovat Saksan Schwarzwaldissa, josta se virtaa leveänä lähes kolmentuhannen kilometrin matkan kohti Mustaamerta. Matkallaan se kulkee kymmenen maan läpi, mutta kauneimmillaan Tonava on kenties Saksan Baijerissa. Esimerkiksi Regensburgin ja Passaun seutu on hyvä paikka ihailla Tonavan mahtia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tonavan-risteilyt jokilaivoilla ovat suosittuja ja leppoisia lomanviettotapoja – maisema vain lipuu ohitse ja itse voi nauttia laivan kannella auringosta ja laivaravintolan herkuista. Risteilyn voi toteuttaa joko muutaman tunnin pikaversiona tai pidempänä matkana, jolloin laivalla myös yövytään.

Aktiivilomailijalle myös pyöräily jokivarren kauniilla reiteillä on vaivatonta. Kylät ja kaupungit ovat tiiviisti toistensa lähellä, joten reittisuunnittelu on helppoa ja sopiva lepopaikka ei koskaan liian pitkän matkan päässä. Polkupyöriä voi vuokrata paikan päältä ja halutessasi voit myös ostaa matkatavaroiden kuljetuksen palveluna, jolloin ei tarvitse huolehtia painavista laukuista pyörän selässä.

5. Schwarzwald sopii reippailijalle

Tiesitkö, että käkikellojen koti on Saksan Schwarzwald, ei suinkaan Sveitsi? Mustan metsän kukkuloilla ja vuorilla voit nauttia luonnosta, raikkaasta ilmasta ja vuosisataisista perinteistä. Tämä maan lounaisnurkassa sijaitseva alue on Saksan kenties parhaiten luonteensa säilyttänyttä seutua. Perinteet ovat voimissaan ja maisema kuin satukirjasta.

Schwarzwaldin-kierroksen ohjelmaan kannattaa ottaa esimerkiksi Schramberg, Alpirsbach, Triberg, Gutach, Titisee-Neustadt, Freiburg ja Schluchsee… lista on pitkä ja tällä seudulla voi kierrellä myös ilman suurempaa suunnitelmaa ja spontaanisti kiinnostavalta vaikuttaviin paikkoihin pysähdellen.

Jos vierailet Schwarzwaldissa kesällä, valitse ajoreittisi siten, että ylität Feldberg-vuoren. Maisemat matkan varrella ovat hienot. Talviaikaan matkustavan kannattaa kuitenkin välttää Feldbergiä jos sää on huono, sillä tietyillä osuuksilla on yksi ainoa reitti, jonka yksikin huonoilla renkailla liikkuva saattaa tukkia pitkäksi aikaa.

Pyöräilijät Saksassa
Etelä-Saksa näyttää erilaiselta polkupyörän selästä. Hyviä seutuja pyörämatkailijalle ovat Tonavan ja Reinin jokilaaksot sekä sporttisimmille etelän Alpit.

6. Koe autokaupungit

Sekä Mercedes-Benz että Porsche ovat kotoisin Stuttgartista ja kummallakin automerkillä on kaupungissa hienot vierailukeskukset, Mercedes-Benz Museum ja Porsche Museum, joissa paitsi esitellään merkkien omia malleja vuosien varrelta, myös kerrotaan kiinnostavasti autoilun (ja siten myös automatkailun) kehityksestä. Museo-nimen ei kannata antaa hämätä, sillä molemmat paikat ovat modernin näyttäviä koko perheen elämyskeskuksia ravintoloineen ja oheispalveluineen. Myös tehtaiden tuotantolinjoihin on mahdollista päästä tutustumaan opastetuilla kierroksilla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

BMW:n koti puolestaan on Münchenissä ja myös sillä on oma vierailukeskuksensa BMW Welt, joka toimii samanlaisella konseptilla kuin Mersun ja Porschen keskukset.

Vinkkinä saksalaisen auton ostamista suunnittelevalle: jos etsit tiettyä automerkkiä käytettynä, kannattaa autonhakumatkalla suunnata kyseisen merkin kotiseudulle. Esimerkiksi myytävänä olevien käytettyjen Mersujen tarjonta on tyypillisesti Stuttgartin seudulla laajempaa kuin muualla Saksassa. Hakusanalla “Jahreswagen” voit löytää uudenveroisia autoja, jotka ovat olleet käytössä vain hetken. Tyypillisesti näitä myyvät tehtaiden työntekijät, joilla on mahdollisuus ostaa auto alennetulla hinnalla. He ostavat auton ensin itselleen edullisesti ja myyvät hetken kuluttua eteenpäin.

7. Badenin viinialueella herkutellaan

Saksan lounaisin kulma Rein-joen ja Schwarzwaldin metsien välissä on maan eniten aurinkotunteja keräävää aluetta. Viini viihtyy täällä, ja alueella onkin kaikkiaan noin 15 900 hehtaaria viiniviljelmiä. Tyypillisiä lajikkeita täällä ovat spätburgunder, riesling ja müller-thurgau. Viinikylät ja kukkulainen maisema tekevät Badenin viiniseudusta idyllisen matkakohteen, jossa herkkuja on tarjolla joka nurkalla.

Saksaa pohjois-eteläsuunnassa halkova moottoritie A5 kulkee alueen läpi, ja moni autoilija valitsee sen reitikseen matkalla Sveitsiin tai muualle etelämmäs edes miettimättä, kuinka kiinnostavia kohteita juuri tällä seudulla itse asiassa on. Moottoritietä ajaen jää paljon näkemättä. Ota siis reitiksesi pienemmät rinnakkaistiet jos et ole kiireinen. Se kannattaa. Kiinnostavimmat kohteet löydät helposti Badenin viinitietä seuraillen.

Uhlbach, Stuttgart
Viinikulttuuri on läsnä kaikkialla Etelä-Saksassa. Kuva Uhlbachin viinimuseosta.

8. Koe hienot satulinnat

Etelä-Saksan historia on täynnä mitä erilaisimpia kuninkaita, ruhtinaita ja hallitsijanvaihdoksia ennen kuin Saksasta tuli nykyinen Saksa. Jokaisella pienellä ja suurella hallitsijalla piti toki olla omat linnansa, ja näitä onkin alueella edelleen satoja jollei tuhansia. Osa loistoonsa entisöityinä, osa raunioiksi vajonneina.

Tunnetuin kaikista lienee Baijerin Neuschwanstein, jota Disney käytti piirrettyjen satulinnojensa esikuvana. Mutta Neuschwanstein ei suinkaan ole ainoa laatuaan – lue lisää Saksan linnoista täältä.

9. Piipahda kolmen maan kulmassa

Rein-joki merkitsee Saksan, Ranskan ja Sveitsin rajaa Saksan lounaiskulmassa. Täällä lomailevan on helppo piipahtaa joen takana Ranskassa tai päivävisiitillä Sveitsin Baselissa. Baselin Kleinhühingenistä löytyy kolmen maan rajan virallinen merkkipiste.

Arkielämä on tällä kolmen maan rajaseudulla hyvin kansainvälistä. Ostoksilla, ravintolassa ja töissäkin käydään vaivattomasti rajaa puolin ja toisin joka päivä ylittäen. Paikallisista lähes kaikki hallitsevat sekä saksan että ranskan kielen.

Rajan ylittämistä ei nykyisin varsinaisesti edes huomaa, sillä yleinen passintarkastus on poistunut Sveitsin ja Saksan rajalta jo jokunen vuosi sitten. Tullimääräykset sen sijaan ovat voimassa, joten pidä huoli, ettei mukanasi ole mitään laitonta. Ranskaan mennessä ei ole minkäänlaisia muodollisuuksia, liikutaanhan EU:n sisällä.

10. Kokeile epäperinteistä majoitusta

Saksan hotellitarjonta on laaja ja laadukas, mutta mitä jos kokeilisit seuraavalla matkallasi jotain muuta? Airbnb toimii täälläkin ja sohvasurffauspaikkoja löytyy jopa pienistä maalaiskylistä.

Etenkin Schwarzwaldin alueella on tarjolla runsaasti Ferienwohnung-majoitusta, eli yksityishenkilöiden vuokraamia kokonaisia täysin varusteltuja asuntoja. Tällaisissa paikoissa majoittuminen on tyypillinen (ja edullinen) tapa viettää lomaa Etelä-Saksassa.

Telttailukin on vaihtoehto, sillä leirintäalueet ovat yleensä hyvinvarusteltuja ja kohtuuhintaisia. Pitkän kesän ansiosta kausi alkaa jo aikaisin keväällä ja kestää hyvinkin lokakuulle saakka.

Teksti: Riikka Krenn
Kuvat: iStockphoto, Riikka Krenn ja DZT / Andreas Kaster

>> Lue lisää Saksan matkailutoimiston verkkosivuilta

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Rakotzbrücke

Tähän salaperäiseen paikkaan voi tehdä retken Berliinistä – ”paholaisen sillalle” ei ole lupa astua

Neuschwansteinin linna, Saksa

Tämä tosielämän linna Saksassa on kauniimpi kuin sadussa – toimi mallina Disney-linnoille

Berliinin nähtävyydet

Berliinin parhaat nähtävyydet – 21 paikkaa, jotka kannattaa painaa mieleen

Tropical Islands, Saksa

Kokeilisitko? Saksan keinotekoinen tropiikki hämmentää – helppo päiväkohde Berliinistä

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja