Kyseenalainen metsästysturismi lisääntyy – saako Afrikan-loman kohokohta olla leijonan ampuminen?

Tuliaisena itse ammutun eläimen kallo

Eteläiseen Afrikkaan matkustaa vuosittain tuhansia amerikkalaisia ja eurooppalaisia turisteja, joiden matkan suurin tavoite ei suinkaan ole rentoutua ja nauttia maisemista, vaan ampua uhanalaisen eläinlajin edustaja.

Useimmat haluavat myös mukaansa trofeen eli metsästysmuiston, joka voi olla vaikkapa eläimen talja, sarvet, hampaat tai kallo.

Tuhansia eläimiä pidetään vankeudessa ainoastaan sen vuoksi, että turistit voisivat metsästää niitä aidatuilla alueilla. Aitauksilla varmistetaan, että metsästysturistin matkasta tulee onnistunut, eikä eläin pääse juoksemaan karkuun. Vankeudessa pidetään erityisesti leijonia, mutta myös esimerkiksi sarvikuonoja, puhveleita ja tiikereitä.

Aidatulla alueella saalis on varma

Villien eläinten kasvatus, aitaaminen ja tarhametsästys uhkaavat eläinten hyvinvointia monin tavoin. Tarhametsästys on uhka myös luonnonvaraisille eläinkannoille.

– Tavallisten maatilojen muuntaminen riistankasvatus- ja trofee-metsästystarhoiksi lisääntyy Etelä-Afrikassa voimakkaasti. Käytännössä kaikki Etelä-Afrikassa tapahtuva trofee-metsästys on nykyisin luonteeltaan tarhametsästystä, sanoo eteläafrikkalainen toimittaja Ian Michler.

– Tämä tarkoittaa sitä, että metsästys tapahtuu aidatulla alueella, jonne eläimet on tuotu ammuttaviksi ja josta ne eivät pääse pois. Koko teollisuus, jossa eläimiä jalostetaan intensiivisesti ja jossa leijonia ja muita petoeläimiä pidetään suljetuissa tiloissa, jotta jännitystä hakevat turistit voivat ampua niitä, sijoittuu räikeimpien kuviteltavissa olevien eläinten hyväksikäytön muotojen joukkoon, Michler jatkaa.

Tarhatun leijonan saa ampua jo 6 000 eurolla

Metsästäjiä houkuttelee aidatuille alueille hinta: kun vapaana elävän leijonan metsästämiseen vaadittava lupa maksaa Tansaniassa 62 500 euroa, selviää eteläafrikkalaisen tarhaleijonan kohdalla vaivaisella 6 250 eurolla.

Uhanalaisten leijonien määrä on vähentynyt radikaalisti salametsästyksen vuoksi. Tarhametsästystä on yritetty puolustella sillä, että se vähentää salametsästystä. Tilanne voi kuitenkin olla jopa päinvastainen, sillä luonnonvaraisten leijonien määrä on vähentynyt 80 prosenttia viimeisen 20 vuoden aikana.

Lähde ja kuvat: Suomen eläinsuojeluyhdistysten liitto