Hyppää sisältöön

“Kuoleman tietä” pidetään maailman vaarallisimpana – yli 60 kilometriä rotkoja ja riskejä

Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 25.06.2019
Kuoleman tie on saanut pahaenteisen lempinimensä syystä.

Pyöräilijät testaavat rohkeuttaan Boliviassa

Ruta de la muerte, kuoleman tie – siinä lempinimi, jonka luulisi käännyttävän turistit tiehensä. Bolivian Camino de las Yungas on kuitenkin monen reissaajan must-kohteiden listalla.

La Pazista Coroicoon johtavan yli 60 kilometriä pitkän vuoristotien tekevät vaaralliseksi tietä reunustavat jyrkät pudotukset. Paikoin erittäin kapeaksi suippenevalta tieltä ei löydy suojakaiteita.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Seikkailunhalun lisäksi kävijöitä houkuttelevat tien huikeat maisemat, jotka vaihtelevat alas laskeuduttaessa Andien lumihuippuisista vuorista Yungasin sademetsiin. 1930-luvulla valmistuneen tien varrella on jopa 450 metrin rotkoja.

Hurjamaineisella tiellä sattuneiden useiden kuolemantapausten jälkeen Latinalaisen Amerikan kehityspankki IDB nimesi sen vuonna 1995 maailman vaarallisimmaksi tieksi. Yungasin tiellä kuoli aikoinaan jopa 200-300 ihmistä vuosittain.

Sittemmin lähes kaikki autoliikenne on siirretty uudelle vuonna 2007 avatulle tielle lisäten reitin turvallisuutta huomattavasti. Kuoleman tie on nykyisin lähinnä pyöräilijöiden käytössä.

Ristit muistuttavat riskeistä

Kuoleman tien vaarallisuutta lisäävät usein myös sääolot: sumu ja alhaalla roikkuvat pilvet hankaloittavat näkyvyyttä, ja vesiputoukset saattavat laskeutua suoraan tielle. Bolivian sadekausi kestää marraskuusta maaliskuuhun.

Tien varresta löytyy useita muistutuksia sen vaarallisuudesta. Ristit kertovat tien vaatimista kuolonuhreista, ja rotkoissa saattaa näkyä sinne pudonneita busseja ja autoja.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Koska tie viettää alaspäin, houkuttelee se kunnoltaan kaikentasoisia pyöräilijöitä. Uhrilukujen dramaattisesta putoamisesta huolimatta pyöräreissuihinkin liittyy riskejä – useimmat onnettomuudet liittyvät uhkarohkeuteen ja huolimattomuuteen. 17 vuoden aikana tiellä on rekisteröity 22 pyöräilijäkuolemaa. Moni lähtee vaaralliselle reitille yliarvioiden omat taitonsa.

Riskeistä huolimatta Yungasia pitkin ajaminen on suosittu aktiviteetti erityisesti Etelä-Amerikan reppureissureitillä. Wall Street Journalin mukaan pyöräliikenne kasvaa tiellä vuosittain viidellä prosentilla.

– Selvitettyään tien loppuun saakka ihmiset tuntevat huijanneensa kuolemaa, kuvailee erään pyöräretkiä tarjoavan yrityksen opas.

Alueelle saapuvat matkailijat voivat valita itselleen sopivan paketin jo noin 30 pyöräretkiä järjestävän yrityksen joukosta.

Katso alta tiellä kuvatut videot – uskaltaisitko ajaa näissä maisemissa?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lähde: Wall Street Journal
Kuva: Shutterstock
Video: YouTube / Mantonio Sanchez, YouTube / Nathaniel Chaney

Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Brasilia, Rio de Janeiro

Ensikertalaisen Etelä-Amerikka – katso upeimmat kohteet ja suunnittele oma unelmalomasi

Obeliski Buenos Airesissa

Etelä-Amerikan kiinnostavimmat kaupungit – tässä vinkit tulevalle vuodelle

Suolasta rakennettu hotelli Boliviassa

Nuolaise jos et usko – tämä hotelli on rakennettu suolasta