Kiekkohuumaa tiedossa! Näin pääset paikan päälle Pietarin MM-kisoihin

Kisatunnelmaa rajanaapurissa – jääkiekon MM Pietarissa
Jääkiekon MM-kisat järjestetään vuonna 2016 itänaapurissamme Venäjällä Pietarissa ja Moskovassa. Nyt jos koskaan kannattaa suomalaisen suunnata kisamatkalle kannustamaan Leijonat voittoon, sillä matka on lyhyt. Pietariin pääsee esimerkiksi Allegro-junalla Helsingistä kolmessa ja puolessa tunnissa.
Suomi pelaa B-lohkossa, eli alkusarjan ottelut pelataan Pietarissa Yubileiny-hallissa, joka vetää sisäänsä noin 6 000 katsojaa. Semifinaaleja ja mitalipelejä varten on kuitenkin matkustettava Moskovaan VTB Jääpalatsille, jonne mahtuu jopa 12 000 katsojaa.
Jääkiekon hurmaa voi toki kokea myös television äärellä. Hyvä tapa päästä tunnelmaan mukaan on nauttia peleistä yhdessä muiden kiekkofanien kanssa urheilubaarissa.
Osta liput MM-kisoihin
Lippuja on edelleen myynnissä ja ehdit vielä hankkia liput jääkiekon MM-kisoihin, joskin osa etenkin edullisimmista lipputyypeistä on jo myyty loppuun. Halvimmillaan Leijonia pääsee kannattamaan 24 eurolla, kun taas paremmat paikat maksavat lähemmäs 60 euroa.
Semifinaaleissa ja mitalipeleissä jännitys tiivistyy – ja tämä näkyy myös korkeammissa hinnoissa. Lippuja voit ostaa verkosta Parter.ru-sivustolta.
Myös useat matkatoimistot järjestävät valmiita MM-kisapaketteja, joihin sisältyvät matkan ja majoituksen lisäksi myös otteluliput. Kisamatkoja tarjoavat muun muassa Matkapojat, Björk & Boström sekä Pelimatkat.
Näin matkustat Pietariin
Allegro-junalla Pietariin pääsee vaivattomasti ja nopeasti. MM-kisat nostavat myös junalippujen hintoja, ja liput onkin paras varata hyvissä ajoin. Finnair myös lentää Helsingistä Pietariin. Yön yli kestävä laivamatka on puolestaan kiireettömän valinta. St. Peter Line liikennöi Helsinki-Pietari-väliä.
Edullisin, mutta ei välttämättä mukavin, tapa matkustaa Pietariin lienee bussi. Helsingistä Pietariin huristelee bussin kyydissä 7,5 tuntia, ja hintaa matkalle tulee 15-25 euroa. Bussiliput voit varata esimerkiksi Lux Expressilta.
Mikäli suomalainen kisaturisti haluaa suunnata ainoastaan semifinaaleihin ja mitalipeleihin Moskovaan, pääsee sinnekin Helsingistä suoralla lennolla tai yöjunalla. Pietarista Moskovaan pääsee puolestaan raiteita pitkin. Täältä voit tarkistaa junien aikataulut.
Venäjälle matkustava tarvitsee viisumin
Venäjän-matkaan tulee varautua viisumilla sekä matkavakuutuksella, joka kattaa koko maassaoleskeluajan. Myös passin tulee olla voimassa vähintään kuusi kuukautta viisumin voimassaolon päättymisen jälkeen. Viisumia voit hakea täältä.
Muista myös samalla tutustua viisumin ehtoihin. Hakemusten käsittely vie aikaa vähintään viisi arkipäivää, mutta kisojen alla on syytä toimia ripeästi. Hintaa viisumille tulee noin 60 euroa.
Yöpyminen Pietarissa
Innokkaimmille Leijonafaneille on Yubileiny-hallin läheisyyteen ankkuroitu Leijonalaiva. Leijonalaiva toimii suomalaisten kiekkofanien tukikohtana, josta löytyy hyttien lisäksi kaksi ravintolaa, kolme baaria sekä kisakatsomo. Laivamajoittumisen hinta lähtee 35 eurosta vuorokaudessa henkilöä kohden.
Majoitukset on syytä varata mahdollisimman pian, sillä monet hotellit ovat jo varsin täynnä. Hotellien lisäksi kannattaa tarkistaa myös esimerkiksi Airbnb-asunnonvuokraussivuston tarjonta, josta voi vuokrata joko huoneen tai kokonaisen asunnon.
Tutustu kisakaupunkiin
Pietari on Euroopan neljänneksi suurin kaupunki, jossa asuu noin viisi miljoonaa asukasta. Kaupunki sijaitsee Neva-joen rannalla, ja sitä pidetään Venäjän kulttuurikaupunkina.

Pietarissa voi vierailla lukuisissa museoissa ja palatseissa, mutta todellinen must see -kohde on Talvipalatsiin sijoitettu taide- ja kulttuurihistoriallinen museo Eremitaaši. Urheilujuhlan välissä voi Pietarissa kokea myös upeita kulttuurielämyksiä. Venäläinen baletti ja ooppera ovat maailmankuuluja.
Pietarissa on 48 kanavaa, sata saarta ja kahdeksansataa siltaa, joten kaupunkiin kannattaa ehdottomasti tutustua laivasta käsin. Kanavilla ja Nevalla kulkevat risteilyt tarjoavat matkailijalle ainutkertaisen Pietarikokemuksen.
Venäjällä matkaillessa kannattaa antaa mahdollisuus paikallisille mauille. Venäläiset klassikot kuten soljanka- ja borssikeitot, kiovan kana sekä stroganoff saavat uutta syvyyttä autenttisessa keittiössä. Toisaalta Pietarista löytyy myös modernia ja kekseliästä kansainvälistä ruokakulttuuria.
Aikaerosta ei Pietarissa kisojen aikaan tarvitse huolehtia, mutta paikallista valuuttaa on hyvä varata mukaan. Yksi euro vastaa noin 77 Venäjän ruplaa.
Otteluohjelma: Suomen pelit Pietarissa
Suomen ensimmäinen peli käydään Valko-Venäjää vastaan heti kisojen ensimmäisenä päivänä 6.5.2015. Listalta näet varmistuneet Suomen pelit.
6.5. Suomi-Valko-Venäjä
8.5. Suomi-Saksa
9.5. Suomi-Yhdysvallat
11.5. Suomi-Unkari
14.5. Suomi-Ranska
15.5. Suomi-Slovakia
17.5. Suomi-Kanada
MM-kisojen neljännesfinaalit pelataan torstaina 19. toukokuuta, semifinaalit lauantaina 21. toukokuuta ja mitalipelit sunnuntaina 22. toukokuuta 2016.
Lue lisää vinkkejä Pietariin Rantapallon kohdeoppaasta!
Teksti: Anna Mäkelä
Kuvat: Flickr / Arian Zwegers, Vr Group / Janne Mikkilä, Flickr / Ninara
Aiheeseen liittyvät artikkelit
Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja


