Hyppää sisältöön

Älä jätä tätä lähikohdetta väliin – seitsemän syytä matkustaa Islantiin

Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 14.04.2022
Atlantin valtameren keskellä sijaitseva Islannin saarivaltio on hurmannut matkailijat upealla luonnollaan, mutta siitä huolimatta Islanti on selvästi muita Pohjoismaita vähemmän tunnettu kohde suomalaisten keskuudessa. Lue, miksi sinunkin kannattaisi matkustaa Islantiin!

1. Monipuoliset luontokohteet

Islannin ehdoton matkailuvaltti on maan luonto. Karulla saarella on mahdollista nähdä muun muassa vesiputouksia, jäätiköitä, tulivuoria ja maaperästä pulppuavia geysirejä. Maan suosituimmat matkailunähtävyydet ovatkin juuri luontokohteita. Maa jaetaan tavallisesti seitsemään erilaiseen alueeseen, joista kunkin maisemassa on omat erityispiirteensä.

Islannin eri kolkissa pääsee näkemään toisistaan hyvin poikkeavia maisemia, mutta jos aika ei riitä koko saaren kiertämiseen, kannattaa suunnata maan länsiosiin. Alueen monipuolinen luonto kattaa niin tulivuoret kuin jäätikötkin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
ShutterstockIslanti
Hulppeat vesiputoukset kuuluvat islantilaiseen maisemaan.

Maisemat vaihtelevat rutkasti sen mukaan, missä päin maata oleskelet. Esimerkiksi Pohjois-Islanti on täynnä kontrasteja, ja alueen tyypillisimmässä maisemassa näkee niin laaksoja kuin vuoria ja laavakenttiäkin. Suomalaisittain tiheitä metsiä Islannissa ei ole, mutta maan suurimmat metsät löytyvät Itä-Islannista, minkä lisäksi alueella on myös vuonoja ja saaria. Kaikkein suosituimmat luontokohteet taas sijaitsevat maan eteläosassa, missä sijaitseva rannikko on täynnä näyttäviä paikkoja.

>> Lue myös: Islannin upeat luontokohteet – 5 paikkaa, joita et halua jättää väliin

2. Helppo ja edullinen lentoyhteys

Suomesta on hyvät lentoyhteydet Islantiin, sillä Helsingistä pääsee lentämään Reykjavikiin hieman alle neljässä tunnissa. Väliä liikennöivät Finnair ja Icelandair.

Lennot ovat melko edullisia, sillä suorat lennot maksavat noin 200 euroa.

>> Löydä halvat lennot Islantiin Rantapallon lentohaun avulla!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

3. Mahdollisuuksia myös budjettimatkailijalle

Islanti tunnetaan kalliina maana, jonka hinnat saavat jopa suomalaiseen hintatasoon tottuneen matkailijan kiristelemään kukkaronnyörejään. Maan paikallinen valuutta on Islannin kruunu, ja vaikka hintataso on selvästi Suomea korkeampi, voi Islannin-matkan toteuttaa myös maltillisella budjetilla. Halvasta lomasta ei kuitenkaan kannata haaveilla, ja matkaa varten onkin hyvä kerryttää matkakassaa tavallista Euroopan-lomaa enemmän.

Budjettimatkailijan iloksi Islannissa on rutkasti hostelleja, jotka ovat perinteisiä hotelleja edullisempi vaihtoehto. Reykjavikin ulkopuolella hostelleja on pääkaupunkia vähemmän, jolloin budjettimatkailijan kannattaa majoittua joko matkailuautossa, teltassa tai paikallisten pyörittämissä Airbnb-asunnoissa. Kodinvaihto on Islannissa yleistä, joten majapaikan voi saada myös ilmaiseksi tarjoamalla paikallisten käyttöön oman kotinsa.

Hintataso näkyy myös ravintoloissa ja ruokakaupoissa, sillä raaka-aineiden kuljettaminen valtameren keskellä sijaitsevalle saarelle on kallista. Kalaravintolat ovat usein edullinen ja hyvä vaihtoehto, sillä vaikka perusannostenkin hinta voi tuntua kovalta, ovat raaka-aineet ensiluokkaisia. Ruokakaupoista edullisin on Bónus, missä budjettimatkailijoiden kannattaa tehdä ruokaostokset.

Luontokohteisiin ei pääsääntöisesti ole sisäänpääsymaksua, joten loman aikana suurimmat kulut ovatkin tavallisesti majoitus, ruokailut ja liikkuminen.

4. Helppo kohde autolomalle

Islanti on todellinen autolomailijan unelma, sillä tieverkosto on hyvä ja näyttävien luontokohteiden äärelle pääsee melko helposti autolla. Vuonna 1974 valmistunut, koko Islannin kattava 1 332 kilometrin mittainen rengasreitti yhdistää toisiinsa kaikki maan asutut alueet, joten myös matkailija pääsee vaivattomasti kiertämään vaikka koko saaren.

ShutterstockIslanti
Autolomailijaa odottavat Islannissa näyttävät maisemat ja hyvä tieverkosto.

Maan tieverkosto kattaa lähes 13 000 kilometrin matkan, joista päällystettyjä teitä on reilut viisi tuhatta kilometriä. Moottoriteitä ei ole. Pääteillä huoltoasemia on melko tiuhaan, mutta sisämaahan ja sivuteille mennessä tankata kannattaa aina, kun siihen on mahdollisuus.

Islannin liikennesäännöt eivät juuri poikkea suomalaisesta, mutta kannattaa muistaa, että islantilaisten lisäksi kuskeina toimii valtavasti matkailijoita. Monille haastavissa olosuhteissa ajaminen on vierasta, joten autoillessa on syytä muistaa olla valppaana erityisesti vuokra-autojen lähestyessä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

>> Lue myös: Autoilijan Islanti – katso vinkit onnistuneeseen lomaan

5. Ystävälliset paikalliset

Vaikka Reykjavikin keskeisimmillä kaduilla kävellessä tuntuu, ettei kaupungissa ole juuri muita kuin matkailijoita, suhtautuvat paikalliset kävijöihin hyvin ystävällisesti. Islantilaisten hymyt ja kärsivällisyys matkailijoiden kanssa saavat ensikertalaisen häkeltymään ja samalla ihastumaan.

Islannin kieltä taitamattomallekin maa on helppo kohde, sillä paikalliset puhuvat englantia hyvin ja pysähtyvätkin mielellään juttusille matkailijoiden kanssa.

6. Suomalaiselle helppo kulttuuri

Islantilaiset poikkeavat kulttuuriltaan muista pohjoismaalaisista selvästi, mutta suomalainen sujahtaa lopulta melko vaivattomasti islantilaiseen elämänmenoon.

Suurimmat erot näkyvät aikakäsityksessä, sillä kun islantilainen sanoo hoitavansa asian huomenna, tarttuu hän siihen todennäköisesti ensi viikolla. Rento ja rauhallinen suhtautuminen tilanteeseen kuin tilanteeseen on kuitenkin asia, joka rauhoittaa myös ripeään toimintaan tottuneen suomalaisen.

ShutterstockIslanti
Islannin suosituimmat matkakohteet ovat luonnonpaikkoja.

Pääosin Islantilainen kulttuuri on kuitenkin hyvin samankaltainen muiden Pohjoismaiden kanssa, eikä suomalaismatkailija koe lomallaan suuria kulttuurien yhteentörmäyksiä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

7. Kiinnostavat tapahtumat

Miltä kuulostaisi kansainvälisesti tunnettu musiikkifestivaali keskellä pimeintä talvea? Marraskuisin Islannin pääkaupungissa Reykjavikissa järjestettävä Iceland Airwaves -festivaali kokoaa yhteen esiintyjiä ja musiikin ystäviä ympäri maailmaa.

Festivaalin tapahtumapaikat sijaitsevat ympäri keskustaa, ja ovat perinteisten baarien ja konserttisalien lisäksi tavallista erikoisempia: konsertteja järjestetään muun muassa museossa, kirkossa, elokuvateatterissa ja pankissa. Vuonna 2018 Iceland Airwaves järjestettiin 20. kertaa.

>> Lue lisää vinkkejä Islantiin Rantapallon kohdeoppaasta!

Teksti: Inka Khanji
Kuvat: Shutterstock

Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Ensikertalainen Islannissa

Ensimmäistä kertaa Islantiin – lue vinkit ennen matkaa

Icelandairin stopover Mainos

Tiesitkö, että voit yhdistää Islannin-vierailun Pohjois-Amerikan matkaan? Stopoverilla voit viipyä jopa viikon

Blue Lagoon, Islanti

Onko tässä Islannin unohtumattomin elämys? Matkailijoiden rakastama Blue Lagoon hurmaa kävijän

Matkustaminen Eurooppaan

Matkustaminen Eurooppaan vapautuu – näistä maista saa tällä hetkellä saapua Suomeen ilman karanteenisuositusta

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja