Hyppää sisältöön

25-kerroksisen hotellin lasipohjainen uima-allas näyttää leijuvan ilmassa – alla kaupungin hulina

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 04.11.2015
Harvinaisen kapean hotellin huipulta löytyy yllättävä uima-allas.

Hongkongin näyttävin uima-allas

Hongkongissa sijaitseva Indigo-ketjun hotelli on mielenkiintoinen näky, joka kiinnittää matkailijan huomion monella tavalla.

Hotelli on rakennettu harvinaiseen kapeaan paikkaan, johon ei tulisi ensimmäisenä mieleen pystyttää hotellia. Tontin leveys Hongkongin saarella on vain 12 metriä – arkkitehtitoimisto Aedas kuvaileekin rakennusta “erittäin kiinalaiseksi”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kapeassa ja korkeassa hotellissa on yhteensä 25 kerrosta, joista 19 on varattu makuuhuoneille. Lattiasta kattoon ulottuvat ikkunat tarjoavat matkailijoille esteettömän näköalan kaupungin ylle.

Hotellin erikoisin piirre löytyy kuitenkin sen huipulta. Kattouima-allas on rakennettu siten, että se jatkuu noin kolme metriä pitkänä ulokkeena rakennuksen ulkopuolelle. Shokkiefektin lisäämiseksi altaassa on lasipohja – asiakkaat voivat tuntea leijuvansa kaupungin yläpuolella.

Maisemat hotellista ovatkin sopivan dramaattiset: sijainti takaa näkymät sekä vilkkaaseen kaupunkikuvaan että läheisille vuorille.

Indigo-ketjun hotellilla on upea uima-allas Hongkongissa

Hotelli sijaitsee Wan Chain kaupunginosassa, jossa perinteinen tunnelma on saamassa trendikkään säväyksen. Indigon kaltaiset boutique-hotellit sijaitsevat paikallisten markkinoiden, pikaruokaravintoloiden ja siirtomaatyylisten rakennusten kupeessa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lasipohjaisia uima-altaita on käytetty houkuttimina myös muualla maailmalla. Esimerkiksi Shanghaista löytyy lähes samanlainen rakennuksesta ulkoneva uima-allas Holiday Inn -ketjun hotellista.

Lontooseen valmistuvaan luksuskompleksiin rakennetaan niin ikään lasipohjainen allas, joka tulee yhdistämään kaksi rakennusta 35 metrin korkeudessa.

Katso lisää kuvia kapeasta hongkongilaishotellista täältä!

Lähde: Aedas.com
Kuvat: Indigo Hong Kong

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Erikoiset hotellit Suomessa

Vau, mitä Suomi-hotelleja! Esittelyssä 25 erikoista majapaikkaa kotimaassa

Suomen suurin hotelli

Tältä näyttää Suomen suurin hotelli – lentokentän uudessa kokonaisuudessa on kattobaari ja yli 700 huonetta

Helsinki-Vantaan hotellit

Esittelyssä Helsinki-Vantaan hotellit – näin majoitut lähellä lentoasemaa

Bomban matkailualue

Tällainen on Break Sokos Hotel Bomba – maisemahuoneet ovat kylpylähotellin uutuus

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja