Liikkumisen ilosta

Oon jo hetken aikaa tuumaillut kirjoittavani omasta suhteestani liikuntaan ja treenaamiseen, koska se on niin herkullinen ja intohimoinen aihe itselleni.  Rakastan urheilemista, ja se on elämäni tärkeimpiä asioita ja onnellisuuteni perustoja. Yhtenä merkittävämpänä syynä takaisinmuuttoomme Meksikoon oli paremmat treenimahdollisuudet… Aina en kuitenkaan ole ollut tälläinen reenihirmu tai edes perusliikkuja, löysin sen riemun vasta löydettyäni oman tapani liikkua.

Captura de pantalla 2016-01-21 a la(s) 23.01.33

Ala-asteikäisenä oli ihanaa kun sai juosta, hyppiä, riehua ja rellestää koko päivän ja muistankin hyvin suloisina lapsuusmuistoina kesä-illat, jolloin palasin kotiin aivan poikki mutta suu leveässä hymyssä leikittyäni koko päivän kavereiden kanssa pihalla. Harrastin balettia ja partiossa suunnistettiin lähimetsissä ja pitemmilläkin vaelluksilla. Ala-asteen jälkeen en harrastanut oikeastaan enää mitään, ja koulun liikuntatunnit olivat aikamoista pakkopullaa. Inhosin kaikenlaisia pallopelejä sekä yleisurheilua ,ja ainakin minun aikanani koulun liikuntatunnit koostuivat 99 prosenttisesti niistä. Olin se joka valittiin viimeisten joukossa joukkueeseen, (pelkäsin palloa ja väistin sitä kiinniottamisen sijasta 😀 ) ja muistan vain toivoneeni etten olisi ihan viimeinen koska se oli kaikista nolointa! Suurin osa tunneista perustui myös kilpailulle, ja koska ajattelin olevani huono liikunnassa, ei sitä kilpailuhenkisyyttäkään oikein tahtonut löytyä.

Captura de pantalla 2016-01-21 a la(s) 20.51.56

Kun sitten tutustuin Meksikossa tulitanssiin, ja sisälläni roihahti intohimon kipinä, takaraivossa jyskytti kipakka ääni ettei minusta olisi siihen. Olin aikamoisessa rapakunnossa, kiitos liikkumattomuuteni ja herkkuhiireyteni. Kun sitten kolmen kuukauden reenaamisen jälkeen pääsinkin tuliryhmään sisään, oli se kuin taivaan portit olisivat auenneet. Vau, minussa olikin potentiaalia! Olin otettu, ja aloin treenata ahkerasti. Jäätävä itsekritiikki jokaisen esityksen jälkeen seurasi perässä kuitenkin pitkään, kunnes oikeasti aloin uskoa itseeni. Tulitanssin myötä aloin kiinnostua muustakin sirkuksesta ja rohkaistuin lähtemään ilma-akrobatian alkeiskurssille. Taivaan portit numero kakkoset aukenivat. 😀 Rakastuin heti lajiin, ja kun sitkeästi ähelsin naama punaisena muutaman kuukauden ja aloin nähdä nopeasti edistymisen liikkuvuudessa ja voimassa, sekä muutokset kropassa, halusin LISÄÄÄÄÄ!

 

Captura de pantalla 2016-01-21 a la(s) 20.42.58

IMG_3665                             IMG_3629

Kun löysin oman lajini ja sain onnistumisen tunteita siinä, alkoi kaikenlainen muukin liikunta maistua aivan erilaiselta. Nykyään minusta on hauskaa lähteä silloin tällöin juoksulenkille, varsinkin ystävien kanssa, kokeilla jotakin uutta tanssilajia, ja pelata sulkapalloa kesäisin pihalla. En edelleenkään ole kuntosalityyppiä, sillä siellä tylsistyn helposti ja alan miettiä liikaa vain kuinka monta toistoa on vielä jäljellä jne. Minun tavassani liikkua täytyy olla pääporkkanana joku muu kuin siitä saatava esteettinen hyöty, sen pitää saada adrenaliini virtaamaan, sen pitää olla luovaa ja mielellään ryhmässä tai ainakin yhden ystävän seurassa liikkumista. Ilma-akrobatia, jazz- ja balettitunnit sekä venyttely on miun suosikkeja!

Captura de pantalla 2016-01-21 a la(s) 23.13.33

Captura de pantalla 2016-01-21 a la(s) 23.14.04

Olen oppinut tekemään kehollani sellaisia asioita, joita en hulluissa unelmissanikaan kuvitellut pystyväni tekemään, ja matkaa on vielä vaikka kuinka jäljellä, ja se on siinä juuri kaikista hauskinta! Uuden oppiminen tuo valtavasti iloa, ja yhden asian opittuaan sitä janoaa aina vain lisää.  Ensimmäiset ilma-akrobatiaesitykset jännittivät kamalasti, ja muistan kuinka keksin silloin  taika-mantrani, joka on aina auttanut… Yo puedo hacerlo – Minä pystyn tähän.. Toistetaan mielessä niin monta kertaa kunnes mieli uskoo sen 😀 Sillä minun sanomani on se että kaikki pystyvät, kaikki osaavat!

Previous Post Next Post

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Jasmin 01/22/2016 at 12:10

    Mä tajusin oikeastaan vasta viime talvena reissatessani että sirkus on oikeasti laji ja ihmiset harrastaa kaikkia sen muotoja! Törmäsin muutamaan tyyppiin jotka jonglöörasi, slacklineili sekä yhteen aerials&silk tyttöön ja oon siitä asti halunnut kokeilla! Mulla kävi hyvä tuuri en suhteen että mun yliopistolla on society joka järjestää kaiken maailman sirkus toimintaa ja oon päässyt leikkimään tulella ja jonglööräämaan, huonompi sen suhteen että just noi aerialsit järjestettiin yhteistyössä jonkin paikallisen klubin kanssa ja kuukausittainen jäsenmaksu on samanverran kuin muilla yliopiston societyilla ja urheilu klubeilla koko vuodelta. Eli tähän mennessä on jäänyt kokeilematta, mutta todellakin kiinnostaa! 🙂 Alotitko sä vanteesta vai nauhoista?

  • Reply ainoemilia 02/02/2016 at 19:03

    Moikka Jasmin ja kiitos kommentista! 🙂 Ehdottomasti kannattaa kokeilla, jos vaan sellanen mahdollisuus on.. Oisko siellä missä asut joku toinen paikka missä ois tarjolla näitä tunteja? Ilma-akrobatiasta on tullu koko ajan suositumpaa niin tunteja tarjoavia paikkojakin alkaa olemaan mukavasti 🙂 Itse aloitin silkeistä, ja sitten sitä kautta innostuin renkaasta.

  • Leave a Reply