Voihan Periana! Kolme valloitusyritystä

Perianan pieni kylä on yksi Axarquian alueen tärkeistä oliiviöljyn tuottajista, ehkä jopa tärkein. Lisäksi se on nätti, sen rinteillä risteilee mukavia reittejä patikointiin ja oliivirinteet tarjoavat mukavia näkymiä ympäristöön.  Kiinnostaa siis!

Ensimmäinen yrityksemme valloittaa Perianan kylä alkoi näyttää mahdottomalta jo sinne ajaessamme. Oli pakko pysähdellä ja ottaa kuvia Viñuelan turkoosista järvestä. Järven ympäri olisi löytynyt kävelyreittikin, pituus 16 km. Ehkä joskus toiste. Tuntui kyllä siltä, että näköalat järvelle jostain ylempää olisivat parempi vaihtoehto.

Toinen pysähdys oli Perianan turisti-infon kohdalla. Näköalatasanteelta näkyi jälleen järvelle.

Info on auki noin kerran viikossa, mutta meille sattui hyvä tuuri. Infon viereisessä salissa oli menossa espanjan tunti paikallisille briteille, ja sekä ryhmä että sen opettaja ottivat iloisesti asiakseen neuvoa paikalle pöllähtänyttä turistipariskuntaa.  Ei pitänyt jättää väliin kirkkoa, kylää, näköalatasannetta eikä varsinkaan oliiviöljytehdasta, jolla oli myös myymälä. Kaikki suoritettiin ohjeiden mukaan ja oliiviöljytuliaisetkin käytiin ostamassa.

Perianassa ei mitään muuta erityistä nähtävää olekaan, mutta siellä on helppo saada kosketus paikalliseen elämään ja ihmisiin, kuten mekin jo tullessamme olimme kokeneet. Siellä kiertelevät myös ruokaa myyvät autot, joista voisi kyläteillä ostaa leipää tai muuta, mutta näitä emme nyt nähneet.

Perianan ympäristössä asuu jonkin verran ulkomaalaisia, eniten saksalaisia ja englantilaisia. Kiinteistöjen hinnat ovat täällä edullisia ja alue kuuluu olevan suosittu luonnonmukaisempaa elämää suosivien joukossa.

Meidän virhearviointimme tällä retkellä oli vaatetus. Ei tullut takkia mukaan ja päivä oli jotenkin ennätyskylmä ja tuulinen maaliskuiseksi päiväksi. Kylä on noin 500 m korkealla meren pinnasta, joten kylmempää siellä voikin talvella odottaa. Vilutti ja vilutti, juuri ja juuri tarkenimme astua ulos autosta tutustuaksemme kirkkoon ja pikkukatuihin, mutta patikkapoluille ei tehnyt yhtään mieli, vaikka olimmekin nähneet houkuttelevia kuvia satoja vuosia vanhoista oliivipuista ja muusta kauniista.

Jatkoimme matkaa pohjoiseen muutaman kilometrin päässä olevaan Guaron kylään. Pieniksi muuttuivat tiet, mutta maisemat palkitsivat edelleen.

Tässä tilanteessa meitä houkutteli jäädä kylään syömään. Eikä se huono idea ollutkaan, vaikka ravintolassakin paleli. Suosittelen, ruoka oli hyvää. Ravintola oli siis El Caseron del Guaro El Guaron kylässä.

Jos olisi ollut kiva sää, tai meillä takit, yksi hyvä idea olisi ollut jättää auto siihen ravintolan isolle parkkipaikalle ja lähteä vaeltamaan paikallisia pikkuteitä. Reittejä lähtee mm. Pulgariin, Alfarnateen, Perianaan ja Ventas de Zafarayaan. Ja jo parkkipaikalta oli upeat maisemat.

Ja taas pelastauduimme auringon lämmittämään autoon. Ei ulos, vaan kartta esille ja auton nokka kohti pikkuteitä Mondron, Riogordon ja Colmenarin suuntaan.

Eihän se matka nopeasti mennyt. Auto oli vähän väliä parkissa ties milläkin levikkeellä, kun vuorimaisemat taas vaativat kuvan ottamista. Ja pitäähän kuskinkin päästä vähän vilkuilemaan ympärilleen.

Viimeinen matkaetappi, eli tie A-7000 Colmenarista Malagaan oli yhtä hidas. Auringonlasku ja maisemat vain ovat täysin lyömätön yhdistelmä.

Viimeisessä kuvassa näkyy jo meri Malagan takana.

Saman tien päätimme, että Perianaan mennään joskus uudestaan.

Toinen yritys

Toinen matkamme Perianaan toteutui vasta vuoden kuluttua. Ohitimme ilman pysähdyksiä ja kuvia Viñuelan maisemat ja pysähdyimme vasta ensimmäisellä näköalatasanteella turisti-infon viereen. Eihän se auki ollut nytkään, mutta seinällä oli kartta ja viisi vaellusreittiä. Päätimme ottaa käyttöön kännykässäni olevan Wikiloc-sovelluksen ja ladata koodina yhden reitin ohjeet siihen. Hyvin latautui. Silti tykkäisin enemmän ihmisistä ja papereista kuin QR-koodeista infon seinissä.

Ajoimme auton reitin alkuun ja lähdimme ihan luomusti omin jaloin kävelemään oliivipuiden keskellä kulkevaa pikkutietä.

Perianan vaellusreitit ovat avoimia ja melko tasaisiakin. Niiltä ei ilman ohjeitakaan olisi ollut helppo eksyä. Näkymät palkitsivat taas. Järvi sopii aina suomalaisen silmään erinomaisesti.

  

Rinteillä oli oliivien kerääminen meneillään. Reippaat nuorukaiset vilkuttelivat meille ja kehottivat ottamaan kuvan. Senhän teimme mielihyvin.

Istahdimme rauhassa yhden oliivipuun alle ja avasimme eväsrepun.

Reitin lopussa piti kiivetä kylään samaa tietä, jota autot saivat ajaa kahdeksaakymppiä. Tämä kohta ei ollut kiva. Ei ollut edes pientareita.

Katsottiin Wikilocin kartasta, että rinnettä kiipeämällä voi oikaista autolle. Kännykän reittiopas huomautti heti, että emme olleet reitillä, mutta näytöltä näkyi kartta, jossa oli jopa jokin polun tapainen, niin annoimme oppaan kilkutella. Opas oli kyllä osin oikeassa, olimme rinteessä, joka oli aika jyrkkä ja lisäksi maaperä oli vähän pehmeää ja märkää, joten ei paras mahdollinen. Mutta auto löytyi ja kaikki oli hyvin.

Kävimme vielä pyörähtämässä San Isidron oliiviöljypuristamon myymälässä hankkimassa tälläkin kertaa oliiviöljytuliaisia. Ei ehkä ole edes liioiteltua kutsua tätä tuotetta nestemäiseksi kullaksi. Paikallinen lajike Verdial on monen mielestä sitä parhainta.

Vasemmalla olevissa moottorisahoissa on pitkä sauva, jota käytetään täristelemään oliiveja puun alla olevalle matolle. Kaikilla näkemillämme oliivinkerääjillä ei onneksi ollut näitä moottorikäyttöisiä välineitä, niin saimme nauttia myös maaseudun rauhasta.

Auringon jo laskiessa ajoimme lyhintä ja nopeinta reittiä takaisin Vélez-Malagan ja rannikon A-7 tien kautta, emmekä lähteneet katselemaan maisemia kuten ensimmäisellä kerralla.

Ja mennäänkö vielä uudestaan? Reittejä vaelteluun ainakin riittäisi, luulenpa, että kolmaskin yritys olisi paikallaan.

Kolmas kerta

Ja tulihan se. Katselimme etukäteen Wikilocin reittiversioita Perianan ympäristössä ja päädyimme Perianan läntisiä rinteitä kiertelevään 12 kilometrin reittiin.

Menimme ensin oliiviöljytehtaalta hakemaan sopivat tuliaiset kotiin ja sitten ajoimme Perianan länsilaidalla olevan hautausmaan eteen.

Paikka oli loistava. Löytyi vapaa ja väljä parkkipaikka, penkki eväiden levittelyä varten ja vielä vessakin, mikä on aika yleistä näillä espanjalaisilla hautausmailla.

Lähdimme rinteille tuolta kadun päästä. Melkein heti huomasimme, että emme me tänäänkään valloita Perianaa niin kuin olimme suunnitelleet. Tie oli hyvä kävellä, se oli pieni autotie, jolla ei paljon ollut liikennettä. Maisematkin olivat hienot. Siis missä vika? Aika uskomatonta, mutta näin joulukuun alussa meille sattui niin lämmin hellepäivä, että pitkän kävelylenkin tekeminen tuntui aivan liioittelulta. Käännyimme takaisin parin kilometrin jälkeen ja otimme rennosti hienossa maisemassa.

Rinteille näkyi jopa Comaresin kylä, jossa olimme muutama päivä sitten. Matkaa tuonne korkealle mäelle on kuvanottopaikasta viitisentoista kilometriä.

 Kävelimme takaisin ja nautimme kauniin hautausmaan varjoista ja rauhasta.

Kaupungintalon näköalaterassi on pysähtymisen arvoinen paikka säällä kuin säällä.

Auringonlasku ei vielä uhannut pikkuteitten ajamista, joten käänsimme auton pohjoiselle reitille Riogordon, Colmenarin ja Casabermejan kautta takaisin Malagan suuntaan. Nautin näistä maisemista ihan niin kauan kuin Juha niitä viitsii ajaa.

Perianaan taitaa olla syytä mennä vielä uudelleen. Ensi kerralla ehkä ajamme sen pohjoispuolelle Guaron kylään ja patikoimme siellä lisää. Lähetin juuri tervehdyksenä vuokraemännällemme kuvan Perianan maisemista ja häneltä tuli pikainen vastaus:

”Aceite de periana es muy famosa. Fuimos una vez por alli para comprar Aceite. Es muy bonito.” Eli suositus Perianan oliiviöljystä, jota hänkin on varta vasten lähtenyt ostamaan. Pitää varmaan mennä ensi kerralla taas, jos ei muuta niin ostamaan sitä öljyä, koska se ranskalaisellekin maistuu.

Mitähän muuta Espanjasta pitäisi hankkia tuliaisiksi?

Previous Post Next Post

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply Sampo 2018-12-13 at 12:03

    Upeita kuvia! Noissa maastoissa tulee varmaan nopeasti huomaamatta kymmeniä tuhansia askelia joka päivä?

    • Reply espanjaan 2018-12-13 at 12:24

      Ei nyt ihan kymmeniä tuhansia, mutta oma 11 000 askeleen minimitavoite täyttyy kyllä, ennen kuin sitä ehtii edes seurata. Ja vielä hauskalla tavalla ja nauttien. Kiitos kommentistasi!

  • Reply Martta / Martan matkassa 2018-12-15 at 16:18

    Aivan mahtavia maisemia tuonne olisi kiva päästä patikoimaan! Kiva kuulla että teille osui hyvät kelit!

    • Reply espanjaan 2018-12-15 at 22:53

      Olen ihan samaa mieltä maisemista. Ensi kerraksikin on vielä nähtävää. Kiitos kommentistasi!

  • Reply Tanja / Tädin ja tytön matkablogi 2018-12-15 at 20:58

    Hei, onpa hauska juttu 😊 ei ihme että matka kesti ja kesti kun on noin paljon kuvattavaa. Nuo vuoret ovat meille tasa-maalaisille niin eksoottisia, upeat maisemat, hienoja kuvia!

    • Reply espanjaan 2018-12-15 at 22:54

      Nimenomaan eksoottisia, niin erilaisia kuin koto-Suomessa, että sitä vain pysähtyy katselemaan rinteitä, avaruutta, valojen ja varjojen leikkiä. En ainakaan vielä kyllästy. Kiitos kommentistasi!

    Leave a Reply


    Find us on Facebook