Unkarin halki etelään – Miskolc ja Mohacs

Matkamme Montenegroon eteni Puolan jälkeen Unkariin. Unkarin rajan jälkeen tuli mielikuvitukselle töitä. Piti kuvitella, miltä lakastumaisillaan olevat auringonkukkapellot olivat näyttäneet vielä pari viikkoa sitten. Varmaan uskomattomilta, hehtaarikaupalla keltaista kaikkialla. Sisäinen valokuvaajani itki.

Nyt päästiin katsomaan sadonkorjuuta.

Päivän määränpää oli Miskolc Unkarissa. Löysimme yhden erikoisimmista majapaikoistamme, Fiáker Panzión. Kaikki oli tumman punaista ja koristeet seinillä omaa luokkaansa. Juha puisteli päätään noille portaille.

Miskolc on Tampereen ystävyyskaupunki ja sekös Juhaa,  Tampereella kasvanutta, innosti. Miskolc on Unkarin kolmanneksi suurin kaupunki, ihan samoin kuin Tampere on Suomen kolmanneksi suurin.

Monien matkasivustojen hehkuttama Lillafüred vähän kaupungin ulkopuolella oli meidän kannaltamme vähän huti. Meillä oli liian vähän aikaa sille, sinne olisi pitänyt ehtiä kunnolla parkkeerata ja patikoida. Järvinäkymä oli hyvä ja kuuluisa hotelli komea, mutta parkit liian kaukana näiden pikaiseen ihailuun. Päiväretkikohteena näytti kivalta.

Matkailumainoksissa paikka näytti läppärin ruudulla tältä.

Ajelimme sitten takaisin kävelykaduille keskustaan.

”Ihan saman värinen kuin Vanha kirkko Tampereen Keskustorilla!” Joo ei, tämä kirkko on katolinen ja tori on Hösök Ter.

Tampereella syntynyt Juha on asunut siellä niin nuorena, että tämäkään ei varsinaisesti yhdistynyt muistoihin Tampereesta:

Raitioteitä tamperelaiset vasta rakentavat, täällä se jo toimii.

Mustaa makkaraakaan ei näkynyt, mutta euron jätskitötterö lohdutti isoakin miestä ihan sopivasti.

Seuraavana aamuna laitoin osoitehakuun ”tampere” ja löysimme Tampereen mukaan nimetyt ”portaat”. Aika vaatimaton esitys, mutta olipahan edes jotain.

Tampereen portaitten yläpäästä oli kaunis aamun utuinen näkymä alas kaupungin yli.

Lähistöllä oli myös näkötorni. Avasi Kilato.

Kiipesimme näkötorniin katselemaan näkymiä ja Juha tunnisti oitis ”Kalevan tornit”.

Minä  taas tunnistin näkymästä keskustan kirkontorneineen, eli iltakävelykohteemme.

”Tapola löytyy sentään!” No ei, Miskolc-Tapolca on mukava virkistysalue keskellä kaupunkia.

Puiston kylpylään ja uimaan oli jonoa. Oli aurinkoinen lauantai ja iloiset lapsiperheet liikkeellä.

Me emme paljon piittaa uimisesta, mutta puistot, lammet, kukat ja puut viehättävät aina. Oikein kiva paikka.

Lähtiessämme Miskolcista kurvasimme ennen moottoriteiden alkua ihan tavalliselle huoltoasemalle ostamaan Unkarin moottoritievinjetin. Täällä ei ole tuulilasiin liimattavia tarroja. Auton rekisterinumero laitetaan tiedostoon, ja itse pitää säilyttää kuitti, jonka voi näyttää tarvittaessa.

Vinjetin voi ostaa etukäteen myös netistä.  Unkarin moottoritiet olivat huikean hyvässä kunnossa ja yllättävän tyhjiä.

Levähdysalueetkin olivat uudehkoja, niillä oli pöytiä ja penkkejä eväiden syöntiin ja taukoon ja myös vessat. Varkaista varoitettiin kuvalla. Hyvä näin, ainahan sitä pitää omaisuutensa kanssa olla valppaana.

Hyvien teiden ansiosta meillä oli hyvää aikaa poikkeilla myös pienemmille. Siellähän sitä näkee paikallisia.

Illaksi saavuimme Mohacsiin. Suunnittelemamme iltakävely ei toteutunut. Sen sijaan katselimme hotellin kattoikkunasta hurjaa ukkosmyrskyä. Ikkunoista otin kuvan vasta seuraavana aamuna.

Voi miten mukavaa oli sunnuntaiaamun rauhassa ihan vain kuljeskella pitkin katuja. Aurinko paistoi, joka kulmalla oli jotain kaunista ja kivan väristä. Kamera ei pysynyt laukussa tietenkään. Puiden heleä vihreys ja talojen pastellivärit tekivät kävelystä pelkkää maleksimista.

Ja kun istahdimme kahville, Juha tiesi heti, mitä musiikkia kaiuttimista kuului ja missä sävellajissa, mutta minä katselin vain vastapäistä talon seinää ja mietin, miten saisin koristeet kuvaan.

Ja jokaisessa Unkarin kaupungissa joku 1945 pystytetty mahtipontinen muistomerkki on.

Kaupungintalon aukio.

Kaupungintalon edessä liehuivat liput ja rauhaa symboloiva naisten patsas piti toisiaan käsistä. Siinä unkarilainen, saksalainen ja serbialainen nainen ovat pukeutuneet kansallispukuihinsa ja pitävät toisiaan kädestä hymyillen. Niinpä. Kyllä naiset tietävät. Rakkaus ja äitiys antavat näkökulmaa ihmisyyteen.

Mohacs on Tonavan varrella ja joen rannassa kävely rahtilauttoja ja veneitä katsellen oli mukavaa. Ja istuskelukin.

Mohacs on Unkarin tärkein karnevaalikaupunki ja  näyttävä Busójárás-karnevaali on UNESCOn kulttuuriperintökohde. Olen tästä perinteestä joskus kuullut Itävallassa, jossa näitä ukkoja myös on. Unkarin karnevaaliperinteeseen kuuluvat tämmöiset otukset. Legenda kertoo, että nämä saivat alkunsa siitä, kun piti turkkilaisia pelotella pois. Laitettiin ylle pelottavat naamarit, otettiin puiset nuijat käteen ja pidettiin kamalaa ääntä. Tämä on helmikuinen karnevaali, joka kestää monta päivää. Samalla pelotellaan pois talvea ja toivotellaan kevät saapuvaksi, syödään, juodaan ja tanssitaan. Karnevaali päättyy laskiaistiistaihin ja siitä alkaa paasto. Kävimme museossa näitä ihmettelemässä. Hiljaiseen päivään sopi hyvin, että olimme ainoat asiakkaat, meille avattiin ovi erikseen, pantiin musiikki päälle ja valot saliin.

Museon edessäkin oli jo vähän esimakua siitä, mikä sisällä odotti.

Kuvittele laumoittain tämmöisiä kadulle huutamaan ja melskaamaan!

Minkäänlaista väentungosta ei näkynyt täällä Mohacsin taistelun muistomerkilläkään. Unkarilaisille Mohácsin taistelu vuonna 1526 oli kansallinen onnettomuus, jossa kuoli paljon merkkihenkilöitä, esim. kuningas, arkkpiispa ja paroneja ja lähes koko unkarilainen ratsu- ja jalkaväki, yhteensä yli 20 000 ihmistä. Osmanit valloittivat Unkarin pitkäksi aikaa. Ja tämmöinen muistomerkki on tehty laajalle kentälle. 

Joitain sotilaitten näköispatsaita oli.

Enimmäkseen oli  mielenkiintoisen näköisiä puisia koristeltuja pylväitä pitkin laajaa kenttää. Niiden takana on risti ja keskellä jonkinlainen kukkienlaskupaikka. Jännä muistomerkki lähes 500 vuotta sitten käydylle taistelulle.

Taistelun muistomerkiltä tullessa poikkesimme yhdelle kauniille hautausmaalle. Hautakivissä oli kristillisten symbolien sijasta tällaisia puita. Olisiko tämä jokin itkupaju, jota myös käytetään sekä surun että toivoin symbolina?

Mohacs oli mukava pysähtymispaikka, jonka kauniin keskustan, Tonavan rannat ja nämä pari nähtävyyttä käveli kivasti läpi yhdessä päivässä. Mohacsin taistelun muistomerkille oli muutama kilometri matkaa, joten sinne kannattaa suunnata autolla tai vuokrata polkupyörä.

Edellisellä kerralla, kun ajoimme Unkarin läpi, ajoimme reittiä Eger, Budapest, Pecs, Harkany, Villany. Kivoja paikkoja nekin, mutta nyt valitsimme jotain uutta ja tykkäsimme kovasti valinnoistamme.

Mohacsin jälkeen oli aika siirtyä Kroatiaan. Oltiin vielä EU:n sisärajoilla, joten rajamuodollisuudet menivät edelleen vain läpi ajaen. Seuraava pätkä matkaamme Montenegroon löytyy täältä:

Osiljek ja Dakovo

Käy tykkäämässä Facebook sivustostamme Espanjaan, Espanjassa, Espanjasta, niin saat tiedot uusista teksteistä. Seuraavat tekstit tulevat tutusti Espanjasta jälleen. Tykkäysnappula löytyy sekä ala- että sivupalkista.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply


Find us on Facebook