Suomen suurin matkablogiyhteisö

Tunnustusta Espanjan harrastajille!

Kaksi vuotta  sitten kyselin kavereilta, kannattaisiko meidän alkaa kirjoittaa matkablogia ja kyselin nimiehdotuksia sille. Sain rohkaisua ja ehdotuksia, joista en sitten valitettavasti valinnut mitään, vaan valitsin blogin nimeksi vähän hankalan ”Espanjaan Espanjassa Espanjasta”, koska ajattelimme kerätä siihen kokemuksemme Espanjan matkoista, emmekä siinä vaiheessa edes tienneet ajavamme vielä vaikka Montenegroon tai viettävämme kodinvaihtoviikkoja Hollannissa ja Sveitsissä tai kirjoittavamme myös lähiretkistämme Suomessa.

Mutta tehty, mikä tehty, ja olemme koko päivän iloisina miettineet Costa del Sol Centro des Turistas Ignorantesin meille antamaa hienoa  tunnustusta  ahkerasta espanjanharrastuksestamme ja iloinneet siitä, että he ovat luvanneet meille palkinnoksi valkoisten andalusialaiskylien patikointikartat. Olemme sen kyllä ansainneet – eikö? Ihan ahkerasti olemme patikoineet tuntemattomilla vuorilla ja pikkukylissä ja kirjoittaneet niistä kaikenlaista positiivista:

Juha on villinnyt espanjalaiskoululaiset kitaransoitolla, tiptapilla  ja muumilauluilla  jo montakin kertaa, ja itse olen päässyt näyttämään Suomi-kuvia ja kokeilemaan espanjantaitojani:

  

Toissa syksynä parvekkeemme oli koulun pihan vieressä. Juha tutustui urheasti hyvin läheltä koululaisten välituntikiipeilyyn ja nokkahuiluharjoituksiin.

Palkintoa myönnettäessä mainittiin myös myönteinen panoksemme verkostoitumiseen. Tässä jotain esimerkkejä:

Aurinkorannikon kuoro on saanut Juhasta tunnollisen ja vahvan tenorin.

Olemme tutustuneet syksyllä Andalusian pikkukylien festareihin Andalucian elämysretkien kautta. Yksi hauskimmista oli tämä porkkanafestari, jossa opimme, että porkkanat voivat olla violetteja ja isoja, melkeinpä mustia.

ja joulukuussa pidimme Seurakuntakodilla ihan oman illan laulattamalla matkalauluja ja kertomalla vinkkejä erilaisista patikointi- ja retkikohteista, joissa olemme itse käyneet. Tässä yksi suosikeistamme. Refugio de Juanar.

Ja kuten alkukuvassa näkyy, olemme ihan tosissamme ja sinnikkäästi paneutuneet myös espanjan opiskeluun. Meillä on jo todistukset lukion lyhyen espanjan kurssien läpäisystä. Matkailusivustot alkavat jo aueta espanjaksikin, kun kaikenlaisesta kulttuurista ei oikein ole suomeksi tietoa saatavilla. Viimeksi selasimme niitä, kun piti hankkia tietoa jouluseimien kakkijasta.

Kun vielä oppisi puhumaan ja yleensäkin muistaisi, mitä on oppinut.

 

APRILLIA!

Costa del Sol Centro Cultural des Turistas Ignorantes (eli Aurinkorannikon tietämättömien turistien keskus) olisi kyllä voinut meille jonkun tunnustuksen antaa. Nimittäin tuo edellä oleva oli kyllä ihan totta, mutta tunnustus vain paikallinen aprillipila.

Tänään on viattomien lasten päivä, jota Espanjassa vietetään samaan tapaan kuin meillä aprillipäivää. Lehdissä ja muussa mediassa on valeuutisia, ihmisiä houkutellaan kerääntymään toreille katsomaan milloin mitäkin sensaatiota, ja joulutoreilla myydään pilailuvälineitä, peruukkeja, syyhypulveria, näkymätöntä mustetta ja muuta hauskaa.

Yksi yleinen pila on kiinnittää toisen selkään salaa valkoinen paperinukke. Joskus siinä lukee sana ”inocente”

Tietyillä paikkakunnilla on omia fiestoja. La fiesta de los locos de Jalance Valenciassa (loco=hullu), jossa hullujen pormestari johtaa kaupunkia vuorokauden. Murciassa on juhla, jossa tanssitaan kansantansseja ja lauletaan, ja muutamissa paikoissa Pohjois-Espanjassa valitaan lapsi piispan tehtäviin vuorokaudeksi. Hulluin juttu, jonka olen kuullut on Festa dels Enfarinats Alicantessa, jossa ensin kapinalliset kerääntyvät kaduille syöksemään kaupunginhallituksen vallasta ja tämä sitten johtaa sotaan, jossa heitellään jauhoja ja munia. Täällä on valaiseva video  tuosta fiestasta. Lisäys: Nyt tämän kirjoitettuani näin, että myös Iltalehdellä on tänään ollut tästä juttu.

Oikeastaan vähän harmi, että espanjalainen Día de los Santos Inocentes eli viattomien lasten päivä on sellaiseen aikaan vuodesta, että tuskin olemme siellä silloin koskaan. Olisi kiva nähdä, miten se toimii.

Kiitos kun kävit, jatketaan iloista patikointia, espanjanopiskelua ja kirjoittelua! Niille pienten valkoisten kylien kartoille olisi kyllä ollut käyttöä.

Joko seuraat meidän Ailajajuha-sivuamme Facebookissa? Olemme kirjoitelleet paljon automatkastamme Espanjaan ja takaisin ja retkistämme Espanjassa mutta myös muista matkoistamme. Vuosi 2020 on mennyt lähialueilla retkeillessä, mikä on ollut hyvin antoisaa.

Previous Post Next Post

33 Comments

  • Reply Seija Paajanen 2018-12-28 at 18:39

    Onnea Aila ja Juha! Olette kyllä tunnustuksen ansainneet. Pitkin syksyä olen seurannut mielenkiinnolla blogianne ja ihaillut valokuvianne. Retkikuvauksenne ovat olleet eläviä ja hauskojakin.

  • Reply Tuukka Haapaniemi 2018-12-28 at 19:01

    Heh heh, tuo sana Ignorantes on sen verran kansainvälinen, että herätti heti epäilyksen jostain jujutuksesta. Jompaan kumpaan suuntaan 😊

    • Reply espanjaan 2018-12-28 at 22:11

      Ajattelin itsekin, että tuo sana kertoisi jujun saman tien tai ainakin johtaisi päivän nimeen ”El Día des Inocentes”.

  • Reply Kaisa k 2018-12-28 at 19:02

    Lankaan menin!! Terkkuja Sevillasta! Ryhdyn nyt kahlaamaan bloginne aarreaittaa läpi. Pitäisi keksiä kahdelle päivälle kivoja kohteita ja triltä niitä tosiaan löytää.

    • Reply espanjaan 2018-12-28 at 19:05

      Kiitos kommenteista Kaisa, Tuukka ja Seija ja kiva, kun ehditte käydä ja kommentoida. Jouduin itse aamulla jujutuksen uhriksi ja sitten päätin kirjoittaa oman. Ehdin kyllä päivän mittaan jonkin verran lueskella tästä traditiosta, mikä oli aika valaisevaa sekin.

  • Reply Mirja 2018-12-28 at 21:07

    Hah hah haa! Hyvä te edelleen 😂

    • Reply espanjaan 2018-12-28 at 21:11

      Kiitos Mirja kannustuksesta! 🙂

  • Reply Kosti Kallio 2018-12-28 at 21:56

    Hieno tunnustus ja palkinto myös!
    Kiitos teille myönteisistä ja mielenkiintoisista raporteista kuvineen! Aivan kuin olisi itse ollut matkalla mukana!

    • Reply espanjaan 2018-12-28 at 21:58

      Kiitos Kosti, kai luit sen APRILLI-osan myös?

  • Reply Tarja 2018-12-28 at 23:10

    Teidän kanssanne pitää näköjään olla tarkkana, ettei putoa Andalusian rattailta 😁 .
    Uutinen olisi todella voinut olla tottakin eikä sitä silloin pidä ignoroida.

    • Reply espanjaan 2018-12-28 at 23:18

      .Kiitos Tarja! Yritimme kovasti löytää uskottavat perusteet palkitsemiselle ja itse valitsimme meille mieluisan toivepalkinnon. Tulkaa vain takaisin rattaille tekin, pian nähdään. Ostimme eilen laivaliput jo.

  • Reply Marja Annikki Laakso 2018-12-29 at 06:41

    Hauska juttu! Jatkakaa samaan tahtiin 🙂

    • Reply espanjaan 2018-12-29 at 06:50

      Kiitos Marja, kyllä me vielä taidamme jatkaa. Odottaa sitä tunnustusta jossain vaiheessa. Kiva, kun kävit!

  • Reply Riina Kinnunen 2018-12-29 at 10:40

    Teidän reissujuttuja on hauska lukea! Niissä on seikkailuhenkeä, josta voi ottaa mallia nuoret ja eläkeläiset 😊

    • Reply espanjaan 2018-12-29 at 10:56

      Kiitos Riina! Tosi on, meidän polut ovat polkuja, joita voi kulkea ihan kuka tahansa. Nuoremmat menevät nopeammin, mutta meillä ei ole kiirettä mihinkään. 🙂 Kiva, kun kommentoit!

  • Reply Virpi/Hätälasku matkablogi 2018-12-29 at 11:47

    Hih, lankaan menin! 😀 Hieno idea! Mukavaa tulevaa matkailuvuotta teille, niin Espanjassa kuin muuallakin! 🙂

    • Reply espanjaan 2018-12-29 at 11:57

      Kiitos Virpi! Mukavaa matkailuvuotta sinullekin. Oli pakko keksiä jotain erilaista, kun olemme juuri nyt Suomessa, eikä päästä uusiin paikkoihin. Mutta on kai nämä ”kulttuurijututkin” paikallaan välillä.

  • Reply Annemaria/Samppanjaa muovimukista 2019-12-28 at 14:08

    Kyllä olisitte tuollaisen palkinnon ansainneet ihan oikeastikin. Niin paljon olet blogijutuissasi välittänyt tietoa paikallisten tavoista ja kulttuurista. Nyt selvisi tuo munasotakin. Olen nähnyt kuvia kyseisestä tapahtumasta ja aina ihmetellyt, että mikä ihmeen juttu tämä oikein on.

    • Reply espanjaan 2019-12-28 at 14:28

      Kiva, kun kävit ja sait sinäkin jo paljon kokenut jotain uutta. Vähän kyseenalainen tapa varmaan välittää tätä kulttuuria näinkin, mutta toivottavasti kukaan ei nolostu. Olen jo törmännyt aika monenlaiseen uutisointiin, esimerkiksi uutiseen siitä, että Teuvo Hakkaraisesta olisi tulossa Espanjan pääministeri…

  • Reply Seija 2019-12-28 at 14:11

    Lankaan menin minäkin. Olisitte kyllä tunnustuksen ansainneet! Juttu nauratti kyllä kovasti – mukava oli siinä tuo kuvituksena oleva ”kökköpatsaskin”. Erityisesti olen arvostanut Ailan ”ATK-taitoja”. Kartat, joihin reitit ja kohteet on merkitty ovat jotakin sellaista, jota minä en osaisi tehdä.

    • Reply espanjaan 2019-12-28 at 14:30

      Ihanaa kuulla, että tämä oli niin uskottavaa, että sinäkin menit lankaan, vaikka meidät hyvin tunnetkin. Kiitos Seija! Pyrimme tosiaankin olemaan näissä jutuissamme myös informatiivisia, siksi niitä karttoja.

  • Reply Jouko Jyrkämä 2019-12-28 at 14:17

    Heh, heh… aika uskottavaa🤪🤣. Ootteko muuten tulissa Epsaniaan nyt talvella? kuoroasiat mielessä…

    • Reply espanjaan 2019-12-28 at 14:31

      Kiitos, tuntuu hyvältä kuulla, että tämä oli jopa uskottavaa 🙂 Tämän kevään suunnitelmat ovat vielä perhesyistä vähän auki, päätämme myöhemmin. Juuri nyt harjoittelemme lenkkeilyä Paloheinän metsissä.

  • Reply Salme 2019-12-28 at 15:00

    ¡ Gracias por la diversion!

    • Reply espanjaan 2019-12-28 at 17:36

      ¡Gracias por alentarme!

  • Reply Leena - Kaisa Klemola 2019-12-28 at 16:06

    Onnea Aila ja Juha! Olette todellakin tunnustuksenne ansainneet! Kiitos niistä monista retkistä joissa olen saanut olla mukananne! 👍👏🌹

    • Reply espanjaan 2019-12-28 at 17:37

      Kiitos Leena-Kaisa mukana matkustamisesta! Matkaseura on aina kivaa.

  • Reply Iris 2019-12-28 at 16:29

    Uutinen oli niin uskottava että lankaan menin 😄🤗

    • Reply espanjaan 2019-12-28 at 17:37

      Hauskinta tässä onkin, että nekin ihmiset menevät lankaan, jotka tuntevat meidät 🙂 Kiitos Iris!

  • Reply Minttu 2019-12-28 at 17:27

    Onneksi olkoon! 💐🌞

    • Reply espanjaan 2019-12-28 at 17:38

      Kiitos! Tämä on hyvä päivä hehkuttaa 🙂

  • Reply Riitta Lokki 2019-12-28 at 17:49

    ONNEA 🥂
    Olette varmasti palkinnon ansainnet🍾

    • Reply espanjaan 2019-12-28 at 18:32

      Kiitos Riitta! Voi kun olisikin ollut jotain muuta kuin espanjalaisten aprillipäivä.

    Leave a Reply


    Find us on Facebook