Browsing Tag

vaeltaminen

Pizarra

Etsitkö leppoisaa retkeilyä vuoren rinteillä kauniista näköaloista nauttien?  Tässä yksi lempireiteistämme: Pizarra on pieni nätti valkoinen kylä noin kolmenkymmenen kilometrin päässä Malagasta. Meitä se on houkutellut toistaiseksi vain rinteilleen, emmekä ole (vielä) pysähtyneet kylään. Pizarraan pääsee myös junalla Malagasta.

Pizarran yläpuolella korkealla vuoren rinteellä näkyy kaukaa jo kylään El Santo eli pyhimyspatsas ”El Sacred Corazon de Jesus”. Sinne on kiva ja helppo kävelyreitti, jolle pääsee parhaiten parkkeeraamalla auton jalkapallokentän lähelle (hyvä viitoitus kaupungin läpi) ja aloittamalla reitin kävelemällä Raja Anchan virkistysalueen läpi rinteeseen.

Reitti ei ole pitkä, reilut kolme  kilometriä ylös, mutta meiltä kuluu ylös menoon helposti pari tuntia leppoisasti edeten. Polku nousee loivasti  koko ajan,  ja  pysähtelemme jatkuvasti katselemaan maisemia. Vaikeita kohtia siellä ei ole, mutta kaikissa reittikuvauksissa olen nähnyt nämä ainoat portaat kallion läpi reitin alkupäässä.

Reitin alku on rauhallista metsäpolkua.

Loppupäässä mennään avoimemmalla rinteellä.

Tuolla rinteellä se kapea polku kulkee.

Reitin alkupuolella on myös yksi lempipaikoistani. Poikkean aina polulta syrjään houkuttelevalle pikku nyppylälle, josta on hienot näkymät kauas. Nyppylällä seisoessa voi nauttia vilpoisasta tuulenvireestä, katsella joka suuntaan ja ihan vain kuunnella hiljaisuutta. Se on täydellinen hetki kesken matkaa ja näyttää dramaattisemmalta ja vaarallisemmalta mitä ollenkaan on. Oma aikuinen poika reagoi kuvaan oitis: ”Äiti, ei sun joka paikkaan tarvitse mennä!”

Otin samalla muutaman kuvan. Tuolla se Santo odottaa.

Ja kameralla pääsee aika lähelle jo täältäkin.

Korkeita paikkoja kammoava Juha istahtaa aina tähän odottamaan ja ”ottamaan kuvia rohkeasta vaimostaan”. No, täytyyhän jonkun uhrautua ja jättää parhaatkin kokemukset väliin.

Perillä sitten dokumentoidaan, kuka on missäkin.

Ja katsellaan upeita näkymiä Pizarraan.

Ja ympäröivälle maaseudulle ja vuorille.

Huipulla on alue, jossa on pöytiä, mutta käydessämme täällä marraskuussa ja maaliskuussa, ei paikassa ole ollut mitään palveluja. Ei vessaa, ei vettä, ei kahvilaa. Onneksi Juha aina kantaa riittävästi eväitä. Kunnon kahvitauko onkin tässä kohtaa paikallaan ja nautinto.

Eikä se alaspäin meno ole paljonkaan nopeampaa. Pysähdymme taas joka mutkaan ihan vain katselemaan, tuntemaan sen tuulen vireen ja kuuntelemaan hiljaisuutta ja lintuja.

Paikasta voi laskeutua myös toista reittiä (katso Wikilocista vaihtoehdot), mutta olen arvosteluista lukenut, että varsinkaan kylän pohjoispuolelta kiertävät eivät ole maisemiltaan tai poluiltaan yhtä kivoja, joten olemme tulleet aina samaa reittiä takaisin.

Mummi Caminito del Reyllä

Caminito del Reytä kuvaavat tekstit alkavat aina siitä, että se on maailman vaarallisin vaellusreitti. Moni on sillä kuollut, kun jalka on lipsahtanut kapeilla ja sortuneilla, kallioon kiinnitetyillä poluntapaisilla ja uskalikko pudonnut rotkojen syvyyksiin,

Ja höpö höpö. Tuo on ollutta ja mennyttä. Nykyisin reitti on turvallisesti kallioon pultattu hyllymäinen rakennelma, jonne voi aivan turvallisesti mennä. Selfie-tikkuja, kamerajalustoja, lastenrattaita ja alle kahdeksanvuotiaita lapsia sinne ei kuitenkaan päästetä, eikä reitti ole esteetön, muutamat portaat pitää pystyä suorittamaan. Siitä on uudelleen rakentamisen jälkeen tullut yksi Andalusian suosituimmista nähtävyyksistä, jonne lippu pitää ostaa hyvissä ajoin etukäteen. Ei kuitenkaan ihan niin hyvissä ajoin kuin aluksi, jolloin matkatoimistot varasivat liput kuukausiksi etukäteen omille ryhmilleen. Nyt varaamiseen pyydetään passin numero. Lippuja on rajallinen määrä, koska hyllyille ei  tietenkään päästetä massoja yhtaikaa.

Tämän tunnelin jälkeen alkaa polku portille, eli reitin alkua voi käydä vilkaisemassa vähän matkaa menemättä itse reitille.

Etukäteislipun lisäksi kannattaa lukea info paikan virallisilta hyviltä nettisivuilta. Ja retken toteutuminen voi myös peruuntua kovin huonolla säällä.

Liput olivat loppu nettisivulta silloinkin, kun mummi tarvitsi lippuja, mutta  Centro Finlandiasta Fuengirolasta sai liput, jossa ei ollut ihan tarkkaa aikaa, jolloin portista pääsi reitille, eli piti vähän jonottaa. Ei ollut pitkä jonotus eikä ongelma mitenkään ja mummi pääsi parin kaverinsa kanssa sujuvasti matkaan. Portilla pidettiin info ja päähän piti laittaa kypärä. Ehkä kallioiden seinämistä voisi putoilla irtokiviä. Tuskin sitä kypärällä ainakaan paikalla risteileviä kotkia vastaan varustauduttiin.

Taata tykkäsi enemmän parkkipaikasta kuin vaellusnäkymistä ja viihtyi Ardalesin päässä olevalla parkkipaikalla sen nelisen tuntia, joka mummilta ja mummin kavereilta meni sisäänpääsyyn, noin seitsemän kilometrin matkaan ja paluuseen parkkipaikalle El Chorrosta bussilla. Ihan kivat maisemat täältäkin.

Olisi ollut kyllä kätevämpää, jos oma paluukyyti olisi viitsinyt ajaa El Chorroon odottamaan, mutta ilmeisesti kuskin saama ohjeistus oli tältä osin epäselvä. Itse reitti on yksisuuntainen, eli sitä pitkin kävellen ei voi palata.

Maisemat olivat niin upeat ja kokemus niin ainutlaatuinen, että jos yli kahdeksanvuotiaista lastenlapsista joku joskus tuonne haluaisi, niin mummi lähtisi tältä istumalta uudestaan. Korkean paikan kammoinen taata saa kyllä jäädä edelleenkin parkkipaikalle. Reitin näkymät alas rotkoon voivat heikompaa huimata, vaikka mitenkään vaarallisen oloista kulkeminen ei ole.

Loput tunnelmat kuvina.

Ihan reitin lopussa oleva kallionseinäportaikko näyttää aika hurjalta. Kokemus ei kuitenkaan portailla ollut ihan niin paha, kuin miltä se kuvassa näyttää. Portaitten kiipeäminen kallion vieressä tuntui paljon turvallisemmalta kuin tästä kuvakulmasta voisi kuvitella.

 

Caminito del Reyn sisäänkäynti on Ardalesin pohjoisesta sisäänkäynnistä. Sinne pääsee junalla tai ajamalla Malagasta El Chorroon ja jatkamalla sieltä bussilla Ardalesiin. Reitti päättyy El Chorroon, josta taas pääsee junalla takaisin Malagaan  tai jossa se sinne jätetty auto odottaa.

Ajomatka esim Torremolinosista on noin 70 km, reilun tunnin, ellei pysähdy ottamaan kuvia matkan maisemista.

Yksityiskohdat, kuten lippujen saatavuus, aukiolo ja muut ohjeet löytyvät kattavasti Caminito del Reyn omalta hyvältä nettisivulta. Tällä hetkellä El Chorroon menevästä junasta löytyy tällainen aikataulu, mutta TARKISTA ajankohtaiset tiedot ennen omaa matkaasi. Kaikki muuttuu.

Mantelinkukkia Andalusiassa (Colmenar)

Olen jo vuosia katsellut ihaillen kuvia valkoisten ja vaaleanpunaisten mantelipuiden kaunistamista vuorenrinteistä, mutta kertaakaan emme ole itse olleet täällä juuri oikeaan aikaan. Nyt olemme!

Mantelinkukkien ihailuun on Andalusiassa ja Espanjassa yleensäkin paljon mahdollisuuksia ja useita hyviä paikkoja ja reittejä. Täällä etelässä Mondan ja Guaron seudut olisivat hyviä, Mijaksessa, Aloran, Pizarran ja Antequeran seuduilla pääsisi makuun myös. Itse laitoimme tänään navigaattoriin nimen Colmenar. Emme pettyneet. Majapaikkamme on Torremolinos, matkaa suorinta tietä oli noin 45 km. Eikä paluumatka ollut sen pitempi, mutta Malagan vuorten itäpuolella kulkeva maisematie A-7000 on vain jonkin verran hitaampi. Se vaatii muutaman pysähdyksen myös. Ei sitä voi vain ajaa läpi.

Turisti-infon osoite on Plaza España, eli kaupungintalo. Sitä lähestyessämme jätimme auton helposti parkkiin pienen puiston viereen ja jatkoimme jalan.

Ensin Juha varmisti joltain ohikulkijalta espanjaksi ”Donde está…” ja sai kehoituksen vain jatkaa alamäkeen. Sitten kuulinkin hänen kysyvän samaa suomeksi. Ohhoh, törmäsimme kadulla eilisiin kuorokavereihin, jotka osasivat saman tien kertoa, että info ja Museo de la Miel olivat lauantaina kiinni. Ei mikään ihme, asiakaskuntakin näytti olevan vähissä.

Jatkoimme vain, minne nenä näytti, eli rinteiden suuntaan. Pientä kiertoa reittiin tuli heti, kun emme olleet varmoja, mikä oli turvallinen väli aaseihin. Samalla katselimme, kun lammaslaumaa vietiin katuja pitkin laitumelta toiselle. Kalkkunakin meidät pelästytti aidan takaa ja koirat haukkuivat milloin missäkin.

Rinteet pystyivät kuitenkin houkuttelemaan eteenpäin ja kävelimme kylän itäreunalle ja siitä rinteille pientä autotietä pitkin.

Kylmä tuuli vihlaisi sen verran, että ennen kuin jatkoimme pitemmälle rinteeseen, otin repusta toisen takin ja lisäsin leggingsit farkkujen alle. Kuvitelma tästä operaatiosta kertoo samalla erittäin selvästi, miten vähän muita ihmisiä rinteessä oli. Yksi paikallinen aasintaluttajaukko kävi kertomassa, että voisimme poimia vähän manteleita ja maistaa, ja toinen manteleita ämpäriinsä poiminut mies huikkasi buenakset ja kysyi, olemmeko brittejä. Eikä ymmärtänyt sanaa Finlandia millään.

Näin rauhassa näitä upeita maisemia ihailimme.

Sierra Nevadan lumihuiput näkyvät etäältä, ja rinteellä niiden edessä on Riogordon kylä, jonne olisi ollut mukavanmittainen patikointimatka. Itse asiassa valitsemamme reitti oli pikkuinen autotie, jonka varrella oli fincoja, eli espanjalaisia maalaistaloja. Patikointi olisi ollut pelkkää alamäkeä, joten paluu pani miettimään. Käännyimme noin puolivälistä takaisin.

Mantelipuiden kukinta jatkunee täällä vielä jonkin aikaa. Ja samalla joissain puissa näyttää jo olevan poimittavaakin. En tiedä, kuka nämä poimii ja miten. Se yksi näkemämme poimijaukko ei näyttänyt ainakaan maanomistajalta. Poimipahan vain kymmenen litran ämpärin täyteen manteleita parkkipaikan vierestä.

Lauantai-illan uneliaassa tunnelmassa teimme kierroksen kylässä. Kirkossa oli talkoolaisia kunnostamassa pyhäinkuvia ilmeisesti tällä viikolla vietettävää Virgen de Candelarian juhlaa ja sen kulkueita varten.

Candelaria on Colmenarin suojeluspyhimys ja Dia de Candelariaa vietetään katolisissa maissa muuallakin yleisesti 2.2. Usein juhlat jatkuvat monta päivää. Samoja kuvia kannetaan pääsiäisviikollakin, mutta ehkä nämä eivät vielä valmistautuneet siihen, onhan aikaa vielä puolitoista kuukautta.

Seuraavaa tuntia kylässä voitaisiin aivan hyvin kutsua harhailuksi, kun suunnistimme suunnilleen auringon avulla kohti sitä mäkeä, jolle auton jätimme. Suosittelen vastaavaa harhailua. Kylän korkeuserot, kapeat kujat, koristeelliset ikkunat, seinät ja ruukut ja appelsiinipuiden reunustamat kadut ovat nähtävyys ilman isoja kirjaimia ja turisteja.

Tätä kohtaa emme tajunneet kumpikaan. Miten ihmeessä turistit voivat ajaa sellaista katua pitkin, jota muut eivät voi? Keskellä katua oli portaat ja katu oli niin jyrkkä, ettei meille olisi tullut mieleenkään yrittää siitä kumpaankaan suuntaan millään ajoneuvolla.

Paluumatka maisematien A-7000 kautta kruunasi mantelipuuretkemme.