Browsing Tag

Road-trip

Unkarin läpi kotia kohti – Veszprém, Herend ja Györ

Saavuimme Unkariin Zagrebista Kroatian rajan yli Meillä oli jo menomatkalla valmiiksi ostettu  Unkarin moottoriteiden vinjetti, joten ajoimme saman tien Unkarin puolella moottoritielle, ja ennen pitkää Balaton alkoi vilahdella tielle. Jatkoimme kuitenkin pysähtelemättä Veszprémiin, koska halusimme olla siellä ajoissa tutustuaksemme meille uuteen paikkaan.

Majapaikkamme osoittautui taas nappivalinnaksi. Meillä oli hyvin varusteltu ja nätti huoneisto talossa, jossa isäntäväki asui itsekin.

Iltapäivä ei vielä ollut kovin pitkällä ja meillä oli aikaa kävellä siellä täällä ympäri pienen kaupungin keskustaa. Olipa kaunis!

Juha yritti keksiä, mitä Veszprémissä tapahtuisi G-duurissa vuonna 2023. Minä luulen, että sävellajeista välittämättä kaupunki on pyrkimässä ehdolle Euroopan kulttuuripääkaupungiksi.

Balatonin rantaan oli alle 20 kilometriä. Ajoimme sinne, ihan vain jonnekin, ja kävelimme rannassa auringonlaskua ja kuun nousua katsellen ja muistelimme edellistä käyntiämme täällä. Silloin olimme täällä lasten kanssa ja pojat leikkivät polkuveneillä rannalla.

Penkillä istuessa tuli haikea olo menneestä. Silloin ei mitenkään tajunnut, että nuo järvellä seikkailevat pojat ja penkillä vieressä istuvat tyttö ja nuorin poika niin pian olisivat aikuisia ja lastenlastemme vanhempia.

 

Balatonin rannat olivat muuttuneet 25 vuoden takaisista paljon turistisemmiksi. Suurin osa rantakaistaleista oli suljettu, niihin pääsi vain pääsymaksusta ottamaan aurinkoa ja leikkimään tai pelailemaan.

Illalla tein vielä pikku lenkin asuinympäristössämme kuuta ihaillen. Juha kyllä väitti, että lähdin lähikadulle talsimaan vain, koska askelmittarin lukemat eivät riittäneet. No, kukin tulkitsee. Minusta kuva on hieno.

 

Veszprémistä Herendin kautta Györiin

Kivoista yöpymispaikoista on aina ikävä lähteä pois saman tien. Mutta ei auta. Jos ajattelee viidessä viikossa käyvänsä kaukana, ei kaikkialla voi viipyä.

Posliinitehtaista ja lasinpuhaltamoista on tullut yksi suosikki pysähdyspaikkoja valitessamme. Meissenin tehtaat Dresdenin lähellä ja  Lauschan lasipajat Thüringenissä ovat olleet aivan ihania, ja Willeroy&Bochin outlet-myymälästä Metlachissa olemme tehneet paljon  edullisia ostoksiakin. Nyt tarjoutui matkan varrelle unkarilainen Herend.

Lippukassalla ei ollut meidän lisäksemme ketään. Englanninkielistä opastettua kierrosta olisi saanut odottaa kaksi tuntia, mutta saksankielinen oli alkamassa tunnin päästä, joten totesimme, että otetaan se. Juhalta sujuu tuokin kieli kyllä, enkä minäkään malta olla hiljaa, vaikka kieli olisi mikä. Tunnissa ehdimme odotellessamme kiertää  museopuolen rauhassa. Kaksi muuta turistia näimme.

Ihania tavaroita!

Posliinileijona seisoi pihalla.

Museossa meidät otettiin vastaan näin kauniisti hymyillen.

Pihanäkymä.

Juhakin löysi jotain mielenkiintoista. Nuoteilla ja soittimilla koristellun lautasen.

Tämä pokaali on lahjapokaali. Tällainen tehtiin Unkarin EU:hun liittymisen kunniaksi. Vähän pienempi tehtiin jokaiselle muulle EU-maalle ja kuhunkin kirjoitettiin ensin pieni pätkä Unkarin kansallislaulusta ja sitten alkusanat kunkin saajamaan kansallislaulusta.

Tämän tarkoitusta en tiedä. Kaikkea sitä tehdään! Ainakin kuvassa näyttää olevan Budapestissa oleva Unkarin Parlamenttitalo.

Tämä on missikisojen (Anna Ball) pokaali. Perintöprinsessat saavat vähän pienemmän.

Tämä on kylpyhuonesetti. Vasemmalta ylhäältä alas oikealle:
1. Saippuakotelo ja kansi
2. Vesikannu
3. Lautanen sienelle
4. Hammasharjakotelo
5. Pesuvati
6. Alapesuastia naisille (bidee)
7. Potta

Tähän Rotschildin suvun astiaston malliin liittyy kertomus. Vapaaherratar Rotschild oli kadottanut kultaisen medaljongin ja se löytyi oksalta, jossa linnut leikkivät sillä. Pitihän siitä ilosta astiasto saada.

Näin katetaan juhlapöytä Herendin astioilla. Jos minulla olisi tällaiset, tuskinpa kattaisin. Käsin olisi tiskattava, ainakaan kultareunat  eivät kestä astianpesukonetta. Enkä kyllä raatsisi näin hienoja juttuja edes käyttää.

Museopuolella oli myös näyttely valmistusprosessista. Tässä luolassa tai paremmin kai uunissa, näkyy säiliöitä, joiden sisälle valmiiksi maalatut posliiniastiat pannaan polttoon.

Opastettu kierroksemme oli yllätys. Se siis oikeasti toteutettiin vain meille kahdelle, muita saksankielisiä turisteja ei paikalla ollut. Iloinen ja ystävällinen nuori mies näytti meille ensin videon valmistusprosessista ja valmiista tuotteista ja sitten pääsimme itse katsomaan läheltä työvaiheita.

Näissä muoteissa valmistuu kuppien korvia.

Näiden posliinihahmojen osia liimaillaan kiinni tuntikausia.

Tässä tehdään spagetintyyppisestä massasta pitsikoreja. Tekijän täytyy olla nopea, massa kovettuu melko nopeasti. Tämä tekijä kyllä osasi asiansa. Oli hauska seurata täsmällistä ja nopeaa työskentelyä.

Tähän kuvaan vilahti pitsikorien taakse myös oppaamme.

Tämä kaunis ruusu valmistui valmiista lehdistä muutamassa minuutissa. Näppärät kädet taivuttivat terälehtien reunat kadehdittavan taitavasti.

Opas esitteli meille useita malleja. Tässä yksi klassisimpia perhosmalleja, kuningatar Viktorian mukaan nimetty malli. Lontoon maailmannäyttelyn yhteydessä vuonna 1851 kuningatar Viktoria tilasi Herendilta perhosin ja kukin koristellun astiaston, joka nimettiin tilaajan mukaan. Sitten oppaamme näytti kuvat niistä lahjoista, jotka oli tehty Britannian uusimmille kuninkaallisille kastelahjoiksi. Monissa muissakin Euroopan hoveissa on Herendin tuotantoa ja 1840- ja 1850-luvuilla tehtaan tuotanto palkittiin Lontoon, New Yorkin ja Pariisiin maailmannäyttelyissä. Me tietämättömät olimme suunnilleen sattumalta ja päähänpistosta törmänneet maailmankuuluun arvokkaaseen taiteeseeen.

Aikaa vievää käsityötä tämä tuotanto on edelleenkin.

Tässä perinteisiä unkarilaisia hahmoja.

Kierroksemme lopuksi opas ja työnäytöksen taitava henkilökunta toivottivat meille hyvää päivän jatkoa. Vähän tunsimme itsemme kuninkaallisiksi.

Matkamuistomyymälän tuotteet eivät kuitenkaan oikein sopineet suomalaisten taviseläkeläisten budjettiin, mutta ostimme pari pakettia lautasliinoja ja saimme niille Herendin muovikassin. Ehkäpä tuollainen jääkaappimagneetti olisi ollut kiva kumminkin myös. (1000 HUF on vähän yli 3€).

Esimerkiksi tällä Rotschildin kuviolla.

Kierroksen hintaan sisältyi vielä kahvi Herendin kupeista. Kyllä maistui!

Mitään turistilaumoja ei täällä tänään ollut. Ymmärtääkseni kuitenkin tänne tehdään bussiretkiä esimerkiksi Budapestista.

Herendin tehtailla on ollut vaiheensa, nousu- ja laskukautensakin. Omistus on vaihdellut myös mielenkiintoisesti. Suvun omistuksesta vuonna 1948 Herendin posliinitehdas tuli Unkarin valtion omistukseen. Yksityistämisen myötä 75 prosenttia yrityksen omistuksesta siirtyi kuitenkin vuonna 1997 työntekijöille. Herendin tuotannon kulmakiviä ovat edelleen samat asiat kuin aluksikin: taiteellisesti korkea laatu ja taitavasti käsin maalattu runsas koristelu. Oli ihana käyntikohde.

Györ

Olimme Györissä kivasti iltapäivällä kolmen maissa ja majapaikkamme yllätti taas erittäin positiivisesti, kun olimme ensin löytäneet autolle lähikadulta hetkeksi parkkipaikan.

Unkarin kaupunkeihin tutustuessamme törmäsimme useinkin mainintaan ystävyyskaupungeista. Onkohan Unkarin ja Suomen välillä tavallista enemmänkin näitä ystävyyskaupunkisopimuksia? Györ on Kuopion ystävyyskaupunki.

Veimme majoittumisen jälkeen auton vähän kauemmas parkkihalliin ja lähdimme kiertelemään. Olipa taas monenlaista kaunista nähtävää. Komea kaupungintalo.

Kaupungintalon edessä olevalla aukiolla on muutakin kaunista, muita rakennuksia ja suihkulähde.

Eikä Juha malttanut olla leikkimättä vähän. ”Enkä pelkää yhtään!” Onneksi minulla oli puhtaita paperinenäliinoja laukussa, niin sai rillinsä taas kuiviksi.

Mentiin kohti Karmeliittatemppeliä, joka kutsui kävelykadun päässä. Basilika olisi ollut vielä kauempana.

Temppelin edessä oleva tori oli remontissa, mutta kerrankos sitä turisti tämmöiseen törmää. Itse asiassa temppelin toinen pääty oli myös huputettu. Ensi kesän turistit sitten saavat hienommat näkymät.

Ehdimme pikku hetkeksi sisälle, ennen kuin ovet suljettiin. Upeaa nähtävää, tässä kuva katosta.

Kaduilla oli valtavasti kivoja koristeellisia yksityiskohtia. Tässä yksi kävelykatujen ihanista koristeellisista erkkereistä. Erkkerit ja mahtipontinen koristelu ovat olennaisia barokkityylisissä rakennuksissa.

Seuraavaksi saimmekin sitten pysähtyä hetkeksi pitämään sadetta yhden rakennuksen seinän viereen. Ja sitten saimme ihailla sateen kastelemaa katua ja auringonlaskua talojen seinillä.

Ja hentoa sateenkaartakin.

Samassa laskevan auringon valossa tulimme myös  Benediktiinikirkon edessä oleva Széchenyi-aukiolle, joka peilasi aurinkoa kivasti.

Aukiolla on Mariaa kuvaava patsas.

En tiedä, mikä tämä on, mutta kaunis kuitenkin. Voi olla vaikka ravintolan koriste, kun oli yhden ravintolan oven päällä.

Yksi Györin kauneimpia barokkimonumentteja on tämä sovinnon arkki, joka on Gutenbergin aukiolla. Sen syntymisen tarina on vaikuttava. Se pystytettiin kaksinnaimisesta syytetyn sotilaan muistoksi sen jälkeen kun piispa oli yrittänyt pelastaa sotilaan yrittämällä kuljettaa hänet ruumisarkussa pois piilopaikkana olleesta luostarista. Juoni paljastui ja sotilas tapettiin. Kuningas määräsi, että Györin oli pyydettävä anteeksi pystyttämällä tämä patsas. Legendan mukaan arkussa ovat sotilaan luut, joita enkelit suojelevat.

Györissä kohtaa kaksi jokea. Raba ja Moson Danube, eli yksi Tonavan sivuhaaroista.

Györin konserttitalo. Valitettavasti ei ohjelmaa tänään. Olisi ollut kiva päästä käymään ja katsomaan ihan kunnolla.

Unkarin Györ on siis Kuopion ystävyyskaupunki, aika lailla saman kokoinenkin, vain parikymmentä tuhatta asukasta suurempi. Györ on Itävallan rajanaapuri ja kylmän sodan aikana se toimi itä- ja länsisaksalaisten kohtaamispaikkana. Siksi saksalaisturismin sanotaan vieläkin vaikuttavan täällä. Me totesimme tänään pariinkin kertaan, että saksan kieli kelpasi paremmin kuin englanti. Kävelylenkkimme keskustan kävelyalueilla oli todella kiva. Välillä satoi, välillä paistoi aurinko ja se näkyy kuvissa, joita tästä nätistä rakennuksiltaan barokkivaikutteisesta kaupungista otin. Koristeluja riittää. Luin osan majapaikan tarjoamista Györin esitteistä vasta illalla, tekemistä kyllä riittäisi seuraavaksikin kerraksi. Minä voisin käydä kävelyllä jokirannassa, joku muu voisi vierailla Audin tehtailla (visitor centre), jotka antavat täällä työtä noin 30 000 kaupunkilaiselle.

Jos Györ ei osu matkan varrelle, se on sopiva päiväretkikohde esimerkiksi Budapestista, Wienistä tai Bratislavasta.

Györin jälkeen päätimme sivistää itseämme poikkeamalla Tsekissä Unescon maailmanperintökohteeseen Telčiin. En voinut vastustaa tällaista kuvaa.

Telčistä lisää täällä:

Telč

Käy tykkäämässä Facebook sivustostamme Espanjaan, Espanjassa, Espanjasta, niin saat tiedot uusista teksteistä. Seuraavat tekstit tulevat tutusti Espanjasta jälleen. Tykkäysnappula löytyy sekä ala- että sivupalkista.

Unkarista Kroatian läpi Bosnia-Hertzegovinaan Osiljek ja Dakovo

Unkarin ja Mohacsin jälkeen oli aika siirtyä Balkanin maihin, eli Kroatiaan. Oltiin vielä EU:n sisärajoilla, joten rajamuodollisuudet menivät edelleen vain läpi ajaen.

Matka seuraavaan majapaikkaamme Dakovoon ei ollut pitkä, joten meillä oli hyvää aikaa pysähtyä Osiljekin kaupunkiin. Meillä oli vähän vaihdettuna Kroatian kunia, mutta olisi kannattanut käydä jossain tienvarren huoltoasemalla rikkomassa isot satasen setelit (= noin 25€), koska tietysti ensimmäiseksi törmäsimme siihen, että ei ollut kolikoita parkkimittariin. Lähdin parkkialueelta lähikaduille ”ostamaan jotain” ja käsivoidetuubiakin maksaessani sain heti kysymyksen: ”Olisiko pienempää rahaa?” Sain toki isosta takaisin, kun pienempää ei ollut, mutta sillä aikaa parkkimittarin ongelma oli ratkennut itsestään. Paikalle oli tullut pysäköinninvalvoja, jolle Juha oli näyttänyt, että ei ole kolikoita. Mies oli kysynyt, kuinka kauan Juhan auto paikkaa tarvitsisi ja maksanut samalla itse tunnin parkin. Uskomatonta! Tunti riitti aivan hyvin. Ehdittiin turisti-infoon, hienoon katedraaliin, hetkeksi jokirantaan ja vielä torin varren kahvilaan kahvikupillisellekin.

Torin varrella oli iso katedraali.

Menimme hetkeksi sisään ja vastaan tuli mies, joka toivotti tervetulleeksi erittäin ystävällisesti ja kertoi vähän kirkosta. Hän näytti, miten seinissä vieläkin on joitain sodan jälkiä, vaikka paljon oli jo saatu korjatuksikin. Monet maat olivat lahjoittaneet tiettyjä asioita, esim uudet lasi-ikkunat, maalauksia tai esineitä ja niitä mies myös esitteli. Kuvia ei saanut ottaa, mutta mies pyysi ottamaan kuvan nettiosoitteesta, josta saisi lisää tietoa. Pidin huolta, että samaan kuvaan tulivat amerikkalaisten lahjoittamat lasi-ikkunat.

Ja jos kamera laukeaa sylissä kattoa kohti, ei sillekään mitään voi.

Mies hyvästeli meidät vielä kauniisti, toivotti siunausta ja antoi muistoksi kortin. Jouduimme jopa itse kysymään, onko kirkossa joku laatikko lahjoituksia varten, niitäkään hän ei itse pyytänyt.

Kuulimme ystävältämme myöhemmin, että samassa Osiljekin kaupungissa olisi ollut myös luterilainen kirkko, jossa olisi saanut yhtä ystävällisen vastaanoton.

Viivyimme hetken torilla kahvilla.

Tätä raitiovaunua ei varmaan ihan kohta maalata uudelleen. Kivahan se on hehkuttaa Kroatian jalkapallomenestystä.

Jos paikassa voi kävellä rantaan, niin sinnehän toki mennään.

Turisti-infon täti oli naurahtanut meille hyväntahtoisesti, ettei pari tuntia tälle kaupungille riitä mihinkään, kun olimme kysyneet häneltä, mitä ehtisimme parissa tunnissa nähdä. Ajoimme sitten hänen neuvostaan vanhaan kaupunkiin aivan erilaiseen tunnelmaan ja kiertelimme toisen tuntimme siellä.

Vanha kaupunki kuulostaa aina vähän museolta ja turisteilta, mutta tämä oli täynnä paikallista nuorta elämää, kun kauppaoppilaitoksen ovesta purkautui väkeä torin laidan lounaspaikkoihin.

Jos olisimme viipyneet kolmannen tunnin, olisin käyttänyt sen jokirantaan ja viereiseen laajaan puistoon.

Valitsimme Dakovon pysähdyspaikaksi, koska emme halunneet ajaa kiireellä Kroatian läpi. Dakovo oli ihan onnistunut valinta yhden yön pysähdykselle.  Hotellimme oli kävelyetäisyydellä keskustasta. Kävelykatu ravintoiloineen ja kauppoineen oli viihtyisä. Näyteikkunoissa olevat hinnat olivat tällaisessa pikkukaupungissa niin houkuttelevia, että ihan harmitti, kun Juhan kokoisia sandaaleja kotiin unohtuneiden tilalle ei löytynyt. Hinta hyvistä nahkasandaaleista olisi ollut noin 20€.

Kävelimme paikkakunnan ehdottomaan päänähtävyyteen, eli huikean isoon katedraaliin. Siellä oli messu menossa. Istuimme hetkeksi mukaan.

Dakovon jälkeen meillä oli edessä rajanylitys Bosnia-Hertsegovinaan, joten siirryimme EU:n ulkopuolelle.

Jatkuu tästä linkistä Sarajevosta.

Käy tykkäämässä Facebook sivustostamme Espanjaan, Espanjassa, Espanjasta, niin saat tiedot uusista teksteistä. Seuraavat tekstit tulevat tutusti Espanjasta jälleen. Tykkäysnappula löytyy sekä ala- että sivupalkista.

Unkarin halki etelään – Miskolc ja Mohacs

Matkamme Montenegroon eteni Puolan jälkeen Unkariin. Unkarin rajan jälkeen tuli mielikuvitukselle töitä. Piti kuvitella, miltä lakastumaisillaan olevat auringonkukkapellot olivat näyttäneet vielä pari viikkoa sitten. Varmaan uskomattomilta, hehtaarikaupalla keltaista kaikkialla. Sisäinen valokuvaajani itki.

Nyt päästiin katsomaan sadonkorjuuta.

Päivän määränpää oli Miskolc Unkarissa. Löysimme yhden erikoisimmista majapaikoistamme, Fiáker Panzión. Kaikki oli tumman punaista ja koristeet seinillä omaa luokkaansa. Juha puisteli päätään noille portaille.

Miskolc on Tampereen ystävyyskaupunki ja sekös Juhaa,  Tampereella kasvanutta, innosti. Miskolc on Unkarin kolmanneksi suurin kaupunki, ihan samoin kuin Tampere on Suomen kolmanneksi suurin.

Monien matkasivustojen hehkuttama Lillafüred vähän kaupungin ulkopuolella oli meidän kannaltamme vähän huti. Meillä oli liian vähän aikaa sille, sinne olisi pitänyt ehtiä kunnolla parkkeerata ja patikoida. Järvinäkymä oli hyvä ja kuuluisa hotelli komea, mutta parkit liian kaukana näiden pikaiseen ihailuun. Päiväretkikohteena näytti kivalta.

Matkailumainoksissa paikka näytti läppärin ruudulla tältä.

Ajelimme sitten takaisin kävelykaduille keskustaan.

”Ihan saman värinen kuin Vanha kirkko Tampereen Keskustorilla!” Joo ei, tämä kirkko on katolinen ja tori on Hösök Ter.

Tampereella syntynyt Juha on asunut siellä niin nuorena, että tämäkään ei varsinaisesti yhdistynyt muistoihin Tampereesta:

Raitioteitä tamperelaiset vasta rakentavat, täällä se jo toimii.

Mustaa makkaraakaan ei näkynyt, mutta euron jätskitötterö lohdutti isoakin miestä ihan sopivasti.

Seuraavana aamuna laitoin osoitehakuun ”tampere” ja löysimme Tampereen mukaan nimetyt ”portaat”. Aika vaatimaton esitys, mutta olipahan edes jotain.

Tampereen portaitten yläpäästä oli kaunis aamun utuinen näkymä alas kaupungin yli.

Lähistöllä oli myös näkötorni. Avasi Kilato.

Kiipesimme näkötorniin katselemaan näkymiä ja Juha tunnisti oitis ”Kalevan tornit”.

Minä  taas tunnistin näkymästä keskustan kirkontorneineen, eli iltakävelykohteemme.

”Tapola löytyy sentään!” No ei, Miskolc-Tapolca on mukava virkistysalue keskellä kaupunkia.

Puiston kylpylään ja uimaan oli jonoa. Oli aurinkoinen lauantai ja iloiset lapsiperheet liikkeellä.

Me emme paljon piittaa uimisesta, mutta puistot, lammet, kukat ja puut viehättävät aina. Oikein kiva paikka.

Lähtiessämme Miskolcista kurvasimme ennen moottoriteiden alkua ihan tavalliselle huoltoasemalle ostamaan Unkarin moottoritievinjetin. Täällä ei ole tuulilasiin liimattavia tarroja. Auton rekisterinumero laitetaan tiedostoon, ja itse pitää säilyttää kuitti, jonka voi näyttää tarvittaessa.

Vinjetin voi ostaa etukäteen myös netistä.  Unkarin moottoritiet olivat huikean hyvässä kunnossa ja yllättävän tyhjiä.

Levähdysalueetkin olivat uudehkoja, niillä oli pöytiä ja penkkejä eväiden syöntiin ja taukoon ja myös vessat. Varkaista varoitettiin kuvalla. Hyvä näin, ainahan sitä pitää omaisuutensa kanssa olla valppaana.

Hyvien teiden ansiosta meillä oli hyvää aikaa poikkeilla myös pienemmille. Siellähän sitä näkee paikallisia.

Illaksi saavuimme Mohacsiin. Suunnittelemamme iltakävely ei toteutunut. Sen sijaan katselimme hotellin kattoikkunasta hurjaa ukkosmyrskyä. Ikkunoista otin kuvan vasta seuraavana aamuna.

Voi miten mukavaa oli sunnuntaiaamun rauhassa ihan vain kuljeskella pitkin katuja. Aurinko paistoi, joka kulmalla oli jotain kaunista ja kivan väristä. Kamera ei pysynyt laukussa tietenkään. Puiden heleä vihreys ja talojen pastellivärit tekivät kävelystä pelkkää maleksimista.

Ja kun istahdimme kahville, Juha tiesi heti, mitä musiikkia kaiuttimista kuului ja missä sävellajissa, mutta minä katselin vain vastapäistä talon seinää ja mietin, miten saisin koristeet kuvaan.

Ja jokaisessa Unkarin kaupungissa joku 1945 pystytetty mahtipontinen muistomerkki on.

Kaupungintalon aukio.

Kaupungintalon edessä liehuivat liput ja rauhaa symboloiva naisten patsas piti toisiaan käsistä. Siinä unkarilainen, saksalainen ja serbialainen nainen ovat pukeutuneet kansallispukuihinsa ja pitävät toisiaan kädestä hymyillen. Niinpä. Kyllä naiset tietävät. Rakkaus ja äitiys antavat näkökulmaa ihmisyyteen.

Mohacs on Tonavan varrella ja joen rannassa kävely rahtilauttoja ja veneitä katsellen oli mukavaa. Ja istuskelukin.

Mohacs on Unkarin tärkein karnevaalikaupunki ja  näyttävä Busójárás-karnevaali on UNESCOn kulttuuriperintökohde. Olen tästä perinteestä joskus kuullut Itävallassa, jossa näitä ukkoja myös on. Unkarin karnevaaliperinteeseen kuuluvat tämmöiset otukset. Legenda kertoo, että nämä saivat alkunsa siitä, kun piti turkkilaisia pelotella pois. Laitettiin ylle pelottavat naamarit, otettiin puiset nuijat käteen ja pidettiin kamalaa ääntä. Tämä on helmikuinen karnevaali, joka kestää monta päivää. Samalla pelotellaan pois talvea ja toivotellaan kevät saapuvaksi, syödään, juodaan ja tanssitaan. Karnevaali päättyy laskiaistiistaihin ja siitä alkaa paasto. Kävimme museossa näitä ihmettelemässä. Hiljaiseen päivään sopi hyvin, että olimme ainoat asiakkaat, meille avattiin ovi erikseen, pantiin musiikki päälle ja valot saliin.

Museon edessäkin oli jo vähän esimakua siitä, mikä sisällä odotti.

Kuvittele laumoittain tämmöisiä kadulle huutamaan ja melskaamaan!

Minkäänlaista väentungosta ei näkynyt täällä Mohacsin taistelun muistomerkilläkään. Unkarilaisille Mohácsin taistelu vuonna 1526 oli kansallinen onnettomuus, jossa kuoli paljon merkkihenkilöitä, esim. kuningas, arkkpiispa ja paroneja ja lähes koko unkarilainen ratsu- ja jalkaväki, yhteensä yli 20 000 ihmistä. Osmanit valloittivat Unkarin pitkäksi aikaa. Ja tämmöinen muistomerkki on tehty laajalle kentälle. 

Joitain sotilaitten näköispatsaita oli.

Enimmäkseen oli  mielenkiintoisen näköisiä puisia koristeltuja pylväitä pitkin laajaa kenttää. Niiden takana on risti ja keskellä jonkinlainen kukkienlaskupaikka. Jännä muistomerkki lähes 500 vuotta sitten käydylle taistelulle.

Taistelun muistomerkiltä tullessa poikkesimme yhdelle kauniille hautausmaalle. Hautakivissä oli kristillisten symbolien sijasta tällaisia puita. Olisiko tämä jokin itkupaju, jota myös käytetään sekä surun että toivoin symbolina?

Mohacs oli mukava pysähtymispaikka, jonka kauniin keskustan, Tonavan rannat ja nämä pari nähtävyyttä käveli kivasti läpi yhdessä päivässä. Mohacsin taistelun muistomerkille oli muutama kilometri matkaa, joten sinne kannattaa suunnata autolla tai vuokrata polkupyörä.

Edellisellä kerralla, kun ajoimme Unkarin läpi, ajoimme reittiä Eger, Budapest, Pecs, Harkany, Villany. Kivoja paikkoja nekin, mutta nyt valitsimme jotain uutta ja tykkäsimme kovasti valinnoistamme.

Mohacsin jälkeen oli aika siirtyä Kroatiaan. Oltiin vielä EU:n sisärajoilla, joten rajamuodollisuudet menivät edelleen vain läpi ajaen. Seuraava pätkä matkaamme Montenegroon löytyy täältä:

Osiljek ja Dakovo

Käy tykkäämässä Facebook sivustostamme Espanjaan, Espanjassa, Espanjasta, niin saat tiedot uusista teksteistä. Seuraavat tekstit tulevat tutusti Espanjasta jälleen. Tykkäysnappula löytyy sekä ala- että sivupalkista.

Itä-Puolan läpi autolla

Automatkalla Montenegroon ylitimme kolmantena matkapäivänämme  Puolan rajan. Aika pian Puolan rajan jälkeen Suwalki aiheutti pienen yllätyspysähdyksen. Mikä toi on! Sen täytyy olla kirkko. Mennään katsomaan lähempää!

Ovi oli auki, mutta en edennyt takaovea pitemmälle häiritsemään muistotilaisuutta.

Suwalkin jälkeen Augustowin nimi on monille tuttu. Me olemme kerran matkallamme pysähtyneet sinne, yöpyneet hauskassa pihamökissä jonkun yksityisen pihassa, kävelleet sunnuntaiaamun rauhassa joella ja ottaneet kuvia tunnelmallisista taloista. Tämä  liikenneympyrä on nimetty Tuusulan mukaan. Tuusula on Augustowin ystävyyskaupunki.

Nyt emme pysähtyneet Augustowiin.

Puolassa riitti pysähtymiskynnyksen ylittäviä kirkkoja paljonkin. Esimerkiksi tällaisia mielenkiintoisen värisiä puukirkkoja.

Ja vielä mielenkiintoisemman värisiä puukirkkoja.

Tai valtavan komeita katedraaleja, kuten tämä, jonka edessä oli mukavasti pieni pöytäryhmä ihan odottamassa meidän kahvitaukoamme.

Tätä Grymiaczkin kirkkoa oli aloitettu rakentaa 1905. Ensimmäisen maailmansodan aikana se tuhoutui pahasti pommituksissa, mutta seurakuntalaisten ja opetusministeriön uskonnollisten asioiden tuella se restauroitiin ja otettiin uudelleen käyttöön 1929. Toisessa maailmansodassa se vaurioitui jälleen, mutta seurakunnan kirkkoherran johtamana restauroitiin jälleen.

Kirkon edessä oli palanen historiaa, valkovenäläisen paljon maata omistaneen Joachim Khreptovichin patsas. Runoilijalla kirjailijalla oli ollut merkittävä osa myös koulutuksen kehittämisessä. Enempää emme tuohon historiaan tai kirkkoon perehtyneet, pidimme vain leppoisan kahvihetken puiston suomalla taukopaikalla ja katselimme takanamme kohoavaa komeaa rakennusta. Oli kuitenkin vaikuttavaa lukea siitä, miten kirkoista oli kannettu huolta ja korjaamisesta huolehdittu.

Komeita katedraaleja oli lisääkin tien varressa.

Joitain modernejakin kirkkoja pysähdyttiin katselemaan. Tämä Chodorowkassa.

Tämä Hajnowkan moderni kirkko olisi ollut kiinnostava nähdä sisältäkin. Se oli jopa auki, mutta en uskaltautunut kirkkoon rientävien pyhäpukuisten naisten joukkoon turistin teepaidassa farkuissani.

Jotkut kirkot vain olivat yksinkertaisesti niin kauniita, että halusimme hetkeksi pysähtyä ihailemaan kaunista rakennusta.

Tämä koristus oli hautausmaalla Hajnowkassa.

Aika jännän näköinen moderni uusi kirkko.

 

Trzescianka

Trzesciankan kylää lähestyttäessä sanoin Juhalle, että kohta pysähdytään. Minua oli viisitoista vuotta sitten jäänyt harmittamaan, että emme olleet ollenkaan pysähtyneet tähän historialliseen koristeltuun kylään. Juha ei uskonut korviaan: ”Mistä sää voit tommoset muistaa!” No, muistanpa vain, ja hyppäsin pois autosta, kun olimme kylänraitilla.

Tämä oli oikeasti bussipysäkki. Minä en varmaan malttaisi mennä bussiin. Ainakaan ensimmäiseen, joka paikalle tulisi.

Kävelin kylänraittia ja otin kuvia hauskoista talojen päädyistä ja maalatuista ikkunaluukuista.

 

Tämänkin kylän ylpeys on puinen Arkkienkeli Mikaelin kirkko, joka on rakennettu 1864 – 67. Aikanaan kylä oli ortodoksisen koulutuksen keskus, jossa koulutettiin ortodoksisia opettajia sekä kouluun että kirkon palvelukseen.

Hauska puukeinu pihalla.

Kun viimeksi ajoimme Puolan pikkukylien läpi, oli joka kylässä talon edessä penkki, jossa istui pappoja ja mammoja. Nyt näimme matkan ainoan penkillä istuvan seurueen täällä.

Trzesciankan kylä on oikeasti historiallinen nähtävyys, joka on saanut viime vuosina myös rahaa restaurointiin ja säilyttämiseen. Se on esimerkki 1500-luvun ajatuksesta uudenlaisesta kylän rakenteesta, jossa suoran kylätien varrelle tehtiin talot riviin. Jokaisen pääty oli tielle päin ja ylemmän kerroksen päädyssä jokaisessa talossa oli kylmä tila, jossa voitiin säilyttää ruokaa. Olennainen juttu olivat nuo ihanat maalaukset ja koristeet taloissa.

Trzesciankan lähellä on pari muutakin samantyyppistä ilmeisesti katsomisen arvoista pikkukylää.

 

Bialowieza

Bialowiezan kansallispuisto ihan Valko-Venäjän rajan tuntumassa ansaitsisi luonnon ystävältä pitemmän kuin yhden yön pysähdyksen, mutta tähän olimme nyt päätyneet siksi, että kävimme täällä jo kerran, silloin viisitoista vuotta sitten.  Meidän iltamme kului puistokävelyllä ja ihanaa auringonlaskua fiilistellen. Ihan rauhassa saimme kävellä, vain muutamia muita ihmisiä oli liikkeellä. Oli ihana tunne luonnon keskellä olemisesta.

Biisonin kohtaaminenkin  oli hyvin turvallinen ja turistiystävällinen.

Paikkakunnalla on monenlaisia mahdollisuuksia. Voi lähteä opastetulle metsäretkelle, vierailla kotiseutumuseossa, pistäytyä biisonireservaatissa tai kävellä puistossa. Puiston eteläreunalla ja kylässä oli tarjolla retkipalvelujen myyjiä, joilta retket pitäisi ostaa, jos haluaisi oikeaan metsään.

Me kävimme omin päin biisonireservaatissa, kuten silloin aikaisemmallakin käynnillä. Paikka vaikutti aika väsyneeltä ja hiljaiselta tähän aikaan. Monet aitaukset olivat tyhjiä, eivätkä eläimet pahemmin viitsineet turisteille poseerata.

Siitä olin kyllä iloinen, että nämä sudet kisasivat keskenään ja välillämme oli aita.

Taisin itse olla kiinnostuneempi biisonista kuin se uteliaasta turistista.

Possuilla oli vielä aamu-unet kesken. Syvä kuorsaus vain kuului.

 

Grabarka

Reitti Bialowiezasta etelään vei lähelle Grabarkaa, joka on tärkeä pyhiinvaelluspaikka. Lähteestä virtaavaa parantavaa vettä sai pumpata mukaan ja pumpulle oli jono.

Viereisessä purossa voi pestä jalkansa samassa vedessä. Kaikkihan näillä kipeillä jaloilla pitää kokeilla. Kokemus oli virkistävä ja kylmän kylvyn antama hyvän olon tunne kesti reilut pari tuntia, mutta pysyvämmin eivät jalkojen säryt helpottaneet. Jotkut pesivät kasvojaankin, mutta en viitsinyt, ei minulla naamassa mitään vikaa ole.

Moni on käynyt Liettuassa Ristikukkulalla. Grabarkan mäellä odottaa samanlainen näkymä. Ristejä sikin sokin koko metsikkö täynnä.

Mäellä oleva kirkko on huikea sisältä.

Tien varsilta löytyi aika kivasti evästaukopaikkoja. Tässä olisi voinut istuskella vieläkin pidempään ja katsella kauniita istutuksia.

Ja ihan tavallisilla huoltoasemilla saattoi löytää hienosti kaakelein koristellun vessan.

Tunnelmasta ihan toiseen, taas ihana taukopaikka – tai olisi ollut, jos ei hyttysiä olisi keksitty.

Itäisen Puolan kylät näyttäytyivät hyvinkin siisteinä ja moderneina.

 

Rzeszów  

Auringon laskiessa saavuimme Rzeszówiin.

Hotellimme ei ollut ihan keskustassa, mutta kävelymatkan päässä kuitenkin, ja kävelyreitille sattui kaikenlaista kivaa, kuten tämä monivärinen suihkulähde, jonka vierellä paikallinen nuoriso ja lapsiperheet huvittelivat.

Ja tunnelmallisia valaistuja rakennuksia.

Torille asti kannatti hyvinkin kävellä. Torin tunnelmalliset terassit olivat lähes täynnä, kotoinen puheensorina täytti ilman ja valaistut talot ihastuttivat.

Seuraavana aamupäivänä huitaisimme Slovakian läpi niin vauhdikkaasti, että emme huomanneet, että Slovakian tietyillä moottoriteillä ajamiseen pitäisi ostaa vinjetti. Kuukaudeksi se olisi maksanut 14€, ja se meidän olisi kannattanut ostaa, koska paluumatkallakin tulimme Slovakian läpi. Onneksi poliisi ei pysäyttänyt, eikä ainakaan vielä ole tullut jälkikäteenkään mitään maksumääräystä. En kyllä suosittele kokeilemaan, sakot voivat olla melkoiset.

Slovakian kaupungeissa värikkäät kerrostalot olivat tyypillistä nähtävää. Pysähdyimme Presovin lähellä isossa ruokakaupassa ja täytimme auton jääkaapin noin kympillä.

Yllätyimme vähän itsekin, kun tajusimme, että olimme ajaneet Puolan itäosan ja vielä Slovakiankin läpi yöpyen vain kaksi yötä. Niin paljon monenlaista kivaa olimme nähneet.

Matka jatkui Unkariin. Teksti Unkarista:

Unkari – Miscolc ja Mohacs

Käy tykkäämässä Facebook sivustostamme Espanjaan, Espanjassa, Espanjasta, niin saat tiedot uusista teksteistä. Seuraavat tekstit tulevat tutusti Espanjasta jälleen. Tykkäysnappula löytyy sekä ala- että sivupalkista.