Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

Puola

Wroclaw

Wroclawin majapaikkaan tulossa oli pientä lisäjännitystä, koska meillä ei ollutkaan ketään vastaanottajaa. Oli vain tekstiviestinä tullut  tarkka osoite, alaoven koodi, huoneiston oven koodi ja tieto siitä, että autotallin oven kaukosäädin on pöydällä. Olipa vieras ajatus toimia pelkillä koodeilla, mutta ehkä me olemme odotuksinemme vain jo vähän vanhoja tähän digimaailmaan. Pääsimme sisälle ihan hyvin ja hetken päästä pesukone pyöri ja iltapala oli katettuna moderniin huoneistoon. Siis ihan omatoimisesti.

Vasta aamulla lähdimme kävelemään kaupungille. Wroclawiin tutustumisessa oli pieni lisäsäväys siitä, että yhden lapsenlapsemme juurista neljännes ja vähän enemmänkin on kotoisin tästä kaupungista, joten ensin kiertelimme alueella, joita turistit tavallisesti tuskin kiertelevät.

Tällä kartalla näkyy reittimme suunnilleen. Mutkittelimme kuitenkin niin paljon eri kortteleissa, että arvio kilometrimäärästä ei kyllä pidä paikkaansa mitenkään.

Bussit ja raitiovaunut olivat moderneja ja kaikkia linjoja näytti kulkevan tiheällä aikataululla. Varteenotettava vaihtoehto liikkumiseen.

Tässä luulimme lähestyvämme ensimmäistä kirkkoa keskustassa, mutta meitä odottikin yllätys.

Paikka olikin yliopiston kirjasto lukusaleineen ja opiskelijoineen.

Torin reunoilla oli niin värikkäitä fasadeja, että en olisi malttanut lähteä paikasta ollenkaan.

Raatihuoneen edessä lapsilla oli hauskaa. Saippuakuplia oli runsaasti.

Ravintolat olivat vielä torstai-iltapäivänä yllättävän tyhjiä.

Erikoinen suihkulähde ilahdutti lapsia, mutta oli se silmänilo aikuisellekin.

Kadun varressa bongasimme kyltin, jossa ilmaistiin viereisen rakennuksen olevan luterilainen kirkko. Onkohan se erilainen kuin katoliset? No todellakin oli, niin valkoinen, ihanan rauhallinen ja yksinkertainen tällaiselle perusluterilaiselle.

Aurinko alkoi laskea ja otin varmaan ihan kaikesta uudet valokuvat, kun tuntui siltä, että nyt rakennukset vasta ihanan värisiä olivatkin.

Tuskin maltoimme istahtaa syömään. Mutta pakkohan se oli.

Kävelimme vielä tälle Panorama-rakennukselle. Tämä on yksi Wroclawin mainostetuimpia nähtävyyksiä, jokunen bussi oli parkkipaikalla vielä näin illansuussakin. Sisällä on panorama-taideteos Racławicen taistelusta, jossa Puola voitti Venäjän 1700-luvun lopulla. Tämä nostatti puolalaisten kansallista itsetuntoa ilmeisesti kovasti, koska siitä maalattiin tällainen teos 100 vuotta myöhemmin. Emme valitettavasti ehtineet sisälle.

Tai oikeastaan emme malttaneet mennä, kun pelkäsin, että missaamme tämän ihanan auringonlaskun ja sen värit.

Ja ihan oikein valitsimme. Oderin rannalle oli kerääntynyt jonkin verran muitakin ihailemaan vastarannan katedraalisaaren näkymiä lämpimissä auringonlaskun väreissä.

Oderin rannalta löytyy vielä yksi suosittu nähtävyys eli Tumskin silta.

Sillan rakenteet ovat niin täynnä rakkauslukkoja, että millään ei mahdu enempää.

Täältä ostimme lopulta yhden matkamuistonkin, eli jääkaappimagneetin tästä sillasta lapsenlapsellemme, jonka juuria Wroclawista haimme. Toimme hänelle pari opaskirjaa, kortteja ja kaulanauhan avaimille ja kuulimme, että matkaa varten säästäminen alkoi saman tien. Ilman muuta, ihana paikka!

Kävelimme kohti nukkumapaikkaamme ja ajattelimme, että kai niiltä nurkilta vielä löytyy jokin paikka, josta saamme täydennystä aamupalatarvikkeisiimme. Juha pettyi tähän lähikauppaamme kuitenkin niin, että haki viereiseltä huoltoasemalta leipää, tuoremehua ja jogurttia. Kehtaako tällaista edes tunnustaa?

Seuraavana aamuna lähtiessämme pyörähdimme vielä katsomaan, mikä on kuuluisa Satavuotishalli.

Kopioin Wikipediasta kuvauksen: ”Max Bergin suunnittelema, vuonna 1913 valmistunut Satavuotishalli (myös Kansanhalli, puolaksi Hala Stulecia) rakennettiin Napoleonia vastaan käydyn voittoisan Leipzigin kansojen taistelun satavuotisjuhlanäyttelyä varten. Valtavaan kokoonsa nähden hallin ilmavuus hämmästyttää. 1900-luvun arkkitehtuurin monumentti edustaa varhaista modernismia. Valmistuessaan se oli maailman suurin teräsbetonirakenne. Suunnittelijat olivat aikaansa edellä, kun he käyttivät raakabetonia rohkeissa ja monimutkaisissa rakennusteknisissä ratkaisuissa. Halli on 42 metriä korkea. Kupolin halkaisija on 152 metriä, puolitoista kertaa isompi kuin Rooman Pantheonissa.

Halli sijaitsee Szczytnikin puistossa, joka on Puolan vanhin kaupunkipuisto. Se perustettiin 1785 Stare Szczytnikin maatilalle ja liitettiin myöhemmin osaksi kaupunginpuistoa. Puistossa on lähes 400 puu- ja pensaslajia. Puiston vetonaula on vuoden 1913 suurnäyttelyä varten perustettu japanilainen puutarha, jonka loivat kreivi Fritz von Hochberg ja puutarhuri Mankichi Arai. Puoliellipsin muotoon rakennettu pergola on pystytetty 1913 näyttelytilaksi. Vieressä kohoaa yksi Euroopan suurimmista suihkulähteistä, jonka musiikilla höystetty valoshow on näkemisen arvoinen. Suihkulähteen pinta-ala on lähes hehtaari ja sitä valaisee 800 valopistettä.

Hallissa järjestetään konferensseja, näyttelyitä, urheilu- ja kulttuuritapahtumia. Maailmanperintökohde on virkeä tapahtumakeskus lukuisten kotimaisten ja kansainvälisten tapahtumien ansiosta. Puolalaissyntyinen Paavi Johannes Paavali II piti hallissa jumalanpalveluksen 1997. Dalai Lama julisti 2010 rauhan aatetta ja maailmanlaajuisen solidaarisuuden tärkeyttä. Interaktiivisessa näytelyssä voi tutustua Satavuotishallin rakennustyöhön ja historiaan. Halli on yksi harvoista säilyneistä Hitlerin puhuja-areenoista.”

Ihan käymisen arvoinen paikka tämäkin. Ehkä joskus toiste ajoittaisin käyntini siihen perjantai-iltaan, ja katselisin suihkulähteen valoshown. Nyt perjantaiaamuna näimme, miten paikalle pystyteltiin kaikenlaisia kojuja, joten ilmeisesti show on suosittu. Suihkulähde oli todella laaja. Sen vieritse kulki katettu käytävä. Käytävän takana alkoi japanilainen puutarha, mutta juuri tänään sisäänmenoportin ja lippukioskin  lähettyvillä oli niin paljon jotain remonttihässäkkää, että päätimme jättää ensi kertaan senkin.

Oderilla on täällä paljon sivuhaaroja, joten siltoja on paljon, yhteensä jopa yli 100. Ajoimme lähtiessämme yhtä niistä.

Yksi hauska juttu Wroclawissa olivat pienet hauskat tontut. Niitä on kaikkialla, yhteensä niitä on jo noin 400. Alun perin ne syntyivät protestina Neuvostoliiton kommunistihallinnolle. Aluksi maalattiin oransseja tonttuja  seinille. 2000-luvun alussa nähtiin ensimmäinen tonttupatsas ja siitä ajatus levisi kaupungin sponsoroimana myös yksityisten hotellien ja liikkeiden tonttuihin. Tonttubongausta voi harrastaa kartan tai kännykkäsovelluksen avulla ja niiden tarinat ja tiedot vuotuisesta festivaalista löytyvät kaupungin ylläpitämästä sivustosta. Me tyydyimme nyt sattumaan. Wroclaw on tonttujen kaupunki.

Wroclawista meidän piti alun perin jatkaa Poznaniin, mutta en löytänytkään mieleistä majoitusta ja varasin yön Gnieznosta. Sieltä olisi noin tunnin matka Poznaniin, jos sinne haluaisimme. Gniezno yllätti kuitenkin täydellisesti. Kuulimme, että se oli Puolan ensimmäinen pääkaupunki, paikka oli viehättävä ja vastaanotto erinomainen. Varasimme saman tien toisen yön.

Joko seuraat meidän Ailajajuha-sivuamme Facebookissa? Olemme kirjoitelleet paljon automatkastamme Espanjaan ja takaisin ja retkistämme Espanjassa mutta myös muista matkoistamme. Vuosi 2020 on mennyt lähialueilla retkeillessä, mikä on ollut hyvin antoisaa.

Vierailustamme Gnieznosta on teksti täällä:

Gniezno 

Itä-Puolan läpi autolla

Automatkalla Montenegroon ylitimme kolmantena matkapäivänämme  Puolan rajan. Aika pian Puolan rajan jälkeen Suwalki aiheutti pienen yllätyspysähdyksen. Mikä toi on! Sen täytyy olla kirkko. Mennään katsomaan lähempää!

Ovi oli auki, mutta en edennyt takaovea pitemmälle häiritsemään muistotilaisuutta.

Suwalkin jälkeen Augustowin nimi on monille tuttu. Me olemme kerran matkallamme pysähtyneet sinne, yöpyneet hauskassa pihamökissä jonkun yksityisen pihassa, kävelleet sunnuntaiaamun rauhassa joella ja ottaneet kuvia tunnelmallisista taloista. Tämä  liikenneympyrä on nimetty Tuusulan mukaan. Tuusula on Augustowin ystävyyskaupunki.

Nyt emme pysähtyneet Augustowiin.

Puolassa riitti pysähtymiskynnyksen ylittäviä kirkkoja paljonkin. Esimerkiksi tällaisia mielenkiintoisen värisiä puukirkkoja.

Ja vielä mielenkiintoisemman värisiä puukirkkoja.

Tai valtavan komeita katedraaleja, kuten tämä, jonka edessä oli mukavasti pieni pöytäryhmä ihan odottamassa meidän kahvitaukoamme.

Tätä Grymiaczkin kirkkoa oli aloitettu rakentaa 1905. Ensimmäisen maailmansodan aikana se tuhoutui pahasti pommituksissa, mutta seurakuntalaisten ja opetusministeriön uskonnollisten asioiden tuella se restauroitiin ja otettiin uudelleen käyttöön 1929. Toisessa maailmansodassa se vaurioitui jälleen, mutta seurakunnan kirkkoherran johtamana restauroitiin jälleen.

Kirkon edessä oli palanen historiaa, valkovenäläisen paljon maata omistaneen Joachim Khreptovichin patsas. Runoilijalla kirjailijalla oli ollut merkittävä osa myös koulutuksen kehittämisessä. Enempää emme tuohon historiaan tai kirkkoon perehtyneet, pidimme vain leppoisan kahvihetken puiston suomalla taukopaikalla ja katselimme takanamme kohoavaa komeaa rakennusta. Oli kuitenkin vaikuttavaa lukea siitä, miten kirkoista oli kannettu huolta ja korjaamisesta huolehdittu.

Komeita katedraaleja oli lisääkin tien varressa.

Joitain modernejakin kirkkoja pysähdyttiin katselemaan. Tämä Chodorowkassa.

Tämä Hajnowkan moderni kirkko olisi ollut kiinnostava nähdä sisältäkin. Se oli jopa auki, mutta en uskaltautunut kirkkoon rientävien pyhäpukuisten naisten joukkoon turistin teepaidassa farkuissani.

Jotkut kirkot vain olivat yksinkertaisesti niin kauniita, että halusimme hetkeksi pysähtyä ihailemaan kaunista rakennusta.

Tämä koristus oli hautausmaalla Hajnowkassa.

Aika jännän näköinen moderni uusi kirkko.

 

Trzescianka

Trzesciankan kylää lähestyttäessä sanoin Juhalle, että kohta pysähdytään. Minua oli viisitoista vuotta sitten jäänyt harmittamaan, että emme olleet ollenkaan pysähtyneet tähän historialliseen koristeltuun kylään. Juha ei uskonut korviaan: ”Mistä sää voit tommoset muistaa!” No, muistanpa vain, ja hyppäsin pois autosta, kun olimme kylänraitilla.

Tämä oli oikeasti bussipysäkki. Minä en varmaan malttaisi mennä bussiin. Ainakaan ensimmäiseen, joka paikalle tulisi.

Kävelin kylänraittia ja otin kuvia hauskoista talojen päädyistä ja maalatuista ikkunaluukuista.

 

Tämänkin kylän ylpeys on puinen Arkkienkeli Mikaelin kirkko, joka on rakennettu 1864 – 67. Aikanaan kylä oli ortodoksisen koulutuksen keskus, jossa koulutettiin ortodoksisia opettajia sekä kouluun että kirkon palvelukseen.

Hauska puukeinu pihalla.

Kun viimeksi ajoimme Puolan pikkukylien läpi, oli joka kylässä talon edessä penkki, jossa istui pappoja ja mammoja. Nyt näimme matkan ainoan penkillä istuvan seurueen täällä.

Trzesciankan kylä on oikeasti historiallinen nähtävyys, joka on saanut viime vuosina myös rahaa restaurointiin ja säilyttämiseen. Se on esimerkki 1500-luvun ajatuksesta uudenlaisesta kylän rakenteesta, jossa suoran kylätien varrelle tehtiin talot riviin. Jokaisen pääty oli tielle päin ja ylemmän kerroksen päädyssä jokaisessa talossa oli kylmä tila, jossa voitiin säilyttää ruokaa. Olennainen juttu olivat nuo ihanat maalaukset ja koristeet taloissa.

Trzesciankan lähellä on pari muutakin samantyyppistä ilmeisesti katsomisen arvoista pikkukylää.

 

Bialowieza

Bialowiezan kansallispuisto ihan Valko-Venäjän rajan tuntumassa ansaitsisi luonnon ystävältä pitemmän kuin yhden yön pysähdyksen, mutta tähän olimme nyt päätyneet siksi, että kävimme täällä jo kerran, silloin viisitoista vuotta sitten.  Meidän iltamme kului puistokävelyllä ja ihanaa auringonlaskua fiilistellen. Ihan rauhassa saimme kävellä, vain muutamia muita ihmisiä oli liikkeellä. Oli ihana tunne luonnon keskellä olemisesta.

Biisonin kohtaaminenkin  oli hyvin turvallinen ja turistiystävällinen.

Paikkakunnalla on monenlaisia mahdollisuuksia. Voi lähteä opastetulle metsäretkelle, vierailla kotiseutumuseossa, pistäytyä biisonireservaatissa tai kävellä puistossa. Puiston eteläreunalla ja kylässä oli tarjolla retkipalvelujen myyjiä, joilta retket pitäisi ostaa, jos haluaisi oikeaan metsään.

Me kävimme omin päin biisonireservaatissa, kuten silloin aikaisemmallakin käynnillä. Paikka vaikutti aika väsyneeltä ja hiljaiselta tähän aikaan. Monet aitaukset olivat tyhjiä, eivätkä eläimet pahemmin viitsineet turisteille poseerata.

Siitä olin kyllä iloinen, että nämä sudet kisasivat keskenään ja välillämme oli aita.

Taisin itse olla kiinnostuneempi biisonista kuin se uteliaasta turistista.

Possuilla oli vielä aamu-unet kesken. Syvä kuorsaus vain kuului.

 

Grabarka

Reitti Bialowiezasta etelään vei lähelle Grabarkaa, joka on tärkeä pyhiinvaelluspaikka. Lähteestä virtaavaa parantavaa vettä sai pumpata mukaan ja pumpulle oli jono.

Viereisessä purossa voi pestä jalkansa samassa vedessä. Kaikkihan näillä kipeillä jaloilla pitää kokeilla. Kokemus oli virkistävä ja kylmän kylvyn antama hyvän olon tunne kesti reilut pari tuntia, mutta pysyvämmin eivät jalkojen säryt helpottaneet. Jotkut pesivät kasvojaankin, mutta en viitsinyt, ei minulla naamassa mitään vikaa ole.

Moni on käynyt Liettuassa Ristikukkulalla. Grabarkan mäellä odottaa samanlainen näkymä. Ristejä sikin sokin koko metsikkö täynnä.

Mäellä oleva kirkko on huikea sisältä.

Tien varsilta löytyi aika kivasti evästaukopaikkoja. Tässä olisi voinut istuskella vieläkin pidempään ja katsella kauniita istutuksia.

Ja ihan tavallisilla huoltoasemilla saattoi löytää hienosti kaakelein koristellun vessan.

Tunnelmasta ihan toiseen, taas ihana taukopaikka – tai olisi ollut, jos ei hyttysiä olisi keksitty.

Itäisen Puolan kylät näyttäytyivät hyvinkin siisteinä ja moderneina.

 

Rzeszów  

Auringon laskiessa saavuimme Rzeszówiin.

Hotellimme ei ollut ihan keskustassa, mutta kävelymatkan päässä kuitenkin, ja kävelyreitille sattui kaikenlaista kivaa, kuten tämä monivärinen suihkulähde, jonka vierellä paikallinen nuoriso ja lapsiperheet huvittelivat.

Ja tunnelmallisia valaistuja rakennuksia.

Torille asti kannatti hyvinkin kävellä. Torin tunnelmalliset terassit olivat lähes täynnä, kotoinen puheensorina täytti ilman ja valaistut talot ihastuttivat.

Seuraavana aamupäivänä huitaisimme Slovakian läpi niin vauhdikkaasti, että emme huomanneet, että Slovakian tietyillä moottoriteillä ajamiseen pitäisi ostaa vinjetti. Kuukaudeksi se olisi maksanut 14€, ja se meidän olisi kannattanut ostaa, koska paluumatkallakin tulimme Slovakian läpi. Onneksi poliisi ei pysäyttänyt, eikä ainakaan vielä ole tullut jälkikäteenkään mitään maksumääräystä. En kyllä suosittele kokeilemaan, sakot voivat olla melkoiset.

Slovakian kaupungeissa värikkäät kerrostalot olivat tyypillistä nähtävää. Pysähdyimme Presovin lähellä isossa ruokakaupassa ja täytimme auton jääkaapin noin kympillä.

Yllätyimme vähän itsekin, kun tajusimme, että olimme ajaneet Puolan itäosan ja vielä Slovakiankin läpi yöpyen vain kaksi yötä. Niin paljon monenlaista kivaa olimme nähneet.

Matka jatkui Unkariin. Teksti Unkarista:

Unkari – Miscolc ja Mohacs

Joko seuraat meidän Ailajajuha-sivuamme Facebookissa? Olemme kirjoitelleet paljon automatkastamme Espanjaan ja takaisin ja retkistämme Espanjassa mutta myös muista matkoistamme. Vuosi 2020 on mennyt lähialueilla retkeillessä, mikä on ollut hyvin antoisaa.