Browsing Tag

Niederwalddenkmal

Rüdesheim am Rhein kuvina – yllätti meidät iloisesti

Rüdesheim am Rhein on paikka, jossa tuotetaan Saksan ehkä tunnetuinta viiniä, eli Rieslingiä. Muita turisti-infojen mainitsemia nimiä ovat Niederwalddenkmal, Drosselgasse, St. Hildegardin (Eibingen) luostari, Marksburgin linna ja Rheinwanderweg. Nämä mainitaan usein hotellien kuvauksissa ”Niin ja niin lähellä esim Drossel Gassea tai Niederwalddenkmalin hissin lähtöpaikkaa.”

Riesling, Riesling, Riesling – tältä ei täällä voi välttyä.

Niederwalddenkmal ei kuulosta paljon miltään. Keisari Wilhelmin ansioita juhlistetaan niin monella muullakin muistomerkillä Saksassa ja Saksan keisarikunnan voitto Ranskasta 1870-luvulla aika vähän liikuttaa suomalaista. Siksipä paikka yllätti meidät todella.

Ensinnäkin muistomerkki oli komea ja komealla paikalla korkealla kukkulalla.

Ja mikä yllätti vielä paremmin. Maisemat! Istuimme ja katselimme. Kauan.

Viiniviljelmät rinteellä ja Rein saarineen niiden takana.

Reinillä risteilevät laivat.

Rüdesheimin kaupunki joen varressa.

  Kirkko metsäisen mäen päällä jossain kaukana joen takana.

Pienen matkan päässä paviljonki, josta näkyi sama ehkä vielä upeampana, koska Reiniä näkyi pitemmälle.

Kaapelihissi muistomerkiltä kaupunkiin ja takaisin.

Rauhalliselta hissiltä oli upeat näkymät kaupungin yli, viinirinteille ja joelle.

Hissin päätepiste on kaupungissa suoraan kävelykadulla.

Drosselgasse – ai tässähän se onkin, ihan vieressä! Ihan täynnä ihmisiä ja koko matkalta viihtyisän näköisiä ravintoloita, joissa voi nauttia paikallista viiniä.

Emme olleet ollenkaan odottaneet, että kaikki olisi niin kaunista.

Rantakadulla hotellit panivat parastaan.

Ja sitten meille vasta yllätys tuli. Poikkesimme turisti-infoon hakemaan karttaa. Virkailija kysyi oitis ensimmäisen lauseemme jälkeen: ”Niederlanden?” Ja kun vastasimme ”Nein, Finnland”, hän kysyi: ”Finnisch Finnisch oder Finnisch Swedisch? Vähän ihmetellen kerroimme olevamme suomenkielisiä suomalaisia ja sitten: Saimme suomenkielisen kartan! En muista, että tämmöistä olisi löytynyt ikinä mistään. Hän oli joskus käynytkin Suomessa ja sanoi muistavansa, että Helsingillä on myös nimi Helsingfors.

Kartan kanssa sitten eteenpäin. Nyt tiesimme olevamme Marktilla, jonka takana on Pyhän Jaakobin katolinen kirkko.

Kirkon sisällä seinällä tietysti pyhän Jaakobin kuva. 

Kirkon ovessa oli paikkakunnalle hyvin osuva Raamatunlause:

Katukuva oli täynnä kaikenlaista koristeellista ihanaa katsottavaa.

Minkään saksalaisen kävelykadun varrella oleva Käthe Wohlfahrtin myymälä ei sen sijaan yllätä koskaan. Näitä on vaikka missä ja aina ne ovat yhtä upeita. Jos minulla olisi rahaa ja tilaa, ihan varmasti jotain lähtisi mukaan. Nyt ei lähde, kun en enää tarvitse mitään.

Lisää ihania kävelykatuja.

Rüdesheim vanhin ja näyttävin ristikkotalo.

Takaisin hissillä jälleen upeissa maisemissa.

Toisen mäen päällä näkyi komea St. Hildergaardin luostari. Automme oli ollut parkissa Niederwalddenkmalin lähellä ja ajoimme sieltä luostarin mäelle.

Luostarin vieressä olevien viinitarhojen takana oli taas huikeita näkymiä joelle ja sen yli.

Juhakin nappasi kameran käteensä ja sain tällaisen harvinaisen kuvan.

Kirkko oli sopivasti auki.

Luostarin puutarha

Ajoimme Assmanshausenin kautta takaisin majapaikkaamme Aulhauseniin ja poimimme Assmanshausenista kivoja näkymiä.

Marksburgin linna Reinin toisella puolella.

Viinirinteet auringonlaskussa.

Sama kuva parkkipaikan muraalissa.

Jännittävät rakennukset.

Päivän kuvasaldo on kiva päättää tähän hellyttävän hauskaan muraaliin yhden talon päädyssä.

Emme malttaneet lopettaa Rüdesheimiin tutustumista, vaikka matkaa pitikin jo jatkaa eteenpäin.

Juha oli edellisenä päivänä kokenut pienen pettymyksen, kun Mekaanisten musiikki-instrumenttien museon opastetut kierrokset tässä upeassa vanhassa 1400-luvun linnassa olivatkin täynnä.

Tänään ”Kein Problem!” Oli upea kierros. Omatoimisesti ei saanut museoon mennä. Opastetun kierroksen jälkeen ymmärsin, miksi.

Toton kosketinsoittaja David Paichilta näyttänyt opas vaihtoi englannista saksaksi esittelyn aikana, kun tuli lisää väkeä ryhmään. Opas käynnisti valkohansikkailla arvokkaat soittopelit. Oikealla Thomas Alva Edisonin keksimä fonografi vuodelta 1877. Metallilieriö vaihtui lakkalevyyn, kun soitettiin vasemman reunan gramofonia.

 

Leipzig oli tällaisten soittimien tärkeimpiä paikkoja Saksassa. Tämän positiivarin soitto edellytti noin puolen metrin pituisen ja 15 cm:n halkaisijan sorvattua puupölkkyä, johon 6000 metallinastan kiinnitys kesti kuukauden päivät. Jos halusi kuunnella toisen kappaleen, samat toimenpiteet uudestaan. Toisessa yli kahden metrin kokoisessa pianosoittimessa musiikki oli taltioitu perheraamatun kokoiselle pahviliuskalle ja sen musiikki kesti 30 sekuntia.

Ei sillä, ettei museo olisi ollut minullekin kiinnostava, mutta välillä on kiva mennä erillään. Lähdin siis kävelemään. Museon edessä oli odottamassa citytrain, mutta nämä eivät ole minua varten.

Suunnistin uudestaan viinirinteille ja mietin, kuinka kauan kestäisi nousta ylös eilen nähdylle muistomerkille.

Siinä katsellessani ylöspäin eilen kokemaamme kaapelihissiä, kanssani pysähtyi katselemaan samoja kulkupelejä koiraa ulkoiluttava nainen.

Enkä minä sitten kovin paljon pitemmälle kävellytkään. Hän sanoi olevansa alun perin Unkarista ja halusi tietää kaiken Suomesta. Juttelimme hyvän tovin koulusta, kielten opiskelusta, elämän onnellisista puolista, lapsista, maistamme ja vähän Saksastakin. Ja lopuksi sain päivän parhaat palautteet. Olin kuulemma ikäistäni nuoremman näköinen, puhuin hyvää saksaa ja muutenkin kiinnostava. Wau! Toivottelimme toisillemme hyvää päivän jatkoa ja hyvin se päivä tästä ilosta jatkuikin.

Mitäpä saksalainen viinirinne ja vaelluspolku olisi ilman pientä kappelia. Näin näitä kolme.

Ihmettelin kävellessäni, miten jostain kuului kovaa ja korkeaa kiljuntaa. Mutkan takana näin tämän porukan, joka kiljui ja vilkutteli yli meneville hissivaunuille. Opettajat lasten mukana. Ja sitten kaikki vastaan tullessaan tervehtivät minua: ”Hallo.” Päivä parani tästäkin.

Olisin viihtynyt rinteillä pitempäänkin, mutta Juhan kierros oli ohi ja palasimme rantakadulle.

Tässä vanhassa linnassa on viinimuseo, joka nyt oli kiinni.

Viinitarhaan oli eksynyt vähän ”vieraslajeja”.

Ja taas yksi kiinnostava torni.

Nyt piti jättää Rüdesheim. Ajoimme lautalle päästäksemme Reinin etelärannalle. Rüdesheimin viinirinteet jäivät taakse.

Reinillä on paljon liikennettä. Risteilyaluksia ja rahtia.

Eilen olimme nähneet vastarannalla korkealla metsän keskellä kauniin kirkon ja ajattelimme, että sieltä olisi kiva käydä katsomassa Rüdesheimin puolen näköaloja. Emme tienneet kirkon nimeä ja löysimme väärän kirkon Google mapsilla. Saksalainen rouva huitaisi kuitenkin mäkeä kohti ja sanoi, että ylös pääsee kyllä autolla, matkaa alle kaksi kilometriä. Huitaisin kävelemään ja Juha haki auton. Viitoin Juhaa ajamaan vain ohitseni ja jatkoin kävelyä, koska en malttanut lähteä pois näistä maisemista.

Lopulta oltiin mäellä molemmat. Upea paikka! Edessä oleva rakennus on luostari. Kirkon nimi on muuten St.-Rochus-Kapelle.

Kyllä kannatti nähdä etsimisen vaiva. Ei tämän parempaa päiväkahvipaikkaa olisi ollut helppo löytää.

Vielä viimeiset silmäykset Rüdesheimiin ja viinirinteille.

Eikä meitä paljon haitannut sekään, että huomasimme ylhäällä rouvan neuvoneen meidät tällaiselle tielle. Valitsimme kuitenkin alas laillisen tien.

Illalla katselimme tätä näkymää Panoraamahotellista Bad Wildbadissa.

Viinirinteiden sijasta vastakkaisella puolella on kunnon näköalapaikka. Otin siitä kuvan esitteestä. Tästä tulee vielä jännää!

Meidän Facebook-sivusta tykkäämällä näet helposti, milloin kerromme lisää.