Browsing Tag

Montenegro

Kotorista huikea matka Lovceniin

Aamulla näytin varmuuden vuoksi tätä kuvaa Juhalle pariinkin kertaan ja sanoin, että hän saa päättää, ajetaanko tätä kautta Lovcenin kansallispuistoon. No problem, oli vastaus.

Enemmän kuin mutkista, haasteita tuli sopivista pysähtymispaikoista. Jos ei nimittäin pysähdy, nämä maisemat häipyvät muistikuvista aika pian. Valokuvissa säilyvät vähän kauemmin.

Ja sitten vasta haastetta tulikin, kun pyysin Juhaa tulemaan mukaan kuvaani. ”Ota vielä askel reunalle päin. Ja vielä yksi…” Asentokin kertoo, että korkeanpaikankammoinen ei varsinaisesti nauti maisemasta, mutta minusta kuvasta tuli näin parempi.

Sitten tuli seuraava haaste. Voi ei, pilvet kerääntyvät vuoren huipulle! Kannattaako sinne mennä tänään? 

Kaiteiden harvalukuisuus tai puuttuminen oli jostain syystä enemmän haaste minulle kuin kuskille.

Ja sitten tuli vielä lisähaaste. Suorin reitti oli remontissa ja juuri sinä päivänä siihen aikaan kokonaan poikki. Piti kääntyä takaisin ja kysyä neuvoa tienristeyksen ravintolasta. Ystävälliset ja hyvät neuvot saimmekin, mutta ennen kuin lähdimme ajamaan pitkää kiertoreittiä päätimme syödä lounaan. Pöytäliina ei ollut niin viimeisen päälle, mutta lounas oli hyvä.

Olimme siis kartalla vasemmalla ylhäällä olevassa Njegasin kylässä ja jouduimme kiertämään koko luonnonpuiston Cetinjen kautta päästäksemme Lovcenin huipulle. Ja tietysti sama takaisin.

Samalla näimme Cetinjen kaupungin viereiseltä vuorenrinteeltä.

Lopulta  pääsin kuin pääsinkin taas kiipeämään portaat mausoleumille ja sen takana olevalle näköalatasanteelle.

Vähän on harmi käydä nauttimassa nämä huikeimmat näkymät yksin, mutta ei tämä mikään korkeanpaikankammoisen kohde ole. Muuten kyllä ihan saavutettavissa, jos jaksaa kiivetä noin 400 askelmaa mausoleumille, ei hissiä.

Kiertomatkaan oli mennyt niin paljon aikaa, että serpentiinejä alas ajaessamme saimme nauttia upeasta auringonlaskusta Kotorin lahden yli.

Aivan ihana päivä takana!

Käy tykkäämässä Facebook sivustostamme Espanjaan, Espanjassa, Espanjasta, niin saat tiedot uusista teksteistä. Seuraavat tekstit tulevat tutusti Espanjasta jälleen. Tykkäysnappula löytyy sekä ala- että sivupalkista.

Seuraavana päivänä pysyttiin lahden rannassa ja tasamaalla. Kiersimme Kotorin lahden kauniita maisemia. Siitä teksti täällä:

Kotorin lahden ympäri: Tivat, Perast ja muuta kaunista

Kotorin vanha kaupunki ja linna

Juha väitti, että hänen valikoiva kuulonsa ei reagoinut kaikkeen, kun olin kertonut, mitä Kotorissa voisimme tehdä. Jätimme auton parkkiin ennen vanhan kaupungin portteja ja kävellessämme näytin ylöspäin, jossa Kotorin linnan raunoille johtivat pitkät ja polveilevat portaat. ”Sä sanoit, että sinne on kilometrin kävely. Etkä sanonut, että se on ylöspäin.”  Liitin kuvaan tähden kohtaan, jonne olin menossa.

Kiertelimme vanhan kaupungin pikkukujia ja istahdimme kahvilaankin. Se oli oikein mukavaa, mutta ymmärrän kyllä hyvin, että kaikki eivät tästäkään nauti, silloin kun satamassa on useitakin isoja risteilyaluksia samalla kertaa. Nyt ei ollut ainoatakaan. Kotor on risteilymatkustajan kannalta ihana kohde, mutta paikalliset alkavat saada tarpeekseen. Liika on liikaa. Uskon, että näiden kapeiden katujen tunnelmasta voi nauttia paljon enemmän turistisesongin ulkopuolella niin kuin mekin.

Juhan pessimistinen ja kauhistunut ilme kartan takana kertoo paljon. Etusormi näyttää tavoitettani. Lisäsin karttaan nuolen kohtaan, johon Juha jäi minua odottamaan, kun lähdin yksin kiipeämään perille. Ymmärrän kyllä, korkean paikan kammolle ei mitään voi ja loppumatkasta kaiteet olivat matalampia ja niitä oli vähemmän. Olen iloinen, että hän pystyi saattamaan minut noinkin pitkälle.

Tämä vain on se Kotorin must-paikka. Ihanat maisemat! Lähes tähän asti voi kiivetä maksamatta pääsymaksua linnaan vieville portaille.

Reitin sivussa kulkevat kapeat portaat, vasemmalla on kivinen polku. Palveluja ei reitillä erityisesti ole, vain muutamia vesipullojen myyjiä, joten sitä ei tarvitse litrakaupalla itse ottaa mukaan.

Perillä!

Juha jäi puoleenväliin rinnettä odottamaan, joten jouduin pyytämään yhtä itävaltalaista selfiekuvaajaa ottamaan myös minusta tuon kuvan. Kerroin, että mies jäi alas. Kun hän sitten meni edelläni alaspäin, hän näki Juhan. Juha hämmästyi, kun vieras mies sanoi: ”You must be the husband.” ”Yes I must”, vastasi Juha. Totta.

Sitten samat 60 kerrosta alaspäin. (Askelmittarini laski.) Oli vaikeampi kuin ylöspäin, mutta kannatti ehdottomasti tulla tänne.

Seuraavana aamuna näytin varmuuden vuoksi tätä kuvaa Juhalle pariinkin kertaan ja sanoin, että hän saa päättää, ajetaanko tätä kautta Lovcenin kansallispuistoon. No problem, oli vastaus.

Käy tykkäämässä Facebook sivustostamme Espanjaan, Espanjassa, Espanjasta, niin saat tiedot uusista teksteistä. Seuraavat tekstit tulevat tutusti Espanjasta jälleen. Tykkäysnappula löytyy sekä ala- että sivupalkista.

Ihan kaikki ei sujunut yhtä helposti kuin postikortissa, mutta ongelma eivät suinkaan olleet nuo serpentiinit. Postaus Lovcenin päivästä täällä:

Kotorista huikea matka Lovceniin

Podgoricasta Kotoriin – pala Montenegron rannikkoa

Pyykit pestyinä ja silitettyinä ja kokopäiväkävelyn virkistäminä lähdimme ajelemaan Podgoricasta aamulla rannikon suuntaan. Reittimme kulki Skadarska Jezeron maisemien halki, mutta emme jääneet tutustumaan tähän hienoon luonnonpuistoon tarkemmin, vaan pysähdyimme vain hetkeksi järven rantaan. Veneajeluja tultiin tarjoamaan heti, kun avasimme auton oven, mutta emme nyt lähteneet sellaiselle. Podgorican isäntämme sanoi, että Skadarska Jezeron voisi nauttia parhaiten ajamalla vuoristoteille, jolta järvi näkyy. Järvi on erityisesti lintujärvi.

Montenegron rantakaan ei ollut erityisesti kohteemme tällä kertaa, koska aikaisemmilla matkoilla olemme ajelleet Kroatian rannat, mutta olipa upeaa sielläkin ajella ja pysähdellä katsomaan kiinnostavia kirkkoja,  maisemia, vuoria ja sinisen sinistä merta. Turkoosinsininen kirkas meri on täällä todella kaunis ja harmaat kiviset vuoret kauniita kehyksiä sille. Pikkukylät ovat viihtyisiä, joskin näyttää myös siltä, että kylä kuin kylä alkaa olla vuosi vuodelta enemmän ja enemmän turistipaikka. Hotelleja rakennetaan. 

Budva on yksi Montenegron suosituista rantakohteista. Maksullisen parkkipaikan löydettyämme kävelimme myyntikojujen reunustamaa rantakatua rantaan asti ja totesimme: ”Äkkiä pois.” Jos joku tykkää rantaelämästä, sinisestä lämpimästä merestä, auringosta, Coca Cola -aurinkovarjoista ja rantaravintoloista, tämä ei varmasti ole huono paikka. Lähdimme Budvasta niin pian, että jäi mahdollisesti kiva vanha kaupunkikin katsastamatta. Ja olen kyllä lukenut useitakin positiivisia juttuja täältä. Tää ei vaan ole meidän juttu.

Oli lähes rauhoittavaa pysähtyä taas matkan varrella yhdelle näköalapaikalle katselemaan merelle. Sanon ”lähes”, koska rantatien liikenne on niin vilkasta, että kuvaa katsoessani vieläkin nousee mielikuva takaani nopeasti ohi suihkivista autoista, ja pieni huoleni siitä, miten pääsen takaisin tien yli sille parkkipaikalle, jolle Juha jäi minua ja kameraani odottelemaan. Mutta maisema on niin ihana.

Tivatin lahdelle tullessamme pysähdyimme tien varrella olleella pienellä lintutornilla katselemassa tunnelmallista matalaa ja rauhallista lahtea.

Rauhaa riitti myös valitsemassamme majapaikassa kaukana hulinasta.

Meitä hemmoteltiin kauniisti. Majapaikkamme isäntä toivotti tervetulleeksi ja ojensi viinipullon, leivän ja nätisti laitetun lautasellisen ilmakuivattua kinkkua, juustoa ja oliiveja.

Jälleen yhden kivan päivän jälkeen meitä hemmoteltiin myös näin upealla auringonlaskulla Kotorin lahden yli. Eläydy hetkeksi: Istumme omakotitalon yläkerran verannalla, katselemme tätä. Viinilasilliset on kaadettu, leivällä on juustoa ja kinkkua. Kohta hämärtää.

Seuraavana päivänä ei ollut yhtä leppoisaa. Kävelimme Kotorin vanhan kaupungin läpi ylös linnaan vieville portaille. Siitä lisää tässä tekstissä:

Kotorin vanha kaupunki ja linna.

Käy tykkäämässä Facebook sivustostamme Espanjaan, Espanjassa, Espanjasta, niin saat tiedot uusista teksteistä. Seuraavat tekstit tulevat tutusti Espanjasta jälleen. Tykkäysnappula löytyy sekä ala- että sivupalkista.

Podgorica

Tulimme sujuvasti Podgoricaan Durmitorin, Tara-kanjonin, Biogradska-järven ja Moraca-kanjonin vaikuttavien maisemien jälkeen. Niistä on teksti täällä.  Isäntämme oli soittanut iltapäivällä ja kysynyt tarkennusta saapumisaikaan. Hän lähetti selventävän viestin osoitteesta, soitin hänelle, kun tulimme paikalle, ja hän nouti meidät kadulta. Samalla hän peruutti pois parkkipaikalta, jota oli varannut meille täpötäydellä talon parkkialueella. Hetken päästä seisoimme tässä parvekkeella katselemassa katunäkymää ja ensimmäinen koneellinen pyykkiä pyöri. Matka tarvitsee huoltopäiviäkin. Kävimme illalla isossa ruokakaupassa ja kävelimme vieressä olleessa isossa Delta-ostoskeskuksessa. Ostarit ovat kaikkialla ihan samanlaisia, sen totesimme taas kerran.

Aamulla lähdimme kävellen tutustumaan Podgoricaan. Kaupunki ei näytä olevan turistien top kympissä, mutta me koimme sen kyllä ihan mielenkiintoisena ja tutustumisen arvoisena rauhallisena kaupunkina.

Nähtävyyslistauksissa tämä ortodoksinen kirkko (Saborni hram Hristovog Vaskresenja eli Kristuksen ylösnousemuksen katedraali) nostetaan kärkeen ja ehdottomasti se olikin mykistävä. 

Erityisesti sisätilat olivat vaikuttavat. Istuimme rauhassa pitkään tätä katsellen ja samalla vedimme vähän henkeä ennen kuin lähdimme takaisin lämpimään syyskuun päivään jatkamaan vaellusta.

Parin kilometrin päässä ensimmäisestä on toinen pieni ja nätti kirkko.

Kävelimme sinne tavallisen asuinalueen läpi ja näimme paljon muutakin mukavaa paikallista: pihoja, kouluja, asuintaloja, puistoja ja täpötäysiä parkkipaikkoja.

Tällä kapealla kadulla sai ajaa vain toiseen suuntaan, mutta näimme useita vastoin luvallista ajosuuntaa ajaneita.

Syy saattoi olla tässä. Paikallisen alakoulun oppilaat olivat juuri pääsemässä koulusta ja vanhemmat hakivat heitä autoillaan. Oli paljon liikennettä ja oikotiet olivat käytössä.

Parkkipaikat taas olivat täysiä kaikkialla ja autoja oli puistojen laitamilla kaikissa mahdollisissa paikoissa.

Isäntämme oli kertonut meille, että Podgoricassa näkyy vieläkin paljon Neuvostoliitosta tulleiden arkkitehtien suunnittelemaa rakennuskantaa. Siis tällaista. Emme kyllä itse nähneet tätä paljonkaan reitillämme.

Moraca-joki kulkee läpi keskustan. Tästä kuvasta oikeastaan näkee, miten pieni paikka Podgorica on. Paljon on luontoa ihan keskustan liepeillä.

Sen yli menevä Millennium-silta on kaupungin varsinainen maamerkki.

Vanha kaupunki on pieni, mutta värikäs ja viihtyisä. Moneenkin paikkaan olisi voinut istahtaa syömään.

Kaupungin vanhalla alueella on myös keskusaukio eli Trg Republike ja hallintorakennuksia.

Puistot olivat yksi mukava asia, josta Podgoricassa tykkäsimme. Tässä kuningas Nikolan patsas puistossa.

Sitä vastapäätä on taidegalleria ja  läheisellä kävelykadulla pysähdyimme syömään. Perusateriasta pulitimme vain 13€ yhteensä. Viihtyisää ja maistuvaa oli. Taidegallerian edessä on Alexander S. Pushkinille ja hänen vaimolleen omistettu patsas, joka on Moskovan lahja Montenegrolle vuodelta 2002. Tämä kuuluu olennaisesti venäläisturistien kierrokseen. Me osuimme tänne sattumalta.

Suihkulähde Kings Parkissa (Kraljev Park), joka muutenkin oli koristeltu tähtikuvioilla.

Alhaalla jokirannassa ovat Ribnica linnan rauniot ja tämä vanha tunnelmallinen silta. Vieressä on myös ravintola. Olisin voinut hetkeksi istahtaa, mutta Juha oli taas jäänyt ylös, joten olin ilman seuraa.

Millennium-silta näkyy joka puolelle. Myös Morača ja Ribica -joet ovat keskeinen osa maisemaa.

Kuva on otettu läheltä tätä kotkien tanssia symboloivaa patsasta, josta on tullut yksi Pogdorican symboleista. Se pystytettiin vuonna 2016, jolloin Montenegro oli ollut itsenäinen 10 vuotta. Kansallispukuisten tanssijoiden arvokkuus viehättää katsojan silmää. Illalla patsas on valaistu.

Puiston laidassa oli selvästi jotain meneillään. Joku nainen huusi megafoniin ja miehet kantoivat turva-aitoja. Mitä tekee silloin järkevä turisti. Lähtee pois, eikä jää yhtään ottamaan selvää, mistä voi olla kysymys.

Kävelimme parin laajan ja kauniin puiston kautta kohti auringonlaskua ja majapaikkaamme.

Ja tuijottelimme värikkäitä talonpäätyjä.

Podgoricassa näytti olevan hyvin tilaa myös pyöräilijöille ja pyörätiet olivat hyvin merkittyjä. Tässä nuori pyöräilijä opettelee maassa tuiki tärkeää taitoa ajaa pikkuisen keskiviivan väärällä puolella. Ainakin suurin osa aikuisista autoilijoista sen osaa.

Mitä jäi mieleen päivän kävelyretkestä Podgoricassa? Miellyttävä, ystävällinen, pieni, rauhallinen yleisilme. Tykkäsimme puistoistam joesta ja ilmapiiristä. Kovin kummoisia isoja nähtävyyksiä siellä ei tuntunut olevan, mutta Millennium-siltaa ei voi välttyä näkemästä ja vierailemamme ortodoksinen kirkko oli huikea. Ilman muuta käymisen arvoinen paikka.

Tässä vielä kartta kävelyreitistämme. Siitä näkyy, että majapaikkamme oli vähän keskustan ulkopuolella, vastapäätä Delta-ostoskeskusta. Siitä myös näkyy, että Google mapsin matka- ja aika-arviot ovat ihan puppua. Askelmittarimme näytti meidän kävelleen noin 15 km. Mutkiteltiin paljon totta kai.

Käy tykkäämässä Facebook sivustostamme Espanjaan, Espanjassa, Espanjasta, niin saat tiedot uusista teksteistä. Seuraavat tekstit tulevat tutusti Espanjasta jälleen. Tykkäysnappula löytyy sekä ala- että sivupalkista.

Matkamme jatkui Kotoriin.

Podgoricasta Kotoriin – pala Montenegron rantaa