Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

Mijas

Mijasin rinteellä

Mijasin rinteiden vaelluspolut

Mijasin rinteet tarjoavat vaeltajalle paljon vaihtoehtoja. Los Pacosista voi kävellä ylös kylään, ja jos kääntyy ennen kylää huoltoaseman kohdalta oikealle, voi nousta avolouhoksen tai antennivuoren suuntaan ja edetä vaikka Benalmadenasta lähtevän hissiradan saapumispisteeseen Calamorro-vuorelle.

Mijasin turistitoimiston jakamassa kartassa ohjataan kuitenkin pääasiassa rinteellä näkyvän Ermitan paikkeilta lähteville erilaisille eri värein merkityille reiteille. Continue Reading

Maisemavaellus Mijasissa

 

Juha heräsi tänä aamuna seitsemältä aamulla kännykän kilahdukseen: ”MYRSKYVAROITUS MALAGA”. Hetken Juha luuli jo, ettei tänään tarvitsekaan lähteä mihinkään, mutta väärin luuli. Katsoin Forecan ja ilmatieteen laitoksen sääennusteet, jotka lupailivat aamupäivällä pilvistä ja iltapäivällä jopa aurinkoista, avasin verhot ja vilkaisin pihalle. Lähdetään!

Jonkin ajan kuluttua olimme Mijasin kymmenkerroksisessa parkkitalossa, jonne saa pysäköidä eurolla koko päiväksi, tulimme hissillä ylös aukiolle, jolla pari bussilastillista aasialaisia turisteja otti selfieitä aasien kanssa, pudistelimme päätä ja valitsimme tien ylöspäin. Tämä kuva on yhdeltä aikaisemmalta aurinkoisemmalta päivältä. Vieressä olevasta turisti-infosta voi hakea reittikartan.

Näin kuuluu turisteja karttelevan vaeltajan tehdäkin, eikö vain?

Portaille, polulle, kauas pois ja pian. Polku vuoren rinteellä näkyvälle Ermitalle on jyrkkä ja kivinen. Juha sanoi, ettei ollenkaan muistanut, että näin jyrkkä.

Maisema alas alkoi jo olla upea.

Rinteellä on valkoinen Ermita, joka näkyy hyvin alas. Tämäkin iloinen ja aurinkoinen kuva on joltain edelliseltä käynniltä.

Pieni kappeli on auki kuulemani mukaan vain kerran vuodessa.

Tämän verran näkyy ovessa olevasta aukosta.

Ermita on hyvä maamerkki vuorille suunnistukseen. Se näkyy kylästä hyvin ja sen edestä lähtee reittejä moniin suuntiin Mijasin vuorille. Lähdimme seuraamaan punaisella merkittyä reittiä vuoren rinnettä ylöspäin.

Polku jatkui yhtä kivisenä ja jyrkkänä. Tässä kohdassa ei korkeanpaikankammoisen ollut helpointa edetä, mutta tämä kapein jyrkännekohta oli hyvin lyhyt.

Viimeksi Juhan matka jäi tähän. Joku  nuori pari oli jäänyt tuohon kivien reunalle istumaan ja heilutteli jalkojaan rinteen puolelle. Mielikuvista tuli liian paha olo, jalat eivät antaneet jatkaa.

Nyt kuitenkin jatkettiin yhdessä eteenpäin ja hetken päästä oltiin näin väljissä maisemissa.

Aurinkoisemmalla säällä täältä on huikeat näkymät alas.

Rinteillä kasvaa myös kivan näköistä pensasta, jossa on hupsut ryppyiset kukat. En tiedä nimeä, mutta tykkään. Tämäkin on kevätkuva.

Kännykän kilahdus oli sittenkin sisältänyt asiaa. Ei ollut sadetta, eipä ihan myrskyäkään, mutta tuuli alkoi yltyä niin valtavaksi, että emme nähneet enää turvalliseksi jatkaa.  Jos olisimme jatkaneet, polku olisi jatkunut näin ja tämän näköisenä.

Onneksi juuri näillä main näkyi alas olevan jonkinlainen väylä, ehkä jokin huoltotie ja lähdimme varovasti tulemaan sitä alas tietä kohti.

Maisemia samalla ihaillen tietysti.

Alhaalla odotti yllätys. Portti tielle oli viidellä lukolla kiinni ja aprikoimme hetken, pystyisikö sen yli kiipeämään. Ei pystynyt meidän taidoillamme eikä notkeudella, vaan valitsimme jonkinlaisen konttausmenetelmän portin sivulla olleen ojantapaisen kautta.

Ja sitten etenimme varovasti ajotien ja kallion välissä olevaa ojaa myöten kylää kohti.

Noin kymmenen minuutin hiipimisen jälkeen olimme jo näköalapaikalla, josta näki yli koko Mijasin.

Näköalapaikalta lähti alas portaat, joissa luki Calle Pilar. Jos jotain kutsutaan kaduksi, niin sitä pitkin varmaan voi vähintään kävellen edetä?

Meitä vastaan tuli toinen turistipariskunta, joka kyseli tietä Ermitalle. Valoimme heihin uudestaaan uskoa siihen, että portaat kyllä vielä johtavat johonkin, vaikka eivät siltä näytä.

Katu ja portaat päättyivät näin kutsuvan näköiseen kylttiin. Lisää näköaloja!

Vastaamme tuli useitakin suomalaisia turisteja, jotka katselivat rinteelle, ja ihmettelivät, kuinka hullu pitäisi olla yrittääkseen kiivetä sinne. Pari suomalaismiestä suunnitteli lähettävänsä sinne Tapparan pelaajat treeniin, kun eivät pelit näytä oikein kulkevan. Teki mieli näyttää voitonmerkkiä ja hihkua, että sieltä juuri olemme tulossa, mutta annoin olla leuhkimatta kumminkin ja hymyilin salaa suomalaiseen tapaan sisäänpäin. Olimme tehneet noin viiden kilometrin kiipeilyn tuolle rinteelle. Oli sitä kiva ihailla täältä alhaalta.

Niin moni tyytyy Mijasissa ihailemaan näitä näkymiä. Kivojahan ne, mutta me tykkäämme enemmän maisemista. Tai ainakin niistä myös.

Parkkitaloon palatessamme käännyimme vielä katsomaan rinteelle. Tuuli riepoi puista lehtiä ja vaikka reittimme oli jäänyt aiottua lyhyemmäksi onnittelimme itseämme järkevyydestä. Tulimme alas ennen kuin pinjat alkoivat kaatua päälle.

Tässä vielä summittainen kuva siitä, missä kävelimme. Itse Mijasin kylässä kävelty osuus puuttuu kartasta, laitoin Wikilocin jo pois päältä. Mutta periaattessa kävelimme katuja katsellen ensin parkkitalosta vuorelle ja sitten tuolta alhaalta Panoraamaterassilta taas parkkitaloon. Ihan helppo, ja välille mahtuu sekä putiikkeja että ruoka-, kahvi- ja jätskipaikkoja ihan riittämiin.