Browsing Tag

granada

Pääsiäisviikko Granadassa

Niin paljon mahtui pääsiäisviikkoon  Granadassa. Palmusunnuntaina siunattiin palmunoksia, joka päivä kulkueet kulkivat pitkin katuja. Katselimme niitä katujen varsilla, kuljimme mukana, istuimme kiviaidalla monta tuntia katsellen Alhambran näkymistä lähtevää kulkuetta. Näimme  kantajia, soittajia, surevia naisia ja iloisia lapsia. Yhtenä yönä valvoimme aamuyöhön, kun kotikirkkoonsa palaava kulkue ohitti kapean kotikatumme parvekkeemme alta kahden maissa aamuyöllä. Kuvia kaikesta on paljon!

Pääsiäisviikko alkaa palmusunnuntaista, Domingo de Ramos, jolloin messussa siunataan palmunoksat. Kun Jeesus ratsasti Jerusalemiin, kansa huusi hoosiannaa kuninkaalle ja heilutteli palmunoksia. Tuskin ne kuitenkaan olivat ihan samanlaisia kuin nämä pitkälle kehitellyt viritelmät espanjalaisista pääsiäiskoristeista. Ei varmaan mikään ihme, että näitä näkyy parvekkeilla koristeina vielä kesälläkin.

Kirkoissa odottavat patsaat kulkueita. Ne on veljeskuntien tiloista kannettu valmiiksi kirkkoihin, joista ne sitten kulkueissa lavettien päällä kannetaan ulos. Patsaista käytetään nimitystä trono tai paso. Kulkueet ovat katolisten veljeskuntien järjestämiä, eivät katolisten seurakuntien.

Sattui olemaan sateinen päivä, mutta siitä huolimatta sadat ihmiset odottivat kirkon edustalla kulkueen alkamista. Me muiden mukana ja samalla seurasimme kulkueen hahmojen kerääntymistä kirkkoon. Siellä oli soittokuntaa, roomalaisia sotilaita, huppupäistä kansaa ja lapsia, joita vanhemmat ja koko suku saattoi paikalle. Kaikesta näki, miten yhteisöllinen tapahtuma koko pääsiäisviikko on. Eri ikäisiä osallistujia oli valtavasti. Kulkueilla ei kaikille ole mitään uskonnollista merkitystä, monet korostavat, että ne ovat enemmänkin kulttuuriin liittyvä traditio ja nykyisin vasemmistolaiset liikkeet ovat alkaneet yhä näkyvämmin niitä myös vastustaa.

Lasten osallistuminen oli iloista seurattavaa. Sieltä he tulivat koreineen iloisesti telmien ja koko suku otti kuvia. Lapset edustavat kulkueissa tavallisia Jeesuksen ajan kansalaisia.

Koreissa oli jaettavaa kulkueita seuraavalle yleisölle. Ensimmäiset jaettavat lähtivät odottaville kavereille heti kirkon pihalla. Olikohan kaikilla enää monituntisen vaelluksen jälkeen mitään jäljellä kulkueen loppupuolella?

Laveteilla kannettavat patsaat sisältävät eri tapahtumia pääsiäisviikolta. Tämä veljeskunta kantoi ehtoollisen asettamista kuvaavaa asetelmaa.

Sen perässä kulki surevia naisia mustissaan. Kaikilla oli musta huntu, risti kaulassa ja rukousnauha ja kynttilä kädessä.

Kulkueeseen osallistuva veljeskunta huppuineen ja silmäaukkoineen saattaa näyttää vähän pelottavaltakin. Heitä kutsutaan nimellä penitentes, eli he ovat syntejään katuvia Jeesuksen seuraajia. Jotkut kantavat siihen liittyviä symboleja, esim. ristiä olkapäillään tai kulkevat vaikka paljain jaloin, eli tekevät katumisharjoituksia. Kun he myöskin edustavat ensimmäisiä Jeesuksen seuraajia,  he kulkevat tunnistamattomina. Naamioitumisen ja huppujen alkuperään en ole löytänyt tämän lisäksi muita kovin hyviä selityksiä, mutta yksi on se, että naamioituminen perustuu siihen, että veljeskunnat ovat nykyisin oikeammin hyväntekeväisyysjärjestöjä. Autettavan ei haluta tunnistavan auttajaansa, ettei hän joutuisi kiitollisuudenvelkaan tunnistamalleen henkilölle. Huppujen tarkoitus on naamioida heidät niin, että ainoastaan Jumala tietää heidän henkilöllisyytensä. Tämä tietysti sopii myös syntien katumiseen. Vain Jumala näkee.

Jeesuksen perässä kuljetetaan aina surusilmäistä Mariaa.

Vieressäni  seisonut vanhahko nainen oli ilmeisesti huomannut, että olen turisti ja neuvoi, että Marian tullessa minun pitäisi polvistua ja tehdä ristinmerkki. Ei meistä kumpikaan siihen sateesta märkään maahan polvistunut, enkä nähnyt kenenkään muunkaan sitä tekevän. Ristinmerkkejä sen sijaan tehtiin ahkerasti ja kuvia otettiin ihan yhtä ahkerasti.

Kulkueet lähtevät eri kirkoista ja kulkevat reittiään tuntikausia. Kaikkien reitit kulkevat kuitenkin tietyn aikataulun mukaan pienen matkan samaa reittiä. Sille taipaleelle on parin korttelin verran rakennettu katsomot, joilla voi istua ja katsoa ohi kulkevia kulkueita. Näihin katsomoihin ei satunnaisella turistilla kuitenkaan ole asiaa. Niihin pitää hankkia liput jo edellisenä vuonna ja koko viikoksi.

Kadunvarsilla oli tungokseen asti ihmisiä, mutta silti vietimme siinä seisten tuntikausia. Näimme uudelleen monta tuntia myöhemmin myös sen kulkueen, jonka lähtöä olimme seuranneet.

Tuuli antoi vauhdin tuntua huppupäiden kävelyyn.

Eri veljeskunnilla oli eri värit.

Lähietäisyydeltä saattoi vain ihmetellä lavettien ja patsaitten monimutkaisia koristeita.

Ja aina vain upeampia kukka-asetelmia Marian vaunuissa.

Pienen vilahduksen näimme myös kantajien määrästä. Tennareissa ja lenkkitossuissa mennään. Musiikki antaa tarkan tahdin ja sitä vielä ohjaa edessä kulkeva ohjaaja. On ehdottoman välttämätöntä, että kaikki kantajat etenevät samaan tahtiin. Jos tulisi häslinkiä, koko painava vaunu saattaisi alkaa kaatua ja sitä ei enää pysäyttäisi mikään.

Taukoja pidetään muutaman kymmenen metrin välein ja kantajia vaihdetaan välillä .

Kun Maria jälleen nousee ylös kantajien olkapäille, kansa yleensä taputtaa ja saattaapa pikkuisen huudella kannustushuutojakin. Ei tämä pelkkää harrasta suremista ole. Siis voisiko Espanjassa ollakaan?

Lapsia kulkueissa oli erityisen hauska seurata. Tämä pieni poika ”johti” koko orkesteria. Tarkoin askelein, täsmälleen rytmissä.

Pikkurumpalit ottivat tehtävänsä niin iloisesti tosissaan, että ihmettelimme, jaksavatko he oikeasti niin monta tuntia rummuttaa, kuin kulkue on liikkeellä.

Lapsilla oli myös monessa ryhmässä tämä erityistehtävä. Pienillä sytyttimillä käytiin sytyttelemässä tuulessa sammuvia kynttilöitä.

Monetkin pikkutytöt olivat äitiensä ja isoäitiensä tavoin pukeutuneet suruasuun. Ilme ei koko aikaa niin surullisena pysynyt.

Omasta korista riitti myös omaan suuhun.

En ole kyllä varma, olivatko koreissa näkyvät karkit ja suklaat jaettavaksi tarkoitettujakaan. Tässä kohtaa minullekin nimittäin käytiin tuomassa lahja.

Eikä se ollut syötävää vaan tällaisia pieniä tulitikkulaatikon kokoisia Jeesuksen ja Marian kuvia.

 

 

 

 

 

 

 

 

Ainoat kulkueissa näkemämme eläimet olivat hevosia. Yleensä Espanjassa on paljon koiria, mutta pääsiäiskulkueissa emme nähneet ainuttakaan.

Vieressäni seisonut mies (ei Juha) näytti vähän ihmettelevän, kun kamerani ei ollutkaan koko ajan suunnattuna kulkueeseen, vaan kallistelin ihan toiseen suuntaan. Sitten hän huomasi  kamerani näytöltä, mitä tein ja hymyili hyvin ymmärtävästi. Auringonlasku Sierra Nevadan suuntaan oli hetken kiinnostavampaa katsottavaa kuin pääsiäiskulkueet.

Eikä soittajien sormia palellut?

Lasten jaksamista emme lakanneet ihmettelemästä. Auringon laskettuakin vielä vain marssittiin iloisesti eteenpäin.

Me aloimme jo pikkuhiljaa väistyä vähän sivummalle.

Emmekä ihan viimeisiä ryhmiä enää nähneetkään.

Kulkueita ei kannata jäädä seuraamaan vain siinä muutaman korttelin tungoksessa, jonka kaikki ohittavat. Kulkueiden reitit ja aikataulut saimme turisti-infon esitteestä, jonka mukaan oli helppo suunnistaa reitille jo päiväsaikaa auringon paistaessa ja kulkea mukana.

Päivällä etenevässä kulkueessa oli rennompi meininki. Kulkue eteni jutellen toisilleen, ei ihan hiljaa ja tahdissa.

Jeesus kantoi ristiä liikenteenjakajien yli.

Marian kynttilöitä sytyteltiin pitkävartisella sytyttimellä.

Jeesuksen ristin kantaminen eteni pienen kävelysillan yli.

Katsojat istuskelivat rennosti sillan kaiteilla.

Päivällä kulkueen mukana kävellessä oli helppo myös tarkkailla kanssakulkijoiden jalkineita.

Jotkut etenivät paljain jaloin. Valinta liittyy ilmeisesti asketismiin ja kärsimyksen kokemiseen. Siis sillä tavalla, että mitä enemmän kärsii, sitä kirkkaamman kruunun saa.

Jotkut lievensivät kärsimystään sukilla.

Itse sanoisin kyllä, että näillä naisilla kärsimys vasta oli huipussaan, kun iltapäivällä alkanut kävely loppui joskus aamuyöstä.

Palmusunnuntaina olimme vähän ihmetellen katselleet, miten pääsiäiskulkueiden reiteillä myytiin ilmapalloja ja kaikenlaista (meidän mielestämme) vappukamaa, mutta asia alkoi aueta viikon mittaan.

Lapsillehan oli tärkeää päästä osallistumaan ja siihen tarvittiin sekä karkkia että rumpuja. Tietysti myös niille lapsille, jotka eivät kulkeneet mukana vaan katselivat kulkueita yleisön joukosta. Eikä kai ilmapalloista mitään haittaa ollut niistäkään. 

Ihmettelimme pitkään, minkä vuoksi lapset keräävät kynttilöistä tippuvaa talia isoksi palloksi. Kysyin yhdeltä naiselta,  ja hän sanoi, että se on vain hupia, että aika kuluisi, kun tuntikaupalla katsoo kulkueiden ohimarssia.

Näyttipä aikuisillekin olevan tarjolla jotain muuta kuin suruasuja ja huppuja.

Yksi kivoimmista kulkuepäivistä meille oli se, jolloin kiipesimme kaunista Carrera del Darroa Alhambran sivuitse Albaicinin puolelta Monasterio de la Concepciónin aukiolta lähtevää kulkuetta seuraamaan.

Olimme paikalla lähes pari tuntia ennen kulkueen lähtöä ja kun totesimme, että aukiolla jo oli paljon ihmisiä, jäimme portin pieleen muurille istumaan ja odottamaan, eli varasimme itsellemme istumapaikan niin kauan kuin se vielä oli mahdollista. Ei se odottaminen niin tylsää ollut, oli kiva seurata kaikenlaista.

Näimme läheltä veljeskunnan tunnukset jonkun kulkijan selästä. On siinä ollut kirjomista, kun nämä vaatteet ovat kymmenillä.

Tyttöjen lettinauhat olivat poikkeuksetta veljeskunnan väreissä.

Eilisen päivän kulkueessa lettinauhat olivat tietysti punaiset tai valkoiset niin kuin puvutkin.

Kantajanuorukaiset esittelivät auliisti, miten selkää vahvistetaan kantourakkaa varten ja peukuttivat hymyillen kuvaajaa.

Näin pehmustetuilla päähineillä vahvistetaan otsaa ja niskaa.

Orkesteri marssi paikalle soittaen.

Lopulta kulkue oli järjestäytynyt ja valui ulos luostarin pihalta.

Ensin tuli Jeesus jälleen kantaen ristiä.

Vaunu oli erittäin koristeellinen.

Alaspäin menevässä mutkassa Alhambra jäi hienosti taustalle.

Sitten tuli Maria, tällä kertaa tietysti sinisessä viitassa veljeskunnan värien mukaan.

Moni kävi kevyesti koskettamassa Marian vaunua. En tiedä, miksi, ehkä siihen liittyy jokin rukouselementti. Päätin kokeilla itsekin, kun olin sopivasti lähellä.

Maria hävisi samaan mutkaan Jeesuksen perässä, Alhambra taustalla. Oli kyllä juhlallista!

Tullimme Albaicinin pikkukatuja pitkin takaisin keskustaan katsomaan muita kulkueita. Jeesus kantoi taas ristiään ja näimme Marialla sekä punaisen että vihreän viitan.

 

Ohi kulkevassa orkesterissa äänenjohtaja piti huolta siitä, että puhaltimet säilyttivät vireensä.

Jotkut veljeskuntien symbolit olivat villimpiä kuin toiset.

Iltamyöhään seurasimme upeita kulkueita tänäänkin. Ei sieltä kaduilta oikein malttanut poiskaan lähteä, kun aina tuli uutta.

Seisomisella ja kylmällä ilmalla alkoi olla jo seurauksensa. Aamulla Juhan oli kovin vaikea päästä liikkeelle, ylipäänsä istua tai edes seistä. Soitimme matkavakuutusfirmaan ja saimme osoitteen, jonka kanssa he tekevät yhteistyötä. Harjoittelimme espanjaksi selittämään, että selkä on kipeä. Se kuvattiin ja Juha sai montakin lääkettä.

Maltoinko minä jättää yhtään iltaa väliin. No en, kyllähän tuolla tungoksessa yksinkin pärjää. Kävelin Plaza Nuevalle, jonka kautta kulki useita kulkueita.

 

Sen verran yksin oleminen toi mieleen epävarmuutta, että jossain vaiheessa siirryin syrjään avoimelta aukiolta vähän kauemmas seinän viereen. Aukio oli jotenkin liian avoin.

Eipä näitä mikään pakko olisi ollut iltakausia kadulla katsella. Televisiosta tuli koko viikon joka ilta ja yö kulkueita Sevillasta. Ihan selostettuina. Ihan kuin urheilukilpailuissa.

Oli meillä yksi ihan omakin yönäytös. Asuntomme oli vanhassa kaupungissa ja parvekkeemme alta kapeaa katua pitkin kulki aamuyöstä yksi kulkue kotikirkkoonsa. Jo hyvissä ajoin katu oli täynnä väkeä. Niin täynnä, että ihmettelimme, miten tuosta enää voi mikään kulkue mahtua.

Mutta sieltä se vähitellen tuli. Jeesus rukoili Getsemanessa öljypuun alla ja enkeli tarjosi hänelle juotavaa opetuslasten nukkuessa.

Marian tullessa näimme näytelmän, johon emme muualla olleet törmänneet. Parvekkeella meitä vastapäätä seisoi mies ja nainen ja he molemmat lauloivat arabialaistyyppisen ylistys- ja rukouslaulun Marialle ennen kuin kulkue jatkoi eteenpäin. Kysymyksessä oli ilmeisesti maurilaisperinnöstä muistuttava saeta-laulu.

Ja sitten Marian katoksen päälle alkoi sataa tuoreita kukkien terälehtiä. Seuraavana päivänä näin kadulla, että ne  olivat ruusun ja orkidean kukkia.

Laitomme parvekkeen ovet kiinni, laskimme kaihtimet ja vuorokaudenaika armahti. Hiljaista ei ollut, mutta uni tuli, olihan kello jo ainakin kolme.

Pääsiäispäivän kulkueita leimasi valo. Sanoma Jeesuksen ylösnousemuksesta, aurinko ja kevään vihreys yhdessä loivat iloisen tunnelman, jota heijastui kaikkialle. Hakeuduimme valoisalle puistokadulle katsomaan viimeistä kulkuetta. Musiikkikin oli iloisempaa.

Surevat naiset olivat vaihtaneet asunsa valkoiseen morsiushuntuun.

Mariankin puku oli valkoinen ja kukka-asetelmat vaaleanvihreän ja valkoisen yhdistelmää.

 

Poikkesimme vielä viereisessä kirkossakin katsomassa pääsiäisaamupäivän messua. Hetkeksi vain, espanjankieliseen messuun ei oikein jaksanut jäädä pitkäksi aikaa seisomaan. Istumapaikkoja ei enää riittänyt. Tunnelma oli kyllä käsin kosketeltavan iloinen ja helpottunut kaiken piinaviikon suremisen jälkeen.

Keväisenä iltapäivänä meidät yllätti vielä lasten kulkue. Kannettava lavetti ja patsas oli kevyempi ja vaatetus rennompi. Hartaus oli hommasta kaukana, niin paljon oli omaisia vieressä ottamassa kuvaa ja videota.

Pääsiäisviikko Granadassa on ikimuistettava. Tunnelma, kaikenlaiset pikkujutut, lapset, soittajat, koristellut lavetit ja patsaat – tällaisen kokeminen on harvinaista. Granada on ehkä kokemistamme pääsiäisviikoista kivoin. Olemme katselleet kulkueita aikaisemmin jo Marbellassa, Malagassa ja Tarragonassa. Kaikki ovat erilaisia. Marbellassa illat olivat tunnelmallisia, Malagan kulkueet ehdottomasti näyttävimpiä, joskin turistien tungos jonkin verran vie tunnelmaa. Tarragona Kataloniassa oli erilainen, kulkueet vaatimattomampia, niitä oli vähemmän ja kaikissa oli roomalaisia sotilaita.

Pääsiäispäivän iltana jätimme hyvästejä sekä pääsiäisviikolle että Granadalle. Kiipesimme Alhambran ohi mäelle ja katselimme vaaleanpunaiseksi värjäytyvää Sierra Nevadaa.

Jostain kaukaa kuului vielä orkesterin musiikkia sen verran, että aavistimme jossain vielä jonkun kulkueen menevän. Aurinko laski ja valot alkoivat syttyä.

Edellä olevasta voisi kuvitella, että näimme kaiken, mitä Granadalla oli tarjolla. Ei ihan sentään. Pitkäperjantain hartaimpia ja hiljaisempia kulkueita emme nähneet. Olimme poissa kaupungista, koska halusimme nähdä Riogordon kylän pääsiäisnäytelmän. Siitä on oma teksti täällä:

Riogordon pääsiäisnäytelmä – koko kylä näytttämöllä

Toinen näkemättä jäänyt on perinteinen ja kuuluista mustalaisten Kristuksen kulkue paso del Cristo de los Gitanos,  joka lähtee Sacromontesta. Kulkue on liikkeellä pimeän aikaan ja sitä juhlistavat luolien suulle ja asumusten eteen sytytetyt pääsiäistulet. Ehkä vielä joskus? Oletko sinä nähnyt sitä? Tai yleensä näitä pääsiäiskulkueita? Mitä mieltä olet? Jätä viesti kommentteihin, olisi kiva jakaa kokemuksia.

Luin tänään mielenkiintoisen ja minulle uutta tietoa antanee tekstin palmunoksista Barcelonassa: Löydät sen täältä Virvon varvon Barcelonassa 

Jos haluat seurata meitä, voit tykätä meistä Facebookissa sivullamme Espanjaan Espanjassa Espanjasta, niin tieto uusista teksteistä tavoittaa sinut helpommin.

Jos erityisesti Malagan kulkueet kiinnostavat, Espanja-loman sivulta löytyy hyvin sekä eri päivien kulkueita ja veljeskuntien osuutta valaiseva teksti.

Granada – kierros kirkkoja, puistoja, aukioita ja historiaa

12 kilometrin kierros Granadassa vei kirkkoihin, puistoihin ja aukioille ja houkutteli sukeltamaan myös historiaan. Granada on helppo ottaa haltuun kävellen. Keskustassa on niin paljon nähtävää, kortteli korttelilta näkyy kaunista ja mielenkiintoista.
Granada on yksi niitä kaupunkeja Espanjassa, jossa vielä noudatetaan vanhaa tapaa tarjoilla ilmainen tapas, kun tilaa juoman. Tämä näkymä on yhdeltä suosituimmista tapas-kaduista ihan keskustassa. Tästä lähdimme tänään eteenpäin.
Yksi nätti paikka on heti Katedraalin lähesyydessä Plaza Bib-Rambla. Aina se ei ole ollut niin rauhallinen kuin nyt.  Aikanaan siellä on järjestetty härkätaisteluja, turnajaisia ja invisitiotuomioita ja jopa poltettu ihmisiä roviolla, mutta nykyisin sen reunoilla voi kierrellä katsellen  kukkakauppiaiden kojuja ja matkamuistomyymälöitä. Ja jos haluaisi kokeilla espanjalaista aamiaista, eli kastaa churroja suklaakastikkeeseen, aukion reunan kahviloista löytyisi siihen hyvä paikka.
Mietin, miksi minulla ei ole parempaa kuvaa aukion keskellä olevasta suihkulähteestä, mutta luin jostain, että siinä irvokkaat hahmot purskuttelevat vettä suustaan ja pitävät harteillaan rakennelmaa, jonka huipulla Neptunus seisoo. Ehkä olivat minulle liian irvokkaita? Sen sijaan kuvassani on etualalla taidokkaasti kaiverrettu lyhtypylväs, jonka jalat kavioineen jäljittelevät hevosen kavioita.
Lähikaduilla näkyi siellä täällä, että pääsiäisviikko eli Semana Santa oli alkamassa muutaman päivän päästä. Erilaisia Kristus- tai Maria-kuvia näkyi ikkunoissa. Tämä verinen Kristus vaatekaupan ikkunassa hepeneiden keskellä ei jotenkin tuntunut sopivan kuvaan, ja katselimmekin vierestä, kun joku muukin oli vahvasti samaa mieltä. Se joku muu oli pari espanjalaismiestä, jotka kiivaasti huitoen käskivät sisältä myyjän (omistajan?) ulos ja sättivät oikein kunnolla. Mielipiteet tietysti ovat mielipiteitä, mutta ehkä pitäisi tarkemmin miettiä kontekstia ja tyyliä sellaisten asioitten kanssa, jotka jollekin ovat pyhiä.
Tämä taulu oli ehkä pysyvämpi kuin pelkkä Semana Santa -juliste.
Granada on yliopistokaupunki. Sen vähän yli  230 000 asukkaasta noin 60 000 on opiskelijoita. Liitimme tämän julisteen jotenkin siihen. Ehkä opiskelijoille oli keskiviikkona oma kulkue? Tätä vaunua säilytettiin viereisessä kirkossa, jonne piipahdimme sisälle. Ilmoitustaululla oli jotain opiskelijatoimintaan liittyvää kyllä.
Kävelimme Calle Jeronimoa suuntana kartalta katsomamme Basílica de San Juan, mutta matkan varrelle sattui siis toinenkin mielenkiintoisen näköinen kirkkorakennus.

 

  

Poikkesimme sisällekin. Upea oli.

Basílica de San Juan de Dios on osoitteessa Calle San Juan de Dios, 23. Olin nähnyt tästä basilikasta muutaman niin upean kuvan, että halusin nähdä sen itsekin.

Ensin ihmettä odotellessa muutama ulkokuva.

 

Ja sitten sisälle. En muista todellakaan missään nähneeni näin kullattua kirkkoa. Tämä ensimmäinen kuva on kirkon eteissalissa olevasta museonäyttelystä.

 

 

Kirkon sisällä oli kaikki kultaa. Aivan uskomattomia figuureja ja ornamentteja.

 

 

Kirkkoa pääsi ihastelemaan myös ylhäältä parvelta.

 

 

Parven katossa oli jo vähän muutakin kuin kultaa. Maalauksia.

 

 

Kirkosta tultuamme olimme hetken niin kullan häikäisemiä, että istahdimme hetkeksi penkille ja kaivoimme vähän evästä repusta. Ei ihme, että kun hetken päästä seisoimme toisen komean kirkon vieressä, emme enää menneet sisälle.

Tämä kuningatar Isabellan ja kuningas Ferdinandin vuonna 1492 perustama San Jerónimon luostari oli ensimmäinen Granadaan kristittyjen takaisinvaltauksen (reconquistan) jälkeen rakennettu luostari. Sitä rakennettiin nelisenkymmentä vuotta. Napoleonin aikakaudella munkit karkotettiin, ja luostarin tiiliä käytettiin sillan rakennustarvikkeina. 1900-luvulla luostari kuitenkin entisöitiin ja munkit muuttivat taas luostariin.

 

 

Sisäpihalla olisi ollut komeaa pylväskäytävää, mutta edellisen kullatun kirkon jälkeen tyydyin ottamaan kuvia luonnollisista oransseista hedelmistä. Kävimme kyllä pihalla asti.

 

 

Seuraavaksi kävelimme Lorcan puistoon. Juha saa itse meidän perheen historiaexperttinä kirjoittaa Lorcasta, mitä tietää.

Ensimmäiset mielikuvani Federico García Lorcasta ovat lukiosta. Meidän piti äidinkielen tunnilla valita runoja esitettäväksi. Vasemmistoaktivisti-luokkatoverini valitsivat esitettäväkseen Lorcaa, vähän ärsyttääkseenkin rehtoria, me muut taas suomalaisia runoilijoita. Itse valitsin Kaarlo Kramsua tai Aleksis Kiveä tai muita hupsulassa asuneita suomalaisia runoilijoita. Lorca oli aktivisti ja vaikuttaja, joka arvosteli lehtihaastattelussa porvaristoa ja hänessä ruumiillistui liberaali, demokraattinen ja suvaitseva Espanja, jonka fasistit halusivat tukahduttaa väkivalloin. Lorcan kaverit suostuttelivat häntä jäämään Madridiin tai pakenemaan Ranskaan, mutta Lorca tuli takaisin kotiin Granadaan, jossa taistelut olivat jo alkaneet. Ei ihme, että hänet 1936 aika pian noudettiin kotoa ja sitten vietiin muutaman muun kanssa ammuttavaksi. Muun fasistien vihaaman toiminnan lisäksi Lorca oli homo. Hän oli saanut Granadassa pilkkanimen ”rusettihomo”. Yksi murhaajista kehui seuraavana päivänä, että ”hän ampui Lorcaa perseeseen, koska se oli homo”. Vasta sitten tuli kuolinlaukaus. Lorca opiskeli yliopistossa musiikin lisäksi oikeustiedettä kuten minä ja Sibeliuskin. Juristia hänestäkään ei tullut.   
Joka tapauksessa Federico García Lorca on nykyisin Espanjan tunnustetuimpia kirjailijoita ja hänen perheensä entisestä kesäasunnosta ja sitä ympäröivästä alueesta on tehty hänen muistolleen omistettu ihastuttava puisto ja museo ja sinne kävelimme.

<div

>Puiston alueella sijaitseva Lorcan kesäasunto Huerta de San Vicente on nykyisin museo. Museossa voisi tutkiskella piirroksia, käsikirjoituksia, valokuvia ja Lorcan henkilökohtaisia tavaroita. Olimme paikalla maaliskuussa siestan aikaan, joten emme sinne juuri nyt päässeet.

Näitä juttuja emme kuitenkaan ensijaisesti miettineet, kun kävelimme keväiseen puistoon, vaikka onkin hyvä tietää historiasta ja ymmärtää tapahtumien taustoja. Espanjan sisällissota (1936-39)  ja sitä seurannut Francon diktatuuri  (1939-1975) on tärkeä osa maan lähihistoriaa. Lorca ja hänen ihastuttava puistonsa yksi pieni pala tätäkin.

Kauniissa puistossa oli kiva kävellä ympäriinsä pitkin käytäviä ja istuskella rauhassa. Vähän myöhemmin keväällä puistossa olisi selvästi ollut enemmän kukkia ja vihreää, niin paljon oli juuri kasvamaan alkaneita ruusuja ja nuppuja kaikkialla. Olimme paikalla todellisen kevään heräämisen aikaan. Istuskelimme, ei ollut kiirettä mihinkään.

 

Minulla oli myös marraskuinen kuva. Silloin puisto on ollut paljon vihreämpi.

Lorcan kotitalon vieressä alkoivat lehdettömät pensaat jo kukintaansa.

Kiertelin katselemassa pientä kanavaa ja sen varrella kukkivia puita.

Jatkoimme matkaamme ohi Neptunon ostoskeskuksen kohti Genil-jokea. Kadun varrella oli värikkäitä asuintaloja.
Oli helpompi ohittaa ostoskeskus kuin tämä kukkiva puisto.
Genil- ja Darro-joet yhtyvät Granadan koillispuolella. Tämä on Genil. Katsoessani näitä vähän harmaita kuviani, kuvittelen samalla, miltä ne näyttävät muutaman viikon päästä, kun paisuvat silmut alkavat puhjeta ja maisema vihertää ja kukkii. Maaliskuun loppu on vielä taitteen talven puolella.
 
Ylitimme kävelysillan Palacio de Congreson aukiolle. Aukiolla oli näyttely Espanjan kansallispuistoista. Bucket list piteni…  Kiipesin portaat näköalatasanteelle ja ikuistin pari näkymää.
Ylitimme joen uudelleen vasta Punte de Araben sillan kohdalta.

Lähdimme kävelemään Acera del Carroa pitkin. Hitaasti. Nimittäin jokaisen pikkukadun kohdalla piti pysähtyä. Ihan jokaisella emme varmaan käyneet, vaikka värikkäät kadut kutsuivat.
 
Kadun varrella on El Corte Inglesin tavaratalo.
Kiersimme ruokaosaston sopivia vehnäjauhoja etsien ja tulimme ulos tavaratalon toiselta puolelta ihanalle Carrera de la Virgenin puistokadulle. Ja taas mietin, miltä täällä kohta näyttää, kun kevät etenee.
Sen päässä on ihastuttava Plaza de Campilon aukio kioskeineen ja sen lähistöllä Angel de Cavetin katu, joka on kaikkien pääsiäisviikon kulkueitten reitillä. Sen varrelle on Semana Santaa varten rakennetut katsomot, josta voi istuen seurata kunkin päivän kulkueet. Liput myydään koko viikoksi ja ne ovat niin haluttuja, että ne pitää ostaa vuotta aikaisemmin. Muu yleisö seisoo ruuhkissa katujen varrella. Toinen samanlainen katsomo on Katedraalin vieressä aukiolla.
Yksi Granadan keskeisimmistä ja kuvatuimmista aukioista jäi usein reitillemme, kun olimme menossa majapaikkaamme, eli Plaza Isabel la Católican aukio, jolla on Isabellan (Isabella I of Castile) ja Kolumbuksen kohtaamista kuvaava Mariano Benlliuren luoma patsas, joka pystytettiin Amerikan löytämisen 400-vuotisjuhlintaan.

Sen jalustaan on kaiverrettu joukko historiallisia nimiä, jotka liittyvät sekä Granadan valloitukseen että Amerikan mantereen löytämiseen. Juha tietää taas paremmin:

 

Tässähän näkyy, että Kolumbus esittelee Isabellalle karttaa ja suunnitelmiaan. Kuningatar Isabella rohkaisi Kolumbusta seilaamaan ja myönsi varat tutkimusretkille, Tästä alkoi prosessi, jonka tuloksena Kastilian kuningattaren kieli castellano eli  espanja on yleisin kieli Etelä-Amerikassa. Isabel la Católica on mielenkiintoinen hahmo Espanjan historiassa, vahva nainen, jonka aikana Amerikka löydettiin ja Granada Espanjan viimeisenä osana valloitettiin takaisin maureilta 1490-luvulla.  Espanja yhtenäistyi, kun Isabella meni naimisiin Aragonian hallitsijan Ferdinandin kanssa.  Isabella on haluttu julistaa pyhimykseksi, mutta sille löytyy juutalaisia ja kristittyjä vastustajia, koska Isabellan johdossa myös tehtiin etnisiä puhdistuksia. Juutalaisia vainottiin ja tiukasta katolisesta uskonnosta poikkeavatkin saivat osansa sanktioista. Tullessaan Granadaan hallitsijapari vakuutti kyllä olevansa kovin suvaitsevainen, mutta milloinkas hallitsijoihin on voinut luottaa. Juutalaiset ja muslimit pakkasivat kimpsujaan ja muuttivat luoliin. Juutalaisille annettiin kyllä neljä kuukautta aikaa kääntyä kristinuskoon ja jäädä, mutta ei kai se kaikille sopinut.

Kotikadultamme Calle Santiagolta näkyi, kuinka aurinko alkoi laskea Sierra Nevadan lumihuippuja valaisten.

Meillä oli takana 12 kilometrin vaellus ja jälleen palanen sekä Granadan tunnelmaa että historiaa. Tuntui hyvältä.
Niin, miksi haimme ruokaosastolta vehnäjauhoja? Meillä oli kyläkutsu seuraavaksi illaksi ystävällemme Lolalle ja koska Lola on hyvin kiinnostunut kaikesta ruokaan liittyvästä, olin päättänyt viedä hänelle itse leipomiani pullia. Korvapuusteistani tulee aina muotopuolia, siksi tein samalla ohjeella helpommin onnistuvat ruusukkeet.
Lopuksi vielä kartta, joka suunnilleen näyttää kulkemamme reitin.

Jotenkin kuvaa kulkuamme, että Google maps laskee meidän kävelleen alle 8 km, kun askelmittarimme on arvioinut päivän matkaksi 12 km. Niin paljon kiertelyä ja pikkupoikkeamisia oli varmasti.

Kirjoittelen Granadasta vielä pari juttua lisää. Käy klikkaamassa tykkäys meidän Facebook sivulle, niin pystyt paremmin seuraamaan juttujamme.

Granadan tunnelmaa – vanha kaupunki, Sacromonte ja Albaicin

Granada on upea paikka viettää aikaa paljon enemmän kuin yksi Alhambrakäynti vaatii. Vaikka kiistatta se onkin ykköskohde, Granadassa on niin paljon muutakin, kuten esimerkiksi Albaicin, jossa moni käy katsomassa Alhambran näköaloja tai Sacromonte, jossa on tunnelmaa. Tämän totesimme itse viettäessämme siellä keväiset kaksi viikkoa.

Kaksiviikkoisemme Granadassa oli kodinvaihto. Saimme käyttöömme kolmihenkisen perheen kakkosasunnon, jossa he eivät asuneet vakituisesti. Perhe oli tulossa vastavuoroisesti meidän kotiimme Suomeen elokuussa, jolloin me taas väistyimme sukulaiskierrokselle maalle. Tapasimme Inman, Isaacin ja Mateon jo ajaessamme Costa del Solille tammikuun alussa ja he näyttivät meille vähän Guadixia, jossa he asuivat vakituisesti. Tällaiset jutut ovat kodinvaihdon helmiä. Tapaamme paikallisia, tutustumme uusiin kivoihin ihmisiin ja saamme muutakin tietoa paikoista kuin virallisilta turistisivuilta.

Inma odotti meitä risteyksessä. josta ajettiin sisään Granadaan. Hän oli käynyt aamupäivällä etsimässä autolleen paikan lähikaduilta ja sitten kävellyt pari kilometriä meitä vastaan sovittuun paikkaan. Sukkuloimme sitten hänen opastuksellaan Granadan vanhan kaupungin kaduilla, joilla läheskään kaikilla ei suomalaisella autolla saa ajaa. Asiantunteva opas oli oikeastaan välttämätön. Tulimme parkkipaikalle, Inma ajoi oman autonsa pois ja me omamme tilalle.

Taisi se Inman auto jäädä johonkin laittomaan paikkaan. Suojatielle ehkä? Parkkipaikkaongelma oli näillä kaduilla niin iso, että automme jäi siihen lähes kahdeksi viikoksi. Emme uskaltaneet lähteä sillä siitä mihinkään, koska sitten uutta parkkipaikkaa ei olisi saanut mistään järjellisen matkan päästä. Nyt meillä oli noin kymmenen minuutin kävelymatka asunnollemme ja yhdessä otimme tarpeellisimmat tavarat mukaan.

Suunnilleen tuossa vastaan tulevan auton kohdalla oikealla olisi kotimme seuraavat kaksi viikkoa. Eipä siinä juuri oven edessä ole edes jalkakäytävää, mutta ihana on ympäristö.

Sisäpiha oli aivan yhtä suloinen ja ihastuttava. Kolmanteen eli espanjalaisittain toiseen kerrokseen pääsi portaitten lisäksi hissillä.

Sisällä ystävällinen vastaanotto jatkui. Viinipullojen vieressä odottivat paikalliset pääsiäisajan mantelileivonnaiset. Laitoin sitten samaan kuvaan omat evääni, niin kotiintulotunnelma oli täydellinen.

Tutustuimme Inman kanssa uuteen kotiimme ja kaikki oli täydellistä. Inma oli huolissaan, mahtuisiko Juha pieneen suihkukoppiin, mutta ei siitä tullut mitään ongelmaa.

Inman lähdettyä kävimme vielä uudelleen autolla ja lähikaupassa. Ei ollut kiirettä mihinkään, joten ensimmäiset kuvat Alhambran suuntaan vievistä portaista ja koristelluista seinistä auringonlaskussa ovat tässä.

Ei tosiaankaan ollut kiirettä mihinkään, joten seuraavana aamuna lähdimme liikkeelle ilman suunnitelmia ja tavoitteita ihan vain mielessä saada jotain tuntumaa paikkaan.

Pikkukatujen myymälät houkuttelivat värikkyydellään. Mausteita, teetä, kuivattuja hedelmiä, kaikenlaista meille vierastakin oli tarjolla. Keräsimme pussillisen kuivattuja (ja sokeroituja) hedelmäpaloja maistiaisiksi, hyviä olivat.

Matkamuistomyymälöistäkin olisi voinut yhtä jos toista tarttua mukaan, jos vielä joskus tarvitsisimme jotain. Mutta kun ei enää mitään tarvita, niin otin vain kuvia.

Tai ei ihan. Ostimme pari pikkutarjotinta, joissa oli Alhambran kuva. Kaipasimme sellaisia kävelyretkillemme ja käyttöön tulivat. Matkamuistomyymälöissä vain on se ongelma, että monen esineen pohjassa lukee made in China, vaikka niissä olisikin Alhambran kuva.

Pääsiäinen lähestyi. Ellen jo keräilisi seimitavaroita, voisin ehkä harkita näitäkin hahmoja.

Pikkukadut olivat jännittäviä!

Ja talojen aukiot kauniita.

.

Oli mukava ja leppoisa päivä. Olimme haistelleet tunnelmaa, hankkineet kartat, pääsiäisviikon aikataulut ja myös bussireiteistä oli vähän tuntumaa. Otin jostain tolpasta kuvan bussilinjojen luettelosta.

Seuraavana aamupäivänä bussi C2 vei meidät Plaza Nuevalta Sacromonten mäelle. Sacromonte on Unescon maailmanperintökohde, joten pitihän se katsastaa. Jäimme pois, kun Sacromonten luostari näytti olevan sopivan lähellä ja kiipesimme jyrkän mäen ylös luostarin pihaan.

Emme sattuneet paikalle luostarin aukioloaikaan (10 – 13 ja 16-18), joten näimme vain komean portin, hienon pihan ja komean sisäpihan, mutta ihan hyvä näinkin.

Näitä koristeellisia kivipihoja katsellessa aina ihmettelee, kuka on jaksanut näin paljon nähdä vaivaa.

Kaunis oli piha, mutta vielä upeampi sisäpiha kaarikäytävineen.

Sacromonte on luola-asumusten paikka. Niitä alettiin rakentaa 1400-luvulla kun juutalaiset ja muslimit karkotettiin kodeistaan ja he liittyivät vaeltavien mustalaisten yhteisöihin omaksuen heidän tapojaan. Luolan louhiminen oli ainoa tapa saada suoja pään päälle ja myös tapa jäädä vähän yhteiskunnan kontrollin ulkopuolelle katolisten vallatessa Granadaa takaisin itselleen, mihin liittyi paljon kontrollia ja vainoa toisia uskontoja kohtaan.

Ilmeisesti luola-asuntoja louhitaan vielä nykyisinkin. Vastakkaisella rinteellä näimme selvästi uudempia rakennelmia. On tämä aika rankka tapa rakentaa itselleen koti. Ensin pitää louhia seinämään suora osuus fasadiksi, sitten kiinnittää siihen kaari oveksi ja sen jälkeen louhia niin paljon sisätilaa kuin on mahdollista ja tarpeellista.

Sacromonte on myös paikka, jonne viedään turistit iltaisin katsomaan flamencoa. Siellä on ravintoloita ja myös majapaikkoja. Tässä yksi, jo ulkoseinä oli fantastinen kaikkine ruukkuineen. Kannattaa kuulemma lähteä vain luotettaviin paikkoihin, turisteja houkutellaan sisään myös paikkoihin, joissa lähinnä rahastetaan häikäilemättömästi. Meiltä jäi flamenco kokematta. Se on Sacromonten iltaelämää. Ehkä jokin opastettu retki flamencoiltaan olisi hyvä tapa tulla tänne kokemaan tuo tunnelma.

Sacromonte on myös fantastinen näköalapaikka. Luostarin mäeltä on upeat näkymät sekä Sierra Nevadan että Alhambran ja Albaicinin suuntaan.

 

Ja Granada ja Sacromonte ovat sen verran ylempänä ja kylmempiä ilmastoltaan, että saimme vielä maaliskuun lopulla nauttia mantelipuiden kukinnastakin.

Ilmastoon olimme aamulla varautuneet ja hyvä niin, seuraavat kuvat otettiinkin sitten sateenvarjon alta ja alla.

Ja silti rinnekuvassa näkyy, että räntää tuli linssiinkin. Tästä lähdettiin kiipeämään pikkukujaa ja portaita luolamuseoon.

Luolamuseossa oli useita luolia ja niissä opastauluja, joista voi sekä espanjaksi että englanniksi lukea infot. Oli asumuksia, huoneita ja myös esittelyä paikallisista elinkeinoista, esimerkiksi korien teosta, käsitöistä tai keramiikasta.

Räntäsade jatkui, mutta ei se suomalaista haittaa, vaikka Espanjassa ehkä yllättää.

Ja se taas ei yllättänyt, että räntäsade vaihtui aika pian auringonpaisteeseen. Kohta olimme taas alempana Carretera de Sacromontella, jossa autot kulkivat kapeaa katua toisiaan väistellen ja jalankulkijat siinä seassa.

Jatkoimme Albaicínin (Albaycín) suuntaan, eikä yhtään tullut suorittamisen tuntu, vaikka näin siirryimme saman päivän aikana jo toiseen Unescon maailmanperintökohteeseen.   Alue on yksi  parhaiten säilyneistä esimerkeistä arabien kaupunkirakentamisesta Etelä-Espanjassa. Albaicínista suuri osa on rakennettu Nazrid-dynastian aikana, mutta arkkitehtuurissa on piirteitä myös renessanssista ja espanjalaisesta barokista.

Ennen pitkää olimme taas Mirador de Nicolasilla, jolla olimme käyneet jo syksyllä 2015. Turisteja aika täynnä paikka oli nytkin.

Oli muuten aikamoinen ero kuvieni väreissä. Nämä kuvat on otettu siis maaliskuun lopulla, vihreys ennakoi kevättä ja kesää.

Ja nämä kuvat marraskuussa edellisellä käynnillämme, jolloin ruska teki maisemasta värikkään.

 

Jatkoimme matkaa vähän summassa eteenpäin, emmekä lähteneet laskeutumaan suoraan alas Albaicínin pikkukujia. Teimme aivan oikean ratkaisun. Albaicínissa on muitakin upeita näköalapaikkoja kuin tuo suosituin Mirador de Nicolas.

Lopulta olimme laskeutumassa suunnilleen kohti Calle Elviraa.

Kartasta oli aika vähän apua, mutta alaspäin ja laskevan auringon suuntaan ihan vain kivoja kujia myöten edettiin ja oikeastaan vain nautittiin ennalta arvaamattomista portaista ja käsittämättömän kapeista kujista. 

Lopulta oltiin Calle Elviralla, jonka loppupään tunnistaa hyvin keskeiseksi  turistialueeksi.

Eikä ollut enää pitkä matka takaisin ihanalle kapealle kotikadullemme. Kapea ja kapea – joukkoliikennekatu se oli silti, bussi C3 tuli takaisin Alhambrasta tätä katua pitkin.

Tässä on suunnilleen kävelyreittimme Sacromonten luostarilta Albaicinin kautta takaisin keskustaan. Albaicinin osalta reitti ei ole ihan tarkka.

Nämä olivat ensimmäiset pari päiväämme Granadassa. Paljon muitakin paikkoja käveltiin, eli jatkoa seuraa. Käy klikkaamassa Facebook-sivullamme ja tykkää meistä, niin saat helposti tiedon, kun julkaisemme lisää. Kiitos seurasta!

Aikaisempi juttumme viikonloppumatkastamme Granadaan löytyy täältä. Silloin kävimme Alhambrassa ja vähän muuallakin.

Pari päivää Granadassa. Alhambra ja Albaicin.

 

Granadan matka tarjoutui meille, kun olimme vierailulla Marbellalaisessa koulussa ja yksi opettajista kysyi, haluaisimmeko lähteä hänen kanssaan viikonlopuksi Granadaan. Totta kai halusimme! Ja perjantaina koulun jälkeen istuimme Lolan autossa ja ihailimme vuoristomaisemia.

Parin tunnin ajon jälkeen Lola petasi meille kodissaan sängyn, latoi jääkaapin täyteen, kävelytti ystävättärensä kanssa bussiaseman turisti-infoon, lähti  hänen kanssaan jonnekin muualle ja toivotti hyvää viikonloppua. Meillä oli käytössämme pariksi päiväksi ihana koti ja hyvät vihjeet Granadaan tutustumiseen.

Turisti-infon tyttö oli neuvonut, että Alhambraan myydään kyllä lippuja vielä samalle päivälle, mutta jonossa kannattaa olla silloin, kun lipunmyynti aukeaa, eli kahdeksalta. Emmepä ole kai kertaakaan tällä matkalla olleet virittäneet kelloa soimaan kuudelta, mutta niin vain nyt lähdimme liikkeelle ennen auringon nousua.

Espanjalaisten ystävällisyys yllätti bussipysäkillä uudelleen. Siihen tullut nainen kysyi, olemmeko Alhambraan menossa ja ymmärsimme vastata ”Si.” Sen jälkeen hän varmisti, että nousimme oikeaan bussiin, vaihdoimme oikealla pysäkillä seuraavaan, leimasimme oikein lippumme siirtoa varten ja näytti vielä senkin, mistä kolmas bussi (eli C3 Alhambran portille) lähtee. Eli kolmella bussilla opastettuna suoraan Alhambran portille. Onneksi osasimme edes sanan ”Gracias.”

Eikä ollut mitään ongelmaa saada lippuakaan, eikä se ollut edes kallis, eläkeläiset eivät paljon yli kympin näinkään hienosta nähtävyydestä täällä maksa. Palacios Nazaries sisäänkäynti olisi meille tasan klo 9:00 ja muuten saisimme kierrellä alueella 8:30 – 14. Ensin siis kiertelimme puistoa ja jonkun kirkon kellon kumahdellessa yhdeksän kertaa palatsin vartiomies alkoi leimailla kello yhdeksän ryhmän lippuja. Sekunnilleen!

Alhambra on 1300-luvulla rakennettu kuninkaanlinna ja linnoitus. Alun perin jo 800-luvulla paikalla oli Alcazaba-linnoitus. 14 hehtaarin alueella on asunut 40000 ihmistä, siellä on ollut moskeija, eläintarha, kauppoja ja kuusi erillistä palatsia.  Alhambra oli maurien eli muslimien hallussa 1400-luvun loppuun asti.  1600-luvulta lähtien Alhambra oli rikollisten asuttama, se löydettiin uudestaan 1800-luvulla ja nyt se on Unescon maailmanperintöluettelossa ja on maailman ainoa säilynyt keskiaikainen muslimipalatsi. Historia löytyy monista matkailuesitteistä niin perusteellisena, että en sitä tähän tämän enempää kirjoittele. Onhan Alhambra koko Espanjan ykkösnähtävyys kävijöiden määrällä mitattuna. Eikä syyttä, sen totesimme mekin.

(Historiaa ja Alhambran kuvaus esim. täältä https://www.espanja-loma.fi/Granada-kaupunki/artikkelit/alhambra-granadan-ylpeys-ja-maamerkki)

Palatsille kävely ei ollut kovin nopeaa, jo matkalla löytyi kuvauskohteita. Aika mahtava käytävä tämäkin.

Syksyiset pensaat olivat  viehättäviä väreineen.

Joka paikassa oli kylttejä, joissa sanottiin, että kasvien suhteen on linja: ”No tocar” – älä koske, mutta kyllä joku näytti koskeneen.

Kuvia täytyy joskus ottaa muustakin kuin siitä, mikä on nähtävyydeksi tarkoitettu. Onkohan tuo ihan oikea? Juhan vaatetuksesta muuten näkee, että Granada on sen verran korkeammalla, että teepaidassa ei marraskuussa enää tarkene, vaikka Aurinkorannikolla olimmekin kulkeneet ilman takkia. Oli onneksi hanskatkin mukana. Semmoinen Suomen syyskuun alun fiilis sään puolesta.

Palatsiin päästyä niitä kuvia sitten alkoi kertyä.

Olipa hieno! Tässä ensin näytteitä pelkistä seinistä ja koristeluista.

Ja sitten kuvia kaarista, ikkunoista, pylväistä… Kuvaaminen oli niin kiihkeää, että välillä johonkin kuvauskohteeseen syntyi aivan jono. Mutta eipä tuo tuntunut ketään haittaavan. Hetket ja näkymät tuntuivat niin ainutlaatuisilta.

Kaikenlaisia aukioita, ja joka aukosta aukeni uusia näkymiä.

Tämä oli yksi niistä kuvauspaikoista, joihin oli jono. Kukin vuorollaan astui tähän, ja altaan toisessa päässä odottanut kuvaaja nappasi kuvan tai pari. Tämmöistä turistitouhua.

¨

 

Ihan uusi elämysmaailma odotti Alcazaban linnoituksen puolella, jossa mielenkiintoisin katsottava oli muurien ulkopuolella. Oli muutama torni kiivettäviksi ja näkymät yli kaupungin ja Sierra Nevadan lumihuippuiseen vuoristoon.

 

Näkymät ja mahdollisuudet olivat niin hienoja, että Juha taas kerran uskaltautui ihan hetkeksi kaiteen viereen tärisemään. Pikkuisen on fiiliksissä kontrastia. Siinä missä Juha ottaa tukea muurista, kaikenlaiset ryhmät keikkuva selfieitä ottamassa pitkin kaiteita ja kulmauksia. Nuo selfietikut ovat ahkerassa käytössä ja aika huvittavia. Meillä ei (vielä?) ole.

Ei tuu, millä sitten pitää kiinni kaiteesta tai lipputangosta?

Juha lähtikin aika nopeasti takaisin alas ”ottamaan minusta kuvan muurin kaiteella”. Tässä se on. Olen tuo punainen piste keskellä kuvaa.

Ja tässä minun kuvani tuosta tornista alas linnanpihalle ja maisemaan.

Granadassa on kolme must-nähtävyyttä. Alhambran jälkeen kävelimme lounaan kautta siihen toiseen, eli vanhan kaupungin keskellä olevaan vaaaaaltavan isoon katedraaliin. Sinnittelimme lounaan ulkona, mutta olipa tuo kaasulämmitin tarpeellinen.

Katedraali on huikean iso ja keskellä ahtaita kortteleita, joten siitä ei millään saa ulkoa päin kokonaista kuvaa. Kadulla ylöspäin katsellen näkee yksittäisiä seiniä ja torneja.

Ja turistin näkökenttään ohjataan paljon muuta värikästä…

Alaspäinkin kannattaa katsella. Katukäytävät ovat pikkukivikuvioituja ihan kauttaaltaan.

Sisätilat niksauttavat niskanikamat. Upea kirkko. Jotenkin muistelen, että tämä on toiseksi suurin, minkä olemme nähneet. Se suurin on Vatikaanissa. Erityisesti kirkon korkeus on vaikuttava.

Lähdimme ihan summassa kiertelemään katuja. Oli yllättäen vähän kylmä. Oikeastaan siinä kävellessämme tajusimme, miten paljon koko marraskuun matkamme onnistumiseen oli vaikuttanut jatkuva lämpö ja aurinko. Ennen tätä Espanjan matkaa olimme juuri viikon sateisessa Berliinissä, ja siellä valojuhlista huolimatta ei fiilis noussut Espanjan viikkojen veroiseksi hetkeksikään. Eipä tuon kylmyyden kyllä olisi pitänyt yllättää. Ruskan keskelle oli jo viritelty jouluvalot.

Sattumakahvila tutustutti taas yhteen ilmiöön. Kahvila oli melkein täynnä, laskimme, että suunnilleen vähän alle kaksi luokallista ihmisiä. Aikuisia, moni varmaan meidän ikäinen. Mutta se melu! Desibelitaso oli paljon yli sen, mihin koko täysinäinen kouluruokala ikinä Suomessa pystyy. Kahvi ja leivos olivat hyviä.

Kävelimme päämäärää vailla, ihan vain katuja, kaupatkin alkoivat olla lauantaina jo kiinni.

Tietämättämme olimme tulleet kadulle, jonka vasemmalla puolella oli Frederico Garcia Lorcan puisto. Jos aurinko ei olisi juuri laskenut, siellä olisi voinut hyvinkin vaellella.

Lorca teloitettiin Francon aikana 1936. Yhtymäkohtia Juhan elämäänkin kaverilla oli, opiskeli sekä oikeustiedettä, kirjallisuutta että sävellystä. Ammatti ei sentään matsannut. Lorca oli runoilija, näyttämötaiteilija, pianisti ja säveltäjä. Seurakin taisi olla vähän pimeetä, Salvador Dali, Luis Bunuel ja Manuel de Falla kuuluivat surrealistiseen tuttavapiirin.

.

Satuimme näkemään S2-bussin, jonka pysäkki oli lähellä meidän asuntoamme. Kun vielä keksimme, kumpaan suuntaan menevään bussiin kannattaisi astua, bussiin pääsy tuntui hyvältä ratkaisulta. Edessä oli matkamme toinen sateinen ilta. Oli kiva olla sisällä ja kuunnella sateen ropinaa. Avasimme emäntämme meille jättämän punaviinipullon ja nautimme elämästä tässä nätissä granadalaiskodissa. Emäntä oli poissa, mutta ei hypitty lasipöydälle eikä sotkettu muutenkaan.

 

Sunnuntai 21.11. Albaicin

Granadan kolmas must-nähtävyys on Albaicinin sokkeloinen arabikaupunginosa ja siellä oleva Mirador de Saint Nicolas, jolta on kuvattu ne postikorteissa näkyvät hienot Alhambranäkymät. Piti tehdä valinta: Kävellä ylös näköalapaikalle tai mennä sinnekin sokkeloihin erikoistuneella C1-kaupunkibussilla. Sinne olisi päässyt myös turistijunan kylmässä kyydissä. (Siis sen pienen avojunan, jolla turisteja joka paikassa kierrätetään.) Valinta ei ollut kovin vaikea. Kun käveli, reitin varrella oli myös nätti joki ja aktiivisuusmittariin kerääntyi niitä tuiki tärkeitä askeleita. Täytyy kyllä sanoa, että Juhalle valinta oli vaikeampi, sen niittasi lopulta se, että bussi ei tullut, vaikka pysäkille pysähdyttiinkin hetkeksi.

Plaza Nuevalta koilliseen on kiva joenrannan kävelykatu Carrera el Darro. Pikkuputiikeista voi päätellä, että tämä on paikka, joka turistien myös pitää suorittaa. Ja jos ei välitä putiikeista ja kaikenlaisesta artesaanitarjonnasta, voi hyvin ottaa selfiet sillanpielessä ja tähtäillä etuviistoon ylös Alhambran muureja. Juuri niin kuin kaikki muutkin. Ainoa ongelma tuossa kohdassa saattaa muodostua siitä, että kävelykadulta tuntuva pikkukatu ei ole kävelykatu, vaan sillä kulkee myös ajoneuvoja, mukaan lukien pikkubussit, eivätkä kaikki malta ajella ihan kävelyvauhtia. Joka tapauksessa tämä on ihan kiva reitti lähteä tutustumaan Albaicinin kujiin ja St Nicolasin näköalapaikan suuntaan.

Carrera el Darron lopussa on Paseo de los Tristes (=Surun katu), joka on saanut nimensä siitä, että siellä näkyi usein hautajaiskulkueita. Ei ollut mitenkään surullisen oloinen paikka nyt. Kivat näkymät Alhambraan ja terasseja turisteille.

Ihan kauhea paikka: vasemmalla oli kitaristi, joka soitti klassisia kitarakappaleita ja oikeassa reunassa trio vetopasuuna, tuuba ja rummut, musiikkina eurohumppaa. Eihän semmoista kestä, pakko oli lähteä bussipysäkiltä kävelemään mäkeä ylös. Aktiivisuusrannekkeen tärinän odottelu oli sivuseikka. (Nämä kursiivikommentit ovat siis Juhalta, joka katselee ja kuuntelee maailmaa tietyn seulan läpi.)

Ilme kertoo, että tätä kadunpätkää Juha ei enää itse valinnut, eikä kokenut sillä olevan mitään nähtävää. Mentävä se kuitenkin oli, kun piti ylös päästä. Periaatteessa karttaan oli merkitty, että tästä kulkisi linja C1, mutta pysäkille sellaista ei tullut, joten säästyttiin velttoilulta ja reipas kuntoilulinja jatkui.

Turistien näköalapaikat ovat aina tämmöisiä: Kamala väentungos, aurinko paistaa vastaan ja kauppiaat ovat levittäytyneet pitkin mäkeä. Lähde siinä sitten nauttimaan näköaloista. Totuus ja postikortit ovat aina eri asia. Joka tapauksessa totuuskin oli täällä hieno!

Pieni hetki asettautumista ja odottelua, niin olin itse siinä matalan muurin reunalla jäljittelemässä niitä kaikkia alakaupungissa myytäviä täältä otettuja Alhambra-postikortteja. Täältähän ne on otettu. Harmi, että ei enää ollut aikaa tulla ottamaan iltakuvia.

Onneksi ehdin ottaa kaikki postikorttikuvani ennen kuin parin kaupustelijan välillä alkoi rähinä ja nyrkkitappelu. Teki mieli ottaa etäisyyttä. Olimme muutenkin juuri lähdössä.

Alaspäin valitsimme sitten toisen reitin. Matkaoppaat suosittelevat eksymään alarinteeseen. Emme me varsinaisesti eksyneet, vaikka suunta oli koko ajan vain ”alaspäin”. Sillä orientaatiolla ei voinut kovin harhaan mennä, ja joka tapauksessa pikkukaduilla ja aukioilla oli kaikenlaista rosoista idylliä ihan joka kulman takana. Juha voi kommentoida taas katusoiton tason.

Monenlaista yrittäjää oli. Olis edes kitara voinut olla vireessä, kun odottaa ohikulkijoiden lantteja C ja Am -kiertoon. Siis koko ajan. Ei laulua. Aika tyly meininki. Oli kyllä portaissa tosi hyviäkin muusikoita, Pohjois-Haagan Kuparikulman karaokeillan väliajalle koska vaan keikalle.

Tätä sokkeloreittiä olisi voinut tulla ylöspäinkin alun perin, mutta minusta meidän Carreo del Darron reitti oli mielekkäämpi ja selkeämpi.

Alaspäin menon taktiikalla olimme ennen pitkää niin täysillä kaduilla, että tiesimme olevamme siellä, missä turistin pitikin olla.

Vanhan kaupungin pikkuputiikeissa kaikki ei suinkaan ole aitoa espanjalaista. Ihan hyvin voi haksahtaa ostamaan pienen kiinalaisen tarjottimen, jossa on kaunis maisemakuva Alhambrasta tai  Ale-Hop -kaupasta vastustamattomat pöllömukit, jossa valmistusmaa on PRC (Public Republic of China).

Kadultakin olisi taas saanut lämmikettä. Hassua, mistä varastosta nämä mustat myyjät aina löytävät lakanoilleen sitä, mitä kyseiseen säähän tarvitaan. Sateella sateenvarjoja, tuulella villakaulaliinoja.

 

Lyhyt vierailumme Granadaan alkoi loppua. Joukkoliikenne toi meidät takaisin kämpällemme ja muut matkustavaiset taas auliisti neuvoivat tietämätöntä, joka ei osannut ostaa oikeasta automaatista lippua oikeaan bussiin. Emme me vieläkään tiedä, missä bussissa voi maksaa kuljettajalle, missä ei, mutta ainakin LAC bussiin piti ostaa laiturilta automaattilippu, S2-bussissa taas voi maksaa kuskille. Kummallakin lipulla voi vaihtaa kumpaankin. Kaupungiltakin oli kivoja näkymiä Sierra Nevadan suuntaan

Joukkoliikenne oli vierailumme aikaan juuri ottamassa ison edistysaskeleen.  Kymmenen vuotta on kuulemma rakennettu raitiotietä ja hieno se on. Raiteiden välit ovat tekonurmea. Hauskaa ja siistiä. Vierailumme  hetkellä kaupunkilaiset kävelivät näitä. Tietysti, eihän ollut pelkoa ratikoista.

Asuntomme oli ihan normaalissa kerrostalossa.

Hetken päästä paikalla oli täsmälleen muutamaa minuttia ennen sovittua aikaa myös emäntämme Lola (oik) ystävättärensä kanssa ja kotimatkamme voi alkaa.

Hieno matka, vaikkakin aika hiljainen parituntinen. Päätin lujasti, että ensi kerralla, kun tulen Espanjaan, osaan varmasti sen verran kieltä, että pystyn pari tuntia puhumaan paikallisen opettajan kanssa.  Voi vitsi, miten monta kysymystä keksin, enkä osannut kysyä! Näissä mietteissä otin iltaruskokuvan Marbellalaiselta parvekkeelta Gibraltarin suuntaan.

(Nyt yli kaksi vuotta tämän kirjoituksen jälkeen olemme jo vierailleet toisenkin kerran Granadassa ja opiskelleet lukion lyhyen espanjan kurssit. Kävimme Lolan luona illallisella ja aika monella fraasilla osasimme jo kehua herkullista ruokaa.)