”Cuenca! Sieltähän on kotoisin yksi kitaroistani”, huudahti Juha, kun näki nimen kartalla. ”Sinne mennään.”
Olin sattunut näkemään Cuencasta jotain muutakin, nimittäin kauniit Unescon suojeleman vanhan kaupungin kujat ja katot ja rotkon reunalla roikkuvat talot, joten nyökkäsin. ”Sinne mennään.”
Varasimme kahdeksi yöksi majoituksen La Plaza -hotellista. Sijainti oli hyvä, pieni kävelymatka keskustaan sopi meille hyvin. Mielenkiintoisesti marokkolaisin vaikuttein sisustettu hotellihuone sai hymyn huulille. Parkkipaikka oli kadun varressa, joten yritimme tyhjentää tavaroita pois ja hauskan pienen hotellihuoneen idylli kyllä vähän paljoista tavaroista särkyi. Vastaanotossa nuori nainen ojensi kartan, ruksasi tärkeimmät nähtävyydet ja hyvät ravintolat kartalle ja piirsi karttaan kävelyreitin. Vinkkasi vielä musiikkiliikkeenkin, jossa voisi katsella kitaroita. Siis katsella, Juhalla ei ole mitään tarvetta ostaa enää lisää niitä seinällemme roikkumaan.
Sateisessa illassa teimme pienen kävelylenkin ja tulimme sisään lämmittelemään.
Seuraavana aamuna sitten kartan kanssa merkitylle reitille. Rio Jucar ei ollut suuren suuri, mutta kevään vihreys viehätti silmiä.
Ja tosi nopeasti olimme siellä missä pitikin. Harmi vain, että melkein jokaisessa ottamassani kuvassa on punatakkinen mies oranssin sateenvarjon kanssa. Tuo vähän vei päivästä nautintoa ja lyhensi reittiämme.
Juuri tämä talo, jonka parvekkeet roikkuvat tyhjän päällä, on kaikissa postikorteissa. Sen muotoissa pulloissa myydään viiniä turisteille ja toki jääkaappimagneettejakin löytyisi.
Rotkon reunat olivat vaikuttavat.
Kun Juha sitten näki tämän sillan eli Puente de San Pablon, näytti hetken siltä, että tiemme erkanevat. Vain jompikumpi kävelee rotkon yli. Eikä heti auttanut sekään, että näytin, että edellämme kulkenut aasialaisten turistien ryhmäkin on sateenvarjoineen melkein jo ylittänyt sillan.
Minulle olivat tärkeämpiä kuvaukselliset rotkon reunat.
Juhan kunniaksi on sanottava, että hän rohkaistui kuitenkin yrittämään. Mutta uskon kyllä, että tuon sillan ylitys suunnilleen silmät kiinni ja koko ajan kaiteesta kiinni pitäen oli siinä sateessa ja tuulessa aikamoinen uroteko korkean paikan kammoiselle.
Tämän kuvan oikeassa reunassa näkyvä Parador-hotelli ei myöskään olisi missään tapauksessa ollut meidän valintamme. Onneksi se ei houkutellut. Hinta olisi ollut suunnilleen 300€ yöltä. Mieluummin olimme yhteensä kaksi yötä 90 eurolla pienessä marokkolaishuoneessa keskellä kaupungin kerrostaloja.
Näitä vanhoja taloja oli kyllä kiva ihmetellä. Mielessä pyöri kysymys: ”Miksi?”
Mäeltä oli mukavat näkymät kaupungin yli.
Tulimme takaisin alas kaupunkiin portaita ja pikkukatuja, ei menty enää rotkon yli toiselle puolelle.
Jucar-joen rantaa kävelimme toiseenkin suuntaan kohti kaupungin keskustaa.
Ennen pitkää olimme kaupungin modernimmalla puolella, Plaza Españalla.
Oli aika hiljaista. Ei täällä ollut turistimassoja ja espanjalaiset itse olivat ilmeisesti viettämässä siestaa. Kyllä täällä kaikin puolin viihtyisää olisi ollut turisteillekin. Näkemäni perusteella ihmettelin, miksi kaikki hehkuttavat vain Rondaa. Cuencan kaupungin rotkon reunat näkisi paljon halvemmalla ja rauhassa. 
Siesta ja sade aiheuttivat myös sen, että kitaroita ei päästy katselemaan. Liike oli kiinni ohi kulkiessamme, emmekä tulleet lähteneeksi uudelleen.
Seuraavana aamuna ei onneksi enää juuri satanut.
Juha oli kauhuissaan katsellut myös tätä mäkeä, jolle halusin. Paremmalla säällä sinne olisi voinut patikoida ja jos kerran olemme Andalusiassa selvinneet Cruz de Juanarista, Pizarrasta tai Casarabonelan kivikoista, kai me olisimme tähänkin pystyneet. Sateenvarjot, tuuli ja vuorenrinteet eivät vain yhdistelmänä houkutelleet.
Katselimme siis seuraavaksi aamuksi kartalta tuonne ajoreitin. Matkaa tuli 12km!
Tässä kohtaa on Juhan kunniaksi taas sanottava, että jos joskus haluan jonnekin, minne pääsee autolla, niin sinne kyllä pääsen. Ei kaihda autokuskini tiukkojakaan käännöksiä eikä pieniä teitä. Ja rotkojen reunalla on kuulemma helpompi ajaa kuin kävellä.
Metsätie oli kyllä aika mielenkiintoinen.
Reitin varrella oli jo näköalapaikka, jolta oli hienot näkymät yli rotkojen ja monimuotoisten kallioiden.
Tässä kohtaa aikomamme määränpää oli vielä kaukana kilometrien päässä.
Perille asti pääsi autolla. Ja sieltä vasta näkymät olivatkin! Kaupunki lepäsi vuorten sylissä.
Rotkon reunalla roikkuviin taloihin oli täältä hyvät näkymät.
Talojen tiilikatot olivat taas oman värisiään täällä ja Andalusian valkoisten kylien jälkeen eri tavalla kauniita.
Oikeassa alakulmassa taas mainitsemani hotelli Parador.
Tältä näytti näköalapaikka, jonne Juha ajoi. Ainoa auto paikassa. Kuvasta ei taida erottua, mutta täällä näimme muutamia patikoijia, jotka olivat rinteen tänne kiivenneet. Taivaalla kaarteli isoja lintuja, jotka tunnistimme kotkiksi.
Aina sitä ihmettelee näitä vuorten rinteille kaupunkien ja kylien ylle rakennettuja pyhimyspatsaitakin. Miksi?
Aamupäivä oli jo kulunut melko pitkälle, ennen kuin tämän näköalapaikkamutkan jälkeen lähdimme eteenpäin. Syötimme navigaattorille hauskan paikannimen: Ciudad Encantada, eli Hauska tutustua -kaupunki. Päivän matkasta tuli hauskan jälkeen myös aika jännittävä, mutta siitä seuraavassa tekstissä, kunhan ehdin kirjoitella.
Joko seuraat meidän Ailajajuha-sivuamme Facebookissa? Olemme kirjoitelleet paljon automatkastamme Espanjaan ja takaisin ja retkistämme Espanjassa mutta myös muista matkoistamme. Vuosi 2020 on mennyt lähialueilla retkeillessä, mikä on ollut hyvin antoisaa.
Seuraavat tällä hetkellä valmiit osat kotimatkastamme voit lukea näistä linkeistä:
Espanjasta kotiin osa 4 Lumipyry ja Ciudad Encantada on täällä.
Espanjasta kotiin osa 5 Pyreneitten yli Lourdesiin on täällä.
