Browsing Tag

Costa del Sol

Torremolinos – älä jätä väliiin!

Torremolinos on mukava paikka Fuengirolan ja Malagan puolivälissä. Juna ohittaa sen tunnelissa. Ethän sinä sentään? Toistaiseksi Torremolinosin juna-asemalla pitää kulkea portaita alas, vain ylöspäin voi seisoa liukuportailla, mutta aseman muuttamisesta esteettömäksi on juuri tehty suunnitelmat ja päätös.

Jos jäät pois Torremolinosin keskustassa, olet saman tien Plaza de Nogaleralla. Siinä voi heti istahtaa ensimmäiselle lasilliselle tai kahvikupposelle ja nauttia vähän auringosta terassilla.  Aukion esiintymislavalla tapahtuu aina, kun jotain tapahtuu, eli jokainen fiesta vietetään siellä. Aukion toiselta reunalta löytää myös lähimmän taksin. Kerran olemme matkalaukkujen kanssa tarvinneet sitäkin. Ei muuten, mutta rannan suuntaan on tältä korkeudelta joka korttelissa jotkut portaat.

Plaza de  Nogaleran ylittämällä olet saman tien Calle Miguelilla, jonka pikkuputiikit houkuttelevat pysähtelemään ja pistäytymään sisälle. Alaspäin kävelemällä olet pian kadun päässä aukiolla, jonka takana on Torre de Molina, eli torni, jonka mukaan kylä on nimensä aikanaan saanut. Aivan tornin vierestä lähtevät kiemurtelevat juuri uusitut portaat kohti Bajondillon rantaa. Jatkamalla taas Plaza de Nogaleralta suoraan Calle Miguelin yli, tulet Plaza Europalle, jossa Euroopan liput liehuvat liikenteenjakajassa,  ja ylöspäin kääntymällä tulet juuri uusitulle kävelykadulle.

Pääsiäisen aikaan täälläkin kulkueet kulkevat. Toki huomattavasti vaatimattomammin kuin esimerkiksi Malagassa.

Tämä kuva on vanha iltakuva kävelykadusta eli Placa Costa del Solista.

Tämä kuva on ystäväni Tarjan ottama tammikuussa 2019, kun jouluvalot ja -tori oli jo siirretty pois. Kukat kukkivat ja keskellä katua on jännä aaltoileva katosrakennelma.

Remontoitu kävelykatu avattiin 7.12.2018,  jolloin Torremolinosin jouluvalot syttyivät siellä.

Tämä kuva on lainattu Torremolinosin kaupungin nettisivuilta. Kuvaaja oli  bongannut keskelle kuvaa suomalaisen harmaapartaisen joulupukin. Ensi kerralla houkuttelen Juhan laittamaan päähän punaisen tupsulakkipipon niin pääsee vielä varmemmin kuviin.

Shoppailu- ja kävelykatu Calle Miguel on varmaan se, jolle jokainen osuu. Se on ihan keskeisin paikka Torremolinosissa.Minun on aina vaikea  ohittaa Calle Miguelilla pöytäliinoja pilkkahintaan myyvää putiikkia, mutta useimmiten onnistun. Minulla on jo kaksikin pöytäliinaa täältä ja omia Marimekkoja riittämiin. Ja kun on joskus tutustunut KonMariin, tajuaa, että todellakaan mitään ei tarvitse. Ellei se sitten tuo elämään pirskahtelevaa iloa.

En ole shoppailija luonteeltani ollenkaan, mutta pari seimiasetelmaa olen joutunut tuomaan kotiin. Ja kyllä sieltä kaikille jotain löytyy. Mistä kukin sitten tykkää. Ja jos ei tykkää tavarasta, voi ostaa vaikka leivoksen.

Tämä oli kyllä uskomattomin figuuri, jonka bongasin figuureja myyvästä liikkeestä. Kaikkea muutakin toki oli, mutta tätä en tahtonut edes uskoa todeksi. Eikä olisi tullut mieleenkään hankkia itselle.

Calle Miguelin alapäässä Plaza Miguelin vieressä on kaunis katolinen kirkko, jossa noin kerran kuussa myös Aurinkorannikon suomalainen seurakunta järjestää jumalanpalveluksen. Viimeksi olimme siellä itse laulamassa kauneimpia joululauluja, jolloin kirkko suomalaiseen tapaan oli tupaten täynnä.

Aukiolta suoraan alas  lähtevät Bajondillon rantaa kohti viime vuonna uusitut mutkittelevat leveät portaat, joiden varrella on hyvä matkamuistotarjonta. Ruukkuja, laukkuja, haukkuvia kiinalaiskoiria,  koruja, keramiikkaa ja koreja löytyy.

Miguelin kirkon ohi oikealle kääntymällä pääsee Torremolinosin kauniille espanjalaiselle hautausmaalle. Sen vierestä on jyrkät portaat alas rantaan. Jos kaipaat elämääsi porrastreeniä, tämä voisi olla se paikka. Portailta on rantaan kivat näkymät ja täältä voi laskeutua rantaan ihan ilman matkamuistokioskeja. Hissikin tälle reitille löytyy, mutta se ei ole ilmainen.

Portaiden vieressä kasvavat kylän kauneimmat ihmeköynnökset.

Jos ei vielä tee mieli suoraan rantaan, jatkamalla muutaman korttelin verran kirkolta eteenpäin tulee eteen näköalapaikka, josta on mukava rauhassa katsella merelle ja vasta sitten laskeutua alas isoja valkoisia portaita suoraan Carihuelan rannalle.

Ranta ei suinkaan ole Torremolinosin ainoa nähtävä paikka. Listasin tähän vähän kävelykatujen ulkopuolelta joitain paikkoja, joista itse tykkään.

Entä jos et aloittaisi ollenkaan Torremolinosin keskustasta? Jää pois Montemar Altossa, kävele sillan yli radan toiselle puolelle Batería Parkiin.

Puistossa on karuselli, joka pyörii viikonloppuisin.

 

Karusellin vieressä on lapsille muuta leikkitilaa ja hauska tuttipuu, jonne voi henkilökunnan luvalla ripustaa oman hylätyn tuttinsa.

Puistossa on kiva kävellä, katsella puita ja lintuja, erityisesti vihreiden papukaijojen parvia, tai isoa lampea, jonka rannalta voi vuokrata myös veneen.

Yksi oma suosikkini on torni, josta on näkymä Torremolinosin yli merelle. Itse tykkään katsella tornista auringonlaskua.

Tornissa ja puistossa voi joskus nähdä myös perheen juhlahetkien kuvaajia, eli hääparin tai konfirmaatioon valmistautuvia lapsia. Niin söpöä seurattavaa. Tämä tyttö pyöri ympäri puistoa vanhempineen. Noin 11-vuotias tyttö valmistautui konfirmaatiojuhlaansa ja oli pukeutunut viimeisen päälle valkoiseen prinsessamekkoon, niin kuin espanjalainen tapa on.

Batería-puistosta voit jatkaa takaisin radan pohjoispuolelle, eli vielä pois päin rannasta. Lähellä on Torremolinosin kaupungintalo ja sen takana Plaza de Toros -feria-alue, jossa pidetään katumarkkinat kerran viikossa.

Kaupungintalo ja sen edessä oleva aukio on usein tapahtumien paikka.  Sieltä lähtee kulkueita ja sieltä kuninkaat heittelevät  karkkeja kansalle loppiaisena. Kaupungintalon tapahtumia voi helposti seurata kaupungin Facebook-sivulta ja samalla ottaa vähän haastetta espanjan kielen ymmärtämisestä. Ayuntamiento de Torremolinos. Juuri tänään luin sieltä uutisen, jossa kalaravintoloille kehitetään laatusertifikaattia. Ajatuksena se, että nostetaan ennemmin laatua kuin kilpaillaan hinnoilla. Torremolinos kehittää turisti-imagoaan tähän suuntaan.

Kaikkein mielenkiintoisimpana kaupungintalon tapahtumista  minulle on jäänyt mieleen puoli aulaa täyttävä seimi joulun aikaan. Se on kaupungin paras ja hienoin.

Kaupungintalolta lähtiessä voit valita, mitä mukavaa haluat nähdä. Kaupungin pohjoisreunaa etenemällä saavut vesipuiston jälkeen kasvitieteelliseen puutarhaan. Ja jos haluat katsella Torremolinosin kaupunkia, voit lähteä Calle Europaa pitkin paikallisten asuma-alueen halki  keskustaan, katsella taloja ja pistäytyä paikallisten keskellä ravintolassa tai kahvilla ennen turistisempaa keskustaa ja rantaa.

Minä en mielelläni jättäisi väliin hienoa  luontokohdetta eli  luonnontieteellistäen puistoa Molina de Incaa. Puiston sisäänkäynnin lähellä on myös Molina -museo, jonka jälkeen onkin mukava kierrellä puistoa, katsella kasveja, puita, lintuja ja kilpikonnia.

 

Kaupungintalolta luonnontieteellisen museon suuntaan kävellessä matkan varrelle jäävät Vesipuisto ja Krokotiilipuisto. Kummassakaan en ole käynyt, mutta hyviä kokemuksia olen kuullut. Krokotiilipuistoon en ehkä edes mene, koska koen epäeettisenä pitää esillä tällaisissa olosuhteissa luonnon eläimiä. Niiden vastakkaisella puolella on rauhallinen pinjametsä Pinar de Manantiales, jossa voi pistäytyä piknikillä, juosta aamulenkkinsä tai istuskella muuten vain.

Grillipaikkojakin löytyy. Tämä kuva on sellaisesta hetkestä, että tulenteko olisi ollut liian vaarallista kuivuuden takia. Poliisi oli käynyt laittamassa teipit grillipaikan ympärille. Tämä on useiltakin kesäkuukausilta tuttu tilanne.

Lähellä Inca de Molinaa puistossa on pieni nätti kappeli, joita Espanjassa näkee milloin missäkin.

Tässä vielä kartalla Montemar Alton juna-asema, Batería-puisto, Kaupungintalo, Plaza de Toros, Vesipuisto ja Molina de Inca -kasvitieteellinen puutarha.

Keskustan liepeiltäkin kannattaa kävellä vähän syrjemmälle.

Pablo Ruiz Picasso kulttuurikeskus

Kulttuurikeskuksen edessä on erinomainen ilmainen parkkipaikka, josta on kävelymatka keskustaan, Casa Navajasille ja myös portaita pitkin rantaan. Paikka ei todellakaan ole koskaan näin tyhjä, päin vastoin, joskus paikkaa saa hakea. Tämä kuva on otettu silloin, kun paikka ei vielä ollut käytössä. Kuvanottotalossa on Aurinkorannikon suomalaisen seurakunnan Torrentupa, joka tällä hetkellä on auki kolmena aamupäivänä viikossa kahvittelijoille ja lounaalle tuleville.

Pablo Ruiz Picasson kulttuurikeskuksessa on näyttelyitä, tapahtumia ja konsertteja ja hyviä espanjan kursseja. Tutustu tarjontaan. Nämä esineeet ovat Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi toteutetusta suomalaisen designin näyttelystä.

Torremolinosin rannat

Torremolinosilla on rantaviivaa 7 km ja se on mukavaa rauhallista ja siistiä käveltävää. Meillä ei ole kokemusta kesäajan turistisesongista, mutta muuten rantapaseolla ei ole minkäänlaista ruuhkaa. Tämänkin kuvan väkimäärä vaikuttaa jo epätavallisen paljolta normaalipäiväksi.

Tämä iltakuva näyttää omiin silmiini paljon normaalimmalta.

Päiväsaikaan Paseolla voi pysähdellä katselemaan näitä tyypillisiä varsin taidokkaita hiekkataideteoksia.

Torremolinosin seitsemän kilometrin mittainen ranta on luonteeltaan vähän erilainen eri paikoissa. Malagan rajan tuntumassa on Playa de Alamos, joka on syrjäisin ja rauhallisin. Ilmeisesti lapsiperheitten suosiossa. Lähellä ovat myös Playamarin hotellit ja kauppojen valikoimat. Ja vielä ennen Bajondillon rantaa on Playa de Playamar, mutta eipä näiden rantojen nimien vaihtumista toiseksi mitenkään huomaa.

Keskeisin ranta on Playa Bajondillo, jolla on rantapalvelujen lisäksi huomattavan paljon rannan matkamuistotarjontaa ja ravintoloita. Tälle rannalle osuu, jos tulee Calle Miguelin päästä isoja myymälöitten reunustamia portaita alas. Tähän asti rannan suuntaisesti kulkee vielä myös autojen katu.

Playa Bajondillo päättyy Punta de Torremolinosiin eli pieneen kallioniemekkeeseen, joka työntyy merelle ja tarjoaa isojen kivien reunustaman näkymän merelle. Tässä mutkassa on mukava istahtaa katsomaan rantaan kiviä vasten tyrskiviä aaltoja tai katselemaan kissoja, jotka kiertelevät kallion ja penkkien välillä ruokkijoiden houkuttelemina.

Meidän suosikkirantamme on Playa Carihuela.

Paseo de Carihuelan kanssa samansuuntaisesti kulkee toinen suosittu kävelykatu, jolla on paljon putiikkeja, kahviloita ja ravintoloita. Sen varrella on myös paljon turistien suosimia huoneistoja ja pieniä hotelleja.

Carihuelan ranta päättyy Benalmadenan satamaan, jonka jälkeen kävelyä voi jatkaa vielä pitkin Benalmadenan rantapaseota.

Täällä päässä rantaa näkee usein surffareita.

Carihuela on vanha kalastajakylä, kuten koko Torremolinos. Kalastajien veneitä näkyy merellä.

Benalmadenan sataman reunalla on myös Burger King. Juhalla on tästä jotain kerrottavaa.

No olen saanut semmoisen käsityksen, että nukkumaan tai someen ei pääse illalla ennen kuin Burger Kingin lenkki on tehty. Se menee niin, että Aila lähtee kämpiltä kävelemään rantaan. Sitten minä ajan rannan lähelle parkkiin ja lähden kohta kävelemään Burger Kingille, joka on Benalmadenan sataman lähellä. Kun sitten lopulta pääsen sinne asti, herkullinen kovan rasvan ja nopeitten hiilihydraattien tuoksu houkuttelee jo kaukaa. Sitten tulee Aila ja sanoo, että käännetään selkä houkutuksille ja lähdetään kävelemään takaisin tulosuuntaan. Jossain vaiheessa sitten ranteen aktiivisuusmittari tärisee, ja se ja Aila antavat luvan palata arkeen. Mennään kotiin ja laitetaan hedelmärahkaa iltapalaksi. 

Ja tietysti vasta kun aktiivisuusranneke ja vaimo ovat tyytyväisiä, voi kääntyä katselemaan täysikuuta ja rannan muita valoilmiöitä.

Etsitkö suomalaisia Torremolinosista?

Jos etsit, varmasti löydät, mutta toisin kuin esimerkiksi Fuengirolassa, et törmää suomalaisiin ihan koko ajan. Yksi hyvä paikka on Kymppipaikka, joka on Suomi-seuran kokoontumistila. Kymppipaikassa olemme viettäneet hauskat pikkujoulut, juhlineet itsenäisyyspäivää ja käyneet Ineksen espanjantunneilla pari kertaa viikossa yhden kevään. Toki muutakin on tarjolla, esimerkiksi karaokea ja tanssia, mutta meidän perheessä toinen ei laula eikä tanssi (se on se toinen, en minä…). Vapaaehtoisten joukko tekee töitä toisten eteen vaivojaan säästelemättä.

Toinen hyvä suomalaisten kokoontumispaikka on Aurinkorannikon seurakunnan Torrentupa Kulttuurikeskus Pablo Ruiz Picasson viereisellä kadulla. Yhtenä syntymäpäivänäni pistäydyin molemmissa ja yhteisöjen ystävällisyyttä kuvaa se, että sain täydelliset yllätyskukat molemmissa. Kymppipaikassa espanjanopettajaltani ja Torrentuvalla ystävältäni Tarjalta. Tarja oli kutonut minulle myös villasukat. Niitä Espanjan talven kylmillä lattioilla tarvitaan enemmän kuin Suomessa. 

 

Myös Torrentuvalla vapaaehtoisten joukko tekee töitä toisten eteen vaivojaan säästelemättä, ja kolmena aamupäivänä viikossa siellä on tarjolla kahvit ja lounaat ja hyvää seuraa. Ja täälläkin juhlitaan juhlapäivinä ja jouluna. Torrentuvalla on myös hyllyssä hyvä valikoima suomalaisia kirjoja kaikkien lainattavaksi ja totta kai uusimmat Costa del Solin suomalaiset lehdet.

Meidän majapaikat

Majapaikkamme on valittu vahvasti budjetin mukaan. Pyrimme rauhallisiin, siisteihin paikkoihin, joissa hintataso on kohtuullinen.

Kerran tarvitsimme huoneen muutamaksi yöksi pääsiäisen aikaan (2016) ja päädyimme Hotel Carmen Teresaan. Kaunis ja siisti paikka, vaikka pienenä puutteena koimme huoneen pienuuden ja kalustuksen niukkuuden. Esimerkiksi ainoa pöytä oli aika pieni jopa kahdelle läppärille.  Ruoanlaittomahdollisuutta ei ollut, mutta aamiainen oli erinomainen kauniissa ravintolassa ja pihalla oli kaunis ja rauhallinen uima-allas. Autolle joutui hakemaan (maksuttoman) parkkipaikan lähikaduilta.

Apartamentos Roca Chica olisi varmaan meidän valintamme useamminkin, jos budjetti sallisi. Valitsimme sen kerran pariksi yöksi (11/2015) ja erityisesti sijainti suoraan Bajondillon rantapaseolla oli hieno. Meidän asuintyyliimme se sopi myös, kokkasimme itse aamiaisemme.

Parasta paikassa oli näköala. Aurinko nousi, aurinko laski ja aina oli kaunista.

Apartamentos Remedios oli pieni studio noin 50 m päässä Carihuelan rannasta (Calle los Perros). Sijainti oli ihanteellinen, vaikka studio oli pieni. Meille kelpasi kyllä (01/2017).

Paikan isäntä oli erittäin ystävällinen parturi, joka kertoi, että hänellä on pari muutakin parempaa asuntoa ja pyysi, että otamme häneen suoraan yhteyttä, jos joskus vielä tarvitsemme majapaikkaa. Sen teimme myöhemmin ja majoituimme silloin seuraavaan kortteliin. Asunto oli kiva, ei aivan liian kalliskaan. Asuimme viisi viikkoa (11/2017).

 Kovasti tykkäsin myös uima-altaasta, jossa en marraskuussa nähnyt ketään muuta kertaakaan.

Asunto ja parveke eivät kuitenkaan olleet uima-altaalle ja aurinkoon päin, ja ilmansuunta olikin se asia, jonka takia emme luultavasti palaa. Parvekkeemme alla oli nimittäin koulun piha. Välituntimetelin ehkä olisi vielä huvittuneena muistellen kestänyt, mutta kun tenavat tulivat pihalle nokkahuilujensa kanssa, Juhan musiikinopettajaidentiteetti ei enää kestänyt. Toisaalta oli hauska seurata lapsia, esimerkiksi koulupukuja ja koululaisten halloweenin viettoa.

Ystävämme oli tyytyväinen huoneeseensa korkeassa Torre de la Roca (11/2015) hotellissa, josta oli tällainen näkymä auringonlaskuun Carihuelan yli.

Meillä itsellämme on käynyt hyvä tuuri. Olemme tutustuneet rouvaan, joka mielellään vuokraa omaa loma-asuntoaan meille silloin, kun ei itse ole siellä (2016 -2019). Ajomatkoillamme olemme monta kertaa pysähtyneet hänen kodissaan ja yöpyneetkin heillä.

Toistaiseksi tarpeemme ovat käyneet melko hyvin yksiin, mutta rouva on piakkoin jäämässä itse eläkkeelle, ja haaveilee viettävänsä enemmän aikaa etelässä silloin.

 

Meille Torremolinos on ollut hyvä valinta monesta syystä. Ensinnäkin meitä on lykästänyt asunnon kanssa. Mukavan asunnon alakerrassa on vielä parkkihalli, jossa auto säästyy espanjalaisilta parkkipaikkakolhuilta. Meitä lähellä on Montemar Alton juna-asema, ja puolessa tunnissa olemme halutessamme Fuengirolassa tai Malagassa. Keskustakaan ei ole kaukana ja tielle 340 tai A7:lle pääsee ihan sujuvasti.  Torremolinos on viihtyisä ja espanjalaisempi kuin Fuengirola, jos nyt nämä kaksi haluaa laittaa vastakkain.

Teksti on kirjoitettu 01/2019

Mitä muuta suosittelisit Torremolinosissa?

Bussilla Marbellasta Rondaan

Jos lähdet Aurinkorannikolle ja kysyt kivoja päiväretkikohteita, et luultavasti välty kuulemasta sanaa Ronda. Se näyttää olevan yksi Andalusian pakollinen kohde. Sinne pääsee mukavasti bussilla Marbellasta, jossa oma tukikohtamme oli. Ajo vuoriston yli kestää reilun tunnin, eikä busseja mene kovin usein. Lähdimme matkaan siis jo varsin aikaisin näin lomalaisen mielestä, yhdeksän maissa.

Jos olisimme olleet liikkeellä omalla autolla, olisi matka saattanut kestää kauemminkin, niin hienoja maisemia vilahteli ohi. Tosi harmi, että bussin ikkunasta joutui laukomaan vähän mitä sattui, että edes jotain jäisi muistoksi. Valokuvaaja minussa halveksii lennossa otettuja kuvia, mutta onneksi taiteilijaminäni on niin vähäinen, että dokumentointihalu menee taiteellisen vaikutelman ja tekniikkapisteiden edelle, eikä estä edes huiskittujen otosten julkaisemista. Lukija voi kuvitella itsensä istumaan bussin ikkunapaikalle samalla kun nämä vilahtelevat ohi.

 

Rondan bussiasemalta löytyi kioski, jossa auliisti myytiin turistille neljän euron kartta ja yhtä auliisti asiakaspalvelija ruksasi siihen kolme suoritettavaa kohtaa: Turisti-info, härkätaisteluareena ja uusi silta. Turisti-infosta olisi varmaan saanut saman kartan ilmaiseksi, mutta se piti löytää ensin muutaman korttelin päästä, eli hyvä näin.

Kyllä me kävellessämme löysimme sitten kaikkea sellaistakin, mitä ei ollut karttaan ruksattu. Ensimmäiseksi tämä kirkko ja komea palmu sen edessä. Juha tykkää niin muistella palmuja meidän lomilta, että laitan kuvan tähän siitäkin. Yksi nuorempi lähisuvun edustaja totesi kerran, että kirkot, museot ja muut nähtävyydet on aina samoja ja aina siellä, eivät ne ole mitenkään mielenkiintoisia. Paljon mielenkiintoisempia ovat esimerkiksi ruokakaupan hyllyt ja lastenvaatekauppojen näyteikkunat, eli enpä sitten laita tähän sisäkuvaa, vaikka sisällä käytiin kyllä. Eikä tämä kirkko ollut mikään erityinen. Valotkin lähes sammuksissa, joten kuvani ei ole kovin hyvä. Palmu sen edessä oli Juhalle tärkeä.

Sen sijaan puistojen värit vaihtuvat jatkuvasti. Eli näytän ennemmin tämän valoisan ja aurinkoisen puiston. Juha oli jo menossa pitkälle katua alas ja oli ihan missaamassa tämän, kun seurasi vain kioskin tädin antaman kartan turisti-inforuksia. Mies on aina tommonen. Sivuilleen vilkuilematta paikasta A paikkaan B. Lyhintä reittiä, nopein askelin. Mitä meidän matkakuvista ja seikkailuista tulisikaan, jos kartta olisi minulla, enkä minäkään katsoisi ympärilleni? Viittoilin siis Juhan takaisin ja lähdettiin poispäin siitä turisti-infosta. Yleensä mennään suoraan uuden paikkakunnan infoon, kysytään 1) karttaa, 2) sitä, mitä pitäisi täällä nähdä ja 3) mahdollisisa konsertteja. Ei siis nyt ollut yleensä.

Puiston takana meitä sitten odottivatkin ihan huikeat näkymät. Useita opastettuja turistiryhmiä oli kiertämässä näitä näkymiä, ja olipa joku opettajakin tuonut luokkansa tänne rotkojen reunoille kurkistelemaan. Sanomattakin on tietysti selvää, että kuvia on kymmeniä, toivottavasti tässä ovat ne oikeat.

Juhalle on annettava tunnustusta siitä, että aina joskus hän yrittää edes valokuvan verran astua ulos mukavuusalueeltaan. Ilmeestäkin kyllä näkee, että nyt on astuttu kauas, ja aika monta lausetta Juha keksi ihmetelläkseen, miten tämmöiseen paikkaan jollekin on edes tullut mieleen rakentaa. Kyllä kai turistikin olisi helpommalla kahvikuppinsa ansainnut.

Opastettujen ryhmien seuraava kohde näytti olevan Härkätaisteluareena. Maksoimme siis seitsemän euron pääsymaksun sinne mekin, että päästäisiin edes kerran sellaisella käymään.

Sanoisin kyllä, että ylihinnoiteltu antiin nähden. Mielenkiintoista kuitenkin ajatella, että täällä noita kiisteltyjä taisteluja on käyty.

Juha punaisissa farkuissaan olisi hyvin käynyt härkätaistelijasta.

Näitä käytäviä aggressiivisiksi ärsytetyt härät ryntäsivät areenalle.

Areenaa kiertävien seinäkkeiden takana turistit ottivat selfieitä.

Turisteja oli ajateltu muutenkin. Matkamuistomyymälästä sai ostaa muitakin espanjalaisia aihepiirejä kuin härkiä, esimerkiksi erilaisia seimiasetelmia. Miltähän tällainen pylväskuutio näyttäisi minun kaappini päällä?

Turistit ohjattiin ulos pääsisäänkäynnin puolelta. Nurinkurista, mutta ehkä se sitten jonkin logiikan mukaan toimii näinkin. Eli siksi kuvatkin näin epäloogisesti, sisäänkäyntikuvat  viimeisinä.

Seuraavasta suoritettavasta kohteesta olivat sitten sekä turistiryhmien oppaat että meidän karttamme ruksit yhtä mieltä: Rotkon yli menevä ”uusi” silta veti massat luokseen. 1700-luvulla rakennettu silta oli kyllä sellainen, että tarkkaan katsoin, milloin sen voi ylittää. Rekan kanssa yhtaikaa en sillalla ollut, enkä muutenkaan turhaan siellä aikaani viettänyt. Ei siellä rekkoja näkynyt muutenkaan, niitä turhaan aikaansa viettäviä kyllä pilvin pimein.

Osa porukasta keikkui tällaisella ulokkeella saadakseen sillasta parhaat kuvat. Vahingossa näin tämän kuvan ennen matkaa jossain esitteessä ja sanoin, että tuonne en sitten mene. Enkä mennyt.. Eikä kyllä mennyt Ailakaan. Se on aika tyhjän päällä, vaikka kuvasta voisi luulla, että vai pieni pudotus puskiin…

Ulokkeelta olisi varmaan saanut vielä dramaattisempia kuvia näistä rotkon reunoista. Näitä katsellessa ihmettelee varmaan monikin, miksi joku on keksinyt näiden rotkojen reunoille alkaa rakentaa. Ronda on ollut merkittävä tavarankuljetuksen ja liikenteen solmukohta maurien aikaan. Mereltä on tuotu tänne tarpeellista tavaraa ja täältä se on kuljetettu pienempiin kyliin.

Sillan toisella puolella alkoi vanha kaupunki. Valkoisia pikkukujia, turistikauppoja ja -kuppiloita, pari komeaa kirkkoa. Kuulimme parinkin ryhmän oppaan sanovan ryhmälleen, että katedraali ei ole mitenkään erityinen sisältä. ”Jos on nähnyt muita espanjalaisia kirkkoja, niin ei ole välttämätöntä maksaa pääsymaksua tänne” -tyylisesti kommentoitiin. Eipä sitten menty mekään.

Matkamuistolautasistakin otettiin vain kuvia.

Käytiin vielä katsomassa, miltä näyttää Ronda turistireittien takana. Rinteeltä näkyi lisää valkoisia taloja vieri vieressä, mutta ilmeisesti ilman noita matkamuistokeramiikan myymälöitä.

Takaisin tullessa piti vielä käydä tutkimassa rotkon pohja. Ja niinhän se aina menee, että toinen meistä kiipeilee rinteitä ylös ja alas ja toinen jotenkin vain istahtaa penkille.

Uudella puolella oli kauppakujia ja kaunis tori terasseineen. Kivaa kierreltävää sekin oli, ennen kuin suunnistettiin takaisin bussiasemalle.

Bussiin mennessä huomasimme, että meille oli myyty matkan lisäksi myös paikkaliput. Tästä. Ei oo todellista! Olimme jopa vähän noloja, kun sanottiin siinä istuville, että meille on myyty paikat tästä. Mutta ei oikein viitsitty mennä muuallekaan, kun ajateltiin, että muillekin olisi myyty paikkoja (vaikka ilmeisesti ei ollut).

Bussimatka oli hurjempi kuin tullessa. Ainakin tuntui siltä. Olisikohan vauhtia ollut enemmän? Napsin taas kuvia, vaikka tällä kertaa harmitti myös likapisarainen ikkuna. Ainakin vastavalossa se häiritsi kuvia. Mutta lukija voi kuvitella taas itsensä tuohon ikkunan viereen, eikä anna pikku heijastusten häiritä.

Sitten homma vasta jännittäväksi meni, kun tultiin sellaiseen korkeuteen, että vuorenrinteet peittikin sankka sumu. Bussin vauhti ei kyllä hiljentynyt. Ehkä kuski osasi reitin ja tiesi, että vastaantulijat pysyvät omalla kaistallaan, eikä juuri tänään kukaan ole pysäköinyt ajoväylälle.

Melkein teki mieli taputtaa, kun selvittiin Marbellan bussiasemalle asti, mutta taisin vain ristiä käteni ja lähettää hiljaisen kiitoksen ylöspäin.

Marbellan luksus tavislenkkariversiona

Kun ensimmäisen kerran menimme Marbellaan, törmäsin matkailusivustoilla tällaisiin luonnehdintoihin:

”Marbella on kansainvälinen ja tyylikäs lomakaupunki. Se on Espanjan Aurinkorannikon hienostunein kaupunki ja luksuskohteena tunnettu kohde, jossa lomakassan saa halutessaan kevenemään hetkessä.  Rikkaat ja kuuluisat ovat jo vuosikymmeniä suunnanneet ylellistä elämäntyyliä henkivään Marbellaan turistien seuratessa esimerkkiä. Eloisa Marbella hurmaa matkailijan – tepasteli tämä sitten Paseo Maritimo -rantabulevardilla tai vanhankaupungin kujilla valkoisiksi rapattujen talojen keskellä. Budjettimatkaajan kannattaa suosiolla suunnata johonkin toiseen Costa del Solin kohteeseen.”

Näillä tiedoilla lähdimme vähän summassakin kävelemään kaupungille, eli niille vanhankaupungin kujille ensin. Totta, valkoisiksi rapattuja taloja, kukkia, viihtyisiä kahviloita ja kaikkea sitä näkyi, mitä oli luvattukin. Marbella on myös mukavan pieni. Turismi on maltillista ja selvästikin siistiä ja vähän elitististä ja vakiasukkaita on vain 130 000. Juha ei lähtenyt shortseissa, kun en antanut. Jospa suomalaiset urheilushortsit eivät olisi olleet tarpeeksi hienostuneet.

Kuten vähän uumoilinkin, matkailupalstoilla luodaan yleensä äärimielikuvia. Olemme ihan tavismatkailijoita, ennemminkin sillä budjettipuolella, mutta vietimme Marbellassa lähes kuukauden ja tallustimme moneen otteeseen paikkoja jopa urheilushortseissa, ja tavislenkkareissa.  Budjettiin auttoi toki ”ilmainen” majoitus. Olimme vaihtaneet kotia kahden marbellalaisen kanssa. He olivat meillä Helsingissä ja me heillä Marbellassa.

Kodissa asuminen antoi meille myös ihanan luksusnäkymän parvekkeelta yli koko Marbellan.

 

”Mikä olisi kivointa, mitä vielä voisi tehdä Marbellassa? ” kysyi meistä jompikumpi viimeisen lomapäivämme aamuna. ”Jos vaikka joku puolimaraton rannalla”, heitti toinen, ja siitä se lähti.

Ei kumminkaan ollut mitään kiirettä yhtään mihinkään. Lähdimme liikkeelle suunnilleen Marbellan bussiaseman paikkeilta, ylempää rinteestä. Bussiasema oli tullut meille hyvinkin tutuksi, olimmehan reissussa ilman autoa. Sieltä lähti kivasti busseja kaikkialle. Malagaan, Torremolinosiin, Fuengirolaan, Ojeniin, Rondaan, Esteponaan. Tapasimme käydä katsomassa aikataulut ja määränpäät edellisenä päivänä ja sitten vain lähteä matkaan lippuluukun kautta. Aurinkorannikolla Malagasta Fuengirolaan on juna tosi kätevä, mutta pitkästä suunnittelusta huolimatta junayhteys Marbellaan odottaa aikaa parempaa.

Vähän alempana poikkesimme rauhassa pieneen puistoon. Suomessa vietettiin hiljaista hetkeä Pariisin terrori-iskujen kauhujen edessä. Me olimme minuutin hiljaa täällä.

Puistosta on mukavat näköalat takaisin rinteille ja vuorille.

Siellä on myös pieni kappeli ja katoliseen tapaan Kristuksen kärsimystietä esittelevät taulut.

 

Mäen rinteessä on moderni kirkko.

Ihan lähellä on Marbellan kauppahalli, jonka alakerroksissa on sopivasti myös parkkitalo, jos olet autolla liikkeellä. Ihan tavallisten ihmisten syötäviä tomaatteja siellä myydään, joskin ehkä vähän enemmän näytti olevan tarjolla myös luomua ja lähiruokaa.

Ja vaikka kuinka olisi menossa rannalle tai ihan Puerto Banukseen asti, vanhan kaupungin pikkukatujen kiertämiseen on aina aikaa. Kukkaruukkukuvistani huomaan, että tavallisten turistikauppojen lisäksi täällä on jonkin verran tavallista enemmän merkkiliikkeitä. Tuossakin kulmassa olen muutaman kerran kuolannut Catiminin lastenvaatteita.

Pikkukadut ovat siis aivan ihania täälläkin.

Varsinainen turistirysä lienee Plaza de Naranjos kahviloineen ja ravintoloineen. Sillä sijaitseva turisti-info ei saa minulta pisteitä ollenkaan. Olen siitä aikanaan kirjoittanut näin:

”Matkailusivulla todetaan myös, että Marbella on helposti haltuun otettavissa jalkaisin. Kaupungin virallinen matkailuinfo oli samoilla linjoilla. Tiskin takana oleva tyyppi vastasi varsin nenäkkäästi, että kyllä hän voi neuvoa, jos tiedän, mihin haluan mennä, mutta sellaiseen yleiseen kysymykseen kuin kysymykseen bussien reittikartasta hän heitti tiskille lähinnä epäystävällisen mulkauksen. Eikä ottanut todesta ollenkaan sellaista tarkennusta, että tarvitsisin tietoa kaupungin sisäisistä linjoista, enkä ollenkaan ollut matkustamassa Marbellasta pois. Jaa – vai olivatko meidän habitus ja asuvalinta sittenkin riittämättömät tähän eliittikaupunkiin? Ainakin jäätiin totaalisesti vailla vastauksia, eikä tule mieleenkään mennä takaisin kysymään. Jälkeen päin olemme itse bussipysäkkejä tarkkailemalla hahmottaneet, millä linjalla mahdollisesti sateen tai väsyn sattuessa voisi päästä paikasta toiseen. On käynyt myös mielessä, että jos bussit ajavat samaa reittiä eri päivinä, siitä voisi tehdä kartan. Istuttaisiin bussissa ja merkittäisiin samalla reitti kartalle. Tehtäisiin palvelus Marbellalle!”

Vanhan kaupungin kartta löytyi kyllä kirkon lähellä olevan aukion seinästä.

Seuraava etappi reitillemme oli kävellä Alamedan puiston läpi rantakadulle. Puistossa on nättejä penkkejä, komea suihkulähde ja Dalin taidetta.

Aurinkoinen rantakatu on aina viihtyisä. Suunnilleen tämän opastaulun kohdalla on rannalla myös turisti-info, joka saa pisteeni ystävällisestä asiakaspalvelusta.

Tässä kohtaa puolimaratonimme eteni aika mukavasti.

Juuri ennen kuin rantapaseo muuttuu hiekkatieksi, on Cafe Cappuchino. Ihan turistipaikka, turistihinnat, mutta sopiva ja siisti vessaetappi ennen rantatietä, enkä moiti paikan juustotorttuakaan. Turistiravintolaksi sen oivaltaa erityisesti kyltistä, jossa sanotaan, että ruokaa saa milloin vain. Espanjassa ei välttämättä saa, jos ei ole ruoka-aika. Naisten vessan ovessa on Marilynin kuva ja Juha väittää, että taustamusiikki on aivan luokatonta. Ei minusta, jos vessassa yleensä ON taustamusiikkia.

Jos tästä kohdasta siirtyy vielä kaupungin puolelle pois rannasta, voi käyttää hetken näiden näkymien katselemiseen. Vihreää ja kukkaa riittää.

Cafe Cappuccinon nurkalta alkaa sitten Via Verde, jolle Senda Litoral -viitat ohjaavat myös.

Puente Romanos -ravintolan kohdalla on tällainen mereen pistävä laituri, jonne on kiva poiketa. Auringonlaskun uhatessa se näkyy täältä hyvin.

Rantareitilläkin luksus jatkuu.

Tällaisissa näkymissä tallustetaan. Tätä kohtaa Marbellan ja Puerto Banuksen välillä kutsutaan kultaiseksi mailiksi. Tuossa oikealla on alue, jolta niitä luksusasuntoja voi ostaa. Tirkistelyyn tämä reitti ei sovi, aika hyvin ranta-asunnot ovat katselijoilta piilossa aitojen ja istutusten takana, eli sellaista on turha odottaa.

Hiukan ennen Puerto Banusta hiekkatie muuttuu taas laatoitetuksi rantakaduksi.

Jollain matkailusivustolla neuvottiin myös olemaan yrittämättä paikallisiin hienoihin kahviloihin. Ja höpö höpö. Istuttiin ja juotiin kahvit. Maisemat olivat samat meille kuin luksushotellin asukkaille ja kolikoilla maksettiin. Budjettiin olisi kyllä mahtunut pullakin, jos emme olisi uskoneet niitä varoituksia.

Varsinainen öky paikassa näkyy erityisesti satamassa. Jotkut varmaan omistavat nämä veneet ja ne, jotka eivät omista, käyvät ottamassa itsestään kuvia veneiden vieressä ja lähettelevät niitä kavereilleen ja someen. Näin arvelimme. Sataman vieressä on myös katu, jolla oikeasti voi laittaa garderoobinsa ja korunsa uusiksi ja menettää niihin koko omaisuutensa, mutta me olimme vain omalla puolimaraton-lenkillämme, joten mitäpä noista.

Jos ei ole tarvetta mitata itselleen puolimaratonsaavutusta, voi palata myös katamaraanilla takaisin Marbellan satamaan. Me teimme edellisellä kerralla niin. Oli ihan kiva idea. 8,5€ maksoi, ja rannan ja vuorten yhdistelmä mereltä oli vaikuttava.

Satamassa oltiin sitten taas kävelyetäisyydellä Marbellan vanhasta kaupungista.

Mutta me palasimme kävellen. Sitä ennen istahdimme vähän Puerto Banuksen ulkopuolella rantaravintolaan, joka jälleen tarjosi espanjalaisille epätyypilliseen aikaan paellaa kahdelle. Espanjalainen ystävämme ihmetteli, syömmekö myöhäistä lounasta vai aikaista päivällistä, mutta me totesimme vain syövämme paellaa, kun oli nälkä. Aika hiljaista paikassa oli kyllä, joten ehkä turisteja oli kovin vähän tai he olivat oppineet syömään kuten espanjalaiset.

Paluumatkalla aurinko alkoi tulla valaistuksen kannalta mielenkiintoisemmasta suunnasta.

Ja kun ei ollut kiirettä mihinkään, oli mukava leikkiä kameralla.

Enimmäkseen Senegalista kotoisin olevat laukkukauppiaat jaksoivat sinnikkäästi odottaa turisteja, jotka tulisivat vasta oikeaan aikaan päivälliselle.

Ja kun meilläkään ei ollut kiirettä mihinkään, viihdyimme rannalla kameran kanssa.

Auringonlasku oli erikoisen hieno. Oikealla ja vasemmalla loistavat halot.

Alamedan puiston kautta takaisin. Samat Dalit iltavalaistuksessa.

Ja sama suihkulähde iltavalaistuksessa.

Ja vanhan kaupungin tunnelmavalojen kautta kävely antoi hyvän päätöksen puolimaratonillemme.

Omalta parvekkeelta sitten zoomailin takaisin keskustan iltavaloja.

Tähän pyrittiin! Puolimaraton Marbella – Puerto Banus – Marbella. Jotkut juoksee näitä, me peukutamme jo sille, että jaksamme tuon verran kävellen.

Laitoin karttoihin lähtökohdaksi keskustan bussipysäkin, vaikka itse lähdimme bussiasemalta paljon korkeammalta.

Pizarra

Etsitkö leppoisaa retkeilyä vuoren rinteillä kauniista näköaloista nauttien?  Tässä yksi lempireiteistämme: Pizarra on pieni nätti valkoinen kylä noin kolmenkymmenen kilometrin päässä Malagasta. Meitä se on houkutellut toistaiseksi vain rinteilleen, emmekä ole (vielä) pysähtyneet kylään. Pizarraan pääsee myös junalla Malagasta.

Pizarran yläpuolella korkealla vuoren rinteellä näkyy kaukaa jo kylään El Santo eli pyhimyspatsas ”El Sacred Corazon de Jesus”. Sinne on kiva ja helppo kävelyreitti, jolle pääsee parhaiten parkkeeraamalla auton jalkapallokentän lähelle (hyvä viitoitus kaupungin läpi) ja aloittamalla reitin kävelemällä Raja Anchan virkistysalueen läpi rinteeseen.

Reitti ei ole pitkä, reilut kolme  kilometriä ylös, mutta meiltä kuluu ylös menoon helposti pari tuntia leppoisasti edeten. Polku nousee loivasti  koko ajan,  ja  pysähtelemme jatkuvasti katselemaan maisemia. Vaikeita kohtia siellä ei ole, mutta kaikissa reittikuvauksissa olen nähnyt nämä ainoat portaat kallion läpi reitin alkupäässä.

Reitin alku on rauhallista metsäpolkua.

Loppupäässä mennään avoimemmalla rinteellä.

Tuolla rinteellä se kapea polku kulkee.

Reitin alkupuolella on myös yksi lempipaikoistani. Poikkean aina polulta syrjään houkuttelevalle pikku nyppylälle, josta on hienot näkymät kauas. Nyppylällä seisoessa voi nauttia vilpoisasta tuulenvireestä, katsella joka suuntaan ja ihan vain kuunnella hiljaisuutta. Se on täydellinen hetki kesken matkaa ja näyttää dramaattisemmalta ja vaarallisemmalta mitä ollenkaan on. Oma aikuinen poika reagoi kuvaan oitis: ”Äiti, ei sun joka paikkaan tarvitse mennä!”

Otin samalla muutaman kuvan. Tuolla se Santo odottaa.

Ja kameralla pääsee aika lähelle jo täältäkin.

Korkeita paikkoja kammoava Juha istahtaa aina tähän odottamaan ja ”ottamaan kuvia rohkeasta vaimostaan”. No, täytyyhän jonkun uhrautua ja jättää parhaatkin kokemukset väliin.

Perillä sitten dokumentoidaan, kuka on missäkin.

Ja katsellaan upeita näkymiä Pizarraan.

Ja ympäröivälle maaseudulle ja vuorille.

Huipulla on alue, jossa on pöytiä, mutta käydessämme täällä marraskuussa ja maaliskuussa, ei paikassa ole ollut mitään palveluja. Ei vessaa, ei vettä, ei kahvilaa. Onneksi Juha aina kantaa riittävästi eväitä. Kunnon kahvitauko onkin tässä kohtaa paikallaan ja nautinto.

Eikä se alaspäin meno ole paljonkaan nopeampaa. Pysähdymme taas joka mutkaan ihan vain katselemaan, tuntemaan sen tuulen vireen ja kuuntelemaan hiljaisuutta ja lintuja.

Paikasta voi laskeutua myös toista reittiä (katso Wikilocista vaihtoehdot), mutta olen arvosteluista lukenut, että varsinkaan kylän pohjoispuolelta kiertävät eivät ole maisemiltaan tai poluiltaan yhtä kivoja, joten olemme tulleet aina samaa reittiä takaisin.