Browsing Tag

Aurinkorannikko

Torremolinos – älä jätä väliiin!

Torremolinos on mukava paikka Fuengirolan ja Malagan puolivälissä. Juna ohittaa sen tunnelissa. Ethän sinä sentään? Toistaiseksi Torremolinosin juna-asemalla pitää kulkea portaita alas, vain ylöspäin voi seisoa liukuportailla, mutta aseman muuttamisesta esteettömäksi on juuri tehty suunnitelmat ja päätös.

Jos jäät pois Torremolinosin keskustassa, olet saman tien Plaza de Nogaleralla. Siinä voi heti istahtaa ensimmäiselle lasilliselle tai kahvikupposelle ja nauttia vähän auringosta terassilla.  Aukion esiintymislavalla tapahtuu aina, kun jotain tapahtuu, eli jokainen fiesta vietetään siellä. Aukion toiselta reunalta löytää myös lähimmän taksin. Kerran olemme matkalaukkujen kanssa tarvinneet sitäkin. Ei muuten, mutta rannan suuntaan on tältä korkeudelta joka korttelissa jotkut portaat.

Plaza de  Nogaleran ylittämällä olet saman tien Calle Miguelilla, jonka pikkuputiikit houkuttelevat pysähtelemään ja pistäytymään sisälle. Alaspäin kävelemällä olet pian kadun päässä aukiolla, jonka takana on Torre de Molina, eli torni, jonka mukaan kylä on nimensä aikanaan saanut. Aivan tornin vierestä lähtevät kiemurtelevat juuri uusitut portaat kohti Bajondillon rantaa. Jatkamalla taas Plaza de Nogaleralta suoraan Calle Miguelin yli, tulet Plaza Europalle, jossa Euroopan liput liehuvat liikenteenjakajassa,  ja ylöspäin kääntymällä tulet juuri uusitulle kävelykadulle.

Pääsiäisen aikaan täälläkin kulkueet kulkevat. Toki huomattavasti vaatimattomammin kuin esimerkiksi Malagassa.

Tämä kuva on vanha iltakuva kävelykadusta eli Placa Costa del Solista.

Tämä kuva on ystäväni Tarjan ottama tammikuussa 2019, kun jouluvalot ja -tori oli jo siirretty pois. Kukat kukkivat ja keskellä katua on jännä aaltoileva katosrakennelma.

Remontoitu kävelykatu avattiin 7.12.2018,  jolloin Torremolinosin jouluvalot syttyivät siellä.

Tämä kuva on lainattu Torremolinosin kaupungin nettisivuilta. Kuvaaja oli  bongannut keskelle kuvaa suomalaisen harmaapartaisen joulupukin. Ensi kerralla houkuttelen Juhan laittamaan päähän punaisen tupsulakkipipon niin pääsee vielä varmemmin kuviin.

Shoppailu- ja kävelykatu Calle Miguel on varmaan se, jolle jokainen osuu. Se on ihan keskeisin paikka Torremolinosissa.Minun on aina vaikea  ohittaa Calle Miguelilla pöytäliinoja pilkkahintaan myyvää putiikkia, mutta useimmiten onnistun. Minulla on jo kaksikin pöytäliinaa täältä ja omia Marimekkoja riittämiin. Ja kun on joskus tutustunut KonMariin, tajuaa, että todellakaan mitään ei tarvitse. Ellei se sitten tuo elämään pirskahtelevaa iloa.

En ole shoppailija luonteeltani ollenkaan, mutta pari seimiasetelmaa olen joutunut tuomaan kotiin. Ja kyllä sieltä kaikille jotain löytyy. Mistä kukin sitten tykkää. Ja jos ei tykkää tavarasta, voi ostaa vaikka leivoksen.

Tämä oli kyllä uskomattomin figuuri, jonka bongasin figuureja myyvästä liikkeestä. Kaikkea muutakin toki oli, mutta tätä en tahtonut edes uskoa todeksi. Eikä olisi tullut mieleenkään hankkia itselle.

Calle Miguelin alapäässä Plaza Miguelin vieressä on kaunis katolinen kirkko, jossa noin kerran kuussa myös Aurinkorannikon suomalainen seurakunta järjestää jumalanpalveluksen. Viimeksi olimme siellä itse laulamassa kauneimpia joululauluja, jolloin kirkko suomalaiseen tapaan oli tupaten täynnä.

Aukiolta suoraan alas  lähtevät Bajondillon rantaa kohti viime vuonna uusitut mutkittelevat leveät portaat, joiden varrella on hyvä matkamuistotarjonta. Ruukkuja, laukkuja, haukkuvia kiinalaiskoiria,  koruja, keramiikkaa ja koreja löytyy.

Miguelin kirkon ohi oikealle kääntymällä pääsee Torremolinosin kauniille espanjalaiselle hautausmaalle. Sen vierestä on jyrkät portaat alas rantaan. Jos kaipaat elämääsi porrastreeniä, tämä voisi olla se paikka. Portailta on rantaan kivat näkymät ja täältä voi laskeutua rantaan ihan ilman matkamuistokioskeja. Hissikin tälle reitille löytyy, mutta se ei ole ilmainen.

Portaiden vieressä kasvavat kylän kauneimmat ihmeköynnökset.

Jos ei vielä tee mieli suoraan rantaan, jatkamalla muutaman korttelin verran kirkolta eteenpäin tulee eteen näköalapaikka, josta on mukava rauhassa katsella merelle ja vasta sitten laskeutua alas isoja valkoisia portaita suoraan Carihuelan rannalle.

Ranta ei suinkaan ole Torremolinosin ainoa nähtävä paikka. Listasin tähän vähän kävelykatujen ulkopuolelta joitain paikkoja, joista itse tykkään.

Entä jos et aloittaisi ollenkaan Torremolinosin keskustasta? Jää pois Montemar Altossa, kävele sillan yli radan toiselle puolelle Batería Parkiin.

Puistossa on karuselli, joka pyörii viikonloppuisin.

 

Karusellin vieressä on lapsille muuta leikkitilaa ja hauska tuttipuu, jonne voi henkilökunnan luvalla ripustaa oman hylätyn tuttinsa.

Puistossa on kiva kävellä, katsella puita ja lintuja, erityisesti vihreiden papukaijojen parvia, tai isoa lampea, jonka rannalta voi vuokrata myös veneen.

Yksi oma suosikkini on torni, josta on näkymä Torremolinosin yli merelle. Itse tykkään katsella tornista auringonlaskua.

Tornissa ja puistossa voi joskus nähdä myös perheen juhlahetkien kuvaajia, eli hääparin tai konfirmaatioon valmistautuvia lapsia. Niin söpöä seurattavaa. Tämä tyttö pyöri ympäri puistoa vanhempineen. Noin 11-vuotias tyttö valmistautui konfirmaatiojuhlaansa ja oli pukeutunut viimeisen päälle valkoiseen prinsessamekkoon, niin kuin espanjalainen tapa on.

Batería-puistosta voit jatkaa takaisin radan pohjoispuolelle, eli vielä pois päin rannasta. Lähellä on Torremolinosin kaupungintalo ja sen takana Plaza de Toros -feria-alue, jossa pidetään katumarkkinat kerran viikossa.

Kaupungintalo ja sen edessä oleva aukio on usein tapahtumien paikka.  Sieltä lähtee kulkueita ja sieltä kuninkaat heittelevät  karkkeja kansalle loppiaisena. Kaupungintalon tapahtumia voi helposti seurata kaupungin Facebook-sivulta ja samalla ottaa vähän haastetta espanjan kielen ymmärtämisestä. Ayuntamiento de Torremolinos. Juuri tänään luin sieltä uutisen, jossa kalaravintoloille kehitetään laatusertifikaattia. Ajatuksena se, että nostetaan ennemmin laatua kuin kilpaillaan hinnoilla. Torremolinos kehittää turisti-imagoaan tähän suuntaan.

Kaikkein mielenkiintoisimpana kaupungintalon tapahtumista  minulle on jäänyt mieleen puoli aulaa täyttävä seimi joulun aikaan. Se on kaupungin paras ja hienoin.

Kaupungintalolta lähtiessä voit valita, mitä mukavaa haluat nähdä. Kaupungin pohjoisreunaa etenemällä saavut vesipuiston jälkeen kasvitieteelliseen puutarhaan. Ja jos haluat katsella Torremolinosin kaupunkia, voit lähteä Calle Europaa pitkin paikallisten asuma-alueen halki  keskustaan, katsella taloja ja pistäytyä paikallisten keskellä ravintolassa tai kahvilla ennen turistisempaa keskustaa ja rantaa.

Minä en mielelläni jättäisi väliin hienoa  luontokohdetta eli  luonnontieteellistäen puistoa Molina de Incaa. Puiston sisäänkäynnin lähellä on myös Molina -museo, jonka jälkeen onkin mukava kierrellä puistoa, katsella kasveja, puita, lintuja ja kilpikonnia.

 

Kaupungintalolta luonnontieteellisen museon suuntaan kävellessä matkan varrelle jäävät Vesipuisto ja Krokotiilipuisto. Kummassakaan en ole käynyt, mutta hyviä kokemuksia olen kuullut. Krokotiilipuistoon en ehkä edes mene, koska koen epäeettisenä pitää esillä tällaisissa olosuhteissa luonnon eläimiä. Niiden vastakkaisella puolella on rauhallinen pinjametsä Pinar de Manantiales, jossa voi pistäytyä piknikillä, juosta aamulenkkinsä tai istuskella muuten vain.

Grillipaikkojakin löytyy. Tämä kuva on sellaisesta hetkestä, että tulenteko olisi ollut liian vaarallista kuivuuden takia. Poliisi oli käynyt laittamassa teipit grillipaikan ympärille. Tämä on useiltakin kesäkuukausilta tuttu tilanne.

Lähellä Inca de Molinaa puistossa on pieni nätti kappeli, joita Espanjassa näkee milloin missäkin.

Tässä vielä kartalla Montemar Alton juna-asema, Batería-puisto, Kaupungintalo, Plaza de Toros, Vesipuisto ja Molina de Inca -kasvitieteellinen puutarha.

Keskustan liepeiltäkin kannattaa kävellä vähän syrjemmälle.

Pablo Ruiz Picasso kulttuurikeskus

Kulttuurikeskuksen edessä on erinomainen ilmainen parkkipaikka, josta on kävelymatka keskustaan, Casa Navajasille ja myös portaita pitkin rantaan. Paikka ei todellakaan ole koskaan näin tyhjä, päin vastoin, joskus paikkaa saa hakea. Tämä kuva on otettu silloin, kun paikka ei vielä ollut käytössä. Kuvanottotalossa on Aurinkorannikon suomalaisen seurakunnan Torrentupa, joka tällä hetkellä on auki kolmena aamupäivänä viikossa kahvittelijoille ja lounaalle tuleville.

Pablo Ruiz Picasson kulttuurikeskuksessa on näyttelyitä, tapahtumia ja konsertteja ja hyviä espanjan kursseja. Tutustu tarjontaan. Nämä esineeet ovat Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi toteutetusta suomalaisen designin näyttelystä.

Torremolinosin rannat

Torremolinosilla on rantaviivaa 7 km ja se on mukavaa rauhallista ja siistiä käveltävää. Meillä ei ole kokemusta kesäajan turistisesongista, mutta muuten rantapaseolla ei ole minkäänlaista ruuhkaa. Tämänkin kuvan väkimäärä vaikuttaa jo epätavallisen paljolta normaalipäiväksi.

Tämä iltakuva näyttää omiin silmiini paljon normaalimmalta.

Päiväsaikaan Paseolla voi pysähdellä katselemaan näitä tyypillisiä varsin taidokkaita hiekkataideteoksia.

Torremolinosin seitsemän kilometrin mittainen ranta on luonteeltaan vähän erilainen eri paikoissa. Malagan rajan tuntumassa on Playa de Alamos, joka on syrjäisin ja rauhallisin. Ilmeisesti lapsiperheitten suosiossa. Lähellä ovat myös Playamarin hotellit ja kauppojen valikoimat. Ja vielä ennen Bajondillon rantaa on Playa de Playamar, mutta eipä näiden rantojen nimien vaihtumista toiseksi mitenkään huomaa.

Keskeisin ranta on Playa Bajondillo, jolla on rantapalvelujen lisäksi huomattavan paljon rannan matkamuistotarjontaa ja ravintoloita. Tälle rannalle osuu, jos tulee Calle Miguelin päästä isoja myymälöitten reunustamia portaita alas. Tähän asti rannan suuntaisesti kulkee vielä myös autojen katu.

Playa Bajondillo päättyy Punta de Torremolinosiin eli pieneen kallioniemekkeeseen, joka työntyy merelle ja tarjoaa isojen kivien reunustaman näkymän merelle. Tässä mutkassa on mukava istahtaa katsomaan rantaan kiviä vasten tyrskiviä aaltoja tai katselemaan kissoja, jotka kiertelevät kallion ja penkkien välillä ruokkijoiden houkuttelemina.

Meidän suosikkirantamme on Playa Carihuela.

Paseo de Carihuelan kanssa samansuuntaisesti kulkee toinen suosittu kävelykatu, jolla on paljon putiikkeja, kahviloita ja ravintoloita. Sen varrella on myös paljon turistien suosimia huoneistoja ja pieniä hotelleja.

Carihuelan ranta päättyy Benalmadenan satamaan, jonka jälkeen kävelyä voi jatkaa vielä pitkin Benalmadenan rantapaseota.

Täällä päässä rantaa näkee usein surffareita.

Carihuela on vanha kalastajakylä, kuten koko Torremolinos. Kalastajien veneitä näkyy merellä.

Benalmadenan sataman reunalla on myös Burger King. Juhalla on tästä jotain kerrottavaa.

No olen saanut semmoisen käsityksen, että nukkumaan tai someen ei pääse illalla ennen kuin Burger Kingin lenkki on tehty. Se menee niin, että Aila lähtee kämpiltä kävelemään rantaan. Sitten minä ajan rannan lähelle parkkiin ja lähden kohta kävelemään Burger Kingille, joka on Benalmadenan sataman lähellä. Kun sitten lopulta pääsen sinne asti, herkullinen kovan rasvan ja nopeitten hiilihydraattien tuoksu houkuttelee jo kaukaa. Sitten tulee Aila ja sanoo, että käännetään selkä houkutuksille ja lähdetään kävelemään takaisin tulosuuntaan. Jossain vaiheessa sitten ranteen aktiivisuusmittari tärisee, ja se ja Aila antavat luvan palata arkeen. Mennään kotiin ja laitetaan hedelmärahkaa iltapalaksi. 

Ja tietysti vasta kun aktiivisuusranneke ja vaimo ovat tyytyväisiä, voi kääntyä katselemaan täysikuuta ja rannan muita valoilmiöitä.

Etsitkö suomalaisia Torremolinosista?

Jos etsit, varmasti löydät, mutta toisin kuin esimerkiksi Fuengirolassa, et törmää suomalaisiin ihan koko ajan. Yksi hyvä paikka on Kymppipaikka, joka on Suomi-seuran kokoontumistila. Kymppipaikassa olemme viettäneet hauskat pikkujoulut, juhlineet itsenäisyyspäivää ja käyneet Ineksen espanjantunneilla pari kertaa viikossa yhden kevään. Toki muutakin on tarjolla, esimerkiksi karaokea ja tanssia, mutta meidän perheessä toinen ei laula eikä tanssi (se on se toinen, en minä…). Vapaaehtoisten joukko tekee töitä toisten eteen vaivojaan säästelemättä.

Toinen hyvä suomalaisten kokoontumispaikka on Aurinkorannikon seurakunnan Torrentupa Kulttuurikeskus Pablo Ruiz Picasson viereisellä kadulla. Yhtenä syntymäpäivänäni pistäydyin molemmissa ja yhteisöjen ystävällisyyttä kuvaa se, että sain täydelliset yllätyskukat molemmissa. Kymppipaikassa espanjanopettajaltani ja Torrentuvalla ystävältäni Tarjalta. Tarja oli kutonut minulle myös villasukat. Niitä Espanjan talven kylmillä lattioilla tarvitaan enemmän kuin Suomessa. 

 

Myös Torrentuvalla vapaaehtoisten joukko tekee töitä toisten eteen vaivojaan säästelemättä, ja kolmena aamupäivänä viikossa siellä on tarjolla kahvit ja lounaat ja hyvää seuraa. Ja täälläkin juhlitaan juhlapäivinä ja jouluna. Torrentuvalla on myös hyllyssä hyvä valikoima suomalaisia kirjoja kaikkien lainattavaksi ja totta kai uusimmat Costa del Solin suomalaiset lehdet.

Meidän majapaikat

Majapaikkamme on valittu vahvasti budjetin mukaan. Pyrimme rauhallisiin, siisteihin paikkoihin, joissa hintataso on kohtuullinen.

Kerran tarvitsimme huoneen muutamaksi yöksi pääsiäisen aikaan (2016) ja päädyimme Hotel Carmen Teresaan. Kaunis ja siisti paikka, vaikka pienenä puutteena koimme huoneen pienuuden ja kalustuksen niukkuuden. Esimerkiksi ainoa pöytä oli aika pieni jopa kahdelle läppärille.  Ruoanlaittomahdollisuutta ei ollut, mutta aamiainen oli erinomainen kauniissa ravintolassa ja pihalla oli kaunis ja rauhallinen uima-allas. Autolle joutui hakemaan (maksuttoman) parkkipaikan lähikaduilta.

Apartamentos Roca Chica olisi varmaan meidän valintamme useamminkin, jos budjetti sallisi. Valitsimme sen kerran pariksi yöksi (11/2015) ja erityisesti sijainti suoraan Bajondillon rantapaseolla oli hieno. Meidän asuintyyliimme se sopi myös, kokkasimme itse aamiaisemme.

Parasta paikassa oli näköala. Aurinko nousi, aurinko laski ja aina oli kaunista.

Apartamentos Remedios oli pieni studio noin 50 m päässä Carihuelan rannasta (Calle los Perros). Sijainti oli ihanteellinen, vaikka studio oli pieni. Meille kelpasi kyllä (01/2017).

Paikan isäntä oli erittäin ystävällinen parturi, joka kertoi, että hänellä on pari muutakin parempaa asuntoa ja pyysi, että otamme häneen suoraan yhteyttä, jos joskus vielä tarvitsemme majapaikkaa. Sen teimme myöhemmin ja majoituimme silloin seuraavaan kortteliin. Asunto oli kiva, ei aivan liian kalliskaan. Asuimme viisi viikkoa (11/2017).

 Kovasti tykkäsin myös uima-altaasta, jossa en marraskuussa nähnyt ketään muuta kertaakaan.

Asunto ja parveke eivät kuitenkaan olleet uima-altaalle ja aurinkoon päin, ja ilmansuunta olikin se asia, jonka takia emme luultavasti palaa. Parvekkeemme alla oli nimittäin koulun piha. Välituntimetelin ehkä olisi vielä huvittuneena muistellen kestänyt, mutta kun tenavat tulivat pihalle nokkahuilujensa kanssa, Juhan musiikinopettajaidentiteetti ei enää kestänyt. Toisaalta oli hauska seurata lapsia, esimerkiksi koulupukuja ja koululaisten halloweenin viettoa.

Ystävämme oli tyytyväinen huoneeseensa korkeassa Torre de la Roca (11/2015) hotellissa, josta oli tällainen näkymä auringonlaskuun Carihuelan yli.

Meillä itsellämme on käynyt hyvä tuuri. Olemme tutustuneet rouvaan, joka mielellään vuokraa omaa loma-asuntoaan meille silloin, kun ei itse ole siellä (2016 -2019). Ajomatkoillamme olemme monta kertaa pysähtyneet hänen kodissaan ja yöpyneetkin heillä.

Toistaiseksi tarpeemme ovat käyneet melko hyvin yksiin, mutta rouva on piakkoin jäämässä itse eläkkeelle, ja haaveilee viettävänsä enemmän aikaa etelässä silloin.

 

Meille Torremolinos on ollut hyvä valinta monesta syystä. Ensinnäkin meitä on lykästänyt asunnon kanssa. Mukavan asunnon alakerrassa on vielä parkkihalli, jossa auto säästyy espanjalaisilta parkkipaikkakolhuilta. Meitä lähellä on Montemar Alton juna-asema, ja puolessa tunnissa olemme halutessamme Fuengirolassa tai Malagassa. Keskustakaan ei ole kaukana ja tielle 340 tai A7:lle pääsee ihan sujuvasti.  Torremolinos on viihtyisä ja espanjalaisempi kuin Fuengirola, jos nyt nämä kaksi haluaa laittaa vastakkain.

Teksti on kirjoitettu 01/2019

Mitä muuta suosittelisit Torremolinosissa?

Seimet kertovat Betlehemistä, joulusta ja muustakin

 

Espanjan jouluseimet ovat valloittaneet minut. Niitä on kaikkialla,  ei vain kirkoissa vaan myös kaupungintaloilla, toreilla, näyteikkunoissa ja jopa liikenneympyröissä, ja ne ovat monipuolisia, todellisia kuvakertomuksia joulusta ja joulun ympärille sijoittuvista tapahtumista. Joissain kylissä on jouluseimiä myös livenä, paikallisten asukkaiden näytteleminä, mutta sellaista en ole vielä ehtinyt nähdä.  Loppiaisen jälkeen seimet puretaan.

Ihan uusi innostukseni seimiin ei ole, mutta espanjalaisseimien monipuolisuus on yllättänyt.

Sain ensimmäisen Marian, Joosefin ja Jeesuslapsen kummitytöltäni noin 30 vuotta sitten. Asetelma oli kipsistä valettu, valkoinen, pieni ja puhdas. Monena jouluna nostin sen  kodissani jouluiselle liinalle olohuoneen pöydälle, kun kaikki muu oli jo valmista, ja siitä alkoi joulu.

Appeni teki jatkuvasti matkoja Israeliin. Vihjasin, että öljypuinen seimi voisi olla kiva lahja 40-vuotissyntymäpäiväksi. Sen sain.  Se on ikkunallani nytkin, ja hänen tuomillaan kameleilla ovat tietäjät tänäkin jouluna tulleet Jeesuslasta katsomaan.

 

Öljypuisen seimen hahmot olivat kuitenkin aika kökköjä ja etsiskelin joitakin vuosia itselleni mieluisampia. Toledossa Espanjassa törmäsin lopulta juuri  niihin, jotka puhuttelivat. Joosef ja Maria toivat hellyttävät muistot koulun joulukuvaelmista, joissa lapset kulkivat kylpytakeissaan pyyhe päässä.

Muitakin olisi ollut tarjolla, mutta eivät ne puhutelleet ihan samalla tavalla.

Vähitellen seimeeni alkoi tulla myös paimenia ja lampaita. Lampaita tein itsekin villasta.

Enkeliä etsin kauan. Lopulta se tarjottiin minulle ystävän jäämistöstä. Nyt se on samalla kaunis muisto.

Bratislavasta ostin torilta ihan toisenlaisen seimen. Kaislahahmoja oli tarjolla Joosefin, Marian, Jeesuksen ja enkeleiden lisäksi paljon muitakin. Äitejä ja lapsia, pieniä tyttöjä ja poikia. Asettelin ne seimen ympärille kertomaan, että myös lapset ovat tervetulleita seimelle ja äitien ja lasten puuhat kuuluvat kuvioon.

Barcelonan vanhasta kaupungista ostin kaksi kaunista seimeä. Ne on tehty jostain pihkan ja puun tyyppisestä yhdistelmästä.

Vähitellen omaan seimeeni on kulkeutunut Espanjan matkoilta tuliaisina kaikenlaista rekvisiittaa, jota siellä voi ostaa kaupoista, joista saa käsityönä tehtyjä hahmoja ja esineitä. Erityisesti olen hankkinut kylän toimia kuvaavia hahmoja.

Lähteestä pulppuaa vettä ihan oikeasti, kun vain laittaa töpselin seinään ja vettä lähteeseen.

Tavaratalon joulukoristeosastolla on myös hyvät valikoimat. On kokonaisia seimiasetelmia ja erikseen eläimiä, torimyyjiä, palmuja ja muita puita.

 

Alla oleva kuva on yhden liikkeen näyteikkunasta, jossa ihastuin seimeä keinutuolissa katselevaan vanhukseen.  Käsin tehdyn hahmon hinta (190€) oli kuitenkin valitettavasti aivan liikaa.

Muut tavarat ovat olleet ihan kohtuuhintaisia, noin kympin, parin hintaisia. Pikkutavaroita, kuten ruukkuja, palmuja tai pikkueläimiä saa paljon halvemmallakin.

Pitkään etsin seimeeni kakkijaa (gaganer). Tämä on gaganerin alkuperäisin versio, eli katalonialainen maataloustyöntekijä tai paimen, jolla on perinteinen katalonialainen asu ja lakki. Usein myös käyrä piippu suussaan.

Tämän kakkijan löysin yhdestä Fuengirolalaisesta liikkeestä, jossa myytiin käsityönä valmistettuja seimihahmoja.

Kakkijan aika erikoiselta kuulostava hahmo on lähtöisin Kataloniasta. Luin aika perusteellisesti erilaisia artikkeleita sen alkuperästä ja merkityksestä. Se on alkanut näkyä seimiasetelmissa jo 1700-luvulla ja Ranskassa jopa sitä ennen. Sen perusajatus on ollut hahmo, joka lannoittaa maata seuraavaksi vuodeksi ja tuottaa onnea. Se on usein ollut piilotettuna asetelmaan, ja sen löytäminen on ollut onnen merkki. Joissain lähteissä kerrottiin, että se oli joinakin aikoina tarkoitettu ivalliseksi näpäytykseksi ihmisille, jotka luulivat olevansa jotenkin muita ylempänä. Heidät saatettiin kuvata pylly paljaana ja piilottaa jonkun palmun taakse, mutta sittemmin kakkijasta on tullut ennemminkin kunnianosoitus henkilölle, joka on näin saanut itsensä seimeen. Ilkeilynä sitä harrastettiin erityisesti viime vuosikymmeninä Francon kauden jälkeen, jolloin poliitikkoja kuvattiin kakkijoina. Tämä hahmo myös symboloi ihmisten tasa-arvoa ja asetelman arkea. Jeesuslapsi syntyy keskelle arkea ja elämää. Jouluyö, juhlayö -tunnelma on siitä hetkestä kaukana.

Vaikka kakkijalla on myönteinen merkitys, jotkut näkevät sen sopimattomana hahmona, olla nyt pylly paljaana julkisesti näkyvillä. Esimerkiksi Barcelonan kaupunki ei enää sijoita kakkijaa julkisiin seimiinsä.

Kakkijoilla on harrastajansa. Facebookissa on kuulemma yli 3000 ihmisen kansainvälinen ryhmä, joka keskustelee kakkijoista ja jakaa vihjeitä siitä, mistä niitä voi hankkia. Kakkijahahmoja on poliitikoista urheilijoihin ja satuhahmoihin. En kyllä haluaisi kakkivaa Trumpia seimeeni, vaikka niistäkin olen useita kuvia nähnyt.

Ja vastaan ilmiselvään kysymykseesi: En ole liittynyt ryhmään. Vielä. Senkin takia, että en ole onnistunut löytämään sitä, vaikka siitä oli jossain tekstissä. Mutta yksi kakkija minullakin on nyt ensimmäistä kertaa seimessäni parin palmun välissä.

Yhdessä seimessä Mollinan seimimuseossa näin pissijän.

Ihan välihuomautuksena tässä toinen kakkaava hahmo, eli Gaga Tio, jouluhalko, joka myös elää vahvasti Kataloniassa.

Sitä ei sijoiteta seimeen, vaan pidetään jossain näkyvillä vilttiin käärittynä kotona ”syötettävänä”. Loppiaisena lapset sitten hakkaavat halkoa laulamalla samalla rytmikkäästi ”Gaga tio, gaga tio, gaga tio!” Tämän kuvan sain katalonialaiselta ystävältäni.

Lopulta halon päältä viltti väistyy ja lapset näkevät sen kakanneen joulunamit heille. Siitä alkaa lahjojen jako. Mutta tämä siis ei liity mitenkään seimiasetelmaan.

Espanjalaisessa jouluseimessä ovat aina myös itämaan tietäjät eli kuninkaat (los reyes magos). Heillä on Espanjassa joulunvietossa muutenkin merkittävämpi asema kuin meillä, hehän tuovat myös lapsille lahjat vasta loppiaisena. Joulupukki on Espanjan joulussa uudempi tulokas, eikä joulupukkia kaikkiin perheisiin tule ollenkaan.

Seimiä on siis tietenkin jokaisessa kirkossa.

Hyvin vahvana Espanjassa on myös perinteisesti seimiä julkisissa tiloissa. Fuengirolassa tällainen löytyy ulkoa aukiolta pomeranssipuiden katveesta.

Tässä seimessä on jälleen kuvattuna koko Betlehemin kylämiljöö, tosin tavan mukaan paikallisin maustein, eli tästä Betlehemistä löytyy esimerkiksi kaupungin kauppahalli.

Enkä todellakaan ollut ainoa katselija ja kuvanottaja, vaikka tästä kuvasta voisi senkin käsityksen saada.

Torremolinosin kaupungintalon aulan seimi täyttää puolet tilasta ja on Mollinon seimimuseon jälkeen näyttävin seimipaikka, jonka olen nähnyt.

Seimet kertovat tarinat myös joulun ympäriltä. Tässä kuvassa kohtaavat Maria ja Elisabet vielä kumpikin raskaana ollessaan.

Mollinon seimimuseossa on seimien lisäksi esillä myös Andalusialainen joulunvietto. Siinä joulutori Alhambran edessä.

Seimiä on joulun aikaan tarjolla kaikilla kauppakaduilla, enkä aina jaksa vastustaa kiusausta ottaa vielä yksi mukaan. Ja näinpä niitä kertyy. Tästä otin kuitenkin vain kuvan.

Samoin tästä.

Nämä taas lähtivät mukaan ja ovat nyt kotona kaapin päällä.

Tämän ostamista harkitsin loppujen lopuksi kokonaisen vuoden. Olin jo monta kertaa vähän harmitellut, että en ottanut sitä mukaan, ja sitten kun törmäsin Volkkariin uudelleen Malagassa, kävin ostamassa sen ilman uutta harkinta-aikaa.

Kaikenlaisia muita seimivitsejä on kyllä jäänyt kauppaan. Ei minua oikein puhuttele katsella Joosefia ja Mariaa Eiffeltornin edessä kilistelemässä shamppanjaa.

Nämä mahtipontiset puiset tietäjät taas poimin mukaani saman tien Thüringenistä Saksasta. Heidän vieressään seisoivat myös joulupukki ja nuohooja, mutta jäivät sinne seisomaan.

Ystävät ovat joskus muistaneet minua erikoisilla tuomisilla. Tämä mini on hauska. Vieressä tuikkukynttilä antamassa osviittaa koosta.

Ja tämän suomalaisen puusta sahatun  asetelman olen laittanut vitriiniin lasioven taakse, koska jokainen sen käteensä ottanut pudotti saman tien kaikki irtonaiset osat siitä lattialle.

Seimi on niin tyypillinen ja yleinen jouluaihe Aurinkorannikolla, että eipä paljon yllätä nähdä Pyhä perhe eläinten kanssa liikenneympyrässä.

Ja melkeinpä olisi voinut yllättyä ennemmin siitä, jos kukaan hiekkalinnojen rakentajista ei olisi keksinyt rakentaa seimeä.

Tykkäätkö sinä katsella seimiä Espanjassa? Oletko rakentanut seimen kotiisi? Olisi kiva kuulla kokemuksiasi.

Kävimme aiemmin Mollinan seimimuseossa, noin 70 km Malagasta. Siitä kirjoitin oman tekstin.

 

Aktiivinen juhlaviikko Aurinkorannikolla

Tätä kirjoittaessani meillä on kihlauksen vuosipäivä, on siis syytä juhlaan. Tampereen tuomiokirkon portailla 45 vuotta sitten sovittelimme sormiimme Juhan tädin liikkeestä hetkeä aikaisemmin alennuksella ostetut sormukset sormiimme ja lähdimme käpykakku kainalossa näyttäytymään Juhan perheelle. Tuota hetkeä mieliin palauttaessa ei voi olla toteamatta, että eipä silloin ollut aavistustakaan, mitä seuraavat vuosikymmenet mukanaan tuovat. Eikä tullut mieleenkään, että valmistautuisimme juhlimaan tätä päivää kokonaisella juhlaviikolla Aurinkorannikolla

Lenkkeilyä oliivirinteille, vaelluspäivä Mijasin vuorella, itse vedetty laulu- ja vaellusilta, koko päivän itsenäisyyspäiväjuhlinta, Torremolinosin ja Malagan jouluvalot, Tuomasmessu, kuoron joulukonsertti – eikä tuokaan ihan riitä. Samalla siivosimme asuntomme lähtökuntoon ja lensimme lopuksi kotiin. Jotenkin sanoisin, että meidän näköinen juhlaviikko.

Adventtisunnuntai ja Hoosianna

Adventtisunnuntai on Suomessa vuoden suosituin kirkkopyhä. Myös Los Bolichesin kirkko oli täpötäynnä, kun Aurinkorannikon suomalainen seurakunta lauloi Hoosiannaa. Juha lauloi kuorossa parvella, Aila otti kuvan penkistä lähellä alttaria. Kun tutustuimme, lauloimme samassa kuorossa.

 

Maanantaina Perianaan

Perianasta lähdettiin hankkimaan tuliaisia neljän lapsemme perheille.  Se ei ollut vierailulistallamme ensimmäistä kertaa. Se on oliivipuita kasvavien rinteiden keskellä oleva viehättävä kylä, josta saa yhtä seudun parhaista oliiviöljyistä San Isidron tehtaalta. Öljyt kävimme ostamassa nytkin. Ranskalainen vuokraemäntämmekin, joka on taitava kokki, sanoi käyneensä hakemassa näitä öljyjä 70 kilometrin matkan päästä, eli kai nämä sitten ovat matkan arvoisia.

Perianaan on kiva lähteä myös vaeltelemaan.  Yllättäen olemme ihan viime vuosina keksineet molemmat tykkäävämme vaeltelusta. Oliiviöljyostosten   jälkeen parkkeerasimmekin auton hautausmaan viereen ja lähdimme kävelemään. Olimme valmiiksi etsineet Wikilocin reiteistä noin 12 kilometrin kierroksen, jota lähdimme seuraamaan. Joulukuun helle yllätti meidät kuitenkin kunnolla. Emme kävelleet kauaksi, palasimme takaisin ja nautimme lämmöstä ja maisemista.  Koko jutun reissusta voit lukea täältä: ”Voihan Periana! Kolme valloitusyritystä.”

 

Tiistain vaelluspäivä Mijasin vuoren yli Mijasin lähteelle

Eipä juuri ole ollut tarvetta viime aikoina enää käyttää herätyskelloa, mutta nyt piti laittaa oikein kello herättämään, että ehdimme Torremolinosista yhdeksäksi Fuengirolan bussiasemalle  Lähivuorten vaeltajien mukaan. Mijasin huoltoaseman liikenneympyrän pysäkiltä lähdettiin yli 30 hengen porukalla kävelemään ylös vuorelle Oton ja Jussin luotsaamina. Aurinko paistoi, takki piti taaskin riisua reppuun, ja matka eteni verkkaisesti ja rennosti.

Mijasin kylä oli kohta kaukana alhaalla. Nämä hetket ovat aivan parhaita vaeltamisessa. Ylös nousemisen vaiva unohtuu sekunnissa, kun katsoo taakseen sinne, mistä juuri tuli.

Pidimme ensimmäisen evästauon alaskin näkyvän louhoksen reunalla. Ihan näin lähellä tätä maisemaa emme olleet aikaisemmin olleetkaan.

Vielä jatkettiin ylämäkeen, kunnes alettiin tulla vuoren toiselle puolelle. Polulta näki pitkälle vuoriston pohjoispuolelle.

Näihin kohtiin päivässäni voisin pysähtyä aina pitkäksi aikaa. Tuota näkymää vain katsoo, katsoo ja katsoo. Tässä kohtaa emme nauti yhdessä. Juha ei tule kovin lähelle sitä kohtaa, jossa rotko alkaa. Erilaisuuden ymmärtäminen on osa yhteistä matkaa.

Tähän kyllä pysähtyivät muutkin.

Katselimme kyliä ja osoittelimme mikä on mikäkin: Alora, Pizarra, Alhaurin Al Torre – oli kiva paikallistaa kohteita, joissa oli käynyt.

Sitten matkamme jatkui vuoren toiselle puolelle alamäkeen.

Ja lopulta oltiin Mijasin lähteellä. Kävelimme vielä pikkuisen eteenpäin levähdysalueelle, jossa oli pöytiä evästaukoa varten. Vertailimme naureskellen erilaisten askelmittareiden antamia lukemia. Siinä ne seitsemän kilometrin paikkeilla pyörivät. Wikiloc tarjosi minulle lukemaa 7,34 km. Vähän keventyneillä repuilla edessä oli sama sitten takaisin.

Päivästä oli tullut vähän pitempi kuin odotimme. Olimme takaisin Torremolinosissa vasta viiden maissa illalla. Mutta eipä tuo haitannut. Näissä Lähivuorten vaeltajien retkissä hieno puoli on verkkaisuus ja mukava ystävällinen seura. Ei todellakaan kiirehditä minnekään. On aikaa maisemille ja tauoille. Ja tällaisen porukkavaelluksen jälkeen olemme taas oppineet uusia paikkoja ja reittejä, joille voi palata kahdestaankin. Ensi kerralla voisimme ehkä ajaa ylös parkkiin louhoksen lähelle asti ja jatkaisimme kävelyä Mijasin lähteeltä vielä pitemmälle. Lähivuorten vaeltajien toiminnasta voit lukea lisää täältä: ”Lähivuorten vaeltajat – hienoa vapaaehtoistyötä Fuengirolassa.”

Matkalaulujen ja vaellusten ilta keskiviikkona

Viime keväänä pidimme Seurakuntakodilla illan, jossa lauloimme yhdessä elämän matkasta kertovia lauluja ja samalla näytimme kuvia omista retkikohteistamme. Kun tänä syksynä tulimme Aurinkorannikolle ja vanhat tutut näkivät meidät, meiltä saman tien pyydettiin uutta iltaa samalla teemalla. Se oli sekä yllätys että mieluinen yllätys. Ainahan Juha mielellään kitaran käteensä ottaa ja Aila matkakuvia näyttää. Olemme löytäneet yhteistä tekemistä kumpikin omalla tavallamme.

 

Keräsimme siis kuvat, nuotit ja sanat Power Point -tiedostoksi seinälle heijastamista varten ja kirjoittelin käsin käyntikortteja blogin osoitteesta ja Facebook-sivusta, joilta sitten löytyy lisätietoja vinkkaamistamme paikoista, esimerkiksi karttoja, reittejä, kuvia ja fiiliksiä.

Tällaisissa tilanteissa aina vähän jännittää, tuleeko ketään, laulavatko ihmiset, tuleeko vuorovaikutusta, kysymyksiä ja kommentteja. Turha pelko, saimme ihanan yleisön, joka eli mukana, lauloi, osallistui ja moni jatkoi keskustelua vielä senkin jälkeen, kun viimeinen laulu oli laulettu. Jäi todella hyvä mieli illasta. Toivomme kovasti, että kirjoittamistamme jutuista löytyy inspiraatiota lähteä meidän vinkkaamiimme kohteisiin, joista itse olemme nauttineet ja kirjoittaneet, esimerkiksi

Cabopinon ja Calahondan lankkupoluille

Malagan vuorille

Refugio de Juanarin kansallispuistoon

Guaron tai Colmenarin mantelipuurinteille helmikuussa

Casarabonelaan

Comaresiin

Tai löytää uusia tapoja nauttia kaikkien turistien tuntemista paikoista, kuten esimerkiksi

Marbellasta tai

Mijasista tai

Malagasta tai

Caminito del Reystä

Illan antia emme kauan ehtineet keskenämme sulatella, koska seuraava päivä oli täynnä itsenäisyyspäivän juhlintaa.

 

Torstai – Suomen 101. itsenäisyyspäivä Aurinkorannikolla

Aurinkorannikon Suomi-yhdistykset järjestävät itsenäisyyspäiväjuhlat vuorovuosin. Tänä vuonna järjestäminen oli Torremolinosin Kymppipaikan vastuulla. Juhlat siis järjestettiin Torremolinosin Kongressipalatsin suurissa saleissa. Kymppipaikan Pertti ja Ulla Sirviö  olivat kantaneet päävastuun varsinaisen juhlan suunnittelusta ja sen kantava teema oli yhdistää espanjalaista ja suomalaista kulttuuria.

Teema alkoi hauskasti jo pihalla. Suomen, Espanjan ja EU:n liput liehuivat appelsiinipuiden seurassa.

Ennen pääjuhlaa oli tietysti suomalainen juhlajumalanpalvelus. Tässä kuvassa johtava pappi Timo Sainio ja tämän vuoden talvipappi Kaisa Kariranta sekä Aurinkorannikon kuoro, jossa äärimmäisenä oikealla takarivissä Juha tenorina.

Aurinkorannikon kuoro esiintyi myös pääjuhlassa.

Juhlapuheet olivat hyvin ennalta arvattavia: Europarlamentaarikko Henna Virkkunen, Suomen Madridin konsuli Katariina Hautamäki-Huuki ja Torremolinosin kaupunginjohtaja Jose Ortiz olivat jokainen Wikipediansa lukeneet: Suomen itsenäisyyspäivä osuu samalle päivälle kuin Espanjan Dia de Nacionalidad, eli perustuslain päivä, Espanja oli ensimmäisiä maita, jotka tunnustivat Suomen itsenäisyyden ja Torremolinosissa asuu tuhansia suomalaisia. Kaupunginjohtaja sanoi lisäksi myös tykkäävänsä suomalaisista, jotka ovat hyviä tekemään yhteistyötä.

Espanjalainen ja suomalainen kulttuuri sekoittuivat villeimmin musiikkiesityksissä. Osaatko kuvitella, miten flamencoa tanssitaan, kun Aurinkorannikon koulu säestää laulamalla ”Kalliolle kukkulalle”? En minäkään, mutta nyt olen sen nähnyt.

Tai kuvittele, miten espanjalainen huippupianisti Diego Suarez tulkitsee Myrskyluodon Maijaa. Kuulosti huomattavasti temperamenttisemmalta kuin Lasse Mårtensonin ilmaisu.   Sama Diago Suárez säesti myös laulaja Hannu Lehtosta ja  vuoden 1992 tangoprinssi lauloi itsensä suoraan suomalaisiin sydämiin. Suomalais-espanjalainen Zambra Duo Flamenco taas oli eniten espanjalainen tässä juhlassa.

Yksi puuttui. Kukaan ei kätellyt mitään jonossa kävelijöitä. Niinistön tervehdys ulkosuomalaisille nähtiin pariminuuttisen videon muodossa.

Asetelma taas oli perinteisen suomalainen. Yleisö istui harvakseltaan isossa salissa, takapenkeissä enemmän yleisöä kuin edessä. Tuolla kaukana edessä laulaa tässä kuvassa Aurinkorannikon koulun kuoro, jonka esitykset saivat silmäkulmat kosteiksi. Koulukuorot  ovat yhteisellä matkallamme olleet läsnä aina. Joko Juha on niitä johtanut tai omat lapsemme ja lastenlapsemme ovat olleet laulamassa.

Kongressipalatsin juhlan jälkeen bussilasteittain väkeä lähti takaisin Fuengirolaan, parinkymmenen kilometrin päähän. Fuengirolan porukat jotenkin harvoin jäävät Torremolinosiin. Juhlitaan suomalaisuutta ja suomalaisia juhlia ennemmin Fuengirolan tutuissa suomalaisravintoloissa.

Me suuntasimme Torremolinosin keskustaan Kymppipaikan illalliselle. Aina ihmettelemme ihaillen, miten paljon näissä ympyröissä suomalaiset vapaaehtoiset tekevät juhlien eteen töitä. Näitäkin illallisannoksia ja kattauksia oli joukko tehnyt pari päivää. Kyllä tuntui olo niin sinivalkoiselta suomalaiselta. Niin kyllä pitääkin, yhtenä päivänä vuodessa on  aivan oikein olla niin isänmaallinen ja Suomen lipun värinen kuin pystyy.

Meidän iltamme hauskin osa alkoi sillä kohdalla, kun laulaja Hannu Lehtonen valitteli, että jäivät Sibeliuksen nuotit matkalle, ja kun espanjalainen Diego ei osaa suomalaisia joululauluja ulkoa, niin hän joutuu nyt laulamaan ilman säestystä ”En etsi valtaa loistoa.” Juha keksi heti, että säestäjä tuohon lauluun löytyy kyllä, ja kansa riemuitsi, kun täysin improvisoitu duo aloitti tuon kaikkien suosiman ja tunteman joululaulun.

Sitten laulaja keksi, että otetaan saman tien pari suomalaista valssia ja väki pääsi tanssimaankin.

Kyllähän tämä tämmöinen kuuluu Juhan vahvuusalueisiin, mutta harvemmin hän itse oma-aloitteisesti noin reippaasti tarjoutuu duuniin, vaan odottaa ennemmin, että joku huomaa kysyä. Juha joutui kyllä juomaan kahvin kanssa minunkin konjakkini, ehkä se rohkaisi riemuitsemaan.

Viimeinen hauskuus koettiin sitten kadulla, kun kävelimme käsikynkkää juhlista asunnollemme. Espanjalaiset naiset pysähtyivät Juhan eteen hymyillen ja sanoivat: ”Elegante!” Ehkä Hugo Bossin musta puku, valkoinen paita ja rusetti olivat sittenkin harvinainen näky jopa espanjalaisten oman kansallispäivän illassa. Kaupan kassakin hymyili ylättyneen oloisena jo sisään tullessamme saati sitten siinä ostoksia laskuttaessaan.

 

Perjantai – Torremolinos valmistautuu jouluun

Viimeksi Torremolinosissa ollessamme myöhästyimme tammikuussa sopivasti kaupungintalon seimen näkemisestä, mikä jäi pahasti harmittamaan, koska se on oikeasti hieno ja kuuluisakin. ”Mistä sää kaikki tommoset keksit?” kysyi Juha silloin, mutta näin se aina on ollut, minä keksin kivoja paikkoja ja Juha kulkee mukana. Kävelimme nyt  siis kaupungintalolle heti aamupäivällä. Puoli aulaa oli rakennettu seimiasetelmaksi ja se kertoi koko joulun kertomuksen alusta loppuun, Bethlehemin hyörinästä ja arjesta, jonka keskelle jossain matalassa majassa syntyi lapsi, jota paimenet ja tietäjät (täällä kuninkaat) tulivat ihmettelemään ja joka lopuksi joutui pakenemaan saman tien Egyptiin.

Taitavat rakennelmat ja hahmot olivat todella vaikuttavia. Olimme onnekkaasti paikassa juuri ennen, kuin sinne tuli isompia ryhmiä katselemaan, niin ehdin ottaa rauhassa kuviakin. Juha jo odotteli aulan penkillä, kun en olisi malttanut lähteä tuolta ollenkaan. Olen monta kertaa kysynytkin, haluaisiko Juha matkustaa sellaisen naisen kanssa, jolla ei olisi kameraa. Kuulemma ei. Parempi, että jää edes kuvia, että muistaa, missä on ollut.

Seimiä ja valoja näkyy tosiaankin joka paikassa. Huomattavasti   vähemmän olemme nähneet joulupukkeja tai tonttuja. Muutama joulupukki on ollut pyrkimässä sisään parvekkeen kautta.

Parvekkeille ovat kiivenneet myös kolme kuningasta, jotka loppiaisena tuovat joulun lahjat. Kuva on luvalla lainattu ystäväni Annun Facebook-päivityksestä, meidän tiellemme ei näitä kuninkaita sattunut.

 

Espanjalaiset keskittyvät joulukoristeluissaan seimiin ja valoihin, jotka molemmat ovat hyvin näyttäviä ja taitavasti toteutettuja. Perjantai-illalla kävelimme kuoroharjoitusten jälkeen Torremolinosin keskustaan joulukadun avajaisiin. Keskustan kävelykatu on juuri käynyt läpi ison remontin ja vielä edellisen illan näkymien valossa epäilimme, että joulukadun avajaisissakin jotain olisi kesken.

Mutta eipä ollut enää kesken. Sen sijaan pari muuta hauskaa yllätystä koettiin. Kaupunginjohtaja näytti puhetta pitäessään bongaavan lähellä seisovan yleisön joukosta suomalaisen joulupukin, joka edellisenä iltana oli Kymppipaikan juhlissa istunut pianon ääreen. Niin usein hän selvästi katsahti Juhan suuntaan ja näytti hymyilevän. Ja olihan kaupunginjohtaja ollut meidän illassamme läsnä koko ajan itsekin.

Toinen yllätys odotti Torremolinosin kaupungin nettisivuilla. Komeasti oli sinnekin kuvaan bongattu suomalainen joulupukki, joka erottuu espanjalaisyleisöstä muita päätä pidempänä. Ensi kerralla houkuttelen Juhan laittamaan tonttulakin päähän, niin varmasti tulee muutakin julkisuutta. Tunsimme nytkin olevamme melkein julkkiksia.

Jouluvaloshow oli näyttävä. Musiikin tahdissa viereisen pankin seinään heijastui kaikenlaista jouluista, kuten esimerkiksi hyvän joulun toivotus aika monella kielellä. Torremolinos on ulkomaalaisten turistien suosiossa.

Sitä ihmettelimme, että Aurinkorannikonkin joulun kuvituksessa oli hyvin paljon talvisia elementtejä, esimerkiksi lumihiutaleita, joulupukki, poroja, ja jopa talvisia maisemia.

Kuusi sen sijaan oli sama kartio kuin kaikkialla muuallakin. Hienot valot ja kuusen sisään voi kävellä fiilistelemään. Tässä juhlassa sieltä purkautui kuusen eteen rajatulle aukiolle tyttöjen muodostelmaluisteluesitys. Toki rullaluistimin.

Joulukadun yllä oli näin näyttäviä valoaiheita.

Teki melkein mieli ostaa kojuista erilainen joulukukka.

Lapsiperheet jonottivat joulupukin kotiin valokuvaa varten. Nappasin tämän salakuvan mökin takaa ikkunasta. Niin teki moni muukin.

Calle Miguelille houkuteltiin ostoksille näin:

Kauppojen ikkunat pursusivat vaatteiden, kenkien ja matkamuistojen lisäksi kaikenlaista joulunväristä ja jouluista tavaraa.

Plaza de la Nogalerankin suihkulähde näytti entistäkin juhlallisemmalta.

Ja Avenida Palma de Mallorcan yllä toivotettiin hyvää hanukkaa.

Olipa kiva olla Torremolinosin joulukatuhulinassa!

Lauantaina Benalmadenan kautta Malagan jouluvaloihin

Näimme mainoksen tällaisesta tapahtumasta:

”Benalmádenan ”Plaza de la Mezquita” -aukiolla juhlitaan joulua kansainvälisissä merkeissä 8.12. kello 11–23. Myös Suomi on mukana tapahtumassa, ja Suomen kojulta saa muun muassa glögiä ja joulutorttuja. Myös joulupukki saapuu paikan päälle! Suomen osastosta vastaa Benalmádenan suomalaiset ry. Yhteensä mukana on 25 maata esittelemässä jouluperinteitään.”

Tämä ei vastannut mitenkään ennakko-odotuksiamme, olipahan rivi kadunvarteen pystytettyjä myyntikojuja, joissain leivonnaisia tai karkkeja, joissain käsitöitä tai muuta tavaraa. Suomalaiskojua emme edes nähneet. Jäivät joulutortut maistelematta.

No, junalla pääsi kätevästi sieltäkin jatkamaan Malagaan illaksi jouluvaloja ihailemaan. Olimme luulleet maistelevamme jotain noilla markkinoilla, mutta kun ei mitään ollutkaan, oli pikkuisen nälkä, kun kävelimme asemalta Calle Larioksen suuntaan. Väkeä oli liikkeellä paljon, joten rauhallisesta ruokailuhetkestä oli aika turha haaveilla ja sitten eksyimme hauskaan paikkaan. Murokahvilaan. Listassa oli murojen lisäksi myös salaatteja ja leipiä, joten aikuisempaankin makuun löytyi kelpo syötävää espanjalaisten lapsiperheitten keskellä. Lapsiperheitten meno ja meininki palautti  elävästi mieleen omat jälkeläiset. Oli helppo kuvitella, miten innostuneita varsinkin pikkupojat olisivat olleet tällaisessa paikassa. Ennen kuin lähdimme pois, ovelle oli jo ehtinyt kertyä aikamoinen jono.

Malagan jouluvalot eivät pettäneet tälläkään kertaa. Pysähdyimme lähettelemään pieniä videoita lastenlasten WhatsApp -ryhmään. Heti tuli vastaukseksi peukutuksia ja OMG-viestejä. Calle Larios on aina upeasti valaistu ja muillakin kaduilla on näyttäviä valoja. Calle Larioksella on myös valojen ja musiikin avulla toteutettu valoshow kolme kertaa illassa, ja ainoa huono puoli siinä on, että väkimäärä on silloin vielä hirmuisempi kuin silloin, kun vain valot palavat. Mutta siitä huolimatta en jättäisi näiden valojen ihailemista väliin. Sen shown voi katsoa myös Malagan turistitoimiston sivuilta.

Tässä yksi näkökulma Malagan jouluvaloihin. Älä tule autolla.

Lasten ihanat valoilla koristellut ilmapallot loivat lisää tunnelmaa.

Itse Calle Larios oli taas käsittämättömän upea.

Ja ympäröivien aukioiden joulukuusikartiot olivat jälleen taidokkaasti valaistuja.

Samoin keskustan muutkin kadut.

 

Sunnuntaina auringonottoa parvekkeella ja aurinkoinen tuomasmessu. 

Vilkkaan viikon  ei ihan välttämättä olisi tarvinnut johtaa sunnuntailöhöilyyn, mutta niin siinä kävi, kun aurinko alkoi paistaa niin kutsuvasti parvekkeelle. Emme normaalisti oikeastaan koskaan rupea auringonottoon, eikä sellaista ikinä ole ollut tarjolla joulukuun 10. päivä. Tulipahan lähes uusi kokemus, kun lämpömittari kohosi kolmosella alkaviin lukemiin, ja taivas oli niin sininen. Otin taas yhden ”Kaikki on kaunista sinitaivasta vasten” -kuvistani. 

Ihan rauhassa siivosimme pari paikkaa asunnostamme. Keittiö alkoi sitten olla lähtökunnossa, tuliaiset oli kääritty matkalaukkuun ja parvekekin tuli lakaistua. Vuokraemäntämme on joka kerta antanut palautetta ja kiittänyt, että meidän jälkeemme ei tarvitse edes siivota, ja tähän pyrimme nytkin. Olemme löytäneet sattumalta kivan, edullisen ja meille sopivan lomakodin, joten kiitollisina teemme oma osamme.

Seuraavaakin lomajaksoa tässä asunnossa meille on jo tarjottu.

Keskityin siinä aurinkoisella parvekkeella hellemekko päällä tonttuaskarteluihin. Sekin toi mieleen muistoja yhteisestä taipaleestamme. Meille on aina ollut tärkeää osallistua lähiyhteisöjemme  toimintaan, kantaa vastuuta, järjestää ja osallistua. 80-luvulla muutettuamme uudelle asuinalueelle uuteen vastarakennettuun taloon lähdimme parin naapurin kanssa innokkaasti järjestämään yhteistä sosiaalista toimintaa sekä taloon ja asuinalueeelle että seurakuntaan. Juha oli tilapäisenä kanttorina, taloyhtiön kerhohuoneessa järjestettiin lauluiltoja ja juhlia, itse pidin nukkekursseja ja milloin mitäkin. Tuo kaikki on toimintaa, josta iloitsemme vielä nytkin eläkkeelle jäätyämme. On kiva tuntea itsensä tarpeelliseksi,  jos vain tilaisuus annetaan.

Auringonoton jälkeen kävelimme Montemar Alton juna-asemalle ja juna vei Fuengirolan seurakuntakodille aurinkoiseen tuomasmessuun.

Tuomasmessu järjestettiin Aurinkorannikon seurakunnassa ensimmäisen kerran. Iloitsimme siitäkin, koska se oli meille tuttu asia. 90-luvun alussa Juha ja lapset säestivät Pasila-messun samalla konseptilla kerran kuussa.

Maanantaina pakkailua, siivoilua, auringonottoa

Kun kerran päästiin löhöilyn alkuun, löhöttiin sitten kunnolla. Pitäähän sitä opetella tässä elämänvaiheessa jotain uuttakin.

Tiistaina kuorokonsertti ja haikeat hyvästit

Mikä juhla! Varsinkin tunnelmaltaan. Aika moni varmisti, että Juha varmasti tulee takaisin ennen kevätkonserttia.

Keskiviikkona kotiin, torstaina totuttelua 

Kaikki se rutiini, jonka jo osaamme: auton palautus, lento ja lyhyt kotimatka kentältä kotiin. Laukut olivat tyhjät alle tunnissa ja tavarat suunnilleen paikoillaan. Ja kun jääkaappi oli täydennetty S-marketista, ensimmäiset lastenlapset olivatkin jo paikalla tarkistamassa, olivatko mummi ja taata tuoneet jotain mielenkiintoista tuliaisiksi.  Torstaina sitten ilmestyi muutama lisää maistelemaan espanjalaista turronia.

Perjantaina juhlaputki jatkui

Aivan upea Tapiolan kuoron konsertti!

Lauantai juhlapäivämme

Tänään olen viimeistellyt tätä juhlaviikon kuvausta, katsellut kuvia ja kirjoitellut. Iltapäivällä tapasimme loput lastenlapset, jotka tarjosivat upean tanssikoulun joulunäytöksen.

Mutta päivän paras päätös oli illan konsertti. Club For Fiven joulukonsertissa olemme olleet vähintään kerran joka joulu. Kiitos ihanuudet, että kuulutte elämäämme.

Elämä ei todellakaan ole aina juhlaa, mutta silloin kun se on, on niin kiva juhlia.

Olitko sinä mukana jossain Aurinkorannikon joulunalusajan juhlissa? Oltiinko samoissa? Vai olitko muualla?

 

 

 

Voihan Periana! Kolme valloitusyritystä

Perianan pieni kylä on yksi Axarquian alueen tärkeistä oliiviöljyn tuottajista, ehkä jopa tärkein. Lisäksi se on nätti, sen rinteillä risteilee mukavia reittejä patikointiin ja oliivirinteet tarjoavat mukavia näkymiä ympäristöön.  Kiinnostaa siis!

Ensimmäinen yrityksemme valloittaa Perianan kylä alkoi näyttää mahdottomalta jo sinne ajaessamme. Oli pakko pysähdellä ja ottaa kuvia Viñuelan turkoosista järvestä. Järven ympäri olisi löytynyt kävelyreittikin, pituus 16 km. Ehkä joskus toiste. Tuntui kyllä siltä, että näköalat järvelle jostain ylempää olisivat parempi vaihtoehto.

Toinen pysähdys oli Perianan turisti-infon kohdalla. Näköalatasanteelta näkyi jälleen järvelle.

Info on auki noin kerran viikossa, mutta meille sattui hyvä tuuri. Infon viereisessä salissa oli menossa espanjan tunti paikallisille briteille, ja sekä ryhmä että sen opettaja ottivat iloisesti asiakseen neuvoa paikalle pöllähtänyttä turistipariskuntaa.  Ei pitänyt jättää väliin kirkkoa, kylää, näköalatasannetta eikä varsinkaan oliiviöljytehdasta, jolla oli myös myymälä. Kaikki suoritettiin ohjeiden mukaan ja oliiviöljytuliaisetkin käytiin ostamassa.

Perianassa ei mitään muuta erityistä nähtävää olekaan, mutta siellä on helppo saada kosketus paikalliseen elämään ja ihmisiin, kuten mekin jo tullessamme olimme kokeneet. Siellä kiertelevät myös ruokaa myyvät autot, joista voisi kyläteillä ostaa leipää tai muuta, mutta näitä emme nyt nähneet.

Perianan ympäristössä asuu jonkin verran ulkomaalaisia, eniten saksalaisia ja englantilaisia. Kiinteistöjen hinnat ovat täällä edullisia ja alue kuuluu olevan suosittu luonnonmukaisempaa elämää suosivien joukossa.

Meidän virhearviointimme tällä retkellä oli vaatetus. Ei tullut takkia mukaan ja päivä oli jotenkin ennätyskylmä ja tuulinen maaliskuiseksi päiväksi. Kylä on noin 500 m korkealla meren pinnasta, joten kylmempää siellä voikin talvella odottaa. Vilutti ja vilutti, juuri ja juuri tarkenimme astua ulos autosta tutustuaksemme kirkkoon ja pikkukatuihin, mutta patikkapoluille ei tehnyt yhtään mieli, vaikka olimmekin nähneet houkuttelevia kuvia satoja vuosia vanhoista oliivipuista ja muusta kauniista.

Jatkoimme matkaa pohjoiseen muutaman kilometrin päässä olevaan Guaron kylään. Pieniksi muuttuivat tiet, mutta maisemat palkitsivat edelleen.

Tässä tilanteessa meitä houkutteli jäädä kylään syömään. Eikä se huono idea ollutkaan, vaikka ravintolassakin paleli. Suosittelen, ruoka oli hyvää. Ravintola oli siis El Caseron del Guaro El Guaron kylässä.

Jos olisi ollut kiva sää, tai meillä takit, yksi hyvä idea olisi ollut jättää auto siihen ravintolan isolle parkkipaikalle ja lähteä vaeltamaan paikallisia pikkuteitä. Reittejä lähtee mm. Pulgariin, Alfarnateen, Perianaan ja Ventas de Zafarayaan. Ja jo parkkipaikalta oli upeat maisemat.

Ja taas pelastauduimme auringon lämmittämään autoon. Ei ulos, vaan kartta esille ja auton nokka kohti pikkuteitä Mondron, Riogordon ja Colmenarin suuntaan.

Eihän se matka nopeasti mennyt. Auto oli vähän väliä parkissa ties milläkin levikkeellä, kun vuorimaisemat taas vaativat kuvan ottamista. Ja pitäähän kuskinkin päästä vähän vilkuilemaan ympärilleen.

Viimeinen matkaetappi, eli tie A-7000 Colmenarista Malagaan oli yhtä hidas. Auringonlasku ja maisemat vain ovat täysin lyömätön yhdistelmä.

Viimeisessä kuvassa näkyy jo meri Malagan takana.

Saman tien päätimme, että Perianaan mennään joskus uudestaan.

Toinen yritys

Toinen matkamme Perianaan toteutui vasta vuoden kuluttua. Ohitimme ilman pysähdyksiä ja kuvia Viñuelan maisemat ja pysähdyimme vasta ensimmäisellä näköalatasanteella turisti-infon viereen. Eihän se auki ollut nytkään, mutta seinällä oli kartta ja viisi vaellusreittiä. Päätimme ottaa käyttöön kännykässäni olevan Wikiloc-sovelluksen ja ladata koodina yhden reitin ohjeet siihen. Hyvin latautui. Silti tykkäisin enemmän ihmisistä ja papereista kuin QR-koodeista infon seinissä.

Ajoimme auton reitin alkuun ja lähdimme ihan luomusti omin jaloin kävelemään oliivipuiden keskellä kulkevaa pikkutietä.

Perianan vaellusreitit ovat avoimia ja melko tasaisiakin. Niiltä ei ilman ohjeitakaan olisi ollut helppo eksyä. Näkymät palkitsivat taas. Järvi sopii aina suomalaisen silmään erinomaisesti.

  

Rinteillä oli oliivien kerääminen meneillään. Reippaat nuorukaiset vilkuttelivat meille ja kehottivat ottamaan kuvan. Senhän teimme mielihyvin.

Istahdimme rauhassa yhden oliivipuun alle ja avasimme eväsrepun.

Reitin lopussa piti kiivetä kylään samaa tietä, jota autot saivat ajaa kahdeksaakymppiä. Tämä kohta ei ollut kiva. Ei ollut edes pientareita.

Katsottiin Wikilocin kartasta, että rinnettä kiipeämällä voi oikaista autolle. Kännykän reittiopas huomautti heti, että emme olleet reitillä, mutta näytöltä näkyi kartta, jossa oli jopa jokin polun tapainen, niin annoimme oppaan kilkutella. Opas oli kyllä osin oikeassa, olimme rinteessä, joka oli aika jyrkkä ja lisäksi maaperä oli vähän pehmeää ja märkää, joten ei paras mahdollinen. Mutta auto löytyi ja kaikki oli hyvin.

Kävimme vielä pyörähtämässä San Isidron oliiviöljypuristamon myymälässä hankkimassa tälläkin kertaa oliiviöljytuliaisia. Ei ehkä ole edes liioiteltua kutsua tätä tuotetta nestemäiseksi kullaksi. Paikallinen lajike Verdial on monen mielestä sitä parhainta.

Vasemmalla olevissa moottorisahoissa on pitkä sauva, jota käytetään täristelemään oliiveja puun alla olevalle matolle. Kaikilla näkemillämme oliivinkerääjillä ei onneksi ollut näitä moottorikäyttöisiä välineitä, niin saimme nauttia myös maaseudun rauhasta.

Auringon jo laskiessa ajoimme lyhintä ja nopeinta reittiä takaisin Vélez-Malagan ja rannikon A-7 tien kautta, emmekä lähteneet katselemaan maisemia kuten ensimmäisellä kerralla.

Ja mennäänkö vielä uudestaan? Reittejä vaelteluun ainakin riittäisi, luulenpa, että kolmaskin yritys olisi paikallaan.

Kolmas kerta

Ja tulihan se. Katselimme etukäteen Wikilocin reittiversioita Perianan ympäristössä ja päädyimme Perianan läntisiä rinteitä kiertelevään 12 kilometrin reittiin.

Menimme ensin oliiviöljytehtaalta hakemaan sopivat tuliaiset kotiin ja sitten ajoimme Perianan länsilaidalla olevan hautausmaan eteen.

Paikka oli loistava. Löytyi vapaa ja väljä parkkipaikka, penkki eväiden levittelyä varten ja vielä vessakin, mikä on aika yleistä näillä espanjalaisilla hautausmailla.

Lähdimme rinteille tuolta kadun päästä. Melkein heti huomasimme, että emme me tänäänkään valloita Perianaa niin kuin olimme suunnitelleet. Tie oli hyvä kävellä, se oli pieni autotie, jolla ei paljon ollut liikennettä. Maisematkin olivat hienot. Siis missä vika? Aika uskomatonta, mutta näin joulukuun alussa meille sattui niin lämmin hellepäivä, että pitkän kävelylenkin tekeminen tuntui aivan liioittelulta. Käännyimme takaisin parin kilometrin jälkeen ja otimme rennosti hienossa maisemassa.

Rinteille näkyi jopa Comaresin kylä, jossa olimme muutama päivä sitten. Matkaa tuonne korkealle mäelle on kuvanottopaikasta viitisentoista kilometriä.

 Kävelimme takaisin ja nautimme kauniin hautausmaan varjoista ja rauhasta.

Kaupungintalon näköalaterassi on pysähtymisen arvoinen paikka säällä kuin säällä.

Auringonlasku ei vielä uhannut pikkuteitten ajamista, joten käänsimme auton pohjoiselle reitille Riogordon, Colmenarin ja Casabermejan kautta takaisin Malagan suuntaan. Nautin näistä maisemista ihan niin kauan kuin Juha niitä viitsii ajaa.

Perianaan taitaa olla syytä mennä vielä uudelleen. Ensi kerralla ehkä ajamme sen pohjoispuolelle Guaron kylään ja patikoimme siellä lisää. Lähetin juuri tervehdyksenä vuokraemännällemme kuvan Perianan maisemista ja häneltä tuli pikainen vastaus:

”Aceite de periana es muy famosa. Fuimos una vez por alli para comprar Aceite. Es muy bonito.” Eli suositus Perianan oliiviöljystä, jota hänkin on varta vasten lähtenyt ostamaan. Pitää varmaan mennä ensi kerralla taas, jos ei muuta niin ostamaan sitä öljyä, koska se ranskalaisellekin maistuu.

Mitähän muuta Espanjasta pitäisi hankkia tuliaisiksi?