Sigulda

Kun lähdin ajamaan Tallinnan satamasta kohti Montenegroa, oli matkaa jäljellä käsittämättömän paljon. Sigulda oli automatkamme ensimmäinen meille tuntematon kohde. Jos olisin katsonut nettisivut etukäteen, en olisi huomannut sitä edes valita pysähtymiseen. Aila sanoi, että se olisi kivasti sivussa Via Balticasta, noin 50 km Riikasta itään. Ja se sopi kyllä.

Nettisivuilla on kuvia vaijerihisseistä, seikkailupuistosta ja kelkkaradasta, enkä kyllä ymmärtänyt, että Aila niitäkään olisi erityisesti etsinyt.

Mutta taas vaimoni tiesi heti ensimmäisenä matkapäivänämme pelottavan tarkkaan, mihin piti mennä.  Ihan ensimmäiseksi se kyllä eksyi Šokolade -ostoskeskuksen parkkipaikalle ihan vain vessan toivossa, mutta oli tuo paikka muutenkin ihan kiva käydä katsomassa.

Turaidan museoreservaatin parkkipaikankin se tiesi hyvin. Turaidan linna on parkkipaikasta ja turistikojuista päätellen tarkoitettu kaikille paikkakunnalla vieraileville turisteille.

Kyllä siellä parikin ryhmää oli meidän lisäksemme, näyttivät aasialaisilta, mutta väljää tilaahan siellä oli.

Linnan muurien lisäksi pääsy oli sisätilojen näyttelyihin.

Turaidan alueen puinen kirkko oli kaunis ja rauhallinen. Odotimme pienen hetken, että yksi turistiryhmä tuli sieltä ulos, ja sitten saimmekin olla sisällä yhden nunnan kanssa kolmistaan ihan rauhassa. Näytti kuuluvan turistien kierrokseen, mutta ei siellä jatkuvaa tungosta ollut.

Turaidan Ruusun legenda alkaa vuodesta 1601 ja kertoo Maija-nimisestä tytöstä, jonka Turaidan valloittaneet ruotsalaiset löysivät elossa kuolleen äitinsä sylistä. Maija adoptoitiin, ja hänestä  kasvoi niin kaunis nuori nainen, että häntä ruvettiin kutsumaan Turaidan Ruusuksi. Maija rakastui  puutarhuri Viktoriin.  Syksyllä 1620 Viktor ja Maija olivat menossa naimisiin. Vähän ennen häitä Maija sai Viktorilta kirjeen, jossa Viktor pyysi Maijaa tulemaan heidän tavanomaiselle tapaamispaikalleen Gutmanin luolalle. Luolassa ei odottanutkaan Viktor, vaan puolalainen sotilas nimeltä Adam Jakubowski,  joka halusi Maijan vaimokseen. Maija ei halunnut pettää sulhastaan, vaan valitsi kuoleman. Maija kertoi Adamille, että hänellä on taikahuivi, joka estää häntä vahingoittumasta ja pyysi kokeilemaan. Adam löi Maijaa kirveellä, ja Maija vaipui hengettömänä maahan. Illalla Viktor saapui luolaan ja löysi Maijan ruumiin. Viktoria syytettiin ensin Maijan murhasta, koska hänen kirveensä oli kiireessä jäänyt paikalle, mutta tilanteella oli todistajia,  ja hänet päästettiin vapaaksi. Viktor hautasi Maijan Turaidan linnan viereen ja istutti siihen lehmuksen.

Tämän lehmuksen vieressä parveilevat nyt turistit.  

Dainumäki-museo on latvialaiselle kansanperinteelle omistettu veistosten puisto. Se tehtiin Krišjānis Baronsin – merkittävimmän kansanlaulujen keräilijän kunniaksi. Tätä en tiennyt, kun Aila sanoi, että mennään tuonne. Luulin, että se vain halusi lisää askeleita mittariin.

Enkä minä näitten patsaittenkaan tarinaa tiedä. Aika kummallisia olivat. Tuon traktorin merkin tunnistin. Se on amerikkalainen John Deere. Siis amerikkalaisavusteista nurmikonleikkuuta latvialaisessa puistossa.

Ihan mukavan värisiä talon päätyjä myös.

Sigulda on Gauja-joen luonnonpuiston keskellä. Ei ollut yllätys, että Aila halusi pois autosta ja kävellä jokisillan yli. Sillä mitään väliä, löysinkö itse jostain parkkipaikan. No, ajoin sivuun niin kauaksi jollekin pikkutielle tuonne joen varteen, että löysin. Ja sitten vain odottelin soittoa, milloin rouva on saanut tarpeekseen joen katselemisesta ja saan taas tulla tielle.

Sitten koittikin yksi totuuden hetki. Ailan valitsema majapaikka. Luulin ensin, että osoite oli vitsi. Mutta vaimo sanoi, että tavarat otetaan autosta tässä ja mennään sisään.

Kirjoitin oman jutun näistä vaimoni etsimistä lähes kolmestakymmenestä majapaikasta matkan varrella. Ei tämä ollut ainoa kummallinen. Tämän tekstin lopussa on linkki niihin kaikkiin kummallisiin hotelleihin.

Okei, majoittumisen ja välipalan jälkeen kuulin, että Siguldassa oli vielä paljon suoritettavaa.

Yksi niistä oli Siguldan evankelinen kirkko. Vähän aikaisemmin tuonne torniin olisi päässyt kiipeämään, mutta onneksi nyt ei ollut enää vähän aikaisemmin.

Ristin paikalla olleen symbolin tunnistin Saarioisten kukoksi.

Siguldassa on toinenkin linna, eikä sekään ollut vielä kiinni.

Kirkon ja linnan välisellä aukiolla oli aika mielenkiintoinen kokoelma – jotain. Ensin ajattelin, että orkesteri, mutta kaikkien työkalut eivät kyllä olleet soittimia.

Hiljaista ja rauhallista linnan ympäristössä oli. Meidän lisäksemme alueella kuljeskeli vain yksi nuori mies kamera kädessään. Etsi varmaan turistivapaita auringonlaskukuvia.

Eikä näköalapaikoilla mitään tungosta ollutkaan.

Täältä näkyi joen takana se iltapäivällä käyty Turaidan linna.

Esitteitten ulkopuolelta tarjoutui yksi sattumanähtävyys, kun paikallinen punarinta innostui poseeraamaan Ailan kameralle.

Päivästä tuli melkein täydellinen, kun hoksasin vielä yhden nähtävyyden. Tien vieressä oli ortodoksikirkko, jonka pihalla oli tällainen pienoismalli. Aila rupesi tähtäilemään sitä kameralla ja eikös sieltä pihalta halkokasan vierestä joku mies alkanut viittilöidä sitä peremmälle.

Lähdin varmuuden vuoksi mukaan. Mies avasi avaimellaan oven,  vei meidät sisälle ja selitti vuolaasti kirkon toimintaa, esineistöä ja historiaa. Näin ainakin kädenliikkeistä oletin. Sanaakaan kun meistä ei kumpikaan venäjää ymmärtänyt. Onneksi hymy ja sellaiset ovat aika kansainvälisiä. Jostain muistin lokeroista kaivoin esille kiitos ja näkemiin, niin emme ehkä vaikuttaneet ihan tyhmiltä ja epäkohteliailta lähtiessämmekään.

Ystävällisyys teki hyvän vaikutuksen. Aamulla Aila näytti kirkon kuvaa majapaikkamme emännälle ja kysyi, tietääkö hän kirkon ja miehen. Sanoi tietävänsä. Aila pyysi sitten kertomaan terveisiä ja kiittämään vielä uudelleen ja pahoittelemaan kielitaidottomuuttamme.

Siguldasta jäi hyvä käsitys. Majapaikka oli kaikesta kummallisuudestaan huolimatta oikein hyvä, paikka oli kaunis. Rautatieasemakin erikoisen värinen.

Ja ihan kiva, että Aila otti kuvia. En minä muuten muistaisi, millaisia kukkia telineissä oli tai millaisessa lammikossa sorsat uivat.

Jos joskus tulisin tänne takaisin, olisin toisenkin päivän ja vuokraisin pyörän. Tai ennemminkin ottaisin oman sähköpyörän mukaan varmuuden vuoksi. Vaimo vihjaili, että Gaujan luonnonpuisto on laajempi ja siellä voisi olla muutakin nähtävää.

Koko matkan yleiskuvaus on täällä

Kaikki matkan hotellien kuvaukset löydät täältä.

Käy tykkäämässä Facebook sivustostamme Espanjaan, Espanjassa, Espanjasta, niin saat tiedot uusista teksteistä. Seuraavat tekstit tulevat tutusti Espanjasta jälleen. Tykkäysnappula löytyy sekä ala- että sivupalkista.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Sonja | FIFTYFIFTY 2018-11-10 at 13:16

    Sympaattisen oloinen paikka tuo Sigulda! Se oli meilläkin yhtenä vaihtoehtoisista vierailukohteista, kun teimme omaa Baltian road tripiä. Siguldan sijaan me päädyimmekin Cesikseen, jossa on vähän samaa fiilistä: https://www.rantapallo.fi/fiftyfifty/2016/08/09/jyrkanteiden-ja-keskiaikaisten-linnojen-kansallispuisto/

    Nuo Gauja-joen maisemat ovat kyllä kauniit! Ja suloinen kuva myös tuosta linnusta.

    • Reply espanjaan 2018-11-10 at 20:33

      Kiitos upeasta linkistä toiseen Gauja-kansallispuiston kohteeseen. Jos joskus tarvitsen pysähdyspaikan Latviassa, harkitsen vakavasti tuota Cēsistä. Ja kiitos lintukommentistasi, se oli niin ihana ja pysähtyi paikalleen, ihan kuin olisi poseerannut.

    Leave a Reply


    Find us on Facebook