Saksasta Hollantiin Cuxhaven – Wilhelmshaven -Lutjegast – Alkmaar

Pohjois-Saksan Atlantin rannikon kohteet Cuxhaven ja Wilhelmshaven eivät olleet koskaan ennen sattuneet matkan varrelle. Ei myöskään Ijsselmeerin ja Atlantin välinen kannas tai Alkmaarin kaupunki Hollannissa. Suurin odotuksin lähdimme siis ajamaan Neuhausista rannikon suuntaan. Ja toisaalta kuvittelimme aivan epärealistisesti, että jos Hollantiin Alkmaariin on 480 km matkaa, tokihan sinne nyt kahdessa päivässä ajaa ja näkee kaiken tarpeellisen.

Cuxhaven – Vesitorni, Kugelbacke, Alte Liebe, kävelykadut, Ritzebüttelin linna, tori, Martinskirche – niin paljon nähtävää!

Cuxhaven on tärkeä satama- ja merenrantakaupunki. Tässä kohdassa tuli meidän ensimmäinen pettymyksemme. Kun lähestyimme Kugelbackea, joka on Ala-Saksin pohjoisin piste ja Elben ja Atlantin kohtaamispiste, meitä lähestyi niin rankka sadekuuro, että parkkipaikalta tornille ollut kilometrin kävely ei inspiroinut yhtään. Päätimme jättää väliin ja latasin kuvan netistä.

Samasta syystä Alte Liebe näkötornista odotettavissa oleva näkymä Elbelle ja sitä seilaaville laivoille jäi väliin. Mitä sitä sateessa. Nettikuva Wikimedia Commonsista kertoo.

Mutta näitä kohteita siis suositellaan turisteille. Tripadvisorissa ne nousevat ykkösiksi ja kuvista päätellen eivät turhaan. Kugelbacken bongasimme sitten yhden auton perästä.

Tällaisista pettymyksistä selvitään kyllä. Palasimme kaupungin torille, jossa torimyyjät peittelivät myytäviään pressujen alle. Tarjolla oli kirpputoritavaraa, matkamuistoja, käsitöitä ja maataloustuotteita.

Tämä sotamuistojen pöytä oli mielenkiintoinen. Mitaleja, pikkuesineitä ja hattuja. Näytti siltä, että lähinnä natsimuistoja toisen maailmansodan ajalta. Ensimmäisessä maailmansodassa Cuxhaven oli Zeppelin-ilmalaivojen tukikohtana.

Sateessa pistäydyimme sisälle torin laidalla olevaan Martinskircheen.

Kirkossa oli esillä paikallisia esineitä, muistoja ja muistelmia paikallisista ihmisistä ja suvuista. Myöhemminkin matkallamme kohtasimme useissa kirkoissa erilaisia näyttelyjä. Taidetta, kuvia ja historiaa. Hieno juttu.

Kirkon takana on Ritzebüttelin linna. Sisällä emme käyneet, mutta puisto ja linnanpiha istutuksineen oli mukavaa katseltavaa sateenvarjon alta. Tässä talossa oli ravintola.

Aurinko tuli jälleen esiin ja palasimme hienon vesitornin lähelle, jonka ympäristössä on Cuxhavenin kävelykeskusta ja ostoskadut. Näissä saksalaisissa pikkukaupungeissa on aina sellainen oma viehättävä siisti, koristeellinen ja hoidettu tunnelma. Kiva jaloittelu ja kahvitauko tällekin päivälle.

Tykkään kuljeskella ostoskaduilla, vaikka en ikinä mitään ostakaan. En tarvitse. Ennemmin tähtäilen kameralla kaikenlaisia koristeellisia taloja.

Nyt teimme poikkeuksen ostamattomuudesta. Kiertelimme yhden luomukaupan ja ostimme mukavanoloista mysliä pussillisen. Oli hyvää.

Famila Varel oli mukavan näköinen iso kauppa Varelin pienessä kaupungissa. Vessapysähdys oli aivan liian vähän tälle paikalle, paikkakunnalla olisi jälleen ollut pikkukatuja käveltäväksi ja esimerkiksi vuosituhannen alussa rakennettu kirkko.

Meille jäi muistoksi vain tällainen sattumanähtävyys parkkipaikan reunalla ja jatkoimme matkaa Wilhelmshavenin suuntaan.

Wilhemshaven – Rosarium

Lyhyt poikkeaminen Wilhelmshaveniin oli ihan virhearviointi. Merenkulun merkkipaikka tarjosi aivan liian paljon nähtävää, että sitä olisi voinut tehdä parissa tunnissa. Se aika kului jo ensimmäiseen kohteeseen eli Stadtparkin Rosariumiin.

Vaelsimme puiston käytäviä ainakin kaksi tuntia, joimme kahvit termaristamme ja otin satoja kuvia. En näytä kaikkia, ehkä jaksat nämä. Jos et tykkää ruusuista, skrollaa nopeasti alaspäin…

 

Wilhelmshavenin muut nähtävyydet jäivät täysin koluamatta. Päätimme palata paluumatkalla ja jäädä ainakin pariksi yöksi tähän löytämäämme kohteeseen. Näin teimme ja kirjoitan Wilhelmshavenista oman tekstin myöhemmin.

Pihamökki Lutjegastissa

Seuraava etappimme olikin sitten jo Hollannin puolella. Lutjegast -nimi ei sano kellekään yhtään mitään, mutta onneksi navigaattori tunsi sen.

Olimme nähneet tällaisen edullisen majapaikan Booking.comin sivustolla, emmekä pystyneet vastustamaan kiusausta.

Jos joku muu innostuu, tässä nimi Landelijk genieten (55€/yö). Suosittelen!

Parkkeerasimme auton aidan taakse ja luikahdimme pensasaidasta sisään saamiemme ohjeiden mukaan.

Saamiemme ohjeiden mukaan Juha näpytteli koodin avainboxiin, mutta sitten emme osanneetkaan edetä. Soitin isännälle, joka oli minuutissa paikalla, näytti ystävällisesti systeemit ja paikat ja toivotti tervetulleeksi. Hänen oma kotinsa oli samassa pihapiirissä, eli löytämämme majapaikka oli söpö pihamökki.

Sisätilat olivat yllättävän modernit.

Terassille olisi tietysti voinut jäädä istuskelemaan, mutta Juhan selkälihakset toivoivat kevyttä jumppaa ja niin lähdimme kylätielle asianmukaisin varustein. Juhalla sauvat ja minulla kamera.

Ei ketään missään. Ikkunoitten takaa näkyi valoa. Menossa oli Hollanti – Ruotsi -jalkapallomaaottelu. Eläimet seurasivat kävelyämme ja koirat haukkuivat vimmatusti lähes joka talon nurkalla. Taisimme olla outoja kulkijoita?

Ilmeisesti olimme todellakin outoja ilmestyksiä tuolla kylänraitilla, kun se ainoa vastaantuleva lenkkeilijäkin pysähtyi Juhalta kysymään, mistä hän tulee ja aikooko hän hiihtää. Saimme tosi hauskan jutteluhetken, nimittäin lenkkeilijä osoittautui vielä oudommaksi kuin me. Hän kertoi harrastavansa polkupyöräorkesterissa soittamista. Emme olleet moisesta ikinä kuulleetkaan! Kävimme netin ääreen päästyämme katsomassa hänen vinkkaamansa Youtube-videon perheen musiikkiharrastuksesta.

Hän kertoi soittavansa Dutch Showbandissa sousafonia. Porukka soittaa ja pyöräilee samaan aikaan. Veli soittaa rumpuja ja isä vetopasuunaa. Tämä kannattaa katsoa! Löytyy Youtubesta nimellä Dutch Showband. Tapaamamme lenkkeilijä on tuossa kuvassa vasemmalla, vaaleanpunainen paita päällä.

Lopuksi nuorukainen kysyi, seuraammeko jalkapalloa ja kumpaa kannatamme. Emme seuraa, mutta olin sen verran kartalla, että keksin näppärän vastauksen: ”Ei ainakaan Ruotsia!” Sain hymyn ja aplodit.

Jatkoimme matkaa ja otin taas tolkuttomasti kuvia pohjoishollantilaisesta kylästä.

 

Tällainen joutsenkuva oli usean talon harjan päässä.

Koirat pysyttelivät hyvin aitojen takana, mutta tämä onneton alkoi seurata meitä. Pakenin varovaisesti.

Aurinko laski.

Saavuimme takaisin pihamökkiimme, joka oli tämän talon pihapiirissä tuolla takana.

Ijsselmeerin ja Atlantin välinen kannas

Seuraavana päivänä toteutimme yhden reittivalinnan, jota olemme katselleet useita kertoja. Ajoimme Ijsselmeerin ja Atlantin välisen pitkän kannaksen. Mielenkiintoinen reitti. Parissakin paikassa oli mahdollisuus pysähtyä katselemaan maisemia. Breezanddijkin ympärillä oli enemmän tilaa esimerkiksi asuntoautoille, mutta Afslujtdikin monumentilla oli myös mahdollisuus kiivetä näkötorniin ja nauttia avarista maisemista. Kuvista jotenkuten näkyy, miten Atlantti on vähän korkeammalla kuin Ijsselmeer. Ensimmäisestä kuvasta voi jotenkin (kauhulla) aavistaa, miten Atlantti on tuolla padon takana korkeammalla kuin tie.

.

Työtä tällaisen tien rakentaminen ja ylläpitäminen ovat todellakin vaatineet.   

Alkmaariin

Saavuimme iltapäivällä Alkmaariin, josta olimme varanneet majapaikan hauskalta sisäleirintäalueelta. Oli nostalgista muistella yli kahdenkymmenen vuoden takaisia aikoja, jolloin retkeilimme oikeasti leirintäalueelta toiselle ja nukuimme vaunussa. Tämä odotti meitä kaksion makuu-olohuoneessa.

Myös Alkmaar oli reittisuunnittelussamme virhearvio. Vaikka olimme perillä kolmen maissa iltapäivällä ja lähdimme lähes välittömästi kävelemään kanavien rantoja kaupungille, emme ehtineet nähdä läheskään kaikkea mikä kiinnosti. Siispä palasimme tänne uudestaan. Toisessa tekstissä palaamme Alkmaariin ja käymme myös juustomarkkinoilla ja upeassa Beatles-museossa.

Joko seuraat meidän Ailajajuha-sivuamme Facebookissa? Olemme kirjoitelleet paljon automatkoistamme Espanjaan ja takaisin ja retkistämme Espanjassa mutta myös muista matkoistamme. Vuosi 2020 on mennyt lähialueilla retkeillessä, mikä on ollut hyvin antoisaa.