Reinin putoukset ja Schaffhausen – värikäs päivä!

Reinin putoukset (Rheinfall) on yksi Saksan ja Sveitsin rajan suosituimpia ja näyttävimpiä nähtävyyksiä. Schaffhausenin pieni kaupunki sen lähellä on värikäs ja sympaattinen.

Matka Schaffhauseniin

Matka ei Weinfeldenistä majapaikastamme ollut pitkä, mutta pysähdyksittä ei aivan selvitty. Pikkukylät olivat värejä täynnä.

Ruskakin alkoi jo värittää maisemaa.

Reinin rannan tuntumaan päästyä vastapäiset viininviljelyrinteet vaativat pysähdyksen nekin.

Schaffhausen

Schaffhausenin torin reunalla on paikan turisti-info. Closed. Geschlossen. Höh. No onneksi sen ulkopuolella oli telineessä kartat ja kartassa valmiiksi merkitty kävelyreitti.

Schaffhausenin kaupunki on siisti ja kaunis. Se on hyvin säilynyt. Toisen maailmansodan aikana aprillipäivänä 1944 kaupunki kärsi suuria vaurioita, kun Saksan ilmatilasta Sveitsin ilmatilaan päätyneet yhdysvaltalaispommikoneet pommittivat epähuomiossa kaupunkia. Yhdysvallat tarjosi välittömästi miljoona dollaria hyvitystä vaurioiden korjaamista varten, joten rakennukset on korjattu.

Mohrenbrunnenin eli miekkalähteen keskellä seisoo nuorin kolmesta Itämaan tietäjästä, eli Kaspar käyrä miekka ja kultainen malja kädessään ja höyhenkoristeinen kypärä päässään.

 

Toinenkin kolmesta Itämaan tietäjästä on patsaana kadunkulmassa.

Kolmannen taustalla ovat hienot rokokoofasadit.

Pitkin kaupungin katuja oli hauskoja penkkejä, jotka kutsuivat istumaan. Juhaa kutsui erityisesti tämä.

Heti seuraava penkki kehotti kyllä välttämään istumista, jos haluaa pysyä terveenä.

Tälle ei meistä olisi kyllä uskaltanut istua kumpikaan.

Kirkon vieressäkin riittää penkkejä.

Näitä hotellien ja ravintoloiden koristeita riittää katukuvaan runsaasti.

Schaffhausen on kuuluisa myös koristeellisista maalatuista taloista.

Näitä koristeellisia kulmatornejakin riittää.

Ja tunnelmallisia pikkukatuja.

Voisi täällä istahtaa terassille kahvillekin, jos tekisi mieli, tai vaikka syömään, jos olisi tarpeeksi rahaa Sveitsin hintoihin.

Myös kitarat näyttivät olevan Sveitsin hinnoissa.

Pfarrkirche St. Johann on kaupungin keskellä.

Tämäkin moderni kirkko oli auki, joten pääsimme sisälle piipahtamaan.

Tellenbrunnenin keskellä seisoo vapaan Sveitsin symbolina Wilhelm Tell, jonka on sanottu eläneen Sveitsissä 1300-luvulla.

Sitten olikin jo aika lähteä kiipeämään Munot-linnoitukseen, joka on paikan must nähtävyys. Se on rakennettu 1500-luvulla. Paikka on nyt kulttuurikeskus, jonka näköalatasanteella oli penkkejä ja esiintymislava. Torni oli nyt remontissa.

Kuvien ottaminen kesken portaiden on aina kiva tekosyy hengähtää vähän. Maisemat paranivat koko ajan kiivetessä. Rinne oli täynnä viiniköynnöksiä.

Ylätasanteelle kiipeäminen ei ollut aivan esteetöntä. Oli vähän pimeää, mukulakivillä katetulla käytävällä ei ollut edes portaita, joten oli vähän haastetta.

Mutta menin kuitenkin. Näköalatasanteella oli tykit kertomassa puolustuslinnakemenneisyydestä.

Näkymät olivat kiipeämisen arvoiset todellakin. Reiniä näkyi.

Kaupunki jatkui Reinin toiselle rinteelle.

Juuri kävelemämme kaupunki oli nyt jalkojemme juuressa.

Katot mielenkiintoisen värisiä.

Alas laskeutuessa lisää maisemia.

Linnan vieressä laidunsivat peurat.

Hups, joku heinäkuulta vanha tuttu on eksynyt tänne ja tuijottaa nyt meitä ihan kuin tuntisi!

Reinin putoukset (Rheinfall)

Sitten uusi osoite navigaattoriin ja Reinin putouksille. Tämä ei ollut meille uusi tuttavuus, mutta edellisestä vierailusta tuli juuri kymmenen vuotta. Lähes ainoa asia, jonka Juha muisti siitä, oli se, että auto ei täyttänyt parkkiruutua. (Sveitsiläisen vaihtoperheen pieni A-sarjan Mersu). Nyt oma Volvo täytti sen hyvin.

On tämä huikea näky. Jotkut menevät vapaehtoisesti risteilylle tuonne putouksen alle. Ei tulisi mieleenkään!

Wikipediassa sanotaan, että tämä on Euroopan suurin putous, mutta olen nähnyt myös eriäviä mielipiteitä. Se on 23 metriä korkea, 150 metriä leveä ja kesällä siitä virtaa vettä 400 – 600 kuutiometriä sekunnissa.

Me lähdimme kävellen kiertämään tuonne putouksen toisella puolella olevan linnan rinteille. Joku voi ihmetellä verbiä kävellä, mutta putouksen yli kulkee rautatiesilta, jonka vieressä on kävelytie.

Linnaan saavuttua vasta selviää, että tältä puolelta putouksen katselu maksaakin 5 frangia aikuiselta.

Siihen hintaan pääsee lähemmäs koskea jo lasiseinäisellä näköalahissillä. Korkean paikan kammoinen kuulemma kestää tuon hissin, jos vaihtoehtona on portaitten kiipeäminen.

Rystyset valkoisina tuo korkean paikan kammoinen on taas ulkona mukavuusalueeltaan. Mutta ei kuulemma ole kovin paha.

Täältä on villiä katsella noita putouksen edessä pyöriviä risteilyveneitä. Ei tosiaankaan tulisi mieleenkään mennä noihin.

Mutta tuonne alas haluan!

Ja menen!

Pysähtelen ottamaan lisää kuvia koskesta lähempänä kuohuvaa vettä.

Sitten jatkan tuonne alas asti. Vähän hirvittää jo nähdä, miten lava roikkuu suoraan kuohuvan kosken päällä.

Lavalla seisominen on päivän huippuelämys. Koski kuohuu, aurinko synnyttää sateenkaaren roiskeisiin ja vesihöyryyn.  Seison paikallani kauan.

Tunnen, miten valtava vesimassa syöksyy kohti ja ohitseni. En pelkää, nautin elämyksestä.

Juha on jo ihmeissään odotellut tasanteella lähempänä hissiä. Palaamme sillä ylös.

Tuolla kävimme. Taustalla näkyy rautatie- ja kävelysilta.

Putouksen oikealla puolella on se näköalalava, jolla uhkarohkeuttani tänään kokeilin. Sillä liehuu Sveitsin lippu.

Vielä pari viime silmäystä Reinin putouksille. Tuolla ne kuohuvat.

Ja tuolla on se lava, jolla seisoin.

Ja ettei päivästämme väri loppuisi, sain vielä illansuussa käydä omakotitalomme ylimmältä terassilta ottamassa kuvan näin värikkäästä auringonlaskusta.

Joko seuraat meidän Ailajajuha-sivuamme Facebookissa? Olemme kirjoitelleet paljon automatkoistamme Espanjaan ja takaisin ja retkistämme Espanjassa mutta myös muista matkoistamme. Vuosi 2020 on mennyt lähialueilla retkeillessä, mikä on ollut hyvin antoisaa.