Lux Helsinki oli pettymys

Lux Helsinki

 

on järjestetty jo yli 20 kertaa. Se alkoi vuonna 2009, jolloin tapahtumapaikkana oli Senaatintori. Joka vuosi se on tarjonnut uutta ja entistä monipuolisempaa valotaidetta. Tänäkin vuonna sen ennakkomainonnassa kerrottiin sen saamista palkinnoista ja siitä, että Lux Helsinki alkaa olla Euroopan cooleimpia valotaidetapahtumia.

Suurin odotuksin istuimme siis avajaisiltana lauantaina bussiin ja ajoimme Rautatientorille.

Helsingin jouluvalot

Ei ollut kiirettä mihinkään, joten kävelimme rauhassa Keskuskadulle katselemaan vielä kerran siellä jo joulukuun alusta asti olleita jouluvaloja. Iltamme alkoi hyvin, oli tunnelmallista ja rauhallista.

Aleksanterinkadun perinteiset jouluvalot olivat paikallaan ihan samalla tavalla kuin ne ovat olleet niin kauan kuin muistimme. A niin kuin Aleksanterinkatu. Näitä katseltiin jo silloin, kun veimme lapsiamme katsomaan Stockmannin jouluikkunaa joskus kauan sitten.

Esplanadin valot ovat runsaat ja tyylikkäät.

Keskellä Esplanadin puistoa ovat kuuset ja porot ihan niin kuin kaikissa muissakin Euroopan kaupungeissa. On jopa yllättävää, miten yksimielisiä kaikissa maissa ollaan siitä, että porot kuuluvat jouluun.

Jouluvalot Espalla ovat rauhallisia ja kauniita. Ehkä vuosi vuodelta aina vähän runsaampia. Näistä tykkään. Olen viime vuosina käynyt ihmettelemässä Espanjan valoja. Komeitahan ne ovat, mutta jo ennemminkin ylilyöntejä tunnelman kannalta.

Ravintola Kappeli on myös aina runsaasti ja tunnelmallisesti valaistu.

Ennen joulua Senaatintorilla on Tuomaan markkinat, mutta näin joulun jälkeen samaa tarkoitusta palvelevat Mantan markkinat Havis Amandan patsaan ympärillä. Suomen lippu Presidentin linnan katolla juhlistaa iltaa kivasti.

Sun Wind Helsingin tuomiokirkko

Näiden jouluvalofiilistelyjen jälkeen siis itse asiaan. Lux Helsinki alkaa Senaatintorilta.

Tuomiokirkko on vuodesta toiseen Lux Helsingin yhtenä näyttämönä. Se on keskeisellä paikalla ja sen valkoiseen pintaan on houkuttelevaa luoda erilaisia väritaideteoksia valojen avulla. Tämän Sunwind teoksen luoja Teresa Marin puhuu aurinkotuulesta ja kaupunkia valaisevasta lyhdystä.

En välittäisi olla negatiivinen, mutta tämä oli jotenkin ensimmäinen pettymys. Värejähän tässä kyllä oli ja valoja, mutta ennakkokuvausten perusteella odotin enemmän. Silmilleni tämä oli kuviksi hahmottumatonta värien ja valojen sekamelskaa ilman mitään varsinaista oivallusta. Toivottavasti ennätysyleisö, yli 80 000 ihmistä heti ensimmäisenä iltana koki jotain muuta.

Vertasin näkemääni muiden näkemieni kaupunkien kirkkojen valoteoksiin. Tässä esimerkiksi Berliinin tuomiokirkko muutama vuosi sitten. Valoteos ottaa huomioon rakennuksen oman rakenteen, esimerkiksi pylväät ja kupolit.

Ihan tällaista en varmaan edes odottanut. Tämä kuva on Amiensin kirkosta, jossa nuo pienen pienet koristeelliset ornamentit muodostuivat valoista pala palalta. Se oli huikeaa katsottavaa.

Samoin tämä Lyonin katedraali.

Kiipesin Tuomiokirkon portaille ja nautin enemmän siitä, mitä näin Senaatintorin laidoilla, vaikka se ei varsinaista valofestivaalia ollutkaan.

The Bridge

Kävelimme pimeät portaat Unioninkadulle ja törmäsimme pitkään jonoon. Ensin alkuun toivottoman pituinen jono tuntui murskaavan koko illan odotukset, mutta jäimme jonon päähän ja se eteni varsin ripeästi. Jonottajia päästettiin pieninä ryhminä seuraavan Bridge-teoksen  luo sisäpihalle. Teoksen 27 metriä pitkä punaisten nauhojen muodostama sokkelo oli tarkoitettu luomaan lämpöä ja antamaan valohoitoa ja väriterapiaa. Kymmenessä minuutissa etenimme Bridgen sisälle, jossa teoksen saattoi nähdä, kuulla ja tuntea samaan aikaan. No, ihan mielenkiintoista, mutta odotin tältäkin jotain voimakkaampaa kokemusta. Etenin vain muiden mukana nauhojen seassa. Teoksen esittelyssä sanottiin, että sen pitäisi saada aikaan vilpitöntä iloa, naurua ja lämmön tunnetta. Näin jälkeen päin muistellessani saattaa olla, että joku siellä nauroikin. En tiennyt, että siellä olisi pitänyt nauraa, joten nauramatta jäi.

Teoksen sivut olivat auki siltä varalta, että nauhojen seassa kulkeminen alkaisi ahdistaa. Toiselle meistä kävi niin, ja tämän kuvan sain, kun pyysin, että hän astuisi puoli metriä taaksepäin takaisin nauhojen sekaan.

The Colour out of Space Metsätalon pihalla

Takaisin Unioninkadulle ja seuraavaan jonoon. Moni luovutti kesken ja joko ohitti Metsätalon sisäpihan kokonaan tai jäi kadulle kurkkimaan sisäpihalle. Vielä useampi näytti harmiksemme pyrkivän kiilaamaan jonon ohi. Höh.  Jonotus ei tässäkään kestänyt juuri kymmentä minuuttia kauempaa. Itse teos alkoi kymmenen minuutin välein ja sisään pääsi tuhat ihmistä kerrallaan, eli jos halusi sen nähdä, ei jonotus ollut mitenkään ylivoimaista.

Metsätalon sisäpiha aktivoi omia muistojamme. Olimme juuri alkaneet seurustella, kun keksimme, että Metsätalon suuri lukusali toimi mukavan rauhallisena paikkana lukea yhdessä tenttikirjallisuutta ja sieltä käsin sitten pistäytyä luennoilla joka Porthaniassa tai yliopistolla. Ei meistä kumpikaan mitään metsäjuttuja ole koskaan opiskellut, toinen meistä luki oikeustieteen tentteihin ja toinen englantilaisen ja pohjoismaisen filologian kirjallisuutta, mikä saattaa olla aivan uusi tieto monille, jotka tuntevat meidät työuramme perusteella. Siis tällainen pieni ajatusharhailu tässä shown alkua odotellessa.

Valoshow The Colour out of Space alkoi sillä, että sisäänkäynnin päällä olevaan ikkunaan ilmestyi suuri punainen möhkäle, joka alkoi levittää kuminan ja räjähdysten kanssa punaista väriä värjäten koko sisäpihan seinät ja puut. Maahan tippuvalla meteoriitilla on kauhua tuottavia vaikutuksia. Tätä teosta ei suositella lapsille. Luultavasti ääniefektit saattavat pelottaa pieniä.

Tämäkin valoshow sai haikailemaan entisiä. En ole varmaan kertaakaan Lux Helsingissä nähnyt niin hienoa showta kuin viime vuonna Kansallismuseon seinällä. Sinnekin jonotettiin. Ja se kannatti.

Hiipiessämme varovasti ulos pihalta kuuden minuutin esityksen jälkeen, tuli ikävä taskulamppua. Katuvalot oli kaikki sammutettu varmaan siksi, että valoteokset pääsisivät oikeuksiinsa, mutta kun samalla väkimäärä vielä ennestään huononsi näkyvyyttä ja aiheutti paineita ylläpitää vähän vauhtiakin, tuo ikävä aktivoitui. Jalkakäytävät eivät ole ihan tasaisia ja jalkakäytävän ja ajoradan reuna olisi kiva myös havaita, ettei käy niin kuin minulle kävi Espanjassa viime keväänä. Onneksi matkavakuutus korvasi silloin rillit, kameran ja lääkärikäynnit. Ja onneksi Unioninkadulla ei nyt  sattunut mitään. Sain edetä vain vähän normaaliakin varovaisemmin.

Kaisaniemen puiston lyhdyt

Kaisaniemen puistoon oli kehitetty neljänsadan lyhdyn valotie. Tuuli heilutti riippuvia lyhtyjä niin ettei niistä tullut kelvollisia kuvia, mutta muutama lyhty oli nurmikolla eikä heilunut minnekään. Tässä kuvat parista sellaisesta.

Tässä kohtaa aloin jo miettiä, olenko itse väsynyt, nälissäni vai kylmissäni, kun tämäkään ei tuntunut parhaalta mahdolliselta valoteokselta. Tykkäsin paljon enemmän viimevuotisesta Hakasalmen huvilan pihasta. Tässä kolme viimevuotista kuvaa:

Kaisaniemen puistossa oli paljon kulkijoita. Yksi pieni poika ajoi pyörällä jalkoihini, mutta onneksi se, joka horjahduksen jälkeen kaatui, oli hän kypärässään enkä minä. Ei käynyt kuinkaan, mutta minulle olisi käynyt kyllä.

Reitin varrella on myös joitain virvokkeita myyviä paikkoja. Lähinnä jotain pikkunaposteltavaa, kahvia ja glögiä. Emme kokeilleet, miltä kaurajuoma täällä maistuisi. Kotona laitamme sitä kahviin kyllä.

Eivätkä nämä reitin varren pikkukojut olleet todellakaan ainoita ruokaan liittyviä. Tänä vuonna noin 20 ravintolaa on mukana tapahtumassa erillisellä Lux Eat -ruokalistalla.

Large Fire Tornado

Tästä tulitornadosta ja sen näyttävyydestä oli useita mainintoja uutisissa ja muissa etukäteismateriaaleissa. Näyttihän se mielenkiintoiselta, kun tuli kiemurteli tuulettimien aikaansaamana kierteenä yli tuon kehikon ja samalla kehikko itsessään värjäytyi valoteokseksi. Tämäkin vain tuntui yllättävän pieneltä. Odotin jotain vaikuttavampaa. Tälle teokselle on esikuva luonnossa. Taiteilija on halunnut kuvata metsäpalossa näkemänsä todellisen vaarallisen tornadon. Australian maastopalot luovat tälle ajankohtaisen kontekstin.

, 

Esimerkiksi tämä Berliinin Potsdam-aukion parin vuoden takainen korttiteos tuntui hyvinkin kekseliäältä ja monipuoliselta. Nimenomaan valoteoksena. Rakennelma toimi siellä myös taustana tanssinäytöksille.

Peilipöllö

Myös Peilipöllö oli yllättävän pieni. Sen joutui erikseen keksimään puun oksalta, jonne kännyköiden joukko osoitti. Tuli vähän sama fiilis kuin Manneken Pissiä etsiessä Brysselissä. Väentungos tuollaiset paljastaa.

Sieltä se pöllö katselee syyttävästi ja ilme näyttää muistuttavan sekä sukupuuttoon kuolemisesta että ajankohtaisesta ilmastokatastrofista. Tässä kohtaa on ehkä hyvä mainita, että tämän valofestivaalin aiheuttamat hiilipäästöt on kompensoitu ja muutenkin niiden vähentämiseen on kiinnitetty huomiota. Tämä pöllö on tehty kierrätysmateriaalista.

Magic Mirror in my Hand

Eläintarhanlahdella oli sitten valoteos, joka peilikuvan muodossa toimi kriittisenä reflektiona älykännyköitten roolille meidän elämässämme. Sitä ei ollut tarkoituskaan pysähtyä katselemaan. Kännykkäkuvan toisin päin käännettyäään näki viestin: Magic Mirror in my Hand ja samalla kuuli kilahteluja ja merkkiääniä. Tässäkin kohtaa ajattelin, että heijastuksilla ja vesielementeillä olisi voinut tehdä jotain enemmän, kauniimpaa, vaikuttavampaa.

Esimerkiksi jotain yhtä vaikuttavan hienoa kuin Suomi 100 -itsenäisyyspäivänä Töölönlahdella.

Tällainen on mielestäni valotaidetta. Sellaista, josta voi vain nauttia silmillä ajattelematta mitään kriittistä reflektointia kännyköitten roolista elämässäni.

Do-Gooders

Do-Gooders interaktiivinen teos Tokoinrannan hiekkakentällä oli kiinnostava. Emme jonottaneet vuoroamme, katselimme vain etäisyyden  päästä, että koskettamalla teosta sai sen toimimaan.

Kaupunginteatteri

Sen sijaan käänsimme katseemme Kaupunginteatteriin, joka tänä vuonna oli Lux-Helsingin arkkitehtuurikohde. Värit vaihtelivat, tätä oli mukava katsella. Reitin visuaalista nautintoa ja kauneutta.

Toisaalta tätäkin katsellessani muistelin viimevuotista Finlandia-talon valaistusta. Minusta se oli vieläkin vaikuttavampi.

Kaipasin muutenkin näitä viime vuosien valaistuja rakennuksia. Ne ovat niin näyttäviä yksityiskohtineen.

Ihan tällaista toteutusta en kuitenkaan  jäänyt kaipailemaan. Tämä on myös Berliinin valofestivaaleilta. Näyttävää ja taitavaa kyllä.

Ja mihin olivat tänä vuonna unohtuneet kauniit valaistut puistot?

Tämä on viime vuodelta Kansallismuseon nurkalta. Vanhankirkon puistosta nautin pakkasessa toissa vuonna aivan erityisesti.

Tämä puistokuva taas on Berliinistä, jossa valaistut karhut seisoivat puistokadulla, jonka väri vaihtui parin minuutin välein.

Valoa muualla

Tietävätköhän Helsingin valofestivaalien suunnittelijat esimerkiksi Espanjan jouluvaloista? Sellaista näyttävyyttä on vaikea varmaan tavoitellakaan, mutta ovat ne huikeita esimerkkejä siitä, mitä valoilla voidaan saada aikaan. Enkä todellakaan sano, että nämä olisivat parempia tai miellyttäisivät minua jotenkin enemmän. Tarkoitan vain, että nämä ovat tavallaan esimerkkejä valoteosten näyttävyydestä.

Malaga tänä vuonna:

Puente Genil.

Toivottavasti en ollut liian negatiivinen arvioissani. Ei vain ollut eilisen kävelyn jälkeen sellaista tunnetta, että haluaisin erityisesti hehkuttaa näkemääni ja kieltämättä tänä vuonna petyin vähän odotuksissani. Aikaisemmat vuodet ovat olleet parempia. Ja voi olla, että olisin pettynyt vähemmän, jos olisin käynyt myös esimerkiksi Stoassa tai Hanasaaressa. Nämä satelliitit eivät mahtuneet samaan iltaan.

Tästä tykkäsin. Mutta ei taida kukaan keksiä, missä sen näin.

Ja kai se on aina vähän niin, että kauneus on katsojan silmässä. Tämäkin kuva on viime vuodelta. Oli mukava tulla kotiin ja nähdä, miten kaunista nähtävää valo saa aikaan.

Viimevuotinen  tämäkin. Näkymä omasta ikkunasta omalle pihalle. En kaipaa lunta mitenkään, mutta auttaisikohan se näkemään nämä valot kauniimpina?

Joko seuraat meidän Ailajajuha-sivuamme Facebookissa? Olemme kirjoitelleet paljon automatkastamme Espanjaan ja takaisin ja retkistämme Espanjassa mutta myös muista matkoistamme. Vuosi 2020 on mennyt lähialueilla retkeillessä, mikä on ollut hyvin antoisaa.