Kaikki roadtripin hotellit. Baltiasta Montenegroon.

Onko mahdollista, että tekee yli 6000 kilometrin automatkan kymmenen maan läpi (Baltia, Puola, Tshekki, Slovakia, Unkari, Kroatia, Bosnia-Herzegovina, Montenegro ja takaisin)  ja varaa matkalle lähes kolmekymmentä yöpymispaikkaa, eikä yksikään niistä ole huono? Minun vaimolleni se on. Kummallisia sen valinnat usein ovat, mutta huono ei ollut tälläkään matkalla ollut yksikään.

Ensimmäinen yöpyminen ei sentään ollut kovin mieleenpainuva. Nukuimme ensimmäisen yön Silja Europalla suunnilleen Tallinnan satamassa. Ihan hyvä ratkaisu, päästiin aikaisin tien päälle suoraan laivan aamiaiselta.

Tässä reitti Tallinnasta Montenegroon Kotoriin asti.

Ensimmäisenä päivänä ehdittiin kiireettä Siguldaan. Paikkaan, josta en ole koskaan kuullutkaan. Luulin saman tien erehtyneeni osoitteesta. Tämäkö on hotelli? Hirsilato ennemmin. Astuin epäröiden sisään.

Tupa näytti asutulta.

Portaista en ollut kovin vakuuttunut. Eivätkö EU:n turvallisuusviranomaiset ole keksineet lausua mitään kaiteista tai liukuesteistä?

Oli siellä portaitten päässä huone, jonka sängyn näköisessä ehkä voisi leikisti yrittää nukkua. Ovi oli auki parvekkeelle.

Jäikö jotain autoon? Minunko se pitää hakea? Näitä portaita edestakaisin?

Jos olisi ollut sillä tuulella, täällä olisi kai voinut illalla grillata. Aamupala oli onneksi katettu sisälle. Tänne ulos tullessa oli monta ampiaista saman tien jakamassa munakastani.

Ehkä pientä ajanmukaistamista vailla?

Tuolta ylemmältä terassilta katsottiin auringonlaskua ja -nousua ja järvimaisemaa.

Viesu nams Vālodzes Sigulda maksoi kahdelta 30€ aamiaisen kanssa. Oikein hyvä valinta, kun selvisin alkuhämmästyksestäni. Sen verran (pari kilometriä) se on kaupungin ulkopuolella, että suosittelen autoileville kavereilleni. Tai pyöräilijöille. Muuten matka ei ole mikään ongelma, sieltä ajaa hetkessä kaupungille, eikä parkkipaikoista juuri ole pulaa.

Siguldan jälkeen ajoin Kaunasiin. Sen tietöitä täynnä olleen pätkän jälkeen olin ansainnut tämän luksuspaikan. Auto oli sisäpihalla. Mutta kuten arvasin, oli Aila taas ottanut huomioon liikunnan tarpeen pitkän automatkan jälkeen. Ei hissiä. Raahasin siis tavaroita kolmanteen kerrokseen ennen kuin lähdin kävelemään kaupunkia ristiin rastiin. Onneksi kävelykatu oli ihan vieressä.

Aamiainen oli kelvollinen, mutta ei mitään erityistä. Tässä hotellissa parasta oli sijainti ja kunnon parkkipaikka. Huoneen lattia narisi, vaikka oli huone muuten ihan hyvä.

Hotel Metropolis Kaunas 47€ kahdelle aamiaisen kanssa.

 

Seuraavaksi ajoin Puolaan, Bialowiezan kansallispuistoon ihan lähelle Valko-Venäjän rajaa. Odotukseni olivat korkealla. Viimeksi täällä käydessäni olin kuullut metsässä käen, joka kukkui puhtaan terssin. Ei sellaisia kuule usein. Mitään käkiä tällä kertaa! Paikan emäntä oli näyttänyt mihin auto parkkeerataan ja sitten hän näytti ikkunasta, että noiden rakennusten takana voi joskus nähdä biisoneita ja lupasi heti tulla herättämään, jos niitä näkyy. Aila varmaan tiesi tämän biisonijutunkin etukäteen mutta antoi minun uskoa käen kukuntaan.

Biisoneista huolimatta pidimme kahvipaussin pihalla.

Portaat tietysti oli täälläkin.

Tämä oli sellainen pieni majapaikka, jossa talon väki asui alakerrassa ja ylhäällä oli neljä vuokrattavaa huonetta, joissa oli oma kylppäri.

Kamienna Zagroda Bialowiezassa maksoi kahdelta 29€, aamiaisen teimme itse yhteisessä keittiössä. Tuollainen yhteinen kokkaaminen ei sovi Ailalle. Se alkaa aina puhua kaikkien kanssa. Nytkin se sai yhden puolalaispariskunnan opettamaan itselleen viisi sanaa puolaa.

Biisonit kohtasin vasta illalla puistossa.

 

Hotel Hetman Rzesowissa oli helppo löytää keskustan ulkopuolelta ja parkkipaikka oli heti oven vieressä.

Ja löysin hissin! Siitä taisin iloita turhan aikaisin. Aila oli huolehtinut taas liikunnan saamisesta siten, että paikasta oli parin kilometrin kävelymatka keskustaan, eikä sinnekään tietenkään menty lyhintä reittiä vaan yhden suihkulähteen, parin puiston ja muutaman kirkon kautta. Ne olisimme varmaan kävelleet muutenkin, elleivät ne olisi olleet hotellin ja keskustan välissä.

Hotelli tarjosi kuohuviinit ennen iltakävelyä. Muuta ohjetta ei sitten paljon irronnutkaan. Onneksi vaatimaton kartta on aika kansainvälinen symboliikaltaan, koska respan täti ei puhunut niitä kieliä, joita itse osaan (suomi, ruotsi, saksa, englanti, latina, espanja).

Hotel Hetman Rzesowissa, 30€ kahdelle aamiaisen kanssa. Aamiainen ei ollut mitenkään erityinen, mutta kyllä kahvilla, leivällä, leikkeleillä, juustolla ja munakokkelilla matkaan pääsi.

 

Miskolcin piti tuntua lähes kotikaupungilta, olihan se lapsuuden ja nuoruuden kotini Tampereen ystävyyskaupunki. Ehkä siksi yllätyin vielä enemmän viininpunaiseksi sisustetusta majapaikastamme, jonka ulkopuolella noidat ajelivat vaunuissaan.  Seinillä oli tauluina pelkkiä palapelejä. Portaista en enää jaksanut yllättyä.

Talon emäntä sen sijaan yllätti ystävällisyydellään. Hän mittaili minua päästä varpaisiin ja avatessaan oven huoneeseen, jonka olimme varanneet, ja kysyi saman tien, haluaisimmeko isomman huoneen, kun näyttää tuo mies olevan aika pitkä. Samaan hintaan. No totta kai. Ja yllätys yllätys, uusi huone olikin auringonkukan keltainen ei enää viininpunainen. Tosi kiva! Sitä aina ihmettelen, miten joku viitsii (ja osaa) taitella pyyhkeet tuollaisiksi. Mikä lie vesilintu tällä kertaa.

Pieni parveke puistoon.

Aamiainen ei tämän jälkeen enää ollut yllätys. Saatiin matkan huolellisimmin laitettu munakas, jossa oli pinnalla juustoraastetta, yrttejä ja kinkkusuikaleita, huolellisesti aseteltua leipää, jogurttia, leikkeleitä, tomaattia, kurkkua, juustoa ja vielä Oreo-keksipaketit ja kahvia. Yksi parhaita ja kauniisti kahdelle katettuna.

Fiáker Panzió Miskolcissa maksoi kahdelta 40€ aamiaisineen. Jatkoon.

Ajelin lauantaipäivän halki Unkarin osittain pikkuteitä ja osittain melkein tyhjiä moottoriteitä, ja illaksi tulimme Mohacsiin. Luvassa oli sunnuntaiksi lepopäivä ajamisesta, joten varaus oli kahdeksi yöksi. Auton yläpuolella olevista kattoikkunoista katselimme ekana iltana matkan ensimmäistä ukonilmaa ja toisena iltana toista. En ihan tykännyt, lapsuuden kesien ukkoset mökillä ja puita kaatanut Maire-myrsky ovat mielikuvissa vieläkin.

Ja jos tätä paikkaa ei voi ihan kummalliseksi leimata, niin eivät nuo pantterit sängyssä ihan tavanomaisiakaan ole.

Kovács Hotel és Étterem Mohacs maksoi yöltä 46€ aamiaisen kanssa. Aamiaista en erityisesti kehu. Kelvollinen kuitenkin, ihan perustarpeet saatavilla, mutta ei siis mitään erityistä. Henkilökunta ei osannut vastata englanniksi ja saksaksikin aika heikosti.

 

Dakovo, Kroatia ja tästä sitten polku hotelliin? Ei, kun kokeillaan ensin tuota vasemmalla olevaa käytävää…

Käytävän varrella oli hirsinen tupa, josta ei pitsiä puuttunut. Asetuin toiveikkaana tiskille odottamaan. Aika moni siitä kulki ohi ennen kuin joku kysyi, oliko minulla asiaa.

Taas Aila oli onnistunut varmistamaan porrastreenin.

Onko noissa tyynynpäällisissä nuottiavaimet???

Aamiaisen söimme kahdestaan siinä pitseillä koristellussa paikassa. Kaikkea oli runsaasti. Kinkku oli enimmäkseen ilmakuivattua sorttia.

Sisätilat olivat hyvin erilaiset kuin mitä rakennuksesta ulkoa päin olisi voinut olettaa. Meidän ikkuna on ainoa, joka tässä on kiinni.

B&B Laguna Dakovossa maksoi  kahdelta 40€ aamiaisineen. Ainoa paikka koko matkalla, jossa netti toimi vain yleisissä tiloissa. Kävelymatka kävelykadulle oli ihan sopiva, noin kymmenen minuuttia. Ja auto oli pihalla parkissa.

 

Kun majapaikka on Sarajevon vanhan kaupungin reunoilla, voi odottaa ihan mitä vain. Ja kun sinne vielä navigaattori ei löydä muuta reittiä kuin ajaa ylämäkeen betoniesteiden sulkemaa katua, niin voi todellakin odottaa ihan mitä vain.

Tai varmaan jotain ihan muuta kuin steriilin valkoista huonetta ja kiiltävää kylppäriä.  Vastaanottajakin oli iloinen ja reipas. 

Meidän ikkuna on tuossa noitten parin auton vieressä ekassa kerroksessa. Mietimme ensin, että varmaan tulee meluisa yö, mutta ei yhtään. Oli hyvin äänieristetyt ikkunat ja verhot tietty vedettiin eteen.

Tätä katua käveltiin ylös, mutta navigaattori ei tiennyt, ettei sitä voi ajaa.

Parkkipaikka oli hotellin yksityinen ja meille varattu, mutta se ei tietenkään estänyt kaksoisparkkeerausta siihen viereen. Ei se mitään varsinaisesti haitannut. Ei tullut mieleenkään lähteä autolla mihinkään, ennen kuin oli aika ajaa Sarajevosta pois.

Guesthouse Biser Sarajevossa kahdelta  35€/yö. Ei aamiaista, mutta vedenkeitin, mukit ja jääkaappi huoneessa. Oikein kelpo vaihtoehto. Melkein sanoisin, että Aila löytää ihan parhaat paikat näköjään mistä vain.

Ensimmäiset kilometrit Montenegron teillä ruokkivat pientä pessimismiä, ja vaikka Pluzinessa Konak apartements oli hyvin viitoitettu, tässä kohtaa tietyötä ja hiekkapolkua hiipi pieni epäilys mieleen. Kun sain Ailan pois autosta kävellen etsimään jotain respantyyppistä, joku mies alkoi viittilöidä sillä tavalla, että oli kai syytä ajaa sinne suuntaan.

Sieltä tuli hyvin ystävällinen kaveri, joka nappasi Ailan laukut kantaakseen, toi rinteeseen pieneen mökkiin ja neuvoi syömään viinirypäleitä terassilta pahimpaan nälkään.

 

Aamiaispöytä katettiin tähän. Illalla täältä olisi saanut ruokaa, mutta me kävimme sen sijasta kävelyllä kylässä ja tutustuimme pariin lähikauppaan samalla kun katselimme maisemia.

Ja ennen lähtöä aamulla vielä viimeinen silmäys järvelle.

B&B Konakin rantamökki Pluzinessa maksoi kahdelta  35€  aamiaisineen. Oli eksoottinen paikka, mukava nukkua, reippaan lämmin vastaanotto ja mukavat näkymät.

 

Aila on asettanut yhdeksi valintakriteeriksi majapaikoille, että parkkipaikka on muualla kuin kadun varressa. Parkki mikä parkki, tuossa Volvo roikkuu. Zabljakin majapaikan emäntä ei osannut muuta kuin äidinkieltään, emmekä saaneet selvää, pitikö auto parkkeerata pitkittäin vai poikittain. Ehkä noin on oikein, mutta pitää muistaa lähtiessä laittaa pakki päälle. Rouva antoi meille alakerran ekan oven avaimen.

Ehkä sitä vähemmästäkin olisi tuntenut itsensä pöllöksi ilman että sitä sängyn vieressä osoitellaan.

Näköala oli aika hyvä. Paitsi sade.

Onneksi näköala oli aamulla vieläkin parempi. Oli aurinko, ei enää sade.

Apartment Ruzica Zabljakissa maksoi kahdelta 30€. Siihen ei sisältynyt aamiaista, mutta asunnossa oli hyvä keittiö ja varusteet ja kauppaan kymmenen minuutin matka. Oikein hyvä järjestely. Miinus paikassa oli kosteus. Tullessamme satoi, ja seuraavanakin päivänä satoi hiukan. Sisällä oli niin kosteaa, että se tuntui paljaissa jaloissa, eivätkä pyyhkeet kuivuneet vuorokaudessa. Zabljakissa on niin paljon tarjontaa, että voisin ensi kerralla katsoa jotain muutakin paikkaa, vaikka tämäkin kyllä menetteli. Kaikki muu oli hyvin, paitsi tuo sateen jälkeinen kosteus. Täällä oltiin kolme yötä.

Paikkakunnalla oli niin paljon rakenteilla olevaa lomakylän näköistä, että todennäköisesti tarjonta vain lisääntyy lähivuosina.

 

Podgorican majapaikan valintaan vaikutti tässä vaiheessa matkaa jo se, että piti saada välillä likaiset vaatteet pestyä. Uudehkossa kerrostaloasunnossa jonkin verran keskustan ulkopuolella oli pesukone ja kuivausteline parvekkeella. Pari koneellista pyykkiä hoitui sujuvasti ja silityslauta ja -rautakin löytyi. Keittiössä oli kaikki tarpeellinen varustus aamiaisen tekemiseen ja ruokakauppa lähikorttelissa. Parkkipaikan olimme myös pyytäneet ja se luvattiin. Isäntä peruutti oman autonsa pois pihan täydeltä parkkialueelta ja minä ajoin Volvon tilalle. Ei siitä sitten uskaltanut mihinkään lähteä ennen kuin parin yön jälkeen, kun oltiin oikeasti lähdössä. Ja kymmenen sekunnin kuluttua paikka oli taas varattu.

Portaat löytyivät myös. Seitsemäs kerros. Annoin Ailan kävellä yksin.

Zebra Huoneisto Podgoricassa maksoi  28€ yöltä. Isäntä oli juttelevainen, kielitaitoinen ja avulias. Kävi kaupasta ostamassa vessapaperiakin ihan erikseen, kun huomasi sitä olevan vähän. Hyvä fiilis jäi tästäkin.

 

Kotorista piti varata viideksi yöksi kämppä, jossa olisi uima-allas ja joka olisi sopivan matkan päässä Kotorin lahdelta. Joskus erehtyy Ailakin. Klikkasi varauksen väärään paikkaan. Ei ollut uima-allasta ja aika kaukana oltiin sieltäkin, missä muut turistit olivat. Kannoin sitten taas tavarat omakotitalon yläkertaan. Tai en ihan, perheen pojat auttoivat kyllä.

Ja isäntä lykkäsi käteen viinipullon, leivän ja lautasellisen paikallisia lihoja ja juustoja.

Tänne olisi mahtunut pari tenavaakin.

Tämän unilelun lykkäsin saman tien pois tieltä Ailan puolelle sänkyä.

Melkein luulen, että Aila tiesi kumminkin tästä kämpästä jotain, mitä se ei kertonut. Niin ahkerasti se viihtyi  tuolla parvekkeen puolella kameran kanssa. Ensin illalla ennen kuin tuli pimeä

ja taas aamulla, kun aurinko paistoi.

Eikä suostunut ihan heti parkkipaikalta tulemaan autoonkaan. Lähti kävelemään alamäkeen ja sanoi, että on pakko. Pakko mitä?

Apartments Sandra Radovici/Tivat yläkerran huoneisto 35€/yö. Aamiaisen teimme itse. En usko, että se toinen paikka olisi ollut yhtään parempi missään suhteessa. Kaikki toimi, lähiympäristö oli nätti ja autolla nyt voi ajaa syrjemmästäkin ihan minne vain.

 

Kotorin jälkeen tajusimme jossain vaiheessa olevamme matkalla kotiin päin.

Jos varaussivuston kuvat majapaikasta ovat tällaisia, varaisitko? En ymmärrä, mikä Ailaan meni, kun se klikkasi meidät Trebinjessä tänne.

Osoitekin oli vähän epämääräisesti ilmaistu, joten päädyimme keskustaan parkkiin, ja sitten Aila soitti majoittajalle, kun ensin olimme katsoneet torin, hakeneet kartan ja nähtävyyssuositukset infosta ja kävelleet muutenkin katsomassa kaikkea mielenkiintoista. Majoittaja tuli hakemaan ja ajoimme vihreän auton perässä uuden talon parkkipaikalle.

Kämppä olikin rauhallisempi kuin esittelykuvissa. Makkari vihreä, keittiö/olouone punainen ja kylppäri violetti. Saippuoita myöten. Olohuoneen pöydällä odotti kulhollinen bosnialaisia karkkeja ja me annoimme kaverille lähtiessä kourallisen Marianneja vaihdossa.

Meni hetki ennen kuin löysin CNN-kanavia telkkarista, mutta sitten nähtiin jo Putinit ja muut tutut uutisissa.

Posejdon apartments  Trebinjessä maksoi yöltä  24€. Aamiaisen teimme itse hyvässä keittiössä. Jos tulisin takaisin, tulisin juuri tänne.

 

Trebinjestä matka jatkui Blagajn ja Mostarin kautta Medugorjeen, taas yhteen ennestään vieraaseen paikkaan. Tajusimme aika äkkiä, että yksi ilta ei riitä tähän paikkakuntaan tutustumiseen, eikä ollut mikään ongelma jäädä toiseksi yöksi. Emäntä oli riemuissaan, kun kuuli, että meille voi kommunikoida saksaksi. Kuulin kyllä hänen aika sujuvasti puhuvan joillekin muille myös englanniksi. Auto oli helpossa parkissa talon takana. Siellä oli myös pari bussia, joiden matkustajat ehkä majoittuivat tuossa oikealla olevassa toisessa hotellissa.

Pansion Maglica Medugorjessa 25€ yöltä  hyvän ja ystävällisen aamiaisen kanssa.  Huone oli pienehkö, mutta ihan ok.

 

Banja Lukan majapaikan osoite oli yllättävän epämääräinen. Navigaattori ilmoitti meidän saapuneen päämäärään, eikä kohdalla ollut mitään, mikä olisi viitannut majoitukseen. Ajelimme ympäriinsä ja vasta kun vahingossa käännyin pienelle tielle, josta ei päässyt kääntymään pois, huomasimme, että tien varressa oli talo, joka oli  varaussivustolta tutun näköinen. Hidastin ja pihasta tuli mies, joka näytti siltä, että oli odottanut suomalaista autoa. Mies sanoi saksaksi, että hakee kollegan, joka puhuu englantia, mutta ei ilmeisesti edes ymmärtänyt, kun itse sanoimme puhuvamme myös saksaa.

Paikka oli ilmeisesti perheyritys, jossa äiti rahasti, isä vahti vieraiden tuloa ja pojat puhuivat englantia.  Kerroksessa näytti olevan kuusi huonetta vieraille, mutta me olimme ainoat sillä hetkellä.

Ja pojat kantoivat kyllä Ailan laukut portaat ylös ihan reippaasti.

Auto neuvottiin pihaan niin, että perheen omat autot eivät kyllä lähteneet mihinkään niin kauan kuin meidän automme oli siinä.

Pojat  heilauttivat vain iloisesti kättään ja sanoivat, että olemme tervetulleita pihalle istumaan.

Ilta oli tullut etsiessä. Olimme sen verran kaukana keskustasta, että jätimme Banja Lukan tällä kertaa katsomatta. Kävimme vain isossa marketissa ostamassa ruokaa ja suunnistimme pimeässä takaisin.

Guesthouse Tanja Banja Lukassa maksoi vain  17€. Kaikki muu oli hyvin, mutta se oli sen verran syrjässä, että olisi pitänyt viipyä toinenkin yö, että olisi ehtinyt kaupungille. Aamiaisen teimme itse.

 

Zagrebistakin meillä oli varaus vain yhdeksi yöksi, mutta kun pääsimme paikalle ja näimme, että paikka oli hyvinkin kelvollinen, varasimme saman tien toisen yön.

Huoneistossa oli tilava keittiö, hyvän kokoinen makuuhuone ja kylppäri. Sopii meille. Valitsemme ihan mielellämme itse, mitä syömme aamiaiseksi ja samalla valmistuvat eväät päivän matkaa varten.

Pari pientä yllätystä tuli. Emme löytäneet ilmastoinnin kaukosäädintä ja kun Aila viestitteli siitä emännälle, vastaus oli, että se on lisäpalvelu, joka maksaa 5€. Tästä ei ollut varaussivustolla mainintaa. Toinen yllätys tuli, kun lähdimme kävelemään keskustaan, jonne esittelyn perusteella piti olla matkaa 500 m, meiltä meni aikaa kävelyyn yli puoli tuntia. Joku entinen vieras oli arvioinneissa huomauttanut siitä, ja emäntämme oli vastannut, että vain vähemmän intelligentti asiakas voi arvioida matkan pitemmäksi. Meiltä jäi arviointi kirjoittamatta. Eikä meillä mitään valittamista tästäkään ole, jos ei viitsi kävellä, ratikalla pääsee ihan sujuvasti.

Ja tällaisessa rauhallisessa paikassa on helppo olla ja nukkua.

Varsinkin kun on taas jumpannut tavarat ylös portaita myöten.

Ja hivuttanut auton kuopan reunalle pois kadulta. Tästä parkistakin piti muuten maksaa 4€ vuorokaudelta.  Sen Aila tiesi etukäteen kyllä.

Guesthouse Sermageova Zagrebissa maksoi yöltä 35€. Aamiaisen teimme itse.

 

Kun veszprémiläinen isäntä sanoo, että auton voi tuoda heidän oman ikkunansa alle, jos ei halua parkkeerata meidän ikkunamme alla olevan ampiaispesän viereen, ja Aila vielä sanoo, että tiesi varatessaan siitä ampiaispesästä, on aika lähellä, ettei tuntisi itseään jotenkin höynäytetyksi. Olen kyllä useinkin törmännyt siihen, että Aila ei kaikkea minulle kerro.

Ja huoneisto muuten oli positiivinen yllätys.

Tuossa sängyn päässä seinässä oli hauska hyllykkö, josta olisi voinut ostaa jotain paikallista kivaa matkamuistoksi. Hunajaa, hilloa tai jotain pikkuesineitä ja sitten jättää vain rahan siihen.

Betérő Apartman Veszprém Veszpremissä maksoi 36€. Aamukahvit keitin itse.

 

Györiin tullessa ajelin muutaman kerran korttelia ympäri ennen kuin löysin vapaan parkin siksi hetkeksi, että päästiin ilmoittautumaan majapaikkaan.  Ei paikassa mitään muuta ongelmaa sitten ollutkaan.

Ei ollut tällä kertaa edes portaita.

Eväät esille. Siis ne terveelliset, jotka Aila kelpuuttaa syötäviksi.

Ja sitten ajettiin auto muutaman korttelin päähän parkkihalliin, joka oli halvempi ja turvallisempi kuin katupaikka.

Eden Center Home Györissä maksoi 38€. Omin eväin. Respassa oli esitteiden ja karttojen lisäksi karkkikulho.

 

Telc Tshekissä on aika pieni paikka. Valitsimme sen, koska emme olleet koskaan sellaisesta kuulleetkaan ja se oli kumminkin päässyt Unescon maailmanperintölistalle.

Jollain perintölistalla voisi olla kyllä Ailan keksimä majapaikkakin. Ajoin pihalle ja iso vaalea nainen viittoi käymään sisään.

Kalustus oli kuin tätini lapsuudenkodista. Oli kippoja, kukkia, kuvia, pitsiliinoja ja sälää hyllyillä enemmän kuin kuvittelisi kenenkään uskaltavan matkustavaisille esille laittaa. Eikö kellekään tule mieleen pistää jotain omaan laukkuun? Ja näin ne mainostavat itse itseään:

”We offer simple and nice rooms in a family environment for a reasonable price. The rooms are furnished in a retro style as you can see in the photos. We are not a hotel! We will be very happy to welcome you.”

Ompelukone ei taida enää olla ompelukäytössä. Tuota kukkien maalaamista seinään voisi kokeilla kotonakin. Siihen vain sitten viherkasvit eteen.

Eteisestä näkymä huoneeseen. Tässä olen juuri ehtinyt todeta, että wifi toimii. Muusta antiikista huolimatta.

Parvekkeelta sai taas poimia rypäleet ensihätään.

Porrastreenin välillä olisi voinut istahtaa välillä.

Apartment Hradecká Telcissä maksoi 37€.  Aamiainen oli hyvä ja monipuolinen ja se tuotiin tarjottimella huoneeseen. Paitsi kahvi. Sitä varten oli kahvinkeitin huoneessa. Ihan kätevää sekin. Keitin samalla kahvit termariin matkapäivää varten. Sen verran miinusta, että kylmä yllätti paikkakunnan, ja eteisen puolella oleva suihku ja vessa jäivät kylmiksi. Huoneen patteri kyllä lämpeni ja peitto oli paksu.

 

 

Tsekin ja Puolan rajamailla navigaattori sekosi täysin, eikä kaikkia kyliä ollut Ailan paperikartassakaan, kun sillä oli Puolan kartta, joten aikaa kului ja näin ylimääräisiä maisemia. Digiapuvälineisiin pettyneenä aloin jo pelätä, että retken oudoin majapaikkaan saapuminen olisi jonkin sortin katastrofi . Aila oli nimittäin vain saanut tekstarilla kaksi numerokoodia. Toisella piti päästä alaovesta ja toisella huoneiston ovesta ja autotallin avain oli luvattu jättää pöydälle. Puolan Wroclawista löytyi kuitenkin annettu osoite ja taloa kiertelemällä lopulta oikea G-rappukin. Aila lähti kokeilemaan koodeja ja tuli hetken päästä takaisin autotallin avaimen kanssa. Mikään ei ollut huonosti.

 

Majapaikan tärkeä valintakriteeri oli taas tässä vaiheessa matkaa ollut pyykinpesumahdollisuus ja kaikki olikin modernia ja täydellistä muutenkin.

Pöytä oli katettu niin valmiiksi, että avasin jo toiveikkaana jääkaapin oven. Siellä ei sentään ollut mitään ennen kuin latasin oman autojääkaapin tavarat sinne.

Ja olikohan eka kerta, kun en hakenut omia tyynyjä autosta? Tyynyliinat toin pesuun sentään.

Kämppä oli rakenteilla olevalla alueella. Ekaa kertaa tuli vähän epäeettinen ajatus siitä, että joku, jolla on varaa, on ostanut Wroclawin asukkaiden tarvitsemia asuntoja ja jakelee nyt niiden lukkokoodeja hyvin maksaville turisteille. Alueella liikkui paljon nuoren näköistä väkeä. Paikalliset asukkaat näyttivät olevan nuoria. Lapsiperheitä ja ehkä opiskelijoita.

JUGINS Apartments Prestige Wroclavissa maksoi 52,50€. Tämä oli matkamme kallein. Valinta kohdistui kuitenkin tähän siksi, että autopaikka lukitussa hallissa tuntui tällaisessa isommassa kaupungissa hyvältä, ja se pesukone oli nyt välttämätön. Asunto oli kaikin puolin hyvä, tuo eettinen puoli vain pulpahti ajatuksiin.

 

Gniezno Puolassa oli taas yksi paikka, jonka nimi ei sanonut yhtään mitään. Mutta parin yön jälkeen kyllä sanoo, ja tänne voisi hyvin tulla toistekin, paikka iski heti. Eikä se johtunut siitä, että heti sain nuoremman naisen Volvon etupenkille.

Neito opasti minut pihalle autotalliin ja antoi avaimen käteen. Tällaisesta järjestelystä en valita. Auto yksityistallissa ja avain minulla. Sopii.

Aila oli sillä aikaa jo ehtinyt kantaa tavarat sisälle ja ottaa kuvat parvekkeelta, pihalta, käytävästä ja portaista.

Ja kun riemuitsin kaapista löytyneestä tutun näköisestä kenkälusikasta, se otti kuvan siitäkin. (Ikea)

Huoneessa oli kaksi erillistä sänkyä. Sai vielä nukkuakin rauhassa. Ja sohvallakin pystyi istumaan.

 

Tuleekohan liikaa kehuja, jos vielä sanon, että aamiainenkin oli erinomainen ja hymyillen tarjoiltu?

Ja kyllä nämä kultareunakupitkin tähän hintaan vähän ansaitsemattomilta tuntuivat. Hotel Awo Gnieznossa maksoi  40€ yöltä aamiaisineen.

 

Ei aamiainen kyllä sen huonompi ollut seuraavassakaan ennestään oudossa paikassa. Mikolajki Puolassa on Masurian järviseudulla melkein Puolan isoimman järven rannalla, tai ainakin sen lahden.

Ilta-aurinko paistoi huoneeseen.

Eikä Aila ollut tälläkään kerralla unohtanut porrastreenimahdollisuutta.

En minä siitä enää tässä vaiheessa matkaa viitsinyt valittaa, kunto oli jo noussut aika hyvin. Minulle riitti, että auto oli talon ja järven välissä parkissa.

Ja luulen kyllä, että yksi Ailan valintakriteereistä oli ollut tämä. Terassi.

Ja erityisesti tämä. Auringonlasku siltä terassilta. En pannut vastaan, kun lähdettiin kävelemään rannan kävelytielle.

Pensjonat Mikołajki ja sen  auringolasku ja aamiainen maksoivat 40€. Masurian järviseutu voisi olla kiva pysähdyspaikka myöhemminkin, enkä valittaisi, vaikka silloin nukkuisimme täällä.

 

Viimeisen yön majoitus oli koko matkan persoonattomin. Riikan pohjoispuolella Latviassa Baltvilla. Ei otettu riskiä, että pitäisi pitkän ajon jälkeen pimeässä etsiä jotain paikallista jostain sivummalta. Ja hyvä ettei otettu, viimeinen tunti ajettiin jo pilkkopimeässä ja tämä oli helppo tien varresta löytää. Ja normihotelleissa on aina sekin hyvä puoli, että niissä on respa, joka odottaa niin kauan kuin sen on luvattu olevan auki, ei tarvitse erikseen sopia mitään. Huone oli tilava, sänky mukava, parkkipaikka aika yleinen, mutta ihan hyvä kokemus. Tällaiseen yhden yön yöpymiseen ihan ok.

Ja vielä kivempi muisto paikasta jäi, kun törmäsimme aamiaisella tosi kivoihin ihmisiin. Tai Aila tietysti törmäsi. Se on meistä se, joka puhuu aina ja kaikille.

Baltvilla Riika maksoi 47,50 aamiaisineen.

Tämä koko teksti on samalla tunnustus Ailalle, joka käyttää aina aika paljon aikaa majapaikan etsimiseen. Kaikki tämänkertaiset varaukset on tehty Booking.com -sivustolta, vaikka jollain matkoilla on katsottu myös AirBnb-tarjonta. Jotenkin sillälailla Aila etsii, että se laittaa kriteereiksi wifin ja parkkipaikan ja aloittaa niistä, jotka ovat saaneet parhaat pisteet ja scrollaa alaspäin, kunnes löytää sopivan hintaisia ehdokkaita sopivalla paikalla. Booking.comissa on helppo pitää karttaa samalla auki. Sitten se tarkistaa, onko oma kylppäri ja vessa, voiko paikan peruuttaa, ja onko lisämaksuja. Tolkuton aika menee siihen, että se katsoo kuvat ja lukee kaikki arvioinnit niillä kielillä, joita se osaa (englanti, saksa, ruotsi, espanja, ranska). Ensin se katsoo, onko yhtään huonoja pisteitä antaneita arvioijia ja lukee ne. Saa kuulemma selville, mitkä asiat voisivat olla ongelmia. Harvoin sieltä mitään erityistä löytyy, mutta hajut, torakat, haukkuvat koirat, liikenteen melu ja tympeä henkilökunta houkuttelevat ohittamaan paikan, jos sellaisista on raportoitu. Sen sijaan sijainnilla, portailla tai telkkarikanavien puuttumisella ei ole mitään merkitystä. Aamukahvit voin keitellä itsekin, autojääkaappi meillä on mukana joka tapauksessa, ja Ailalle kelpaa hyvin, jos paikasta joutuu vähän kävelemään keskemmälle. Hotellien tähtiluokitusta se ei katso koskaan, koska tähtien kriteerit annetaan varustuksesta, neliöistä ja palveluista yms. jolla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, onko paikka muuten persoonallinen ja kiva ja onko henkilökunta ystävällinen. Paljon enemmän kertovat arvioinnit.  Tämän matkan majoitusten keskihinnaksi jäi vähän yli 30€ yöltä. Alin oli 17€, ylin noin 52€. Realismia tällaiselle eläkeläismatkailijalle on, että majoitushintoihin ei paljon enempää viitsi satsata, muuten ei enää voi lähteä. Tällä linjalla jatketaan. Ja tämän naisen kanssa.

Matkastamme on myös yleiskatsaus, joka sisältää linkit matkan eri osista kirjoitettuihin teksteihin.

Kun Espanjafanit lähtivätkin automatkalle Montenegroon

Joko seuraat meidän Ailajajuha-sivuamme Facebookissa? Olemme kirjoitelleet paljon automatkastamme Espanjaan ja takaisin ja retkistämme Espanjassa mutta myös muista matkoistamme. Vuosi 2020 on mennyt lähialueilla retkeillessä, mikä on ollut hyvin antoisaa.