Automatkalla Montenegroon ylitimme kolmantena matkapäivänämme Puolan rajan. Aika pian Puolan rajan jälkeen Suwalki aiheutti pienen yllätyspysähdyksen. Mikä toi on! Sen täytyy olla kirkko. Mennään katsomaan lähempää!
Ovi oli auki, mutta en edennyt takaovea pitemmälle häiritsemään muistotilaisuutta.
Suwalkin jälkeen Augustowin nimi on monille tuttu. Me olemme kerran matkallamme pysähtyneet sinne, yöpyneet hauskassa pihamökissä jonkun yksityisen pihassa, kävelleet sunnuntaiaamun rauhassa joella ja ottaneet kuvia tunnelmallisista taloista. Tämä liikenneympyrä on nimetty Tuusulan mukaan. Tuusula on Augustowin ystävyyskaupunki.
Nyt emme pysähtyneet Augustowiin.
Puolassa riitti pysähtymiskynnyksen ylittäviä kirkkoja paljonkin. Esimerkiksi tällaisia mielenkiintoisen värisiä puukirkkoja.
Ja vielä mielenkiintoisemman värisiä puukirkkoja.
Tai valtavan komeita katedraaleja, kuten tämä, jonka edessä oli mukavasti pieni pöytäryhmä ihan odottamassa meidän kahvitaukoamme.
Tätä Grymiaczkin kirkkoa oli aloitettu rakentaa 1905. Ensimmäisen maailmansodan aikana se tuhoutui pahasti pommituksissa, mutta seurakuntalaisten ja opetusministeriön uskonnollisten asioiden tuella se restauroitiin ja otettiin uudelleen käyttöön 1929. Toisessa maailmansodassa se vaurioitui jälleen, mutta seurakunnan kirkkoherran johtamana restauroitiin jälleen.
Kirkon edessä oli palanen historiaa, valkovenäläisen paljon maata omistaneen Joachim Khreptovichin patsas. Runoilijalla kirjailijalla oli ollut merkittävä osa myös koulutuksen kehittämisessä. Enempää emme tuohon historiaan tai kirkkoon perehtyneet, pidimme vain leppoisan kahvihetken puiston suomalla taukopaikalla ja katselimme takanamme kohoavaa komeaa rakennusta. Oli kuitenkin vaikuttavaa lukea siitä, miten kirkoista oli kannettu huolta ja korjaamisesta huolehdittu.
Komeita katedraaleja oli lisääkin tien varressa.
Joitain modernejakin kirkkoja pysähdyttiin katselemaan. Tämä Chodorowkassa.
Tämä Hajnowkan moderni kirkko olisi ollut kiinnostava nähdä sisältäkin. Se oli jopa auki, mutta en uskaltautunut kirkkoon rientävien pyhäpukuisten naisten joukkoon turistin teepaidassa farkuissani.
Jotkut kirkot vain olivat yksinkertaisesti niin kauniita, että halusimme hetkeksi pysähtyä ihailemaan kaunista rakennusta.
Tämä koristus oli hautausmaalla Hajnowkassa.
Aika jännän näköinen moderni uusi kirkko.
Trzescianka
Trzesciankan kylää lähestyttäessä sanoin Juhalle, että kohta pysähdytään. Minua oli viisitoista vuotta sitten jäänyt harmittamaan, että emme olleet ollenkaan pysähtyneet tähän historialliseen koristeltuun kylään. Juha ei uskonut korviaan: ”Mistä sää voit tommoset muistaa!” No, muistanpa vain, ja hyppäsin pois autosta, kun olimme kylänraitilla.
Tämä oli oikeasti bussipysäkki. Minä en varmaan malttaisi mennä bussiin. Ainakaan ensimmäiseen, joka paikalle tulisi.
Kävelin kylänraittia ja otin kuvia hauskoista talojen päädyistä ja maalatuista ikkunaluukuista.
Tämänkin kylän ylpeys on puinen Arkkienkeli Mikaelin kirkko, joka on rakennettu 1864 – 67. Aikanaan kylä oli ortodoksisen koulutuksen keskus, jossa koulutettiin ortodoksisia opettajia sekä kouluun että kirkon palvelukseen.
Hauska puukeinu pihalla.
Kun viimeksi ajoimme Puolan pikkukylien läpi, oli joka kylässä talon edessä penkki, jossa istui pappoja ja mammoja. Nyt näimme matkan ainoan penkillä istuvan seurueen täällä.
Trzesciankan kylä on oikeasti historiallinen nähtävyys, joka on saanut viime vuosina myös rahaa restaurointiin ja säilyttämiseen. Se on esimerkki 1500-luvun ajatuksesta uudenlaisesta kylän rakenteesta, jossa suoran kylätien varrelle tehtiin talot riviin. Jokaisen pääty oli tielle päin ja ylemmän kerroksen päädyssä jokaisessa talossa oli kylmä tila, jossa voitiin säilyttää ruokaa. Olennainen juttu olivat nuo ihanat maalaukset ja koristeet taloissa.
Trzesciankan lähellä on pari muutakin samantyyppistä ilmeisesti katsomisen arvoista pikkukylää.
Bialowieza
Bialowiezan kansallispuisto ihan Valko-Venäjän rajan tuntumassa ansaitsisi luonnon ystävältä pitemmän kuin yhden yön pysähdyksen, mutta tähän olimme nyt päätyneet siksi, että kävimme täällä jo kerran, silloin viisitoista vuotta sitten. Meidän iltamme kului puistokävelyllä ja ihanaa auringonlaskua fiilistellen. Ihan rauhassa saimme kävellä, vain muutamia muita ihmisiä oli liikkeellä. Oli ihana tunne luonnon keskellä olemisesta.
Biisonin kohtaaminenkin oli hyvin turvallinen ja turistiystävällinen.
Paikkakunnalla on monenlaisia mahdollisuuksia. Voi lähteä opastetulle metsäretkelle, vierailla kotiseutumuseossa, pistäytyä biisonireservaatissa tai kävellä puistossa. Puiston eteläreunalla ja kylässä oli tarjolla retkipalvelujen myyjiä, joilta retket pitäisi ostaa, jos haluaisi oikeaan metsään.
Me kävimme omin päin biisonireservaatissa, kuten silloin aikaisemmallakin käynnillä. Paikka vaikutti aika väsyneeltä ja hiljaiselta tähän aikaan. Monet aitaukset olivat tyhjiä, eivätkä eläimet pahemmin viitsineet turisteille poseerata.
Siitä olin kyllä iloinen, että nämä sudet kisasivat keskenään ja välillämme oli aita.
Taisin itse olla kiinnostuneempi biisonista kuin se uteliaasta turistista.
Possuilla oli vielä aamu-unet kesken. Syvä kuorsaus vain kuului.
Grabarka
Reitti Bialowiezasta etelään vei lähelle Grabarkaa, joka on tärkeä pyhiinvaelluspaikka. Lähteestä virtaavaa parantavaa vettä sai pumpata mukaan ja pumpulle oli jono.
Viereisessä purossa voi pestä jalkansa samassa vedessä. Kaikkihan näillä kipeillä jaloilla pitää kokeilla. Kokemus oli virkistävä ja kylmän kylvyn antama hyvän olon tunne kesti reilut pari tuntia, mutta pysyvämmin eivät jalkojen säryt helpottaneet. Jotkut pesivät kasvojaankin, mutta en viitsinyt, ei minulla naamassa mitään vikaa ole.
Moni on käynyt Liettuassa Ristikukkulalla. Grabarkan mäellä odottaa samanlainen näkymä. Ristejä sikin sokin koko metsikkö täynnä.
Mäellä oleva kirkko on huikea sisältä.
Tien varsilta löytyi aika kivasti evästaukopaikkoja. Tässä olisi voinut istuskella vieläkin pidempään ja katsella kauniita istutuksia.
Ja ihan tavallisilla huoltoasemilla saattoi löytää hienosti kaakelein koristellun vessan.
Tunnelmasta ihan toiseen, taas ihana taukopaikka – tai olisi ollut, jos ei hyttysiä olisi keksitty.
Itäisen Puolan kylät näyttäytyivät hyvinkin siisteinä ja moderneina.
Rzeszów
Auringon laskiessa saavuimme Rzeszówiin.
Hotellimme ei ollut ihan keskustassa, mutta kävelymatkan päässä kuitenkin, ja kävelyreitille sattui kaikenlaista kivaa, kuten tämä monivärinen suihkulähde, jonka vierellä paikallinen nuoriso ja lapsiperheet huvittelivat.
Ja tunnelmallisia valaistuja rakennuksia.
Torille asti kannatti hyvinkin kävellä. Torin tunnelmalliset terassit olivat lähes täynnä, kotoinen puheensorina täytti ilman ja valaistut talot ihastuttivat.
Seuraavana aamupäivänä huitaisimme Slovakian läpi niin vauhdikkaasti, että emme huomanneet, että Slovakian tietyillä moottoriteillä ajamiseen pitäisi ostaa vinjetti. Kuukaudeksi se olisi maksanut 14€, ja se meidän olisi kannattanut ostaa, koska paluumatkallakin tulimme Slovakian läpi. Onneksi poliisi ei pysäyttänyt, eikä ainakaan vielä ole tullut jälkikäteenkään mitään maksumääräystä. En kyllä suosittele kokeilemaan, sakot voivat olla melkoiset.
Slovakian kaupungeissa värikkäät kerrostalot olivat tyypillistä nähtävää. Pysähdyimme Presovin lähellä isossa ruokakaupassa ja täytimme auton jääkaapin noin kympillä.
Yllätyimme vähän itsekin, kun tajusimme, että olimme ajaneet Puolan itäosan ja vielä Slovakiankin läpi yöpyen vain kaksi yötä. Niin paljon monenlaista kivaa olimme nähneet.
Matka jatkui Unkariin. Teksti Unkarista:
Joko seuraat meidän Ailajajuha-sivuamme Facebookissa? Olemme kirjoitelleet paljon automatkastamme Espanjaan ja takaisin ja retkistämme Espanjassa mutta myös muista matkoistamme. Vuosi 2020 on mennyt lähialueilla retkeillessä, mikä on ollut hyvin antoisaa.
No Comments