Granadan tunnelmaa – vanha kaupunki, Sacromonte ja Albaicin

Granada on upea paikka viettää aikaa paljon enemmän kuin yksi Alhambrakäynti vaatii. Vaikka kiistatta se onkin ykköskohde, Granadassa on niin paljon muutakin, kuten esimerkiksi Albaicin, jossa moni käy katsomassa Alhambran näköaloja tai Sacromonte, jossa on tunnelmaa. Tämän totesimme itse viettäessämme siellä keväiset kaksi viikkoa.

Kaksiviikkoisemme Granadassa oli kodinvaihto. Saimme käyttöömme kolmihenkisen perheen kakkosasunnon, jossa he eivät asuneet vakituisesti. Perhe oli tulossa vastavuoroisesti meidän kotiimme Suomeen elokuussa, jolloin me taas väistyimme sukulaiskierrokselle maalle. Tapasimme Inman, Isaacin ja Mateon jo ajaessamme Costa del Solille tammikuun alussa ja he näyttivät meille vähän Guadixia, jossa he asuivat vakituisesti. Tällaiset jutut ovat kodinvaihdon helmiä. Tapaamme paikallisia, tutustumme uusiin kivoihin ihmisiin ja saamme muutakin tietoa paikoista kuin virallisilta turistisivuilta.

Inma odotti meitä risteyksessä. josta ajettiin sisään Granadaan. Hän oli käynyt aamupäivällä etsimässä autolleen paikan lähikaduilta ja sitten kävellyt pari kilometriä meitä vastaan sovittuun paikkaan. Sukkuloimme sitten hänen opastuksellaan Granadan vanhan kaupungin kaduilla, joilla läheskään kaikilla ei suomalaisella autolla saa ajaa. Asiantunteva opas oli oikeastaan välttämätön. Tulimme parkkipaikalle, Inma ajoi oman autonsa pois ja me omamme tilalle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Taisi se Inman auto jäädä johonkin laittomaan paikkaan. Suojatielle ehkä? Parkkipaikkaongelma oli näillä kaduilla niin iso, että automme jäi siihen lähes kahdeksi viikoksi. Emme uskaltaneet lähteä sillä siitä mihinkään, koska sitten uutta parkkipaikkaa ei olisi saanut mistään järjellisen matkan päästä. Nyt meillä oli noin kymmenen minuutin kävelymatka asunnollemme ja yhdessä otimme tarpeellisimmat tavarat mukaan.

Suunnilleen tuossa vastaan tulevan auton kohdalla oikealla olisi kotimme seuraavat kaksi viikkoa. Eipä siinä juuri oven edessä ole edes jalkakäytävää, mutta ihana on ympäristö.

Sisäpiha oli aivan yhtä suloinen ja ihastuttava. Kolmanteen eli espanjalaisittain toiseen kerrokseen pääsi portaitten lisäksi hissillä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Sisällä ystävällinen vastaanotto jatkui. Viinipullojen vieressä odottivat paikalliset pääsiäisajan mantelileivonnaiset. Laitoin sitten samaan kuvaan omat evääni, niin kotiintulotunnelma oli täydellinen.

Tutustuimme Inman kanssa uuteen kotiimme ja kaikki oli täydellistä. Inma oli huolissaan, mahtuisiko Juha pieneen suihkukoppiin, mutta ei siitä tullut mitään ongelmaa.

Inman lähdettyä kävimme vielä uudelleen autolla ja lähikaupassa. Ei ollut kiirettä mihinkään, joten ensimmäiset kuvat Alhambran suuntaan vievistä portaista ja koristelluista seinistä auringonlaskussa ovat tässä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Ei tosiaankaan ollut kiirettä mihinkään, joten seuraavana aamuna lähdimme liikkeelle ilman suunnitelmia ja tavoitteita ihan vain mielessä saada jotain tuntumaa paikkaan.

Pikkukatujen myymälät houkuttelivat värikkyydellään. Mausteita, teetä, kuivattuja hedelmiä, kaikenlaista meille vierastakin oli tarjolla. Keräsimme pussillisen kuivattuja (ja sokeroituja) hedelmäpaloja maistiaisiksi, hyviä olivat.

Matkamuistomyymälöistäkin olisi voinut yhtä jos toista tarttua mukaan, jos vielä joskus tarvitsisimme jotain. Mutta kun ei enää mitään tarvita, niin otin vain kuvia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tai ei ihan. Ostimme pari pikkutarjotinta, joissa oli Alhambran kuva. Kaipasimme sellaisia kävelyretkillemme ja käyttöön tulivat. Matkamuistomyymälöissä vain on se ongelma, että monen esineen pohjassa lukee made in China, vaikka niissä olisikin Alhambran kuva.

Pääsiäinen lähestyi. Ellen jo keräilisi seimitavaroita, voisin ehkä harkita näitäkin hahmoja.

Pikkukadut olivat jännittäviä!

Ja talojen aukiot kauniita.

.

Oli mukava ja leppoisa päivä. Olimme haistelleet tunnelmaa, hankkineet kartat, pääsiäisviikon aikataulut ja myös bussireiteistä oli vähän tuntumaa. Otin jostain tolpasta kuvan bussilinjojen luettelosta.

Seuraavana aamupäivänä bussi C2 vei meidät Plaza Nuevalta Sacromonten mäelle. Sacromonte on Unescon maailmanperintökohde, joten pitihän se katsastaa. Jäimme pois, kun Sacromonten luostari näytti olevan sopivan lähellä ja kiipesimme jyrkän mäen ylös luostarin pihaan.

Emme sattuneet paikalle luostarin aukioloaikaan (10 – 13 ja 16-18), joten näimme vain komean portin, hienon pihan ja komean sisäpihan, mutta ihan hyvä näinkin.

Näitä koristeellisia kivipihoja katsellessa aina ihmettelee, kuka on jaksanut näin paljon nähdä vaivaa.

Kaunis oli piha, mutta vielä upeampi sisäpiha kaarikäytävineen.

Sacromonte on luola-asumusten paikka. Niitä alettiin rakentaa 1400-luvulla kun juutalaiset ja muslimit karkotettiin kodeistaan ja he liittyivät vaeltavien mustalaisten yhteisöihin omaksuen heidän tapojaan. Luolan louhiminen oli ainoa tapa saada suoja pään päälle ja myös tapa jäädä vähän yhteiskunnan kontrollin ulkopuolelle katolisten vallatessa Granadaa takaisin itselleen, mihin liittyi paljon kontrollia ja vainoa toisia uskontoja kohtaan.

Ilmeisesti luola-asuntoja louhitaan vielä nykyisinkin. Vastakkaisella rinteellä näimme selvästi uudempia rakennelmia. On tämä aika rankka tapa rakentaa itselleen koti. Ensin pitää louhia seinämään suora osuus fasadiksi, sitten kiinnittää siihen kaari oveksi ja sen jälkeen louhia niin paljon sisätilaa kuin on mahdollista ja tarpeellista.

Sacromonte on myös paikka, jonne viedään turistit iltaisin katsomaan flamencoa. Siellä on ravintoloita ja myös majapaikkoja. Tässä yksi, jo ulkoseinä oli fantastinen kaikkine ruukkuineen. Kannattaa kuulemma lähteä vain luotettaviin paikkoihin, turisteja houkutellaan sisään myös paikkoihin, joissa lähinnä rahastetaan häikäilemättömästi. Meiltä jäi flamenco kokematta. Se on Sacromonten iltaelämää. Ehkä jokin opastettu retki flamencoiltaan olisi hyvä tapa tulla tänne kokemaan tuo tunnelma.

Sacromonte on myös fantastinen näköalapaikka. Luostarin mäeltä on upeat näkymät sekä Sierra Nevadan että Alhambran ja Albaicinin suuntaan.

 

Ja Granada ja Sacromonte ovat sen verran ylempänä ja kylmempiä ilmastoltaan, että saimme vielä maaliskuun lopulla nauttia mantelipuiden kukinnastakin.

Ilmastoon olimme aamulla varautuneet ja hyvä niin, seuraavat kuvat otettiinkin sitten sateenvarjon alta ja alla.

Ja silti rinnekuvassa näkyy, että räntää tuli linssiinkin. Tästä lähdettiin kiipeämään pikkukujaa ja portaita luolamuseoon.

Luolamuseossa oli useita luolia ja niissä opastauluja, joista voi sekä espanjaksi että englanniksi lukea infot. Oli asumuksia, huoneita ja myös esittelyä paikallisista elinkeinoista, esimerkiksi korien teosta, käsitöistä tai keramiikasta.

Räntäsade jatkui, mutta ei se suomalaista haittaa, vaikka Espanjassa ehkä yllättää.

Ja se taas ei yllättänyt, että räntäsade vaihtui aika pian auringonpaisteeseen. Kohta olimme taas alempana Carretera de Sacromontella, jossa autot kulkivat kapeaa katua toisiaan väistellen ja jalankulkijat siinä seassa.

Jatkoimme Albaicínin (Albaycín) suuntaan, eikä yhtään tullut suorittamisen tuntu, vaikka näin siirryimme saman päivän aikana jo toiseen Unescon maailmanperintökohteeseen.   Alue on yksi  parhaiten säilyneistä esimerkeistä arabien kaupunkirakentamisesta Etelä-Espanjassa. Albaicínista suuri osa on rakennettu Nazrid-dynastian aikana, mutta arkkitehtuurissa on piirteitä myös renessanssista ja espanjalaisesta barokista.

Ennen pitkää olimme taas Mirador de Nicolasilla, jolla olimme käyneet jo syksyllä 2015. Turisteja aika täynnä paikka oli nytkin.

Oli muuten aikamoinen ero kuvieni väreissä. Nämä kuvat on otettu siis maaliskuun lopulla, vihreys ennakoi kevättä ja kesää.

Ja nämä kuvat marraskuussa edellisellä käynnillämme, jolloin ruska teki maisemasta värikkään.

 

Jatkoimme matkaa vähän summassa eteenpäin, emmekä lähteneet laskeutumaan suoraan alas Albaicínin pikkukujia. Teimme aivan oikean ratkaisun. Albaicínissa on muitakin upeita näköalapaikkoja kuin tuo suosituin Mirador de Nicolas.

Lopulta olimme laskeutumassa suunnilleen kohti Calle Elviraa.

Kartasta oli aika vähän apua, mutta alaspäin ja laskevan auringon suuntaan ihan vain kivoja kujia myöten edettiin ja oikeastaan vain nautittiin ennalta arvaamattomista portaista ja käsittämättömän kapeista kujista. 

Lopulta oltiin Calle Elviralla, jonka loppupään tunnistaa hyvin keskeiseksi  turistialueeksi.

Eikä ollut enää pitkä matka takaisin ihanalle kapealle kotikadullemme. Kapea ja kapea – joukkoliikennekatu se oli silti, bussi C3 tuli takaisin Alhambrasta tätä katua pitkin.

Tässä on suunnilleen kävelyreittimme Sacromonten luostarilta Albaicinin kautta takaisin keskustaan. Albaicinin osalta reitti ei ole ihan tarkka.

Nämä olivat ensimmäiset pari päiväämme Granadassa. Paljon muitakin paikkoja käveltiin, eli jatkoa seuraa.

Joko seuraat meidän Ailajajuha-sivuamme Facebookissa? Olemme kirjoitelleet paljon automatkoistamme Espanjaan ja takaisin ja retkistämme Espanjassa mutta myös muista matkoistamme. Vuosi 2020 on mennyt lähialueilla retkeillessä, mikä on ollut hyvin antoisaa.

Aikaisempi juttumme viikonloppumatkastamme Granadaan löytyy täältä. Silloin kävimme Alhambrassa ja vähän muuallakin.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

24 Comments

  • Reply Kari Tuominen 2019-02-08 at 20:09

    Hei,

    Olette selvästi jo Espanja moodissa? Näitä juttuja on varmaan kiva kirjoitella, mutta ihmettelen miten teillä voi olla asiat niin hyvin muistissa. Tietysti kronologisessa järjestyksessä olevat kuvat auttavat, mutta sittenkin. Eihän teillä kuitenkaan ole sanelukonetta mukana ettekä ole sellaista asentaneet kännyköihinnekään, vai?

    Teidän viitseliäisyytenne on kyllä ilahduttavaa ja kadehdittavaa. Teillä tämä turismoilu on lähes yhtä intohimoista kuin minulla golfailu? 😂😂

    Kolme viikkoa ja on saatu näihin aikoihin matkalaukut purettua ja ehkä avattu skumppapullo Torremolinosissa. Siellä nähdään!

    —Kari—

    • Reply espanjaan 2019-02-08 at 20:41

      Kiitos Kari kommentista! Arvasit oikein, kuvat tuovat mieleen joka mutkan ja maiseman ja sitten vain jonkin verran nimien ja faktojen tarkistelua, niin kaikki kyllä muistuu mieleen (tai siis minun mieleeni). Juha muistaa sitten suurimman osan, kun on lukenut minun tekstini ja katsonut kuvat. Nähdään!

  • Reply Terhi 2019-02-10 at 10:38

    Nuo luolahuoneet näyttävät viihtyisiltä karuudestaan huolimatta. Viikon Granadassa viettäneenä ihastuin kovasti kaupunkiin, tosin muistan sen lämpimänä paikkana (olihan lokakuu) enkä olisi voinut kuvitella, että pääsiäisenä tulee räntää.
    Meillä oli ihana kattoasunto keskellä kaupunkia, nuo maisemat tuovat minullekin elävästi muistoja mieleen.

    • Reply espanjaan 2019-02-10 at 13:08

      Hienoa, että olet päässyt viettämään Granadassa pitemmän ajan kuin pikaisen Alhambrakäynnin. Sellaisen teimme itse viikonloppuna kolme vuotta sitten ja oli aivan ihanaa, että pääsimme palaamaan ja rennosti kuljeskelemaan siellä täällä ihan vain tunnelmaa imien. Meillekin sattui maaliskuussa muutama ihan nätti ja lämmin päivä, vaikka tuossa alussa törmäsimme räntäkuuroon. Kiitos kommentistasi!

  • Reply Jenni | Boarding Time 2019-02-10 at 12:58

    Granada on kyllä niin ihana! Ja olipa perusteellinen johdatus läpi tuon kiehtovan ja monipuolisen kaupungin. Olen täysin samaa mieltä, että Granadaan kannattaa lähteä monen muunkin asian kuin Alhambran takia. Kävittekö muuten Flamenco-klubeilla? Espanjan parhaat flamenco-paikat läytyvät nimittäin Granadasta.

    • Reply espanjaan 2019-02-10 at 13:13

      Kiitos kommentistasi Jenni! Emme käyneet flamencoklubeilla, vaikka tiedostimme kyllä, että olisimme juuri Granadassa olleet parhaan mahdollisen flamencon äärellä. Ja juuri tuolla Sacromontessa, jossa kuljimme luolien keskellä. Luolamuseon lähellä olisi ollut myös mustalaismuseo, Museo des Gitanos, mutta ohitimme senkin. Hassua, mutta vaikka meillä ei ole kiirettä mihinkään, kuljemme niin monen asian ohi 🙂 Flamencoa olen kuullut Madridissa klubilla. Vaikuttavaa. Muut flamencokokemukset ovat olleet aika vaisuja sen rinnalla.

  • Reply Jenni / Unelmatrippi 2019-02-10 at 15:12

    Ihastuin itsekin Granadaan kovasti, kun kävimme siellä pari vuotta sitten. Me olimme siellä vain pari päivää ja todellakin jäi sellainen fiilis, että kaupungissa riittäisi tutkittavaa paljon pidemmäksi aikaa. Joskus siis vielä palaamme! Tuollainen tavallisessa kodissa asuminen olisi ihanaa, siitä tulee varmasti ihan eri fiilis kuin kliinisestä hotellista.

    • Reply espanjaan 2019-02-10 at 15:25

      Tätä samaa kotia vuokrataan myös AirBnb:n kautta silloin kun se on vapaana, mutta nyt en sitä löytänyt. Ehkäpä tarvitsevat sitä itse nyt enemmän. Todellakin tuollainen kodissa asuminen on osa kulttuuriin solahtamista. Ja vielä enemmän se, että kommunikoi kodin asukkien kanssa. He olivat meidän kodissamme elokuussa ja oli todella kiva vuorovaikutus.

  • Reply miraorvokki 2019-02-10 at 15:23

    Olen halunnut Granadaan jo pidempään! Pitää pian mennä. Ihanalta vaikuttaa koko kaupunki, vaikkakin parkkeeraus ei multa onnistuisi tuollaisilla raoilla. 😀 Kääk!

    • Reply espanjaan 2019-02-10 at 15:44

      Eipä se juuri meiltäkään onnistu 🙂 Senpä takia tuosta parkkipaikasta ei todellakaan lähdetty pois kymmeneen päivään. Sitten oli pakko lähteä, kun oli asiaa toiselle paikkakunnalle välillä ja kun sieltä tulimme takaisin, veimme auton vielä kauemmas maksulliselle parkkialueelle. Ei mitään mahdollisuutta kadunvarsiparkkiin omin neuvoin. Kaupunki on todellakin ihana. Toivottavasti pääset sinne. Kiitos kommentistasi!

  • Reply Maarit 2019-02-11 at 10:21

    Matkakuume alkoi mukavasti poltella tätä juttua lukiessa ja tietysti siitä syystä, että tänä vuonna vietän pääsiäislomaa juuri samaisissa maisemissa. Granada on aiemmalta visiitiltä vain Alhambran verran tuttu, mutta jo pitkään on ollut tarkoitus palata sinne. Ja viimeinkin tämä haave toteutuu! Räntää toivon mukaan ei ole enää huhtikuussa odotettavissa, mutta sateenvarjoa ilman en matkusta mihinkään. Parempi aina varautua kaiken varalle. Jään oottelemaan seuraavia Granadan postauksia 😊.

    • Reply espanjaan 2019-02-11 at 11:28

      Kirjoittelin eilen jo seuraavaa, mutta se ei ole vielä ihan valmis. Ja sitten seuraavaan tekstiin yritän kasata yhteen ne tuhat ihanaa kuvaa, jotka otin Granadan pääsiäiskulkueista. Oli muuten ihana viikko seurata niitä siellä. Kiva, että pääset. Ja onneksi Granada on sen verran pieni, että jos et halua koko ajan kulkea pääsiäiskulkueruuhkissa, sieltä löytyy kyllä rauhallisempiakin paikkoja koko ajan. Ja pääsiäinen on tänä vuonna niin myöhään, että tuskin tosiaankaan räntää enää kohtaat. Kiitos kommentistasi!

  • Reply Aron / Ja sitten matkaan... 2019-02-11 at 20:57

    Granada on kyllä mielenkiintoinen kaupunki. Meillä tosin oli aikaa Alhambran lisäksi vain lyhyelle kierrokselle kaupungilla. Kivahan tuonne olisi vielä palata. Tosin joulukuussa sää oli pikkuisen turhan viileä. Lueskelin jonkin verran tärppejä Granadaan lyhykäistä vierailuamme varten, mutta en silti tiennyt näistä teidän kävelyreittinne kohteista puoliakaan.

    • Reply espanjaan 2019-02-11 at 21:08

      Kiitos mielenkiinnosta ja kommentistasi! Tämä kävelyreittimme oli vasta alku meidän Granadaan tutustumisellemme. Kirjoittelen juuri seuraavaa reittiämme – jos haluat lisää, niin ole kuulolla. Eikä sekään tule olemaan viimeinen. Kahdesta viikosta on paljon kerrottavaa.

  • Reply Periaatteen Nainen 2019-02-15 at 22:57

    Kiehtova postaus, itsellä selvästi jäänyt paljon näkemättä Granadasta! Ja nuo parkkiongelmat, oi että…

    • Reply espanjaan 2019-02-16 at 10:04

      Kiitos kommentistasi, kiva, kun kävit! Parkkiongelmat ovat keskustan ja vanhan kaupungin ongelmia todellakin, mutta jos sinne lähtee omalla autolla, voi tietty parkkeerata vaikka kauemmas, julkinen liikenne kulkee todella hyvin. Ja toisaalta maksullisia parkkitaloja löytynee, mutta kun olimme siellä kaksi viikkoa, niin olimme tosi iloisia emäntämme meille järjestämästä parkkipaikasta.

  • Reply Merja / Merjan matkassa 2019-02-16 at 12:49

    Kadun viereen parkkeeraminen on ilmeisesti ilmaista? Tiukassa näyttää parkkipaikat olevan. Se on yksi syy, miksi en autoilusta ulkomailla ole niin innoissani vaikka siinä monta hyvää puolta onkin. Kivasti pääsi Granadan tunnelmaan kiinni ja Espanja-kuume vaan kasvaa, kun olen pitkin aamua eri juttuja sieltä lukenut 🙂 Kodinvaihdossa pääsee tosiaan ihan eri tavalla paikallisten arkeen kiinni kuin että asuisi hotellissa.

    • Reply espanjaan 2019-02-16 at 13:03

      Juu, tuo paikka oli ilmainen, eivät ihan kaikki. Eli emäntämme auttoi meitä aivan valtavasti. Kodinvaidolle oikeasti peukku, ne ovat olleet ihan kaikki onnistuneita ja hyviä lomia. Intervac. Kiitos kommentista, kiva kun kävit!

  • Reply Rosa 2019-02-17 at 09:25

    En ole vielä koskaan käynyt tuollapäin, mutta Granadasta olen kuullut ja lukenut paljon. Se on selkeästi suosikkikaupunki monelle. Minäkin otan usein vain kuvia matkamuistoista, koska tavaraa on kotona riittämiin nytkin.

    • Reply espanjaan 2019-02-17 at 16:41

      Toivottavasti joskus lähdet tännekin päin. Ei minusta ollenkaan huono idea, vaikka myönnän kyllä, että maailmassa on paljon muutakin nähtävää. Ehkä tämä puhuttelee erityisesti nyt, kun tekee jo mieli vähän rauhoittua omassa elämässään. Ja tosi on, tavaraa riittää, hirveän harvoin otan enää mitään mistään mukaan. Kuvia vain, jos joku on nättiä tai kiinnostavaa. Kiitos kommentistasi, kiva kun kävit!

  • Reply Eevagamunda-blogi / Eeva 2019-02-17 at 17:49

    Granada on ihana. Nuo Albaicínin ja Sacromonten kulmat on tullut koluttua moneen kertaan, kun olen tehnyt täältä kotoani Málagasta Granadaan ainakin kymmenen visiittiä. Tunnelma ja maisemat ovat aina yhtä hurmaavia. Niin kuin teidänkin postauksesta käy ilmi, Granada on joka vuoden aikaan erilainen. Säiden vaihtelusta saimme kokemusta viime reissulla syyskuussa, kun helle vaihtui yhtäkkiä kaatosateeseen. Jyrkkään rinteeseen rakennetun Albaicínin mukulakivikadut muuttuivat hetkessä koskiksi ja vesiputouksiksi. 🙂

    • Reply espanjaan 2019-02-18 at 11:46

      Kiitos kommentistasi Eeva! Sinä oletkin oikea Andalusian asiantuntija ja Granadan, kymmenen visiittiä on jo paljon. Meillä takana tuo pariviikkoinen pääsiäisajan visiitti ja aikaisemmin viikonloppu, jolloin suoritimme lähinnä Alhambran. Kyllä me vielä menemme uudelleenkin.

  • Reply Eve, Jetlaggies 2019-02-17 at 21:54

    Mekin halusimme saada Granadasta enemmän kiinni kuin vain perinteisen Alhambran huikeimmat kokemukset – ja voi kuinka olikin ihastuttava kaupunki<3 Meillä oli airbnb, mutten olisi laittanut pahaksi, vaikka oltaisiin vaihdettu kotia jonkun kanssa, kunhan se olisi ollut yhtä ihastuttavassa sijainnissa kuin tämä vuokra-asunto Alhambran juurella, vain kivenheiton päässä kaikista viehättävistä ja kiinnostavimmista kaupungin huvituksista <3

    • Reply espanjaan 2019-02-18 at 11:48

      Tämä meidän vaihtokotimme oli vanhassa kaupungissa, melkein Alhambran juurella, eli aivan ihasstuttava sijainti tuota parkkipaikkaongelmaa lukuun ottamatta. On todellakin ihastuttava kaupunki. Kiitos kommentistasi!

    Leave a Reply

    Find us on Facebook