Browsing Category

Yleinen

Rapperswil – puusilta Zürich-järven yli ja ruusuja

Rapperswil

Rapperswil-Jona on vähän alle 30 000 asukkaan kaupunki St. Gallenin kantonissa Zürich-järven rannalla. Sitä kuvataan ruusujen kyläksi, joten ilman muutahan siellä piti pysähtyä.

Ruusuja, linna ja Sveitsin pisin puusilta

Auto meni mukavasti parkkiin See-parkkitaloon, joka on ihan turisti-infon ja Fischmarktin vieressä. Info tarjosi hyvän kartan ja sen kanssa lähdimme kävelemään Zürich-järven yli. Siis kävelemään! Emme me vetten päällä sentään kävele. Zurich-järven yli vie täällä vanha Sveitsin pisin puusilta, joka on paikan ehkä suosituin nähtävyys. Opastaulusta luimme, että paikalla oli ollut silta jo 3500 eKr. Sen jälkeen sitä ovat ylläpitäneet vähän kaikki roomalaisia myöten, mutta 1900-luvulla se jouduttiin uusimaan aika perusteellisesti. Silloin tulivat kuvaan autot ja joku liian suuri kuorma-auto oli tehnyt kaatuessaan pahaa jälkeä. Silta kuuluu Unescon maailmanperintölistalle. Nykyisin autot ja junat kulkevat kannaksenomaista siltaa pitkin ja puusillalla kulkevat lenkkeilijät ja turistit. Aikaa tuon yli 800 metriä pitkän sillan ylitykseen meni kyllä. Arvaat varmaan, miksi. Ei siis pelkästään lintuja katsellen, vaikka niitäkin oli.

Pilvet näyttivät jo tulevan kohti vuorten takaa, mutta maisema oli hieno. Ja ajatus siitä, että oli kävellyt Zürich-järven yli, oli myös hauska.

Edestakaisen siltakävelyn lopuksi Juha ihan mielellään seisahti poseeraamaan kitarapojan kanssa.

Sataman, rantakadun ja vanhan kaupungin yläpuolella kohoaa linna ja sen vieressä katolinen kirkko.

Eikä mikään estänyt meitä kiipeämästä linnalle hienojen näköalojen toivossa.

Poikkesimme sisällä kauniissa kirkossakin.

Linnan puistosta oli kauniit näkymät romanttisten vanhan kaupungin talojen kattojen yli Zürich-järvelle ja äsken kävelemällemme puusillalle.

Tämän talon vieressä näkyy osa hienoa ruusupuutarhaa. Rappenswiliä kutsutaan ruusujen kaupungiksi, eikä turhaan. Siellä kasvaa 16 000 ruusua.

Näin lokakuussa kukkaloistoa joutui vähän jo arvailemaan, mutta jonkin verran ruusuja kyllä näkyi.

Laskeuduimme rantapaseolle. Rannassa oli mukavannäköisiä penkkejä istuskeluun ja toisella puolella myös ravintoloita, joiden kalatarjontaa on sivustoilla kehuttu.

Tästä meidän matkamme jatkui tällä kertaa näin. Olimme jatkamassa Schwyzin suuntaan, eli Rapperswilistä etelään Vierwaldstätten rantakaupunkiin.

Jos Rapperswil oli ollut enemmän minun valintani, Schwyz oli Juhan. Siellä on nimittäin kuuluisa sveitsiläinen linkkaritehdas Victorinox vierailijakeskuksineen.

Juha kirjoitti Victorinoxista oman tekstin. Kannatti ilman muuta käydä!

Itselleen Juha löysi uuden linkkarin, jossa on veitsi, mutta minun ostokseni paperin alla on erinomaisen hyvää sveitsiläistä suklaata.

Viktorinox – vierailukeskus ja tehdas Schwyzissä

Victorinoxin linkkuveitset

Victorinoxin taru alkaa yli sadan kolmenkymmenen vuoden takaa. Kesäkuussa 1897 Karl Elsener patentoi sanojensa mukaan kevyen, elegantin ja uskomattoman monipuolisen veitsen upseeri- ja urheilukäyttöön. Nimi tuli perustajan äidin nimen Viktoria ja ruostumattoman teräksen inoxin mukaan Victorinox.

Linkkuveitsien lisäksi nykyisin valikoimassa on kokki-ja keittiöveitsiä, kelloja, laukkuja, vaatteita ja parfyymeja.

Viktorinoxin tehdas ja vierailukeskus

Viktorinoxin tehdas ja vierailukeskus ovat Sveitsin Schwyzissä. Tehtaan yhteydessä on myymälä, josta voi ostaa tuttuja veitsiä, osan jopa ”tehtaanmyymälähintaan”. Tehdasvierailuun tarvittaisiin ryhmä ja kolme päivää aikaisemmin tehty varaus opastusta varten. Victorinoxin outlet-myymälä taas on Hollannin Roermondissa:

Kun tehtaaseen ei päästy, myyjät neuvoivat auliisti tien 4 kilometrin päässä olevaan vierailukeskukseen, jonka yhteydessä on myös Victorinoxin museo. Museokävijä saattoi itse valita 7 tai 14 minuutin esittelyelokuvan ja kielen (saksa, englanti, ranska tai italia). Kuvat sentään olivat suomeksi.

Yllättävää oli se, kuinka käsityövaltaista edelleen linkkuveitsien teko on. Osat tulevat tietysti alihankkijoilta ja teräs Saksan ja Ranskan suurista terästehtaista.

Käsin tarkastetaan jokainen Victorinox-merkki, joka tulee veitsiin.

Tehtaalla on yli 1000 henkeä töissä, pelkästään linkkuveitsiä tehdään noin 60000 kappaletta päivässä.

Linkkareiden eri osat käsitellään vielä moneen kertaan, ennen kuin ne päätyvät kokoamispöydälle.

Järjestys, puhtaus ta tarkkuus ovat sveitsiläisten tapoja muussakin kuin linkkuveitsien teossa. Sveitsissä polttopuut ovat kaikilla järjestyksessä, talot ja pihat hyvin hoidettuja.

Jokaisen linkkuveitsen toiminta tarkistetaan käsin, ennen kuin se päästetään myyntiin. Victorinox vie tuotteitaan yli 120 maahan. Osa tuotteista tehdäänkin muualla kuin Sveitsissä, mutta ei linkkarit.

Museon seinällä esiteltiin linkkareita vuosien varrelta ja nykyistä mallistoa.

Liikelahjat ovat tärkeä osa pikkulinkkareiden menekkiä.

Sveitsiläistä suklaata löytyy myös linkkarin muotoisena. Taitaa kuitenkin olla kertakäyttötuote.

Tässä punaisessa linkkuveitsessä on 144 erilaista toimintoa. Saattaa olla aika painava ja hankala taskussa pidettäväksi. Varsinaisen veitsitoiminnon lisäksi veitsistä voi löytyä taskulamppu, kynä, kello tai muistitikku.

Tässä yli satavuotias linkkuveitsi, yhä käyttökelpoisessa kunnossa.

Astronauteilla oli omat Sveitsin linkkarit avaruudessa.

Museossa oli myös kuva Ihmemies MacGyveristä, joka ratkaisi kaikki ongelmansa 1980-luvulla ilmastointiteipillä ja sveitsiläisellä linkkuveitsellä. Ettei vain olisi ollut jo silloin jonkinlaista kaupallista yhteistyötä

Etukäteisvarauksella olisi päässyt myös kokoamaan oman linkkarin. Tällä hetkellä malli on 27-osainen Spartan-linkkari. 35 frangia ja kokoaminen kestää noin vartin. Meidän vierailuaikana kaksi alaluokkalaisen ikäistä ranskalaislasta teki ohjeiden mukaan omat linkkarit. Mieluisia näyttivät olevan.

 

Päiväretki Rigi-vuorelle

Rigi-vuori on yksi Luzernin suosituimpia nähtävyyksiä

Katsoitpa melkein mitä tahansa listaa Luzernin suosituimmista nähtävyyksistä, kolme asiaa keikkuu kärjessä: Pilatus-vuori, Rigi-vuori ja Luzernin Vierwaldstätter-järvi laivaristeilyineen. Itse kaupungista vain vanha Kappelisilta kilpailee näiden kanssa. Olemme kymmenen vuotta sitten käyneet nämä kaikki ja nyt lähdimme uusimaan kokemustamme. Valitsimme Rigi-vuoren.

Vuoret ja risteilyt

Sekä Pilatukselle että Rigille pääsee mukavasti Luzernista esimerkiksi aloittamalla matkan laivamatkalla. Laiva vie Luzernista sinne, mistä vuorten hammasratajunat ja gondolihissit sitten nousevat vuorten huipulle.

Hammasratajuna vielä menisi ja sellaisella kymmenen vuotta sitten nousimme Pilatukselle, mutta gondolihissit eivät houkuta. Eivät myöskään noin satasen paikkeilla olevat hinnat näistä laiva+junamatkoista. Kymmenen vuoden takaisen kodinvaihtomme isäntä antoi hyvän vinkin: Laittakaa navigaattoriin Seebodenalp, ajakaa sinne, ei maksa mitään ja sitten nautitte vaelluspoluista ja maisemista. Näin teimme nytkin.

Rigi-vuori on helppo valinta

Ei se ajaminen ehkä mikään nautinto ollut, mutta Juha on taitava ja varovainen kuski. Tie oli kapea, mutkainen ja kaiteeton. Vastaantulijoiden kanssa piti tehdä tarkkaa yhteispeliä, ettei kumpikaan joutunut olemattomalle pientareelle.

Tämä retkeilyvaihtoehto näytti olevan todella suosittu. Parkkipaikka oli aivan täynnä. Osa autoista oli joutunut hakeutumaan nurmikolle. Joukossa oli paljon lapsiperheitä.

Valitsimme panoraamareitin, jonka suorittamiseen oli arvioitu menevän puolitoista tuntia ja syötimme parkkimittariin aikaa viisi tuntia. Ihan niin paljon ei tarvittu, palasimme autolle noin neljän tunnin päästä.

Vuoren rinnettä olisi voinut patikoida ylöskin.

Ei meillä huono kunto ole, ei se neljän tunnin aika siitä johdu. Mutta kuka nyt tällaisissa maisemissa pysähtelemättä kulkisi?

Ihanaa!

Tähän maisemaan jähmetyimme pitkäksi aikaa molemmat.

Panoraamareitin polku on helppokulkuinen. Pikkulapset hyppivät edestakaisin, vanhoja ihmisiä tuli hitaasti vastaan ja näimme ainakin yhden pyörätuolinkin.

Reitin varrella oli paljon pysähtymispaikkoja. Oli penkkejä ja pöytiä ja näillä grillipaikoilla oli paljonkin perheitä grillailemassa eväitään.

Tässä yksi suurimmista syistä, miksi matka kesti. Mutta ei ainoa, istuskelimme penkeillä, katselimme ja nautimme vain. Aurinkokin paistoi ja lämmitti.

Aamupäivällä olimme seisseet ruuhkassa Zürichin kehäteillä ja päätimme ajaa takaisin Vierwaldstätterseen etelärantaa Weggiksen, Wiznaun ja Gersaun kautta. Reitti oli aivan ihana, vain yksi puute kiusasi koko matkan. Ei ollut yhtään luvallista parkkipaikkaa, joten kamera makasi joutilaana sylissä. Yksi lopulta löytyi ja sieltä auringonlaskun tunnelmakuva järveltä.

Parkkipaikkoja pysähtymiseen ei löytynyt myöskään jatkaessamme Schwyzin jälkeen Rapperswilin suuntaan. Lopulta avasin ikkunan ja otin pari kuvaa ihan vain lennosta. Oli pakko saada edes jokin muisto näistä ihanista vuorista ja auringonlaskun valosta.

Olipa ihana päivä taas Sveitsin upeissa maisemissa. Vuoren huipulta olisivat maisemat toki vielä upeammat, mutta nämäkin riittävät meille kyllä.

Pilatus vai Rigi? Vai molemmat?

Pilatus-vuoren hammasratajuna teki meihin vaikutuksen silloin kun siellä kävimme. Myös näköalat olivat valtavan hienot. Pilatuksen vaelluspolut eivät taas jyrkkyydessään kovin houkuttele, ennemminkin siellä mennään näköalatasanteille katsomaan ja kuvaamaan.

Rigi-vuori on jotenkin helpompi. Siellä on leppoisaa kävellä, istuskella, olla piknikillä ja samalla nauttia maisemista. Sopii ehkä meille paremmin.

Juttelimme yhden sveitsiläisen naisen kanssa, joka sattui istahtamaan samalle penkille maisemia ihailemaan. Hän suositteli meille näiden lisäksi Stanserhornia. Siitä pitää ottaa selvää. Meillä on hyviä muistoja myös Bürgenstockin vuoresta ja sen näköaloista. Siellä tekisi mieli käydä uudelleen.

Enää viikko Sveitsissä. Saa nähdä, mitä ehdimme vielä!

Mainau – kukkia koko kesän Bodenseen rannalla

Mainaun kukkaissaari

Mainaun kukkaissaari on Bodenseen suosituin nähtävyys. Siellä on yli miljoona turistia vuosittain. Saari on 45 hehtaaria laaja kukkiva puisto barokkilinnan ympärillä. Kukkien paratiisin perusti ruotsalainen kreivi Lennart Bernadotte 1930-luvulla perittyään linnan isänäidiltään kuningatar Viktorialta, joka oli alun perin Badenin prinsessa. Kreivi ei joutunut ihan kokonaan ideoimaan uutta puistoa, koska hänen isoisoisänsä  Badenin suurherttua Friedrich I oli jo istuttanut sinne mammuttipuita, palmuja sekä sitruuna- ja appelsiinipuita.

Saarelle pääsee kahta reittiä. Joko Konstanzin kaupungista autolla tai Meersburgin satamasta Bodenseen yli laivalla. Kartta opastaa eri alueille.

Me tulimme autolla, eli tuon kartan vasemmasta reunasta. Kävelimme siltaa pitkin saarelle. Sillan pielessä oli mielenkiintoinen krusifiksiasetelma. En löytänyt selitystä sille, miksi ristiinaulitut roikkuvat risteillään aika rennosti, mutta pronssinen patsas on jo jostain 1500-luvulta.

Sillalta oli upea näkymä Bodenseelle, jonka poikki laivat kulkivat ja jonka toisella puolella näkyivät vuorenhuiput.

Saarelle tullessa vastassa on ensimmäinen maistiaispala saaren mielikuvituksellisista asetelmista.

Lisää on nähtävissä heti alueella, jolla on tarjolla erityisesti lasten leikkipaikkoja.

Saari on avoinna huhtikuusta lokakuun loppuun, ja kevään, kesän ja syksyn aikana erilaiset kukat kukkivat vuorotellen. Kävimme ensimmäisen kerran Mainaun saarella muutama vuosi sitten kesäkuussa, jolloin ruusujen kukinta-aika oli parhaimmillaan. Italialainen ruusupuutarha linnan kupeessa alkoi nyt kesän lopussa jo näyttää aika köyhältä.

Oli ruusuja toki vielä jonkin verran jäljellä.

Ennen ruusuja keväällä olivat jo kukkineet tulppaanit ja narsissit ja muut kevään sipulikukat. Nyt vieraillessamme puistossa lokakuun puolivälissä kukkien loisto oli jo jonkin verran hävinnyt, mutta daalioiden puisto loisti hurmaavissa väreissä ja ruska oli alkanut värittää puistoa omalla tavallaan. Ei mikään ihme, että saarelle myydään vuosikortteja, joilla pääsee ihailemaan kukkamaailman eri vaiheita pitkin kesää.

Daalioiden ympärillä oli nyt vilinää.

Oli pikkuisen ”jonotettava” sopivaa hetkeä päästä kuvaan ilman useita muita kukkien ihailijoita. Tässä ympäristössä oli helppo hymyillä kameralle. Ja muutenkin. Aurinko paistoi ja taivas oli sininen.

Ei ollut myöskään vaikeaa löytää parasta penkkiä eväiden kattamiseen. Näkymät Bodenseelle tekivät termospullokahvihetkestä luksusta.

Ruska alkoi hienosti jo valloittaa saaren maisemia.

Nämä portaat, joita pitkin vesi lorisee, ovat saaren suosituimpia kohteita.

Saarella oleva linna oli nyt julkisivuremontissa, mutta hyvän käsityksen linnan komeudesta sai kyllä tästäkin.

Matkamuistomyymälän korttitelineestä löytyi kyllä parempiakin kuvia.

Näimme linnan puistossa useita hääpareja, joista otettiin kuvia. Näytti siltä, että heidät oli ehkä vihitty saarella. Linnan vieressä oleva kappeli voisi olla houkutteleva vihkipaikka.

Puiston toisella laidalla oli ravintola, joka hyvin sopisi juhlien pitopaikaksi. Sen nimi oli ruotsalainen: Swedegeschenk. Tässä kuvassa näkyy myös koko saaren tyypillisin penkki.

Bodenseen pohjoisrannalla on Friedrichshafenin kaupunki, jossa on Zeppelin-museo. Kävimme siellä muutama vuosi sitten. Nyt oli hauska nähdä näköalamatkoja tekevien ilmalaivojen kiertelevän järven ja saaren yllä.

Puistossa on myös pieni mukava perhostalo, jossa perhoset lentelevät vapaina. Sinne mennään perhosen toukkaa muistuttavan tunnelin kautta. Talossa sisällä oli hyvin kostea ilma. Rillit saimme juuri ja juuri pyyhittyä sellaisiksi, että niistä näki läpi, mutta kameran linssi ei pysynyt kuivana sitä sekuntia, että perhosesta olisi ehtinyt ottaa kuvan. Kiva niitä oli katsella joka tapauksessa.

Saarelta löytyy myös palmutalo, jossa tällä hetkellä oli auringonkukkanäyttely.

Vanhat isot puut olivat aivan käsittämättömän isoja. Puunhalaaja ei paljon käsiään ympärille saanut. Hyvä, kun pystyi taputtelemaan paksua runkoa.

Kannattiko käydä. Ehdottomasti kannatti. Pääsymaksuihin ja parkkiin meni 48€ ja lipunmyyjä vain nauroi meille, kun kysyimme eläkeläisalennusta. Taitaa olla muutenkin eläkeläisten suosiossa oleva kohde, vaikka myös lapsiperheitä näkyi  paljon.

Päivämme kruunasi upea auringonlasku ajaessamme takaisin Sveitsin puolelle.