Browsing Category

Yleinen

Kodinvaihto – rentoa lomailua

Kodinvaihto on mielenkiintoisin tapa lomailla, minkä olemme keksineet. Kotia vaihtaessa matkailusta tulee hyvin yksilöllinen ja paikallinen. Lisäksi kodinvaihto on edullinen tapa matkustaa, koska hotellikustannukset jäävät useimmiten lähes kokonaan pois.

Kodinvaihto on antanut mahdollisuuksia rauhallisiin ja monipuolisiin lomiin. Paikallisissa kodeissa asuessamme olemme tutustuneet ihan muihin asioihin kuin hotelleissa.

Mielenkiintoiset paikkakunnat ja ihmiset

Sveitsissä pienellä paikkakunnalla Hitzkirchissä meitä odotti omakotitalo, jossa naapurusto kutsui yhteisöään kvartetiksi. Yhteisen pihan ympärille oli rakennettu neljä nelikerroksista ekotaloa, joiden rakennusmateriaaleihin sisältyi puun lisäksi jopa olkia ja savea.

Alakerta oli taiteilijaisännän ateljee, sisääntulokerroksessa oli keittiö, oleskelu ja terassi, seuraavassa makuuhuone ja työhuone, yläkerrassa taitekaton alla tunnelmallinen makuuhuone, jonka kattoikkunasta näkyi tähtitaivas. Aamuisin meille huikattiin pihaterasseilta ”Guten Morgen, gut geschlafen?” ja kyseltiin kuulumiset. Naapureitten kanssa yhdessä hoitelimme kasvimaata, ja kylmän ilman yllättäessä yksi naapureista tuli oma-aloitteisesti näyttämään, miten takkaan saadaan tuli oikealla tavalla.

Saksassa Bodenseen lähellä meitä odotti yllätys, kun keittiön kaapeista löytyivät Teema- ja Paratiisilautaset, pöydillä oli Jokipiin pellavaa ja tekstiileissä Marimekkoa. Suomifanit olivat Suomessa kymmenettä kertaa. Meidän kotimme oli heidän ensimmäinen helsinkiläinen vaihtokotinsa, muut vaihtokohteet olivat olleet ympäri Suomea. Alla oleva kuva on seuraavalta kesältä, jolloin poikkesimme heille ajomatkallamme Espanjaan. Tiesimme tuoda tuliaisiksi Aalto-maljakon, joka olimme huomanneet heiltä vielä puuttuvan.

Isoon omakotitaloon poikkesi etukäteen sovitusti myös meidän ystäväperheemme pariksi päiväksi, koska alakerrassa oli reilusti tilaa. Terassilta oli näkymä kylään ja hedelmätarhoille.

Bodenseen ympäristö tarjosi kolmelle viikolle ihania käyntikohteita ja nautimme myös pyöräilystä hedelmätarhojen reunustamilla reiteillä.

Reinin putoukset, Mainaun kukkasaari, Zeppelin-museo Friedrichshafenissa, Konstanzin kaupunki ja moni muu kiva kohde Bodenseen rannoilla tuli käytyä. Suunnilleen yksi kerrallaan, olihan meillä reilusti aikaa.

Yksi paikallisen kiireettömän loman antoisista puolista on mahdollisuus osallistua niihin asioihin, joihin paikalliset ihmisetkin osallistuvat. Täällä yksi sellainen oli jumalanpalvelus Überlingenissä. Moderni alttaritaulu, jossa ihmisen synneiksi kuvataan ympäristön tuhoaminen, johon taivaallinen sinipukuinen hahmo tuo toivon.

Tuosta lomasta jäi aivan erityiseksi muistoksi albumillinen kuvia terassin kukissa joka päivä pörränneestä etelänpäiväkiitäjästä.

Matkaseurani alkoi jo kysellä, olinko varmasti ottanut aamulääkkeeni, tai puuttuuko lääkityksestäni jotain, kun tähtäilin kukkien seassa lentelevää hyönteistä päivästä toiseen.

Toisenlaisen maaseutukokemuksen saimme kolmesta viikosta Sloveniassa vuoristomökissä. Mökki oli Ljubljanassa asuvan pariskunnan lomamökki, jonka he tarjosivat vaihdossa.

Meillä oli välillä vähän kylmä, kun emme osanneet lämmittää paikkaa, mutta Slovenia tarjosi meille valtavasti patikointikohteita, polkuja, putouksia, jokia ja järviä. Lähiseutuja kiertelimme pyöräillen, koska meillä oli omat pyörät mukana.

Autolla ehdimme kierrellä myös pidemmällä. Emme olleet Sloveniassa ensimmäistä kertaa, mutta kävimme näin tilaisuuden tullessa uudelleen esimerkiksi Bled ja Bohinj järvillä ja Ljubljanassa.

Asuminen yksityisessä mökissä tarjosi huikeat aamiaisnäkymät Triglavin vuorenhuipuille joka aamu.

Myös Tanskassa asuimme maaseudulla omakotitalossa. Sieltä oli erinomaiset mahdollisuudet tehdä pyöräretkiä lähiseudulle tai ajella  vähän pitemmälle patikoimaan ja pyöräilemään. Ajoimme Tanskaan omalla autolla, ja pyörät kulkivat helposti mukana lähes kaikkialle, minne menimme.

Juhannuksena istuimme kokolla Viborgin pikkupaikkakunnan asukkaiden kanssa. Paikalliset koulunsa päättävät pitivät viikon ajan ylioppilaslakkejaan.

Seuraavana päivänä hypimme muiden paikkakuntalaisten kanssa uuden  vapaa-ajan puiston aktiviteeteissa.

Pyöräretkellä kohtasimme niityillä näitäkin.

Yksi pyöräilykohteistamme oli Tanskan korkein kohta. Ei huimannut päätä.

Kumppaniemme tullessa takaisin istuimme lounaalle terassille ja jaoimme onnistuneet kokemuksemme. Paikallislehti teki meistä ja vaihdostamme jutun seuraavaan numeroonsa. Ei taideta siis harrastaa kovin perusmatkailua?

Koti oli tilava ja ihana. Soittimet käytössä ja kaikki.

Erittäin tilava ja siisti keittiö.

Olohuoneen ja kesähuoneen ikkunoiden takana näkyy, miten kukkiva puutarha meillä oli. Ilokseni nypin kukkia varmaan joka päivä.

Tältä terassilta ihailimme auringonlaskut.

Ja tästä alamäkeen lähdimme milloin mihinkin. Väliin pyörillä, väliin pyörät auton perässä, mutta useimmiten mukana. Tanska on matkailumaa.

Kodinvaihto ja kaupunkilomat

Kotia vaihtaen olemme viettäneet lomia myös upeissa kaupungeissa. Miltä kuulostavat esimerkiksi kuukausi Marbellassa, kymmenen päivää Pariisissa tai Lyonissa tai kolme viikkoa Berliinissä tai Wienissä? Erityisesti, kun saa asua paikallisessa kodissa eikä hotellissa.

Marbellan kotimme tarjosi luksusnäkymät merelle yli koko kaupungin. Näkymät olivat vähän erilaisetkin päivästä päivään ja eri vuorokaudenaikoina.

Myös Marbellan vanha kaupunki oli usein iltakävelyn kohde. On ihan eri juttu käydä siellä eri kaduilla useaan kertaan kuin tutustua siihen yhden illan aikana. Tämä on yksi kiireettömien kodinvaihtojen ehdoton plussa.

Wienissä  asuimme tilavassa huoneistossa muutaman pysäkin päässä keskustasta.

Berliinin asunnostamme oli myös upea näkymä yli kaupungin. Ja asunto oli viihtyisällä Charlottenburgin alueella.

Vaihtokumppanimme neuvoivat meidät heti paikalliselle torille.

Kun he olivat tulossa takaisin, katoin terassin pöydälle lohikeittoa ja hapankorppuja. Marimekon lautasliinat olimme ostaneet paikallisesta liikkeestä. Kaikkea saa.

Hetken päästä jaettiin kuulumisia. Paljon oli kerrottavaa kummallakin.

Pariisin asuntomme oli viihtyisä ja tunnelmallinen. Saavuimme sinne yömyöhällä ja tältä näytti ensivaikutelma.

Asunnosta oli kävelymatka rauhalliseen  Buttes Chaumont  puistoon, josta tuli äkkiä suosikkimme koko Pariisissa. Kävimme ihailemassa auringonlaskua enemmän kuin yhtenä iltana.

Hieno Gehryn suunnittelema Pariisin Philharmonie oli sekin kävelymatkan päässä.

Pariisissa koimme olevamme muutakin kuin turisteja, kun tulopäiväämme seuraavana päivänä lähestyimme jalkapallon Euroopan mestaruuskisojen näyttämöä, jonne juuri Ranskan ja Portugalin fanit kokoontuivat. Juha innostui profiloitumaan Ranskan kannattajaksi ja sai useita hymyjä ja peukutuksia poskiin piirrtetyistä lipuistaan.

Olimme paikalla Ranskan kansallispäivän aikaan. Päivällä seisoimme muiden mukana seuraamassa sotilaallista ohimarssia.

Illalla seurasimme kauempaa puiston reunalta muiden pariisilaisten kanssa Eiffel-tornin ilotulitusta.

Lyonissa keskellä olohuonetta oli kukko.

Ja muitakin lintuja pitkin olohuonetta ja keittiötä.

Näiden meidän kodinvaihtojemme ajassa koluaa jo isommankin paikkakunnan upeat nähtävyydet rauhassa yksi kerrallaan ja viihtyen. Berliinissä ja Wienissä meillä oli lisäksi mahdollisus käyttää perheen autoa ja ajella lähiseudulle, kuten esimerkiksi Berliinistä tehdä retki Spreewaldiin tai Wienistä vuorille. Wienistä teimme myös  Tonavaa pitkin risteilyt Melkiin ja Bratislavaan. Ja tietysti osallistuimme konserttiin Musikvereinin salissa, josta ne kaikki uuden vuoden konsertitkin televisioidaan.

Berliini ja Wien avautuivat toisella tavalla myös pyöräillen. Wienissä pyöräilimme pitkin Tonavan rantoja isäntäväen pyörillä.

Berliinissä teimme useitakin pyöräretkiä puistoihin ja Spreejoen rannoille. Oli paljon vähemmän turistinen tunne lähestyä Brandenburgin porttia pyörän selässä tai katsella Siegesseulea pyöräretkellä, puistoretkistä tai Spreejoen rantareiteistä puhumattakaan.

Marbella oli tukikohtamme kuukauden ja siinä ajassa ehdimme kyllä jo vaikka mihin. Kävellä pari kertaa ylelliseen Puerto Banukseen ja ihastella esimerkiksi Rondan rotkoja tai Esteponan kukkivia katuja.

Kotia voi vaihtaa myös eri aikaan

Osa kodinvaihtolomistamme on ollut eriaikaisia vaihtoja. Nämä kaikki ovat tapahtuneet Espanjassa. Espanjalaiset ovat tulleet elokuussa lomailemaan Helsinkiin ja me taas olemme viettäneet marraskuun Marbellassa, pari keväistä viikkoa pääsiäisen aikaan Granadassa ja pari viikkoa Tarragonassa erityisesti lähiympäristön vuorilla retkeillen. Pääsiäisaika on tarjonnut mahdollisuuden tutustua kokonaiseen pääsiäisviikon ohjelmaan paikallisten mukana. Eriaikaisen vaihdon on mahdollistanut se, että espanjalaisvieraillamme on kullakin ollut kaksi kotia, joista toisen he ovat voineet antaa käyttöömme silloinkin, kun heillä ei ole ollut lomaa. Me taas olemme väistyneet kodistamme matkailemaan Suomessa ja osan ajasta olemme viettäneet lähisukulaisen mökillä. Meidän elokuussamme se ei ole ollenkaan ongelma. On ollut vain ihanaa rauhoittua nauttimaan sumuisista aamuista ja kirkkaista auringonlaskuista maalla.

Kodinvaihto voi olla myös vuokraus tai talonvahtitehtävä

Jotkut lähestymistämme vaihtokumppaneista eivät ole välittäneet vaihdosta (kylmään!) Suomeen tai heille muuten vain ei ole aikataulu sopinut ja he ovat tarjonneet loma-asuntoaan meille vuokralle. Näistäkin meillä on todella mukavat kokemukset. Kaikki ovat olleet Espanjassa ja alueilla, joissa on paljon loma-asutusta ja turistejakin. Etukäteen emme ole kaikista paikoista niin innostuneet, koska turistirannat herättävät meissä enemmän ennakkoluuloja kuin mieluisia odotuksia, mutta yllätykseksemmekin olemme löytäneet näistä ne meille sopivat hyvät puolet. Meille on hyvin sopinut kiertely Gran Kanarian sisäosissa isäntäperheen autolla, olemme nauttineet aamuisista rantalenkeistä katalonialaisessa pikkukaupungissa tai retkeilleet sieltä Katalonian pikkukaupunkeihin.  Samoin tutustuimme rauhassa Torreviejan alueen mahdollisuuksiin ja suomalaistoimintaan vaikka asuimme vain viikon paikallisen asukkaan loma-asunnossa.

Tätä vaihtokumppania emme edes tavanneet henkilökohtaisesti, vaan saimme avaimen naapurilta. Silti koimme olevamme kovasti tervetulleita.

Torremolinosin vaihtokumppaniin meille muodostui pitkäaikainen suhde. Hänen loma-asuntoaan on ollut ilo vuokrata useiksi viikoiksi silloin, kun hän ei itse ole siellä.Olemme kohta lähdössä sinne jo seitsemättä kertaa ja olemme saaneet emännästämme uuden ystävän, jonka luona Ranskassa olemme yöpyneet tai illastaneet jo useita kertoja matkallamme Espanjaan tai sieltä takaisin.

Tätä kirjoittaessamme olemme muutama viikko sitten palanneet kodinvaihdosta Hollannissa ja juuri valmistautumassa neliviikkoiseen talonvahtitehtävään Sveitsiin. Talossa on kuvien perusteella luvassa runsaasti hoidettavaa pihaa ja puutarhaa. Toivottavasti osaamme tarpeeksi.

Ihmisiä, joista tulee myös ystäviä

Ihmisiin tutustuminen on yksi kiinostava lisäpiirre kodinvaihtolomailussa. Moniin vaihtokumppaneihimme pidämme vieläkin yhteyttä joko Facebook-kavereina tai silloin tällöin viestitellen ja kuulumisia vaihtaen. Kaikki vaihtokumppanimme olemme tavanneet joko loman alkaessa tai päättyessä tai molemmissa. Tämä lisää luottamusta, mutta myös kokemusten jakaminen puolin ja toisin on antoisaa. Wieniläispariskunta  on näin saanut selityksen siihen, miksi rannoilla on mattoja kuivumassa ja ranskalaisrouva mustikkapiirakkareseptin. Monia olemme tavanneet myös uudelleen. Kun nykyisin ajelemme Espanjaan, matkan varrelle sopii hyvin vierailu Kataloniassa, Granadassa, Bodenseellä tai Lyonissa. Meille on tarjottu lounasta, päivällistä ja jopa yösijaa ja olemme taas jakaneet kuulumisiamme  (erityisesti lastenlasten lukumäärästä) ja keskustelleet ajankohtaisista asioista. Esimerkiksi Katalonian itsenäisyystaisteluja kuunnellessa on ollut kiva tietää parinkin katalonialaisperheen näkökulmista asiaan. Myös tyttäremme perhe tekee vaihtoja. Asumme lähekkäin, joten olemme tutustuneet myös heidän vaihtokumppaneihinsa, ja sitäkin kautta on syntynyt mukavia tuttavia. Viime keväänäkin poikkesimme Ranskassa nauttimaan upean päivällisen tyttäremme vaihtarin kotona ja muutama vuosi sitten vierailimme hänen koululuokassaan kertomassa Suomesta ja laulattamassa pari suomalaislaulua.

Marbellalaiset kumppanimme olemme tavanneet monta kertaa ja olemme sielläkin vierailleet kolme kertaa vaihtokumppanimme koululuokassa, joka nyt tuntee tontut, muumit, tiptapit ja jopa Suomen 100-vuotisjuhlinnan ja historian.

Tämä kodinvaihdosta syntynyt ystävyys on muutenkin ollut erittäin antoisa. Olemme tutustuneet Andalusiaan ja kokeneet paikallista ystävyyttä monin tavoin. Saadessamme vierailukutsun kaverusten vuoristomökille, tiesimme heti, mitä viemme heille tuliaisiksi: muumipappamukit ja Fazerin Geishaa.

Antonio opasti meidät myös lähiympäristön meille rakkaimmiksi tulleisiin vaelluskohteisiin, kuten tässä Refugio de Juanarille.     

Salvadorin keramiikka-ateljeessa valmistui meille rakas matkamuisto, joka nytkin on kotimme ovella.

Tätä emme heille edes kertoneet, mutta siirsimme oitis Salvadorin käsin tekemät keraamiset astiat syrjään keittiössä, kun emme uskaltaneet ottaa riskiä rikkoutumisesta.

Haimme tilalle ja käyttöömme lastenlapsille sopivat tuliaisastiat. Ylivarovaisuuttako?

Ihmisten ja kulttuurien kohtaaminen on meille aivan erityinen osa tätä kodinvaihtolomailua. Pienetkin huomiot huvittavat. Tästä vaatekaappikuvasta on varmaan helppo huomata, mihin espanjalaismiehen paidat loppuvat ja mistä suomalaispariskunnan vaatetus alkaa.

Eivätkä kontaktit aina jää pelkästään vaihtokumppaneihin tutustumiseen. Sveitsiläisnaapurit järjestivät unohtumattoman illan isäntäperheemme kotiintulojuhlaksi ja meidän lähtöjuhlaksemme. Tutustuimme raclettepannuun ja Juha soitti jopa didgeridoo-torvea.

Marbellasta käsin meille tarjottiin aivan ylenpalttista ystävyyttä muutenkin. Yksi vaihtokumppaneittemme kollega vei meidät autollaan Granadaan, antoi kotinsa viikonlopuksi ja toi takaisin. Tutustuimme tuohon Andalusian helmeen helposti, halvalla ja paikallisin vinkein.

Myöhemmin tämä sama espanjalaisopettaja on kutsunut meidät kotiinsa parikin kertaa päivälliselle. Hän on ollut myös espanjanopiskelumme motivaattori. Kommunikointi ei sujunut englanniksi, siispä opiskelemme jatkuvasti espanjaa.

Tanskassa lähdimme läheisen kirkon pihalta pienen vaeltajaryhmän mukaan, ja se poiki heti kutsun vierailulle aivan ihanan pariskunnan kotiin. Illan aikana keskustelimme syvällisiä terveydenhoidosta ja eläköitymisestä ja jopa löysimme yhteisen tutun käyntikohteen Keniasta. Sattumia täynnä koko ilta.

Bodenseeltä käsin vierailimme sveitsiläisisäntämme taidenäyttelyssä ja uudelleen myös heidän kodissaan ja maistelimme lisää heidän kasvimaansa tuotteita.

Wieniläisrouvan taas tapasimme uudelleen ollessamme kodinvaihdossa Sloveniassa, kun he lomailivat Itävallassa lähellä Slovenian rajaa.

Hänen miehensä on erittäin aktiivinen Facebook-kaverimme. Nämä kaikki kohtaamiset ovat sellaisia, joita ei ehkä tapahtuisi, ellemme olisi olleet mukana siinä pienessä yhteisössä paikallisten keskellä.

Satunnaisempiakin tilanteita naapurustossa syntyy. Marbellassa naapuri pysähtyi juttelemaan ja kutsui meidät paikallisen seurakunnan kiirastorstain päivälliselle. Meitä pyydettiin myös esiintymään, kun vahingossa paljastin, että Juha soittaa kitaraa. Hänelle löytyi kitara ja Juha valitsi tutun gospellaulun: ”Minä tahtoisin Isä jo kotiin, Isä minua väsyttää…”

Käänsin sanat sitten hyvin varovaisin sanakääntein ja hieman tulkiten innostuneelle yleisölle. Hauskaa oli kohdata myös ihmisten kielitaidon kirjo. Iltamme oli iloinen ja sujuva yhdistelmä englantia, saksaa ja espanjaa.

Onko jotain ongelmia?

Tämä on ensimmäinen kysymys, jonka jokainen meille esittää, kun kerromme kodinvaihdosta. Onko teillä ollut jotain ongelmia? Tai: ”Eikö teitä huolestuta päästää vieraita ihmisiä kotiinne?”  Meillä ei ole kertaakaan ollut mitään ongelmia. Arvokkain rikki mennyt asia on ollut parin euron viinilasi, josta kyllä tarjottiin korvausta. Mitään ei ole kadonnut. Kotimme on aina palatessamme ollut huippusiisti, ja pihamme on kukkinut vieraittemme jäljiltä. Auto on ollut kunnossa ja tankattu. Niin on kyllä ollut kaikki kunnossa myös meidän jäljiltämme. Joidenkin mielestä olisi mahdotonta ajatella, että joku vieras voisi nukkua omassa sängyssä, penkoa mahdollisesti kaikki kaapit ja olla kuin kotonaan ilman mitään kontrollia. Emme me osaa ajatella noin. Lähtökohtaisesti ihmiset ovat kivoja ja luotettavia  ja haluavat hyvää toisilleen. Ja ennen kodinvaihtosopimuksen tekemistä yleensä tutustutaan sähköpostitse ainakin jonkin verran. Sopimusta ei lähdetä tekemään, jos kumppani ei vaikuta sopivalta.

Tämä kuva on ainoasta ongelmasta. Olimme tavanneet pariisilaiset kumppanimme lähtiessämme meiltä kotoa ja saaneet avaimet. Toinen meistä astuikin hissistä takaperin ja ongelma oli valmis: Jos takaperin tulee rappuun, oikea on vasen ja vasen on oikea. Onneksi toinen oli tullut oikein päin ja hoksasi, miksi avain ei sopinut.

Harvoin kumpikaan vaihtokumppaneista kuitenkaan pelkästään avainten kanssa menee sisään. Me olemme aina olleet henkilökohtaisesti vastassa vieraitamme tai sitten joku meidän lapsistamme on ollut kodissamme vastassa. Meitäkin on kahta tilannetta lukuun ottamatta ollut aina joku vastaanottamassa.

Miten te sen teette?

Olemme kokeneet jokaisen kodinvaihtolomamme antoisana. Ihan ilman vaivannäköä ei kodinvaihtolomaa kuitenkaan tuosta noin toteuteta. Siivoamme kotimme perusteellisesti, koska se vain nyt ei suomalaiseen mentaliteettiin sovi, että jääkaapin tausta olisi jäänyt imuroimatta tai pesukoneen takaa löytyisi pölyä. Ruokailuvälineet odottavat laatikossa viimeisen päälle aseteltuina. Eikä tämä ole liioittelua, niin ne ovat odottaneet myös vaihtokohteissamme lukuun ottamatta yhtä lapsiperhettä.

Toinen iso juttu aina on välittää vieraille jotain heille sopivia ideoita siitä, minne mennä ja mitä tehdä. Teemme aina kullekin sopivia vihjeitä ja vaihdamme ajatuksia sähköpostitse etukäteen. Haemme ajankohtaiset esitteet turisti-infosta ja keräilemme ne mappiin karttojen kanssa. Useimmiten olemme myös hakeneet kirjastosta jotain vieraittemme äidinkielelle käännettyä suomalaista kirjallisuutta. Saksaksi, espanjaksi, ranskaksi ja tanskaksi sitä löytyi helposti, mutta sloveniaksi en silloin löytänyt muuta kuin Kalevalan.  Jääkaappiin olemme jättäneet aina jotain sopivaa, vähintään aamiaistarvikkeet ensimmäistä aamua varten. Nämä samat asiat (kirjallisuutta lukuun ottamatta) on joka paikassa valmisteltu meillekin. Kerran tiesimme löytävämme tyhjän jääkaapin, mutta ei se ollut mikään ongelma, kun tiesimme sen etukäteen.

Aivan erityisesti isäntäperheemme ovat aina tarjonneet vihjeitä lähiympäristöön tutustumiseen. Sveitsissä se oli lista kivoista kohteista sopivan matkan päässä, Tarragonassa upea kokoelma lähiympäristön patikointimahdollisuuksia, Hollannissa pari mapillista lähipaikkakuntien esitteitä, Berliinissä paikallisia vinkkejä esimerkiksi pyöräilyreiteistä. Pariisilaisperheellemme olimme listanneet Pariisista paikat, joissa olimme jo käyneet ja saimme mukavat esitteet muutamasta paikasta, joita emme vielä olleet nähneet. Tällainen räätälöinti ja yksilöllisyys on upea mahdollisuus näissä kodinvaihdoissa. Osa näistä lähiympäristön vihjeistä ja esittelyistä toteutuu aina myös siinä, kun tapaamme isäntäväkemme kodinvaihdon alkaessa joko heillä tai meillä. Siinä vierähtää mukavasti parikin tuntia karttoja katsellessa ja muuten jutellessa.

Paluu kotiin on yleensä näyttänyt vähän tämäntyyppiseltä. Kukkia, viinipullo ja jotain. Ja joka kerta siisti koti.

Kiinnostuitko sinä kodinvaihdosta?

Kodinvaihtoa varten on olemassa useitakin järjestöjä. Meidän järjestömme on Intervac, joka on tietääksemme vanhin kodinvaihtoa toteuttava järjestö. Se alkoi jo 50-luvulla ja alkusysäyksenä olivat opettajien pitkät lomat ja tarve lomailla edullisesti. Näin kerrotaan järjestön nettisivulla:

”INTERVAC alkoi Euroopassa 1950-luvun alussa, kun opettajista koostuva ryhmä, jolla oli paljon lomaa, alkoi etsiä taloudellista tapaa matkustaa kansainvälisesti. Muutaman vaihdon tehtyään he tajusivat, että asuminen toinen toistensa kodeissa edisti hienolla tavalla kansainvälisiä ystävyyssuhteita. Konseptimme on siitä lähtien kasvanut pääasiassa tyytyväisten kodinvaihtajien suosituksesta. Tällä hetkellä Intervac tarjoaa palvelujaan ympäri maailmaa ja tarjoaa kodinvaihtoa 30,000 perheelle, jotka tulevat kaikilta elämänaloilta.”

Aluksi Intervac julkaisi vuosittain paperiluettelon, jossa oli kuvaus vaihtokohteista yhteystietoineen. Nykyisin tuo kaikki on tietysti nettisivuilla. Sivuilta voi kuka tahansa käydä selaamassa saatavilla olevia koteja, mutta yhteystiedot näkyvät vain kirjautuneille jäsenille. Jäsenet maksavat vuosimaksun, joka tällä hetkellä on meiltä 80€ vuodessa. Kodinvaihtojen määrä ei ole rajoitettu, eikä vaihdoista makseta erikseen. Järjestö ei järjestä vaihtoja, vaan vaihtoon halukas ottaa itse yhteyttä sivuilla esiteltyyn kohteeseen ja kumppanit sopivat yksityiskohdista keskenään. Sivuilla on vaihtosopimus, joka tehdään ja allekirjoitetaan yhdessä neuvotellen.

Miten voi varmistua kumppanin luotettavuudesta?

Periaatteessa ei ehkä mitenkään. Intervac poistaa sivuiltaan vaihtajat, joista tulee vähintään kaksi valitusta. Eli siinä on jonkinlainen kontrolli. Jäsenmaksu saattaa toimia pienenä kynnyksenä laittaa esittely kodista huijausmielessä, mutta jäseneksi liittyjille ei kontrollia ole. Pitää enimmäkseen luottaa omaan vaistoonsa. Me kiinnitämme huomiota näihin:

  • Esittelyn todentuntuisuus. Jos kodin esittelyssä on paljon ja monenlaisia kuvia tiloista ja perheestä, siitä saa realistisen käsityksen siitä, mitä on tarjolla. Tekstiin voi kirjoittaa kodistaan, perheestään, elämäntyylistään. Jos ei näitä ole, kysyn itseltäni, miksi.
  • Vaihdon tehneet suosittelevat toisiaan. Jos suositusten määrässä ja vaihtokodin ja vaihtohistorian kuvauksessa näyttää olevan ristiriitaa, kysyn jälleen itseltäni, miksi. On myös ensikertalaisia kodinvaihtajia. Silloin tuntosarvet pystyyn.
  • Tietoja voi yrittää tarkistaa googlettamalla henkilöiden nimiä tai hakemalla facebook, instagram tai linkedin -profiileja tms. Useimmiten nimi löytyy jostain paikallisesta aktiviteetista, työpaikasta, politiikasta tms. Ja jos tuntuisi löytyvän jotain epämääräistä, ei vaihtosopimuksen tekemistä tarvitse jatkaa.
  • Kodin tietoja voi tarkistaa vaikka Googlen streetviewlla. Tai kuvahaulla. Varsinkin, jos kodista on vain yksi kuva tai vähän tietoa.
  • Sähköpostien vaihtaminen yleensä antaa ihan hyvän kuvan vaihtokumppanista, hänen toiveistaan ja tekemisistään. Esimerkiksi harrastuksista tai toiveista kannattaa aina kysyä.

Kysy lisää, jos haluat tietää jotain. Olemme ihan kohta lähdössä kuudenteentoista vaihtoomme.

 

 

Malagan kasvitieteellinen puutarha – varsinainen keidas

Etsitkö kaupunkilomalla rauhaa, luontoa, tunnelmaa ja virkistystä? Malagan kasvitieteellinen puutarha on juuri tätä: rauhallinen luontokeidas hiukan kaupungin ulkopuolella. Palmulajeja, kukkia, kaktuksia, lampia ja hienot näkymät Malagan yli merelle. Puutarhalla on historiansa, se istutettiin alun perin jo 1855 yksityisenä puutarhana. Malagan kaupunki sai sen haltuunsa 1990 ja suunnilleen siitä lähtien se on ollut avoin yleisölle, eli  on kiva kokemus ja toisenlainen nähtävyys rauhaa ja luontoa rakastavalle.

Puutarhassa on tavallaan kaksi osaa. Historiallinen osa on tiivis pienine polkuineen, lampineen, patsaineen ja rakennelmineen ja siellä voi heittäytyä tunnelmoimaan tiiviiden palmumetsiköiden siimekseen ja nauttia kukkien kauneudesta. Kartta historiallisesta osasta:

Jardín Botánico Histórico La Concepción – Kasvitieteellinen puutarha (kartan saa sisäänkäynniltä)

Historiallinen osa on kuitenkin vain osa kokonaisuudesta. En jättäisi väliin Ruta Forestalia eli metsäreittiä, joka kiertää puiston yläkautta, tarjoaa rauhallisen pienen patikkareitin ja upeat maisemat Malagan yli. Reitti näkyy tällä kartalla:

Jardín Botánico Histórico La Concepción – Kasvitieteellinen puutarha

 

Ihana paikka! Olemme vierailleet siellä kaksi kertaa, toisen lokakuussa ja toisen maaliskuun lopulla. Puisto on erilainen eri vuodenaikoina, mutta aina siellä on kaunista nähtävää. Aina on vihreää ja aina jokin kukkii.

Näiltä lammilta en olisi malttanut lähteä eteenpäin ollenkaan. Kukkien heijastukset veteen, koristeelliset lehdet ja värit kiehtoivat kameran käyttäjää kovasti.

 

Aavistin kyllä, että matkaa kannatti jatkaa. Kukkia, palmuja ja muita puita riitti.

Viitoitus johtaa historiallisen puiston yläpuolelle kävelyreitille. En itse tätä maalla metsän keskellä kasvaneena erityisesti metsäreitiksi kutsuisi, sellainen avara polku maisemien keskellä, vaikka tietysti siellä puitakin on.

Korkealta on myös upeat avarat näkymät Malagan vuorille ja Malagaan.

Puiston länsipäässä metsäreitin lopuksi tullaan näin kauniille historialliselle näköalapaikalle, jossa on mukava myös kaivella omat eväät esiin.

Näköalapaikalta sisäänkäyntiä kohti jatkettaessa voi pysähtyä katselemaan näyttävää kaktusrinnettä.

Historiallisessa osassa voi nauttia purojen ja suihkulähteitten solinasta.

Palatsin pihalla on taas oiva mahdollisuus istahtaa hetkeksi penkille vaikka niiden omien eväiden kanssa.

Näistä kahdesta kuvasta näkee, että luonto on erilainen eri aikoihin vuodesta. Syksyllä ruskan kultaamat lehdet antavat värinsä maisemaan, joka keväällä kukkii.

 

Puisto on avoinna huhti–syyskuussa ti–su klo 9.30–19.30 ja loka–maaliskuussa klo 9.30–16.30. Sulkemisen jälkeen puistossa voi vielä viipyä puolitoista tuntia.

Sisäänkäyntikin kukkii. Viimeiset kuvat ovat parkkipaikalta. Puistoon pääsee bussilla Maria Zambranon juna-asemalta, mutta viimeksi siellä käydessämme kaverimme olivat törmänneet siihen, että kaupunkiliikenteen bussi oli täynnä. Ottivat sitten taksin, joka ei ollut maksanut kuin kympin. Eli porukalla jaettuna aika mitätön summa.

Van Gogh, Mirador del Lobo ja Seita ystävineen – vähän ruuhkaa?

Van Gogh, Mirador Natural de la Cañada del Lobo ja Seita and friends saattaa kuulostaa hyvinkin oudolta yhdistelmältä. Outo ja lähes kiireinen oli myös meidän viimeistä edellinen päivämme Aurinkorannikolla tänä keväänä. Mitään näistä kun emme  halunneet  jättää väliin. Näin päivämme sujui.

Ajattelimme, että pikkuisen patikointia tarvitaan vielä, ja ihan suoraan Torremolinosissa oli tarjolla yksi meille vielä tuntematon houkutteleva reitti, joka vieläpä alkoi läheltä Montemaria, jossa asuimme. Tälle näköalapaikalle oli kävellen vain reilut kolme kilometriä siitä, mihin asti pääsi autolla Calle Juan Rose Mateon päästä A7 tien alta ja sitten pari kilometriä eteenpäin.

Tällainen näköalapaikka oli tavoitteena.

Mirador de Cañada del Lobo Torremolinos 

Toiveikkaina katselimme polun alussa olevaa viittaa. Tai toiveikkaina ja toiveikkaina, Juha mainitsi jotain kyllä korkeuseroista, kun kohde näytti olevan jollain noista huipuista.

Reitti olikin kivaa käveltävää, Nouseva polku kulki metsän keskellä. Mutta ihanuutta kesti vain hetken. Meidät yllätti niin reipas sade, että päätimme kääntyä takaisin. Eikä se ollut huono päätös. Alamäessä alkoi tulla vastaan pieniä kalkinvärisiä puroja poikki polun ja koko ajan vain vain enemmän. Lenkkarit kuivina ei autolle ehditty.

Sinne jäivät susi ja näköalat. Tukka märkänä Juha katseli ylös sadepilvien peittämiä rinteitä. Ensi kerralla sitten.

Aamupäivän kävelyyn oli mennyt aikaa vähemmän kuin olimme ajatelleet, mutta ihan hyvä näin. Pääsimme lähtemään Malagaan ja Van Gogh Alive multimedianäyttelyyn kiireettä ja vähän suunniteltua aikaisemmin. Tiesimme, että se on maailman vierailluin multimedianäyttely ikinä.

Näyttely löytyy Málagan sataman Paseo de la Farolalta läheltä tätä majakkaa.

.

Taiteen ja modernin teknologian yhdistelmä oli kiehtova. 40 projektoria heijasti kuusi metriä korkeille valkokankaille, seinille ja lattioille Van Goghin unohtumatonta taidetta ja väri-iloittelua.

Kuvat liikkuvat lakkaamatta ja siinä niiden keskellä oli elämys kulkea  värien vaihtuvassa maailmassa niiden ympäröimänä ja nauttia maailmankuulun maalarin  maalauksista ja seinälle heijastetuista ajatuksista.

Nämä kukkamaljakkokuvat ovat yksiä suosikkejani. Käytin tilaisuutta hyväkseni ja näin me olemme tekniikan ansiosta osa taidekuvaa.

Vincent Van Goghin tunnetut omakuvat kurkistelivat seiniltä myös.

Taiteen lomassa valotettiin taiteilijan persoonaa filosofisilla ja elämästä ja ajatuksista kertovilla lauseilla.

(Vain kaatuessani nousen uudelleen)

Tämäkin oli puhutteleva fakta. Van Gogh ei eläessään saanut kaupaksi taulujaan. Käsittämätöntä.

Show alkaa tasatunnein ja sitä odotellessa tai sen jälkeen voi tutustua eteistilassa oleviin Van Goghin elämästä kertoviin infotauluihin, jotka valottavat hänen elämänsä vaiheita. Sairauden ja mielenterveyden vaiheet näkyvät taiteessa, väreissä ja aiheissa. Mielenkiintoinen näkökulma taiteilijaan. 

Tämä tunnettu maalaus on myös lavastettu huoneena eteistilan näyttelyyn.

Näyttely on esillä Málagan satamassa kolmen kuukauden ajan, aina kesäkuun 6. päivään saakka. Kannattaa oikeasti käydä.

Satamasta pois kävellessä voi ihailla vielä Malagan maisemia. Sataman ja aaltomaisella katoksella katetun kävelyalueen takana näkyy kaupunkia ja Malagan komea katedraali. Molemmat ovat hienoja käyntikohteita.

Samoin kuin palmujen yläpuolelle kohoava Gibralfaron linnoitus.

Näissä emme tällä kertaa käyneet, koska ne on vuosien mittaan jo katsastettu paremmissakin sääolosuhteissa. Kävelimme parin kilometrin  matkan takaisin asemalle ja ajoimme junalla suoraan Fuengirolaan. Vaiheikas ja rikas päivä sai täydellisen päätöksen Seita & The Friends -kokoonpanon konsertissa, jota tällä kertaa täydensi jazzmuusikko Antti Sarpila.

Aika jännä ajatus oli kokea, että tällaisenakaan päivänä, johon sisältyi sekä patikointia että kulttuuria parissakin muodossa, ei tullut sellainen olo, että olisi ollut kiire mihinkään. Ihan rennossa aikataulussa mentiin. Ja kaikki sisältö oli mainiota. Löysimme kivan patikkareitin, Van Gogh Alive experience oli todellakin kokemus ja illan konsertti oli vielä parempi, mitä osasimme odottaa.

Jos haluat seurata meitä, voit tykätä meistä Facebookissa sivullamme Espanjaan Espanjassa Espanjasta, niin tieto uusista teksteistä tavoittaa sinut helpommin. Seuraavaksi kirjoitan jutun Malagan kasvitieteellisestä puutarhasta, joka on todella kiva käyntikohde Malagassa.

Mia Forsman-Härkönen on Matkakuume.net -blogissaan kirjoittanut Van Gogh Alive Experiencestä mukavasti taustoitetun jutun, suosittelen, löytyy täältä:

Vincent Van Gogh Alive tuo eloon korvansa leikanneen taiteilijan uskomattomalla tavalla – huikea näyttely Málagassa

Automatka Espanjasta kotiin 12 päivässä

Iznajar, Valdepeñas, Consuegra, Campo de Criptana, Cuenca, Ciudad Encantada, Zaragoza, Pyreneitten vuoristo, Lourdes, Auch, Brive, Beaune, Trier, Münstereifel, Vlotho, Soltau, Travemünde – nämä nimet olivat automatkamme reitillä, kun ajelimme huhtikuun alussa jälleen kerran Espanjasta kotiin. Melkein kaikki olivat meille enemmän tai vähemmän uusia nimiä, ja siihen pyrimmekin. Eri vuosina eri paikat, tämä sopii meille.

Ensimmäinen matkapäivä automatkalla on aina tärkeä siirtymä. Sopivasti pois siitä ympäristöstä, jossa jälleen kerran olemme viihtyneet. Eikä liian kauas, ettei tule kiire kaiken kanssa. Tälle aamulle sovitettiin tänään alkanut ennakkoäänestys, koska olisimme vaalipäivänä vielä matkalla. Äänestys hoitui Torremolinosin Kymppipaikassa ihan hetkessä.

Näissä maisemissa aloitimme matkan. Oliivipuiden viivoittamat rinteet jatkuvat ja jatkuvat, kun lähtee Aurinkorannikolta Granadan suuntaan.

Tämänkertainen maisemavalintamme oli ajaa Iznajarin kautta. Tuo kaunis valkoinen kylä on upeasti tekojärven keskellä olevalla saarella.

Iznajarissa vielä vähän huvitti alamäkeen mennessä, että jäästäkin varoiteltiin, mutta matkan jatkuessa tuli vielä päivä, jolloin ei todellakaan naureskeltu lumivaroituksille.

Iznajarin ohi kulkeva tie ylittää järven avaran näköisesti siltaa pitkin.

Ajoimme pienen piston ylöspäin Iznajarin suuntaan ja katsoimme lahtea toisestakin suunnasta, mutta kaupunkiin asti emme ajaneet. Myöhemmin katselin toisten ottamia kuvia Iznajarista ja totesin, että pysähtyminen olisi ollut hyvä idea.

Juha ei aina varauksettomasti ensi silmäyksellä ihastu varaamiini hotelleihin. Ehkä näistä kuvista voi aavistaa miksi. Kyseessä on Rural Hotel de los Delfines Valdepeñasissa.

Tuulimyllyistä saattoi aavistaa, että aloimme tulla Kastilia la Manchan ja Don Quijoten seuduille.

Aamupala ei suomalaisittain ollut kummoinen. Kahdella paahtoleipäsiivulla, marmeladilla, kahvilla ja tuoremehulla lähdettiin matkaan. Mutta eipä ollut hintakaan kovin paha. 45€ maksoimme yöstä, aamupalasta ja hauskasta elämyksestä. Ja hyvin olimme nukkuneet.

Tarkempi kuvaus ensimmäisen päivän matkareitistä ja lisää kuvia täällä:

Espanjasta kotiin osa 1 Valdepeñasiin

Osa 2: Don Quijoten reitillä: Consuegra ja Campo de Criptana

Toiseen matkapäivään lähdimme huvittuneina hymyillen. Sellainen reaktio on varmaan aika tunnistettava, kun lähdetään ajattelemaan Cervantesin luomaa surullisen hahmon ritaria eli Don Quijotea. Hänen tuulimyllymaisemiinsa ajattelimme tänään tutustua. Don Quijoten reitti on osa Castilia la Manchan turismia aika vahvastikin.

Kaksi kaupunkia kilpailee siitä, kumpi on se oikea näyttämö, jolla taistelut tapahtuivat. Ensimmäinen niistä on Consuegra. Kaupunkia lähestyessä tuulimyllyt näkyvät jo kauas ja tuulimyllyjen ja linnan alueelle voi ajaa ylös asti. Ensimmäisellä tuulimyllyllä on turisti-info ja myllyyn pääsee sisälle. Jo siitä on hieno näkymä yli Consuegran kaupungin.

Totta kai kiipesimme myllyyn. Pääsymaksu myllyyn ja linnaan oli 5€. Enpä ole koskaan ollut tuulimyllyssä sisällä. Oli aika hauska ja näppärä laitos.

Pienen kävelymatkan päässä olevaan linnaan pääsisi myös autolla.

Huhtikuisena arkipäivänä ei kovin paljon turisteja ollut liikkeellä, mutta eipä täällä yksin tarvinnut kiipeillä.

Linnan sokkeloissa ja muureilla oli kiva ja helppo kulkea. Taisin kyllä itse keskittyä katselemaan enemmänkin ympärilleni maisemiin, joissa oli aivan ihania värejä.

Oli taas yksi maisema, jossa olisin voinut olla hurmaantuneena kauan. Kauan.

Myös Consuegran kaupunki näytti houkuttelevalta. Teimme pienen kävelykierroksen Plaza Espanjan lähettyvillä.

Lähdimme ajelemaan eteenpäin. Ei ollut muuten ainoa liikenneympyrä, jossa Don Quijote, Rosinante ja Sancho Panza olivat keihäs pystyssä hyppäämässä tuulimyllyjen kimppuun.

Ja joka torilla oli varmasti jotain tähän kaksikkoon viittaavaa. Alcazar de San Juanin keskusaukiolla suomalainen Juan kiipesi kaksikon keskelle.

Alcazar de San Juanin jälkeen tultiinkin Campo de Criptanaan, joka Consuegran kanssa kilpailee kunniasta olla se aito Don Quijoten taisteluareena. Täällä oli tuulimyllyjä vielä enemmän ja turisteille ravintoloita. Koululaisryhmiä ja ehkä muitakin turisteja oli liikkeellä enemmän. Jos itse äänestäisin Consuegran ja Campo de Criptanan välillä, antaisin ääneni Consuegralle. Siellä oli parempi fiilis. Mutta valintani ei siis perustu mihinkään faktoihin, pelkkään turistifiilikseen. Ja olihan täälläkin ylhäällä kentällä kiva kävellä.

Campo de Criptanassa oli mäellä toinenkin paikka, jonka olisin halunnut nähdä. Erimita de la Virgen de Criptana. Se näytti niin kauniilta tieltä käsin ja ajoimme ylös. Paikka oli kuitenkin (tietysti) kiinni. Työmiehiä oli maalaushommissa ja ehkä ehostamassa paikkaa muutenkin pääsiäisaikaa varten, jolloin katolisessa maassa juhlitaan joka paikassa. Tyydyimme siis ihailemaan maisemia luostarin pihalta.

Luulimme jo katsastaneemme alueen tuulimyllyt, mutta seuraava näkymä olikin sitten yllätys. Tuulimyllyjä riitti. Poikkesimme pois päätieltä ja tulimme pienelle mukavannäköiselle oleskelualueelle. Harmi, jos olisimme tienneet tämän etukäteen, olisimme kattaneet eväskahvimme tänne, mutta olimme juuri juoneet viimeiset Campo de Criptanan tuulimyllyjä katsellen.

Tämän paikan nimi on Belmonte. Jotenkin tykkäsin tästä paikasta reitillämme eniten. Oli rauhallista, kävelin yksin mäelle ja vain nautin maisemasta. Ilman ketään muuta. Ilman bussillista koululaisia 🙂

Ajattelemastamme Don Quijote-reitistä jäi toteutumatta poikkeaminen Tomollosaan. Siellä olisi ollut kotiseutumuseo, joka olisi valottanut Don Quijoten kuvitteleman prinsessan eli Dulcinea Tobosolaisen elämää. Tavallinen pullukka maalaistyttöhän hän vain oikeasti oli.

Tarkempi kuvaus Don Quijoten reitistämme täällä:

Espanjasta kotiin osa 2 Don Quijoten reitillä

Osa 3 Cuenca – talot rotkon reunalla, oranssi sateenvarjo ja hieno näköalapaikka

Illaksi ehdimme Cuencaan. Juha pudisteli päätään taas hotellivalinnalleni. La Plaza oli mukavan kävelymatkan päässä Cuencan vanhasta kaupungista ja rotkon reunalla roikkuvista taloista. Oli kuitenkin alkanut vähän sataa, joten teimme vain pienen kävelylenkin ja palasimme takaisin ihmettelemään marokkolaisvaikutteisesti koristeltua huonettamme. Hotellihuone oli pieni, mutta mielenkiintoinen. Autolle löytyi ilmainen paikka lähikadulta. Aamupalaa ei ollut ja hinta oli 45€ yöltä.

Aamulla lähdimme kävelemään hotellin respan kartalle luonnostelemaa reittiä Cuencan parhaisiin maisemiin.

Pian olimme siellä missä pitikin. Harmi vain, että melkein jokaisessa ottamassani kuvassa on punatakkinen mies oranssin sateenvarjon kanssa. Tuo vähän vei päivästä nautintoa ja lyhensi reittiämme.

Juuri tämä talo, jonka parvekkeet roikkuvat tyhjän päällä, on kaikissa postikorteissa. Sen muotoissa pulloissa myydään viiniä turisteille ja toki jääkaappimagneettejakin löytyisi.

Rotkon reunat olivat vaikuttavat.

Kun Juha sitten näki tämän sillan eli Puente de San Pablon, näytti hetken siltä, että tiemme erkanevat. Vain jompikumpi kävelee rotkon yli. Eikä heti auttanut sekään, että näytin, että edellämme kulkenut aasialaisten turistien ryhmäkin oli sateenvarjoineen melkein jo ylittänyt sillan.

Minulle silta ei ollut koettelemus, mielelläni pysähdyin tähtäilemään kameralla rotkon reunoja.

Juhan kunniaksi on sanottava, että hän rohkaistui kuitenkin yrittämään. Mutta uskon kyllä, että tuon sillan ylitys suunnilleen silmät kiinni ja koko ajan kaiteesta kiinni pitäen oli siinä sateessa ja tuulessa aikamoinen uroteko korkean paikan kammoiselle.

Näitä vanhoja taloja oli kyllä kiva ihmetellä. Mielessä pyöri kysymys: ”Miksi?”

Jucar-joen rantaa kävelimme toiseenkin suuntaan kohti kaupungin keskustaa.

Ennen pitkää olimme kaupungin modernimmalla puolella, Plaza Españalla.

Näkemäni perusteella ihmettelin, miksi kaikki hehkuttavat vain Rondaa. Cuencan kaupungin rotkon reunat näkisi paljon halvemmalla ja rauhassa.

Katselimme siis seuraavaksi aamuksi kartalta ajoreitin Cuencan parhaalle näköalapaikalle. Matkaa tuli 12km!

Tässä kohtaa on Juhan kunniaksi taas sanottava, että jos joskus haluan jonnekin, minne pääsee autolla, niin sinne kyllä pääsen. Ei kaihda autokuskini tiukkojakaan käännöksiä eikä pieniä teitä. Ja rotkojen reunalla on kuulemma helpompi ajaa kuin kävellä.

Metsätie oli paikoitellen aika mielenkiintoinen.

Reitin varrella oli jo näköalapaikka, jolta oli hienot näkymät yli rotkojen ja monimuotoisten kallioiden.

Perille  Mirador Cerro del Socorron näköalapaikalle asti  pääsi autolla. Ja sieltä vasta näkymät olivatkin! Kaupunki lepäsi vuorten sylissä.

Rotkon reunalla roikkuviin taloihin oli täältä hyvät näkymät.

Tältä näytti näköalapaikka, jonne Juha ajoi. Ainoa auto paikassa. Kuvasta ei taida erottua, mutta täällä näimme muutamia patikoijia, jotka olivat rinteen tänne kiivenneet. Taivaalla kaarteli isoja lintuja, jotka tunnistimme kotkiksi.

Lisää kuvia Cuencasta löytyy täältä:

Espanjasta kotiin osa 3 Cuenca ja rotkon reunalla roikkuvat talot – ihan kuin Ronda!

Osa 4 Ciudad Encantada ja matkan vaikein päivä

Aamupäivä oli jo kulunut melko pitkälle, ennen kuin tämän näköalapaikkamutkan jälkeen lähdimme eteenpäin. Syötimme navigaattorille hauskan paikannimen: Ciudad Encantada, eli Hauska tutustua -kaupunki.

Aamulla säätiedotus näytti, että lumisateen mahdollisuus Cuencan seudulla olisi 40%. Emme uskoneet. Tai luulimme, ettei se ainakaan pientä räntää pahempaa olisi. Olimme väärässä.

Lumisade alkoi sittenkin. Tätä näkyä ei Espanjassa usein näe.

Ciudad Encantada on vähän yli 30 kilometrin päässä Cuencasta. Tie kulkee Júcar-joen laakson läpi. Paikka  on metsässä oleva kummallisten kivimuodostelmien alue, jossa on kallioita, luolia, järviä ja vesiputouksia. Kameran linssiin satoi koko ajan vähän räntää, mutta kai näistä jonkinlaisen kuvan saa siitä, minkä keskellä etenimme.

Reitti oli selkeästi viitoitettu ja helppokulkuinen.

Tämän nimi oli mies.  Tämä näytti siltä, että se oli jotenkin matkan huipennus, koska niin moni kääntyi tässä takaisin, eikä kävellyt koko lenkkiä.

Vaikka koko metsäpolun kulkeminen olisi kovasti houkuttanut, mekin teimme räntäsadepäätöksen ja lähdimme takaisin parkkipaikalle.

Räntäsade alkoi muuttua lumipyryn suuntaan.

Mietimme  huolissamme, olisiko pitänyt olla liikkeellä jo tuntikausia sitten. Eikä huoli ollut turha. Hetken päästä olimme kohdassa, jossa lumipyryssä vaadittiin lumiketjuja.

Tämä tie nousi ylöspäin, katsoimme karttaa ja valitsimme toisen reitin. Ei tuntunut hyvältä ajaa ylemmäs.

Ja sitten uudellakin reitillä meni kuitenkin hetkessä vaikeaksi. Lunta tuli sakeasti, lämpötila laski nollaan ja ennen pitkää vastaan tuli muutamia autoja, jotka ajoivat lähes kävelyvauhtia ja hätävilkut päällä. Muutamia autoja näkyi tien poskeen suistuneina.

Kaksikaistaisella tiellä oli vain yhdet jäljet. Niitä oli oikeastaan pakko ajaa, mutta vähän hirvitti, olisiko vastaantulijoita. Kun pyry oli jatkunut jonkin aikaa, vastaantulijat loppuivat tyystin. Kukaan ei ilmeisesti enää ollut lähtenyt liikkeelle pyryn alettua.

Matka eteni noin 15 – 20km/t -vauhtia, mutta koimme, että oli kumminkin parempi edetä, koska paikoilleen jääminen olisi johtanut pahimmassa tapauksessa siihen, että olisimme olleet vielä pimeän tullessa keskellä lumista metsää. Alamäkien mutkissa oli pelottava sivuluisun vaara, ylämäissä renkaat sutivat tyhjää ja pelotti, että joku tulee vastaan ja joutuu äkkiä väistämään. Kuski pysyi erittäin rauhallisena. Se ja viidenkymmenen suomalaisen talven ajokokemus olivat kullan arvoisia.

Parin tunnin taiteilun jälkeen oltiin lähes yhtäkkiä alueella, jolla ei ollut pyryttänyt. Tie oli kuiva ja maisemat saivat taas huomiomme. Helpotuksen huokaus on lievä ilmaisu reaktiollemme.

Ajettuamme jo jonkin aikaa sulaa tietä pysähdyimme. Auton nokka ei vielä ollut ehtinyt sulaa.

Suunnitelmien mukaan päivä ei mennyt. Pyryyn ja liukasteluun oli mennyt niin paljon aikaa, että Zaragozan keskustaan ei enää kannattanut lähteä. Onneksi viime vuonna ehdimme pysähtyä siellä ihailemassa siltoja, auringonlaskua ja komeaa katedraalia.

Juhalla oli syytä peukuttaa itselleen päivän hyvästä suorituksesta siistissä hotellihuoneessa. YIT Ciudad de Zaragoza tarjosi turvallisen parkkipaikan lukitussa hallissa ja hyvän aamupalan hintaan 83€. Vähän kallis. Lähikaupasta kävelimme vielä ostamaan viimeiset Riojan alueen tuliaisviinit.

Lisää kuvia ja lumisen matkan fiiliksiä täällä:

Osa 4 Lumipyry ja Ciudad Encantada

Pyreneitten yli Lourdes’iin

Eilinen lumipyryssä seikkailu oli vahvasti mielessä, ja vaikka lumihuippuisten vuorten siluetti edessä oli kaunis, se myös huolestutti. Paljonkohan tuota lunta on ja missä?

Alkumatkasta huolta ei ollut. Sää oli poutainen, tiet sulia, tienvarret vihersivät ja lunta riitti vain kaukaa ihailtavaksi.

Pikkukylä järven rannalla oli jylhän kaunis.

Valitsemamme reitti nousi kuitenkin korkeammalle ja ennen pitkää olimme taas lumen keskellä.

Tie höyrysi ja oli vähän kostea, mutta onneksi tieltä lumi oli aurattu tarkkaan pois ja muutaman plusasteen lämpötila piti sen sulana, niin ettei se ollut jäisen liukas.

Luminen maisema oli jännän utuinen.

Laskettelijat saivat vielä huhtikuun alussa nauttia mukavista keleistä. Vastaan tuli paljonkin autoja, joissa oli sukset mukana. Monissa Ranskan rekisterikilvet.

Meitä ei kuitenkaan mikään vaara kohdannut, eikä tainnut uhatakaan tällä säällä. Ennen pitkää olimme laskeutumassa korkeimmilta kohdilta Ranskan puolelle  ja maisemassa näkyi lunta enää hyvin vähän.

Vuoripurot solisivat alas sulaneita rinteitä.

Ranskan puolelle laskeutuessa maisema muuttui koko ajan vihreämmäksi. Kevät oli jo pitkällä.

Tässä kartta reitistämme Pyreneitten yli.

Viime keväänä ylitimme Pyreneitten vuoriston eri kohdasta, Valle d’Aranin ja Viellan tunnelin kautta. Ehkä siten vältimme korkeimmat kohdat.

Jos näistä pitäisi valita vain toinen, valitsisin viimevuotisen Valle d’Aranin reitin. Maisemat olivat siellä vielä vaikuttavammat. Mutta on kiva nähdä molemmatkin.

Lisää tekstiä ja kuvia tästä matkaetapista täällä:

Osa 5 Pyreneitten yli Lourdesiin

Lourdes

Ylitimme Pyreneitten vuoriston ja saavuimme Lourdesiin Ranskan puolelle. Paikka on tunnettu pyhiinvaelluspaikka ja jo tulo kaupunkiin tämän katedraalin vierestä ajaen vakuutti meidät siitä, että iltakävelylle kannattaa lähteä katsomaan, mitä paikka tarjoaa.

Osa 6 Lourdes

Lourdes oli nimenä tuttu. Tiesimme, että se liittyy pyhiinvaelluksiin, mutta emmepä juuri muuta. Emme ainakaan sitä, että vuosittain siellä käy noin viisi miljoonaa ihmistä, eli se on yksi suosituimmista katolisen kirkkokunnan pyhiinvaelluskohteista.

Majoituimme pikaisesti Hotelli Theresaan mäen päälle ja huomasimme, että senkin nimessä oli paikan teema, eli se oli oikeasti nimeltään Jeesuslapsen hotelli Theresa. Myöhemmin luin jostain, että 15 000 asukkaan pienessä kaupungissa on 400 hotellia tai muuta majapaikkaa. Eli pyhiinvaeltajaturistien määrä on aivan valtava. Ja ehkä mukana on paljon tällaisia muuten uteliaita kuin mekin.

Bailikan torni toimi suunnannäyttäjänä kapeiden katujen sokkeloissa.

Kadut olivat täynnä matkamuistomyymälöitä ja myymälät täynnä Marian ja Jeesuksen kuvia ja muita Raamatun aiheita.

Basilikan edessä oleva aukio on vaikuttavan kokoinen. Alaosa rakennuksesta on iso krypta ja sen päällä on pieni basilika, joka on rakennettu sen luolan päälle, josta kaikki tämä sai alkunsa, kun luolassa Neitsyt Maria ilmestyi neljätoistavuotiaalle myllärin tyttärelle eli Bernadotte Soubirous’lle 1858.

Joidenkin kirkollisten juhlapyhien aikana aukio on täynnä ihmisiä. (Tämä kuva on lainattu sellaisista Lourdes’n turisti-infon kuvista, joihin on vapaa käyttöoikeus)

Aukiota reunustavien portaiden alla on komeat alttarit.

Kryptan sisäänkäynti on kuvaavasti ”Ovi elämään.”

Kryptassa oli meneillään ranskankielinen messu. Istuimme vartiksi kuuntelemaan ja katselemaan. En tiedä, oliko tilanne epätyypillinen? Messua toimittanut pappi oli tummaihoinen, laulua johtanut kanttori ja edestä tekstit lukenut henkilö olivat naisia. Olen aina luullut, että katolisissa kirkoissa naiset eivät ole noin esillä. Olenko väärässä?

Näköala linnalle katedraalin edestä on vaikuttava ja myös kaupunkiin on kaunis näkymä kryptan edessä olevien portaitten päältä.

Portaat johtavat ylös luolan yläpuolelle rakennettuun suureen, hohtavan valkoiseen basilikaan, jonka korkea torni on Lourdes’n huomattavimpia maamerkkejä. Tämä on se luolan päälle rakennettu basilika.

Basilikan edestä avautuu myös kaunis näkymä auringonlaskuun joelle.

Kivat jokinäkymät ja pari siltaa.

Joen rannassa on ristin tie. Siellä on kuusitoista tällaista patsasta, joista kukin kuvaa Jeesuksen ristin tien kohtia.

Tässä Jeesus väsyy ja kaatuu ristinsä alle.

Lourdes’n luolan suosio perustuu sieltä virtaavaan lähteeseen, jonka Bernadette löysi, kun Maria ohjasi häntä raaputtamaan maata yhdestä kohdasta. Sieltä virtasi vettä, joka jo seuraavana päivänä oli muodostanut puron läheiseen jokeen asti. Maria oli sanonut Bernadettelle: ”Tulkaa tänne juomaan lähteestä ja peseytymään siinä.”

Luolan yhteyteen on rakennettu paikka, jonka altaissa sairaat voivat avustettuina nopeasti kylpeä 11-asteisessa vedessä..

Luolan alla on nyt hanoja, joista voi laskea itselleen juomavettä. Suositumpaa on nyt käyttää tätä mahdollisuutta. Matkamuistomyymälöistä voi ostaa vettä varten Marian muotoisen pullon. Emme tulleet ostaneeksi, jäi vesi saamatta ja kokeilematta.

Juha kokeili kyllä varmuuden vuoksi pestä kipeät silmänsä vedellä mutta kyllä Juha tilasi silmälääkärin heti Helsinkiin tullessamme ja osti apteekista uudet tipat silmiin. Ei lisännyt tämä pesu ihmeparantumisten listaa.

Luolan suulla on Neitsyt Marian patsas. Sen edessä kävi niin paljon väkeä selfieitä ottamassa, että näin tyhjää kuvanottohetkeä sai tovin odottaa.

Auringonlaskussa Basilika ja sen alla oleva krypta ovat aika vaikuttava näky.

Vähän kriittisistä ja kummastelevista ajatuksistamme huolimatta paikka oli kyllä todella kulttuurisesti mielenkiintoinen ja kunnioitamme sitä ja sen pyhyyttä siksi, että se on joillekin muille ihmisille selvästi pyhä hiljentymisen ja rukouksen paikka.

Jos joskus palaisin, kiipeäisin rauhassa tälle rinteelle ja kävelisin sille merkityn polun. Tämä jäi nyt iltapäivävierailustamme puuttumaan.

Hotelli Theresa oli meille sopiva majapaikka. Edullinen, nätti, rauhallinen, vaikkakin pieni huone. Vastaanotto oli ylettömän ystävällinen, joskin melko ranskankielinen, joka aina on meille vähän haaste. Parkkipaikka oli vieressä ja hyvä aamiainen nautittiin erittäin kauniissa ja viihtyisässä ruokasalissa.  Mitään tärkeää ei puuttunut, eikä hinta ollut paha, 44€.

Lisää Lourdesista erityisesti pyhiinvaelluskohteena täällä

Osa 6 Lourdes – auttoiko pyhä vesi Juhaa?

Ranskan halki, Auch, Brive, Beaune

Matkamme jatkui kauniissa keväisissä maisemissa. Parin seuraavan päivän aikana ajoimme läpi Ranskan ja pysähtelimme monessakin mukavassa paikassa.

Ranskan halki voi ajaa helposti, nopeasti ja mukavasti pitkin maksullisia moottoriteitä. Ne  ovat rauhallisia ja hyväkuntoisia ja niiden levähdysalueet palvelevat hyvin. Ja sitten voi etsiä pienemmät rinnakkaistiet, varautua yllätyksiin ja nauttia niistä. Me valitsimme tällä kertaa tämän vaihtoehdon ja olimme keskellä kevätmaisemia. Vihreys viehätti silmää.

 

Juha etsi minulle kiltisti kuvauspaikkoja, kun huokailin keltaisina läikkinä hehkuvien rypsipeltojen värejä.

Ranskalaisia pikkukyliä pidetään usein romanttisina, nostalgisina ja kauniina. En ole itse ihan varma, mitä niistä ajattelisin. Noiden adjektiivien sijasta tulee mieleen joitain sellaisiakin kuin ränsistynyt, ankea ja harmaa. Mikähän viehätys näissä on?

Jokaisesta kylästä voi kyllä löytää mielenkiintoisen ja komean kirkon.

Mäellä sijaitsevista kylistä on hienot näkymät ympäristöön.

Ja tällaisista kattonäkymistä vihreiden puiden keskellä ei voi olla tykkäämättä.

Juha halusi pikkuisen kulttuuria matkalle. Olimme seudulla, joka liittyi Alexandre Dumas’n romaanin Kolme muskettisoturia hahmoon. D’Artagnan pohjautuu Auchissa 1600-luvulla eläneeseen todelliseen henkilöön. Poikkesimme Auchiin ja kuvittelimme löytävämme hänelle omistetun patsaan.

Auchin tärkeimmiksi nähtävyyksiksi mainitaan turistisivuilla hieno tuomiokirkko, mielenkiintoinen tiilestä tehty ristikkotalo, vanhan kaupungin laidalla olevat monumentaaliset portaat. Parkkeerasimme tälle torille keskelle kaikkea tunnin ilmaiselle paikalle ja jaloittelimme hetken.

D’artagnanin patsas jäi vähän sivuun reitiltä, mutta kävin myöhemmin etsimässä kartalta, missä tuohon muskettisoturiin olisi voinut tutustua ja siellähän se seisoi Katedraalin takana niiden portaiden vieressä. Olisi pitänyt jaloitella vähän pitempään ja mennä sinnekin. Hain kuvan Wikimedia Commonsista.

Oikeastaan ainoa paikka, jossa Muskettisotureihin seudulla törmäsimme, oli tämä logo Marche-kaupan ulkopuolella jo Auchin ulkopuolella.

Kävimme kaupassa ja Juha keksi hyvän tuliaisidean lasten perheille. Kassa katseli hämmästyneenä ja sanoi jotain ranskaksi. Luulimme jo, ettei ole sallittua ostaa tuoremehuhyllyä tyhjäksi, mutta kassan kommentti taisi sittenkin jotenkin liittyä kortin lähimaksuominaisuuteen, eikä omituiseen juomavalikoimaan.

Kun ei Auchissa ollut auki olevaa kuppilaa, etsimme ihan oman pienen ruokailupaikan. Hyvä näin, vaikka juuri tänään meillä ei ollut edes kahvia termarissa.  Kaurakorpuilla kyllä päivä jatkuu.

Maisemien ihailu jatkui myös.

Juha historiafriikkinä oli valinnut seuraavan pysähtymispaikan. Brive-la-Gaillarde on  yksi Ranskan vastarintaliikkeen keskuspaikka. Tunnustan kyllä, että minä katselin enemmän keväisinä kukkivina puita ja köynnöksiä ja otin kuvan ennen kuin siirryimme hotellihuoneeseen suojaan sateelta.

Muutama vuosi sitten kävimme Vastarintaliikkeen museossa Lyonissa. Se oli vaikuttava käynti. Erityisesti sieltä jäivät mieleen henkilökohtaiset haastattelut audioguiden välityksellä ja niiden 60 000 juutalaisen kohtalo, jotka Lyonista lähetettiin keskitysleireille. Vain 2000 palasi.

Ilta meni sadetta pitäessä, mutta aamupäivällä lähdimme kävelemään kaupungin keskustaan. Kaupungintalon edessä oli tori, jolla myytiin sekä uutta että käytettyä ja sen vieressä oli ihana vihannes- ja kukkatori.

Parsatarjontaan Juha palasi vielä Saksan puolella, olihan nyt paras parsa-aika. Opin koko ajan uusia puolia kumppanista, jonka olen tuntenut jo 46 vuotta.

Briven kaupunki oli taas nätti kävellä. Taisin aikalailla keskittyä  katunäkymässä kukkiviin puihin.

Hauskat pääsiäiskoristeet kirkon seinämällä. Ihania pupuja!

Liikenteen seasta bongasimme pienen sähköbussin.

Briven jälkeen tulimme Burgundin viinialueelle.

Viiniviljelmiä oli silmänkantamattomiin. Maistelupaikkojakin olisi löytynyt, mutta jätimme väliin, koska illaksi oli tiedossa kiva tapaaminen. Saavuimme Beauneen. Olemme ystävystyneet Torremolinosin vuokra-asuntomme omistajan kanssa ja hän aina kutsuu meitä käymään ajomatkoillamme. Nytkin meitä odotti ihana päivällinen. Alkupalojen ja kuohuviinin jälkeen kukkoa punaviinissä, juustoja ja kastanjakakkua. Ja paljon mukavaa puhuttavaa. Ranskan ja Suomen eroista juttelemme usein. Nyt ihmettelimme puolin ja toisin keskiviikkoa. Miten voi olla mahdollista, että Ranskassa se on vapaapäivä päiväkodeista ja kouluista? Ja miten voi puolestaan olla mahdollista, että Suomessa jaksetaan koko viikko töitä ilman välipäivää? Lapsetkin jaksavat!

Kiipesimme viihtyisään yläkertaan nukkumaan. Christian ja Candelaria vuokraavat ranskalaiskotinsa yläkerran kahta huonettaan myös AirBnb:n kautta. Candelaria puhuu hyvää englantia ja he kertovat mielellään Beaunen mahdollisuuksista. Sanoivat, että Beaune on Burgundin viinialueen keskus ja se tarjoaa paljon siinä suhteessa.

Kirsikkapuut olivat puutarhassa täydessä kukassa.

Ja niin olivat puut kukassa myös Beaunen Carrefourin pihalla.

Poikkesimme siellä hakemassa paikalliset viinit tuliaisiksi. Näillä viinipaikkakunnilla marketit ovat oiva paikka hankkia paikalliset tuliaiset helposti. Löysimme myös sopivat juustot.

Ajelimme rauhassa eteenpäin taas pikkuteitä, päämääränä Luxembourg. Se on helposti matkan varrella ja sen läpi ajamiseen houkuttelee erityisesti polttoaineen hinta. Diesel 1,1€. Sillä ajoi hyvin loppumatkan. Tankkasimme kyllä tankin täyteen vielä ennen Travemündea. Saksassakin dieselin hinta on kolmisenkymmentä senttiä vähemmän litralta kuin Suomessa.

Pysähdys ihan satunnaisessa Cora-ostoskeskuksessa Nancyn lähellä vahvisti mielikuvaa viinialueesta. Tässä marketin viiniosasto.

Illaksi ajoimme Trieriin.

Lisää Ranskan läpi ajamisesta täällä:

Osa 7 Ranskan halki – viinejä, ystäviä ja maisemia

Trier

Tämän päivän matka jatkui Trieriin. Juha on vuosikausia ehdottanut pysähdystä Trierissä, jossa hän on käynyt saksalaisen ystäväperheen viemänä joskus lukioikäisenä. Ei hän oikein ole osannut perustella kiinnostustaan, mutta kun hän seisoi tässä, hän melkein huudahti: ”Tämä!” Trierin kauniit ristikkotalot olivat tehneet vaikutuksen suomalaiseen lukiolaiseen.

Lähellä Luxembourgin rajaa sijaitseva Trier on yksi Saksan vanhimmista kaupungeista, ehkä vanhin. Se tunnetaan myös Karl Marxin syntymäkaupunkina. Törmäsimme historiaan heti, kun astuimme ulos hotellista. Nämä liikennevalot otettiin käyttöön 2017 Marxin satavuotisjuhlien kunniaksi.

Torin kojujen keskeltä oli helppo aloittaa rento päivä Trierissä kävellen ja kaikenlaista kaunista katsellen.

Torin varrella oli muitakin upeita taloja kuin punaristikkoiset ihanuudet. Ihanimmillaan ne olivat auringon laskiessa monta monta tuntia myöhemmin kävelymme loppupuolella.

Saint Gangolfin kirkko näkyy kauniisti torille. Etsimme sisäänkäyntiä, emmekä löytäneet.

Torilla pulppuaa myös Petrusbrunnen-suihkulähde vuodelta 1595.

Torin ja kävelykadun terassit houkuttelivat istahtamaan ja viihtymään.

Tällä kauniilla upeasti koristellulla talolla on yllättävä nimi: Dreikönigenhaus eli kolmen itämaan tietäjän talo. Ja kuvitelkaa, että se on jo  1200-luvun alkupuoliskolta peräisin.

Porta Nigra on Trierin tunnetuin tuntomerkki roomalaiselta ajalta. Se on rakennettu valtavista kivenlohkareista, jotka on liitetty toisiinsa ilman laastia metallikoukkujen avulla. Se oli aluksi valkoinen, mutta joku kemiallinen reaktio sen pinnassa on muuttanut värin mustaksi.  Tuonne olisi päässyt kiipeämäänkin mutta ihmetelkää rauhassa, nyt ei kumpikaan kiivennyt. Istuskeltiin vain rauhassa ja katseltiin muita kulkijoita.

Lähdettiin hetken päästä eteenpäin. Hitaasti edeten. Eihän näitä kukkia ja talonpäätyjä voinut reippaasti kävellen ohittaa.

Ja kun oli jo sopivasti nälkä, löysimme meille täydellisen pienen paikan nimeltään Zuppa. Juhan keitossa on lihaa, minun keittoni on thaimaalaisittain maustettu kana-vihanneskeitto. Leipä oli tummaa, jälkkäriksi ihan reilu tavallinen omena. Juuri näin haluaisin syödä, en mitään pitkiä menuja enkä todellakaan mitään pitsoja ja pastoja.

Tämä kulkupeli sen sijaan ei jostain syystä varsinaisesti innostanut kyytiin, kuvaan kyllä.

Hymy huulilla katselimme herkkuliikkeen ikkunaa. Säilyisikö espanjalainen herkkujuusto jo kotiin asti?

Trierin katedraali on Saksan vanhin kirkko. Alun perin se on rakennettu jo vuonna 326, mutta sitä on uudistettu paljon myöhempinä aikoina.  Saksan vanhin goottilaistyylinen kirkko Liebsfrauenkirche 1200-luvulta.

Poikkesimme katedraalissa. Olipa jännät urut!

Tämän liikkeen nimi sekä kummastutti että huvitti: Modehaus Marx. Siis onko olemassa jotain Marxin ideologiaan pohjautuvaa muotia?

Kurfürstliches Palais eli vaaliruhtinaan palatsi on lähellä Trierin Basilikan vieressä. Sen upein on osa eli rokokoopalatsi on peräisin 1700-luvun puolivälistä.

Samaa tyyliä on myös edessä oleva puutarha, jossa on viehättäviä valkoisia patsaita. Eikä se mitään haittaa, että  puistossa olevat patsaat ovat kopioita alkuperäisistä veistoksista ja niitä  alkuperäisiä voi ihastella kaupunginmuseossa. En tätä edes tiennyt hyppiessäni ottamassa kuvia. Luin jostain jälkeen päin.

Oman matkan ajoitus joskus harmittaa. Parikin päivää aikaisemmin tässä olisi ollut kukkivia magnoliapuita, nyt polkuja peittivät  haravoimattomien terälehtien matot.

Yritin lohduttautua magnolioiden kaipuussani tulppaaneilla ja keväisellä vihreydellä.

Pikkukatujen viehättäviä näkymiä.

Seuraavaksi kävelimme Roomalaisen sillan suuntaan. Tälle ihastuttavalle kirkolle en ole vielä löytänyt edes nimeä.

Roomalainen silta.

Ja taas yksi koristeellinen aita ja täydessä kukassa oleva puu.

Valkoisena kukkiva puu ja yksi monista monista kirkoista kaupunkikuvassa.

Seuraavana aamunakaan ei meillä ollut kiirettä lähteä Trieristä eteenpäin. Ajettiin ylös rinteille katsomaan näköaloja. Ensin viinirinteiden puolelle Trierin itäpuolelle Petrisbergin näköalapaikalle.

Ja sitten länsipuolelle Marienseulen näköalapaikalle, josta oli hienot näkymät myös Mosel-joelle. Paikka oli hyvin hiljainen ja varmaan sellaisena pysyykin, kun parkkipaikkojakin löytyi tasan yhdelle autolle.

Tämä 40 metriä korkea  patsas on pystytetty 1860-luvulla.

Kyllä kannatti tulla. Jäi mukavat muistot Trieristä sekä lähietäisyydeltä, että kauempaa.

 

Majapaikkammekin oli kiva pieni Schroeders City-Style-Hotel, hinta kahdelta yöltä aamupaloineen ja parkkipaikoineen 149€. Hotelli oli ihan lähellä kävelykatuja.

Lisää kuvia Trieristä ja Juhan tuliaislöydöistä löytyy täältä:

Trier

Trieristä Travemündeen ja laivamatka kotiin, eli viimeinen etappi kotimatkallamme

Varasimme Saksan läpi ajamiseen Trieristä Travemündeen kaksi päivää. Näin oli mahdollista poiketa pois moottoriteiltä ja pysähdellä rauhassa. Ensimmäiseen päivään sisältyi kaksi hienoa yllätystä. Ensimmäinen oli persoonallinen outlet-center ja toinen hieno hotelli keskellä metsää. Molempiin voisimme palata.

Mitä tulee mieleesi sanasta outlet-center? Monikerroksinen ostoskeskus, jossa on vierekkäin vaate-, sisustus- ja taloustavaroitten myymälöitä? Samat ketjut kaikkialla, alennuskyltit ikkunoissa. Ei varmaankaan tällainen ristikkotalojen kylänäkymä, jollaisen kohtasimme City Outlet Centerissä Bad Münstereifelissä.

Jos olisi ollut pikkuisen lämpimämpää, olisimme istahtaneet mille tahansa terassille. Nyt nautimme apfelstruudelimme ja kahvimme sisätiloissa.

Kauppojen kivijalat ja katujen kojut myivät ruokaa, herkkuja, käsitöitä ja matkamuistoja. Me ostimme yhdestä kivijalkakaupasta ison kassillisen Leibnizin suklaakeksejä, joita lastenlasten lauma kuulemma joka matkaltamme odottaa.

Juha sortui muihin houkutuksiin. Maistoin minäkin sen toisen bratvurstin päästä vähän.

Jo ennen kuin tulimme ihan perille Vlothoon  Berghotel Moorlandiin aavistimme, että paikka on meidän mieleemme.

Hotelli oli metsän keskellä. On tässä nähty vaivaa pääsiäistunnelman tekemisessä.

Miten näin hieno paikka voi olla näin hiljainen? Sitä ihmettelimme, kun viimeisen matkapäivän illan kunniaksi kävimme hotellin ravintolassa syömässä. Oli siellä toinenkin pariskunta kyllä.

Aamiaisella oli kai kuusi ihmistä.

Hotelli maksoi 58€ aamiaisineen.

Viimeinen päivämatkamme meni hyvin perinteisesti. Yritämme aina jättää viimeiselle päivälle melko lyhyen matkan, että on varaa yllätyksiin. Ja siihen sitten mahtuu myös pientä viime tipan shoppailua tuliaisten merkeissä. Toivottavasti kartasta myös näkyy se, että oli aikaa poiketa pois moottoritieltä.

Kukkivat puut tien varsilla houkuttelivat pikkuteille.

Joku pikkujakso osui moottoritielle, mutta tulimme kiireesti pois, siellähän satoi räntää!

Soltaun Designer Outlet Center on yksi vakiopysähdyspaikka.

Lüneburgin ja Ratzeburgin suuntaan ajelimme jälleen pikkuteitä kevään pieniä iloja katsellen.  

Ja taas yhdessä pikkukylässä koristeltu pääsiäispuu.

Ennen kuin ajoimme ties kuinka monetta kertaa Skandinavienkaille Finnlinesin lautalle, kävimme vielä jollain pikkupaikkakunnan huoltoasemalla tankkaamassa tankin täyteen hintaan 1,20€/litra (diesel), ja viivyttelimme vielä pari tuntia LUV-ostoskeskuksessa Dänishburgissa.

Vietimme melkein pari tuntia autojen jonossa, mutta niinpä olimme sitten lapsiperheitten jonon jälkeen lähes ensimmäiset laivaan ajavat. Hieno juttu, että lapsiperheet ohjataan omaan jonoonsa ja ensimmäisenä laivaan, koska siinä vaiheessa kello on jo suunnilleen 11. Sitten vain nukkumaan ja aamulla herätessä ollaan jo pitkällä merellä.

Ostimme laivaan tullessamme brunssin (56€). Se on siitä hyvä, että siihen sisältyy sekä aamiainen että lounas. Ravintolassa voi käydä 10:30 – 13:00 kaksi kertaa. Aamiainen alkaa kuohuvalla.

Pitkän automatkan jälkeen on kiva vain olla rauhassa. Selata kuvia, käydä kahvilla, istuskella kahvilassa merta katsellen ja seurata Suomen uutisia televisiosta. Tälle päivälle riittikin seurattavaa, olihan Suomen vaalipäivä. Hetkeä ennen vaalituloksen selviämistä kävin ottamassa jo tavaksi tulleen auringolaskukuvan kannelta.

Aamu oli sininen ja poutainen. Aurinkoinen sää otti meidät vastaan. Muutamaa tuntia myöhemmin tavarat olivat paikoillaan, pesukone pyöri, puolet tenavista oli käynyt moikkaamassa mummia ja taataa ja kerännyt osansa tuliaisista. Ihan niin kuin ennenkin.

Täällä vähän tarkemmin tämäkin etappi:

Osa 9 Trieristä Travemündeen

Seuraava Espanjan jakso on jo sovittu vuokraemännän kanssa. Sitä ennen meitä odottaa kuitenkin pariviikkoinen Hollannissa. Hollantilainen pariskunta oli lähettänyt meille kodinvaihtopyynnön ja ajattelimme ottaa sen vastaan ja sanoa kyllä. Matkustelu on kuitenkin oikeastaan aika kivaa.

Jos haluat seurata meitä, voit tykätä meistä Facebookissa sivullamme Espanjaan Espanjassa Espanjasta, niin tieto uusista teksteistä tavoittaa sinut helpommin.

Tässä kuvatun paluumatkan kustannukset ovat suunnilleen tässä:

Yöpymiset: 528€ /10 yötä

Tiemaksut 12€ – tällä kertaa emme ajaneet moottoriteitä lähes ollenkaan. Pieniä pätkiä Espanjassa ja Ranskassa, mutta ne sattuivat olemaan maksuttomia ja pari pientä pätkää Saksassa.

Diesel noin 300€ – vaikeampi sanoa tarkkaan, tankki ei ollut tyhjä kun lähdimme ja tulimme Suomeen täydellä tankilla tankattuamme Travemünden lähellä.

Ulkona ruokailut 1 päivällinen, laivan brunssit, muutamat kahvit, vähän yli 100€. En pitänyt kirjaa eväsostoksista, mutta eivät ne isoja olleet, leipää, maitotuotteita, hedelmiä, vihanneksia, leikkeleitä, mehuja. Tämä on se kohta, jossa elämme matkalla vielä vaatimattomammin kuin kotona, eli kulut eivät olleet suuret.

Laivamatka Helsinki – Travemünde menopaluu 570€, eli yhden suunnan osalle tulee 285€

Yhteensä paluumatka Espanjasta kotiin autolla 12 päivässä noin 1225€