Casarabonela – Andalusian valkoinen kylä vuoren rinteellä UUSI

Kaikki alkoi siitä, kun Juha tökkäsi umpimähkään etusormensa kartalle ja syötti navigaattorille läheltä löytämänsä hauskan nimen: Casarabonela. Siinä oli riittävästi vokaaleja ja hyvä rytmi.

Tämä alkujuttu on julkaistu syksyllä 2018. Jos haluat lukea vain uuden osan viimeisimmästä vierailustamme kaktuspuistoon ja vuorille, lue lopusta kaktuspuistosta eteenpäin.

Jälkeen päin Juha harmitteli, ettei tullut tarkistaneeksi korkeuseroja samalla. Navigaattorin ohjeet nimittäin veivät meidät suomalaisittain katsoen umpikujaan. Tuolta alhaalta tultiin ja ohje oli kääntyä ylös vasemmalle. Juha sahasi niin kauan, että pystyi kääntymään takaisin alas ja luovutti.

Jätimme auton kylän laitamille aika alas parkkiin ja lähdimme kapuamaan portaita ylös siihen suuntaan, jossa piti olla keskusaukio ja turisti-info. Aikalailla saikin portaita kiivetä. Mutta nättejä olivat kadut ja mikäs tässä oli mennessä, kun ei ollut kiirettä taaskaan mihinkään.

Osa kaduista oli hauskoja portaitten ja autoteitten yhdistelmiä. Portaat keskellä, autojen renkaat kulkivat niiden molemmin puolin.

Seinien yksityiskohdillekin oli aikaa.

Harmitti, että kirkkojen ovet olivat kiinni. Tämä fasadi kuuluu kirkolle, joka on rakennettu moskeijan tilalle tai sen pohjalta.

Lopulta olimme täällä. Komean Pyhän Apostolin kirkon vieressä.

Saimme käyttää opiskelemiamme espanjan fraaseja löytääksemme turisti-infon. Donde esta… aqui… gracias… Ja loput viittomin.

Infossa oli nuori ystävällinen kaveri, joka osasi englantia yhtä vähän kuin me espanjaa, joten tultiin auttavasti toimeen. Saimme kartan ja kuulimme, että kylässä on kauniita kirkkoja, kaktuspuutarha, pyhien esineiden museo ja linnan rauniot. Itse aukio nimi on Buena vista ja siitä on kaiteen vierestä hienot näkymät.

Kaveri tuli ystävällisesti vielä läheiselle aukiolle näyttämään meille suunnat ja kysyi, haluaisimmeko, että hän tulee mukanamme vielä pitemmälle. Lupasimme selvitä itse kartan kanssa, mutta kysyimme vielä, minne kannattaisi lähteä, jos haluaisimme patikoida vuorilla. Nuori mies mittaili meitä päästä varpaisiin ja silmät pyöristyivät, kun näytin hänelle kännykän näytöltä muutaman reitin, jotka olin Wikilocin sovelluksesta löytänyt. Joko hän ei uskonut patikointitaitoihimme tai ei ollut koskaan nähnyt yli kuusikymppisen naisen käyttävän kännykän reittisovelluksia. Lopulta hän näytti yhtä reiteistä ja sanoi, että se voisi sopia meille. Camino de la Dehesa, 12,33 km. Easy.

Kirkot ja museot olivat lauantaisena iltapäivänä jo kiinni, joten lähdimme linnan raunioiden suuntaan. Se ei ollut ollenkaan huono valinta. Vielä oli portaita kiipeämättä.

Arabilinnoituksesta ei tässä kalkkikivimaailmassa ollut kovin paljon jäljellä.

Mutta sinne, missä linna aikanaan oli ollut, oli rakennettu kaiteet näköalapaikan reunoille ja tuotu penkkejä, joten meillä oli hyvin mukavat, kotoisat ja ilmavat paikat kaivella esille päiväkahvit ja muut eväät.

Ja näitä maisemia ihaillen sitten istuimme penkillä kahvejamme juoden.

Ja vieläkin menimme vähän korkeammalle.

Paikallisen uima-altaan terassilta oli lisää näkymiä yli koko Casarabonelan.

Portaat alkoivat jo loppua, mutta kiipesin vielä rinteelle katsomaan, paranisivatko maisemat. Tässä vaiheessa Juha jo lopetti kiipeämisen, eli tämä on päivän ”Tuolla se taas menee” -kuva.

Ja olivathan ne rinteet sieltä vielä mielenkiintoisemman näköiset.

Auringon laskiessa sain vielä itsestäni mukavan selfie-varjokuvankin vasten kaunista ja avaraa maisemaa.

Alas laskeutuessa kuvattavaa riitti.

Alas kävellessämme etsimme vielä kaupungin portin.

Sen edessä oli näköalatasanne jälleen kohti auringon laskua ja vuoria.

Patikointi vuoren rinteille jäi tältä lauantailta, mutta palasimme maanantaina.

Tällä kertaa tiesimme ajaa auton Calle Lobon parkkipaikalle eksymättä kylän sokkeloihin.

Availin kännykästäni Wikilocin reittikarttaa, kun tuosta aidan vierestä mies huikkasi englanniksi ja kysyi, tarvitsemmeko apua. Hän sitten kuvaili tarkalleen, minne menemme ja millaista siellä on. Lopuksi hän toivotti hyvää matkaa ja sanoi, että jos hän näkee isojen lintujen kaartelevan vuoren päällä, hän tietää, että me emme selvinneet. Kiitimme, mutta ajatus tuosta mahdollisuudesta vähän mietitytti kyllä.

Päätimme nauttia ja ottaa rennosti ja nappasin ekan kuvan heti seuraavasta portista.

Hetken päästä katsoimme taaksepäin ja otimme vielä kuvan autosta ja parkkipaikasta. Nämä ovat niitä kuvia, joita tulee otettua ”siltä varalta, jos…” Yksi käytännöllinen ajatus on myös se, että kuvaa voi näyttää jollekin paikalliselle, jos sattuu eksymään, eikä löydä autolle takaisin. Näitä meillä on aina.

Rinteelle vievä väylä oli nimeltään Roomalainen tie.

Puolivälissä oli ensimmäinen evästauon paikka. Juha istahti selin rinteeseen, ettei korkeanpaikankammoisen eväshetki menisi pilalle. Kuvasta hän sitten näki, kuinka hienoissa maisemissa oltiin.

Korkean paikan kammoon voi ilmeisesti jonkin verran itseään myös siedättää. Myöhemmin siihen tarjoutui hyviä mahdollisuuksia. Eikö olekin hyvä yritys jo?

 

Parisen tuntia oli noustu, vanha roomalainen tie näytti edelleen tältä, ja Juhan ilmekin on vähän huolestunut.

Päivä oli aika sumuinen. Sumuinen maisema oli silti vaikuttava.

Kylä oli kaukana alhaalla.

Noin kolmen kilometrin nousun jälkeen kivikko loppui ja vuoren rinteellä kiemurteli näin helppo tie. Sillä tuli vastaan jopa muutaman moottoripyörän letka. Kaikki hymyilivät ja tervehtivät meitä. Muita ihmisiä emme sitten koko matkalla nähneetkään. Vähän yllättävääkin, koska reitti oli todella hieno ja sää hyvä.

Tältä kohdalta tehtiin kylttien mukaan jotain base-hyppyjä laskuvarjolla. Huh!

Kun näimme reittiprofiilista, että olimme saavuttaneet reitin korkeimman kohdan, oli selfien aika. Juha kyllä kyseenalaisti koko homman. Olisi kuulemma helpompiakin paikkoja, joissa voisi kuvia ottaa.

Oli myös syytä juhlia ja kaivaa esille suomalaiset konvehdit.

Maisemaa olisi voinut katsoa kauan, kauan, kauan.

Tuliko juhlittua liian aikaisin?

Hyvältä tieltä piti poiketa alas pienelle kiviselle polulle, joka veisi noin kolmisen kilometriä alas takaisin kylään.

Näissä maisemissa aloimme jo sääliä toistemme nilkkoja ja polvia ja tulimme varsin varovaisesti ja hitaasti alas.

Juha lainasi minulle jo toista sauvaansa pahimmissa kohdissa.

Pientä painetta alkoi aiheuttaa se, että aurinko alkoi jo olla alempana. Emme halunneet olla kivisellä polulla keskellä metsää enää pimeässä. Näitä maisemia olisi muuten voinut pysähtyä katselemaan pitemmäksikin ajaksi.

Ennen kylään tuloa oli reitin varrella kuitenkin vielä kiva näköalapaikka, Area Recreativa Llano de Cristobal (jonne kartalta katsottuani ilmeisesti pääsisi kylästä myös autolla). Uskomatonta, mutta vielä tässä vaiheessa päivää melkein juoksin ottamaan sieltä vielä pari kuvaa. Hämärä alkoi olla uhkaavaa.

Ja niin siinä sitten kävi, että kun lopulta tulimme metsäpolun jälkeen autotien varteen, oli jo näin pimeä. Viime hetkellä tulimme ulos metsästä.  Meiltä oli mennyt matkaan noin seitsemän tuntia. Alun perin reittisuunnitelma oli 12,33 km, mutta tehtyämme pienen reittimuutoksen helpommalla tiellä, kokonaismatka oli lähes 15 km. 

Vielä parikymmentä minuuttia kylän toiselle puolelle autolle ja kännykän ruutua katsoessa oli jonkinlainen voittajafiilis. Me teimme sen! Näimme, että meidät aamulla parkkipaikalta matkaan neuvonut mies hääräili viereisen ravintolan tiskillä. Minä olisin mielelläni käynyt kiittämässä ja ilmoittamassa, että jos hän näkee korppikotkia vuorilla, ne eivät ole vaanimassa meidän jäännöksiämme, mutta mies näytti niin kiireiseltä, että emme sitten menneet.

Sormen tökkäyksestä alkanut seikkailumme on nyt siinä vaiheessa, että kaksi kivaa päivää Casarabonelassa on vietetty. Jos menemme takaisin, käymme ainakin siinä kaktuspuistossa ja viemme automme parkkiin vähän keskemmälle, esimerkiksi Buena vista aukion laidalle lähelle kaupungintaloa. Siellä oli muitakin.

Vielä Wikilocin sivulta kartta toteutuneesta reitistämme.

 

TÄSTÄ ALKAA TEKSTIN UUSI OSUUS, JOKA ON KIRJOITETTU MAALISKUUSSA 2019

Edelliseen lauseeseen olisin aivan yhtä hyvin voinut kirjoittaa: ”Kun palaamme vielä takaisin…”, koska totta kai palasimme. Ja ajoimme suoraan sinne kaktuspuistoon, joka on Malagan suunnasta tullessa ennen kylää.

Puistossa on kaksi osaa.  Ulkona on kaktuspuutarha, jossa on kaikenlaisia kaktusistutuksia ja sisällä on maanosittain jaettu näyttely, jossa on kullekin alueelle tyypillisiä kaktuslajikkeita. Sisäänpääsy maksaa muutaman euron ja infosta saa esitteen, josta lajikkeet ja istutukset löytyvät.

Tämän nähdessään Juha hihkaisi: ”Kallion Sirpan pitäisi tulla tänne, tässä olisi hienoja uusia ideoita virkkuumalleiksi!”

Kaktuspuutarhan ihailtuamme lähdimme ajamaan kylän ohi pohjoiseen, koska halusimme etsiä toisen reitin kylän yläpuolelle vuorille. Uskoimme, että sinne voisi löytää helpomminkin, kuin kiipeämällä vanhaa Roomalaista tietä, kuten ensimmäisellä kerralla olimme tehneet.

Ja löytyihän se! Kartalla reitin alku näyttää tältä:

Mutta karttapa ei kerro kaikkea, vaikka kuinka ilmakuva onkin. Ollessamme juuri lähtemässä pois auton luota saimmekin seuraa. Lampaita ja vuohia oli niin paljon, että annoimme niiden ihan suosiolla mennä ensin tuon kuvassa olevan polkumme ohi.

Vasta kun lauma oli turvallisen välimatkan päässä, lähdimme itse liikkeelle.

Auto jäi tähän.

Kävelimme ehkä kilometrin verran leveää ja helppoa metsätietä  vuoren toiselle puolelle. Siellähän se oli, roomalainen polku, jota edellisen kerran olimme tulleet ylös. Kivahan se oli, mutta jos siis haluaa päästä helpommalla, tämä meidän uusi reittimme on ylihelppo.

Tällä kertaa pääsimme rinteille helposti, mutta ei se yhtään vähentänyt retken nautintoa. Keltaisten pensaitten läikittämät rinteet olivat kauniita ja aurinkoisia.

Näkymät alas olivat taas huikeat. Värikkäät ja vaihtelevat.

Kun kävelimme vähän pitemmälle, alkoi kylä jälleen näkyä. Zoomailin samalla kuvan siitä kaktuspuistosta, jossa olimme juuri käyneet.

Rinteellä kiemurteleva tie oli helppo.

Jossain vaiheessa Juha kuitenkin kyllästyi kävelemiseen, mutta minä en. Juha jäi ottamaan kuvaa ja minä kiipesin seuraavan mutkan taakse. Nuoli näyttää, missä menen.

Aloimme pikkuhiljaa molemmat olla valmiita palaamaan. Yhtäkkiä huomasimme, että ehkä kannattaisi palata hiukan ripeämminkin, koska rinnettä ylöspäin alkoi lähestyä lauma kellot kaulassaan.

Me ehdimme ensin.

Tässä vielä Wikilociin tallentamani kartta vaatimattomasta kävelyreitistämme. Suositus tälle, jos ei ole pakko erityisesti kuntoilla rinteillä vaan nauttia luonnosta ja maisemista. Tätä  voi myös jatkaa kilometrikaupalla ja kääntyä takaisin sitten, kun siltä tuntuu.

Kun käyt tykkäämässä meistä Facebookissa: Espanjaan Espanjassa Espanjasta, saat ilmoitukset uusista löydöistämme. Tykkäätkö sinä yllätyksistä, vai otatko ensin selvää, minne olet menossa?

Previous Post Next Post

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply Sandra / Terveiset päiväntasaajalta 2019-04-01 at 20:51

    Olipa kyllä upeita maisemia matkojen varrella! 🙂 Hauskaa, että kaikki sai tosiaan alkunsa vain sormen laittamisesta kartalle! 😀 Huikeaa!! Espanjaa olisi ihana kierrellä enemmän ja ihan ajan kanssa. Asustelin Espanjan aurinkorannikolla vuoden verran kymmenisen vuotta sitten ja silloin jo ajattelin, että sinnehän voisi joskus palata vaikka eläkkeellä asustelemaan.

    • Reply espanjaan 2019-04-01 at 23:02

      Kiitos Sandra! Tämä eläkkeellä täällä reissaaminen on kyllä ollut mukavaa. Ei tule aika pitkäksi, ainakaan vielä, on niin sata asiaa, jotka ovat seuraavaksi listalla. Minä tietäisin päämääriä, vaikka kukaan ei tökkäilisi sormiaan kartalle 🙂 Mutta joskus niinkin. En oikeastaan koskaan töissä vielä ollessani ajatellut, että tänne integroituisi niin kiinteästi, että ihan joka vuosi palaisin, mutta nyt alkaa enemmän ja enemmän tuntua siltä, että täällä on kivan kaunista ja lämmintä ja niin helppoa olla.

  • Reply Asko Leppilampi 2019-04-02 at 23:37

    Näitä valkoisia kyliä riittää Andalusiassa. Tuo on meille vieras paikka, joten täytyypä laittaa korvan taakse. Pitää palata juttuusi uudelleen myöhemmin, sillä täällä kuvien latautuminen kestää luvattoman kauan. Kuinka suuria ne ovat blogissasi? Olisi kiva kuulla.

    • Reply espanjaan 2019-04-03 at 01:48

      Kuvani näyttävät olevan noi 2 – 3 megaa. Kyllähän tuo joskus kestää. Katso myöhenmmin, Casarabonela on upea paikka!

  • Reply Periaatteen Nainen 2019-04-05 at 21:57

    Ihana bongailla näitä erilaisia valkoisia kyliä eri blogeista. Ja teillä on aina niin mahtavan paljon kuvia ja yksityiskohtia 🙂

    • Reply espanjaan 2019-04-05 at 22:35

      Kiitos kommentistasi ja siitä, että seurailet meitäkin! Tämä Casarabonela ei ole tainnut kovin usein blogeissa näkyä, ainakin itselleni se oli uusi. Ihmettelen, koska tämä on tällä hetkellä yksi suosikkini. Eikä vähiten siksi, että turistien vaellus siellä näyttää aika pieneltä. Jatketaan!

    Leave a Reply


    Find us on Facebook