Bussilla Marbellasta Rondaan

Jos lähdet Aurinkorannikolle ja kysyt kivoja päiväretkikohteita, et luultavasti välty kuulemasta sanaa Ronda. Se näyttää olevan yksi Andalusian pakollinen kohde. Sinne pääsee mukavasti bussilla Marbellasta, jossa oma tukikohtamme oli. Ajo vuoriston yli kestää reilun tunnin, eikä busseja mene kovin usein. Lähdimme matkaan siis jo varsin aikaisin näin lomalaisen mielestä, yhdeksän maissa.

Jos olisimme olleet liikkeellä omalla autolla, olisi matka saattanut kestää kauemminkin, niin hienoja maisemia vilahteli ohi. Tosi harmi, että bussin ikkunasta joutui laukomaan vähän mitä sattui, että edes jotain jäisi muistoksi. Valokuvaaja minussa halveksii lennossa otettuja kuvia, mutta onneksi taiteilijaminäni on niin vähäinen, että dokumentointihalu menee taiteellisen vaikutelman ja tekniikkapisteiden edelle, eikä estä edes huiskittujen otosten julkaisemista. Lukija voi kuvitella itsensä istumaan bussin ikkunapaikalle samalla kun nämä vilahtelevat ohi.

 

Rondan bussiasemalta löytyi kioski, jossa auliisti myytiin turistille neljän euron kartta ja yhtä auliisti asiakaspalvelija ruksasi siihen kolme suoritettavaa kohtaa: Turisti-info, härkätaisteluareena ja uusi silta. Turisti-infosta olisi varmaan saanut saman kartan ilmaiseksi, mutta se piti löytää ensin muutaman korttelin päästä, eli hyvä näin.

Kyllä me kävellessämme löysimme sitten kaikkea sellaistakin, mitä ei ollut karttaan ruksattu. Ensimmäiseksi tämä kirkko ja komea palmu sen edessä. Juha tykkää niin muistella palmuja meidän lomilta, että laitan kuvan tähän siitäkin. Yksi nuorempi lähisuvun edustaja totesi kerran, että kirkot, museot ja muut nähtävyydet on aina samoja ja aina siellä, eivät ne ole mitenkään mielenkiintoisia. Paljon mielenkiintoisempia ovat esimerkiksi ruokakaupan hyllyt ja lastenvaatekauppojen näyteikkunat, eli enpä sitten laita tähän sisäkuvaa, vaikka sisällä käytiin kyllä. Eikä tämä kirkko ollut mikään erityinen. Valotkin lähes sammuksissa, joten kuvani ei ole kovin hyvä. Palmu sen edessä oli Juhalle tärkeä.

Sen sijaan puistojen värit vaihtuvat jatkuvasti. Eli näytän ennemmin tämän valoisan ja aurinkoisen puiston. Juha oli jo menossa pitkälle katua alas ja oli ihan missaamassa tämän, kun seurasi vain kioskin tädin antaman kartan turisti-inforuksia. Mies on aina tommonen. Sivuilleen vilkuilematta paikasta A paikkaan B. Lyhintä reittiä, nopein askelin. Mitä meidän matkakuvista ja seikkailuista tulisikaan, jos kartta olisi minulla, enkä minäkään katsoisi ympärilleni? Viittoilin siis Juhan takaisin ja lähdettiin poispäin siitä turisti-infosta. Yleensä mennään suoraan uuden paikkakunnan infoon, kysytään 1) karttaa, 2) sitä, mitä pitäisi täällä nähdä ja 3) mahdollisisa konsertteja. Ei siis nyt ollut yleensä.

Puiston takana meitä sitten odottivatkin ihan huikeat näkymät. Useita opastettuja turistiryhmiä oli kiertämässä näitä näkymiä, ja olipa joku opettajakin tuonut luokkansa tänne rotkojen reunoille kurkistelemaan. Sanomattakin on tietysti selvää, että kuvia on kymmeniä, toivottavasti tässä ovat ne oikeat.

Juhalle on annettava tunnustusta siitä, että aina joskus hän yrittää edes valokuvan verran astua ulos mukavuusalueeltaan. Ilmeestäkin kyllä näkee, että nyt on astuttu kauas, ja aika monta lausetta Juha keksi ihmetelläkseen, miten tämmöiseen paikkaan jollekin on edes tullut mieleen rakentaa. Kyllä kai turistikin olisi helpommalla kahvikuppinsa ansainnut.

Opastettujen ryhmien seuraava kohde näytti olevan Härkätaisteluareena. Maksoimme siis seitsemän euron pääsymaksun sinne mekin, että päästäisiin edes kerran sellaisella käymään.

Sanoisin kyllä, että ylihinnoiteltu antiin nähden. Mielenkiintoista kuitenkin ajatella, että täällä noita kiisteltyjä taisteluja on käyty.

Juha punaisissa farkuissaan olisi hyvin käynyt härkätaistelijasta.

Näitä käytäviä aggressiivisiksi ärsytetyt härät ryntäsivät areenalle.

Areenaa kiertävien seinäkkeiden takana turistit ottivat selfieitä.

Turisteja oli ajateltu muutenkin. Matkamuistomyymälästä sai ostaa muitakin espanjalaisia aihepiirejä kuin härkiä, esimerkiksi erilaisia seimiasetelmia. Miltähän tällainen pylväskuutio näyttäisi minun kaappini päällä?

Turistit ohjattiin ulos pääsisäänkäynnin puolelta. Nurinkurista, mutta ehkä se sitten jonkin logiikan mukaan toimii näinkin. Eli siksi kuvatkin näin epäloogisesti, sisäänkäyntikuvat  viimeisinä.

Seuraavasta suoritettavasta kohteesta olivat sitten sekä turistiryhmien oppaat että meidän karttamme ruksit yhtä mieltä: Rotkon yli menevä ”uusi” silta veti massat luokseen. 1700-luvulla rakennettu silta oli kyllä sellainen, että tarkkaan katsoin, milloin sen voi ylittää. Rekan kanssa yhtaikaa en sillalla ollut, enkä muutenkaan turhaan siellä aikaani viettänyt. Ei siellä rekkoja näkynyt muutenkaan, niitä turhaan aikaansa viettäviä kyllä pilvin pimein.

Osa porukasta keikkui tällaisella ulokkeella saadakseen sillasta parhaat kuvat. Vahingossa näin tämän kuvan ennen matkaa jossain esitteessä ja sanoin, että tuonne en sitten mene. Enkä mennyt.. Eikä kyllä mennyt Ailakaan. Se on aika tyhjän päällä, vaikka kuvasta voisi luulla, että vai pieni pudotus puskiin…

Ulokkeelta olisi varmaan saanut vielä dramaattisempia kuvia näistä rotkon reunoista. Näitä katsellessa ihmettelee varmaan monikin, miksi joku on keksinyt näiden rotkojen reunoille alkaa rakentaa. Ronda on ollut merkittävä tavarankuljetuksen ja liikenteen solmukohta maurien aikaan. Mereltä on tuotu tänne tarpeellista tavaraa ja täältä se on kuljetettu pienempiin kyliin.

Sillan toisella puolella alkoi vanha kaupunki. Valkoisia pikkukujia, turistikauppoja ja -kuppiloita, pari komeaa kirkkoa. Kuulimme parinkin ryhmän oppaan sanovan ryhmälleen, että katedraali ei ole mitenkään erityinen sisältä. ”Jos on nähnyt muita espanjalaisia kirkkoja, niin ei ole välttämätöntä maksaa pääsymaksua tänne” -tyylisesti kommentoitiin. Eipä sitten menty mekään.

Matkamuistolautasistakin otettiin vain kuvia.

Käytiin vielä katsomassa, miltä näyttää Ronda turistireittien takana. Rinteeltä näkyi lisää valkoisia taloja vieri vieressä, mutta ilmeisesti ilman noita matkamuistokeramiikan myymälöitä.

Takaisin tullessa piti vielä käydä tutkimassa rotkon pohja. Ja niinhän se aina menee, että toinen meistä kiipeilee rinteitä ylös ja alas ja toinen jotenkin vain istahtaa penkille.

Uudella puolella oli kauppakujia ja kaunis tori terasseineen. Kivaa kierreltävää sekin oli, ennen kuin suunnistettiin takaisin bussiasemalle.

Bussiin mennessä huomasimme, että meille oli myyty matkan lisäksi myös paikkaliput. Tästä. Ei oo todellista! Olimme jopa vähän noloja, kun sanottiin siinä istuville, että meille on myyty paikat tästä. Mutta ei oikein viitsitty mennä muuallekaan, kun ajateltiin, että muillekin olisi myyty paikkoja (vaikka ilmeisesti ei ollut).

Bussimatka oli hurjempi kuin tullessa. Ainakin tuntui siltä. Olisikohan vauhtia ollut enemmän? Napsin taas kuvia, vaikka tällä kertaa harmitti myös likapisarainen ikkuna. Ainakin vastavalossa se häiritsi kuvia. Mutta lukija voi kuvitella taas itsensä tuohon ikkunan viereen, eikä anna pikku heijastusten häiritä.

Sitten homma vasta jännittäväksi meni, kun tultiin sellaiseen korkeuteen, että vuorenrinteet peittikin sankka sumu. Bussin vauhti ei kyllä hiljentynyt. Ehkä kuski osasi reitin ja tiesi, että vastaantulijat pysyvät omalla kaistallaan, eikä juuri tänään kukaan ole pysäköinyt ajoväylälle.

Melkein teki mieli taputtaa, kun selvittiin Marbellan bussiasemalle asti, mutta taisin vain ristiä käteni ja lähettää hiljaisen kiitoksen ylöspäin.

Joko seuraat meidän Ailajajuha-sivuamme Facebookissa? Olemme kirjoitelleet paljon automatkastamme Espanjaan ja takaisin ja retkistämme Espanjassa mutta myös muista matkoistamme. Vuosi 2020 on mennyt lähialueilla retkeillessä, mikä on ollut hyvin antoisaa.