All Posts By

espanjaan

Espanjasta kotiin osa 5 Pyreneitten yli Lourdesiin

Lähdimme aamulla Zaragozasta kohti Pyreneitten vuoristoa. Eilinen lumipyryssä seikkailu oli vahvasti mielessä, ja vaikka lumihuippuisten vuorten siluetti edessä oli kaunis, se myös huolestutti. Paljonkohan tuota lunta on ja missä? Jos et ole vielä lukenut siitä lumipyrystämme, voit lukea tuosta hankalasta päivästä täältä: Espanjasta kotiin osa 4, Lumipyry ja Ciudad Encantada 

Alkumatkasta huolta ei ollut. Sää oli poutainen, tiet sulia, tienvarret vihersivät ja lunta riitti vain kaukaa ihailtavaksi.

Pikkukylä järven rannalla oli jylhän kaunis.

Tällä kertaa valitsemamme reitti nousi kuitenkin korkeammalle ja ennen pitkää olimme taas lumen keskellä.

Tie höyrysi ja oli vähän kostea, mutta onneksi tieltä lumi oli aurattu tarkkaan pois ja muutaman plusasteen lämpötila piti sen sulana, niin ettei se ollut jäisen liukas.

Luminen maisema oli jännän utuinen.

Laskettelijat saivat vielä huhtikuun alussa nauttia mukavista keleistä. Vastaan tuli paljonkin autoja, joissa oli sukset mukana. Monissa Ranskan rekisterikilvet.

Lumessa oli raitoja. Mietimme, onko näissä kohdissa lumi liikkunut paikaltaan. Paikoitellen tien varressa oli liikennemerkkejä, joissa varoitettiin lumivyöryvaarasta ja sanottiin, että tie sulkeutuu automaattisesti puomilla, jos vaara uhkaa.

Meitä ei kuitenkaan mikään vaara kohdannut, eikä tainnut uhatakaan tällä säällä. Ennen pitkää olimme laskeutumassa Ranskan puolelle korkeimmilta kohdilta ja maisema muuttuivat jälleen lumettomammiksi.

 

Vuoripurot solisivat alas sulaneita rinteitä.

Tie kulki laaksossa joen vartta.

Ranskan puolelle laskeutuessa maisema muuttui koko ajan vihreämmäksi. Kevät oli jo pitkällä.

Tässä kartta tämänvuotisesta reitistämme.

Viime keväänä ylitimme Pyreneitten vuoriston eri kohdasta, Valle d’Aranin ja Viellan tunnelin kautta. Ehkä siten vältimme korkeimmat kohdat.

Jos näistä pitäisi valita vain toinen, valitsisin viimevuotisen Valle d’Aranin reitin. Maisemat olivat siellä vielä vaikuttavammat. Mutta on kiva nähdä molemmatkin.

Ylitimme Pyreneitten vuoriston ja saavuimme Lourdesiin Ranskan puolelle. Paikka on tunnettu pyhiinvaelluspaikka ja jo tulo kaupunkiin tämän katedraalin vierestä ajaen vakuutti meidät siitä, että iltakävelylle kannattaa lähteä katsomaan, mitä paikka tarjoaa.

Seuraava teksti tulee Lourdesista ja kaikesta siitä, mitä siellä ihmettelimme. Jos haluat seurata meitä, voit tykätä meistä Facebookissa sivullamme Espanjaan Espanjassa Espanjasta, niin tieto uusista teksteistä tavoittaa sinut helpommin.

Espanjasta kotiin osa 4 Lumipyry ja Ciudad Encantada

Aamulla säätiedotus näytti, että lumisateen mahdollisuus Cuencan seudulla olisi 40%. Emme uskoneet. Tai luulimme, ettei se ainakaan pientä räntää pahempaa olisi. Olimme väärässä.

Aloitimme matkan rauhallisesti ja ajoimme vielä Mirador Cerro del Socorron näköalapaikalta katsomaan Cuencan maisemia.

Seuraavaksi syötimme navigaattorille hauskan osoitteen: Ciudad Encantada, eli suomeksi ymmärryksemme mukaan Hauska tutustua -kaupunki. Tai jotain ilosta ja huvista ainakin.

Lumisade alkoi sittenkin. Tätä näkyä ei Espanjassa usein näe.

Eikä myöskään tällaista suomalaiselle kovin tutunoloista mäntymetsää.

Ciudad Encantadan parkkipaikalle tullessamme meitä lähinnä huvitti espanjalainen lumiaura. Voi kai tuollakin pikkuisen räntää siirrellä pois tieltä.

Ciudad Encantada on vähän yli 30 kilometrin päässä Cuencasta. Tie kulkee Júcar-joen laakson läpi. Ciudad Encantada  on metsässä oleva kummallisten kivimuodostelmien alue, jossa on kallioita, luolia, järviä ja vesiputouksia. Kalliomuodostelmat ovat muodostuneet eroosion seurauksena. Nyt menen iloisesti sellaisten faktojen sekaan, joista kovin vähän ymmärrän, kun kerron, että ilmeisesti puhutaan karstimaasta, eli maisemamuodosta, joka syntyy vuorisuola-, kalkkikivi-, kipsi- tai dolomiittikallioon. Sadevesi liuottaa pinnasta pois vesiliukoista ainesta, ja karbonaatteja sisältävien mineraalien ja ilmakehän hiididioksidin ansiosta vesi muuttuu happamaksi ja liuottaa kalliota toisella tavalla. Tai jotain tuohon suuntaan. Näitä oli selitetty kalliomuodostelmien lähellä olevissa opastauluissa. Jos lukijani osaat paremmin selittää nuo jutut, niin jätä kommentti tähän juttuun. Joka tapauksessa se, mitä amatöörin silmäni näkivät, oli huikean hauskan ja kummallisen näköistä, enkä yhtään ihmetellyt, että paikalla oli muutama turistibussi jopa tällaisena päivänä.

Samoista ilmiöistä on kyse myös Antequeran lähellä olevassa erittäin suositussa Torcalissa, jossa olemme kerran kiipeilleet.

Huomasitko muuten, että edellisessä kuvassa oikeassa yläkulmassa oli Arnold Schwarzeneggerin kuva? Näiden kallioiden keskellä on kuvattu erilaisia elokuvia, videoita ja mainoksia. Conan barbaari vuodelta 1982 oli elokuva, jossa hän esiintyi.

Tässä kartassa vasemmalla on reitti, jonka varrella näitä nähtävyyksiä ja opastauluja on. Pääsymaksu reitille on 5€ ja siihen on saatavilla myös opastus, jos haluaa kulkea ryhmässä. Katselin kuvista, että nuo kaksi merkittyä näköalapaikkaa olisivat myös kivoja, mutta räntäsateessa ei viitsinyt.

Kameran linssiin satoi koko ajan vähän räntää, mutta kai näistä jonkinlaisen kuvan saa siitä, minkä keskellä etenimme.

Reitti oli selkeästi viitoitettu ja helppokulkuinen.

Näitä kallioita oli kolme vierekkäin. Ne oli nimetty laivoiksi.

 

Tämän nimi oli mies.  Tämä näytti siltä, että se oli jotenkin matkan huipennus, koska niin moni kääntyi tässä takaisin, eikä kävellyt koko lenkkiä.

Vaikka koko metsäpolun kulkeminen olisi kovasti houkuttanut, mekin teimme räntäsadepäätöksen ja lähdimme takaisin parkkipaikalle.

Räntäsade alkoi muuttua lumipyryn suuntaan.

Totesimme, että paikka laitetaan muistiin ja katsotaan, sopisiko tämä reitille joskus toiste. Parkkipaikan vieressä oli majapaikkakin.

Mietimme  huolissamme, olisiko pitänyt olla liikkeellä jo tuntikausia sitten. Eikä huoli ollut turha. Hetken päästä olimme kohdassa, jossa lumipyryssä vaadittiin lumiketjuja.

Tie nousi ylöspäin, katsoimme karttaa ja valitsimme toisen reitin. Ei tuntunut hyvältä ajaa ylemmäs.

Ja sitten uudellakin reitillä meni kuitenkin hetkessä vaikeaksi. Lunta tuli sakeasti, lämpötila laski nollaan ja ennen pitkää vastaan tuli muutamia autoja, jotka ajoivat lähes kävelyvauhtia ja hätävilkut päällä. Muutamia autoja näkyi tien poskeen suistuneina.

Kaksikaistaisella tiellä oli vain yhdet jäljet. Niitä oli oikeastaan pakko ajaa, mutta vähän hirvitti, olisiko vastaantulijoita. Kun pyry oli jatkunut jonkin aikaa, vastaantulijat loppuivat tyystin. Kukaan ei ilmeisesti enää ollut lähtenyt liikkeelle pyryn alettua.

Lumiaura tuli vastaan. Sen jälkeen mekin ajoimme vasenta puolta tietä. Tietysti samalla peläten, tuleeko joku vastaan. Matka eteni noin 15 – 20km/t -vauhtia. Alamäkien mutkissa oli pelottava sivuluisun vaara, ylämäissä renkaat sutivat tyhjää ja pelotti, että joku tulee vastaan ja joutuu äkkiä väistämään. Kuski pysyi erittäin rauhallisena. Se ja viidenkymmenen suomalaisen talven ajokokemus olivat kullan arvoisia.

Parin tunnin taiteilun jälkeen oltiin lähes yhtäkkiä alueella, jolla ei ollut pyryttänyt. Tie oli kuiva ja maisemat saivat taas huomiomme.

Ja olipa onni, että esimerkiksi tähän mäkeen ei jouduttu lumipyryssä. Mutka ja jyrkkä lasku olisivat liukkaalla olleet aika pelottava yhdistelmä.

Ajettuamme jo jonkin aikaa sulaa tietä pysähdyimme. Auton nokka ei vielä ollut ehtinyt sulaa.

Eikä se pyry ihan ohi ollut, vieläkin alkoi tulla lisää, mutta tie pysyi jo sulana, eikä lumi enää jäänyt siihen. Molina de Aragonin linna ohitettiin tällä kertaa tältä etäisyydeltä.

Jos olisi ollut aikaa ja kiva sää, olisin halunnut nähdä, minkälainen paikkakunta olisi ollut Ojos negros (mustat silmät), koska kaatumiseni jäljiltä minullakin oli vielä sellainen.

Suunnitelmien mukaan päivä ei mennyt. Pyryyn ja liukasteluun oli mennyt niin paljon aikaa, että Zaragozan keskustaan ei enää kannattanut lähteä. Onneksi viime vuonna ehdimme pysähtyä siellä ihailemassa siltoja, auringonlaskua ja komeaa katedraalia.

Juhalla oli syytä peukuttaa itselleen päivän hyvästä suorituksesta siistissä hotellihuoneessa.

Seuraavana päivänä ajoimme Pyreneitten yli. Miten lumihuippuisesta vuoristosta selvittiin, siitä kirjoitan seuraavaksi.

Jos haluat seurata meitä, voit tykätä meistä Facebookissa sivullamme Espanjaan Espanjassa Espanjasta, niin tieto uusista teksteistä tavoittaa sinut helpommin.

Seuraavat ja edellisen tällä hetkellä valmiit osat kotimatkastamme voit lukea näistä linkeistä:

Espanjasta kotiin osa 3 Cuencan rotkon reunalla riippuvat talot on täällä.

Espanjasta kotiin osa 5 Pyreneitten yli Lourdesiin on täällä.

 

 

Cuencan talot rotkon reunalla – ihan kuin Ronda! Kotimatkaa osa 3

”Cuenca! Sieltähän on kotoisin yksi kitaroistani”, huudahti Juha, kun näki nimen kartalla. ”Sinne mennään.”

Olin sattunut näkemään Cuencasta jotain muutakin, nimittäin kauniit Unescon suojeleman vanhan kaupungin kujat ja katot ja rotkon reunalla roikkuvat talot, joten nyökkäsin. ”Sinne mennään.”

Varasimme kahdeksi yöksi majoituksen La Plaza -hotellista. Sijainti oli hyvä, pieni kävelymatka keskustaan sopi meille hyvin. Mielenkiintoisesti marokkolaisin vaikuttein sisustettu hotellihuone sai hymyn huulille. Parkkipaikka oli kadun varressa, joten yritimme tyhjentää tavaroita pois ja hauskan pienen hotellihuoneen idylli kyllä vähän paljoista tavaroista särkyi. Vastaanotossa nuori nainen ojensi kartan, ruksasi tärkeimmät nähtävyydet ja hyvät ravintolat kartalle ja piirsi karttaan kävelyreitin. Vinkkasi vielä musiikkiliikkeenkin, jossa voisi katsella kitaroita. Siis katsella, Juhalla ei ole mitään tarvetta ostaa enää lisää niitä seinällemme roikkumaan.

Sateisessa illassa teimme pienen kävelylenkin ja tulimme sisään lämmittelemään.

Seuraavana aamuna sitten kartan kanssa merkitylle reitille. Rio Jucar ei ollut suuren suuri, mutta kevään vihreys viehätti silmiä.

Ja tosi nopeasti olimme siellä missä pitikin. Harmi vain, että melkein jokaisessa ottamassani kuvassa on punatakkinen mies oranssin sateenvarjon kanssa. Tuo vähän vei päivästä nautintoa ja lyhensi reittiämme.

Juuri tämä talo, jonka parvekkeet roikkuvat tyhjän päällä, on kaikissa postikorteissa. Sen muotoissa pulloissa myydään viiniä turisteille ja toki jääkaappimagneettejakin löytyisi.

Rotkon reunat olivat vaikuttavat.

Kun Juha sitten näki tämän sillan eli Puente de San Pablon, näytti hetken siltä, että tiemme erkanevat. Vain jompikumpi kävelee rotkon yli. Eikä heti auttanut sekään, että näytin, että edellämme kulkenut aasialaisten turistien ryhmäkin on sateenvarjoineen melkein jo ylittänyt sillan.

Minulle olivat tärkeämpiä kuvaukselliset rotkon reunat.

Juhan kunniaksi on sanottava, että hän rohkaistui kuitenkin yrittämään. Mutta uskon kyllä, että tuon sillan ylitys suunnilleen silmät kiinni ja koko ajan kaiteesta kiinni pitäen oli siinä sateessa ja tuulessa aikamoinen uroteko korkean paikan kammoiselle.

Tämän kuvan oikeassa reunassa näkyvä Parador-hotelli ei myöskään olisi missään tapauksessa ollut meidän valintamme. Onneksi se ei houkutellut. Hinta olisi ollut suunnilleen 300€ yöltä. Mieluummin olimme yhteensä kaksi yötä 90 eurolla pienessä marokkolaishuoneessa keskellä kaupungin kerrostaloja.

Näitä vanhoja taloja oli kyllä kiva ihmetellä. Mielessä pyöri kysymys: ”Miksi?”

Mäeltä oli mukavat näkymät kaupungin yli.

Tulimme takaisin alas kaupunkiin portaita ja pikkukatuja, ei menty enää rotkon yli toiselle puolelle.

Jucar-joen rantaa kävelimme toiseenkin suuntaan kohti kaupungin keskustaa.

Ennen pitkää olimme kaupungin modernimmalla puolella, Plaza Españalla.

Oli aika hiljaista. Ei täällä ollut turistimassoja ja espanjalaiset itse olivat ilmeisesti viettämässä siestaa.  Kyllä täällä kaikin puolin viihtyisää olisi ollut turisteillekin. Näkemäni perusteella ihmettelin, miksi kaikki hehkuttavat vain Rondaa. Cuencan kaupungin rotkon reunat näkisi paljon halvemmalla ja rauhassa. 

Siesta ja sade aiheuttivat myös sen, että kitaroita ei päästy katselemaan. Liike oli kiinni ohi kulkiessamme, emmekä tulleet lähteneeksi uudelleen.

Seuraavana aamuna ei onneksi enää juuri satanut.

Juha oli kauhuissaan katsellut myös tätä mäkeä, jolle halusin. Paremmalla säällä sinne olisi voinut patikoida ja jos kerran olemme Andalusiassa selvinneet Cruz de Juanarista,  Pizarrasta tai Casarabonelan kivikoista, kai me olisimme tähänkin pystyneet. Sateenvarjot, tuuli ja vuorenrinteet eivät vain yhdistelmänä houkutelleet.

Katselimme siis seuraavaksi aamuksi kartalta tuonne ajoreitin. Matkaa tuli 12km!

Tässä kohtaa on Juhan kunniaksi taas sanottava, että jos joskus haluan jonnekin, minne pääsee autolla, niin sinne kyllä pääsen. Ei kaihda autokuskini tiukkojakaan käännöksiä eikä pieniä teitä. Ja rotkojen reunalla on kuulemma helpompi ajaa kuin kävellä.

Metsätie oli kyllä aika mielenkiintoinen.

Reitin varrella oli jo näköalapaikka, jolta oli hienot näkymät yli rotkojen ja monimuotoisten kallioiden.

Tässä kohtaa aikomamme määränpää oli vielä kaukana kilometrien päässä.

Perille asti pääsi autolla. Ja sieltä vasta näkymät olivatkin! Kaupunki lepäsi vuorten sylissä.

Rotkon reunalla roikkuviin taloihin oli täältä hyvät näkymät.

Talojen tiilikatot olivat taas oman värisiään täällä ja Andalusian valkoisten kylien jälkeen  eri tavalla kauniita.

Oikeassa alakulmassa taas mainitsemani hotelli Parador.

Tältä näytti näköalapaikka, jonne Juha ajoi. Ainoa auto paikassa. Kuvasta ei taida erottua, mutta täällä näimme muutamia patikoijia, jotka olivat rinteen tänne kiivenneet. Taivaalla kaarteli isoja lintuja, jotka tunnistimme kotkiksi.

Aina sitä ihmettelee näitä vuorten rinteille kaupunkien ja kylien ylle rakennettuja pyhimyspatsaitakin. Miksi?

Aamupäivä oli jo kulunut melko pitkälle, ennen kuin tämän näköalapaikkamutkan jälkeen lähdimme eteenpäin. Syötimme navigaattorille hauskan paikannimen: Ciudad Encantada, eli Hauska tutustua -kaupunki. Päivän matkasta tuli hauskan jälkeen myös aika jännittävä, mutta siitä seuraavassa tekstissä, kunhan ehdin kirjoitella.

Jos haluat seurata meitä, voit tykätä meistä Facebookissa sivullamme Espanjaan Espanjassa Espanjasta, niin tieto uusista teksteistä tavoittaa sinut helpommin.

Seuraavat tällä hetkellä valmiit osat kotimatkastamme voit lukea näistä linkeistä:

Espanjasta kotiin osa 4 Lumipyry ja Ciudad Encantada on täällä.

Espanjasta kotiin osa 5 Pyreneitten yli Lourdesiin on täällä.

Pääsiäisviikko Granadassa

Niin paljon mahtui pääsiäisviikkoon  Granadassa. Palmusunnuntaina siunattiin palmunoksia, joka päivä kulkueet kulkivat pitkin katuja. Katselimme niitä katujen varsilla, kuljimme mukana, istuimme kiviaidalla monta tuntia katsellen Alhambran näkymistä lähtevää kulkuetta. Näimme  kantajia, soittajia, surevia naisia ja iloisia lapsia. Yhtenä yönä valvoimme aamuyöhön, kun kotikirkkoonsa palaava kulkue ohitti kapean kotikatumme parvekkeemme alta kahden maissa aamuyöllä. Kuvia kaikesta on paljon!

Pääsiäisviikko alkaa palmusunnuntaista, Domingo de Ramos, jolloin messussa siunataan palmunoksat. Kun Jeesus ratsasti Jerusalemiin, kansa huusi hoosiannaa kuninkaalle ja heilutteli palmunoksia. Tuskin ne kuitenkaan olivat ihan samanlaisia kuin nämä pitkälle kehitellyt viritelmät espanjalaisista pääsiäiskoristeista. Ei varmaan mikään ihme, että näitä näkyy parvekkeilla koristeina vielä kesälläkin.

Kirkoissa odottavat patsaat kulkueita. Ne on veljeskuntien tiloista kannettu valmiiksi kirkkoihin, joista ne sitten kulkueissa lavettien päällä kannetaan ulos. Patsaista käytetään nimitystä trono tai paso. Kulkueet ovat katolisten veljeskuntien järjestämiä, eivät katolisten seurakuntien.

Sattui olemaan sateinen päivä, mutta siitä huolimatta sadat ihmiset odottivat kirkon edustalla kulkueen alkamista. Me muiden mukana ja samalla seurasimme kulkueen hahmojen kerääntymistä kirkkoon. Siellä oli soittokuntaa, roomalaisia sotilaita, huppupäistä kansaa ja lapsia, joita vanhemmat ja koko suku saattoi paikalle. Kaikesta näki, miten yhteisöllinen tapahtuma koko pääsiäisviikko on. Eri ikäisiä osallistujia oli valtavasti. Kulkueilla ei kaikille ole mitään uskonnollista merkitystä, monet korostavat, että ne ovat enemmänkin kulttuuriin liittyvä traditio ja nykyisin vasemmistolaiset liikkeet ovat alkaneet yhä näkyvämmin niitä myös vastustaa.

Lasten osallistuminen oli iloista seurattavaa. Sieltä he tulivat koreineen iloisesti telmien ja koko suku otti kuvia. Lapset edustavat kulkueissa tavallisia Jeesuksen ajan kansalaisia.

Koreissa oli jaettavaa kulkueita seuraavalle yleisölle. Ensimmäiset jaettavat lähtivät odottaville kavereille heti kirkon pihalla. Olikohan kaikilla enää monituntisen vaelluksen jälkeen mitään jäljellä kulkueen loppupuolella?

Laveteilla kannettavat patsaat sisältävät eri tapahtumia pääsiäisviikolta. Tämä veljeskunta kantoi ehtoollisen asettamista kuvaavaa asetelmaa.

Sen perässä kulki surevia naisia mustissaan. Kaikilla oli musta huntu, risti kaulassa ja rukousnauha ja kynttilä kädessä.

Kulkueeseen osallistuva veljeskunta huppuineen ja silmäaukkoineen saattaa näyttää vähän pelottavaltakin. Heitä kutsutaan nimellä penitentes, eli he ovat syntejään katuvia Jeesuksen seuraajia. Jotkut kantavat siihen liittyviä symboleja, esim. ristiä olkapäillään tai kulkevat vaikka paljain jaloin, eli tekevät katumisharjoituksia. Kun he myöskin edustavat ensimmäisiä Jeesuksen seuraajia,  he kulkevat tunnistamattomina. Naamioitumisen ja huppujen alkuperään en ole löytänyt tämän lisäksi muita kovin hyviä selityksiä, mutta yksi on se, että naamioituminen perustuu siihen, että veljeskunnat ovat nykyisin oikeammin hyväntekeväisyysjärjestöjä. Autettavan ei haluta tunnistavan auttajaansa, ettei hän joutuisi kiitollisuudenvelkaan tunnistamalleen henkilölle. Huppujen tarkoitus on naamioida heidät niin, että ainoastaan Jumala tietää heidän henkilöllisyytensä. Tämä tietysti sopii myös syntien katumiseen. Vain Jumala näkee.

Jeesuksen perässä kuljetetaan aina surusilmäistä Mariaa.

Vieressäni  seisonut vanhahko nainen oli ilmeisesti huomannut, että olen turisti ja neuvoi, että Marian tullessa minun pitäisi polvistua ja tehdä ristinmerkki. Ei meistä kumpikaan siihen sateesta märkään maahan polvistunut, enkä nähnyt kenenkään muunkaan sitä tekevän. Ristinmerkkejä sen sijaan tehtiin ahkerasti ja kuvia otettiin ihan yhtä ahkerasti.

Kulkueet lähtevät eri kirkoista ja kulkevat reittiään tuntikausia. Kaikkien reitit kulkevat kuitenkin tietyn aikataulun mukaan pienen matkan samaa reittiä. Sille taipaleelle on parin korttelin verran rakennettu katsomot, joilla voi istua ja katsoa ohi kulkevia kulkueita. Näihin katsomoihin ei satunnaisella turistilla kuitenkaan ole asiaa. Niihin pitää hankkia liput jo edellisenä vuonna ja koko viikoksi.

Kadunvarsilla oli tungokseen asti ihmisiä, mutta silti vietimme siinä seisten tuntikausia. Näimme uudelleen monta tuntia myöhemmin myös sen kulkueen, jonka lähtöä olimme seuranneet.

Tuuli antoi vauhdin tuntua huppupäiden kävelyyn.

Eri veljeskunnilla oli eri värit.

Lähietäisyydeltä saattoi vain ihmetellä lavettien ja patsaitten monimutkaisia koristeita.

Ja aina vain upeampia kukka-asetelmia Marian vaunuissa.

Pienen vilahduksen näimme myös kantajien määrästä. Tennareissa ja lenkkitossuissa mennään. Musiikki antaa tarkan tahdin ja sitä vielä ohjaa edessä kulkeva ohjaaja. On ehdottoman välttämätöntä, että kaikki kantajat etenevät samaan tahtiin. Jos tulisi häslinkiä, koko painava vaunu saattaisi alkaa kaatua ja sitä ei enää pysäyttäisi mikään.

Taukoja pidetään muutaman kymmenen metrin välein ja kantajia vaihdetaan välillä .

Kun Maria jälleen nousee ylös kantajien olkapäille, kansa yleensä taputtaa ja saattaapa pikkuisen huudella kannustushuutojakin. Ei tämä pelkkää harrasta suremista ole. Siis voisiko Espanjassa ollakaan?

Lapsia kulkueissa oli erityisen hauska seurata. Tämä pieni poika ”johti” koko orkesteria. Tarkoin askelein, täsmälleen rytmissä.

Pikkurumpalit ottivat tehtävänsä niin iloisesti tosissaan, että ihmettelimme, jaksavatko he oikeasti niin monta tuntia rummuttaa, kuin kulkue on liikkeellä.

Lapsilla oli myös monessa ryhmässä tämä erityistehtävä. Pienillä sytyttimillä käytiin sytyttelemässä tuulessa sammuvia kynttilöitä.

Monetkin pikkutytöt olivat äitiensä ja isoäitiensä tavoin pukeutuneet suruasuun. Ilme ei koko aikaa niin surullisena pysynyt.

Omasta korista riitti myös omaan suuhun.

En ole kyllä varma, olivatko koreissa näkyvät karkit ja suklaat jaettavaksi tarkoitettujakaan. Tässä kohtaa minullekin nimittäin käytiin tuomassa lahja.

Eikä se ollut syötävää vaan tällaisia pieniä tulitikkulaatikon kokoisia Jeesuksen ja Marian kuvia.

 

 

 

 

 

 

 

 

Ainoat kulkueissa näkemämme eläimet olivat hevosia. Yleensä Espanjassa on paljon koiria, mutta pääsiäiskulkueissa emme nähneet ainuttakaan.

Vieressäni seisonut mies (ei Juha) näytti vähän ihmettelevän, kun kamerani ei ollutkaan koko ajan suunnattuna kulkueeseen, vaan kallistelin ihan toiseen suuntaan. Sitten hän huomasi  kamerani näytöltä, mitä tein ja hymyili hyvin ymmärtävästi. Auringonlasku Sierra Nevadan suuntaan oli hetken kiinnostavampaa katsottavaa kuin pääsiäiskulkueet.

Eikä soittajien sormia palellut?

Lasten jaksamista emme lakanneet ihmettelemästä. Auringon laskettuakin vielä vain marssittiin iloisesti eteenpäin.

Me aloimme jo pikkuhiljaa väistyä vähän sivummalle.

Emmekä ihan viimeisiä ryhmiä enää nähneetkään.

Kulkueita ei kannata jäädä seuraamaan vain siinä muutaman korttelin tungoksessa, jonka kaikki ohittavat. Kulkueiden reitit ja aikataulut saimme turisti-infon esitteestä, jonka mukaan oli helppo suunnistaa reitille jo päiväsaikaa auringon paistaessa ja kulkea mukana.

Päivällä etenevässä kulkueessa oli rennompi meininki. Kulkue eteni jutellen toisilleen, ei ihan hiljaa ja tahdissa.

Jeesus kantoi ristiä liikenteenjakajien yli.

Marian kynttilöitä sytyteltiin pitkävartisella sytyttimellä.

Jeesuksen ristin kantaminen eteni pienen kävelysillan yli.

Katsojat istuskelivat rennosti sillan kaiteilla.

Päivällä kulkueen mukana kävellessä oli helppo myös tarkkailla kanssakulkijoiden jalkineita.

Jotkut etenivät paljain jaloin. Valinta liittyy ilmeisesti asketismiin ja kärsimyksen kokemiseen. Siis sillä tavalla, että mitä enemmän kärsii, sitä kirkkaamman kruunun saa.

Jotkut lievensivät kärsimystään sukilla.

Itse sanoisin kyllä, että näillä naisilla kärsimys vasta oli huipussaan, kun iltapäivällä alkanut kävely loppui joskus aamuyöstä.

Palmusunnuntaina olimme vähän ihmetellen katselleet, miten pääsiäiskulkueiden reiteillä myytiin ilmapalloja ja kaikenlaista (meidän mielestämme) vappukamaa, mutta asia alkoi aueta viikon mittaan.

Lapsillehan oli tärkeää päästä osallistumaan ja siihen tarvittiin sekä karkkia että rumpuja. Tietysti myös niille lapsille, jotka eivät kulkeneet mukana vaan katselivat kulkueita yleisön joukosta. Eikä kai ilmapalloista mitään haittaa ollut niistäkään. 

Ihmettelimme pitkään, minkä vuoksi lapset keräävät kynttilöistä tippuvaa talia isoksi palloksi. Kysyin yhdeltä naiselta,  ja hän sanoi, että se on vain hupia, että aika kuluisi, kun tuntikaupalla katsoo kulkueiden ohimarssia.

Näyttipä aikuisillekin olevan tarjolla jotain muuta kuin suruasuja ja huppuja.

Yksi kivoimmista kulkuepäivistä meille oli se, jolloin kiipesimme kaunista Carrera del Darroa Alhambran sivuitse Albaicinin puolelta Monasterio de la Concepciónin aukiolta lähtevää kulkuetta seuraamaan.

Olimme paikalla lähes pari tuntia ennen kulkueen lähtöä ja kun totesimme, että aukiolla jo oli paljon ihmisiä, jäimme portin pieleen muurille istumaan ja odottamaan, eli varasimme itsellemme istumapaikan niin kauan kuin se vielä oli mahdollista. Ei se odottaminen niin tylsää ollut, oli kiva seurata kaikenlaista.

Näimme läheltä veljeskunnan tunnukset jonkun kulkijan selästä. On siinä ollut kirjomista, kun nämä vaatteet ovat kymmenillä.

Tyttöjen lettinauhat olivat poikkeuksetta veljeskunnan väreissä.

Eilisen päivän kulkueessa lettinauhat olivat tietysti punaiset tai valkoiset niin kuin puvutkin.

Kantajanuorukaiset esittelivät auliisti, miten selkää vahvistetaan kantourakkaa varten ja peukuttivat hymyillen kuvaajaa.

Näin pehmustetuilla päähineillä vahvistetaan otsaa ja niskaa.

Orkesteri marssi paikalle soittaen.

Lopulta kulkue oli järjestäytynyt ja valui ulos luostarin pihalta.

Ensin tuli Jeesus jälleen kantaen ristiä.

Vaunu oli erittäin koristeellinen.

Alaspäin menevässä mutkassa Alhambra jäi hienosti taustalle.

Sitten tuli Maria, tällä kertaa tietysti sinisessä viitassa veljeskunnan värien mukaan.

Moni kävi kevyesti koskettamassa Marian vaunua. En tiedä, miksi, ehkä siihen liittyy jokin rukouselementti. Päätin kokeilla itsekin, kun olin sopivasti lähellä.

Maria hävisi samaan mutkaan Jeesuksen perässä, Alhambra taustalla. Oli kyllä juhlallista!

Tullimme Albaicinin pikkukatuja pitkin takaisin keskustaan katsomaan muita kulkueita. Jeesus kantoi taas ristiään ja näimme Marialla sekä punaisen että vihreän viitan.

 

Ohi kulkevassa orkesterissa äänenjohtaja piti huolta siitä, että puhaltimet säilyttivät vireensä.

Jotkut veljeskuntien symbolit olivat villimpiä kuin toiset.

Iltamyöhään seurasimme upeita kulkueita tänäänkin. Ei sieltä kaduilta oikein malttanut poiskaan lähteä, kun aina tuli uutta.

Seisomisella ja kylmällä ilmalla alkoi olla jo seurauksensa. Aamulla Juhan oli kovin vaikea päästä liikkeelle, ylipäänsä istua tai edes seistä. Soitimme matkavakuutusfirmaan ja saimme osoitteen, jonka kanssa he tekevät yhteistyötä. Harjoittelimme espanjaksi selittämään, että selkä on kipeä. Se kuvattiin ja Juha sai montakin lääkettä.

Maltoinko minä jättää yhtään iltaa väliin. No en, kyllähän tuolla tungoksessa yksinkin pärjää. Kävelin Plaza Nuevalle, jonka kautta kulki useita kulkueita.

 

Sen verran yksin oleminen toi mieleen epävarmuutta, että jossain vaiheessa siirryin syrjään avoimelta aukiolta vähän kauemmas seinän viereen. Aukio oli jotenkin liian avoin.

Eipä näitä mikään pakko olisi ollut iltakausia kadulla katsella. Televisiosta tuli koko viikon joka ilta ja yö kulkueita Sevillasta. Ihan selostettuina. Ihan kuin urheilukilpailuissa.

Oli meillä yksi ihan omakin yönäytös. Asuntomme oli vanhassa kaupungissa ja parvekkeemme alta kapeaa katua pitkin kulki aamuyöstä yksi kulkue kotikirkkoonsa. Jo hyvissä ajoin katu oli täynnä väkeä. Niin täynnä, että ihmettelimme, miten tuosta enää voi mikään kulkue mahtua.

Mutta sieltä se vähitellen tuli. Jeesus rukoili Getsemanessa öljypuun alla ja enkeli tarjosi hänelle juotavaa opetuslasten nukkuessa.

Marian tullessa näimme näytelmän, johon emme muualla olleet törmänneet. Parvekkeella meitä vastapäätä seisoi mies ja nainen ja he molemmat lauloivat arabialaistyyppisen ylistys- ja rukouslaulun Marialle ennen kuin kulkue jatkoi eteenpäin. Kysymyksessä oli ilmeisesti maurilaisperinnöstä muistuttava saeta-laulu.

Ja sitten Marian katoksen päälle alkoi sataa tuoreita kukkien terälehtiä. Seuraavana päivänä näin kadulla, että ne  olivat ruusun ja orkidean kukkia.

Laitomme parvekkeen ovet kiinni, laskimme kaihtimet ja vuorokaudenaika armahti. Hiljaista ei ollut, mutta uni tuli, olihan kello jo ainakin kolme.

Pääsiäispäivän kulkueita leimasi valo. Sanoma Jeesuksen ylösnousemuksesta, aurinko ja kevään vihreys yhdessä loivat iloisen tunnelman, jota heijastui kaikkialle. Hakeuduimme valoisalle puistokadulle katsomaan viimeistä kulkuetta. Musiikkikin oli iloisempaa.

Surevat naiset olivat vaihtaneet asunsa valkoiseen morsiushuntuun.

Mariankin puku oli valkoinen ja kukka-asetelmat vaaleanvihreän ja valkoisen yhdistelmää.

 

Poikkesimme vielä viereisessä kirkossakin katsomassa pääsiäisaamupäivän messua. Hetkeksi vain, espanjankieliseen messuun ei oikein jaksanut jäädä pitkäksi aikaa seisomaan. Istumapaikkoja ei enää riittänyt. Tunnelma oli kyllä käsin kosketeltavan iloinen ja helpottunut kaiken piinaviikon suremisen jälkeen.

Keväisenä iltapäivänä meidät yllätti vielä lasten kulkue. Kannettava lavetti ja patsas oli kevyempi ja vaatetus rennompi. Hartaus oli hommasta kaukana, niin paljon oli omaisia vieressä ottamassa kuvaa ja videota.

Pääsiäisviikko Granadassa on ikimuistettava. Tunnelma, kaikenlaiset pikkujutut, lapset, soittajat, koristellut lavetit ja patsaat – tällaisen kokeminen on harvinaista. Granada on ehkä kokemistamme pääsiäisviikoista kivoin. Olemme katselleet kulkueita aikaisemmin jo Marbellassa, Malagassa ja Tarragonassa. Kaikki ovat erilaisia. Marbellassa illat olivat tunnelmallisia, Malagan kulkueet ehdottomasti näyttävimpiä, joskin turistien tungos jonkin verran vie tunnelmaa. Tarragona Kataloniassa oli erilainen, kulkueet vaatimattomampia, niitä oli vähemmän ja kaikissa oli roomalaisia sotilaita.

Pääsiäispäivän iltana jätimme hyvästejä sekä pääsiäisviikolle että Granadalle. Kiipesimme Alhambran ohi mäelle ja katselimme vaaleanpunaiseksi värjäytyvää Sierra Nevadaa.

Jostain kaukaa kuului vielä orkesterin musiikkia sen verran, että aavistimme jossain vielä jonkun kulkueen menevän. Aurinko laski ja valot alkoivat syttyä.

Edellä olevasta voisi kuvitella, että näimme kaiken, mitä Granadalla oli tarjolla. Ei ihan sentään. Pitkäperjantain hartaimpia ja hiljaisempia kulkueita emme nähneet. Olimme poissa kaupungista, koska halusimme nähdä Riogordon kylän pääsiäisnäytelmän. Siitä on oma teksti täällä:

Riogordon pääsiäisnäytelmä – koko kylä näytttämöllä

Toinen näkemättä jäänyt on perinteinen ja kuuluista mustalaisten Kristuksen kulkue paso del Cristo de los Gitanos,  joka lähtee Sacromontesta. Kulkue on liikkeellä pimeän aikaan ja sitä juhlistavat luolien suulle ja asumusten eteen sytytetyt pääsiäistulet. Ehkä vielä joskus? Oletko sinä nähnyt sitä? Tai yleensä näitä pääsiäiskulkueita? Mitä mieltä olet? Jätä viesti kommentteihin, olisi kiva jakaa kokemuksia.

Luin tänään mielenkiintoisen ja minulle uutta tietoa antanee tekstin palmunoksista Barcelonassa: Löydät sen täältä Virvon varvon Barcelonassa 

Jos haluat seurata meitä, voit tykätä meistä Facebookissa sivullamme Espanjaan Espanjassa Espanjasta, niin tieto uusista teksteistä tavoittaa sinut helpommin.

Jos erityisesti Malagan kulkueet kiinnostavat, Espanja-loman sivulta löytyy hyvin sekä eri päivien kulkueita ja veljeskuntien osuutta valaiseva teksti.