All Posts By

espanjaan

Setenil de Las Bodegas – kylä kallioiden ehdoilla

Setenil de Las Bodegas

Kun näimme dramaattiset kuvat kallion sisällä olevista taloista, ravintoloista ja kaduista, totesimme saman tien, että Setenil de Las Bodegas pitää nähdä omin silmin. Kylä kuuluu Andalusian kauneimpien valkoisten kylien reittiin ja sinne on Fuengirolan seuduilta noin sata kilometriä. Paikkaan voi ajaa joko Cartaman ja Ardalesin kautta tai Rondan kautta.

Saavuimme kylään tietä MA-414 Cuevas del Becerron suunnasta. Kauniita maisemia.

Olimme katsoneet valmiiksi Plaza Andaluciaa ja turisti-infoa lähimmän CP-plus parkkitalon osoitteen. Sinne piti kiertää kylä pohjoisen puolelta, mutta mutkareitti osoittautui olevan navigaattorillemme liikaa. Sen oletuksiin näytti kuuluvan, että Volvo on alle puolitoista metriä leveä ja pystyy ajamaan myös portaita alas.

Ermita de San Sebastian ja näköalat

Sekoilu kuitenkin vain paransi vierailuamme. Pysähdyimme kadun varrelle parkkiin, katselimme alas kylään ja näimme, että vieressä olevan kadun kyltti ohjasi San Sebastianin Ermitaan, hautausmaalle ja Miradorille. Sinnepä siis. Jyrkkään ylämäkeen. Navigaattorimme hermostui: ”Tee U-käännös heti, kun mahdollista!”

Näköalapaikan pienen pieni ja jyrkkä parkkipaikka tarjosi aamupäivään hyvän haasteen, mutta näköalat olivat oikein mukavat. Paikasta näkyi hyvin kylän yli ympäristöön.

Miradorilta pystyi mukavasti myös paikallistamaan Iglesia de Nuestra Señora de la Encarnación kirkon  tornin ja sen vierellä arabilinnoituksesta jäljellä olevan tornin eli Torre del Homenajen. Nämä molemmat kertovat kylän historiasta.

Aikanaan tämä arabilinnoitus joutui antautumaan kristittyjen joukoille yhtenä lähes viimeisimmistä muslimien hallussa olleista linnoituksista. Muslimien valtakausi päättyi lopullisesti yli 500 vuotta sitten, joten ihan viime aikojen historiaa emme täällä katselleet, kun vierekkäin olevaa kirkon tornia ja arabilinnoitusta katselimme.  Tornissa on kylän historiasta kertova näyttely, joka kuitenkaan tänään ei ollut auki meille sopivaan aikaan. Sen näköalatasanteelta voi myös katsella kylää.

Arabien perua saattaa olla myös kylän nimi, vaikka siitä liikkuukin osittain epävarmoja tietoja. Turisti-infon sivujen mukaan nimi tulee linnoituksen arabiankielisestä nimestä  Xatanil. Loppuosa ”de Las Bodegas” tietenkin viittaa seudun viinintuottajiin.

Miradorilta näkyi myös jo aavistus siitä, miten arkkitehtonisesti mielenkiintoiset rakennukset sijaitsivat kallionkielekkeiden alla.

Teimme vielä pienen mutkan San Sebastianin Ermitalle.

Sen lähellä oli myös kaunis ja hiljainen hautausmaa.

Täällä näkyi vasta viikko sitten ollut pyhäinpäivä siten, että haudoilla oli paljon uudenoloisia kukka-asetelmia.

Tällaista emme muistaneet muualla nähneemme. Isojen puiden rungot oli maalattu valkoisiksi.

Hylkäsimme auton navigaattorin ja seurasimme hyvin viitoitettuja opasteita parkkitaloon. Tästä käännyttiin takaisin kylään.

Lisäkierros näytti meille myös mielenkiintoiset kalliot reitin varrella.

Tässä vielä vinkkinä ajamamme reitti. Ei nimittäin ollut huono ja johti tilavaan parkkitaloon, josta oli helppo lähteä liikkeelle kävellen.

Calle Herrería

Parkkitalon lähellä Calle Villan varrella olisi ollut pieni turisti-info, mutta jotenkin onnistuimme ohittamaan sen, kun lähdimme innokkaina kiipeämään kallion kyljessä olevia isoja portaita.

Tupsahdimme sitten omin päin Plaza Andalucialle keskelle mandariinipuita.

Plaza Andalucialta lähtevät Rio Trejolle portaat, eli Calle Herrería,  joka on kalliokielekkeen alla olevien ravintoloiden jälkeen varmaan suosituin kuvanottopaikka.

Calle Herrería on suomeksi Sepänkatu, mikä liittyy paikan historiaan. Täällä on mahdollisuus myös talossa Calle Herrería 15 pistäytyä sisään katsomaan kallion sisään rakennettua kotia.

Juha kokeili ovea, joka oli kiinni, mutta saman tien sisältä tuli mies, joka toivotti tervetulleeksi ja pyysi molemmilta euron sisäänpääsymaksun. Sitten hän kehotti meitä kiipeämään parit portaat ylös ja ottamaan kuvia.

Jo oli paikka! Pitempi suomalaismies kolhisi varmasti päänsä seiniin ja kattoon monta kertaa päivässä. Ei taitaisi tiskaaminen tässä sujua.

Enkä tiedä, saisinko minäkään tässä unta.

Kysyin lopulta mieheltä, asuuko hän itse tässä ja hän sanoi asuvansa. Hän olisi varmasti kertonut enemmänkin, jos olisimme osanneet kunnolla espanjaa.

Ulkona kadun alapäässä oli myös aika jännittävä terassi.

Tulimme Calle Jaboneríalle. Senkin nimi heijastelee historiaa. Joko sen varrella on ollut saippuatehdas tai saippuan markkinointipaikka tai sitten katu on saanut nimensä naisista, jotka kulkivat sitä pitkin jokirantaan pyykille. Nämä tiedot luimme kadun varrella olevasta kyltistä.

Mirador del Carmen

Calle Cuevas del Solille tullessamme vasemmalle ylös johtivat kyläläisten 60-luvulla rakentamat portaat. 97 porrasta kiivettyämme olimme Mirador del Carmenilla.

Tämä on ilmeisesti kylän paras näköalapaikka. Näkymät kylään näyttävät, miten valtavat korkeuserot paikassa on. Talot ovat rinteillä monessa kerroksessa, niiden alla ovat kallionkielekkeiden alle rakennetut talot ja kadut ja niiden alapuolella joki.

Täältä näkyi myös siihen suuntaan, josta hetkeä aikaisemmin olimme autolla ajaneet.

Ja kirkon ja arabilinnoituksen yhdistelmälle toisesta suunnasta.

Mirador del Carmenin vieressä on pieni puisto ja kirkko.

Mirador del Carmenilta voi kävellä vielä eteenpäin ja vähän ylöskin päin katselemaan lisää maisemia.

Plaza del Carmenin aidan takaa on taas vähän erilaiset maisemat rinteille. Hetken päästä olimme alhaalla ja tajusimme, että tässä seisoessamme olimme oikeastaan seisoneet sen kallion päällä, jonka alla oli katu ja terassiravintoloita.

Calle Cuevas del Sol ja Calle Sombra

Rio Trejon kummallakin puolella on katu. Nämä ovat ne jännittävimmät näkymät koko kylässä. Varjon eli etelän puolella oleva katu on nimeltään Calle Sombra. Sen varrella on paljon käsitöitä, pikkuesineitä ja herkkuja myyviä pieniä liikkeitä ja myös joitain ravintoloita. Meille oli iso yllätys, että tämä oikeasti oli myös katu, jota pitkin autoilla oli lupa ajaa. Paitsi viikonloppuisin.

Jokivarressa oli vihreää, mutta myös aavistus ruskasta.

Joen ylitettyämme olimme sillä kadulla, jolta kylästä on kaikkein eniten kuvia. Oli tämä dramaattisen näköistä. Painavien kallionkielekkeitten alle oli rakennettu sekä koteja että ravintoloita. Väkeä istui terassilla syömässä ja kahvilla.

Vielä isompi yllätys meille oli, että tälläkin kadulla kulkivat autot. Eli Juha seisoo tässä kuvassa keskellä katua. Aika läheltä noita terassien tuolejakin autot pyyhkivät.

Vaikuttava Setenil de Las Bodegas oli näin omin silmin nähty. Sama reitti toisin päin. Calle Ferreríaa ylös.

Portaita alas parkkihalliin.

Mietimme takaisin ajaessamme, että kylä olisi varmaan tehnyt vielä upeamman vaikutuksen, jos ilma olisi ollut kymmenkunta astetta lämpimämpi (nyt vain +11). Sumuisen ja pilvisen taivaan sijasta kuvissani olisi ollut enemmän vihreää. Ja kesällä enemmän kukkia.

Mutta hyvä näin. Matka ja maisemat olivat jälleen kerran mielenkiintoisia.

Ja Aurinkorannikon palmuja riepotti tuuli.

Jos haluat seurata jatkossakin retkiämme, voit käydä tykkäämässä Facebook-sivustamme Espanjaan Espanjassa Espanjasta, niin uudet julkaisumme tavoittavat sinut helpommin.

Oletko sinä käynyt täällä? Kommentoi ja kerro kokemuksesi. Jäikö meiltä jotain mielenkiintoista näkemättä?

Mijasin rinteellä

Mijasin rinteiden vaelluspolut

Mijasin rinteet tarjoavat vaeltajalle paljon vaihtoehtoja. Los Pacosista voi kävellä ylös kylään, ja jos kääntyy ennen kylää huoltoaseman kohdalta oikealle, voi nousta avolouhoksen tai antennivuoren suuntaan ja edetä vaikka Benalmadenasta lähtevän hissiradan saapumispisteeseen Calamorro-vuorelle.

Mijasin turistitoimiston jakamassa kartassa ohjataan kuitenkin pääasiassa rinteellä näkyvän Ermitan paikkeilta lähteville erilaisille eri värein merkityille reiteille.

Jo pelkkä Ermitalle kiipeäminen antaa pientä kivipolkuhaastetta ja tarjoaa palkinnoksi mukavat näkymät yli Mijas Pueblon kauas merelle.

En muista, montako kertaa olemme sinne asti kiivenneet jo, mutta aika monta. Tämäkin blogini profiilikuvana käyttämäni kuva on sieltä.

Eri säillä tunnelma on erilainen.

Pari vuotta sitten nousin vuorelle ystäväporukassa sumuisena aamuna, jolloin  avautuva maisema peittyi sumuun, jonka läpi aurinko kuultaa kauniisti.

Sumu teki maisemista pehmeitä ja arvoituksellisia. Kivikkoinen polku oli  juuri sopiva hitaaseen vaelteluun ja maisemien ihailuun. Kostea sää tuntu kivalta iholle ja keuhkoille. Eikä ollut kumminkaan kylmä. Riisuin takin reppuun.

Tämä maisema houkutteli pysähtymään tähän pitemmäksi toviksi, katselemaan, zoomailemaan, näppäilemään ja vain olemaan.

Katsellessani sumun rakosista  alas Mijasin suuntaan mietin, tulisinko yksin takaisin jonain aurinkoisena päivänä.

Tällä kertaa koko matka kulki sumussa. Lopulta käännyimme alas ja tulimme takaisin alempana kulkevaa ajotietä.

Mijasin rinteiden punainen reitti uudestaan

Juha heräsi seitsemältä aamulla kännykän kilahdukseen: ”MYRSKYVAROITUS MALAGA”. Hetken Juha luuli jo, ettei  tarvitsekaan lähteä Mijasin rinteille, vaikka niin oli minulle luvannut,  mutta väärin luuli. Katsoin Forecan ja ilmatieteen laitoksen sääennusteet, jotka lupailivat aamupäivällä pilvistä ja iltapäivällä jopa aurinkoista, avasin verhot ja vilkaisin pihalle. Lähdetään!

Tämäkin yrityksemme jäi vähän tyngäksi. Tuuli rinteillä voitti, emmekä kävelleet punaista reittiä kokonaan. Mukava maisemakokemus tuli tästäkin retkestämme, vaikka loput maisemat katselimmekin Mijasin valkoisen kylän näköalaterassilta. Koko jutun voit lukea tämän tekstin lopussa olevasta linkistä.

Mijasin rinteiden punainen vaellusreitti tänään

Ihanan lämmin ja aurinkoinen päivä ja odotettavissa oleva mukava seura loivat iloiset odotukset tämän päivän vaellukselle.

Ermitalle saapuessamme oli jo tarvetta hengähtää. Aurinko loisti mereen  ja sää helli kaikin tavoin.

Rinteiden vihreys ja taustalla olevat vuoret loivat mukavan kontrastin maisemaan.

Meren suuntaan avautuvaa maisemaa olisi voinut katsella vaikka kuinka kauan.

Ja jos on mahdollisuus juoda kahvit tällaisessa maisemassa, on termarin ja eväsleipien kantaminen aika pieni vaiva.

Polku toi kyllä tällekin päivälle aika paljon haastetta. Kapeaa, kivistä, jyrkässä rinteessä kulkevaa reittiä piti edetä hitaasti, ja sauvat olivat tarpeen. Eipä siltä, kyllä me pari kertaa saimme väistää sivuun nuorempien polkua ripeämmin etenevien ja jopa juoksevien vaeltajien tieltä.

  

Kuvia piti kyllä ottaa, jää vaikka lapsenlapsille muistoja siitä, miten mummi ja taata vielä jaksavat.

Noin kolmen tunnin päästä olimme takaisin Mijas Pueblon näköalapaikoilla. Aurinko oli paistanut koko päivän ja mieli oli hyvä.

Pieni yllätys odotti meitä autolle saapuessamme Mijasin parkkitalossa. Auton takaluukku oli pystyssä ja auki. Pelästyneinä melkein juoksimme viimeiset askeleet autolle, mutta kaikki siellä ollut oli tallella. Kukaan ei ollut vienyt karttojamme, Juhan toisia aurinkolaseja tai hiusharjaani. Päättelimme, että jotenkin autolta lähtiessämme Juhan sormi oli hipaissut auton avaimia ja avannut luukun. Olipa meillä taas ollut varjelus mukana tänäänkin. Kukaan ei ollut käyttänyt hyväkseen autoa, joka oli nelisen tuntia ollut avoinna. Huh.

Linkki tuuliseen maisemavaellukseemme on tässä: Maisemavaellus Mijasissa.

Retkeilemme lisää. Jos haluat olla kuulolla, voit käydä tykkäämässä Facebook-sivustamme. 

Mirador del Lobo

Mirador del Lobo

Meillä oli haaveena valloittaa Mirador Natural de la Cañada del Lobo viime huhtikuussa päivää ennen lähtöämme takaisin Suomeen.

Ajattelimme, että pikkuisen patikointia tarvitaan vielä, ja ihan suoraan Torremolinosissa oli tarjolla yksi meille vielä tuntematon houkutteleva reitti, joka vieläpä alkoi läheltä Montemaria, jossa asuimme. Tälle näköalapaikalle oli kävellen vain reilut viisi kilometriä siitä, mihin asti pääsi autolla Calle Juan Rose Mateon päästä A7 tien alta ja sitten pari kilometriä eteenpäin.

Tällainen näköalapaikka oli tavoitteena.

Mirador de Cañada del Lobo Torremolinos 

Toiveikkaina katselimme polun alussa olevaa viittaa. Tai toiveikkaina ja toiveikkaina, Juha mainitsi jotain kyllä korkeuseroista, kun kohde näytti olevan jollain noista huipuista.

Reitti olikin kivaa käveltävää, Nouseva polku kulki metsän keskellä.

Mutta ihanuutta kesti vain hetken. Meidät yllätti niin reipas sade, että päätimme kääntyä takaisin. Eikä se ollut huono päätös. Alamäessä alkoi tulla vastaan pieniä kalkinvärisiä puroja poikki polun ja koko ajan vain vain enemmän. Lenkkarit kuivina ei autolle ehditty.

Sinne jäivät susi ja näköalat. Tukka märkänä Juha katseli ylös sadepilvien peittämiä rinteitä. Ensi kerralla sitten.

Se ensi kerta tuli tänään, marraskuun alussa. Päivä oli kaunis, teepaidoilla lähdettiin matkaan, ei sateesta tietoakaan.

 

Nousu Mirador del Lobolle

Etsimme Wikilokista sopivan tuntuisen reitin. Noin viisi kilometriä huipulle, nousua reilut 400 metriä. Wikilokin kartan lisäksi reitillä oli keltavalkoinen opastus.

Aika äkkiä kuitenkin huomasimme haukanneemme huomattavasti isomman palan kuin luulimme. Polku oli kivinen ja kapea ja sekä nousuja että laskuja riitti. Mutta kun ei meillä koskaan ole kiirettä mihinkään, jatkoimme ja pidimme taukoja vähän väliä.

Korkean paikan kammoisen Juhan päätä alkoi huimata, kun jyrkällä rinteellä oleva polku oli kapea ja irtokivien peitossa. Mutta Juha otti haasteen vastaan ja jatkoi.

 

Aika ylhäällä näytti kohteemme vielä olevan, vaikka jo kotvan oli rinnettä noustu.

Kameralla zoomaten tilannetta voi edes kuvitella toisennäköiseksi.

Mutta ei meillä ole tapana luovuttaa. Maisemat taaksepäin alkoivat jo palkita. Taustalla näkyivät meri, rinteet ja välillä Torremolinos, välillä Benalmadena.

Ja kun polun kapeus ja kivisyys alkoi jo näyttää epätoivoiselta, oltiin yhtäkkiä tässä. Jalkojen alla oli kunnon tie. Vastaan tuli jopa joku huoltoauto. Toivo antoi voimia ylämäen tallustamiseen.

Ja sitten yhtäkkiä tuli toivoa, iloa ja kauneutta maailmaan lisää. Vuoren toisella puolella oli Alhaurin de la Torre ja muitakin kauniita kyliä ja auringonlaskun läikittämiä vuoria.

Lopulta edessämme oli Albergue de la Cañada de Lobo, jonka oikealta puolelta oli kulkutie noin vartin matkan päässä näkyvälle Mirador del Lobolle.

Ja vasemmalta puolelta näkymät pitkälle merelle Malagan suuntaan.

Zoomailin jälleen kameralla kohdettamme lähemmäs.

Ja sitten tulee se pettymys, tunnustus, että emme jaksaneet pureskella loppuun aamupäivällä haukkaamaamme palaa. Tätä lähemmäs emme päässeet. Tajusimme olleemme matkassa yli neljä tuntia ja laskimme, että auringon laskuun ja sitä myötä pimeään on enää noin kaksi. Oli pakko lähteä alaspäin.

Myös näköalapaikalla hetken seissyt mies oli lähtenyt takaisin päin. Pysähdyimme ja kysyimme, osaisiko hän neuvoa, mikä olisi helpoin ja nopein reitti alas.

Emme olleet ihan varmoja espanjaksi saamastamme vastauksesta. Olikohan mies ymmärtänyt, että haluamme helpon reitin, vai oliko hänen neuvonsa se pikkupolku, jota olimme tulleet? Päätä alkoi huimata, pimeä alkoi pelottaa, tuliko oikeasti haukattua pala, jota emme jaksaisi pureskella loppuun? Mitenkähän tästä selvitään?

Kävelimme vähän matkaa tietä pitkin alaspäin ja sitten alkoi tapahtua.

Näimme reippaan nuoren miehen lähestyvän. Rohkaistuin kysymään, osaisiko hän englantia. Hyvinhän se sujui. Katselimme yhdessä Wikilokin karttaa ja reitti näytti selkeältä.  Oli helpompi laskeutua Benalmadenan suuntaan ja ajatella jatko takaisin Torremolinosiin sieltä. Lähdimme kolmisin hiljalleen alaspäin. Sitten tuli hyvä kysymys:

– Where are you from?

– De Finlandia, aloitin, From Finland, jatkoi Juha

– Niin mäkin.

Vaihdoimme oitis kielen tutummaksi. Alaspäin oli helppo kävellä mukavassa seurassa jutellen ja yllättävän pian alkoivat ensimmäiset Benalmadenan talot olla tien vieressä.

– Mun auto on tässä. Ja mä voin kyllä viedä teidät Torremolinosiin. Asun siellä päin itsekin.

Ja muutaman kilometrin sompailun jälkeen ihana ystävällinen nuori mies oli ajanut Montemarista vielä kolmen kilometrin ylämäen meidän reittimme aloituspisteeseen meidän automme luokse.

Istumme tässä päivän kuvia katsellen ja vieläkin aivan mielettömän lämpimän tunteen vallassa. Tätä onnellista loppua on vaikea uskoa todeksi. Meistä pidettiin uskomattomalla tavalla huolta. Kiitos!!!

Tämä kuva on Wikipediasta. Ehkä jo kolmas yrityskerta onnistuu ja saan joskus vielä omankin kuvan.

Retkeilemme edelleen ja jos tykkäät seurata meidän juttujamme, voit käydä tykkäämässä meidän Facebook-sivusta, niin pysyt paremmin kuulolla.

Espanjalainen hautausmaa on paikallinen nähtävyys

Espanjan valkoiset kylät aukioineen, rinteineen, kapeine katuineen ja aukioineen ovat kaunista nähtävää ja niitä kiertelemme ihastellen katselemassa. Oletko samalla kurkistanut hautausmaan portin sisäpuolelle? Espanjalainen hautausmaa on hyvin eri näköinen, kuin se nurmikon, kukkien ja hautakivien alue, joka Suomessa on kirkon ympärillä.

Aamun aloitus: ”Mitä jos ajettaisiin tänään Casabermejaan ja tsekattaisiin se upea hautausmaa siinä tien vieressä?” ei heti saavuttanut varauksetonta ihastusta. ”Siis retkikohteeksi hautausmaa kaikista Andalusian hienoista paikoista???”

Hetken päästä olimme kuitenkin menossa.

Kauniita hautausmaita on joka paikkakunnalla. Esimerkiksi Marbellassa voi poiketa isolle hautausmaalle ennen moottoritien ylitystä, kun lähestyy kaupunkia Ojenin suunnasta. Nämä kuvat ovat Marbellasta.

Hautausmaat tarjoavat usein hyvin viihtyisän paikan istahtaa tai kävellä hetki ja katsella ympärilleen.

Nämä kuvat ovat Perianasta.

Monet valkoisten kylien hautausmaat ovat lisäksi ihanilla paikoilla ja toimivat samalla kauniina näköalapaikkoina ympäristöön. Tämä kuva on korkealla mäellä olevasta Comaresin hautausmaasta, joka on kylää vastapäätä olevan linnan mäellä.

Tältä mäeltä on parhaat näköalat myös itse kylään.

Näin hienoja näkymiä on Casaresin hautausmaalta.

Hautausmaalla on usein kuvia vainajasta tai muistoesineitä, jotka muistuttavat hänestä. Nämä lelut olivat 11-vuotiaana kuolleen pojan haudalta. Voin hyvin kuvitella, että esimerkiksi isoveli tai pikkuveli haluaa muistella veljeään näin ja tuoda hänelle viihdykettä ja nameja.

Hautausmailla on myös tunteikkaita värssyjä, joissa puoliso ja lapset vakuuttavat, etteivät koskaan unohda läheistään ja että hän säilyy aina heidän sydämissään.

Hautoja koristavat myös pyhimyksenkuvat, ollaanhan katolisessa maassa.

Yksi kauneimpia ja erikoisimpia, joissa olemme käyneet on juuri Casabermejan hautausmaa, joka näkyy vasemmalla rinteessä valtatielle A45 risteyksessä, josta oikealle mennään Colmenariin ja Riogordoon. Hautausmaalle on helppo ajaa käymättä edes kaupungissa, kun kääntyy Casabermejaan käännyttyään risteyksestä takaisin vasemmalle valtatien suuntaisesti, mutta ei tietenkään aja sille takaisin, vaan saman tien jyrkästi oikealle ja sitten rinteeseen.

Tajusimme tosin tämän vasta lopuksi, kyllä me etsimme hautausmaan ajelemalla ensin ylös ja alas kaupungin kapeita katuja.

Vaikka tuhkaus yleistyy Espanjassakin, yleinen tapa vieläkin on kennohautaus. Kennot ovat valkoisen muurin takana. Muistovärssyjen ja kuvien lisäksi kennon edessä on kukka-asetelma. Yleensä ne ovat värikkäitä ja suuria, mutta onpa jossain näkynyt kaktusistutuskin. Suomalaiselle mielikuva kaktuksista haudalla on vähän  vieras, mutta ehkä se on käytännöllistä? Käytännöllisiä ovat tässä ilmastossa ja ympäristössä myös tekokukat.

Suvulle voi olla varattuna isompi hauta, jossa on useampia kennoja. Nämä pienet kappelit ilmeisesti liittyvät sukuhautoihin.

Nimettömät kennot tässä suvun hautapaikassa odottavat vielä.

Hautojen julkisivupäädyt ovat kauniita, valkoisia ja kukitettuja.

Päädyn takana on itse hautaholvi. Vainajaa ei siis haudata maahan vaan tällaiseen holviin. Näissä kuvissa näkyy myös Casabermejan hautausmaan kaunis paikka. Hautojen yli on näkymä joko kauniiseen valkoiseen kaupunkiin tai kauas vuorille.

Jostain luin, että päällekkäin olevat pienemmät kennot olisi tarkoitettu vähävaraisille.

Hautaustavat ovat Espanjassa erilaiset kuin Suomessa. Vainaja siunataan ja haudataan noin vuorokauden kuluessa kuolemasta. Hautaamassa on melko pieni joukko läheisiä ja muistotilaisuus pidetään myöhemmin, kun muutkin ehtivät saada tiedon ja tulla paikalle. Sitä ennen jo heti kuoleman tapahduttua lähiomaiset kerääntyvät muistelemaan ja suremaan vainajaa usein hautausmaan vieressä olevaan tanatoriumiin, jonne muut voivat tulla esittämään osanottonsa.

Kuolleiden muistopäivänä on Espanjassakin tapana käydä haudoilla. Silloin sinne viedään erityisesti uusia kukka-asetelmia, jota yleisimmin ovat tekokukkia. Edellinen viikko näkyy toreilla ja kukkakaupoissa.

Oletko sinä löytänyt nämä nähtävyydet? Kerro kommenttina tähän tekstiin. Otamme tosi mielellämme vinkkejä myös uusista käyntikohteista, joten kirjoita vinkki,  jos jokin hautausmaa on sinusta sellainen, jossa pitäisi käydä. Kuulin jo Malagan englantilaisesta hautausmaasta, sen aion etsiä.

Kirjoittelemme koko ajan lisää matkoistamme Espanjaan ja tekemisistämme täällä. Jos tykkäät seurata, helpoiten olet kuulolla, kun käyt tykkäämässä meidän Facebook-sivusta.