Suomen suurin matkablogiyhteisö
Monthly Archives

tammikuu 2018

Estepa ja Espanjan jouluherkut

Turrón, polvorones ja mantecados

Espanjalaisten jouluruoat eivät ole yhtä vakiintuneita ja perinteisiä kuin suomalaisten kinkut, laatikot ja rosollit, mutta makeiset ovat juuri ne perinteiset: turrón, polvorones ja mantecados. Niitä ei vaihdeta.

Turrón  on yleisin  espanjalaiseen jouluperinteeseen kuuluva makeinen. Sitä valmistetaan yleensä  hunajasta, manteleista, sokerista ja munanvalkuaisesta, mutta myös suklaa kuuluu nykyisin siihen olennaisesti. Tuntuu, että kauppojen hyllyillä mikä tahansa suklaalevy saa nimen turrón näin joulun alla. Continue Reading

Sadepäivä Aurinkorannikolla

Onko sadepäivä ongelma Aurinkorannikolla?

Kun Aurinkorannikolla sataa, se on tapaus. Siitä keskustellaan, Olé-lehti  julkaisee kyselyn sadepäivän vietosta, lätäkkökuvia jaetaan sosiaalisessa mediassa, palmukateelliset kotimaahan jääneet näyttävät meille pitkää nenää, ja lyhyelle aurinkolomalle matkustaneet harmittelevat kohtaloaan.

Ei hätä ole tämän näköinen. Meillä oli hyvin onnistunut päivä. Vierailu Malagan Outletissa johti hauskaan tapaamiseen, Alhaurin de la Torren puutarhamyymälä yllätti ihanuudellaan ja  Ja Aurinkorannikon luonto kiittää sateesta myös.

Continue Reading

Ardalesin järvet – näköaloja ja patikointia

Ardalesin järvet

Kun etsin tietoa patikointimahdollisuuksista ja paikoista Ardalesin tekojärvien alueelta, löysin lähes yksinomaan Kuninkaan polkuun liittyviä tietoja. Sen olin jo kävellyt läpi, ja nyt halusin patikoida muualla ja nähdä ihanan turkoosinvihreät järvet, joista olin silloin nähnyt vilahduksen parkkipaikalta, jonne Juha jäi minua ja ystäviäni odottamaan.

Lähdettiin siis vähän summassa matkaan. Jo lähestyminen oli maisemien suhteen lupaavaa. Vuoria, järviä ja vihreää. Continue Reading

Malagan vuorten maisemia – Mirador de Pocopan

Malagan vuoret

Meidän patikointikohteistamme Malagan vuoret ovat suosikkimme. Metsä, maisemat, rauha, vuorten rinteillä kulkevat polut ja järjestetyt näköalapaikat ovat kaikki meidän mieleemme. Meille on jo syntynyt useita lempipaikkoja vaelteluun. Näistä tämänpäiväinen eli Miradoro de Pocopán tarjoaa mukavasti kävelyä ja aivan huikeita maisemia.

Vuorille pääsee Malagan suunnasta maisematietä A-7000. Continue Reading