Lähdön täydelliset tunnelmat
Joskus lomalle lähtö on täydellinen. Kaikki asiat loksahtelevat paikoilleen, aikataulu on rento ja mieliala hyvä. Näin oli nyt. Koti, ystävät, keli ja Finnlinesin laivalla odottava rento matka.
Hetkeä ennen kuin piti alkaa pakata, löysin kolme Barbieta, jotka olivat olleet piilossa. Olin luvannut etsiä niitä uudelle leikkijälle, joka perheensä kanssa oli tulossa kotiimme muutamaksi viikoksi putkiremppaansa pakoon. Sinne ne jäivät tyttöä odottamaan niin kuin iso laatikollinen pikkulegoja isolle veljelle.
Melkein itsellemmekin yllätykseksi tavarat mahtuivat autoon, vieläpä ystävälle Espanjaan matkustava saunan kiuaskin, joka istahti takapenkille turvavöihin siihen kohtaan, missä viimeksi matkusti viisivuotias pojanpoikamme. Tuli pieni ikävän häivähdys, kun olimme eroamassa kymmenestä lastenlapsestamme kahdeksi kuukaudeksi.
Aikaa oli riittämiin, ei ollut kiirettä mihinkään ja lähdimme jumalanpalvelukseen Hyvän Paimenen kirkkoon. Juha Leiviskän suunnittelema kirkko on muuten yksi kauneimpia kirkkoja Helsingissä. Pappi rukoili seurakunnan esirukouksessa varjelusta matkallemme. Kirkkokahvilla naislauma muistutti Juhaa, että Pakilassakin olisi kirkkokuoro, jossa voisi laulaa, ei tarvitsisi jäädä ikuisesti Aurinkorannikon kuoroon. ”Tuu sitten kuoroon, kun tulette takaisin!” Hyvän matkan toivotukset lähettivät meidät matkaan.
Jos helmikuussa lähtee ajamaan kesärenkailla Vuosaaren satamaa kohti, josta Finnlinesin laivat lähtevät, saa aina jännittää, mikä tien pinnan tilanne on. Tällä kertaa aurinko paistoi, lämpötila oli plussan puolella jo ties monetta päivää ja tien pinta oli kuiva kuin kesällä. Napakymppi!
Finnladyn laivalla
Finnladyn aurinkokansi näyttää houkuttelevalta, mutta ei ihan sentään. Merellä aina vähän tuulee. Kesäajalta meillä on kyllä kokemuksia siitäkin, että tällä kannella istutaan ja rentoudutaan, mutta helmikuu Vuosaaren satamassa on aina helmikuu.
Kannella istumisen sijasta oli kiva ottaa hauskoja kuvia aurinkoisesta meren pinnasta ja auringon laskusta jäämurskaan
Maisemat olivat melkein kesäisen näköiset. Tarkkaan katsoen kyllä huomaa, että osa tuosta sinisestä merestä on vielä jäätä, joka heijastuu sinisestä taivaasta, jolle kuu jo nousee. Oli ihana tunnelma!
Täydellinen auringonlasku kruunasi täydellisen päivän. Tämän ajan tarkeni rauhallisella kannella oikein hyvin.
Helmikuussa kanssamatkustajia ei koskaan ole kovin paljon. Lasten leikkitilat ja kuntosali olivat tyhjiä, tyylikkään vessan sai kokonaan itselleen, eikä portaissakaan ollut vastaantulijoita.
Viime vuosina emme ole viitsineet maksella ateriapaketteja, koska niistä tulee meidän budjettiamme ajatellen aika paljon lisähintaa (n.260€ menopaluu), vaikka sillä toki saisikin runsaat ja maukkaat ruoat viineineen. Kaksi aikuista elää kyllä yhden vuorokauden ihan hyvin pikkueväillä ja kahvion tarjonnalla. Ruokaahan laivalle ei saa tuoda, eikä esimerkiksi vedenkeitintä, mutta minulla nyt on muutenkin aina laukussa kaurakorppuja ja vähän pähkinöitä ja rusinoita, koska meillä on pientä ruokaongelmaa kaikkialla. Nyt innostuimme kuitenkin ostamaan brunssin (kahdelta 52€). Hinnalla saa käydä sekä aamiaisella että lounaalla (ennen klo 13) ja valikoima on hyvä. Aamu alkoi siis kuohuvalla.
Talvella ravintolassa on hyvää tilaa, eikä mihinkään tarvitse jonottaa.
Tämä on sitä laivamatkan rentoutta, josta on niin kiva aloittaa pitkä matka. Yksi päivä oleilua ja viihtymistä.
Kyllähän laivalta aktiviteettejakin löytyy, jos niitä kaipaa.
Illalla laivan kannella on tunnelmaa, joskin kylmää sellaista näin helmikuun lopulla, kun laiva alkaa lähestyä Travemünden satamaa.
Finnlinesin hinnat verrattuna muihin vaihtoehtoihin ovat edulliset
Jos aiot ajaa Espanjaan, vaihtoehtoja on oikeastaan kolme. Ruotsin kautta, Baltian kautta tai lautalla Saksaan. Moni sanoo valintaperusteeksi hinnan ja pitää Finnlinesin vaihtehtoa kalliina. Meidän kokemuksiemme ja aikataulujemme mukaan Finnlines on hinnaltaankin ihan kilpailukykyinen vaihtoehto. Jos ajaa Ruotsin kautta, lauttamatkoihin Helsingin ja Tukholman välillä edestakaisin menee aika helposti pari satasta (vähemmän välillä Naantali – Kapellskär), kolmas satanen menee Ruotsin ja Tanskan välisiin lauttamaksuihin, reilusti yli neljäs polttoaineeseen, jotain Tanskan Rödbystä Saksan Puttgardeniin ja sitten jotain ainakin yhden yön yöpymiseen mennen tullen. Aika piankin ollaan yli viiden sadan, jolloin Finnlinesin lauttamatkasta helmikuussa maksamamme 570 € menopaluusta alkaa olla jo aikalailla samoissa hinnoissa. Jos se vielä on hitusen kalliimpi (tuskin), sen olemme kyllä ihan valmiit maksamaan siitä, että ei tarvitse itse ajaa, vaan voi lojua laivalla, katsella merta, lueskella ja levätä. Sama ajatus pätee Baltian reittiin. Lähes 1500 km pitempi ajomatka ei houkuttele.
Joitain muita virityksiä saattaisi löytyä. Kerran olemme kokeilleet reittiä Malmöstä Saksaan. Halvempi se oli kuin lauttamaksut Saksasta Ruotsiin, mutta aikataulut olivat vähän hankalat, koska laivayöstä tulee lyhyt.
Meille hyvä vaihtoehto on aloittaa matkamme Espanjaan Vuosaaren satamasta. Tähän valintaan vaikuttaa toki myös se, että lähdemme helmikuussa ja palaamme huhtikuussa, jolloin emme ole liikkeellä kalleimmin sesonkihinnoin ja kelit Ruotsissa tai Baltiassa saattaisivat olla arvaamattomat. Ja halvin hinta tarkoittaa myös halvinta mahdollista ikkunatonta hyttiä laivalla ilman aterioita. Jos taas laivamatkalleen haluaa paremmat puitteet, niitäkin on saatavilla. On ikkunallisia hyttejä, LUX-hyttejä laivan keulassa, on ateriat, on tervetuliais- ja juhlapaketit. Rahalla saa.
Kelien armoilla olemme tietysti myös Vuosaareen ajaessamme, mutta onneksi matkamme ei ole pitkä. Kesärenkaat vaihdettiin edellisenä päivänä ja tällä kertaa keli todellakin suosi lähtöämme.
Hyvä hotellivaihtoehto Travemünden lähellä Lyypekissä: Hotel Schweitzerhaus
Yksi epämukavuus tällä reitillä on, ja se on saapuminen Travemünden satamaan illalla myöhään. Kaikkien hotellien vastaanotto ei enää ole auki. Me olemme löytäneet pari mukavaa vaihtoehtoa ja kerran yöpyneet Airbnb-majoituksessa, jonka isäntä lupasi tarvittaessa odottaa vaikka aamuyöhön. Hotel Schweitzerhaus Lyypekissä oli jälleen meidän valintamme. Tässä paikassa on se etu, että respan aukioloaikojen jälkeen avain löytyy koodilla kirjelaatikosta, eli vaikka laiva myöhästyisi, mitään ongelmaa ei tule. Hotelli löytyy helposti, koska se on aivan Travemünder Alleen vieressä ja näkyy hyvin satamasta tullessa. Matkaa on 12 km.
Oma huone löytyi tälläkin kertaa portaitten yläpäästä.
Paikka on mielenkiintoinen tunnelmaltaan. Käytävillä on kaikenlaista rekvisiittaa, aamiaishuoneen seinillä on elämään kannustavia mietelauseita, ja aamiainen on hyvä.
On mukava jatkaa matkaa tämän aamiaisen varassa. Munia, lohta, kinkkua, vihanneksia, juustoa, muroja, jugurttia, hedelmiä, kahvia ja leipää. Minulta ei ainakaan puutu mitään.
Juhalle ehdottomasti mieleenpainuvin yksityiskohta on baarin hyllyllä lojuva kitara, joka vuodesta toiseen on epävireessä. Emäntämme kyllä väitti, että on sitä joku joskus soittanutkin.
Minä hoksasin ensimmäistä kertaa, että rakennuksen päädyssä oli nukkeliike. Meni vartti lisää, ennen kuin pääsimme matkaan, vaikka se ei ollut edes auki.
Automatka Saksan läpi
Olemme olleet tällä matkalla jo niin monta kertaa, että joistain asioista tulee rutiineja. Yksi näistä on eka pysähdys. Designer Outlet Soltaussa on sopivan matkan päässä, juuri sopivasti, kun tekee mieli ensimmäistä kahvikupillista tai vessaa. Ja joskus löytyy jotain tarpeellista ostettavaakin. Tällä kertaa tarvitsin uusia punaisia farkkuja Gerry Weberin outletistä. Niitä saa sieltä yleensä parista kympistä ylöspäin ja Suomessa sitä oikeaa kokoa ja mallia ei löydä koskaan alle satasen. On täältä ostettu usein muutakin. Ihania satiinilakanoita, keittiötarvikkeita ja lapsille vaatetuliaisia esimerkiksi Steiffiltä.
Alue on myös ihan mukavan tunnelmallinen vanhanaikaisine saksalaistaloineen.
Vessat taas eivät ole yhtään vanhanaikaisia vaan ihanan siistejä ja tunnelmallisia kukkakimppuineen.
Yksi tylsä pettymys Saksan moottoriteiden varrelle tänään mahtui. Katsoimme kartasta, että Bielefeldissä olisi Dr. Oetkerin museo. Juha ei suostunut ajamaan ohi, ja kiinnosti se minuakin. Ajoimme parkkitaloon ja kävelimme vastaanottoon. ”Vain etukäteisvarauksella”, oli tyly tervehdys. Ei auttanut. Sinne jäi puomin taakse.
Matkanteosta tuli yhtäkkiä yllättävänkin mielenkiintoista, kun Juha avasi keskustelun: ”Kun lukioikäisenä olin ensimmäistä kertaa täällä Saksassa ja Werneri näytti paikkoja, ei ollut minkäänlaista käsitystä, millainen elämä oli edessä.” ”No, minkälainen elämäsi sitten on ollut?” kysyin uteliaana. ”Sellainen tavallinen, normaali…” Tuostakin olisi jo voinut yllättyä, mutta kun olin kuulevinani myös adjektiivin ”tylsä”, niin asetuin kunnolla kuuntelemaan. Täytyy sanoa, että tuota seurannut keskustelu pystyi tuomaan esille yllättävän monta uutta asiaa vielä yli 45 vuoden yhteisen elämän jälkeen. Ihan rakentavassa mielessä kylläkin, ei riidellen eikä loukkaantuen millään tavalla. Mutta kyllä Juhakin joutui jossain vaiheessa toteamaan, että elämä minun kanssani ei ole ollut tylsää, eivätkä kaikki meidän perheen jutut ihan tavanomaisia ole olleet. Kokemukset vain ovat eri näkökulmista erilaisia ja oma tausta vaikuttaa paljon. Jos omien lapsuuden ja nuoruuden kokemusten perusteella pitää normaalina sitä, että yksi lapsista voittaa koriksen Suomen mestaruuden, pari juoksee maratoneja ja ne kaksi muuta kuuluvat maan parhaisiin musiikin ammattilaisiin, eli perheessä on Club For Fiven basso ja konserttien solistina esiintyvä oopperalaulaja, niin kai se sitten joillekin on vain normaalia ja tavanomaista. Minun elämässäni nuo asiat ovat olleet yllätyksiä ja tehneet elämästä kaikkea muuta kuin tavallisen.
Käytätkö sinä automatkoja syvällisiin keskusteluihin?
Vielä lisää aikaa keskusteluun tuli, kun juutuimme Saksan moottoriteille tyypilliseen ruuhkaan. Parin tunnin matelemisen jälkeen ohitimme ruuhkan syyn. Rekan lasti oli pahasti levinnyt koko moottoritielle.
Ilta Boppardissa – Pension Haus Weller
Soitimme majapaikkaamme ja kerroimme olevamme myöhässä. ”Kein Problem, wir sind hier für Sie”, oli iloinen vastaus. Näin uskoimmekin, paikka oli meille ennestään tuttu, eikä ollut yllätys, että emäntä oli varannut meille paikan parhaan viihtyisän ja tilavan huoneen ja odotti tuliaissuklaiden kanssa.
Paikkakunta on Boppard, majapaikan nimi on Pension Haus Weller.
Viimeksi täällä ollessamme suunnittelimme, että seuraavalla kerralla tulemme iltapäivällä, teemme rauhallisen kävelylenkin Main-joen rannalla ja ihailemme auringonlaskua vastarannalle. Se maantielle levinnyt rekka muutti suunnitelmat, ja iltalenkkimme oli tunnelmallinen kuutamokävely.
Ja keskustan saksalaistalot kuvasin iltavalaistuksessa.
Aamulla maisema ikkunasta oli niin saksalainen, niin saksalainen.
Aamu hotellissa oli kuin romanttista juhlaa. Olimme ainoat asiakkaat kauniisti sisustetussa ruokasalissa.
Eikä aamiastarjotinta ollut suinkaan huitaistu kokoon. Kinkkuviipaleetkin oli kietaistu keitetyn parsan ympärille, ananaskirsikat koristelivat lautasta, jolla oli hedelmiä, vihanneksia, kinkkua ja lohta. Tarjolla oli kahvin seuraksi monenlaista leipää, jogurttia ja mehua ja hedelmät emäntä kehotti ottamaan mukaan matkaevääksi.
Tämmöinen söpö rakennus hotelli oli ulkoa. Kuin pikkuinen peikkolinna.
Täydellistä matkan alkua ei varmaan pitäisi lopettaa aamuiseen sumukuvaan, mutta näin lähdimme ajamaan Koblenzin ja Luxembourgin kautta Ranskaan. Jatkuiko sumu, vai paistoiko aurinko, sille tulee pian jatkoa. Ole kuulolla, käy meidän Fb-sivulla tykkäämässä, niin näet, milloin uutta tulee ja mistä. Espanjaan Espanjassa Espanjasta
Jatkon voit lukea täältä. Verdun
