Monthly Archives

tammikuu 2018

Juhlitaan! Espanjablogimme täyttää vuoden.

 

Kun tänä aamuna kävin vilkaisemassa Rantapallon etusivua, en ollut uskoa silmiäni. Rantapallon blogialustaa käyttää yli tuhat matkabloggaajaa ja siitä joukosta meidän Espanjablogimme on ollut tämän viikon suosituin. Voiko tämä olla totta? Suosituin tarkoittaa siis sitä, että olemme saaneet eniten kommentteja tällä viikolla. Ei lukijamäärää. Monilla muilla on paljonkin enemmän lukijoita.

Näin alkoi juhlapäivämme. Espanjablogimme täyttää tänään vuoden. Pikkuvauva on noussut pystyyn ja ensimmäiset askeleet alkavat olla takana samoin kuin viimeisimmällä kymmenestä lapsenlapsestamme viime viikolla.

On ollut ilo kirjoittaa ja on ollut ilo saada palautetta teiltä lukijoiltamme. Jotkut ovat jättäneet kommenttinsa blogiin ja se näkyy nyt tällaisena julkisuutena listoilla. Paljon useammat ovat tavatessamme kertoneet, että meitä on ollut kiva seurata ja kannustaneet jatkamaan. Kiitos!

Toinen hurjan tärkeä syy on kirjoittaa itselle muistiin missä on ollut, mitä kokenut, mitä ajatellut. Näihin voi aina palata ja elää matkan uudelleen. Ja Juha sanoo, ettei muistaisi matkoista yhtään mitään ilman näitä juttuja ja kuvia.

Vuosi sitten laitoin jakoon ensimmäisen tekstin Espanjaan Espanjasa Espanjasta -blogiimme. Ihailimme mantelipuiden kukkimista Colmenarin rinteillä.

Pari päivää myöhemmin lisäsin mantelinkukkia Guarosta. Tätä artikkelia on luettu selvästi enemmän.

Mantelipuiden kukkimisesta siis alkoi tämä blogi. Kukkakuvia on riittänyt jälkeenkin päin, ja mantelinkukkakuvat ovat edelleenkin Facebook-sivumme profiilikuvina. Kauneuden jakaminen on yksi blogimme juttu.

Tämä kirjoittelu ei meille ole mitään uutta, vaikka tässä blogin 1-vuotisjuhlia juhlitaankin. Olimme varmaan lähes edelläkävijöitä, kun aloimme kirjoitella matkapäiväkirjojamme nettiin 2006. Ne vain eivät olleet julkisia, vaan salasanan takana, joten niitä pääsivät lukemaan vain sukulaiset ja kaverit. Moni kyllä rohkaisi laajentamaan blogin lukijakuntaa ja joitain matkakertomuksia sitten yksittäisinä julkaisimmekin. Berliinin kuvaukset ovat näistä yksi esimerkki ja New York toinen.

Espanjan juttujakin on useita jo noissa aikaisemmissa matkapäiväkirjoissa. Kaikki ovat yhtä pitkiä ja perusteellisia. Meillä ei ole pitkiin aikoihin ollut kiirettä mihinkään.

Espanjanreissuistammekin olemme kirjoittaneet jo silloin.

Katalonian rantaloma

oli kodinvaihtoloma, jonka aikana koluttiin paljon ympäristön kohteita: Barcelona, Girona, Figueres, Cadaques, Banyoles ym.

Kanarian kodinvaihtoloma

taas oli varsinainen ennakkoluulojen poistoloma. Saimme käyttöön vaihtareittemme auton ja sen kanssa kierrettiin Gran Kanarian huikeissa maisemissa, joista ei aikaisemmin tiedetty yhtään mitään. Lopuksi koettiin jopa pääsiäiskulkueet Las Palmasissa.

 

Mutta mitä menneistä! Elämä on nyt.

Nyt kun tämä Espanjablogi on julkinen, on lukijoissa myös muita kuin ennestään tuttuja kavereita ja sukulaisia. Ensin tämä mietitytti kirjoittaessa. Kirjoitimme vähän neutraalimmin, ja kiinnitimme enemmän huomiota informatiivisuuteen. Teimme enemmän karttoja, laitoimme muistiin osoitteita ja kuvauksia siitä, miten johonkin paikkaan pääsee tai linkkejä infosivuille. Koimme, että blogista pitäisi olla hyötyä lukijalle. Tästä emme ole vuoden mittaan luopuneet, vaikka olemmekin vähän palanneet rennompaan heittelyyn, jossa toistemme luonteenpiirteitä ja matkustustapoja tulee esille vähän enemmän, eli kirjoituksistamme näkyy paremmin jo tapamme elää ja olla. Kaivelemme kaurakorput ja kahvitermarit repusta ja pidämme taukoja. Korkean paikan kammoinen historian ja musiikin tuntija ja karttoja lukeva, joka paikkaan kiipeävä kuvaaja ja  maisemafriikki vertailevat askelmittareidensa lukemia jälleen.

On ollut mielenkiintoista myös seurata, mitä kirjoituksistamme on luettu eniten, mitä taas ei niin paljon. Kaikkein eniten luetut ovat nämä:

  1. Patikointia Malagan vuorilla täällä
  2. Opiskeletko espanjaa? täällä
  3. Torremolinos – älä jätä väliin! täällä
  4. Mantelipuu kukkii Andalusian rinteillä (Guaro) täällä
  5. Loppiainen Aurinkorannikolla täällä

En yhtään ihmettele. Itselle nuo olivat tärkeitä kirjoittaa ja tuo patikointi Malagan vuorilla on esimerkki  juuri siitä näkökulmasta, jota tällä blogilla haluamme saadakin aikaan, eli iloa liikunnasta ja luonnosta, esimerkkejä siitä, mitä voi tehdä ja minne mennä.

Pari sellaista kirjoitusta olemme tehneet, joille toivoisimme lisääkin lukijoita, eli nämä:

  1. Seimet kertovat Betlehemistä ja muustakin täältä
  2. Lähivuorten vaeltajat – upeaa vapaaehtoistyötä Fuengirolassa täältä

Seimikirjoitukseen pyrimme löytämään paljon tietoa seimistä. Ja Lähivuorten vaeltajien toiminta on sydäntä lähellä kaikin tavoin. Se on antanut meillekin paljon.

Lukijamäärien kasvu on myös ollut meille pieni ihmettelyn aihe. Juuri katsoin, että viimeisen kuukauden aikana meillä on ollut 2200 lukijaa. Se on paljonkin enemmän, mitä odotimme.

Mutta määrät sikseen, emme ole lukujen perässä, emmekä pyri tällä kirjoittelulla mihinkään muuhun kuin yhteiseen hupiin. Kiva, että juuri sinä luit tämän. Jatketaan!

Joko seuraat meidän Ailajajuha-sivuamme Facebookissa? Olemme kirjoitelleet paljon automatkastamme Espanjaan ja takaisin ja retkistämme Espanjassa mutta myös muista matkoistamme. Vuosi 2020 on mennyt lähialueilla retkeillessä, mikä on ollut hyvin antoisaa.

 

Granada – kierros kirkkoja, puistoja, aukioita ja historiaa

12 kilometrin kierros Granadassa vei kirkkoihin, puistoihin ja aukioille ja houkutteli sukeltamaan myös historiaan. Granada on helppo ottaa haltuun kävellen. Keskustassa on niin paljon nähtävää, kortteli korttelilta näkyy kaunista ja mielenkiintoista.
Granada on yksi niitä kaupunkeja Espanjassa, jossa vielä noudatetaan vanhaa tapaa tarjoilla ilmainen tapas, kun tilaa juoman. Tämä näkymä on yhdeltä suosituimmista tapas-kaduista ihan keskustassa. Tästä lähdimme tänään eteenpäin.
Yksi nätti paikka on heti Katedraalin lähesyydessä Plaza Bib-Rambla. Aina se ei ole ollut niin rauhallinen kuin nyt.  Aikanaan siellä on järjestetty härkätaisteluja, turnajaisia ja invisitiotuomioita ja jopa poltettu ihmisiä roviolla, mutta nykyisin sen reunoilla voi kierrellä katsellen  kukkakauppiaiden kojuja ja matkamuistomyymälöitä. Ja jos haluaisi kokeilla espanjalaista aamiaista, eli kastaa churroja suklaakastikkeeseen, aukion reunan kahviloista löytyisi siihen hyvä paikka.
Mietin, miksi minulla ei ole parempaa kuvaa aukion keskellä olevasta suihkulähteestä, mutta luin jostain, että siinä irvokkaat hahmot purskuttelevat vettä suustaan ja pitävät harteillaan rakennelmaa, jonka huipulla Neptunus seisoo. Ehkä olivat minulle liian irvokkaita? Sen sijaan kuvassani on etualalla taidokkaasti kaiverrettu lyhtypylväs, jonka jalat kavioineen jäljittelevät hevosen kavioita.
Lähikaduilla näkyi siellä täällä, että pääsiäisviikko eli Semana Santa oli alkamassa muutaman päivän päästä. Erilaisia Kristus- tai Maria-kuvia näkyi ikkunoissa. Tämä verinen Kristus vaatekaupan ikkunassa hepeneiden keskellä ei jotenkin tuntunut sopivan kuvaan, ja katselimmekin vierestä, kun joku muukin oli vahvasti samaa mieltä. Se joku muu oli pari espanjalaismiestä, jotka kiivaasti huitoen käskivät sisältä myyjän (omistajan?) ulos ja sättivät oikein kunnolla. Mielipiteet tietysti ovat mielipiteitä, mutta ehkä pitäisi tarkemmin miettiä kontekstia ja tyyliä sellaisten asioitten kanssa, jotka jollekin ovat pyhiä.
Tämä taulu oli ehkä pysyvämpi kuin pelkkä Semana Santa -juliste.
Granada on yliopistokaupunki. Sen vähän yli  230 000 asukkaasta noin 60 000 on opiskelijoita. Liitimme tämän julisteen jotenkin siihen. Ehkä opiskelijoille oli keskiviikkona oma kulkue? Tätä vaunua säilytettiin viereisessä kirkossa, jonne piipahdimme sisälle. Ilmoitustaululla oli jotain opiskelijatoimintaan liittyvää kyllä.
Kävelimme Calle Jeronimoa suuntana kartalta katsomamme Basílica de San Juan, mutta matkan varrelle sattui siis toinenkin mielenkiintoisen näköinen kirkkorakennus.

 

  

Poikkesimme sisällekin. Upea oli.

Basílica de San Juan de Dios on osoitteessa Calle San Juan de Dios, 23. Olin nähnyt tästä basilikasta muutaman niin upean kuvan, että halusin nähdä sen itsekin.

Ensin ihmettä odotellessa muutama ulkokuva.

 

Ja sitten sisälle. En muista todellakaan missään nähneeni näin kullattua kirkkoa. Tämä ensimmäinen kuva on kirkon eteissalissa olevasta museonäyttelystä.

 

 

Kirkon sisällä oli kaikki kultaa. Aivan uskomattomia figuureja ja ornamentteja.

 

 

Kirkkoa pääsi ihastelemaan myös ylhäältä parvelta.

 

 

Parven katossa oli jo vähän muutakin kuin kultaa. Maalauksia.

 

 

Kirkosta tultuamme olimme hetken niin kullan häikäisemiä, että istahdimme hetkeksi penkille ja kaivoimme vähän evästä repusta. Ei ihme, että kun hetken päästä seisoimme toisen komean kirkon vieressä, emme enää menneet sisälle.

Tämä kuningatar Isabellan ja kuningas Ferdinandin vuonna 1492 perustama San Jerónimon luostari oli ensimmäinen Granadaan kristittyjen takaisinvaltauksen (reconquistan) jälkeen rakennettu luostari. Sitä rakennettiin nelisenkymmentä vuotta. Napoleonin aikakaudella munkit karkotettiin, ja luostarin tiiliä käytettiin sillan rakennustarvikkeina. 1900-luvulla luostari kuitenkin entisöitiin ja munkit muuttivat taas luostariin.

 

 

Sisäpihalla olisi ollut komeaa pylväskäytävää, mutta edellisen kullatun kirkon jälkeen tyydyin ottamaan kuvia luonnollisista oransseista hedelmistä. Kävimme kyllä pihalla asti.

 

 

Seuraavaksi kävelimme Lorcan puistoon. Juha saa itse meidän perheen historiaexperttinä kirjoittaa Lorcasta, mitä tietää.

Ensimmäiset mielikuvani Federico García Lorcasta ovat lukiosta. Meidän piti äidinkielen tunnilla valita runoja esitettäväksi. Vasemmistoaktivisti-luokkatoverini valitsivat esitettäväkseen Lorcaa, vähän ärsyttääkseenkin rehtoria, me muut taas suomalaisia runoilijoita. Itse valitsin Kaarlo Kramsua tai Aleksis Kiveä tai muita hupsulassa asuneita suomalaisia runoilijoita. Lorca oli aktivisti ja vaikuttaja, joka arvosteli lehtihaastattelussa porvaristoa ja hänessä ruumiillistui liberaali, demokraattinen ja suvaitseva Espanja, jonka fasistit halusivat tukahduttaa väkivalloin. Lorcan kaverit suostuttelivat häntä jäämään Madridiin tai pakenemaan Ranskaan, mutta Lorca tuli takaisin kotiin Granadaan, jossa taistelut olivat jo alkaneet. Ei ihme, että hänet 1936 aika pian noudettiin kotoa ja sitten vietiin muutaman muun kanssa ammuttavaksi. Muun fasistien vihaaman toiminnan lisäksi Lorca oli homo. Hän oli saanut Granadassa pilkkanimen ”rusettihomo”. Yksi murhaajista kehui seuraavana päivänä, että ”hän ampui Lorcaa perseeseen, koska se oli homo”. Vasta sitten tuli kuolinlaukaus. Lorca opiskeli yliopistossa musiikin lisäksi oikeustiedettä kuten minä ja Sibeliuskin. Juristia hänestäkään ei tullut.   
Joka tapauksessa Federico García Lorca on nykyisin Espanjan tunnustetuimpia kirjailijoita ja hänen perheensä entisestä kesäasunnosta ja sitä ympäröivästä alueesta on tehty hänen muistolleen omistettu ihastuttava puisto ja museo ja sinne kävelimme.

<div

>Puiston alueella sijaitseva Lorcan kesäasunto Huerta de San Vicente on nykyisin museo. Museossa voisi tutkiskella piirroksia, käsikirjoituksia, valokuvia ja Lorcan henkilökohtaisia tavaroita. Olimme paikalla maaliskuussa siestan aikaan, joten emme sinne juuri nyt päässeet.

Näitä juttuja emme kuitenkaan ensijaisesti miettineet, kun kävelimme keväiseen puistoon, vaikka onkin hyvä tietää historiasta ja ymmärtää tapahtumien taustoja. Espanjan sisällissota (1936-39)  ja sitä seurannut Francon diktatuuri  (1939-1975) on tärkeä osa maan lähihistoriaa. Lorca ja hänen ihastuttava puistonsa yksi pieni pala tätäkin.

Kauniissa puistossa oli kiva kävellä ympäriinsä pitkin käytäviä ja istuskella rauhassa. Vähän myöhemmin keväällä puistossa olisi selvästi ollut enemmän kukkia ja vihreää, niin paljon oli juuri kasvamaan alkaneita ruusuja ja nuppuja kaikkialla. Olimme paikalla todellisen kevään heräämisen aikaan. Istuskelimme, ei ollut kiirettä mihinkään.

 

Minulla oli myös marraskuinen kuva. Silloin puisto on ollut paljon vihreämpi.

Lorcan kotitalon vieressä alkoivat lehdettömät pensaat jo kukintaansa.

Kiertelin katselemassa pientä kanavaa ja sen varrella kukkivia puita.

Jatkoimme matkaamme ohi Neptunon ostoskeskuksen kohti Genil-jokea. Kadun varrella oli värikkäitä asuintaloja.
Oli helpompi ohittaa ostoskeskus kuin tämä kukkiva puisto.
Genil- ja Darro-joet yhtyvät Granadan koillispuolella. Tämä on Genil. Katsoessani näitä vähän harmaita kuviani, kuvittelen samalla, miltä ne näyttävät muutaman viikon päästä, kun paisuvat silmut alkavat puhjeta ja maisema vihertää ja kukkii. Maaliskuun loppu on vielä taitteen talven puolella.
 
Ylitimme kävelysillan Palacio de Congreson aukiolle. Aukiolla oli näyttely Espanjan kansallispuistoista. Bucket list piteni…  Kiipesin portaat näköalatasanteelle ja ikuistin pari näkymää.

Ylitimme joen uudelleen vasta Punte de Araben sillan kohdalta.

Lähdimme kävelemään Acera del Carroa pitkin. Hitaasti. Nimittäin jokaisen pikkukadun kohdalla piti pysähtyä. Ihan jokaisella emme varmaan käyneet, vaikka värikkäät kadut kutsuivat.
 
Kadun varrella on El Corte Inglesin tavaratalo.
Kiersimme ruokaosaston sopivia vehnäjauhoja etsien ja tulimme ulos tavaratalon toiselta puolelta ihanalle Carrera de la Virgenin puistokadulle. Ja taas mietin, miltä täällä kohta näyttää, kun kevät etenee.
Sen päässä on ihastuttava Plaza de Campilon aukio kioskeineen ja sen lähistöllä Angel de Cavetin katu, joka on kaikkien pääsiäisviikon kulkueitten reitillä. Sen varrelle on Semana Santaa varten rakennetut katsomot, josta voi istuen seurata kunkin päivän kulkueet. Liput myydään koko viikoksi ja ne ovat niin haluttuja, että ne pitää ostaa vuotta aikaisemmin. Muu yleisö seisoo ruuhkissa katujen varrella. Toinen samanlainen katsomo on Katedraalin vieressä aukiolla.

Yksi Granadan keskeisimmistä ja kuvatuimmista aukioista jäi usein reitillemme, kun olimme menossa majapaikkaamme, eli Plaza Isabel la Católican aukio, jolla on Isabellan (Isabella I of Castile) ja Kolumbuksen kohtaamista kuvaava Mariano Benlliuren luoma patsas, joka pystytettiin Amerikan löytämisen 400-vuotisjuhlintaan.

Sen jalustaan on kaiverrettu joukko historiallisia nimiä, jotka liittyvät sekä Granadan valloitukseen että Amerikan mantereen löytämiseen. Juha tietää taas paremmin:

 

Tässähän näkyy, että Kolumbus esittelee Isabellalle karttaa ja suunnitelmiaan. Kuningatar Isabella rohkaisi Kolumbusta seilaamaan ja myönsi varat tutkimusretkille, Tästä alkoi prosessi, jonka tuloksena Kastilian kuningattaren kieli castellano eli  espanja on yleisin kieli Etelä-Amerikassa. Isabel la Católica on mielenkiintoinen hahmo Espanjan historiassa, vahva nainen, jonka aikana Amerikka löydettiin ja Granada Espanjan viimeisenä osana valloitettiin takaisin maureilta 1490-luvulla.  Espanja yhtenäistyi, kun Isabella meni naimisiin Aragonian hallitsijan Ferdinandin kanssa.  Isabella on haluttu julistaa pyhimykseksi, mutta sille löytyy juutalaisia ja kristittyjä vastustajia, koska Isabellan johdossa myös tehtiin etnisiä puhdistuksia. Juutalaisia vainottiin ja tiukasta katolisesta uskonnosta poikkeavatkin saivat osansa sanktioista. Tullessaan Granadaan hallitsijapari vakuutti kyllä olevansa kovin suvaitsevainen, mutta milloinkas hallitsijoihin on voinut luottaa. Juutalaiset ja muslimit pakkasivat kimpsujaan ja muuttivat luoliin. Juutalaisille annettiin kyllä neljä kuukautta aikaa kääntyä kristinuskoon ja jäädä, mutta ei kai se kaikille sopinut.

Kotikadultamme Calle Santiagolta näkyi, kuinka aurinko alkoi laskea Sierra Nevadan lumihuippuja valaisten.

Meillä oli takana 12 kilometrin vaellus ja jälleen palanen sekä Granadan tunnelmaa että historiaa. Tuntui hyvältä.
Niin, miksi haimme ruokaosastolta vehnäjauhoja? Meillä oli kyläkutsu seuraavaksi illaksi ystävällemme Lolalle ja koska Lola on hyvin kiinnostunut kaikesta ruokaan liittyvästä, olin päättänyt viedä hänelle itse leipomiani pullia. Korvapuusteistani tulee aina muotopuolia, siksi tein samalla ohjeella helpommin onnistuvat ruusukkeet.

Lopuksi vielä kartta, joka suunnilleen näyttää kulkemamme reitin.

Jotenkin kuvaa kulkuamme, että Google maps laskee meidän kävelleen alle 8 km, kun askelmittarimme on arvioinut päivän matkaksi 12 km. Niin paljon kiertelyä ja pikkupoikkeamisia oli varmasti.

Joko seuraat meidän Ailajajuha-sivuamme Facebookissa? Olemme kirjoitelleet paljon automatkastamme Espanjaan ja takaisin ja retkistämme Espanjassa mutta myös muista matkoistamme. Vuosi 2020 on mennyt lähialueilla retkeillessä, mikä on ollut hyvin antoisaa.

Granadan tunnelmaa – vanha kaupunki, Sacromonte ja Albaicin

Granada on upea paikka viettää aikaa paljon enemmän kuin yksi Alhambrakäynti vaatii. Vaikka kiistatta se onkin ykköskohde, Granadassa on niin paljon muutakin, kuten esimerkiksi Albaicin, jossa moni käy katsomassa Alhambran näköaloja tai Sacromonte, jossa on tunnelmaa. Tämän totesimme itse viettäessämme siellä keväiset kaksi viikkoa.

Kaksiviikkoisemme Granadassa oli kodinvaihto. Saimme käyttöömme kolmihenkisen perheen kakkosasunnon, jossa he eivät asuneet vakituisesti. Perhe oli tulossa vastavuoroisesti meidän kotiimme Suomeen elokuussa, jolloin me taas väistyimme sukulaiskierrokselle maalle. Tapasimme Inman, Isaacin ja Mateon jo ajaessamme Costa del Solille tammikuun alussa ja he näyttivät meille vähän Guadixia, jossa he asuivat vakituisesti. Tällaiset jutut ovat kodinvaihdon helmiä. Tapaamme paikallisia, tutustumme uusiin kivoihin ihmisiin ja saamme muutakin tietoa paikoista kuin virallisilta turistisivuilta.
Continue Reading

Lennetään leikisti – vain passi mukaan

Maisema näytti juuri sellaiselta, että lentämään lähteminen oli aamun nappiratkaisu.

Vartti lähes ruuhkatonta menoa Kehä I:llä ja Tuusulanväylällä, ja kymmenminuuttinen lentokentän parkkipaikan sokkeloissa, niin olimme täällä. Pohjoisin siivin maailmalle kuulosti lumipyryssä enemmän kuin hyvältä.

Matkaan lähtö sujui rivakasti ja kohta jo katselimme terminaali kakkosen lähtöaulan kattorakenteita.

Aikaisen aamuherätyksen jälkeen oli ilo törmätä tervetulokahveihin ja kunnon ruisleipiin. Hyvä Finnavia!

Itse kentän apulaisjohtaja toivotti meidät tervetulleeksi ja näytti lentokentän laajenemissuunnitelmia ja kertoi, että Helsinki-Vantaan kenttä on jo ylittänyt ne matkustajamäärät, joihin se oli pyrkimässä vasta 2020, eli miljardi-investointeja tarvittiin äkkiä. Vuoden 2018 matkustajamäärä oli jo 20,8 miljoonaa ja kasvu on eniten Aasian suuntaan, sekä siten, että muualta lennetään Aasiaan Helsingin kautta ja Aasiasta myös tulee matkailijoita enemmän Suomeen. Lopuksi hän kertoi jakaneensa tämän päivän lentomatkustajat erilaisiin ryhmiin, joille oli annettu nimilappuun värikoodit. Vihreät liikkuivat pyörätuolilla tai tarvitsivat jotain muuta apua. Keltaiset olivat liikkeellä lasten kanssa ja sitten tulivatkin jo oranssit, joihin meidät oli laitettu. Siis heti eniten apua tarvitsevien jälkeen… Jaa-a.

Keltaiset liivit päälle, vaikka Juha sanoi, että ranska ei suju. Juhan huolestunut ilme ei sulanut yhtään enempää hymyyn, kun hän näki, että boarding passissa luki lennon päämääränä Rovaniemi.

Sitten mentiin turvatarkastuksen kautta. Juha pääsi tällä kertaa turvatarkastuksesta ilman piippauksia, mutta minun kohdallani piippasi, ja minut otettiin syrjään tarkempaan tarkastukseen. Kun oli sieltä täältä pitkin käsiä ja vaatteita otettu muutama näyte, joilla etsittiin jotain, minäkin sain jatkaa matkaa. Luulin ensin, että sillä olisi etsitty huumeita, mutta kiitos kommentista, jossa minulle kerrottiinkin, että räjähdysaineita etsivät. Minulta 🙂 . Mielenkiintoista. Ehkä profilointi olisi riittänyt tuon arviointiin? Joskus kauan sitten Juhalla piippasi aina, vaikka muuta metallia ei löytynyt kuin Marimekon Joka pojan metallinapit. Tuota riesaa ei ei ole enää ollut aikoihin. Juha hylkäsi paidat, kun näki sellaisen yhden tietyn poliitikon päällä.

Tultiin Tax-free alueelle, jossa aasialaismatkustajien mieltymykset näkyivät. Hattivatit vilkuttivat iloisesti vastaan. Kiinalaisen uuden vuoden toivotusten alla sentään myytiin Fazerin Geishaa.

Bulgarin luksusliike kaukolentojen passintarkastuksen lähellä ei ollut vielä auki.

Sitten jäätiin hetkeksi seurustelemaan robotin kanssa. Saattaa kuulemma näitä ilmestyä kuvaan lähitulevaisuudessa enemmänkin. Tämä kyllä näytti siltä, että se ei vielä osannut muuta kuin mainostaa Telian 5G:tä.

Seuramatkoilla taidetaan yleisesti marssia tälleen samaan tahtiin? Me emme tiedä, kun emme niille yleensä osallistu. Jos yhdenmukaisella vaatetuksella pääsisi muuallakin jonojen ohi ja yleisöltä suljettuja kulkuväyliä pitkin, sitä voisi kyllä harkita. Vai viitsisikö sittenkään?

Hetken odottelun jälkeen siirrytiin lumiseen ja aurinkoiseen maisemaan lentokenttäbussiin.

Rovaniemen lento ei toteutunut (onneksi?), teimme vain sightseeing-kierroksen lentokentällä. Kentälle ollaan tekemässä uusia paikkoja lisääntyvää konemäärää varten ja samalla muutamia isompia paikkoja uudemmille laajarunkoisille koneille.

Lumenpuhdistuskalustoa oli liikkeellä paljon. Oppaamme kertoi, että jo parin sentin lumikerros aiheuttaa täällä ison operaation. Lumi on puhdistettava ja kuljetettava pois.

Hetken päästä oltiin taas kentällä ja seuramatka jatkui.

Nyt mentiin turvatarkastukseen uudelleen. Meillä ei ollut matkatavaroita mukana, mutta ei hätää, saimme laukut mukaamme. Sain vielä valita ja otin kivan punaisen pienen laukun. Isommatkin olisivat tällä kertaa mahtuneet hyvin. Ne liukuhihnalla pyörivät tavaralaatikot olivat isompia kuin ennen. Niihin mahtui samaan laatikkoon sekä takki että laukku. Jotkut saivat riisua vielä kenkänsäkin, mutta me saimme onneksi kulkea kengät jalassa. Emmekä joutuneet ruumiintarkastukseenkaan. Sekin oli vähän erilainen kuin joskus ennen, piti vain seistä jalat harallaan ja levittää vähän käsiä, niin kone skannasi nopeasti.

Jonkun laukkuun lentokenttähenkilökunta oli piilottanut vauvanruokia ja nekin analysoitiin tarkasti.

Sitten  saavuttiin uudelle aukiolle. Tässä kuva Helsinki-Vantaan pirteästä tulevaisuudesta ja harmaapartaisesta historiasta.

Päästiin vielä kuvaan ennen kuin meille jaettiin uusia tehtäviä. Kuva luvattiin meille muistoksi.

Yksi tehtävistä oli mennä vessaan. Kirjoitin palautteeseenkin sen, että arvostin laskutasoa pöntön takana. Oli kerrankin tila, johon voi laskea kameralaukun ja vielä kädessä olleet paperit. Ripustuskoukku ovessa oli kiva, ei tarvinnut miettiä, mihin takin myttäisi.

Yksi kiva juttu oli se, että ei ollut mitään puhaltavia kuivaimia. Niissä ei saa käsiään oikeasti kuivaksi, ne pitävät kovaa ääntä ja puhaltavat bakteerit hengitysilmaan. Näin on tutkimuksissa todettu. Täällä oli vaihdettavat kangaspyyhkeet. On tämä varmaan myös ekologisempaa kuin paperin tuhlaus?

Sitten piti kokeilla viihdykkeet. Juha istahti näköalaistuimelle keskelle oleskelutilaa ja totesi, että istuimet vähän keikkuivat. Kestävätköhän kauan? Ylhäällä kiersi nauha, jossa oli vaihtelevia panoraamakuvia luonnosta. Tässä talvikuva, joissain oli järviä, joissain ruskan värejä.

Yhdellä seinällä sai leikkiä itse. Juha innostui tekemään tällaisia valkoisia jääkidemuodostelmia yhdessä toisten nuorten miesten kanssa. Yhdessä vaiheessa seinällä oli revontulia. Olisi voinut olla enemmänkin, ne ovat niin suosittuja.

Arvaan, että tuosta seinästä ja tästä aukiosta tulee vielä koko kentän kuvatuin paikka.

Sitten piti kiertää aukion myymälät. Siellä oli taattua muumikamaa parissakin myymälässä. Muumien omasta myymälästä voi ostaa muumikirjojakin monella kielellä, ei sentään yhtä monella kuin mitä niitä maailmalla on käännetty. Tulisi liian kalliiksi, koska kirjat on painettu niissä maissa eikä Suomessa.

Joulupukki löytyi Kankurin tuvasta.

Weisten joulukoristeet olivat niin tyylikkäitä, että olisin melkein voinut itsekin jotain ostaa, mutta saamamme boarding passit eivät oikeuttaneet ostoksiin tax-free alueella. Eikä tämä aukio oikeastaan ollut vielä tänään aukikaan.

Marimekon myymälältä olen tottunut odottamaan vähän enemmän värejä, mutta kun kysyin sitä, sain vastauksen, että nämä ovat tämän kevään trendivärit. En taida itse olla enää niin ajan hermolla.

Iittalan myymälän tyylikkäästä ilmavuudesta tykkäsin. Niin suomalaista.

Viimeinen tehtävä oli mennä lounaalle japanilaiseen Ajisen Ramen -ravintolaan, joka on yksi Helsinki-Vantaalle avatusta tai avattavasta uudesta ravintolasta. Toinen on (yllätys, yllätys!) muumikahvila ja se kolmas Jamie’s Deli. Tämä japanilaisravintola palvelee uudessa länsisiiven terminaalissa Non Shengen -alueelle matkustavia. Ihan hyvä niin, en itse ihastunut syömääni kimchiin ja tarjoilu oli ainakin tänään kovin hidasta. Juhalle ramen-keitto maistui paremmin.

Ravintolasta oli hyvä näköala kentälle. Nousevien ja laskevien koneiden lisäksi tänään saimme seurata lumenpoistokoneiden letkoja kiitoradoilla.

Palautteitten syöttämisen jälkeen olikin jäljellä enää reipas kävely takaisin terminaali kakkoseen. Matkalla ehdittiin kysellä vähän ajankohtaisesta ilmastokeskuselusta Finavian työntekijältä. Ei se kuulemma lentomatkustajien määriin sanottavasti ole vaikuttanut, eikä ehkä vaikutakaan, kun Suomen sijainti on mitä on ja Helsinki on hyvä solmukohta juuri Aasian matkoille. Mutta lentokentän omassa toiminnassa pyritään hiilidioksidipäästöjen suhteen nollaan jo vuonna 2020. Tämä ei siis koske lentämistä, vaan lentokenttätoimintoja. Finavian omasta toimenpideohjelmasta voi lukea täältä. Tuntui hyvältä kuulla, että Finavia pyrkii olemaan edelläkävijä lentokenttäpalveluissa tälläkin tavalla.

Meille esitettiin tällainen kysymys. En tiedä, mitä oikeasti vastaisin. Kokemuksemme tältä päivältä oli hyvinkin myönteinen, jos ei juuri tämänhetkistä rakennustyömaa-lookia ja sen aikaansaamia parkkiongelmia ota huomioon. Kenttä on väljä, selkeä ja viihtyisä. Kokemukseni perusteella suosittelisin totta kai, mutta olisiko minulla oikeastaan vaihtoehtojakaan? Ennemmin Helsinki kuin Tampere, sanoin kerran yhdelle vieraallemme, ja onhan tämä kenttä meille se ykkönen joka tapauksessa.

Kiitos!

Hauskan koematkustajapäivän jälkeen palasimme kotiin  ja jatkoimme talvipäivää ottamalla taidekuvia kotimme jääpuikoista.

Tämä olikin isompi juttu kuin vielä aamulla luulimme. Näkyi olevan jopa uutisissa. Ihan kiva. Meillähän on aikaa välillä matkustaa vaikka vähän leikisti. Ei kiirettä mihinkään.

Joko seuraat meidän Ailajajuha-sivuamme Facebookissa? Olemme kirjoitelleet paljon automatkastamme Espanjaan ja takaisin ja retkistämme Espanjassa mutta myös muista matkoistamme. Vuosi 2020 on mennyt lähialueilla retkeillessä, mikä on ollut hyvin antoisaa.