Malagan vuorten luonnonpuisto Malagan pohjoispuolella on täydellinen retkikohde. Ihan ensimmäisellä kerralla meistä tuntui, että reittien etsiminen oli hankalaa, emmekä löytäneet mitään helposti, koska esimerkiksi Malagan turisti-infosta ei löytynyt minkäänlaista karttaa. Kyllä vuorille ehdottomasti kannattaa suunnata, ja nyt, kun olemme useita kertoja nauttineet siellä kulkemisesta, hahmotan itsekin muutaman selkeän paikan, josta pääsee liikkeelle. Toivon, että tästä kirjoituksesta on apua jollekulle muulle luonnonystävälle.
Jo matka Malagan kansallispuiston alueelle on aivan huikea. A 7000 -tieltä vilahtelee puiden välistä sellaisia näkymiä, että hyvien pysähtymispaikkojen puute alkaa harmittaa. Ainakin kuskin täytyy malttaa pitää katse tienäkymässä, koska reitti on myös pyöräilijöiden suosiossa, eivätkä autotkaan aina ihan tarkasti ole omalla puolellaan. Virallinen näköalapaikka löytyy tien alkupäästä Malagasta päin ajaessa. Näkymät Malagan yli merelle ja toiseen suuntaan vuorille huikaisevat jo tässä. Turistisempana aikana Miradorilla olisi varmaan ravintolapalvelujakin, mutta me emme ole talviaikaan nähneet kuin pyöriään rassaavia retkeilijöitä.
Torrijos
Ensimmäisellä kerralla päättelimme, että jos jonkun paikan nimi on Ecomuseo Lagar de Torrijos, sinne pitää olla tie, ja siellä pitää olla parkkipaikka. Toivoimme, että siellä olisi myös jotain tietoa alueesta, vaikka kartta.
Tien ja parkkipaikan suhteen olimme oikeassa. A 7000 -tieltä oli sinne viitoitus ja Ecomuseon parkkipaikalta oli opastus ylämäkeen viereiselle näköalatasanteelle.
Siihenpä palvelu loppuikin sillä kertaa. Paikka on talvikuukausina auki vain loppuviikosta, eikä missään ollut mitään tietoa mistään, paitsi talon seinällä niistä aukioloajoista. Kiipesimme näköalatasanteelle, katoimme eväskahvit kivelle ja nautimme rauhasta ja lämmöstä.
Olimme jo lähdössä pois, kun päätimme antaa paikalle vielä mahdollisuuden. Näimme viitan virkistysalueelle ja pienen sillan ja kävelimme sen yli.
Olimme kartasta katsoneet, että joen uoman toisella puolella pitäisi olla polku. Ja siitäpä jatkuikin polku jonnekin. Emme kääntyneet vasemmalle joen uomaa kohti ja tässä teimme virheen, joka johti meidät pois merkiltyltä vaelluspolulta. (Vaikka emme sitä tässä vaiheessa tienneet.)
Kohta olimmekin menossa rinnettä ylöspäin mukavan tasaista nousevaa polkua mäntyjen keskellä.
Käännyimme takaisin kiivettyämme tarpeeksi, eli joitain kilometrejä, ja tultuamme paikkaan, josta emme oikein tienneet, minne olisi pitänyt jatkaa. Mutta mitä siitä, että emme ihan tienneet, missä olimme. Maisemat olivat joka tapauksessa taas aivan huikeat, ja polku helposti käveltävää. Sininen taivas ja vuoret ovat melkein lyömätön yhdistelmä.
Olimme parkkipaikalta lähtiessämme ilmeisesti ohittaneet jonkun opastaulun, emmekä olleetkaan kävelleet sitä merkittyä reittiä, joka olisi lähempänä jotain pientä jokea. Takaisin tullessamme huomasimme savusta, että paikassa sittenkin oli virkistysaluekin. Pari grillaajaa oli lähtenyt metsään meidän lisäksemme ja grillipaikkojen lähellä olisi ollut vessat ja pöytiäkin.
Torrijos oli siis ihan mukavaa patikointimaastoa jo ensinäkemältä. Se Ecomuseon vieressä olevalta virkistysalueelta alkava merkitty reitti olisi mennyt Miradorille nimeltään Martínez Falero. Se reitti, jolle me lähdimme, lähti parkkipaikalta ja kaarsi enemmän oikealle eli itään. Mutta kuten sanottu, kiva retkipäivä, vaikka emme retkeilleetkään sitä reittiä, mitä ”piti”.
Toisen retken Lagar de Torrijosiin teimmekin sitten eri suunnasta. Käännyimme Fuente de Reinan mutkasta Malagan suunnasta tullessa jyrkästi vasemmalle ylös ja seurasimme viitoitusta Aula de Naturaleza ja Contadoras.
Contadorasin parkkipaikalta nimittäin löytyi tällainen viitta.
Nyt huomasimme, että voimme ratkaista epätietoisuuden, joka meille jäi, kun lähdimme ensimmäisellä kerralla Torrijoksen ekomuseolta rinnereitille, joka ei johtanutkaan Martínez Faleron näköalapaikalle.
Jos siis seuraisimme tätä tietä, tulisimme ensin tuolle Martínez Faleron näköalapaikalle ja sieltä voisimme jatkaa Torrijoksen ekomuseoon ja näin näkisimme, millaista polkua sinne vaelletaan.
Lähdimme matkaan ja vähän kauhistelimme. Kuljimme nimittäin pientä sorapäällysteistä autotietä koko ajan alamäkeen. Eihän alamäkeen käveleminen mikään varsinainen ongelma ole, mutta jos kävelee aluksi 2,5 km alamäkeen ja suunnittelee tulevansa samaa reittiä takaisin, aikuisen elämänkokemuksella tietää, että ne matkan viimeiset 2,5 km ovat sitten silkkaa ylämäkeä.
Suunnilleen alamäen puolivälissä oli sitten Martínez Faleron näköalapaikka. Ei se meistä oikein ollut erikseen kiipeämisen arvoinen. Näkymät olivat ylöspäin vuorenrinteelle ja muutenkin vaatimattomat, kun vertaa muiden näköalapaikkojen avariin näkymiin, mutta tarjosipa kuitenkin mukavan taukopaikan penkkeineen.
Jatkoimme autotietä (näkemättä tietenkään yhtään autoa) ja lopulta tulimme Torrijoksen virkistys- ja leirintäalueelle. Vessapalvelutkin löytyvät.
Torrijoksen levähdyspaikka oli nimetty myös leirintäalueeksi ja siellä oli grillipaikkoja ja pöytiä, joiden ääressä espanjalaisperheet ja muut seurueet söivät eväitään ja oikeasti myös laittoivat ruokaa isoissa pannuissaan. Näkyi muutamia telttojakin.
Söimme eväämme ja lähdimme paluumatkalle samaa autotietä pitkin. Ja lopuksi kiipesimme takaisin Contadoresin parkkipaikalle sen kahden ja puolen kilometrin mäen, jonka aluksi olimme tulleet alas. Ei se niin paha ollut sittenkään.
Kolmannella kerralla katsoimme etukäteen Ekomuseo Lagar de Torrijoksen aukioloajat ja ajoitimme matkamme niiden mukaan. Jo parkkipaikalla totesimme, että sen täytyy olla auki. Juha huokasi (ihastuneena?), kun näki kolme koululaisbussia paikalla, jossa viimeksi käydessämme oli tuskin ketään. Iloinen huudahtelu kuului kauas.
Hetken päästä olimme museossa itsekin lasten juoksennellessa kotoisesti jaloissa. Kyllä eläkkeellä oleva opettaja aina tämän verran osaa nauttia.
Museossa oli esineistöä ja tietoa alueen maataloudesta ja viinintekoprosesseista.
Ja jippii! Vihdoinkin saimme ekomuseon kioskista Malagan vuorten kansallispuiston kartan. Lisäksi opas neuvoi meille pari mukavaa kävelyreittiä. Ainakin toiseen vielä joskus palaamme. Enemmänkin olisi voinut jutella, mutta kun ei tuo oma espanjan sanasto vielä taivu kovin monipuoliseen rupatteluun. Harmi, oli mukava ja palvelualtis mies.
Lähdimme etsimään vuoren rinnettä kulkevaa kävelyreittiä jälleen Contadoresin suuntaan. Palasimme vähän matkaa parkkipaikalta tulosuuntaamme, mistä kävelyreitti nousi rinteelle. Hetken päästä huomasimme olevamme rinteellä ekomuseon näköalapaikan yläpuolella, joten sitäkin kautta olisi päässyt tälle rinnepolulle. Palatessamme tiesimme siis oikotien.
Vuoren rinnettä mukaileva polku oli hyvin miellyttävä ja helppo kuljettava. Tasainen hiekkapolku, ei kovin isoja korkeusvaihteluita.
Rinteellä kasvoi kiinnostava hedelmäpuu. Mansikkapuu ei ole sukua mansikoille, vaan kuuluu kanervakasveihin. Sen ominaispiirre on, että puussa on samaan aikaan sekä kukkia että kypsiä suunnilleen kirsikan kokoisia hedelmiä. Maistoimme hedelmää varovasti, ja vaikka se maistui mukavan makealta, emme uskaltaneet herkutella enempää, kun emme muistaneet, kuinka syötävä se on. Jälkeen päin tarkistin, että siitä tuskin olisi vatsavaivoja saanut, mutta kun ei koskaan tiedä.
Rinteeltä oli koko matkan jälleen mukavat näkymät vastapäiselle rinteelle ja vähän sen ylikin.
Kävelimme Contadorasin parkkipaikalta takaisin samaa reittiä ja saavuimme takaisin lasten äänistä hiljenneen ekomuseon nurkille, jossa automme yksinään odotti.
Olimme näin löytäneet kolme kivaa reittiä, jotka lähtivät vuorille Ekomuseo Lagar de Torrijosin parkkipaikalta.
Aula de Naturaleza Contadoras
Contadorasin löysimme samalla logiikalla. Seurasimme viitoitusta, jossa oli Aula de Naturaleza, Contadoras ja löysimme parkkipaikan, josta oli viittoja eri reiteille. Aula de Naturaleza on ilmeisesti myös jonkinlainen koulutuskeskus. Yksi viitoista näytti Mirador de Pocopanille. Sinne on kartan mukaan myös autotie, jonka jälkeen parin kilometrin ajon jälkeen olisi enää 300 metrin mäki kiivettävänä näköalapaikalle. Mutta tätä en kerro Juhalle!
Tästä siis löytyvät viitat. Tosin yksi viitta jotenkin epäilyttävästi osoitti tuonne ylös suoraan eteenpäin ja kävimme jopa tarkistamassa, miksi. Oikeasti vaeltamaan lähdimme tuota vasenta reunaa kiipeämättä minnekään.
Parkkipaikalta oli siis houkutteleva viitta Mirador de Pocopanille vasemmalle. Juhaa houkutteli erityisesti matka, reilut 2 km. Ainahan tuon verran voi suorittaa.
Katoimme taas eväskahvit ensin yhdelle kivelle mäen päälle ja lähdimme sitten vaeltamaan. Polku meni ensin reilusti alaspäin ja sitten alkoi kiivetä rinnettä.
Voi miten maisemat palkitsivatkaan! Ja marraskuinen sää oli ihan teepaitasää. Kun tulimme sopivan korkealle, pysähdyin näkymän eteen ja totesin, että tästä en lähde pitkään aikaan yhtään mihinkään. Juha oli samaa mieltä ja kaivoi repustaan kahvit ja leivät ja etsimme jonkun kannonnokan jostain.
Oma mieli paloi kuitenkin tekemään loppuun sen, minkä olin aloittanutkin, eli kiipeämään Mirador de Pocopanille, joka jo näkyi kaukaa. Kameraa zoomaten tarkistin, että kyllä siellä jokin mökki on.
Mies ja miehen polvi olivat kuitenkin eri mieltä, ja niinpä päädyimme kompromissiin. Juha jäi metsään kannolle istumaan paikkaan, josta näki mäelle, ja minä jatkoin yksin. Ihan okei, jos polvet ovat kipeät. Tuo loppumatka oli se hankalin osuus reitistä joka tapauksessa. Oli enemmän nousuja ja laskuja ja kivisiä kohtia ja ihan viimeinen 300 metriä oli niin jyrkkää nousua, että tein oikeasti töitä sauvojen kanssa päästäkseni ylös ja taas ihailemaan maisemaa, joka jatkui kauas mereltä vuorille.
Ylhäällä oli perheitä piknikillä pikkulapsineen. Eipä tuo mikään ihme, espanjalaislapset näköjään kiipeävät ja juoksevat ihan mihin vain. Alas tuleminen oli paras meikäläisen tasapainokyvyillä tehdä siksakkia, oli se lasku niin jyrkkä. Ne pikkulapset kyllä juoksivat ohitseni mäkeä ylös ja alas.
Yksikseni palasin samaa polkua, jota olin mennytkin. Juha löytyi tunnin seikkailuni jälkeen samalta kannolta ja sitten kävelimme takaisin matkan Contadorasin parkkipaikalle. Espanjalaiset saavat tällä kertaa huutia matka-arvioistaan. Jos miradorille on viitan mukaan matkaa 2 km, suomalainen nainen kerää siellä edestakaisin käydessään askelmittariinsa 12 km. Joku on väärässä. Enkä usko, että se olen minä. Se viitta taisi tarkoittaa sitä autotietä, mutta ei sitä missään selvästi ilmaistu. Tämäkin kohde menee jatkoon. Alla oleva kartta on yksi Wikilocin tarjoamista reiteistä Contadorasin parkkialueelta Mirador de Pocopanille. Reitti on suunnilleen se, jonka kuljimme.
Parkkipaikalta oli viitoitus myös tulosuuntaamme alle kilometrin patikkamatkalle Mirador Francisco Vázques Sellille. Kävimme siellä kuitenkin vasta myöhemmin, ajaessamme kolmanteen löytämäämme paikkaan eli El Cerradoon.
El Cerrado
Kolmas yrityksemme Malagan vuorten valloittamiseen noudatti samaa logiikkaa. Jos jossain metsän keskellä on viittojen mukaan kolmen tähden Hotelli Humaina ja sen vieressä Area Recreational El Cerrado, siellä on varmasti jotain muutakin.
Ja olihan siellä. Jo matkalla hotelli Humainan suuntaan poikkesimme näköalapaikalle katsomaan Malagan yli merelle.
Hotellin vierestä löytyi parkkipaikka ja virkistysalue, jonka nimi on El Cerrado. Sekin näkyi kartoissa. Olimme jonkun reippailijan vihjeistä lukeneet, että siitä pitäisi ajaa soratietä vielä 1,7 km eteenpäin ja sitten löytyisi parkkipaikka ja patikkareitin alku. Näin tehtiin. Ei löytynyt. Sen sijaan vastaamme käveli noin 400 lammasta.
Lampaat jatkoivat onneksi eri tielle kuin se, mitä me olimme tulleet.
Me luovuimme ajatuksesta lenkkeillä juuri näissä maisemissa ja palasimme Hotelli Humainan parkkipaikalle ja seurasimme Area Recreational Cerrado 150 m viittaa. Täälläkin oli ihan oikeat vesivessat, valmiit pöydät ja grillipaikat. Makkaroita, puita tai tulta meillä ei ollut, mutta hyvät kahvit ja leivät löytyivät omasta repusta.
Palasimme parkkipaikalle ja lähdimme hyvin viitoitettua reittiä ylös vuoren rinnettä kohti Mirador de Cochinoa.
Polku oli aluksi selkeää ja kivaa käveltävää, mutta vähän ylempänä tuli vähän kivisempiäkin nousuja. Koko nousu menee kyllä vielä kategoriaan helppo.
Siitä huolimatta Juhan ihmettelevä valitus oli ihan turhaa, kun tulimme lopuksi paikkaan, jonne olisi päässyt autollakin. Minun olisi kuulemma pitänyt kertoa se etukäteen. Mutta kävelemäänhän me Espanjaan tulimme! Olimme Mirador de Cochinolla. Aikamoinen tovi meni taas maisemia ihmetellessä, ja kiipesin taas vielä siitäkin ylemmäs niitä ihmettelemään ja kuvaamaan. Juhan piti jäädä alas ottamaan kuva kiipeilevästä naisesta.
Tuolla alhaalla edessä siis on tämä Mirador. Minä kiipesin vain vielä ylimääräistä näkemälleni mäelle.
Pakkohan se oli kiivetä aina vain eteenpäin, kun maisema parani joka askeleella.
Alla olevasta kuvasta näkyy hyvin, miten lähellä Malagaa olemme.
Yhtäkkiä huomasimme olevamme ikään kuin sateessa. Ei oikeastaan satanut, mutta silmälaseihin tuli pisaroita ja takin pinta kastui. Olimme ohi kulkevassa pilvessä. Jännä tunne. Aurinko paistoi, mutta olimme kevyen sumun keskellä.
Hotelli Humaina ja meidän auto siinä parkkipaikalla näkyivät jossain alhaalla.
Lähdimme seuraamaan El Cerrado -viittoja näköalapaikalta pois vievän autotien vieressä vähän korkeammalla olevalla polulla. Ja taas piti vähän väliä kääntyä taaksepäin katsomaan maisemaa Malagan yli merelle.
Jos nyt lähtisin tuolle reitille uudelleen, kävelisin alas samaa tietä, jota tulinkin, tai kävelisin autotieksi viitoitettua pikkutietä takaisin Hotelli Humainalle. Merkityllä reitillä paluumatkan loppupuoli oli jyrkkä ja kivinen.
Reitti oli vaikeudeltaan arvioitu keskinkertaiseksi. Se varmaan tuli siitä, että alku oli helppo ja loppu vaikea, joten keskimäärin oltiin kohdalla moderate tai media. Sauvojen kanssa ja varovaisesti tultiin, eipä ollut kiirettä mihinkään.
Tämäkin retkikohde menee jatkoon.
Olimme näin löytäneet kolme paikkaa, jonne pystyi autolla ajamaan tieltä A 7000. Lagar de Torrijos, Las Contadoras ja El Cerrado (Hotel Humainan viitat).
Eli El Cerradoon ja Los Contadorasiin pääsee kääntymällä Fuente de la Reinan kohdalta metsään. Torrijoksen ekomuseoon on oma viitta muutamaa kilometriä myöhemmin Malagasta päin tullessa. El Cerradosta voi vaeltaa Mirador de Cochinolle, Contadoresista Pocopanille ja Martínez Felerolle tai Torrijokseen asti.
Mitkä reitit menevät jatkoon? Suosikkimme on Los Contadoras – Pocopan. Kivoja rinteitä, avaria maisemia ja kiva päätepiste reitille. Toinen kiva reitti oli El Cerradosta Mirador de Cochinolle, mutta sen tulisimme takaisin samaa tietä, kuin menimmekin, paluureitti oli meille liian jyrkkä ja kivinen. Kolmas jatkoon menijä oli itse löytämämme reitti Torrijoksesta rinteelle ja sille lähdemme ensi kerralla niin, että etsimme sille jatkoa. Torrijoksesta lähtevä reitti, joka oli merkitty karttoihin ja vei Martínez Felerolle eli Contadoras – Martínez Felero – Torrijos edestakaisin oli pientä autotietä, vähän mitäänsanomaton ja tylsä. Se kulki laaksossa, ja kaipailimme muiden reittien näkymiä vuorten yli. Mutta käypä 10 km kävely toki, jos haluaa välttää kivikoita ja haluaa, että paikkaan hädän tullessa pääsee ajamaan autollakin. Rinteitä pitkin Torrijoksesta Contadorasiin vievä mansikkapuureitti oli myös todella mukava.
Malagan vuoret menevät vahvasti jatkoon.
Tripadvisorista poimin arvioinnin, joka täydellisesti vastaa myös omia fiiliksiämme Malagan vuorten luonnonpuiston retkeilystä:
Para los que aún no se han animado a conocer los Montes de Málaga…. Diré que hay infinidad de senderos para conocer una zona apartada del típico sol y playa con muchísimo encanto…. Ya sea desde el EcoLagar Torrijos, Hotel Humaina, Aula Contadoras etc…. Con o sin niños, con zona para comer o en medio del parque natural, con vistas incluso al mar maravillosas, etc….. Una maravilla!!! Recomendable 100% para los que disfrutéis al aire libre de un parque natural.
Nuo edellä kuvatut kolme paikkaa ovat saavutettavissa autolla tien A 7000 kautta. Näiden lisäksi etsimme yhden paikan, jonne voisi päästä autotonkin. Lähellä Malagan kasvitieteellistä puutarhaa on San Telmon alue, jolle pääsee keskustasta bussilla. Samalla voi käydä katsomassa San Telmon akveduktin.
Kylän läpi käveltyään pääsee vuorille joko pienempiä polkuja tai varsin leveää tietä, jolla joutui jonkin verran varomaan alas päin laskettelevia polkupyöräilijöitä. Yllä oleva kartta seurailee ylhäällä tuota tietä ja alapuoli on pienempää reittiä. Itse kävelimme tietä edestakaisin, ja piirsin nuolen osoittamaan kohtaa, josta käännyimme takaisin, eli alapuolen reitistä meillä ei vielä omaa kokemusta ole.
Tie on leveä, mutta sinne ei voi itse ajaa autolla. Kylän jälkeen on kiinni oleva portti ennen tietä. Vain kävely ja pyöräily mahdollisia.
Oletko sinä käynyt Malagan vuorilla? Oletko yhtä ihastunut kuin me?
Joko seuraat meidän Ailajajuha-sivuamme Facebookissa? Olemme kirjoitelleet paljon automatkastamme Espanjaan ja takaisin ja retkistämme Espanjassa mutta myös muista matkoistamme. Vuosi 2020 on mennyt lähialueilla retkeillessä, mikä on ollut hyvin antoisaa.