Monthly Archives

tammikuu 2019

Torremolinos – älä jätä väliiin!

Torremolinos on mukava paikka Fuengirolan ja Malagan puolivälissä. Juna ohittaa sen tunnelissa. Ethän sinä sentään? Toistaiseksi Torremolinosin juna-asemalla pitää kulkea portaita alas, vain ylöspäin voi seisoa liukuportailla, mutta aseman muuttamisesta esteettömäksi on juuri tehty suunnitelmat ja päätös.

Jos jäät pois Torremolinosin keskustassa, olet saman tien Plaza de Nogaleralla. Siinä voi heti istahtaa ensimmäiselle lasilliselle tai kahvikupposelle ja nauttia vähän auringosta terassilla.  Aukion esiintymislavalla tapahtuu aina, kun jotain tapahtuu, eli jokainen fiesta vietetään siellä. Aukion toiselta reunalta löytää myös lähimmän taksin. Kerran olemme matkalaukkujen kanssa tarvinneet sitäkin. Ei muuten, mutta rannan suuntaan on tältä korkeudelta joka korttelissa jotkut portaat.

Plaza de  Nogaleran ylittämällä olet saman tien Calle Miguelilla, jonka pikkuputiikit houkuttelevat pysähtelemään ja pistäytymään sisälle. Alaspäin kävelemällä olet pian kadun päässä aukiolla, jonka takana on Torre de Molina, eli torni, jonka mukaan kylä on nimensä aikanaan saanut. Aivan tornin vierestä lähtevät kiemurtelevat juuri uusitut portaat kohti Bajondillon rantaa. Jatkamalla taas Plaza de Nogaleralta suoraan Calle Miguelin yli, tulet Plaza Europalle, jossa Euroopan liput liehuvat liikenteenjakajassa,  ja ylöspäin kääntymällä tulet juuri uusitulle kävelykadulle.

Pääsiäisen aikaan täälläkin kulkueet kulkevat. Toki huomattavasti vaatimattomammin kuin esimerkiksi Malagassa.

Tämä kuva on vanha iltakuva kävelykadusta eli Placa Costa del Solista.

Tämä kuva on ystäväni Tarjan ottama tammikuussa 2019, kun jouluvalot ja -tori oli jo siirretty pois. Kukat kukkivat ja keskellä katua on jännä aaltoileva katosrakennelma.

Remontoitu kävelykatu avattiin 7.12.2018,  jolloin Torremolinosin jouluvalot syttyivät siellä.

Tämä kuva on lainattu Torremolinosin kaupungin nettisivuilta. Kuvaaja oli  bongannut keskelle kuvaa suomalaisen harmaapartaisen joulupukin. Ensi kerralla houkuttelen Juhan laittamaan päähän punaisen tupsulakkipipon niin pääsee vielä varmemmin kuviin.

Shoppailu- ja kävelykatu Calle Miguel on varmaan se, jolle jokainen osuu. Se on ihan keskeisin paikka Torremolinosissa.Minun on aina vaikea  ohittaa Calle Miguelilla pöytäliinoja pilkkahintaan myyvää putiikkia, mutta useimmiten onnistun. Minulla on jo kaksikin pöytäliinaa täältä ja omia Marimekkoja riittämiin. Ja kun on joskus tutustunut KonMariin, tajuaa, että todellakaan mitään ei tarvitse. Ellei se sitten tuo elämään pirskahtelevaa iloa.

En ole shoppailija luonteeltani ollenkaan, mutta pari seimiasetelmaa olen joutunut tuomaan kotiin. Ja kyllä sieltä kaikille jotain löytyy. Mistä kukin sitten tykkää. Ja jos ei tykkää tavarasta, voi ostaa vaikka leivoksen.

Tämä oli kyllä uskomattomin figuuri, jonka bongasin figuureja myyvästä liikkeestä. Kaikkea muutakin toki oli, mutta tätä en tahtonut edes uskoa todeksi. Eikä olisi tullut mieleenkään hankkia itselle.

Calle Miguelin alapäässä Plaza Miguelin vieressä on kaunis katolinen kirkko, jossa noin kerran kuussa myös Aurinkorannikon suomalainen seurakunta järjestää jumalanpalveluksen. Viimeksi olimme siellä itse laulamassa kauneimpia joululauluja, jolloin kirkko suomalaiseen tapaan oli tupaten täynnä.

Aukiolta suoraan alas  lähtevät Bajondillon rantaa kohti viime vuonna uusitut mutkittelevat leveät portaat, joiden varrella on hyvä matkamuistotarjonta. Ruukkuja, laukkuja, haukkuvia kiinalaiskoiria,  koruja, keramiikkaa ja koreja löytyy.

Miguelin kirkon ohi oikealle kääntymällä pääsee Torremolinosin kauniille espanjalaiselle hautausmaalle. Sen vierestä on jyrkät portaat alas rantaan. Jos kaipaat elämääsi porrastreeniä, tämä voisi olla se paikka. Portailta on rantaan kivat näkymät ja täältä voi laskeutua rantaan ihan ilman matkamuistokioskeja. Hissikin tälle reitille löytyy, mutta se ei ole ilmainen.

Portaiden vieressä kasvavat kylän kauneimmat ihmeköynnökset.

Jos ei vielä tee mieli suoraan rantaan, jatkamalla muutaman korttelin verran kirkolta eteenpäin tulee eteen näköalapaikka, josta on mukava rauhassa katsella merelle ja vasta sitten laskeutua alas isoja valkoisia portaita suoraan Carihuelan rannalle.

Ranta ei suinkaan ole Torremolinosin ainoa nähtävä paikka. Listasin tähän vähän kävelykatujen ulkopuolelta joitain paikkoja, joista itse tykkään.

Entä jos et aloittaisi ollenkaan Torremolinosin keskustasta? Jää pois Montemar Altossa, kävele sillan yli radan toiselle puolelle Batería Parkiin.

Puistossa on karuselli, joka pyörii viikonloppuisin.

 

Karusellin vieressä on lapsille muuta leikkitilaa ja hauska tuttipuu, jonne voi henkilökunnan luvalla ripustaa oman hylätyn tuttinsa.

Puistossa on kiva kävellä, katsella puita ja lintuja, erityisesti vihreiden papukaijojen parvia, tai isoa lampea, jonka rannalta voi vuokrata myös veneen.

Yksi oma suosikkini on torni, josta on näkymä Torremolinosin yli merelle. Itse tykkään katsella tornista auringonlaskua.

Tornissa ja puistossa voi joskus nähdä myös perheen juhlahetkien kuvaajia, eli hääparin tai konfirmaatioon valmistautuvia lapsia. Niin söpöä seurattavaa. Tämä tyttö pyöri ympäri puistoa vanhempineen. Noin 11-vuotias tyttö valmistautui konfirmaatiojuhlaansa ja oli pukeutunut viimeisen päälle valkoiseen prinsessamekkoon, niin kuin espanjalainen tapa on.

Batería-puistosta voit jatkaa takaisin radan pohjoispuolelle, eli vielä pois päin rannasta. Lähellä on Torremolinosin kaupungintalo ja sen takana Plaza de Toros -feria-alue, jossa pidetään katumarkkinat kerran viikossa.

Kaupungintalo ja sen edessä oleva aukio on usein tapahtumien paikka.  Sieltä lähtee kulkueita ja sieltä kuninkaat heittelevät  karkkeja kansalle loppiaisena. Kaupungintalon tapahtumia voi helposti seurata kaupungin Facebook-sivulta ja samalla ottaa vähän haastetta espanjan kielen ymmärtämisestä. Ayuntamiento de Torremolinos. Juuri tänään luin sieltä uutisen, jossa kalaravintoloille kehitetään laatusertifikaattia. Ajatuksena se, että nostetaan ennemmin laatua kuin kilpaillaan hinnoilla. Torremolinos kehittää turisti-imagoaan tähän suuntaan.

Kaikkein mielenkiintoisimpana kaupungintalon tapahtumista  minulle on jäänyt mieleen puoli aulaa täyttävä seimi joulun aikaan. Se on kaupungin paras ja hienoin.

Kaupungintalolta lähtiessä voit valita, mitä mukavaa haluat nähdä. Kaupungin pohjoisreunaa etenemällä saavut vesipuiston jälkeen kasvitieteelliseen puutarhaan. Ja jos haluat katsella Torremolinosin kaupunkia, voit lähteä Calle Europaa pitkin paikallisten asuma-alueen halki  keskustaan, katsella taloja ja pistäytyä paikallisten keskellä ravintolassa tai kahvilla ennen turistisempaa keskustaa ja rantaa.

Minä en mielelläni jättäisi väliin hienoa  luontokohdetta eli  luonnontieteellistäen puistoa Molina de Incaa. Puiston sisäänkäynnin lähellä on myös Molina -museo, jonka jälkeen onkin mukava kierrellä puistoa, katsella kasveja, puita, lintuja ja kilpikonnia.

 

Kaupungintalolta luonnontieteellisen museon suuntaan kävellessä matkan varrelle jäävät Vesipuisto ja Krokotiilipuisto. Kummassakaan en ole käynyt, mutta hyviä kokemuksia olen kuullut. Krokotiilipuistoon en ehkä edes mene, koska koen epäeettisenä pitää esillä tällaisissa olosuhteissa luonnon eläimiä. Niiden vastakkaisella puolella on rauhallinen pinjametsä Pinar de Manantiales, jossa voi pistäytyä piknikillä, juosta aamulenkkinsä tai istuskella muuten vain.

Grillipaikkojakin löytyy. Tämä kuva on sellaisesta hetkestä, että tulenteko olisi ollut liian vaarallista kuivuuden takia. Poliisi oli käynyt laittamassa teipit grillipaikan ympärille. Tämä on useiltakin kesäkuukausilta tuttu tilanne.

Lähellä Inca de Molinaa puistossa on pieni nätti kappeli, joita Espanjassa näkee milloin missäkin.

Tässä vielä kartalla Montemar Alton juna-asema, Batería-puisto, Kaupungintalo, Plaza de Toros, Vesipuisto ja Molina de Inca -kasvitieteellinen puutarha.

Keskustan liepeiltäkin kannattaa kävellä vähän syrjemmälle.

Pablo Ruiz Picasso kulttuurikeskus

Kulttuurikeskuksen edessä on erinomainen ilmainen parkkipaikka, josta on kävelymatka keskustaan, Casa Navajasille ja myös portaita pitkin rantaan. Paikka ei todellakaan ole koskaan näin tyhjä, päin vastoin, joskus paikkaa saa hakea. Tämä kuva on otettu silloin, kun paikka ei vielä ollut käytössä. Kuvanottotalossa on Aurinkorannikon suomalaisen seurakunnan Torrentupa, joka tällä hetkellä on auki kolmena aamupäivänä viikossa kahvittelijoille ja lounaalle tuleville.

Pablo Ruiz Picasson kulttuurikeskuksessa on näyttelyitä, tapahtumia ja konsertteja ja hyviä espanjan kursseja. Tutustu tarjontaan. Nämä esineeet ovat Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi toteutetusta suomalaisen designin näyttelystä.

Torremolinosin rannat

Torremolinosilla on rantaviivaa 7 km ja se on mukavaa rauhallista ja siistiä käveltävää. Meillä ei ole kokemusta kesäajan turistisesongista, mutta muuten rantapaseolla ei ole minkäänlaista ruuhkaa. Tämänkin kuvan väkimäärä vaikuttaa jo epätavallisen paljolta normaalipäiväksi.

Tämä iltakuva näyttää omiin silmiini paljon normaalimmalta.

Päiväsaikaan Paseolla voi pysähdellä katselemaan näitä tyypillisiä varsin taidokkaita hiekkataideteoksia.

Torremolinosin seitsemän kilometrin mittainen ranta on luonteeltaan vähän erilainen eri paikoissa. Malagan rajan tuntumassa on Playa de Alamos, joka on syrjäisin ja rauhallisin. Ilmeisesti lapsiperheitten suosiossa. Lähellä ovat myös Playamarin hotellit ja kauppojen valikoimat. Ja vielä ennen Bajondillon rantaa on Playa de Playamar, mutta eipä näiden rantojen nimien vaihtumista toiseksi mitenkään huomaa.

Keskeisin ranta on Playa Bajondillo, jolla on rantapalvelujen lisäksi huomattavan paljon rannan matkamuistotarjontaa ja ravintoloita. Tälle rannalle osuu, jos tulee Calle Miguelin päästä isoja myymälöitten reunustamia portaita alas. Tähän asti rannan suuntaisesti kulkee vielä myös autojen katu.

Playa Bajondillo päättyy Punta de Torremolinosiin eli pieneen kallioniemekkeeseen, joka työntyy merelle ja tarjoaa isojen kivien reunustaman näkymän merelle. Tässä mutkassa on mukava istahtaa katsomaan rantaan kiviä vasten tyrskiviä aaltoja tai katselemaan kissoja, jotka kiertelevät kallion ja penkkien välillä ruokkijoiden houkuttelemina.

Meidän suosikkirantamme on Playa Carihuela.

Paseo de Carihuelan kanssa samansuuntaisesti kulkee toinen suosittu kävelykatu, jolla on paljon putiikkeja, kahviloita ja ravintoloita. Sen varrella on myös paljon turistien suosimia huoneistoja ja pieniä hotelleja.

Carihuelan ranta päättyy Benalmadenan satamaan, jonka jälkeen kävelyä voi jatkaa vielä pitkin Benalmadenan rantapaseota.

Täällä päässä rantaa näkee usein surffareita.

Carihuela on vanha kalastajakylä, kuten koko Torremolinos. Kalastajien veneitä näkyy merellä.

Benalmadenan sataman reunalla on myös Burger King. Juhalla on tästä jotain kerrottavaa.

No olen saanut semmoisen käsityksen, että nukkumaan tai someen ei pääse illalla ennen kuin Burger Kingin lenkki on tehty. Se menee niin, että Aila lähtee kämpiltä kävelemään rantaan. Sitten minä ajan rannan lähelle parkkiin ja lähden kohta kävelemään Burger Kingille, joka on Benalmadenan sataman lähellä. Kun sitten lopulta pääsen sinne asti, herkullinen kovan rasvan ja nopeitten hiilihydraattien tuoksu houkuttelee jo kaukaa. Sitten tulee Aila ja sanoo, että käännetään selkä houkutuksille ja lähdetään kävelemään takaisin tulosuuntaan. Jossain vaiheessa sitten ranteen aktiivisuusmittari tärisee, ja se ja Aila antavat luvan palata arkeen. Mennään kotiin ja laitetaan hedelmärahkaa iltapalaksi. 

Ja tietysti vasta kun aktiivisuusranneke ja vaimo ovat tyytyväisiä, voi kääntyä katselemaan täysikuuta ja rannan muita valoilmiöitä.

Etsitkö suomalaisia Torremolinosista?

Jos etsit, varmasti löydät, mutta toisin kuin esimerkiksi Fuengirolassa, et törmää suomalaisiin ihan koko ajan. Yksi hyvä paikka on Kymppipaikka, joka on Suomi-seuran kokoontumistila. Kymppipaikassa olemme viettäneet hauskat pikkujoulut, juhlineet itsenäisyyspäivää ja käyneet Ineksen espanjantunneilla pari kertaa viikossa yhden kevään. Toki muutakin on tarjolla, esimerkiksi karaokea ja tanssia, mutta meidän perheessä toinen ei laula eikä tanssi (se on se toinen, en minä…). Vapaaehtoisten joukko tekee töitä toisten eteen vaivojaan säästelemättä.

Toinen hyvä suomalaisten kokoontumispaikka on Aurinkorannikon seurakunnan Torrentupa Kulttuurikeskus Pablo Ruiz Picasson viereisellä kadulla. Yhtenä syntymäpäivänäni pistäydyin molemmissa ja yhteisöjen ystävällisyyttä kuvaa se, että sain täydelliset yllätyskukat molemmissa. Kymppipaikassa espanjanopettajaltani ja Torrentuvalla ystävältäni Tarjalta. Tarja oli kutonut minulle myös villasukat. Niitä Espanjan talven kylmillä lattioilla tarvitaan enemmän kuin Suomessa. 

 

Myös Torrentuvalla vapaaehtoisten joukko tekee töitä toisten eteen vaivojaan säästelemättä, ja kolmena aamupäivänä viikossa siellä on tarjolla kahvit ja lounaat ja hyvää seuraa. Ja täälläkin juhlitaan juhlapäivinä ja jouluna. Torrentuvalla on myös hyllyssä hyvä valikoima suomalaisia kirjoja kaikkien lainattavaksi ja totta kai uusimmat Costa del Solin suomalaiset lehdet.

Meidän majapaikat

Majapaikkamme on valittu vahvasti budjetin mukaan. Pyrimme rauhallisiin, siisteihin paikkoihin, joissa hintataso on kohtuullinen.

Kerran tarvitsimme huoneen muutamaksi yöksi pääsiäisen aikaan (2016) ja päädyimme Hotel Carmen Teresaan. Kaunis ja siisti paikka, vaikka pienenä puutteena koimme huoneen pienuuden ja kalustuksen niukkuuden. Esimerkiksi ainoa pöytä oli aika pieni jopa kahdelle läppärille.  Ruoanlaittomahdollisuutta ei ollut, mutta aamiainen oli erinomainen kauniissa ravintolassa ja pihalla oli kaunis ja rauhallinen uima-allas. Autolle joutui hakemaan (maksuttoman) parkkipaikan lähikaduilta.

Apartamentos Roca Chica olisi varmaan meidän valintamme useamminkin, jos budjetti sallisi. Valitsimme sen kerran pariksi yöksi (11/2015) ja erityisesti sijainti suoraan Bajondillon rantapaseolla oli hieno. Meidän asuintyyliimme se sopi myös, kokkasimme itse aamiaisemme.

Parasta paikassa oli näköala. Aurinko nousi, aurinko laski ja aina oli kaunista.

Apartamentos Remedios oli pieni studio noin 50 m päässä Carihuelan rannasta (Calle los Perros). Sijainti oli ihanteellinen, vaikka studio oli pieni. Meille kelpasi kyllä (01/2017).

Paikan isäntä oli erittäin ystävällinen parturi, joka kertoi, että hänellä on pari muutakin parempaa asuntoa ja pyysi, että otamme häneen suoraan yhteyttä, jos joskus vielä tarvitsemme majapaikkaa. Sen teimme myöhemmin ja majoituimme silloin seuraavaan kortteliin. Asunto oli kiva, ei aivan liian kalliskaan. Asuimme viisi viikkoa (11/2017).

 Kovasti tykkäsin myös uima-altaasta, jossa en marraskuussa nähnyt ketään muuta kertaakaan.

Asunto ja parveke eivät kuitenkaan olleet uima-altaalle ja aurinkoon päin, ja ilmansuunta olikin se asia, jonka takia emme luultavasti palaa. Parvekkeemme alla oli nimittäin koulun piha. Välituntimetelin ehkä olisi vielä huvittuneena muistellen kestänyt, mutta kun tenavat tulivat pihalle nokkahuilujensa kanssa, Juhan musiikinopettajaidentiteetti ei enää kestänyt. Toisaalta oli hauska seurata lapsia, esimerkiksi koulupukuja ja koululaisten halloweenin viettoa.

Ystävämme oli tyytyväinen huoneeseensa korkeassa Torre de la Roca (11/2015) hotellissa, josta oli tällainen näkymä auringonlaskuun Carihuelan yli.

Meillä itsellämme on käynyt hyvä tuuri. Olemme tutustuneet rouvaan, joka mielellään vuokraa omaa loma-asuntoaan meille silloin, kun ei itse ole siellä (2016 -2019). Ajomatkoillamme olemme monta kertaa pysähtyneet hänen kodissaan ja yöpyneetkin heillä.

Toistaiseksi tarpeemme ovat käyneet melko hyvin yksiin, mutta rouva on piakkoin jäämässä itse eläkkeelle, ja haaveilee viettävänsä enemmän aikaa etelässä silloin.

 

Meille Torremolinos on ollut hyvä valinta monesta syystä. Ensinnäkin meitä on lykästänyt asunnon kanssa. Mukavan asunnon alakerrassa on vielä parkkihalli, jossa auto säästyy espanjalaisilta parkkipaikkakolhuilta. Meitä lähellä on Montemar Alton juna-asema, ja puolessa tunnissa olemme halutessamme Fuengirolassa tai Malagassa. Keskustakaan ei ole kaukana ja tielle 340 tai A7:lle pääsee ihan sujuvasti.  Torremolinos on viihtyisä ja espanjalaisempi kuin Fuengirola, jos nyt nämä kaksi haluaa laittaa vastakkain.

Teksti on kirjoitettu 01/2019

Mitä muuta suosittelisit Torremolinosissa?

Patikointia Malagan vuorilla

Malagan vuorten luonnonpuisto Malagan pohjoispuolella on täydellinen retkikohde. Ihan ensimmäisellä kerralla meistä tuntui, että reittien etsiminen oli hankalaa, emmekä löytäneet mitään helposti, koska esimerkiksi Malagan turisti-infosta ei löytynyt minkäänlaista karttaa. Kyllä vuorille ehdottomasti kannattaa suunnata, ja nyt, kun olemme useita kertoja nauttineet siellä kulkemisesta, hahmotan itsekin muutaman selkeän paikan, josta pääsee liikkeelle. Toivon, että tästä kirjoituksesta on apua jollekulle muulle luonnonystävälle.

Jo matka Malagan kansallispuiston alueelle on aivan huikea. A 7000 -tieltä  vilahtelee puiden välistä sellaisia näkymiä, että hyvien pysähtymispaikkojen puute alkaa harmittaa. Ainakin kuskin täytyy malttaa  pitää katse tienäkymässä, koska reitti on myös pyöräilijöiden suosiossa, eivätkä autotkaan aina ihan tarkasti ole omalla puolellaan. Virallinen näköalapaikka löytyy tien alkupäästä Malagasta päin ajaessa. Näkymät Malagan yli merelle ja toiseen suuntaan vuorille huikaisevat jo tässä. Turistisempana aikana Miradorilla olisi varmaan ravintolapalvelujakin, mutta me emme ole talviaikaan nähneet kuin pyöriään rassaavia retkeilijöitä.

Torrijos

Ensimmäisellä kerralla päättelimme, että jos jonkun paikan nimi on Ecomuseo Lagar de Torrijos, sinne pitää olla tie, ja siellä pitää olla parkkipaikka. Toivoimme, että siellä olisi myös jotain tietoa alueesta, vaikka kartta.

Tien ja parkkipaikan suhteen olimme oikeassa. A 7000 -tieltä oli sinne viitoitus ja Ecomuseon parkkipaikalta oli opastus ylämäkeen viereiselle näköalatasanteelle.

Siihenpä palvelu loppuikin sillä kertaa. Paikka on talvikuukausina auki vain loppuviikosta, eikä missään ollut mitään tietoa mistään, paitsi talon seinällä niistä aukioloajoista. Kiipesimme näköalatasanteelle, katoimme eväskahvit kivelle ja nautimme rauhasta ja lämmöstä.

Olimme jo lähdössä pois, kun päätimme antaa paikalle vielä mahdollisuuden. Näimme viitan virkistysalueelle ja pienen sillan ja kävelimme sen yli.

Olimme kartasta katsoneet, että joen uoman toisella puolella pitäisi olla polku. Ja siitäpä jatkuikin polku jonnekin. Emme kääntyneet vasemmalle joen uomaa kohti ja tässä teimme virheen, joka johti meidät pois merkiltyltä vaelluspolulta. (Vaikka emme sitä tässä vaiheessa tienneet.)

Kohta olimmekin menossa rinnettä ylöspäin mukavan tasaista nousevaa polkua mäntyjen keskellä.

Käännyimme takaisin kiivettyämme tarpeeksi, eli joitain kilometrejä, ja tultuamme paikkaan, josta emme oikein tienneet, minne olisi pitänyt jatkaa. Mutta mitä siitä, että emme ihan tienneet, missä olimme. Maisemat olivat joka tapauksessa taas aivan huikeat, ja polku helposti käveltävää. Sininen taivas ja vuoret ovat melkein lyömätön yhdistelmä.

Olimme parkkipaikalta lähtiessämme ilmeisesti ohittaneet jonkun opastaulun, emmekä olleetkaan kävelleet sitä merkittyä reittiä, joka olisi lähempänä jotain pientä jokea. Takaisin tullessamme huomasimme savusta, että paikassa sittenkin oli virkistysaluekin. Pari grillaajaa oli lähtenyt metsään meidän lisäksemme ja grillipaikkojen lähellä olisi ollut vessat ja pöytiäkin.

Torrijos oli siis ihan mukavaa patikointimaastoa jo ensinäkemältä. Se Ecomuseon  vieressä olevalta virkistysalueelta alkava merkitty reitti olisi mennyt Miradorille nimeltään Martínez Falero. Se reitti, jolle me lähdimme, lähti parkkipaikalta ja kaarsi enemmän oikealle eli itään. Mutta kuten sanottu, kiva retkipäivä, vaikka emme retkeilleetkään sitä reittiä, mitä ”piti”.

Toisen retken Lagar de Torrijosiin teimmekin sitten eri suunnasta. Käännyimme Fuente de Reinan mutkasta Malagan suunnasta tullessa jyrkästi vasemmalle ylös ja seurasimme viitoitusta Aula de Naturaleza ja Contadoras. 

Contadorasin parkkipaikalta nimittäin löytyi tällainen viitta.

Nyt huomasimme, että voimme ratkaista epätietoisuuden, joka meille jäi, kun lähdimme ensimmäisellä kerralla Torrijoksen ekomuseolta rinnereitille, joka ei johtanutkaan Martínez Faleron näköalapaikalle.

Jos siis seuraisimme tätä tietä, tulisimme ensin tuolle Martínez Faleron näköalapaikalle ja sieltä voisimme jatkaa Torrijoksen ekomuseoon ja näin näkisimme, millaista polkua sinne vaelletaan.

Lähdimme matkaan ja vähän kauhistelimme. Kuljimme nimittäin pientä sorapäällysteistä autotietä koko ajan alamäkeen. Eihän alamäkeen käveleminen mikään varsinainen ongelma ole, mutta jos kävelee aluksi 2,5 km alamäkeen ja suunnittelee tulevansa samaa reittiä takaisin, aikuisen elämänkokemuksella tietää, että ne matkan viimeiset 2,5 km ovat sitten silkkaa ylämäkeä.

Suunnilleen alamäen puolivälissä oli sitten Martínez Faleron näköalapaikka. Ei se meistä oikein ollut erikseen kiipeämisen arvoinen. Näkymät olivat ylöspäin vuorenrinteelle ja muutenkin vaatimattomat, kun vertaa muiden näköalapaikkojen avariin näkymiin, mutta tarjosipa kuitenkin mukavan taukopaikan penkkeineen.

Jatkoimme autotietä (näkemättä tietenkään yhtään autoa) ja lopulta tulimme Torrijoksen virkistys- ja leirintäalueelle. Vessapalvelutkin löytyvät.

Torrijoksen levähdyspaikka oli nimetty myös leirintäalueeksi ja siellä oli grillipaikkoja ja pöytiä, joiden ääressä espanjalaisperheet ja muut seurueet söivät eväitään ja oikeasti myös laittoivat ruokaa isoissa pannuissaan. Näkyi muutamia telttojakin.

Söimme eväämme ja lähdimme paluumatkalle samaa autotietä pitkin. Ja lopuksi kiipesimme takaisin Contadoresin parkkipaikalle sen kahden ja puolen kilometrin mäen, jonka aluksi olimme tulleet alas. Ei se niin paha ollut sittenkään.

Kolmannella kerralla katsoimme etukäteen Ekomuseo Lagar de Torrijoksen aukioloajat ja ajoitimme matkamme niiden mukaan. Jo parkkipaikalla totesimme, että sen täytyy olla auki. Juha huokasi (ihastuneena?), kun näki kolme koululaisbussia paikalla, jossa viimeksi käydessämme oli tuskin ketään. Iloinen huudahtelu kuului kauas.

Hetken päästä olimme museossa itsekin lasten juoksennellessa kotoisesti jaloissa. Kyllä eläkkeellä oleva opettaja aina tämän verran osaa nauttia.

Museossa oli esineistöä ja tietoa alueen maataloudesta ja viinintekoprosesseista.

Ja jippii! Vihdoinkin saimme ekomuseon kioskista Malagan vuorten kansallispuiston kartan. Lisäksi opas neuvoi meille pari mukavaa kävelyreittiä. Ainakin toiseen vielä joskus palaamme. Enemmänkin olisi voinut jutella, mutta kun ei tuo oma espanjan sanasto vielä taivu kovin monipuoliseen rupatteluun. Harmi, oli mukava ja palvelualtis mies.

Lähdimme etsimään vuoren rinnettä kulkevaa kävelyreittiä jälleen Contadoresin suuntaan. Palasimme vähän matkaa parkkipaikalta tulosuuntaamme, mistä kävelyreitti nousi rinteelle. Hetken päästä huomasimme olevamme rinteellä ekomuseon näköalapaikan yläpuolella, joten sitäkin kautta olisi päässyt tälle rinnepolulle. Palatessamme tiesimme siis oikotien.

Vuoren rinnettä mukaileva polku oli hyvin miellyttävä ja helppo kuljettava. Tasainen hiekkapolku, ei kovin isoja korkeusvaihteluita.

Rinteellä kasvoi kiinnostava hedelmäpuu. Mansikkapuu ei ole sukua mansikoille, vaan kuuluu kanervakasveihin. Sen ominaispiirre on, että puussa on samaan aikaan sekä kukkia että kypsiä suunnilleen kirsikan kokoisia hedelmiä. Maistoimme hedelmää varovasti, ja vaikka se maistui mukavan makealta, emme uskaltaneet herkutella enempää, kun emme muistaneet, kuinka syötävä se on. Jälkeen päin tarkistin, että siitä tuskin olisi vatsavaivoja saanut, mutta kun ei koskaan tiedä.

Rinteeltä oli koko matkan jälleen mukavat näkymät vastapäiselle rinteelle ja vähän sen ylikin.

Kävelimme Contadorasin parkkipaikalta takaisin samaa reittiä ja saavuimme takaisin lasten äänistä hiljenneen ekomuseon nurkille, jossa automme yksinään odotti.

Olimme näin löytäneet kolme kivaa reittiä,  jotka lähtivät vuorille Ekomuseo Lagar de Torrijosin parkkipaikalta.

Aula de Naturaleza Contadoras

Contadorasin löysimme samalla logiikalla. Seurasimme viitoitusta, jossa oli Aula de Naturaleza, Contadoras ja löysimme parkkipaikan, josta oli viittoja eri reiteille. Aula de Naturaleza on ilmeisesti myös jonkinlainen koulutuskeskus.  Yksi viitoista näytti Mirador de Pocopanille. Sinne on kartan mukaan myös autotie, jonka jälkeen parin kilometrin ajon jälkeen olisi enää 300 metrin mäki kiivettävänä näköalapaikalle. Mutta tätä en kerro Juhalle!

Tästä siis löytyvät viitat. Tosin yksi viitta jotenkin epäilyttävästi osoitti tuonne ylös suoraan eteenpäin ja kävimme jopa tarkistamassa, miksi. Oikeasti vaeltamaan lähdimme tuota vasenta reunaa kiipeämättä minnekään.

Parkkipaikalta oli siis houkutteleva viitta Mirador de Pocopanille vasemmalle. Juhaa houkutteli erityisesti matka, reilut 2 km. Ainahan tuon verran voi suorittaa.

Katoimme taas eväskahvit ensin yhdelle kivelle mäen päälle ja lähdimme sitten vaeltamaan. Polku meni ensin reilusti alaspäin ja sitten alkoi kiivetä rinnettä.

Voi miten maisemat palkitsivatkaan! Ja marraskuinen sää oli ihan teepaitasää. Kun tulimme sopivan korkealle, pysähdyin näkymän eteen ja totesin, että tästä en lähde pitkään aikaan yhtään mihinkään. Juha oli samaa mieltä ja kaivoi repustaan kahvit ja leivät ja etsimme jonkun kannonnokan jostain.

Oma mieli paloi kuitenkin tekemään loppuun sen, minkä olin aloittanutkin, eli kiipeämään Mirador de Pocopanille, joka jo näkyi kaukaa. Kameraa zoomaten tarkistin, että kyllä siellä jokin mökki on.

Mies ja miehen polvi olivat kuitenkin eri mieltä, ja niinpä päädyimme kompromissiin. Juha jäi metsään kannolle istumaan paikkaan, josta näki mäelle, ja minä jatkoin yksin. Ihan okei, jos polvet ovat kipeät. Tuo loppumatka oli se hankalin osuus reitistä joka tapauksessa. Oli enemmän nousuja ja laskuja ja kivisiä kohtia ja ihan viimeinen 300 metriä oli niin jyrkkää nousua, että tein oikeasti töitä sauvojen kanssa päästäkseni ylös ja taas ihailemaan maisemaa, joka jatkui kauas mereltä vuorille.

Ylhäällä oli perheitä piknikillä pikkulapsineen. Eipä tuo mikään ihme, espanjalaislapset näköjään kiipeävät ja juoksevat ihan mihin vain. Alas tuleminen oli paras meikäläisen tasapainokyvyillä tehdä siksakkia, oli se lasku niin jyrkkä. Ne pikkulapset kyllä juoksivat ohitseni mäkeä ylös ja alas.

Yksikseni palasin samaa polkua, jota olin mennytkin. Juha löytyi tunnin seikkailuni jälkeen samalta kannolta ja sitten kävelimme takaisin matkan Contadorasin parkkipaikalle. Espanjalaiset saavat tällä kertaa huutia matka-arvioistaan. Jos miradorille on viitan mukaan matkaa 2 km, suomalainen nainen kerää siellä edestakaisin käydessään askelmittariinsa 12 km. Joku on väärässä. Enkä usko, että se olen minä. Se viitta taisi tarkoittaa sitä autotietä, mutta ei sitä missään selvästi ilmaistu. Tämäkin kohde menee jatkoon. Alla oleva kartta on yksi Wikilocin tarjoamista reiteistä Contadorasin parkkialueelta Mirador de Pocopanille. Reitti on suunnilleen se, jonka kuljimme.

Parkkipaikalta oli viitoitus myös  tulosuuntaamme alle kilometrin patikkamatkalle Mirador Francisco Vázques Sellille. Kävimme siellä kuitenkin vasta myöhemmin, ajaessamme kolmanteen löytämäämme paikkaan eli  El Cerradoon.

 

El Cerrado

Kolmas yrityksemme Malagan vuorten valloittamiseen noudatti samaa logiikkaa. Jos jossain metsän keskellä on viittojen mukaan kolmen tähden Hotelli Humaina ja sen vieressä Area Recreational El Cerrado, siellä on varmasti  jotain muutakin.

Ja olihan siellä. Jo matkalla hotelli Humainan suuntaan poikkesimme näköalapaikalle katsomaan Malagan yli merelle.

Hotellin vierestä löytyi parkkipaikka ja virkistysalue, jonka nimi on El Cerrado. Sekin näkyi kartoissa. Olimme jonkun reippailijan vihjeistä lukeneet, että siitä pitäisi ajaa soratietä vielä 1,7 km eteenpäin ja sitten löytyisi parkkipaikka ja patikkareitin alku. Näin tehtiin. Ei löytynyt. Sen sijaan vastaamme käveli noin 400 lammasta.

Lampaat jatkoivat onneksi eri tielle kuin se, mitä me olimme tulleet.

Me luovuimme ajatuksesta lenkkeillä juuri näissä maisemissa ja palasimme Hotelli Humainan parkkipaikalle ja seurasimme Area Recreational  Cerrado 150 m viittaa.  Täälläkin oli ihan oikeat vesivessat, valmiit pöydät ja grillipaikat. Makkaroita, puita tai tulta meillä ei ollut, mutta hyvät kahvit ja leivät löytyivät omasta repusta.

Palasimme parkkipaikalle ja lähdimme hyvin viitoitettua reittiä ylös vuoren rinnettä kohti Mirador de Cochinoa.

Polku oli aluksi selkeää ja kivaa käveltävää, mutta vähän ylempänä tuli vähän kivisempiäkin nousuja. Koko nousu menee kyllä vielä kategoriaan helppo.

Siitä huolimatta Juhan ihmettelevä valitus oli ihan turhaa, kun tulimme lopuksi paikkaan, jonne olisi päässyt autollakin. Minun olisi kuulemma pitänyt kertoa se etukäteen. Mutta kävelemäänhän me Espanjaan tulimme! Olimme Mirador de Cochinolla. Aikamoinen tovi meni taas maisemia ihmetellessä, ja kiipesin taas vielä siitäkin ylemmäs niitä ihmettelemään ja kuvaamaan. Juhan piti jäädä alas ottamaan kuva kiipeilevästä naisesta.

 

 

Tuolla alhaalla edessä siis on tämä Mirador. Minä kiipesin vain vielä ylimääräistä näkemälleni mäelle.

Pakkohan se oli kiivetä aina vain eteenpäin, kun maisema parani joka askeleella.

Alla olevasta kuvasta näkyy hyvin, miten lähellä Malagaa olemme.

Yhtäkkiä huomasimme olevamme ikään kuin sateessa. Ei oikeastaan satanut, mutta silmälaseihin tuli pisaroita ja takin pinta kastui. Olimme ohi kulkevassa pilvessä. Jännä tunne. Aurinko paistoi, mutta olimme kevyen sumun keskellä.

Hotelli Humaina ja meidän auto siinä parkkipaikalla näkyivät jossain alhaalla.

Lähdimme seuraamaan El Cerrado -viittoja näköalapaikalta pois vievän autotien vieressä vähän korkeammalla olevalla polulla. Ja taas piti vähän väliä kääntyä taaksepäin katsomaan maisemaa Malagan yli merelle.

Jos nyt lähtisin tuolle reitille uudelleen, kävelisin alas samaa tietä, jota tulinkin, tai kävelisin autotieksi viitoitettua pikkutietä takaisin Hotelli Humainalle. Merkityllä reitillä paluumatkan loppupuoli oli jyrkkä ja kivinen.

Reitti oli vaikeudeltaan arvioitu keskinkertaiseksi. Se varmaan tuli siitä, että alku oli helppo ja loppu vaikea, joten keskimäärin oltiin kohdalla moderate tai media. Sauvojen kanssa ja varovaisesti tultiin, eipä ollut kiirettä mihinkään.

Tämäkin retkikohde menee jatkoon.

Olimme näin löytäneet kolme paikkaa, jonne pystyi autolla ajamaan tieltä A 7000.  Lagar de Torrijos, Las Contadoras ja El Cerrado (Hotel Humainan viitat).

Eli El Cerradoon ja Los Contadorasiin pääsee kääntymällä Fuente de la Reinan kohdalta metsään. Torrijoksen ekomuseoon on oma viitta muutamaa kilometriä myöhemmin Malagasta päin tullessa. El Cerradosta voi vaeltaa Mirador de Cochinolle, Contadoresista Pocopanille ja Martínez Felerolle tai Torrijokseen asti.

Mitkä reitit menevät jatkoon? Suosikkimme on Los Contadoras – Pocopan. Kivoja rinteitä, avaria maisemia ja kiva päätepiste reitille. Toinen kiva reitti oli El Cerradosta Mirador de Cochinolle, mutta sen tulisimme takaisin samaa tietä, kuin menimmekin, paluureitti oli meille liian jyrkkä ja kivinen. Kolmas jatkoon menijä oli itse löytämämme reitti Torrijoksesta rinteelle ja sille lähdemme ensi kerralla niin, että etsimme sille jatkoa.  Torrijoksesta lähtevä reitti, joka oli merkitty karttoihin ja vei Martínez Felerolle eli  Contadoras – Martínez Felero – Torrijos edestakaisin oli pientä autotietä, vähän mitäänsanomaton ja tylsä. Se kulki laaksossa, ja kaipailimme muiden reittien näkymiä vuorten yli. Mutta käypä 10 km kävely toki, jos haluaa välttää kivikoita ja haluaa, että paikkaan hädän tullessa pääsee ajamaan autollakin. Rinteitä pitkin Torrijoksesta Contadorasiin vievä mansikkapuureitti oli myös todella mukava.

Malagan vuoret menevät vahvasti jatkoon.

Tripadvisorista poimin arvioinnin, joka täydellisesti vastaa myös omia fiiliksiämme Malagan vuorten luonnonpuiston retkeilystä:

Para los que aún no se han animado a conocer los Montes de Málaga…. Diré que hay infinidad de senderos para conocer una zona apartada del típico sol y playa con muchísimo encanto…. Ya sea desde el EcoLagar Torrijos, Hotel Humaina, Aula Contadoras etc…. Con o sin niños, con zona para comer o en medio del parque natural, con vistas incluso al mar maravillosas, etc….. Una maravilla!!! Recomendable 100% para los que disfrutéis al aire libre de un parque natural.

Nuo edellä kuvatut kolme paikkaa ovat saavutettavissa autolla tien A 7000 kautta. Näiden lisäksi etsimme yhden paikan, jonne voisi päästä autotonkin. Lähellä Malagan kasvitieteellistä puutarhaa on San Telmon alue, jolle pääsee keskustasta bussilla. Samalla voi käydä katsomassa San  Telmon akveduktin.

Kylän läpi käveltyään pääsee vuorille joko pienempiä polkuja tai varsin leveää tietä, jolla joutui jonkin verran varomaan alas päin laskettelevia polkupyöräilijöitä. Yllä oleva kartta seurailee ylhäällä tuota tietä ja alapuoli on pienempää reittiä. Itse kävelimme tietä edestakaisin, ja piirsin nuolen osoittamaan kohtaa, josta käännyimme takaisin, eli alapuolen reitistä meillä ei vielä omaa kokemusta ole.

Tie on leveä, mutta sinne ei voi itse ajaa autolla. Kylän jälkeen on kiinni oleva portti ennen tietä. Vain kävely ja pyöräily mahdollisia.

Oletko sinä käynyt Malagan vuorilla? Oletko yhtä ihastunut kuin me?

Käy tykkäämässä Fb-sivuistamme, niin saat ilmoituksen uusista jutuistamme saman tien.

Espanjaan Espanjassa Espanjasta

Seimet kertovat Betlehemistä, joulusta ja muustakin

 

Espanjan jouluseimet ovat valloittaneet minut. Niitä on kaikkialla,  ei vain kirkoissa vaan myös kaupungintaloilla, toreilla, näyteikkunoissa ja jopa liikenneympyröissä, ja ne ovat monipuolisia, todellisia kuvakertomuksia joulusta ja joulun ympärille sijoittuvista tapahtumista. Joissain kylissä on jouluseimiä myös livenä, paikallisten asukkaiden näytteleminä, mutta sellaista en ole vielä ehtinyt nähdä.  Loppiaisen jälkeen seimet puretaan.

Ihan uusi innostukseni seimiin ei ole, mutta espanjalaisseimien monipuolisuus on yllättänyt.

Sain ensimmäisen Marian, Joosefin ja Jeesuslapsen kummitytöltäni noin 30 vuotta sitten. Asetelma oli kipsistä valettu, valkoinen, pieni ja puhdas. Monena jouluna nostin sen  kodissani jouluiselle liinalle olohuoneen pöydälle, kun kaikki muu oli jo valmista, ja siitä alkoi joulu.

Appeni teki jatkuvasti matkoja Israeliin. Vihjasin, että öljypuinen seimi voisi olla kiva lahja 40-vuotissyntymäpäiväksi. Sen sain.  Se on ikkunallani nytkin, ja hänen tuomillaan kameleilla ovat tietäjät tänäkin jouluna tulleet Jeesuslasta katsomaan.

 

Öljypuisen seimen hahmot olivat kuitenkin aika kökköjä ja etsiskelin joitakin vuosia itselleni mieluisampia. Toledossa Espanjassa törmäsin lopulta juuri  niihin, jotka puhuttelivat. Joosef ja Maria toivat hellyttävät muistot koulun joulukuvaelmista, joissa lapset kulkivat kylpytakeissaan pyyhe päässä.

Muitakin olisi ollut tarjolla, mutta eivät ne puhutelleet ihan samalla tavalla.

Vähitellen seimeeni alkoi tulla myös paimenia ja lampaita. Lampaita tein itsekin villasta.

Enkeliä etsin kauan. Lopulta se tarjottiin minulle ystävän jäämistöstä. Nyt se on samalla kaunis muisto.

Bratislavasta ostin torilta ihan toisenlaisen seimen. Kaislahahmoja oli tarjolla Joosefin, Marian, Jeesuksen ja enkeleiden lisäksi paljon muitakin. Äitejä ja lapsia, pieniä tyttöjä ja poikia. Asettelin ne seimen ympärille kertomaan, että myös lapset ovat tervetulleita seimelle ja äitien ja lasten puuhat kuuluvat kuvioon.

Barcelonan vanhasta kaupungista ostin kaksi kaunista seimeä. Ne on tehty jostain pihkan ja puun tyyppisestä yhdistelmästä.

Vähitellen omaan seimeeni on kulkeutunut Espanjan matkoilta tuliaisina kaikenlaista rekvisiittaa, jota siellä voi ostaa kaupoista, joista saa käsityönä tehtyjä hahmoja ja esineitä. Erityisesti olen hankkinut kylän toimia kuvaavia hahmoja.

Lähteestä pulppuaa vettä ihan oikeasti, kun vain laittaa töpselin seinään ja vettä lähteeseen.

Tavaratalon joulukoristeosastolla on myös hyvät valikoimat. On kokonaisia seimiasetelmia ja erikseen eläimiä, torimyyjiä, palmuja ja muita puita.

 

Alla oleva kuva on yhden liikkeen näyteikkunasta, jossa ihastuin seimeä keinutuolissa katselevaan vanhukseen.  Käsin tehdyn hahmon hinta (190€) oli kuitenkin valitettavasti aivan liikaa.

Muut tavarat ovat olleet ihan kohtuuhintaisia, noin kympin, parin hintaisia. Pikkutavaroita, kuten ruukkuja, palmuja tai pikkueläimiä saa paljon halvemmallakin.

Pitkään etsin seimeeni kakkijaa (gaganer). Tämä on gaganerin alkuperäisin versio, eli katalonialainen maataloustyöntekijä tai paimen, jolla on perinteinen katalonialainen asu ja lakki. Usein myös käyrä piippu suussaan.

Tämän kakkijan löysin yhdestä Fuengirolalaisesta liikkeestä, jossa myytiin käsityönä valmistettuja seimihahmoja.

Kakkijan aika erikoiselta kuulostava hahmo on lähtöisin Kataloniasta. Luin aika perusteellisesti erilaisia artikkeleita sen alkuperästä ja merkityksestä. Se on alkanut näkyä seimiasetelmissa jo 1700-luvulla ja Ranskassa jopa sitä ennen. Sen perusajatus on ollut hahmo, joka lannoittaa maata seuraavaksi vuodeksi ja tuottaa onnea. Se on usein ollut piilotettuna asetelmaan, ja sen löytäminen on ollut onnen merkki. Joissain lähteissä kerrottiin, että se oli joinakin aikoina tarkoitettu ivalliseksi näpäytykseksi ihmisille, jotka luulivat olevansa jotenkin muita ylempänä. Heidät saatettiin kuvata pylly paljaana ja piilottaa jonkun palmun taakse, mutta sittemmin kakkijasta on tullut ennemminkin kunnianosoitus henkilölle, joka on näin saanut itsensä seimeen. Ilkeilynä sitä harrastettiin erityisesti viime vuosikymmeninä Francon kauden jälkeen, jolloin poliitikkoja kuvattiin kakkijoina. Tämä hahmo myös symboloi ihmisten tasa-arvoa ja asetelman arkea. Jeesuslapsi syntyy keskelle arkea ja elämää. Jouluyö, juhlayö -tunnelma on siitä hetkestä kaukana.

Vaikka kakkijalla on myönteinen merkitys, jotkut näkevät sen sopimattomana hahmona, olla nyt pylly paljaana julkisesti näkyvillä. Esimerkiksi Barcelonan kaupunki ei enää sijoita kakkijaa julkisiin seimiinsä.

Kakkijoilla on harrastajansa. Facebookissa on kuulemma yli 3000 ihmisen kansainvälinen ryhmä, joka keskustelee kakkijoista ja jakaa vihjeitä siitä, mistä niitä voi hankkia. Kakkijahahmoja on poliitikoista urheilijoihin ja satuhahmoihin. En kyllä haluaisi kakkivaa Trumpia seimeeni, vaikka niistäkin olen useita kuvia nähnyt.

Ja vastaan ilmiselvään kysymykseesi: En ole liittynyt ryhmään. Vielä. Senkin takia, että en ole onnistunut löytämään sitä, vaikka siitä oli jossain tekstissä. Mutta yksi kakkija minullakin on nyt ensimmäistä kertaa seimessäni parin palmun välissä.

Yhdessä seimessä Mollinan seimimuseossa näin pissijän.

Ihan välihuomautuksena tässä toinen kakkaava hahmo, eli Gaga Tio, jouluhalko, joka myös elää vahvasti Kataloniassa.

Sitä ei sijoiteta seimeen, vaan pidetään jossain näkyvillä vilttiin käärittynä kotona ”syötettävänä”. Loppiaisena lapset sitten hakkaavat halkoa laulamalla samalla rytmikkäästi ”Gaga tio, gaga tio, gaga tio!” Tämän kuvan sain katalonialaiselta ystävältäni.

Lopulta halon päältä viltti väistyy ja lapset näkevät sen kakanneen joulunamit heille. Siitä alkaa lahjojen jako. Mutta tämä siis ei liity mitenkään seimiasetelmaan.

Espanjalaisessa jouluseimessä ovat aina myös itämaan tietäjät eli kuninkaat (los reyes magos). Heillä on Espanjassa joulunvietossa muutenkin merkittävämpi asema kuin meillä, hehän tuovat myös lapsille lahjat vasta loppiaisena. Joulupukki on Espanjan joulussa uudempi tulokas, eikä joulupukkia kaikkiin perheisiin tule ollenkaan.

Seimiä on siis tietenkin jokaisessa kirkossa.

Hyvin vahvana Espanjassa on myös perinteisesti seimiä julkisissa tiloissa. Fuengirolassa tällainen löytyy ulkoa aukiolta pomeranssipuiden katveesta.

Tässä seimessä on jälleen kuvattuna koko Betlehemin kylämiljöö, tosin tavan mukaan paikallisin maustein, eli tästä Betlehemistä löytyy esimerkiksi kaupungin kauppahalli.

Enkä todellakaan ollut ainoa katselija ja kuvanottaja, vaikka tästä kuvasta voisi senkin käsityksen saada.

Torremolinosin kaupungintalon aulan seimi täyttää puolet tilasta ja on Mollinon seimimuseon jälkeen näyttävin seimipaikka, jonka olen nähnyt.

Seimet kertovat tarinat myös joulun ympäriltä. Tässä kuvassa kohtaavat Maria ja Elisabet vielä kumpikin raskaana ollessaan.

Mollinon seimimuseossa on seimien lisäksi esillä myös Andalusialainen joulunvietto. Siinä joulutori Alhambran edessä.

Seimiä on joulun aikaan tarjolla kaikilla kauppakaduilla, enkä aina jaksa vastustaa kiusausta ottaa vielä yksi mukaan. Ja näinpä niitä kertyy. Tästä otin kuitenkin vain kuvan.

Samoin tästä.

Nämä taas lähtivät mukaan ja ovat nyt kotona kaapin päällä.

Tämän ostamista harkitsin loppujen lopuksi kokonaisen vuoden. Olin jo monta kertaa vähän harmitellut, että en ottanut sitä mukaan, ja sitten kun törmäsin Volkkariin uudelleen Malagassa, kävin ostamassa sen ilman uutta harkinta-aikaa.

Kaikenlaisia muita seimivitsejä on kyllä jäänyt kauppaan. Ei minua oikein puhuttele katsella Joosefia ja Mariaa Eiffeltornin edessä kilistelemässä shamppanjaa.

Nämä mahtipontiset puiset tietäjät taas poimin mukaani saman tien Thüringenistä Saksasta. Heidän vieressään seisoivat myös joulupukki ja nuohooja, mutta jäivät sinne seisomaan.

Ystävät ovat joskus muistaneet minua erikoisilla tuomisilla. Tämä mini on hauska. Vieressä tuikkukynttilä antamassa osviittaa koosta.

Ja tämän suomalaisen puusta sahatun  asetelman olen laittanut vitriiniin lasioven taakse, koska jokainen sen käteensä ottanut pudotti saman tien kaikki irtonaiset osat siitä lattialle.

Seimi on niin tyypillinen ja yleinen jouluaihe Aurinkorannikolla, että eipä paljon yllätä nähdä Pyhä perhe eläinten kanssa liikenneympyrässä.

Ja melkeinpä olisi voinut yllättyä ennemmin siitä, jos kukaan hiekkalinnojen rakentajista ei olisi keksinyt rakentaa seimeä.

Tykkäätkö sinä katsella seimiä Espanjassa? Oletko rakentanut seimen kotiisi? Olisi kiva kuulla kokemuksiasi.

Kävimme aiemmin Mollinan seimimuseossa, noin 70 km Malagasta. Siitä kirjoitin oman tekstin.

 

Loppiainen Aurinkorannikolla

 

Loppiaisaatto Espanjassa

Olimme hyvissä ajoin Torremolinosin kävelykadulla, jossa kuviteltiin kohta tapahtuvan jotain. Espanjassa loppiainen on suuri juhla. Silloin jaetaan lapsille lahjat. Tietäjät (eli täällä kuninkaat) jakavat ne yön aikana ja lapset saattavat jättää ulko-ovelle vähän jotain ruokaa tietäjien kameleille. Tätä ennen kuitenkin juhlitaan kaduilla yhteisöllisesti. Itämaan tietäjät tulevat kuninkaitten kulkueena keskeisiä katuja pitkin ja heittelevät karkkeja lapsille.

Kadunvarren kuppilassa kävelykadulla oli vielä hyvin tilaa, kun tulimme noin tuntia ennen kulkueiden alkua. Tilasimme kahvit ja saimme kohta seuraa samaan pöytään. Murteesta kuulostelimme, että seura taitaa olla norjalaista. Ja olihan se, ja norjalaiseen tapaan seuralaisemme alkoivat jutella meidän kanssamme ja siinä sitten kielten sekamelskalla vaihdettiin kokemuksia. Norjalaisille oli ihan uutta, että Suomessa kaikki osaavat melko sujuvasti myös ruotsia. Puolet meistäkin puhui sitä, eli niin kuin aina, puolet meistä puhuu ja toinen puoli enemmän kuuntelee ja enemmänkin ymmärtää. Oli kieli mikä tahansa.

Oli tällä kertaa taas vähän hankalaa, kun puhuja luuli puhuvansa ruotsia, mutta puhuikin jotain Norjan murretta. Oikeassa paikassa kuitenkin aina nyökkäsin. Juuri luin kertomuksen, missä ylistettiin suomalaisten taitoa hoitaa asiat höpöttämättä. Asiakas toi uudet renkaat ja vanteet liikkeeseen. Kukaan ei puhunut mitään, mutta kaikki tiesivät, että renkaat piti tietysti laittaa vanteille. Asia hoitui siis sanaakaan sanomatta. Tähän ei moni kansakunta pysty. Eikä minun vaimoni.

Vähitellen alkoi olla niin paljon tungosta, että olimme selkien muurin takana. Toivotimme norjalaisseurallemme hyvää loman jatkoa ja etsiydyimme paremmille kuvauspaikoille. Lapsia oli kadunvarsilla paljon muovikasseineen. Ihan kuin Suomessa penkkaripäivänä.

Ja sieltä ne kuninkaat sitten tulivat. Olivat yllättäen pukeutuneet Disneyn satuhahmoiksi ihan jokainen. Toy Story, Itse ilkimys, Kippari Kalle, Dumbo, Smurffit, Tuhkimo ja Aku Ankka.

 

 

 

Tuli sieltä lopulta joku itämainen kuningaskin, ikään kuin enemmän päivän aiheeseen liittyvä.

 

Loppiaisorkesteri soitti tunnettuja joululauluja: Michael Jacksonin Thriller, teema elokuvasta Pirates of the Caribbean ja Spiderman. Ei löydy meillä näitä edes uudesta virsikirjasta. Ja loppiaisorkesterilla oli tonttulakit.

Suomalaisista penkkariajeluista tutut karkkien pyydystyskeinot olivat käytössä täälläkin. Onneksi näitä sateenvarjoja ei näkynyt monta, tungos oli niin valtava.

Musta villatakki oli äkkiä serpentiinisilpun täplittämä.

Jätin poimimani karkit jollekin tenavalle, joka sieppasi ne nopeasti kädestäni. Sen isä kyllä sanoi nätisti kiitos.

Lähdimme junalla Malagaan, jossa törmäsimme vielä suurempaan meteliin ja tungokseen. Kuvauskulmia ei oikein löytynyt, sen kyllä kuvista näkeekin. Selkien takaa näimme, että kuninkaat olivat liikkeellä täälläkin. Kansa huusi rytmikkäästi ”Caramelo, caramelo!” Juha suomensi, että se tarkoittaa: ”Abit on parhaita!”

Malagassa nähtiin lisäksi Spider Man, Darth Vader, Lumikki ja muutama muu itämaan tietäjä. Lapset istuivat hahmojen kanssa vaunuissa ja heittelivät karkkeja suurista säkeistä.

Oli samalla vähän surullista että huojentavaa nähdä, että poikkikaduille oli pysäköity poliisiautoja poikittain. Ja poliiseja ja moottoripyöriä oli laumoittain.

 

Loppiainen on viimeinen hetki nähdä myös kaupunkien näyttävät jouluvalot. Malagassa ne ovat aivan erityisen näyttävät joka vuosi.

Seisoimme aikamme odottamassa jokailtaista 21:00 alkavaa valoshowta yhdessä valtavan ihmismassan kanssa. 21:40 lähdimme pois näkemättä sitä. Laskeskeltiin, että se olisi aika sopiva hetki vielä mahtua junaan ja olimme varsin oikeassa. Shown voi katsoa videolta Malagan kaupungin turistisivuilta.

 

Valoin katetulla kävelykadulla oli tietysti lasten iloksi tarjolla myös juhliin kuuluvat ilmapallot.

Pullan oloinen, kranssiksi leivottu roscón de reyes, on loppiaisen pakollinen leivonnainen. Sen sisälle on piilotettu perinteisesti kuiva papu sekä onnea tuova pikkuesine.  Tällaisen tarjosi meille espanjalais-ranskalainen vuokraemäntämme. Löysin pullastani pienen onnea tuottavan supermies-figuurin ja sain saman tien päähäni kranssin ympärillä olleen paperikruunun. Olin päivän kuningatar. Jos olisinkin osunut löytämään sen pavun olisin puolestani kustantanut roscón-kranssin porukalle ensi vuonna. Olisipa ollut syy matkustaa Ranskaan.

 

Loppiainen on Espanjassa niin erilainen show, että tekisi joskus mieli olla siellä toinenkin kerta siihen aikaan. Ei sillä, että suomalaisessa loppiaisessa mitään vikaa olisi, sehän on ihanan rauhallinen pyhä vilkkaan joulunajan jälkeen. Joskus aiemmin meilläkin riisuttiin joulukoristeita silloin ja vietiin kuusi pois, mutta nyt ei ole kiirettä mihinkään. Miten sinä vietät loppiaista? Oletko Suomessa vai pääsetkö näkemään tuon Espanjan shown? Hyvää loppiaista, olit sitten missä vain.