Monthly Archives

tammikuu 2018

Mollinan seimimuseo

Espanjan sanastoni loppui täysin kesken, kun yritin seimimuseon kierroksen jälkeen kertoa lipunmyyjälle, mitä mieltä kierroksestani olin. ”Fantastico y estupendo” eivät tuntuneet riittäviltä, mutta sain niin kauniin hymyn kiitokseksi, että luulenpa, etten ollut ainoa, joka luonnehti näkemäänsä fantastiseksi ja loistavaksi.

Seimimuseo on Mollinassa, noin 70 km Malagasta pohjoiseen. Kyllä kannatti käydä!

Seimimuseossa on myös yksi iso huone, jossa on kuvattu paljon Raamatun keskeisiä tapahtumia syntiinlankeemuksesta, Nooan arkista ja Mooseksen lain tauluista aina Jeesuksen ajan tapahtumiin ja ristinkuolemaan. Aloitimme tästä huoneesta ihailevan kierroksemme.

Juhaa ei tainnut ihan kamalasti häiritä edes se, että ainakin neljä bussilastillista koululaisia oli retkellä seimiä katselemassa.

Antoihan Jeesuskin lasten tulla ja sanoi, ettei heitä saa estää. Kyllä Jeesuksen täytyi tietää, millainen meteli neljästä bussilastillisesta espanjalaiskoululaisia lähtee.

Lasarus tulee ulos haudasta.

Palmusunnuntai.

Viimeinen ehtoollinen.

Näiden kuvien edessä näin yhden opettajan kertovan lapsille koko Raamatun historian.

Espanjalaisessa seimiasetelmassa on Marian, Joosefin ja Jeesuslapsen lisäksi yleensä paljon muutakin. Seimiasetelmissa oli joskus käytetty myös vähän omaa tulkintaa. Ovat tainneet Joosef ja Maria tässä yöpyä veneessä.

Paimenet, enkelit ja eläimet ovat tietysti läsnä, mutta myös aina Itämaan tietäjät, eli espanjaksi kuninkaat Los Tres Reyes Magos, jotka ovat espanjalaisessa joulunvietossa hyvin tärkeitä. Hehän tuovat myös lahjat lapsille, ei joulupukki.

Mielikuvitusta ja vapauksia oli vierailijoissa käytetty joskus muillakin tavoin. Paavikin oli avustajansa kanssa käynyt seimellä.

Betlehemin kaupungissa on läsnä myös se arki, johon Jeesus syntyi. Kaupunki on täynnä kauppiaita, eläimiä, leipureita,  leikkiviä lapsia, töitään hoitavia naisia ja miehiä, kaivoja, palmuja ja melkein mitä tahansa.

 

Juha kyllä epäili, että soitinten kuvaaminen ei ollut aivan autenttista ja ajan mukaista.

Hauska yksityiskohta on sekin, että jossain nurkan takana tai pensaassa lymyää joku kakalla. Gaganerilla eli kakkaajalla on perinteisesti kaksi merkitystä. Sillä korostetaan arkea, johon Jeesus syntyi ja kaikkien ihmisten tasa-arvoa, mutta kakkaajina on kuvattu myös mahtimiehiä ja kuuluisuuksia, joiden valinnalla myös halutaan kuvata kaikkien ihmisten tasa-arvoa. Ensimmäisen kerran näin kakkaajan sijasta pissijän.

Muitakin Jeesuksen syntymän ympärille sijoittuvia tapahtumia oli kuvattu. Esimerkiksi se, kun enkeli ilmestyi Marialle, Maria ja Elisabet kohtasivat tai Joosef ja Maria lähtivät pakoon Egyptiin.

Nasaretin kaupungistakin oli hieno näyttämö. Ja siellähän Joosef opettaa Jeesukselle puusepän hommia.

Tulkintoja ja mielikuvitusta oli mukana enemmänkin, jopa hiukan enemmän kuin itselle olisi tullut mieleen. Esimerkiksi tämä Star Wars versio, jossa odotellaan tähtien ohjaavan Betlehemiin.

Tämä taas puhutteli. Tekstinä oli ”Sodan ja tuhonkin keskellä voi löytää toivon.

Ja pienten enkelien tanssi taas tulee mieleen varmaan kenelle tahansa.

Yhden huoneen otsikko oli ”Joulun viettoa Andalusiassa”. Kyläläiset juhlivat ja Itämaan kuninkaat fiilistelivät Alhambraa katsellen Albaicinin kaupunginosan näköalaterassilla.

Paikka oli kerrassaan ihastuttava, antoi paljon enemmän kuin odotin.

 

Meidän päivämme jatkui muualla. Mutta ei huonosti. Ranteissa kulkevat aktiivisuusmittarit huutelivat isoa askelvajausta, ja teimme sitten sopivan retken läheisessä Fuente de Piedran kylässä pitkin lintujärven luonnonsuojelualuetta. Lintuja emme nähneet, ja polutkin olivat hyvin tasaisia ja silti vähän tulvan runtelemia, mutta eipä samalle päivälle kahta yli-ihanaa kokemusta olisi mahtunutkaan.

Joko seuraat meidän Ailajajuha-sivuamme Facebookissa? Olemme kirjoitelleet paljon automatkastamme Espanjaan ja takaisin ja retkistämme Espanjassa mutta myös muista matkoistamme. Vuosi 2020 on mennyt lähialueilla retkeillessä, mikä on ollut hyvin antoisaa.

Maisemavaellus Mijasissa

 

Juha heräsi tänä aamuna seitsemältä aamulla kännykän kilahdukseen: ”MYRSKYVAROITUS MALAGA”. Hetken Juha luuli jo, ettei tänään tarvitsekaan lähteä mihinkään, mutta väärin luuli. Katsoin Forecan ja ilmatieteen laitoksen sääennusteet, jotka lupailivat aamupäivällä pilvistä ja iltapäivällä jopa aurinkoista, avasin verhot ja vilkaisin pihalle. Lähdetään!

Jonkin ajan kuluttua olimme Mijasin kymmenkerroksisessa parkkitalossa, jonne saa pysäköidä eurolla koko päiväksi, tulimme hissillä ylös aukiolle, jolla pari bussilastillista aasialaisia turisteja otti selfieitä aasien kanssa, pudistelimme päätä ja valitsimme tien ylöspäin. Tämä kuva on yhdeltä aikaisemmalta aurinkoisemmalta päivältä. Vieressä olevasta turisti-infosta voi hakea reittikartan.

Näin kuuluu turisteja karttelevan vaeltajan tehdäkin, eikö vain?

Portaille, polulle, kauas pois ja pian. Polku vuoren rinteellä näkyvälle Ermitalle on jyrkkä ja kivinen. Juha sanoi, ettei ollenkaan muistanut, että näin jyrkkä.

Maisema alas alkoi jo olla upea.

Rinteellä on valkoinen Ermita, joka näkyy hyvin alas. Tämäkin iloinen ja aurinkoinen kuva on joltain edelliseltä käynniltä.

Pieni kappeli on auki kuulemani mukaan vain kerran vuodessa.

Tämän verran näkyy ovessa olevasta aukosta.

Ermita on hyvä maamerkki vuorille suunnistukseen. Se näkyy kylästä hyvin ja sen edestä lähtee reittejä moniin suuntiin Mijasin vuorille. Lähdimme seuraamaan punaisella merkittyä reittiä vuoren rinnettä ylöspäin.

Polku jatkui yhtä kivisenä ja jyrkkänä. Tässä kohdassa ei korkeanpaikankammoisen ollut helpointa edetä, mutta tämä kapein jyrkännekohta oli hyvin lyhyt.

Viimeksi Juhan matka jäi tähän. Joku  nuori pari oli jäänyt tuohon kivien reunalle istumaan ja heilutteli jalkojaan rinteen puolelle. Mielikuvista tuli liian paha olo, jalat eivät antaneet jatkaa.

Nyt kuitenkin jatkettiin yhdessä eteenpäin ja hetken päästä oltiin näin väljissä maisemissa.

Aurinkoisemmalla säällä täältä on huikeat näkymät alas.

Rinteillä kasvaa myös kivan näköistä pensasta, jossa on hupsut ryppyiset kukat. En tiedä nimeä, mutta tykkään. Tämäkin on kevätkuva.

Kännykän kilahdus oli sittenkin sisältänyt asiaa. Ei ollut sadetta, eipä ihan myrskyäkään, mutta tuuli alkoi yltyä niin valtavaksi, että emme nähneet enää turvalliseksi jatkaa.  Jos olisimme jatkaneet, polku olisi jatkunut näin ja tämän näköisenä.

Onneksi juuri näillä main näkyi alas olevan jonkinlainen väylä, ehkä jokin huoltotie ja lähdimme varovasti tulemaan sitä alas tietä kohti.

Maisemia samalla ihaillen tietysti.

Alhaalla odotti yllätys. Portti tielle oli viidellä lukolla kiinni ja aprikoimme hetken, pystyisikö sen yli kiipeämään. Ei pystynyt meidän taidoillamme eikä notkeudella, vaan valitsimme jonkinlaisen konttausmenetelmän portin sivulla olleen ojantapaisen kautta.

Ja sitten etenimme varovasti ajotien ja kallion välissä olevaa ojaa myöten kylää kohti.

Noin kymmenen minuutin hiipimisen jälkeen olimme jo näköalapaikalla, josta näki yli koko Mijasin.

Näköalapaikalta lähti alas portaat, joissa luki Calle Pilar. Jos jotain kutsutaan kaduksi, niin sitä pitkin varmaan voi vähintään kävellen edetä?

Meitä vastaan tuli toinen turistipariskunta, joka kyseli tietä Ermitalle. Valoimme heihin uudestaaan uskoa siihen, että portaat kyllä vielä johtavat johonkin, vaikka eivät siltä näytä.

Katu ja portaat päättyivät näin kutsuvan näköiseen kylttiin. Lisää näköaloja!

Vastaamme tuli useitakin suomalaisia turisteja, jotka katselivat rinteelle, ja ihmettelivät, kuinka hullu pitäisi olla yrittääkseen kiivetä sinne. Pari suomalaismiestä suunnitteli lähettävänsä sinne Tapparan pelaajat treeniin, kun eivät pelit näytä oikein kulkevan. Teki mieli näyttää voitonmerkkiä ja hihkua, että sieltä juuri olemme tulossa, mutta annoin olla leuhkimatta kumminkin ja hymyilin salaa suomalaiseen tapaan sisäänpäin. Olimme tehneet noin viiden kilometrin kiipeilyn tuolle rinteelle. Oli sitä kiva ihailla täältä alhaalta.

Niin moni tyytyy Mijasissa ihailemaan näitä näkymiä. Kivojahan ne, mutta me tykkäämme enemmän maisemista. Tai ainakin niistä myös.

Parkkitaloon palatessamme käännyimme vielä katsomaan rinteelle. Tuuli riepoi puista lehtiä ja vaikka reittimme oli jäänyt aiottua lyhyemmäksi onnittelimme itseämme järkevyydestä. Tulimme alas ennen kuin pinjat alkoivat kaatua päälle.

Tässä vielä summittainen kuva siitä, missä kävelimme. Itse Mijasin kylässä kävelty osuus puuttuu kartasta, laitoin Wikilocin jo pois päältä. Mutta periaattessa kävelimme katuja katsellen ensin parkkitalosta vuorelle ja sitten tuolta alhaalta Panoraamaterassilta taas parkkitaloon. Ihan helppo, ja välille mahtuu sekä putiikkeja että ruoka-, kahvi- ja jätskipaikkoja ihan riittämiin.

Joko seuraat meidän Ailajajuha-sivuamme Facebookissa? Olemme kirjoitelleet paljon automatkastamme Espanjaan ja takaisin ja retkistämme Espanjassa mutta myös muista matkoistamme. Vuosi 2020 on mennyt lähialueilla retkeillessä, mikä on ollut hyvin antoisaa.

Lähivuorten vaeltajat – hienoa vapaaehtoistyötä Fuengirolassa

Tämän päivän kiitokset lähtevät Otolle, Jaakolle ja Jussille, jotka ovat jo vuosikausia vieneet tiistaiaamuisin vaeltajia Fuengirolasta lähivuorille. Kohteena ovat useimmiten olleet Mijasin vuorenrinteet, niin tänäänkin.

Ryhmä on helppo tunnistaa Fuengirolan bussiasemalla Mijasin bussin pysäkillä. Suomea puhuvilla retkeläisillä on reput ja useilla sauvat. Parikymmentä minuuttia myöhemmin astumme  ulos bussista Mijasin aukiolla ja lähdemme portaita pitkin rinteiden suuntaan. Etenemme sopivan verkkaisesti ja Jaakko kertoilee samalla paikoista ja esittelee kasveja. Rinteellä sijaitsevalle Ermitalle johtaa kivinen polku ja tänään sieltä avautuva maisema peittyy sumuun, jonka läpi aurinko kuultaa.

Kaivamme esiin ensimmäiset eväät repusta jo tässä ja katselemme hetken maisemaa.

Emme kaikki tunne toisiamme, ja osa on retkellä ensimmäistäkin kertaa, joku vain viikon lomamatkalla ja on kuullut tällaisesta mahdollisuudesta lähteä seurassa rinteille. Siitä huolimatta juttu luistaa heti ja tunnelma on mukava.

Sumu tekee maisemista tänään pehmeitä ja arvoituksellisia. Polku on kivikkoinen, juuri sopiva hitaaseen vaelteluun ja maisemien ihailuun. Kostea sää tuntuu kivalta iholle ja keuhkoille. Eikä ole kumminkaan kylmä. Riisun takin reppuun.

Jos olisin yksin liikkeellä, pysähtyisin tähän pitemmäksi toviksi, katselisin, zoomailisin, näppäilisin ja vain olisin.

Porukka etenee verkkaisesti. Pysähdellään, odotellaan hitaammat, katsellaan maisemia ihan muuten vain ja pidetään pari evästaukoa lisää.

Sumun rakosista näkyy alas Mijasin suuntaan. Mietin, tulisinko yksin takaisin jonain aurinkoisena päivänä.

Reilun kolmen tunnin vaelluksen jälkeen olemme  takaisin Mijasissa odottelemassa bussia alas.

Kirjoitin tuon alun keväällä 2018. Eilen, joulukuussa 2018 osallistuin taas yhteen hienoon vaelluspäivään samassa porukassa. Tällä kertaa sanon todellakin päivään, koska lähdettyämme aamulla Mijasista ja käveltyämme vuoren yli Mijasin lähteelle ja takaisin askelmittarimme näyttivät yli 15 kilometrin suoritusta ja kello oli neljä. Näin pitkä vaellus ei yleensä ole. Mukana oli yli 30 vaeltajaa. Tälläkin kertaa oli erityisen mukavaa se, että porukassa tuli kuljettua pätkän matkaa useiden henkilöiden vierellä ja löytyi useitakin varsin mielenkiintoisia jutunaiheita ja ihmisiä.

Ja ne maisemat! Tämä maisema on Mijasin vuorten takana Alhaurin de la Torren ja muiden pikkukylien suuntaan ennen saapumista Mijasin lähteelle Jarapalosiin.

En ollut Oton, Jaakon tai Jussin mukana todellakaan ensimmäistä kertaa. Joskus mukana on kymmenkunta vaelluskaveria, mutta oikein sopivalla säällä saattaa retkelle lähteä jopa 40 vaeltajaa. Vauhti sovitetaan aina lähtijöiden mukaan. Tässä porukassa ketään ei jätetä yksin. Toinen vetäjä kulkee edellä, toinen tulee viimeisenä, joten letka voi venyä ihan tarpeen mukaan.

Retki on aina omalla vastuulla ja omalla kustannuksella. Retket tehdään paikkoihin, jonne pääsee julkisilla liikennevälineillä. Matkakulunsa jokainen maksaa itse, mutta vetäjät toimivat vapaaehtoisina, eikä opastus maksa mitään.  Mukaan otetaan omat eväät, ja joskus voidaan sopivassa paikassa retken jälkeen pistäytyä yhdessä kahvilla tai lounaalla.

Retkikohteet vaihtelevat. Mijasin vuorenrinteillä kuljetaan usein, mutta niiden lisäksi on käyty esim Pizarrassa, Malagan kasvitieteellisessä puutarhassa, Paloma-puistossa Benalmadenassa ja  Calahondan lankkupoluilla ja rinteillä.

Ensimmänen kerta Mijasin rinteellä oli huikea. Nousimmeko me todellakin ihan omin jaloin tähän maisemaan!

Retkiä on tehty myös Pizarraan, joka on junamatkan päässä. Kuulin juuri eilen, että sinne olisi suunnitteilla retki alkuvuodesta 2019. Seuraa Aurinkorannikon seurakunnan sivuja, sieltä löytyvät aina tiedot.

Paloma puistossa Benalmadenassa olemme kävelleet myös omin päin moneen kertaan.

Malagan kasvitieteelliseen puutarhaan pääsee bussilla Maria Zembranon asemalta.

Fuengirolasta Marbellaan menevillä busseilla pääsee Cabopinoon. Tätä suosittelen erityisesti auringonlaskun seuraamiseen. Täällä on helppo kulkea myös rollaattoreilla ja lastenvaunuilla.

Jos jää bussista pois jo Calahondan kohdalla ja kävelee rantaan, siellä pääsee näille siisteille lankkupoluille. Lankkupolkua rakennetaan koko ajan lisää. Senda Litoral on Espanjan Aurinkorannikolla tärkeä kehittämiskohde.

Tämä kuva ei ole tiistaiaamun retkeltä. Kun oppii porukassa paikat, niille voi palata vaikka ihailemaan auringonlaskua.

Calahondan maisemista voi nousta myös ylös vuorille. Kiva mennä porukassa, kun mukana on joku, joka tietää, mihin menee.

Yleensä retket ovat olleet tiistaiaamuisin. Tiedot ja retkikohteet löytyvät Aurinkorannikon suomalaisen seurakunnan nettisivuilta pienryhmästä Pyhiinvaellus ja Facebookista seurakunnan sivulta.  Huonolla säällä ei lähdetä matkaan, eikä lämpimimpinä kuukausina vaelleta ollenkaan.

Tänään näin seurakuntakodilla ilmoituksen ensi tiistain retkestä. Retkikohteet vaihtelevat.

Oletko ollut mukana? Olisi kiva kuulla sinunkin kokemuksistasi. Kirjoita kommentteihin.

Joko seuraat meidän Ailajajuha-sivuamme Facebookissa? Olemme kirjoitelleet paljon automatkastamme Espanjaan ja takaisin ja retkistämme Espanjassa mutta myös muista matkoistamme. Vuosi 2020 on mennyt lähialueilla retkeillessä, mikä on ollut hyvin antoisaa.

Mitä maksoi automatka Baltian läpi Montenegroon

Ajoimme syksyllä 2018 Baltian, Puolan, Unkarin, Kroatian ja Bosnia-Hertzegovinan läpi Montenegroon ja takaisin. Vähän idempää sinne, vähän lännempää takaisin. Matkaa tuli noin 6000 km, yöpymisiä 37. Lähdimme elokuun lopulla ja tulimme lokakuun alussa takaisin, joten matka ajoittui ihan terävimmän lomasesongin ulkopuolelle, mikä jonkin verran vaikutti jo yöpymishintoihin.

Pidin kirjaa kuluista. Continue Reading