tammikuu 2018

Jokainen näistä paikoista ansaitsisi oman ylistyslaulunsa, mutta niputin ne nyt kolmeksi säkeistöksi samaan lauluun, koska ne ovat niin lähellä, että reippaat voivat laulaa ne jopa yhteen menoon. Niille, joilla ei ole kiirettä mihinkään, suosittelemme esitystempoksi säkeistö kerrallaan adagio (hitaasti ja nauttien)  tai vähintään andante. Me voimme tehdä jopa da capo.

Hitaus alkaa meillä aina jo menomatkasta. Juha vilkuilee levähdyspaikkoja maisemissa ja nostattaa matkanjohtajansa vähän väliä kameran kanssa ulos. Torcaliin mennessä tämä tarkoitti vähintäänkin reittiä Casabermejan kohdalta päätieltä A45 vasemmalle Villanueva de la Conceptioniin. Siellä oli matkustavaisia ajatellen ihan kunnon näköalapaikkakin.

Senkin jälkeen löytyi kyllä tienvarsipaikkoja, joissa jarruja kokeiltiin.

Ihan viimeiset matkamaisemat ovat jo auton tuulilasin läpi otettuja. Kiviä ja kallioita oli koko ajan.

Torcal de Antequeran puistoon saapuessa voi käydä ensin vastaanotossa katsomassa infoa ja karttoja ja tarpeelliset vessat, kahvit ja välipalat löytyvät myös. Ja jos ei ole aikaa tai halua, tai ainoat kengät ovat korkkarit tai rantasandaalit, pistäytyminen näköalapaikalle ja pikku kävely infon ympärillä jo antaa jotain kuvaa alueesta.

Meillä tietysti oli lenkkarit ja eväsreput, eli parkkipaikalta löytyvän karttataulun mukaan lähdetiin kivien keskelle ja tälle pitemmälle reitille. Reiteistä on myös lyhyempi (ja helpompi) versio, joka alkaa ja loppuu samoin kuin tämä, mutta oikaisee ennen puoliväliä paluureitille (näkyy kuvassa), eli reittivalintaa ei tarvitse tässä kohtaa vielä edes tehdä.

Tuonne kivikkoon vain ja menoksi! Kuvat on toki otettu hankalimmista paikoista, että kaikki meidän kuntoiluyrityksiämme vähän kunnioittaisivat, mutta ei luonnonpuistossa mitään selkeitä rakennettuja kävelypolkuja tietenkään ollutkaan. Pärjäsin omilla aurinkolenkkareillani,  mutta Juha kaipaili kotiin jääneitä vaelluskenkiään.

Eroosion muovaamia kalkkikivipatsaita riitti. Jokainen oli eri muotoinen.

Ja olipa luonnossa muutakin ihmeteltävää.

Kokonaisuudessaan Torcalin luonnonpuisto oli hieno elämys. Lämmin päivä ja kiva vaellusreitti tekivät retkestä erittäin hienon. Tiedän monien käyneen siellä lasten kanssa, oikein sopiva itse liikkuville tenaville, ei ihan pienille kuitenkaan.

Nämä lampaat kuvasin vasta pois ajaessamme ulosmenotiellä, en kivikossa.

Ihan lyhyen neuvottelun jälkeen pääsimme taas isojen teiden sijasta pikkuteille ja vuorenrinteille pysähtelemään. Auringonlaskun kultaamat rinteet vaativat useita pysähdyksiä. Colmenarista etelään ajoimme Malagan vuorten luonnonpuiston reunaa varsinaista maisematietä A-7000, josta on vuosien varrella tullut yksi suosikeistamme.

Toisella reissullamme ajoimme suoraan Antequeraan, etsimme ison parkkipaikan jostain puiston laidalta, jonka lähellä oli ainakin hotelli Parador, lähdimme kävelemään ja katselemaan päällisin puolin maisemia. Turisti-info ei ollut ihan sillä laidalla, mutta yhden parkkitalon sisäänkäynnillä oli sen verran karttainfoa, että pääsimme suunnistamaan oikeaan suuntaan.

Ihan sivujuonteena, törmäsimme näyteikkunaan, jossa oli espanjalaisia koulupukuja. Lähetimme siitä oitis kuvan kouluikäisille lastenlapsillemme ja yhtä nopeasti saimme muutaman kauhistuneen vastauksen: ”Ei ikinä!” ”Onneksi Suomessa ei ole!” ”Noi kengät on ihan syvältä!” Asioilla tahtoo olla puolensa, jostain syystä täälläkin on tämä käytäntö, mutta suomalaiset koululaiset eivät pakollisista vekkihameista ja collegepaidoista näköjään ihastuisi.

Kauniit kirkot eivät valitettavasti olleet päiväsaikaan auki turisteille. Niissä on aina kiva piipahtaa.

Oli lokakuu 2017 ja Katalonia oli juuri äänestänyt itsenäisyydestään. Kaupunkikuvassa näkyi Espanjan lippuja ihan toisin kuin aikaisemmin. Espanjassa lippu tuottaa mielikuvia Francosta ja diktatuurista, eikä sillä erityisemmin vieläkään ole kansallistunnetta nostatettu. Näiden parin viikon aikana tilanne oli muuttunut selvästi. Katalonian liput liehuivat Kataloniassa edelleen, kuten olivat liehuneet jo monta vuotta, ja nyt espanjalaiset muissa osissa maata liputtivat myös.

Löysimmme Antequeran turisti-infon lähempää muita turisteille tarkoitettuja paikkoja, eli aukiolta, jonka lähellä olivat merkittävimmät kirkot ja portaat linnoitukselle, joka kuulemma oli yksi must-kohde. No mentiin, eikä se turha reissu ollutkaan. Uhosin infossa selviäväni espanjankielisellä audioguidella, enkä sitten paljon kohteesta muista, mutta näköalat korkealta mäeltä olivat huikeat. Jos ei tarvitse muuta, eikä halua tehdä maksullista kierrosta linnoituksessa, jo näiden takia kannattaa tulla.

Tämän kuvan linnoituksesta otin vasta seuraavalla käynnillämme.

Seuraavalla käynnillämme olimme oikeastaan menossa vain Antequeran pohjoispuolelle Cartaojan ja Buenas Cuevasin oliivirinteille vaeltelemaan, mutta sateen uhkaamana jäimme hetkeksi Antequeran tarjoamalle arkeologiselle nähtävyydelle, eli esiin kaivetuille dolmeneille, eli hautaluolille. Sisäänpääsy oli ilmainen ja ilmeisesti, koska oli koululaisten talvilomaviikko, kivillä näkyi aika paljon myös pieniä espanjalaiskoululaisia vanhempiensa kanssa.

Dolmenit ovat Unescon maailmanperintökohteiden listalla. Niitä on kolme, joista kahdessa kävimme.

Dolmen de Menga on  kuparikaudella, n. 2.500 eKr. rakennettu käytävähauta. Seinät ovat tasasivuisista kivistä, ja niiden päällä on kivipaasista rakennettu katto, jota kivipilarit tukevat. Yksi paasi painaa lähes 200 tonnia. Homma on vielä peitetty kumpumaisesti maalla.

Dolmen de Viera on samalta aikakaudelta. Se on Mengan vieressä.

Kolmas hauta on Dolmen de El Romeral, joka on kupolikattoinen yhteishauta. Se on uudempi, noin 1800 eKr.  Siellä emme (vielä) käyneet. Voi olla, että joskus poikkeamme. Bongasin nimittäin toisenkin mielenkiintoisen käyntikohteen seudulta, seimimuseon.

 

Taisin ottaa tällaisen kuvan Antequeraan tuovasta rautatiestä käydessämme linnoituksella, mutta hieno se oli tältäkin mäeltä.

Tuuli puhalsi sadepilviin vähän rakoja ja lähdimme sittenkin suunnittelemaamme Cartaojaan. Sinnekin matkatessa oli pakko pysähtyä, kun Pena-vuori näytti ihan valtavan valokuvaukselliselta.

Cartaojan kautta kulkee yksi Santiago de Compostelan Pyhän Jaakobin vaellusreiteistä, jota kutsutaan Mossarabian reitiksi Malagasta Santiago de Compostelaan. Olimme katsoneet vaelluskohteeksemme Wikilocista pienen pätkän, joka noudatti myös tuota reittiä.

Jätimme auton Cartaojalin kylän pohjoislaitaan ja lähdimme viitan mukaan kävelemään pientä päällystettyä autotietä. Hiljainen se oli, taisimme nähdä yhteensä kolme autoa kävellessämme. Näitä maisemia ei ollut turhaan mainostettu. Jos ei olisi ollut sadepäivä, olisimme tehneet varmaan monen tunnin vaelluksen, nyt käännyimme takaisin alle tunnin päästä.

Kärtin Juhalta vielä hetkeä tutustua kylään. Hän halusi vain jäädä autoon, ja niinpä minä sitten kävelin lähes tunnin paria kilometriä kylän halki. Kamera varmaan painaa paljon, kun sen kanssa on niin hidasta tuo eteneminen.

Pikkupojat nauroivat yksinäiselle turistille ja lupautuivat turistin kameralle ihan pyytämättä.

Sama vuori vielä jostain tien varren huoltoaseman pihasta.

Päiväämme olivat varjostaneet uhkaavat sadepilvet. Tämä maisema kuvaa osuvasti päivän tunnelmaa. Synkkiä pilviä, valoa pilvien raoista, valoinsäteitten muodostamia raitoja ohuen sumun läpi. Kaikki ei ollut kirkasta, mutta kaunista ja rauhallista riitti hyvin.

Näiden kartalla olevien maisemareittien lisäksi Antequeraan voi porhaltaa hyvinkin suoraan Malagan seudulta koko matkan tietä A45.

Joko seuraat meidän Ailajajuha-sivuamme Facebookissa? Olemme kirjoitelleet paljon automatkastamme Espanjaan ja takaisin ja retkistämme Espanjassa mutta myös muista matkoistamme. Vuodet 2020 ja 21 ovat menneet lähialueilla retkeillessä, mikä on ollut hyvin antoisaa.

Tästä se kaikki alkoi.

Lokakuun lopussa 2015 olimme malagalaisen hostellin kattoterassilla aamiaisella ihan kesävaatteissa. Tästä tuli lempipaikka heti. Juha totesi juuri nyt muistavansa, mistä on koko ikänsä haaveillut. Ei varmaan kuitenkaan paahtoleivästä, itse paistettavista vohveleista, tuoreista hedelmistä, vastapuristetusta appelsiinimehusta, vaan lämmöstä, auringosta ja sinisestä taivaasta lokakuun lopussa. Ihan mielellämme maksoimme aamupalasta Malagassa 5 euroa. Hostellin nimi on Casa al Sur Terraza ja osoite Calle Mármoles 28. Kolmas eläkekuukausi oli menossa ja me olimme siellä, mistä työvuosina aina haaveilimme.

Muutama muukin mielipaikka löytyy: Malagan puisto, Paseo del Muelle Uno, vanha kaupunki, kauppahalli, katedraali, Gibralfaron näköalatasanne, Malaguetan ranta, Calle Larioksen kävelykatu ja Mayoralin lastenvaateliike.

Tämmöinen patsas Malagan puistossa (Parque de Malaga) herätti tarpeen googlettaa, mistä on kysymys, ja selvisihän se.

Biznagat ovat erityisellä tavalla tehtyjä jasmiinikimppuja. Ne ommellaan nuppuina kerätyistä jasmiineista ja kiinnitetään varsiin, jotka taas kiinnitetään pehmeään puunpalaan ja näitä myydään (tai myytiin) hajusteiksi ihmisten kaappeihin. Myyjäpojat olivat pukeutuneet mustiin housuihin ja valkoiseen paitaan ja vyötäisillä oli kietaistuna punainen kangasvyö.  Näitä näkyi kävelykaduilla nytkin, mutta mitä todennäköisimmin kimput ovat nykyisin silkkisiä matkamuistoja. Biznaguero-patsas on varsin symppis, pysähtymisen ja valokuvan arvoinen, ja aikanaan tämä on ollut arvokas ja työllistävä käsityöperinne perheissä, jotka sitä ovat tehneet. Biznaguerot mainitaan Malagan symboliksi.

Malagan puisto on kiva kävelykohde kaiken kaikkiaan. Kaakelikoristeiset seinät heijatuvat  lampiin, jossa on värikkäitä kaloja, liikenneympyröissäkin on suihkulähteitä, käytävillä hedelmäpuita ja erityisesti Juhan rakastamia palmuja. Ja kaikki rakennukset sen lähistöllä ovat ilta-auringossa jotain aivan ihmeellistä.

Puiston ja sataman välissä pitkin rantaa kulkee upea Paseo del Muelle Uno. Sen katos on näyttävän näköinen, ja väljä alue tekee siitä mukavan ja rauhallisen kävellä. On siellä kyllä välillä pyöräilijöitäkin, jotka tilaan ihastuneina mennä suihkivat mutkitellen ohi. Vieressä on leikkialueita lapsille, penkkejä vanhemmille, ravintoloita ja kaikkea sellaista, johon voi hetkeksi pysähtyä. Kun ei ole kiire mihinkään.

Paseon jälkeen kerrostalokorttelin läpi saavutaan vasta Malagan päärannalle Playa Malaguetalle. Emme listaa sitä lempipaikkoihimme siksi, että olisimme koskaan kokeilleet siellä mitään auringonottoon tai lojumiseen viittaavaakaan, se on vain nätti kävelypaikka. On sinisiä penkkejä, kiiltävää kävelykatua, palmuja ja veteen heijastuvia valoja.

Joku muu voisi mennä halliin ruokaostoksille. Meidän haaviimme tarttui täältäkin enemmänkin valokuvia. Mitä kaikkea siellä myydäänkään! Olisipa mielenkiintoista ihan oikeasti lähteä kokeilemaan, tulisiko kaikesta myytävästä ruokaa. Hedelmiä voisin kokeilla, mutta nuo sienet ja merenelävät epäilyttävät. Tietävätkö espanjalaiset ihan varmasti oikeasti, mitä pyydystävät, tai mikä niistä kiinni otetuista on syötävää?

Varsinkin nuo vasemmalla olevat sienet epäilyttävät. Niin vain näimme jonkun niitä lappavan pussiin ja vielä maksavankin niistä. Oikeanpuoleiset taas ovat niin steriilin näköisiä, että tuskin ne voivat miltään maistuakaan?

Tuollaisia chirimoya-hedelmiä ostimmekin ja sain Juhankin maistamaan, minkä jälkeen niitä ostettiin uudelleenkin. Suomalainen nimi ”kermaomena” kuulostikin jo houkuttelevalta. Helposti saa tämän tarjolle, kun halkaisee hedelmän ja ottaa lusikan käteen. Siinä syödessä sitten syljeskelee mustat siemenet sivuun.

Malagan katedraalin edessä on yksi eniten minun mieleeni oleva aukio. Värit aivan hehkuvat. Kerran pysähdyimme syömään siinä jotain. Ei varsinaisesti olisi kannattanut. Kuvista on enemmän iloa kuin ruoasta.

Malagan katedraali on upea. Ihan ilmaiseksi sitä ei pääse sisältä ihailemaan, mutta pääsymaksut kannattaa aina maksaa, kun on hienoa nähtävää.

Joskus harmittaa, että nämä hienot turisteja keräävät paikat keräävät myös kerjäläisiä. Kolikoita helisteltiin useassakin pahvimukissa ja sille sivistyneemmällekään versiolle, eli Ave Mariaa ihan kohtuullisesti laulaneelle tyypille emme viitsineet kilauttaa kuppiin mitään, kun hän vieressään mainosti firmansa levyjä ja nettisaittia, joka päättyi .ru. Olisi nyt päättynyt vaikka .es, niin olisi jotenkin tuntunut aidommalta. Aito laulu tuossa kohtaa kävelykatua kuulosti kyllä hyvältä.

Eli jatkettiin seuraavalle turistirysälle. Tai ei millekään rysälle, se kuulostaa niin negatiiviselta. Reippailimme ylös Gibralfaron näköalapaikalle ja kävimme sen yläpuolella olevalla aukiolla ostamassa jätskit.

Yksikätinen leidi – tällainenkin nimi katedraalilla on. Tästä näkökulmasta jotenkin näyttääkin siltä, että toinen torni on jäänyt rakentamatta.

Linnan muurien sisäpuolta ei viitsitty suorittaa, oli niin lämmin, ja alaskin oli niin paljon nähtävää. Juha kyllä katseli jo alaspäin menevää bussia, mutta sinnikkäästi tuli sitten alas minkä oli ylöskin kiivennyt. Eikä valittanut kuin vähän. Ottaa kuulemma pohjelihaksiin jalkaterän asento, kun kävelee alaspäin viettävää väylää.

Calle Larios on joka aikaan vuodesta kaunis, mutta aivan erityisesti sen valaistus joulunaikaan on todella upea. Siellä järjestetään joulunaikaan joka ilta kahteen kertaan myös näyttävä valoshow, jota seuraa tuhansittain ihmisiä. Sen voi onneksi nähdä myös Malagan kaupungin nettisivuilta, jos väentungos ei kiinnosta.

Sekä Calle Larios  että puistokatu Alameda ovat pääsiäisviikolla pääsiäiskulkueiden näyttämönä. Silloin kadunvarret ovat täynnä katsomoksi aseteltuja penkkejä, joille pitää maksaa pääsymaksu. Ihan lähelle ei ilman pääsylippua ole asiaa. Upeaa, mutta tästä kirjoitan joskus oman tekstin.

Tänään katselimme Calle Larioksella Malagan karnevaaliin kuulunutta värikästä lasten karnevaalikulkuetta. Mukana oli paljon tanssivia aikuisia ja lapsia.

Kolme shoppailukohdettakin olemme löytäneet, vaikka muuten shoppailu ei varsinaisesti matkoilla kiinnosta lähes ollenkaan. Nämä ovatkin enemmän sellaisia täsmäjuttuja, paitsi vanha kaupunki, jossa ikkunashoppailu on aina hauskaa. Jos ei meillä jo olisi ainakin neljä teekannua, ostaisin tästä ikkunasta vielä yhden.

Seimet ja niihin liittyvä rekvisiitta pysäyttää aina. Tätä volkkaria en valitettavasti silloin ostanut, eikä sitä enää seuraavana vuonna ollut.

El Corte Inglesin jouluosastolta sen sijaan on matkaan tarttunut paljonkin seimien rakentamiseen liittyvää. Tämän kotonamme olevan seimen kaikki tavarat eivät ole sieltä, mutta viimeksi toimme palmuja, kalakauppiaan ja mausteitten myyjän ja lähteen, jossa oikea vesi virtaa.

Juhan lempipaikka on Mayoralin lastenvaateliike. Yllättävää. Sieltä on ilmeisesti helppo ostaa kivan näköisiä ja tervetulleita neuleita taatan pikkupojille. Viimeksi löytyi kyllä pikkutytöllekin sopiva tonttuneule.

Joku voi tästä tekstistä kuvitella, että emme ole tutustuneet Malagan kulttuurikohteisiin. Olemme kyllä. Picasson hienoista museoista, Musiikkimuseosta, Kristallimuseosta, Carmen Thyssen -museosta ja Pompidou-keskuksesta löytyy tietoa hyvin Malagan omilta nettisivuilta. Näistä lempipaikka taitaa olla interaktiivinen musiikkimuseo, jossa pääsee itsekin soittamaan.

Malaga on ilman muuta käymisen arvoinen  kohde. Joka kerta löytää jotain uutta. Tänään katseltiin, miten ihmiset jonottivat piiiiiitkissä jonoissa katsomaan kahta sotalaivaa satamassa. Emme itse kuvitelleetkaan liittyvämme niin pitkiin jonoihin laivojen takia, tuijotimme vain tolkutonta määrää lokkeja.

Jos tulee Aurinkorannikolle ihan vain rantalomalle esimerkiksi Torremolinosiin, Benalmadenaan tai Fuengirolaan, Malagaan on helppo tulla suoraan junalla. Malaga Centron (päätepysäkiltä) asemalta ylös noustessa on viiden minuutin kävelymatka ihan keskeisimmille vanhan kaupungin aukioille. Jos on sinne menossa, kannattaa kävellä ulos pitkän käytävän kautta, eli jatkaa junan tulosuuntaan niin pitkälle kuin pääsee. Siten on heti muutaman risteyksen toisella puolella. Omalla autolla en niistä paikoista tulisi, joista pääsee helposti junalla tai bussilla.

Andalusiassa on valtavasti muutakin nähtävää kuin Malaga, mutta kaupungista ei kannata lähteä yhtään mihinkään, jos aikaa on vain muutama päivä. Malagassa itsessään on niin paljon.

Joko seuraat meidän Ailajajuha-sivuamme Facebookissa? Olemme kirjoitelleet paljon automatkastamme Espanjaan ja takaisin ja retkistämme Espanjassa mutta myös muista matkoistamme. Vuosi 2020 on mennyt lähialueilla retkeillessä, mikä on ollut hyvin antoisaa.

Samaan aikaan, kun olimme juuri aloittaneet koulun, muutamat espanjalaiset pikkupojat kiipeilivät Nerjan kallioilla ja seurasivat uteliaina, minkälaiseen luolaan lepakot ryömivät pikku aukoistaan. Ryömittyään itse sisään pojat löysivätkin lepakoitten asumuksen sijaan jotain aivan muuta, huikean luolaston. Tutkiminen jäi kesken vasta kun pojat törmäsivät luurankoihin luolastossa ja päättivät tulla takaisin. Vuotta myöhemmin eli 1960 luolasto avattiin yleisölle.

 

Luolat ovat nelisen kilometriä Nerjan keskustasta. Pääteiltä on selkeä viitoitus autoilijoille ja ylhäällä riittävä parkkipaikka. Keskustasta luolille pääsee bussilla tai turistijunalla. Turistiaikoina luoliin voi joutua jonottamaan, koska sinne päästetään puolen tunnin välein sopivan kokoisia ryhmiä, joita johtaa opas ja joille annetaan kaulaan audioguide. Helmikuun aurinkoisena päivänä jonoa ei ollut, eli maksettuamme kymmenen euron pääsymaksun olimme heti mukana seuraavaksi lähtevässä ryhmässä. Jos olisi ollut jonotusaikaa, vieressä sijaitseva kasvitieteellinen puutarha olisi voinut olla kiva paikka kierrellä odottaessa. Nyt puutarha varmaan oli karuimmillaan, mutta sen yli oli kaunis näkymä Nerjan yli merelle.

Kierros alkoi pienestä salista puupenkeiltä luolia esittelevästä informatiivisesta videosta. Historian lisäksi videolla oli näytteitä musiikista ja jopa baletista, jota luolan suurimmassa salissa oli aikojen kuluessa esitetty.

Kierros on helppo, noin neljäsataa askelmaa ylös tai alas pitää kuitenkin pystyä kulkemaan. Opas vie aina pienen pätkän kerrallaan. Oli mukavasti aikaa katsoa rauhassa, ottaa kuvia ja kuunnella audioguiden selostus. Huikeaa nähtävää ja ehdottomasti käymisen arvoinen paikka.

Kun seuraa parkkipaikalta viitoitusta Nerjaan, osuu näkemään myös Puente del Aguila –akveduktin. Se näkyy tielle N 340 ja sillan molemmin puolin on pieni parkkipaikka, jolle voi pysähtyä ottamaan kuvia. Alhaalla voisi kävellä polkua ilmeisesti välin Nerja – Maro, mutta luimme jostain varoituksia, että alueella voi kohdata myös epämääräistä asujaimistoa, eli emme tätä harkinneet.

Tripadvisorista löytyi myös jonkun matkailijan kuva akveduktin päältä. En usko, että sinne on luvallista mennä, kapeiden betoniseinien välissä kulkee ura, jossa vesi virtaa.

Nerjan kaunein keskusta ja keskeisimmät nähtävyydet löytyvät helposti, kun seuraa Parador-parkkialueen viitoitusta, jättää auton sinne ja suunnistaa lähikaduille. Ilmeisesti sekä parkin maksullisuus (1,80€/tunti) ja helmikuinen ajankohta vaikuttivat siihen, että tilaa todellakin oli.

Ihan pakollinen nähtävyys on Balcon de Europa, meren ylle kurottava aukio, josta on hienot näkymät rannikolle ja merelle. Voisimmepa palata takaisin aukiolle joskus ihailemaan auringonlaskua. Nyt katselimme vähän huolestuneina pilvien liikkeitä vuorenrinteillä.

Jos olisi ollut kiva kesäpäivä, olisimme istahtaneet terassille ja nauttineet artesaanijäätelöistä. Moni muu teki sitä nytkin kyllä.

Viereinen San Salvadorin kirkkokin oli kiinni. Joskus on vaikea ymmärtää tätä espanjalaista siesta-aikataulua. Turisti-info ja nähtävyydet voivat olla kiinni juuri silloin, kun turistille aurinko paistaa ja turisti on liikkeellä.

Ei tämä Nerjan viehättävyyttä vähentänyt. Lähikaduilla kukki ja oli kaunista nähtävää.

Voih! Tämmöisen haluan omalle seinälleni kotiin.

Ajelimme takaisin Malagan suuntaan rantatietä N 340. Torroxin ja Torre Del Marin kautta. Ainakin näin helmikuussa tie oli hyvinkin rauhallinen ja kaunis. Kun ei ole kiirettä mihinkään, ei ole mikään pakko paahtaa motaria ja voi sen sijaan ihailla vaikka pilvien raoista laskeutuvia auringon säteitä.

Joko seuraat meidän Ailajajuha-sivuamme Facebookissa? Olemme kirjoitelleet paljon automatkastamme Espanjaan ja takaisin ja retkistämme Espanjassa mutta myös muista matkoistamme. Vuosi 2020 on mennyt lähialueilla retkeillessä, mikä on ollut hyvin antoisaa.