Rüdesheim am Rhein kuvina – yllätti meidät iloisesti

Rüdesheim am Rhein on paikka, jossa tuotetaan Saksan ehkä tunnetuinta viiniä, eli Rieslingiä. Muita turisti-infojen mainitsemia nimiä ovat Niederwalddenkmal, Drosselgasse, St. Hildegardin (Eibingen) luostari, Marksburgin linna ja Rheinwanderweg. Nämä mainitaan usein hotellien kuvauksissa ”Niin ja niin lähellä esim Drossel Gassea tai Niederwalddenkmalin hissin lähtöpaikkaa.”

Riesling, Riesling, Riesling – tältä ei täällä voi välttyä.

Niederwalddenkmal ei kuulosta paljon miltään. Keisari Wilhelmin ansioita juhlistetaan niin monella muullakin muistomerkillä Saksassa ja Saksan keisarikunnan voitto Ranskasta 1870-luvulla aika vähän liikuttaa suomalaista. Siksipä paikka yllätti meidät todella.

Ensinnäkin muistomerkki oli komea ja komealla paikalla korkealla kukkulalla.

Ja mikä yllätti vielä paremmin. Maisemat! Istuimme ja katselimme. Kauan.

Viiniviljelmät rinteellä ja Rein saarineen niiden takana.

Reinillä risteilevät laivat.

Rüdesheimin kaupunki joen varressa.

  Kirkko metsäisen mäen päällä jossain kaukana joen takana.

Pienen matkan päässä paviljonki, josta näkyi sama ehkä vielä upeampana, koska Reiniä näkyi pitemmälle.

Kaapelihissi muistomerkiltä kaupunkiin ja takaisin.

Rauhalliselta hissiltä oli upeat näkymät kaupungin yli, viinirinteille ja joelle.

Hissin päätepiste on kaupungissa suoraan kävelykadulla.

Drosselgasse – ai tässähän se onkin, ihan vieressä! Ihan täynnä ihmisiä ja koko matkalta viihtyisän näköisiä ravintoloita, joissa voi nauttia paikallista viiniä.

Emme olleet ollenkaan odottaneet, että kaikki olisi niin kaunista.

Rantakadulla hotellit panivat parastaan.

Ja sitten meille vasta yllätys tuli. Poikkesimme turisti-infoon hakemaan karttaa. Virkailija kysyi oitis ensimmäisen lauseemme jälkeen: ”Niederlanden?” Ja kun vastasimme ”Nein, Finnland”, hän kysyi: ”Finnisch Finnisch oder Finnisch Swedisch? Vähän ihmetellen kerroimme olevamme suomenkielisiä suomalaisia ja sitten: Saimme suomenkielisen kartan! En muista, että tämmöistä olisi löytynyt ikinä mistään. Hän oli joskus käynytkin Suomessa ja sanoi muistavansa, että Helsingillä on myös nimi Helsingfors.

Kartan kanssa sitten eteenpäin. Nyt tiesimme olevamme Marktilla, jonka takana on Pyhän Jaakobin katolinen kirkko.

Kirkon sisällä seinällä tietysti pyhän Jaakobin kuva. 

Kirkon ovessa oli paikkakunnalle hyvin osuva Raamatunlause:

Katukuva oli täynnä kaikenlaista koristeellista ihanaa katsottavaa.

Minkään saksalaisen kävelykadun varrella oleva Käthe Wohlfahrtin myymälä ei sen sijaan yllätä koskaan. Näitä on vaikka missä ja aina ne ovat yhtä upeita. Jos minulla olisi rahaa ja tilaa, ihan varmasti jotain lähtisi mukaan. Nyt ei lähde, kun en enää tarvitse mitään.

Lisää ihania kävelykatuja.

Rüdesheim vanhin ja näyttävin ristikkotalo.

Takaisin hissillä jälleen upeissa maisemissa.

Toisen mäen päällä näkyi komea St. Hildergaardin luostari. Automme oli ollut parkissa Niederwalddenkmalin lähellä ja ajoimme sieltä luostarin mäelle.

Luostarin vieressä olevien viinitarhojen takana oli taas huikeita näkymiä joelle ja sen yli.

Juhakin nappasi kameran käteensä ja sain tällaisen harvinaisen kuvan.

Kirkko oli sopivasti auki.

Luostarin puutarha

Ajoimme Assmanshausenin kautta takaisin majapaikkaamme Aulhauseniin ja poimimme Assmanshausenista kivoja näkymiä.

Marksburgin linna Reinin toisella puolella.

Viinirinteet auringonlaskussa.

Sama kuva parkkipaikan muraalissa.

Jännittävät rakennukset.

Päivän kuvasaldo on kiva päättää tähän hellyttävän hauskaan muraaliin yhden talon päädyssä.

Emme malttaneet lopettaa Rüdesheimiin tutustumista, vaikka matkaa pitikin jo jatkaa eteenpäin.

Juha oli edellisenä päivänä kokenut pienen pettymyksen, kun Mekaanisten musiikki-instrumenttien museon opastetut kierrokset tässä upeassa vanhassa 1400-luvun linnassa olivatkin täynnä.

Tänään ”Kein Problem!” Oli upea kierros. Omatoimisesti ei saanut museoon mennä. Opastetun kierroksen jälkeen ymmärsin, miksi.

Toton kosketinsoittaja David Paichilta näyttänyt opas vaihtoi englannista saksaksi esittelyn aikana, kun tuli lisää väkeä ryhmään. Opas käynnisti valkohansikkailla arvokkaat soittopelit. Oikealla Thomas Alva Edisonin keksimä fonografi vuodelta 1877. Metallilieriö vaihtui lakkalevyyn, kun soitettiin vasemman reunan gramofonia.

 

Leipzig oli tällaisten soittimien tärkeimpiä paikkoja Saksassa. Tämän positiivarin soitto edellytti noin puolen metrin pituisen ja 15 cm:n halkaisijan sorvattua puupölkkyä, johon 6000 metallinastan kiinnitys kesti kuukauden päivät. Jos halusi kuunnella toisen kappaleen, samat toimenpiteet uudestaan. Toisessa yli kahden metrin kokoisessa pianosoittimessa musiikki oli taltioitu perheraamatun kokoiselle pahviliuskalle ja sen musiikki kesti 30 sekuntia.

Ei sillä, ettei museo olisi ollut minullekin kiinnostava, mutta välillä on kiva mennä erillään. Lähdin siis kävelemään. Museon edessä oli odottamassa citytrain, mutta nämä eivät ole minua varten.

Suunnistin uudestaan viinirinteille ja mietin, kuinka kauan kestäisi nousta ylös eilen nähdylle muistomerkille.

Siinä katsellessani ylöspäin eilen kokemaamme kaapelihissiä, kanssani pysähtyi katselemaan samoja kulkupelejä koiraa ulkoiluttava nainen.

Enkä minä sitten kovin paljon pitemmälle kävellytkään. Hän sanoi olevansa alun perin Unkarista ja halusi tietää kaiken Suomesta. Juttelimme hyvän tovin koulusta, kielten opiskelusta, elämän onnellisista puolista, lapsista, maistamme ja vähän Saksastakin. Ja lopuksi sain päivän parhaat palautteet. Olin kuulemma ikäistäni nuoremman näköinen, puhuin hyvää saksaa ja muutenkin kiinnostava. Wau! Toivottelimme toisillemme hyvää päivän jatkoa ja hyvin se päivä tästä ilosta jatkuikin.

Mitäpä saksalainen viinirinne ja vaelluspolku olisi ilman pientä kappelia. Näin näitä kolme.

Ihmettelin kävellessäni, miten jostain kuului kovaa ja korkeaa kiljuntaa. Mutkan takana näin tämän porukan, joka kiljui ja vilkutteli yli meneville hissivaunuille. Opettajat lasten mukana. Ja sitten kaikki vastaan tullessaan tervehtivät minua: ”Hallo.” Päivä parani tästäkin.

Olisin viihtynyt rinteillä pitempäänkin, mutta Juhan kierros oli ohi ja palasimme rantakadulle.

Tässä vanhassa linnassa on viinimuseo, joka nyt oli kiinni.

Viinitarhaan oli eksynyt vähän ”vieraslajeja”.

Ja taas yksi kiinnostava torni.

Nyt piti jättää Rüdesheim. Ajoimme lautalle päästäksemme Reinin etelärannalle. Rüdesheimin viinirinteet jäivät taakse.

Reinillä on paljon liikennettä. Risteilyaluksia ja rahtia.

Eilen olimme nähneet vastarannalla korkealla metsän keskellä kauniin kirkon ja ajattelimme, että sieltä olisi kiva käydä katsomassa Rüdesheimin puolen näköaloja. Emme tienneet kirkon nimeä ja löysimme väärän kirkon Google mapsilla. Saksalainen rouva huitaisi kuitenkin mäkeä kohti ja sanoi, että ylös pääsee kyllä autolla, matkaa alle kaksi kilometriä. Huitaisin kävelemään ja Juha haki auton. Viitoin Juhaa ajamaan vain ohitseni ja jatkoin kävelyä, koska en malttanut lähteä pois näistä maisemista.

Lopulta oltiin mäellä molemmat. Upea paikka! Edessä oleva rakennus on luostari. Kirkon nimi on muuten St.-Rochus-Kapelle.

Kyllä kannatti nähdä etsimisen vaiva. Ei tämän parempaa päiväkahvipaikkaa olisi ollut helppo löytää.

Vielä viimeiset silmäykset Rüdesheimiin ja viinirinteille.

Eikä meitä paljon haitannut sekään, että huomasimme ylhäällä rouvan neuvoneen meidät tällaiselle tielle. Valitsimme kuitenkin alas laillisen tien.

Illalla katselimme tätä näkymää Panoraamahotellista Bad Wildbadissa.

Viinirinteiden sijasta vastakkaisella puolella on kunnon näköalapaikka. Otin siitä kuvan esitteestä. Tästä tulee vielä jännää!

Meidän Facebook-sivusta tykkäämällä näet helposti, milloin kerromme lisää.

Rotterdam – merimieskirkko, Euromast, vesitaksi, kuutiotalot, halli

Rotterdamin kartta kävelyretkelle

Rotterdam on sekä kotoisa kävelykohde että täynnä nähtävyyksiä. Suunnittelimme etukäteen kävelyreitin niiden nähtävyyksien kautta, jotka halusimme nähdä: Rotterdamin merimieskirkko, Euromast, Erasmus-silta, Kuutiotalot, kauppahalli ja Rotterdamin kaupungintalo. Laitoimme varmuuden vuoksi myös pari museota kartalle, mutta niiden kanssa olisi tullut kiire. Suunnitelma oli hyvä runko, mutta muutakin matkan varrelle kehkeytyi. Kaikkein hauskin kokemus ja muutos matkaan oli vesitaksi Euromastilta vanhaan kaupunkiin lähelle kuutiotaloja ja kauppahallia.

Ensimmäiseksi Juha jonotti paperikartan rautatieaseman turisti-infosta ja katseli samalla ylhäällä videolla pyörivää mainosta Rotterdamin tapahtumista. Erityisesti tihrustimme, olisiko maratonjuoksijoiden joukossa tuttuja kasvoja. Tytär ja vävy kävivät sen keväällä juoksemassa.

North See Jazz Festival kiinnosti myös.

Rotterdam on täynnä näyttävää modernia arkkitehtuuria. Aika villi asemarakennus.

Aseman lähellä olevat modernit pilvenpiirtäjät olivat hauskan värikkäitä.

Katukäytävillä törmäsimme pariinkin mielikuvituksellisesti väritettyyn possuun. Emme keksineet, liittyisikö tämä johonkin. Ehkä olivat ravintolamainoksia?

Muutama muraalikin nähtiin.

Modernien talojen lisäksi toki myös näitä vanhoja koristeellisia ihanuuksia.

Näillä kaduilla näimme myös ensimmäistä kertaa tällaisia pyöräsuojia.

Rotterdamin merimieskirkko

Merimieskirkot ovat osa kirkon ulkosuomalaistyötä ja toimivat monin tavoin ulkomailla tilapäisesti tai vakituisemmin oleskelevien suomalaisten kokoontumispaikkoina tarjoten kotoista tunnelmaa.

Meille kotoinen tunnelma tuli tänään korvapuusteista ja karjalanpiirakoista, jotka nautimme kodikkaalla pihalla  leikkipaikan liepeillä lähellä saunarakennusta.

Sisätiloissa on monenlaista kokoontumistilaa.

Ja mitäpä suomalaispaikka olisi ilman mahdollisuutta ostaa Fazerin suklaata, Marimekkoa ja muumisateenvarjoja.

Ja ehdoton lisäbonus tuli siitä, että saimme kivoja vihjeitä Rotterdamin kävelyllemme. Niiden ansiosta löysimme myös ihastuttavan Norjan merimieskirkon ja vesitaksin.

Norjan merimieskirkko

Norjan merimieskirkon rakennus on Norjasta siirretty puinen kirkko. Suomen merimieskirkolta saamamme vihjeen perusteella osasimme katsoa oikeaan suuntaan puiston laidalla ennen Euromastia, muuten koko rakennus olisi voinut jäädä huomaamatta. Älä kulje ohi, tämä on kaunis!

Kirkko sattui olemaan vielä auki, joten pääsimme sisällekin katsomaan erikoista ja kaunista rakennusta.

Kahvilatarjontaa ja kokoontumistilaa oli täälläkin.

Euromast

Seuraavaksi Juha jo katselikin huolestuneena edessä näkyvää Euromastia, jonka olin hakenut kävelyreittimme kartalle.

Vielä huolestuneemmaksi, melkeinpä tuskaisen hätääntyneeksi Juhan ilme tuli, kun hän näki, miten näkötornista laskeuduttiin.

Mutta niin vain mentiin. Yhdessä mentiin hissillä näkötasanteelle.

Näin lähellä oli äsken näkemämme Norjan merimieskirkko.

Näkymä yli kaupungin ja sataman oli kyllä ehdottomasti nousun arvoinen.

Ensimmäiseltä näköalatasanteelta oli mahdollisuus nousta vielä korkeammalle panoraamahissillä. Hissille joutui ensin kiipeämään pari kerrosta kierreportaita. Nämä olivat Juhalle jo liikaa.

Näkymät olivat korkeammalta vielä huikeammat. Valokuvissa se ei oikein näkynyt, koska kuvat otettiin lasin läpi.

Lähdimme Euromastilta eteenpäin ja loimme vielä viimeisen katseen torniin. Ensimmäinen tasanne on ravintola, toinen näköalatasanne ja tornin huipulla näkyy se kohta, jonne panoraamahissi vie.

Vesitaksilla läpi sataman

Merimieskirkolla olimme saaneet vihjeen vesitaksista. Kävelimme laiturille, soitin siellä olevaan numeroon ja tilasin meille taksin. Odottelimme sitä puolisen tuntia sataman liikennettä katsellen.

Olimme etukäteen kuvitelleet, että ajelemme rauhallisesti satamaa ja rantoja katsellen ja näemme hienosta näkökulmasta yhden Rotterdamin päänähtävyyksistä eli Erasmus Rotterdamilaisen mukaan nimetyn sillan.   Jo noissa Euromastista otetuissa kuvissa näkyvä silta on reilut 800 metriä pitkä ja sen  pylväs on korkeampi kuin kaupungin korkeimmat pilvenpiirtäjät. Itse asiassa olin kuvitellut, että kävelemme tuolla sillalla, se houkutteli, mutta niinpä vain alitimme sillan hurjaa vauhtia vesitaksilla. Kyytimme oli niin vauhdikas ja pomppuinen, että tuskin pystyin ottamaan matkastamme mitään kuvia. Pidin epätoivoisesti kamerastani kiinni, ettei se putoaisi mihinkään.

Vauhdilla siis sillan alta. Kiva matka joka tapauksessa.

Vanhan kaupungin satamaa lähestyessä vauhti vähän hiljeni, kun kapeassa kanavassa alkoi olla muutakin liikennettä.

Satamassa pystyi sitten taas rauhoittumaan värikkäisiin näkymiin.

 

Kuutiotalot

Satamasta kävelimme pari korttelia kuutiotaloille.  Ne on suunnitellut arkkitehti Piet Blom 70-luvun lopulla. Talot kuvaavat metsää, jokainen talo on kuin puu. Ihan hassu näkymä!

Yritimme kuvitella, miltä tuntuisi asua tällaisessa talossa. Yksi talo olisi ollut auki päivisin viiteen asti, mutta olimme liikkeellä hitusen liian myöhään. Kuvittelen kuitenkin, että lattiat sisälläkin olisivat suorassa. Hankalinta minusta olisi asua paikassa, jossa koko ajan kulkisi ihmisiä kamerat tähdättyinä ikkunoihini. Väkeä nimittäin oli.

En tiedä, oliko oleskelutilassa talojen asukkaita vai muita, mutta yhdessä siellä katseltiin televisiota.

Talojen sataman puoleisella seinustalla oli myös kiva terassi, jolta oli näkymät satamaan.

Sieltä näkyi myös vanha kymmenkerroksinen Witte Huis, Euroopan ensimmäinen pilvenpiirtäjä, joka selvisi toisen maailmansodan pommituksista, joissa Rotterdamin muu keskusta tuhoutui aika pahoin.

Kauppahalli

Aivan kuutiotalojen lähellä on Rotterdamin tosi mielenkiintoisen näköinen kauppahalli. Kauppahallin pihalle näkyvät kuutiotalot ja niiden vieressä oleva torni.

Ja mitäpä hollantilaiskaupunki olisi ilman valtavaa pyöräparkkia vähän joka paikassa.

Tai pyöräilijöitä vähän joka paikassa isoina letkoina.

Kauppahallin vaikuttavin osa on sen katto joka on yhtä hedelmä- ja kukkamaalausta.  Lienee maailman suurin taideteos?

Rakennus on muutenkin arkkitehtuuriltaan hyvin mielenkiintoinen. Hallin katossa näkyvät aukot ovat asuntojen ikkunoita.

Tästä hallin kuvasta hahmottuu se, että ”tavallinen” kerrostalohan tämä onkin. Sen keskelle vain on jätetty halli. Kauppahalli on ollut olemassa vasta viitisen vuotta.

Ystävällinen ja mielenkiintoinen kävelyretkemme Rotterdamissa alkoi olla lopuillaan.

Grote of Sint-Laurenskerk oli harmiksemme juuri sulkeutunut yleisöltä. Sisällä oli väkeä, mutta näytti siltä, että tilaisuus oli yksityinen, eikä meitä päästetty sisäpuolelle. Harmi, kirkko on kai ainoa keskiajalta säilynyt rakennus koko kaupungissa. Olisihan se ollut kiva nähdä sisältäkin.

Komea kaupungintalo oli reitillämme myös.

Asemaa lähestyessämme pysähdyimme hetkeksi vielä hauskaan puistoon.

Ei voi muuta kuin todeta, että oli yllättävänkin mukava ja monipuolinen päivä Rotterdamissa. Ystävällinen vastaanotto merimieskirkolla, Norjan merimieskirkko, Euromast näkymineen, vesitaksi, kuutiotalot, kauppahalli – kaikki tekivät päivästämme hienon.

Hetkeä ennen rautatieasemaa hoksasimme auki olevan Decathlon-liikkeen. Nyt! Mennääs katsomaan, saako sieltä sitä hulavannetta, josta kaikki nyt puhuvat ja joka on kaikista paikoista loppu. No sai. Alle kahdenkympin matkamuisto tuli kotipihalla ahkeraan käyttöön. Vaille jääneet sukulaiset ovat tätä jo lainailleetkin.

On Hollannissa monta muutakin mukavaa paikkaa. Oikeastaan yllätyimme jostain joka päivä ja joka paikassa. Joko tykkäät meistä Facebookissa? Siellä kerromme pian lisää.

 

Wilhelmshaven

Satamakaupunki Wilhelmshaven

Wilhelmshaven on Hampurin ja Bremerhavenin jälkeen Saksan kolmanneksi tärkein satamakaupunki. Siellä on upea Merimuseo ja muitakin mereen ja merenkulkuun liittyviä nähtävyyksiä. Sen Südstrand mainitaan näkemisen ja kokemisen arvoisena paikkana.

Preussin kuningas Vilhelm I perusti sen 1869 ja antoi sille oman nimensä. Se ei siis saksalaiseksi kaupungiksi ole kovin vanha, mutta sen paikalla on aiemmin ollut linnoitus. Toisen maailmansodan aikana liittoutuneet pommittivat pahasti tätä Saksan laivaston tukikohtaa, joten rakennuskanta on melko uutta.

Wilhelmshavenin nähtävyydet liittyvät mereen

Wilhelmshavenin turistisivuilla mainitut tärkeimmät nähtävyydet sijaitsevat melkein kaikki parin kilometrin rantakaistaleen alueella. Juuri siellä on Marine Museum, Südstrand, Rannikkomuseo, Keisari Wilhelmin silta ja Unescon suojeleman rannan infonäyttely. Pari kilometriä ei kuulostanut kovin isolta urakalta ja niinpä kevyesti syötinkin ensin osoitteeksi Kaupunginpuiston Rosariumin. ”Poiketaan nyt siellä ennen kuin mennään sinne rantaan kävelemään.”

Huikean kaunis Rosarium

Olisinpa tiennyt. Saavuimme Rosariumiin ja parin tunnin kiertelyn jälkeen piti lähteä jo eteenpäin, pitihän meidän samana päivänä ehtiä Hollantiin asti. Päätimme tulla takaisin Wilhelmshavenin muihin kohteisiin paluumatkalla.

Rosarium Wilhelmshaven

Rosarium oli aivan ihana. Ruusuja ja muita kukkia riitti, puutarhan hoitajia näkyi muutamia, mutta iso yllätys oli, ettei paikassa ollut kovinkaan monia muita turisteja kuin me. Siis aivan rauhassa kuljeskelimme, kaivoimme eväät repusta ja joimme kahvit aivan omatoimisesti. Upea päivä.

Rosarium Wilhelmshaven

Rosarium Wilhelmshaven

Meren rannalla Wilhelmshavenissa

Reilun parin viikon päästä olimme paluumatkalla ja varasimme Wilhelmshavenista kaksi yötä.  Hotelli Banter Hof näytti olevan melko lähellä keskustan kävelykatuja ja lähellä myös rantaa, mutta kartta hämäsi. Tärkeimmät nähtävyydet olivatkin toisella puolella keskustaa ja keskeisin kävelyaluekin vähän toisella laidalla. Tulipa siis nähtyä ensin vähän muuta kuin turistinähtävyyksiä, kun kävelimme rantaa pitkin. Mutta satama on.

Saavuimme reippaan kävelyn jälkeen sinne, minne turistien pitikin saapua. Tähän rannan osaan osoitti viitta, jossa luvattiin lapsille leikkipaikkaa, mutta kyllä täällä enimmäkseen oli aikuisia kävelijöitä ja pyöräilijöitä.

Istuskelimme tovin penkillä merenrantaa hengitellen ennen kuin jatkoimme matkaa Südstrandin suuntaan.

Tältä näytti tämä saksalaisten legendaarinen auringonottoranta. Siis noita koppeja!

Südstrand Wilhelmshaven

Südstrand Wilhelmshaven

Südstrand Wilhelmshaven

En ehkä ymmärrä ihan kaikkea, mutta eipä tämä ainakaan uimarantana houkuttele.

Seuraavana päivänä pyörähdimme vielä uudelleen auringonpaisteessa katsomassa Südseen rantoja ja kävelyalueita. Kyllä täällä voisi kävellä ja istuskella ja viettää hetken jossain rantaravintolassa.

Südstrand Wilhelmshaven

Südstrand Wilhelmshaven

 

Auringon laskiessa merenrannan lahti ja sen takana oleva kaupunki näyttäytyi parhaimmillaan.

Tämän rannan tuntumaan olisi toki päässyt myös autolla, mutta sen olimme jättäneet hotellin parkkipaikalle. Täällä oli myös oma alue asuntoautoille.

Wilhelmshavenin perustajan Keisari Wilhelmin silta

Yksi kaupungin kauneimmista nähtävyyksistä on Keisari Wilhelmin nimeä kantava silta. Autoilu oli sillä sallittu, mutta sillan kummassakin päässä olevat valot päästivät sillalle korkeintaan kahdeksan autoa kerrallaan, joten ruuhkaa siellä ei ollut. Kävelijöitä enemmänkin.

Kaiser Wilhelm Brücke Wilhelmshaven

Sillalta oli mukavat näkymät myös viereisen Marine Museumin komeisiin laivoihin.

 

Kaiser Wilhelm Brücke Wilhelmshaven

Kaiser Wilhelm Brücke Wilhelmshaven

Kävelyä Wilhelmshavenin illassa, puistoja ja ostoskatu

Rannalla oli myös Kustmuseum eli Rannikkomuseo ja sen edessä patsas.

Palailimme rauhassa puistojen ja jalankulkualueen läpi hotellia kohti.

Oli sunnuntai-ilta, ostoskadulla oli hiljaista ja meidän mielissämme koulun alkamiseen liittyvien alennusmyyntien mainokset osuivat aivan nappiin. Ei stressiä koulun alkamisesta! Enää.

Stressittömältä ja hiljaiselta näytti kävelykatukin.

Hotelli Banter Hof keskustan laidalla

Pari hienoa taloa hotellimme läheltä.

Hotellin pihan vieressä oli myös junarata, mutta yllättäen junien ääni ei läheisyydestään huolimatta juuri edes kuulunut sisälle.

Hotelli Banter Hof oli meidän makuumme vähän persoonaton, eivätkä hissittömyys ja pihan paikoittainen epätasaisuus lisänneet pisteitä. Ihan ok paikka kumminkin ja kohtuullisen hintainen.

Auringonlaskusta myös muutama piste lisää. Rauhallisuus ja kauneus ovat aina plussaa.

Eikä aamupalassakaan mitään moittimista ollut. Hiukan ahtaat tilat.

Kävellen Wilhelmshavenin merellisille nähtävyyksille

Päädyimme taas kävelyyn ja reippailuun, vaikka merelliset päänähtävyydet olivatkin yli neljän kilometrin kävelymatkan päässä.

Ostoskatujen jälkeen poikkesimme sisälle puistossa olevaan kirkkoon.

Jokaisen penkin päässä oli jonkun Saksan alueen vaakuna.

Marine Museum

Marine Museumille pitää varata aikaa tuntikausia, jos haluaa käydä sisällä myös laivoissa. Juhan ahtaitten paikkojen kammo johti kuitenkin siihen, että katselimme näyttävät laivat vain ulkoapäin. Lapsiperheitä näkyi paljonkin kiertelemässä laivoja. Aika pieniäkin lapsia mukana.

 

Tämän laivan sisätilojen kierrokseen suositeltiin varattavan kaksi tuntia.

Olisipa ollut elämys mennä sisälle sukellusveneeseen. Harkitsin, mutta luovuin, kun sinne oli pientä jonoa.

Sisätiloissa kerrotaan merenkulun historia.

Wilhelmshavenin mutarannat ovat Unescon ympäristönsuojeluohjelmassa. Niistä on iso infopiste rannassa myös.

Paluumatkalla näimme Keisari Wilhelmin patsaan puistossa.

Ja pari hauskaa nähtävyyttä matkan varrelta. Merenkulkukaupungissa kirkon tornikin on kiinnitetty ankkuriköydellä nurmikkoon. Köyteen oli kiinnitetty valkoinen kyltti. Kävin katsomassa sitä, kun ajattelin, että siinä olisi kerrottu, miksi köysi on siinä, mutta se olikin vain vanhemmille muistutus, että lapset eivät saa kiipeillä köydessä.

Kirkon ilmoitustaulu mainosti Nokian kännykkää.

Ostoskaduilla oli näin arkipäivänä vähän enemmän porukkaa.

Juha kävi ostamassa leipää, mutta minäpä löysin lankakaupan ja alennusmyynnin.

Valmiit sukat ovat nyt mukava matkamuisto Wilhelmshavenista.

Olimme kumpanakin päivänä kävelleet noin 12 – 14 kilometriä ihan vain rantoja ja hotellin ja nähtävyyksien väliä. Suosittelen tätäkin, Wilhelmshaven on ihan kiva kaupunki kävelemiseen. Pitemmällekin voisi kävellä, ainakin yksi tuulimylly jäi meiltä kiertämättä.

Tämän kaupungintalon komean aukion kävimme katsastamassa lähtiessämme pois kaupungista seuraavana aamuna.

Jatkoimme Wilhelmshavenista kodinvaihtolomalle Hollantiin. Syksyn suunnitelmissa on kodinvaihtoloma Sveitsissä ja marraskuu Espanjassa. Seuraa matkojamme helpoiten tykkäämällä Facebook-sivuamme.

Alkmaar – kanavia, juustoa ja Beatles-museo

Alkmaar on noin sadan tuhannen asukkaan kaupunki Amsterdamin pohjoispuolella. Sen tärkein turistinähtävyys on perjantaiaamun juustomarkkinashow, mutta Alkmaarissa kannattaa vierailla myös Beatles-museossa, juustomuseossa tai olutmuseossa tai 500 vuotta vanhassa isossa katedraalissa. Tai tehdä rauhallinen kävelylenkki pitkin kanavien rantoja.

Sisäleirintäalue Alkmaarissa – hauskin hotelli ikinä?

Alkmaarista löytyi aivan mieletön majapaikka, joka sopi juuri meille, vanhoille karavaanareille.

Miten jollekin voi tulla mieleenkään perustaa leirintäalue sisätiloihin ja tuoda sinne vanhoja asuntovaunuja nukkumapaikoiksi! Me olimme onnistuneet varaamaan itsellemme ihan oman yksityisen paikan, jossa vaunu oli oleskelutilassa, sen lisäksi oli yksityinen keittiö, lapsille tarkoitettu toinen huone kerrossänkyineen ja tietysti oma vessa ja suihku. Sellaisenkin majoituksen olisi voinut varata, jossa kolme vaunua olisi jakanut ”leirintäalueen” ja sen yhteiset tilat. Tämä majoitus maksoi 75€/yö.

Sellainenkin hauskuus paikassa oli, että sen vieressä ei ollut parkkipaikkaa, vaan parkkipaikka oli kanavan toisella puolella ja sinne pääsi lautalla – siis ilman autoa. Paikka oli ilmainen ja lautta kulki nonstoppina, joten tämä oli vain todellakin lisähauskuus. Meidät vastaanottanut henkilö oli puhelimessa luvannut, että voimme pysähtyä talon päädyssä ja purkaa matkatavaramme siinä, joten asiassa ei todellakaan ollut mitään hankalaa. Veimme auton parkkiin siltoja pitkin kiertäen ja tulimme lautalla takaisin ilman autoa.

Kävelykierros Alkmaarissa pyöräilijöitä ihmetellen – kanavia, katuja, puisto ja tuulimylly

Saman tien lähdimmekin sitten kanavan vartta keskustan torin, Waagpleinin suuntaan.

Tässä kuvassa näkyvä torni ei ole vain kirkko vaan myös rakennus, jossa sijaitsee Alkmaarin juustomuseo.

Olimme majoittumis- ja parkkeeraushässäkän jälkeen sittenkin niin myöhään liikkeellä, että kaikki, minne olisi tehnyt mieli mennä sisälle, oli jo kiinni. Juustomuseo, katedraali ja Beatles-museo olivat jo sulkeneet. Tämä oli hyväkin sattuma. Jos näihin olisi päässyt sisälle, olisi meiltä ehkä jäänyt se antoisa kävelykierros tekemättä, minkä nyt teimme.

Polkupyörien määrä ja tavat käyttää pyörää pääsivät yllättämään, vaikka jokainenhan tietää, että Hollannissa on valtava määrä polkupyöriä joka paikassa.

Lastenistuimet näyttivät jotenkin heppoisemmilta kuin ne, joihin olemme Suomessa tottuneet. Istuimia oli usein saman pyörän päällä kaksi. Sekä edessä että takana, eikä niissä mitään sivu- tai jalkatukia ollut. Lisäksi pyöriin oli tapana jättää sivulaukut. Ei niitä kuulemma kukaan varasta. Sisältö saatetaan viedä, mutta laukkua ei.

Kypärää ei käytä kukaan. Juttelimme hollantilaispariskunnan kanssa ja kerroimme parin päivän aikana nähneemme kaksi kypäräpäistä pyöräilijää. ”Turisteja. Tai sitten jotain vanhuksia”, oli heidän kommenttinsa. Mekin pyöräilimme Hollannissa ollessamme ja pidimme tiukasti kypärät päässä. Kyllä meitä tuijotettiin. Taidettiin vähän hymyilläkin.

Huivejakin näkyy pyöräilijöillä useammin kuin kypäriä.

Puisto Singelgrachtin kanavan rannoilla oli viihtyisä ja rauhallinen.

Puistossa on myös Molen van Grootin  (tai Molen van Piet) tuulimylly.

Myös kaupat alkoivat olla jo kiinni. Onneksi.

Pääkauppakadulla on koristeellinen Kaupungitalo.

Yksi rauhallinen katu oli yllätys. Amsterdamissa on kuuluisa punaisten lyhtyjen alue, mutta näyttipä olevan täälläkin. Kokonainen pikkukatu. (Achterdam)

Löysimme Spar-ruokakaupan ja kävelimme takaisin leirintäalueellemme kaunista kanavanrantaa. Tiesimme tulevamme takaisin Alkmaariin.

Alkmaarin juustomarkkinat – Goudaa kojuissa ja kärryissä

Meillä oli sovittuna kahden viikon kodinvaihto Haagissa ja niinpä sitten seuraavana perjantaiaamuna ajoimme takaisin Alkmaariin. Waagpleinillä oli vauhdikas juustoshow menossa. Nykyisin juustot saadaan tuottajilta kaupan hyllyille modernimmin, mutta vanhaa kaupankäyntiprosessia juustojen kanniskeluineen oli hauska seurata.

Torin ympärillä oli nauhana kojuja, joista sai maistiaisia ja joista voi ostaa sekä matkamuistoja että juustoja ja muuta syötävää.

Vaikka oli heinäkuu ja paras turistisesonki, juustomuseo ei ollut tupaten täynnä. Hyvä kohde tämäkin.

Alkmaarin katedraali – kirkko, kahvila ja valokuvanäyttely

Grote Sint Laurenskerk on Alkmaarin suosituimpia nähtävyyksiä. Komeassa kirkossa kannatti kyllä käydä sisällä.

Kirkko ei ole pelkästään perinteinen kirkko. Sivuseinällä on tilava kahvila, jossa turisti voi hetkeksi istahtaa. Meidän käydessämme seiniä kiersi World Press Photon valokuvanäyttely, jossa oli kuvia maailman tapahtumista. ”The stories that matter” -teema sopi etiikaltaan ja ajatuksia herättävänä erinomaisesti kirkkotilaan.

Urheilutapahtumakuvassa oli musliminaisia, jotka pääsivät ensimmäistä kertaa urheilukatsomoon, toisessa kuvassa pieni poika nukkui patjalla  muovijätteen päällä, kolmannessa kuvassa perhe kiipesi Meksikon ja Yhdysvaltojen välisen korkean aidan yli.

Alkmaarin Beatles-museo

Viimeiseksi säästimme Juhan suosikkitoiveen. Alkmaarin turistisivuilla sanotaan, että siellä sijaitseva Beatles-museo on maailman suurin. Meillä ei taida olla vertailukohtaa esimerkiksi brittimuseoihin, mutta oli tämä todellakin laaja ja yksityiskohdissaan monipuolinen. Kuvia, levyjä, tietoja kiertueista, levytyksistä ja muusta historiasta ja kaikenlaista Beatleseihin liittyvää fanirekvisiittaa aikakauden mekoista leluihin ja jopa kumisaappaisiin.

Osa kirjallisuudesta oli museon kokoelman koonneen isännän itse julkaisemaa. Todellinen fani!

Siinä kaksi kollegaa yhdessä. Museon isäntäkin kertoi olleensa musiikinopettaja. Hän oli innokas myös esittelemään esineistöä. Vielä lopuksi pitää mainita, että viiden euron pääsymaksu oli hämmästyttävän alhainen.

Suosittelemme!

Alkmaarista jäi hyvä mieli. Se on kohtuullisen matkan päässä Amsterdamistakin, eli kannattaa kyllä ajatella vierailua Amsterdamin matkankin yhteyteen.

Tämä oli vain yksi Hollannin matkamme kohteista. Jos haluat seurata meitä ja vierailla kanssamme Haagissa, Rotterdamissa, Delftissä, Haarlemissa, Leidenissä ja Rotterdamissa ja nähdä, miten selvisimme pyöräilystä, paikallisjunista ja kodinvaihdosta, käy tykkäämässä Facebook-sivustamme, niin näet, milloin ehdimme kirjoitella lisää.


Find us on Facebook