Espanjasta kotiin osa 6 Lourdes – auttoiko pyhä vesi Juhaa?

Lourdes oli nimenä tuttu. Tiesimme, että se liittyy pyhiinvaelluksiin, mutta emmepä juuri muuta. Emme ainakaan sitä, että vuosittain siellä käy noin viisi miljoonaa ihmistä, eli se on yksi suosituimmista katolisen kirkkokunnan pyhiinvaelluskohteista.

Jotenkin aavistimme tämän heti kun saavuimme sinne. Ajoimme ison basilikan sivuitse ja puiston reunaa kulki ihmisiä ryhmissä.

Majoituimme pikaisesti Hotelli Theresaan mäen päälle ja huomasimme, että senkin nimessä oli paikan teema, eli se oli oikeasti nimeltään Jeesuslapsen hotelli Theresa. Booking.comissa ei ollut koko nimeä. Myöhemmin luin jostain, että 15 000 asukkaan pienessä kaupungissa on 400 hotellia tai muuta majapaikkaa. Eli pyhiinvaeltajaturistien määrä on aivan valtava. Ja ehkä mukana on paljon tällaisia muuten uteliaita kuin mekin.

Kaupungilla erilaiset raamatulliset ja kirkkohistorian nimet toistuivat kylteissä. Oli kahvila Eeden, parkkitalon nimi oli Paratiisi ja Jeanne d’Arcin baarissa juotiin belgialaisia oluita.

Kävelimme jyrkän mäen alas hotelliltamme. Periaatteessa sen olisi päässyt hissilläkin, mutta eipä ollut vielä pahin turistiaika eikä hissi toiminut.   Etsimme portaat talojen välistä ja katselimme näkymiä sekä kaupungin vieressä kohoavalle mäelle että alas kaupungin yli.

Bailikan torni toimi suunnannäyttäjänä kapeiden katujen sokkeloissa.

Kadut olivat täynnä matkamuistomyymälöitä ja myymälät täynnä Marian ja Jeesuksen kuvia ja muita Raamatun aiheita.

Basilikan edessä oleva aukio on vaikuttavan kokoinen. Alaosa rakennuksesta on iso krypta ja sen päällä on pieni basilika, joka on rakennettu sen luolan päälle, josta kaikki tämä sai alkunsa, kun luolassa Neitsyt Maria ilmestyi neljätoistavuotiaalle myllärin tyttärelle eli Bernadotte Soubirous’lle. Kaikki alkoi 11. 2. 1858, jolloin tyttö näki näyssä valkoiseen kaapuun pukeutuneen naisen seisovan kallioluolassa. Seuraavan viiden kuukauden aikana hän näki saman salaperäisen ilmestyksen tuossa pienessä luolassa monta kertaa. Bernadette ei tiennyt, kuka hänelle ilmestynyt nainen oli. Tyttö kutsuikin tätä yksinkertaisesti nimellä ”hän siellä”. Nainen ilmeisesti puhui Bernadettelle useampaan otteeseen. Kerran hän esimerkiksi kehotti tätä kaivamaan esiin vesilähteen luolan lattiasta.

Bernadetten näkemät mystiset ilmestykset aikoivat kerätä luolalle suuria ihmisjoukkoja.

Lourdesin seurakunnan pappi suhtautui ensin kielteisesti Bernadetten ilmestyksiin. Mutta kuudestoista näky sai hänet muuttamaan mieltään. Tuolloin ilmestyvä nainen viimein paljasti Bernadettelle henkilöllisyytensä sanoen: ”Minä olen synnitön sikiäminen”. Tämä teki vaikutuksen pappiin. Sanat viittasivat Mariaan, Jeesuksen äitiiin. Pappi ei uskonut, että yksinkertainen, oppimaton lapsi olisi voinut keksiä jotain tuollaista omasta päästään.

Neljä vuotta myöhemmin kirkon ja poliisien tutkimukset vahvistivat papin käsityksen – Neitsyt Maria oli ilmestynyt Bernadette-tytölle. Virallisen vahvistuksen myötä Lourdesin maine alkoi kasvaa ja levitä. Kun Lourdesiin vuonna 1866 rakennettiin rautatie, kaupunkiin tulvi tuhansittain pyhiinvaeltajia, joista monet olivat vakavasti sairaita tai raajarikkoja.

 

Joidenkin kirkollisten juhlapyhien aikana aukio on täynnä ihmisiä. (Tämä kuva on lainattu sellaisista Lourdes’n turisti-infon kuvista, joihin on vapaa käyttöoikeus)

Aukiota reunustavien portaiden alla on komeat alttarit.

Kryptan sisäänkäynti on kuvaavasti ”Ovi elämään.”

Kryptassa oli meneillään ranskankielinen messu. Istuimme vartiksi kuuntelemaan ja katselemaan. En tiedä, oliko tilanne epätyypillinen? Messua toimittanut pappi oli tummaihoinen, laulua johtanut kanttori ja edestä tekstit lukenut henkilö olivat naisia. Olen aina luullut, että katolisissa kirkoissa naiset eivät ole noin esillä. Olenko väärässä?

Lähdimme kuitenkin pois ennen messun päättymistä, koska halusimme nähdä paikkoja ennen auringon laskemista.

Näköala linnalle katedraalin edestä on vaikuttava.  

Kaupunkiin on kaunis näkymä kryptan edessä olevien portaitten päältä.

Portaat johtavat ylös luolan yläpuolelle rakennettuun suureen, hohtavan valkoiseen basilikaan, jonka korkea torni on Lourdes’n huomattavimpia maamerkkejä. Tämä on se luolan päälle rakennettu basilika. Bernadette ei tätä basilikaa nähnyt. Hän meni luostariin, eli siellä piilossa kohun ulottumattomissa ja kuoli 1879 Neversissä. Hänen jäännöksensä on tuotu tänne.

Basilikan edestä on  kaunis näkymä kaupungin yli linnalle kryptan kupolin katon ja portaiden ohi.

Kurkistimme sisälle basilikaan. Se oli rauhallinen ja seesteinen. Tuntui siltä, että se olisi aikalailla omiaan pyhiinvaeltajan hiljentymiseen ja mietiskelyyn.

Basilikan edestä avautuu myös kaunis näkymä auringonlaskuun joelle.

Vuoren rinteellä on puistosta lähtevä polku, jonka varrella on Jeesuksen kärsimystien neljätoista kohtaa, jolla voi pysähtyä mietiskelemään ja rukoilemaan. Emme lähteneet enää rinteelle, koska pelkäsimme pimeän yllättävän. Sieltä olisi varmaan hienot näkymät alas kaupunkiin.

Kivat jokinäkymät ja pari siltaa.

Kartta havainnollistaa alueen keskeiset paikat.

Joen toisella puolella on kynttiläkappeleita. Näitä on rivissä monta ja ihmiset käyvät sytyttelemässä täällä omia kynttilöitään. Yksi iso kynttilä maksaa kympin. Kynttilän sytyttäminen symbolisoi rukousta. Monta palavaa kynttilää, paljon rukousta. Sinänsä vaikuttava näky ja ajatus.

Kynttiläkappelien lähellä joen rannassa on toinen ristin tie. Siellä on kuusitoista tällaista patsasta, joista kukin kuvaa Jeesuksen ristin tien kohtia.

Tässä Jeesus väsyy ja kaatuu ristinsä alle.

Jeesus otetaan alas ristiltä ja kannetaan Nikodeemuksen hautaan.

Maria odottaa Jeesuksen ylösnousemusta.

Lourdes’n luolan suosio perustuu sieltä virtaavaan lähteeseen, jonka Bernadette löysi, kun Maria ohjasi häntä raaputtamaan maata yhdestä kohdasta. Sieltä virtasi vettä, joka jo seuraavana päivänä oli muodostanut puron läheiseen jokeen asti. Maria oli sanonut Bernadettelle: ”Tulkaa tänne juomaan lähteestä ja peseytymään siinä.”

Luolan yhteyteen on rakennettu paikka, jonka altaissa sairaat voivat avustettuina nopeasti kylpeä 11-asteisessa vedessä..

Luolan alla on nyt hanoja, joista voi laskea itselleen juomavettä. Suositumpaa on nyt käyttää tätä mahdollisuutta. Matkamuistomyymälöistä voi ostaa vettä varten Marian muotoisen pullon. Emme tulleet ostaneeksi, jäi vesi saamatta ja kokeilematta.

Juha kokeili kyllä varmuuden vuoksi pestä kipeät silmänsä vedellä. Pesu ei lisännyt veteen liitettyjen noin 70 ihmeparantumisen listaa. Valitettavasti. Juha tilasi silmälääkärin heti Helsinkiin tullessamme ja osti apteekista uudet tipat. Ne 70 muuta ihmeparantumista on todettu ihmeiksi sen perusteella, että ne ovat tapahtuneet äkkiä Lourdes’n vedessä kylpemisen tai pesun jälkeen ja ovat olleet lääketieteellisesti uskomattomia tai jopa mahdottomia.

Luolan suulla on Neitsyt Marian patsas. Sen eteen sytytellään vaikuttava kynttiläasetelma joka ilta auringon laskiessa ja ihmisiä kerääntyy luolan eteen penkeille. Moni käy koskettamassa luolan seinää, joka on kulunut aivan sileäksi. Harmikseni hirmuisen moni uskoo myös luolan suulla otettuihin parantaviin selfieihin. Sain odottaa aika kauan, että sain kuvan Mariasta ja kynttilöistä ilman muita ihmisiä.

Auringonlaskussa Basilika ja sen alla oleva krypta ovat aika vaikuttava näky.

Aukiolla seisoo myös kookas Marian patsas. Sen eteen on laskettu paljon kukkia. Monen näin kumartavan ja tekevän ristinmerkkejä sen edessä.

Kiipesimme takaisin majapaikkamme ja mietimme näkemäämme. Pyhiinvaellus on ajatuksena mysteeri. Siihen yhdistyvä hiljaisuus, mietiskely ja keskittyminen ei ihan vieraalta ajatukselta tunnu. Voisi olla jopa tarpeellista. Sen sijaan Marian patsaat ja ilmestymiset, ylettömästi koristellut kirkot ja matkamuistokrääsä eivät tunnu sopivan viitekehykseen, jota itse ajattelemme uskonnon harjoittamisesta. Eihän Jeesuskaan koskaan opettanut rakentamaan ja koristelemaan kirkkoja, kumartelemaan pyhimyksenkuvia tai ostamaan kynttilöitä rukoilemisen tueksi. Elävästä vedestäkin hän puhui enemmänkin symbolisesti.

Kriittisistä ja kummastelevista ajatuksistamme huolimatta paikka oli kyllä todella kulttuurisesti mielenkiintoinen ja kunnioitamme sitä ja sen pyhyyttä siksi, että se on joillekin muille ihmisille selvästi pyhä hiljentymisen ja rukouksen paikka.

Auringonlasku kultasi maisemaa.  

Jos joskus palaisin, kiipeäisin rauhassa tälle rinteelle ja kävelisin sille merkityn polun. Tämä jäi nyt iltapäivävierailustamme puuttumaan.

Hotelli Theresa oli meille sopiva majapaikka. Edullinen, nätti, rauhallinen. Vastaanotto oli ylettömän ystävällinen, joskin melko ranskankielinen, joka on pikkuisen vaikea haaste. Parkkipaikka oli vieressä ja hyvä aamiainen nautittiin erittäin kauniissa ja viihtyisässä ruokasalissa.  Mitään tärkeää ei puuttunut.

Matkamme jatkui kauniissa keväisissä maisemissa. Parin seuraavan päivän aikana ajoimme läpi Ranskan ja pysähtelimme monessakin mukavassa paikassa.

Jos haluat seurata meitä, voit tykätä meistä Facebookissa sivullamme Espanjaan Espanjassa Espanjasta, niin tieto uusista teksteistä tavoittaa sinut helpommin.

 

Espanjasta kotiin osa 5 Pyreneitten yli Lourdesiin

Lähdimme aamulla Zaragozasta kohti Pyreneitten vuoristoa. Eilinen lumipyryssä seikkailu oli vahvasti mielessä, ja vaikka lumihuippuisten vuorten siluetti edessä oli kaunis, se myös huolestutti. Paljonkohan tuota lunta on ja missä? Jos et ole vielä lukenut siitä lumipyrystämme, voit lukea tuosta hankalasta päivästä täältä: Espanjasta kotiin osa 4, Lumipyry ja Ciudad Encantada 

Alkumatkasta huolta ei ollut. Sää oli poutainen, tiet sulia, tienvarret vihersivät ja lunta riitti vain kaukaa ihailtavaksi.

Pikkukylä järven rannalla oli jylhän kaunis.

Tällä kertaa valitsemamme reitti nousi kuitenkin korkeammalle ja ennen pitkää olimme taas lumen keskellä.

Tie höyrysi ja oli vähän kostea, mutta onneksi tieltä lumi oli aurattu tarkkaan pois ja muutaman plusasteen lämpötila piti sen sulana, niin ettei se ollut jäisen liukas.

Luminen maisema oli jännän utuinen.

Laskettelijat saivat vielä huhtikuun alussa nauttia mukavista keleistä. Vastaan tuli paljonkin autoja, joissa oli sukset mukana. Monissa Ranskan rekisterikilvet.

Lumessa oli raitoja. Mietimme, onko näissä kohdissa lumi liikkunut paikaltaan. Paikoitellen tien varressa oli liikennemerkkejä, joissa varoitettiin lumivyöryvaarasta ja sanottiin, että tie sulkeutuu automaattisesti puomilla, jos vaara uhkaa.

Meitä ei kuitenkaan mikään vaara kohdannut, eikä tainnut uhatakaan tällä säällä. Ennen pitkää olimme laskeutumassa Ranskan puolelle korkeimmilta kohdilta ja maisema muuttuivat jälleen lumettomammiksi.

 

Vuoripurot solisivat alas sulaneita rinteitä.

Tie kulki laaksossa joen vartta.

Ranskan puolelle laskeutuessa maisema muuttui koko ajan vihreämmäksi. Kevät oli jo pitkällä.

Tässä kartta tämänvuotisesta reitistämme.

Viime keväänä ylitimme Pyreneitten vuoriston eri kohdasta, Valle d’Aranin ja Viellan tunnelin kautta. Ehkä siten vältimme korkeimmat kohdat.

Jos näistä pitäisi valita vain toinen, valitsisin viimevuotisen Valle d’Aranin reitin. Maisemat olivat siellä vielä vaikuttavammat. Mutta on kiva nähdä molemmatkin.

Ylitimme Pyreneitten vuoriston ja saavuimme Lourdesiin Ranskan puolelle. Paikka on tunnettu pyhiinvaelluspaikka ja jo tulo kaupunkiin tämän katedraalin vierestä ajaen vakuutti meidät siitä, että iltakävelylle kannattaa lähteä katsomaan, mitä paikka tarjoaa.

Seuraava teksti tulee Lourdesista ja kaikesta siitä, mitä siellä ihmettelimme. Jos haluat seurata meitä, voit tykätä meistä Facebookissa sivullamme Espanjaan Espanjassa Espanjasta, niin tieto uusista teksteistä tavoittaa sinut helpommin.

Espanjasta kotiin osa 4 Lumipyry ja Ciudad Encantada

Aamulla säätiedotus näytti, että lumisateen mahdollisuus Cuencan seudulla olisi 40%. Emme uskoneet. Tai luulimme, ettei se ainakaan pientä räntää pahempaa olisi. Olimme väärässä.

Aloitimme matkan rauhallisesti ja ajoimme vielä Mirador Cerro del Socorron näköalapaikalta katsomaan Cuencan maisemia.

Seuraavaksi syötimme navigaattorille hauskan osoitteen: Ciudad Encantada, eli suomeksi ymmärryksemme mukaan Hauska tutustua -kaupunki. Tai jotain ilosta ja huvista ainakin.

Lumisade alkoi sittenkin. Tätä näkyä ei Espanjassa usein näe.

Eikä myöskään tällaista suomalaiselle kovin tutunoloista mäntymetsää.

Ciudad Encantadan parkkipaikalle tullessamme meitä lähinnä huvitti espanjalainen lumiaura. Voi kai tuollakin pikkuisen räntää siirrellä pois tieltä.

Ciudad Encantada on vähän yli 30 kilometrin päässä Cuencasta. Tie kulkee Júcar-joen laakson läpi. Ciudad Encantada  on metsässä oleva kummallisten kivimuodostelmien alue, jossa on kallioita, luolia, järviä ja vesiputouksia. Kalliomuodostelmat ovat muodostuneet eroosion seurauksena. Nyt menen iloisesti sellaisten faktojen sekaan, joista kovin vähän ymmärrän, kun kerron, että ilmeisesti puhutaan karstimaasta, eli maisemamuodosta, joka syntyy vuorisuola-, kalkkikivi-, kipsi- tai dolomiittikallioon. Sadevesi liuottaa pinnasta pois vesiliukoista ainesta, ja karbonaatteja sisältävien mineraalien ja ilmakehän hiididioksidin ansiosta vesi muuttuu happamaksi ja liuottaa kalliota toisella tavalla. Tai jotain tuohon suuntaan. Näitä oli selitetty kalliomuodostelmien lähellä olevissa opastauluissa. Jos lukijani osaat paremmin selittää nuo jutut, niin jätä kommentti tähän juttuun. Joka tapauksessa se, mitä amatöörin silmäni näkivät, oli huikean hauskan ja kummallisen näköistä, enkä yhtään ihmetellyt, että paikalla oli muutama turistibussi jopa tällaisena päivänä.

Samoista ilmiöistä on kyse myös Antequeran lähellä olevassa erittäin suositussa Torcalissa, jossa olemme kerran kiipeilleet.

Huomasitko muuten, että edellisessä kuvassa oikeassa yläkulmassa oli Arnold Schwarzeneggerin kuva? Näiden kallioiden keskellä on kuvattu erilaisia elokuvia, videoita ja mainoksia. Conan barbaari vuodelta 1982 oli elokuva, jossa hän esiintyi.

Tässä kartassa vasemmalla on reitti, jonka varrella näitä nähtävyyksiä ja opastauluja on. Pääsymaksu reitille on 5€ ja siihen on saatavilla myös opastus, jos haluaa kulkea ryhmässä. Katselin kuvista, että nuo kaksi merkittyä näköalapaikkaa olisivat myös kivoja, mutta räntäsateessa ei viitsinyt.

Kameran linssiin satoi koko ajan vähän räntää, mutta kai näistä jonkinlaisen kuvan saa siitä, minkä keskellä etenimme.

Reitti oli selkeästi viitoitettu ja helppokulkuinen.

Näitä kallioita oli kolme vierekkäin. Ne oli nimetty laivoiksi.

 

Tämän nimi oli mies.  Tämä näytti siltä, että se oli jotenkin matkan huipennus, koska niin moni kääntyi tässä takaisin, eikä kävellyt koko lenkkiä.

Vaikka koko metsäpolun kulkeminen olisi kovasti houkuttanut, mekin teimme räntäsadepäätöksen ja lähdimme takaisin parkkipaikalle.

Räntäsade alkoi muuttua lumipyryn suuntaan.

Totesimme, että paikka laitetaan muistiin ja katsotaan, sopisiko tämä reitille joskus toiste. Parkkipaikan vieressä oli majapaikkakin.

Mietimme  huolissamme, olisiko pitänyt olla liikkeellä jo tuntikausia sitten. Eikä huoli ollut turha. Hetken päästä olimme kohdassa, jossa lumipyryssä vaadittiin lumiketjuja.

Tie nousi ylöspäin, katsoimme karttaa ja valitsimme toisen reitin. Ei tuntunut hyvältä ajaa ylemmäs.

Ja sitten uudellakin reitillä meni kuitenkin hetkessä vaikeaksi. Lunta tuli sakeasti, lämpötila laski nollaan ja ennen pitkää vastaan tuli muutamia autoja, jotka ajoivat lähes kävelyvauhtia ja hätävilkut päällä. Muutamia autoja näkyi tien poskeen suistuneina.

Kaksikaistaisella tiellä oli vain yhdet jäljet. Niitä oli oikeastaan pakko ajaa, mutta vähän hirvitti, olisiko vastaantulijoita. Kun pyry oli jatkunut jonkin aikaa, vastaantulijat loppuivat tyystin. Kukaan ei ilmeisesti enää ollut lähtenyt liikkeelle pyryn alettua.

Lumiaura tuli vastaan. Sen jälkeen mekin ajoimme vasenta puolta tietä. Tietysti samalla peläten, tuleeko joku vastaan. Matka eteni noin 15 – 20km/t -vauhtia. Alamäkien mutkissa oli pelottava sivuluisun vaara, ylämäissä renkaat sutivat tyhjää ja pelotti, että joku tulee vastaan ja joutuu äkkiä väistämään. Kuski pysyi erittäin rauhallisena. Se ja viidenkymmenen suomalaisen talven ajokokemus olivat kullan arvoisia.

Parin tunnin taiteilun jälkeen oltiin lähes yhtäkkiä alueella, jolla ei ollut pyryttänyt. Tie oli kuiva ja maisemat saivat taas huomiomme.

Ja olipa onni, että esimerkiksi tähän mäkeen ei jouduttu lumipyryssä. Mutka ja jyrkkä lasku olisivat liukkaalla olleet aika pelottava yhdistelmä.

Ajettuamme jo jonkin aikaa sulaa tietä pysähdyimme. Auton nokka ei vielä ollut ehtinyt sulaa.

Eikä se pyry ihan ohi ollut, vieläkin alkoi tulla lisää, mutta tie pysyi jo sulana, eikä lumi enää jäänyt siihen. Molina de Aragonin linna ohitettiin tällä kertaa tältä etäisyydeltä.

Jos olisi ollut aikaa ja kiva sää, olisin halunnut nähdä, minkälainen paikkakunta olisi ollut Ojos negros (mustat silmät), koska kaatumiseni jäljiltä minullakin oli vielä sellainen.

Suunnitelmien mukaan päivä ei mennyt. Pyryyn ja liukasteluun oli mennyt niin paljon aikaa, että Zaragozan keskustaan ei enää kannattanut lähteä. Onneksi viime vuonna ehdimme pysähtyä siellä ihailemassa siltoja, auringonlaskua ja komeaa katedraalia.

Juhalla oli syytä peukuttaa itselleen päivän hyvästä suorituksesta siistissä hotellihuoneessa.

Seuraavana päivänä ajoimme Pyreneitten yli. Miten lumihuippuisesta vuoristosta selvittiin, siitä kirjoitan seuraavaksi.

Jos haluat seurata meitä, voit tykätä meistä Facebookissa sivullamme Espanjaan Espanjassa Espanjasta, niin tieto uusista teksteistä tavoittaa sinut helpommin.

Seuraavat ja edellisen tällä hetkellä valmiit osat kotimatkastamme voit lukea näistä linkeistä:

Espanjasta kotiin osa 3 Cuencan rotkon reunalla riippuvat talot on täällä.

Espanjasta kotiin osa 5 Pyreneitten yli Lourdesiin on täällä.

 

 

Cuencan talot rotkon reunalla – ihan kuin Ronda! Kotimatkaa osa 3

”Cuenca! Sieltähän on kotoisin yksi kitaroistani”, huudahti Juha, kun näki nimen kartalla. ”Sinne mennään.”

Olin sattunut näkemään Cuencasta jotain muutakin, nimittäin kauniit Unescon suojeleman vanhan kaupungin kujat ja katot ja rotkon reunalla roikkuvat talot, joten nyökkäsin. ”Sinne mennään.”

Varasimme kahdeksi yöksi majoituksen La Plaza -hotellista. Sijainti oli hyvä, pieni kävelymatka keskustaan sopi meille hyvin. Mielenkiintoisesti marokkolaisin vaikuttein sisustettu hotellihuone sai hymyn huulille. Parkkipaikka oli kadun varressa, joten yritimme tyhjentää tavaroita pois ja hauskan pienen hotellihuoneen idylli kyllä vähän paljoista tavaroista särkyi. Vastaanotossa nuori nainen ojensi kartan, ruksasi tärkeimmät nähtävyydet ja hyvät ravintolat kartalle ja piirsi karttaan kävelyreitin. Vinkkasi vielä musiikkiliikkeenkin, jossa voisi katsella kitaroita. Siis katsella, Juhalla ei ole mitään tarvetta ostaa enää lisää niitä seinällemme roikkumaan.

Sateisessa illassa teimme pienen kävelylenkin ja tulimme sisään lämmittelemään.

Seuraavana aamuna sitten kartan kanssa merkitylle reitille. Rio Jucar ei ollut suuren suuri, mutta kevään vihreys viehätti silmiä.

Ja tosi nopeasti olimme siellä missä pitikin. Harmi vain, että melkein jokaisessa ottamassani kuvassa on punatakkinen mies oranssin sateenvarjon kanssa. Tuo vähän vei päivästä nautintoa ja lyhensi reittiämme.

Juuri tämä talo, jonka parvekkeet roikkuvat tyhjän päällä, on kaikissa postikorteissa. Sen muotoissa pulloissa myydään viiniä turisteille ja toki jääkaappimagneettejakin löytyisi.

Rotkon reunat olivat vaikuttavat.

Kun Juha sitten näki tämän sillan eli Puente de San Pablon, näytti hetken siltä, että tiemme erkanevat. Vain jompikumpi kävelee rotkon yli. Eikä heti auttanut sekään, että näytin, että edellämme kulkenut aasialaisten turistien ryhmäkin on sateenvarjoineen melkein jo ylittänyt sillan.

Minulle olivat tärkeämpiä kuvaukselliset rotkon reunat.

Juhan kunniaksi on sanottava, että hän rohkaistui kuitenkin yrittämään. Mutta uskon kyllä, että tuon sillan ylitys suunnilleen silmät kiinni ja koko ajan kaiteesta kiinni pitäen oli siinä sateessa ja tuulessa aikamoinen uroteko korkean paikan kammoiselle.

Tämän kuvan oikeassa reunassa näkyvä Parador-hotelli ei myöskään olisi missään tapauksessa ollut meidän valintamme. Onneksi se ei houkutellut. Hinta olisi ollut suunnilleen 300€ yöltä. Mieluummin olimme yhteensä kaksi yötä 90 eurolla pienessä marokkolaishuoneessa keskellä kaupungin kerrostaloja.

Näitä vanhoja taloja oli kyllä kiva ihmetellä. Mielessä pyöri kysymys: ”Miksi?”

Mäeltä oli mukavat näkymät kaupungin yli.

Tulimme takaisin alas kaupunkiin portaita ja pikkukatuja, ei menty enää rotkon yli toiselle puolelle.

Jucar-joen rantaa kävelimme toiseenkin suuntaan kohti kaupungin keskustaa.

Ennen pitkää olimme kaupungin modernimmalla puolella, Plaza Españalla.

Oli aika hiljaista. Ei täällä ollut turistimassoja ja espanjalaiset itse olivat ilmeisesti viettämässä siestaa.  Kyllä täällä kaikin puolin viihtyisää olisi ollut turisteillekin. Näkemäni perusteella ihmettelin, miksi kaikki hehkuttavat vain Rondaa. Cuencan kaupungin rotkon reunat näkisi paljon halvemmalla ja rauhassa. 

Siesta ja sade aiheuttivat myös sen, että kitaroita ei päästy katselemaan. Liike oli kiinni ohi kulkiessamme, emmekä tulleet lähteneeksi uudelleen.

Seuraavana aamuna ei onneksi enää juuri satanut.

Juha oli kauhuissaan katsellut myös tätä mäkeä, jolle halusin. Paremmalla säällä sinne olisi voinut patikoida ja jos kerran olemme Andalusiassa selvinneet Cruz de Juanarista,  Pizarrasta tai Casarabonelan kivikoista, kai me olisimme tähänkin pystyneet. Sateenvarjot, tuuli ja vuorenrinteet eivät vain yhdistelmänä houkutelleet.

Katselimme siis seuraavaksi aamuksi kartalta tuonne ajoreitin. Matkaa tuli 12km!

Tässä kohtaa on Juhan kunniaksi taas sanottava, että jos joskus haluan jonnekin, minne pääsee autolla, niin sinne kyllä pääsen. Ei kaihda autokuskini tiukkojakaan käännöksiä eikä pieniä teitä. Ja rotkojen reunalla on kuulemma helpompi ajaa kuin kävellä.

Metsätie oli kyllä aika mielenkiintoinen.

Reitin varrella oli jo näköalapaikka, jolta oli hienot näkymät yli rotkojen ja monimuotoisten kallioiden.

Tässä kohtaa aikomamme määränpää oli vielä kaukana kilometrien päässä.

Perille asti pääsi autolla. Ja sieltä vasta näkymät olivatkin! Kaupunki lepäsi vuorten sylissä.

Rotkon reunalla roikkuviin taloihin oli täältä hyvät näkymät.

Talojen tiilikatot olivat taas oman värisiään täällä ja Andalusian valkoisten kylien jälkeen  eri tavalla kauniita.

Oikeassa alakulmassa taas mainitsemani hotelli Parador.

Tältä näytti näköalapaikka, jonne Juha ajoi. Ainoa auto paikassa. Kuvasta ei taida erottua, mutta täällä näimme muutamia patikoijia, jotka olivat rinteen tänne kiivenneet. Taivaalla kaarteli isoja lintuja, jotka tunnistimme kotkiksi.

Aina sitä ihmettelee näitä vuorten rinteille kaupunkien ja kylien ylle rakennettuja pyhimyspatsaitakin. Miksi?

Aamupäivä oli jo kulunut melko pitkälle, ennen kuin tämän näköalapaikkamutkan jälkeen lähdimme eteenpäin. Syötimme navigaattorille hauskan paikannimen: Ciudad Encantada, eli Hauska tutustua -kaupunki. Päivän matkasta tuli hauskan jälkeen myös aika jännittävä, mutta siitä seuraavassa tekstissä, kunhan ehdin kirjoitella.

Jos haluat seurata meitä, voit tykätä meistä Facebookissa sivullamme Espanjaan Espanjassa Espanjasta, niin tieto uusista teksteistä tavoittaa sinut helpommin.

Seuraavat tällä hetkellä valmiit osat kotimatkastamme voit lukea näistä linkeistä:

Espanjasta kotiin osa 4 Lumipyry ja Ciudad Encantada on täällä.

Espanjasta kotiin osa 5 Pyreneitten yli Lourdesiin on täällä.


Find us on Facebook