Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

viisumi

Tšadin viisumin mysteeri

Kevät 2015/kesä 2022

Joku haaveilee matkasta Uuteen-Seelantiin, toinen haluaa Pääsiäissaarelle ja kolmas matkan maailman ympäri. Minulla matkahaave numero yksi oli seitsemän vuoden ajan keskellä Afrikkaa sijaitseva Tšad ja sen pohjoisosa, kuuma ja kuiva Saharan autiomaa. Tuon rutiköyhän sisämaavaltion oli määrä olla kesän 2015 Afrikan-matkani pääkohde. Tšad ei vain ole niitä maita, joihin viisumin saa lentosuukkoja lähettelemällä. Tarkoitus kun taitaa ennemminkin olla, ettei maahan mentäisi lainkaan. Siitäkin huolimatta, että maan on onnistunut, kiitos vahvan armeijansa, pysytellä pääosin sivussa Sahelin alueen islamistisistä kähinöistä ja säilyä turvallisena jopa valkoiselle suomalaiselle. Epäluulot istuvat tiukassa Tšadissakin, kuten valitettavan laajalti Afrikassa. Ulkopuolisia ei haluta katsomaan, miten huonosti maassa menee. Ja toisaalta voisinhan olla venäläinen palkkasotilas tai vaikka kullankaivaja. Ei sellaisia Tšadissa tai Afrikassa kaivata. Ei ole niin väliä, vaikka joku turisti jättää rahansa tuomatta maahan, kun matkailu on muutenkin olematon bisnes maassa. Menkööt Italiaan tai Ranskaan!

Mutta se pahuksen viisumi ja sen hankkimisen vaikeus Suomesta ja Suomen passilla! Lehdistö jaksaa vuodesta toiseen revitellä Suomen passin erinomaisuudella. Onhan se varmasti kätevä, jos matkustaa Euroopassa tai Kaakkois-Aasiassa. Afrikassa Suomen passi avaa vain harvoja ovia, sillä viisumi on hankittava kaikkiin mielenkiintoisiin maihin ja usein vieläpä etukäteen. Niin myös Tšadiin. Internetistä löytyy hajanaisia keskusteluita viisumista, joka vaaditaan joitain afrikkalaisia kansallisuuksia lukuun ottamatta kaikilta. Mistä sen saa helpoiten? Onnistuuko Kairossa, entä Sudanin Khartoumissa? Kukaan ei ikinä vastaa, mutta kyselijöitä harvakseltaan löytyy. Nigerin pääkaupungista Niameysta viisumin saa ilmeisesti helposti, nopeasti ja halvalla (15 000 CFA-frangia eli 23 euroa). Helppoa on ollut joskus myös Pohjois-Kamerunin Garouassa sijaitsevassa Tšadin konsulaatissa. Jos ei nyt kuitenkaan ole muuten asiaa Niameyhin tai Garouaan, niin Tšadilla on Euroopassa suurlähetystö Moskovassa, Berliinissä, Brysselissä ja Pariisissa. Keväällä 2015 lähestyin noin 15 eri tahoa mukaan lukien eurooppalaisia viisumipalveluita, Tšadin suurlähetystöjä ja tšadilaisia matkatoimistoja. Harva vastasi, mutta lopputulos oli se, että kutsukirje vaaditaan, mutta sellaista ei Tšadista haluttu minulle antaa. Hauskimman vastauksen antoi Tšadin ”johtava” matkatoimisto, ”vuodesta 1998”, toiminut ”IATA-agentti” Tchad Evasion. Tahdoin ostaa heiltä retkiä N’Djamenan ympäristöön, varata hotellin heidän kauttaan ja kaiken kukkuraksi tahdoin lentolipun Khartoumiin. Pyysin tietenkin myös kutsukirjettä viisumia varten. Vastaus oli lyhyt: ”We cannot provide this service”. En tiedä, mitä Tchad Evasion on oikeasti puuhaillut ”vuodesta 1998”, mutta en vaivannut heitä enää kesällä 2022, kun yritin Tšadiin uudelleen, osana kolmen kuukauden Afrikan matkaani*:

Nykyisin Tšadissa on enemmän matkatoimistoja ja olin kesäkuun alussa 2022 (maatessani reilun vuorokauden keskiafrikkalaisessa vankilassa!) päättänyt ostaa kiertomatkan Saharaan, jos joku vain lähtisi minua sinne viemään heinäkuun helteissä. Italialais-tšadilainen Eyte’ Voyages tarttui syöttiini tai ehkä minä tartuin heidän syöttiinsä. Heinäkuussa voisi kuulemma lähteä Saharaan ja saisin alennetun hinnan, koskapa tosiaan normaalisti kukaan ei kesällä halua Saharaan ja he mielellään peittäisivät juoksevia kulujaan. Sovimme Eyte’ Voyagesin italialaisen perustajan ja omistajan, Adolfon, kanssa 14 vuorokauden yksityisestä kiertomatkasta maan pohjoisosaan, kuten Ennediin ja Ouniangan keidasjärville. Ja kaikkialle siltä väliltä. En löytänyt kaikkia luvassa olevia paikkoja kartaltakaan. Alennettu hinta yhdelle hengelle sisältäen kaiken oli 3 200 euroa. Järjestetty kiertomatka tuntui parhaalta vaihtoehdolta Tšadia ajatellen, koska maassa ei saa poistua 30 kilometriä kauemmas pääkaupungista N’Djamenasta ilman sisäasiainministeriöstä etukäteen anottavaa liikkumislupaa. Sellaisen voi anoa itsekin, mutta esimerkiksi Saharaan sellaisen saaminen kestää noin 15 vuorokautta. Moisen ajan odottelu N’Djamenassa, eräässä maailman kalleimmista kaupungeista, ei kiehtonut lainkaan. Omatoiminen matkailu on mahdollista, jos onnistuu saamaan liikkumisluvan. Se taas vaatii tuhottomasti aikaa ja odottelu on kallista. Valmiin paketin ostaminen on ainoastaan kallista.

Tšadin viisumi!

Eyte’ olisi luonnollisesti kirjoittanut kutsukirjeenkin, mutta olin jo aiemmin veistellyt 30 vuorokauden turistiviisumini Tšadin suurlähetystöstä Keski-Afrikan tasavallan pääkaupungista Banguista. Periaatteessa Bangui on ihan yhtä vaikea paikka anoa viisumia, kuin Berliini tai Pariisi. Tai Brazzaville, jossa myös yritin toukokuussa 2022. Brazzavillessä ystävällinen henkilökunta totesi, että heillä turistiviisumiin vaaditaan ”too many documents”. Veljekseen minua kutsunut sihteeri ei huolinut edes lahjusta, jota yritin tarjota. Hän kehotti kokeilemaan Banguissa ja kertoi, että siellä on rennompi ote. Banguissa todellakin on rennompi ote, kunhan pääsin viisumeja kirjoittavan englantia puhuvan sihteerin puheille. Hän kertoi, että tietenkin voisin saada turistiviisumin, kunhan täyttäisin tietyt kriteerit. Pitäisi olla kaksi valokuvaa, kutsukirje Tšadista ja lääkärintodistus. Tässä vaiheessa olin tietenkin jo ehtinyt lässyttää, miten kovasti olen halunnut matkustaa Tšadiin, koskapa ”ystäväni” oli hiljattain maassa käynyt ja kehunut tšadilaiset maailman miellyttävimmäksi kansaksi. Tietenkään en tunne ketään Tšadissa käynyttä, mutta sihteeri tästä sai kovasti vettä myllyynsä ja liittyi ylistyslauluuni. Tšadilaiset totta vie ovat ”maailman vieraanvaraisin kansa” ja että Ennedi on ”maailman kaunein paikka”. Sinne minun olisi ainakin mentävä. Minä lupasin mennä.

Keskustelumme päätteeksi valittelin, että ei minulla kyllä ole tuota pahuksen kutsukirjettä ja että näinköhän haaveeni kaatuvat. Sihteeri kävi suurlähettilään puheilla ja suurlähettiläs antoi luvan kirjoittaa minulle viisumin ilman kutsua. Mutta se lääkärintodistus kyllä olisi oltava. Sen kirjoittaisi joku banguilainen lääkäri tutkittuaan minut. Eräs saksalainen oli samana päivänä tullut anomaan niin ikään turistiviisumia Tšadiin, mutta hän ei ollut kolmen tunnin jälkeenkään vielä palannut lääkärikäynniltään. Herran passi oli sihteerin pöydällä. Sihteeri ehdottikin, että hän sulkisi silmänsä ja antaisin hänelle kymppitonnin (n. 15 euroa), jonka muuten antaisin lääkärille lääkärintodistuksesta. Sihteeri sulki silmänsä kirjaimellisesti ja näin pääsimme asiassa eteenpäin. Viisumi oli passissa valmiina jo ennen kuin olin edes täyttänyt ranskankielistä viisumihakemuslomaketta. Sihteeri täytteli sen itse loppuun saakka. Sain itse päättää, milloin viisumi astuisi voimaan. Kuukauden monikertaturistiviisumin hinnaksi tuli 50 000 frangia (n. 76 euroa), minkä lisäksi se ylimääräinen kymppitonni sujahti mukavan sihteerin taskuun. Sain lähtiessäni sihteerin Whatsapp-numeron, mikäli minulla olisi mitään ongelmia Tšadissa. Kättelimme ja kiittelin miestä kovasti ja sanoin, että tällaista viisuminhaun pitäisi aina olla. Annan Tšadin Keski-Afrikan tasavallan suurlähetystölle papukaijamerkin.

(*Huhti-elokuussa matkustin Etelä-Afrikassa, Namibiassa, Kongon tasavallassa, Keski-Afrikan tasavallassa, Togossa, Beninissä, Tšadissa, Arabiemiraateissa, Azerbaidžanissa, Georgiassa, Armeniassa ja Liettuassa).

Qatar Airwaysin ja Air Tanzanian siivin Komoreille

14.-15.5.2021

Jos sattuu olemaan yksittäinen vapaa iltapäivä Pohjois-Pohjanmaalla, voi sen käyttää esimerkiksi kotimaanmatkailemalla Suomen keskustalaisimpaan kuntaan, reilun tuhannen asukkaan Merijärvelle. Ja asioida sen ainoassa kaupassa ja ostaa sieltä yhden 27 sentin hintaisen Chiquita-banaanin. Ja ajaa sitten 1,5 tuntia takaisin kotiin Ouluun. Suosittelen lämpimästi.

Jos taas sattuu olemaan yksittäinen lomaviikko, voi sen käyttää esimerkiksi matkustamalla eteläiselle pallonpuoliskolle Afrikkaan. Suosittelen lämpimästi. Alun perin olin kallistumassa Tansaniaan, koska siellä maski-, hygienia- ja turvaväliteatteri on kovin maltillista, joten matkailu onnistuisi miellyttävissä merkeissä. Kuitenkin sitten eräänä huhtikuisena lauantaina käydessäni suunnilleen kaikkien Afrikan maiden matkustusrajoituksia maa maalta läpi, huomasin Komorien olevan avoinna. On ollut jo syyskuusta 2020 lähtien. Tälle ilouutiselle täytyi vain etsiä vielä varmistus jostain! Erittäin pikaisen googlauksen päätteeksi löysin maasta Laka Lodge -nimisen hotellin, joka sattui olemaan aktiivinen sosiaalisessa mediassa ja näyttipä sillä olevan eurooppalainen omistajakin. Sen takia ajattelin saavani vahvistuksen Komorien aukiololle ja se tulikin nopeasti: ”tervetuloa!”. Ja koska Qatar Airways sattui kaiken lisäksi kaupittelemaan nopeita ja ”edullisia” lentoja (reilut 700 euroa) tuohon pikkuruiseen saarivaltioon Mosambikin ja Madagaskarin välille, niin mitäpä sitä enempää pohtimaan. Lauantai-iltana löysin Komorit ja sunnuntaina minulla oli jo lennot sinne. Tansania kyllä odottaa, mutta Komorit ei välttämättä. Normaalisti kun lentojen hinnat kokemukseni mukaan taitavat pyöriä 1200-1500 eurossa.

Dohaan menijät ovat harvassa.

Qatar Airwaysin viihdejärjestelmässä on viihdettä ja koraania pitkillekin lennoille.

Komorien matkustusrajoitukset ovat melko tavalliset, sillä maa päästää sisään, kunhan esittää negatiivisen koronatestitodistuksen. Sen tulee olla otettuna viimeistään 72 tuntia ennen lähtöä Suomesta. Qatar Airways kertoi sivuillaan ja erikseen henkilökohtaisesti vielä Twitterissä Komorien vaativan testitodistuksen ranskankielisenä, ”koska ranska on Komorien virallinen kieli”. Tämä on pötypuhetta, minkä vahvisti Laka Lodgen belgialainen isäntä Hans otettuaan yhteyden Komorien covid-johtajaan. Englanninkielinen kelpaisi oikein mainiosti. Kuluvan vuoden tammikuussa Somalimaan matkaan valmistautuessani maksoin itseni kipeäksi Terveystalon koronatestistä. Kehitys on nyttemmin mennyt hieman eteenpäin ja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin, HUSin, Kymsoten ja Eksoten alueilla asuvat saavat unohtaa nämä ryöstöhinnoitellut yksityiset koronatestit ja asioida julkisella puolella. Oulussa testi maksoi 0 euroa ja tulos tuli 23 tunnissa. Negatiivisen testitodistuksen lisäksi etukäteen on tulostettava, täytettävä ja lähtöselvityksessä esitettävä Aéroports Des Comores -sivuilta löytyvä terveyskysely. Toki samainen lappunen jaetaan vielä ennen Komoreille laskeutumistakin ja saa sen kaiken lisäksi myös Moronin kentältä, mutta sitä eivät Qatar Airwaysin lähtöselvityksessä Helsinki-Vantaalla tiedä. Lisäksi Komorit tahtoo nähdä tulostetut paluuliput ja majoitusvaraukset, joten sellaisetkin on syytä tulostaa matkaan mukaan.

Mitään osuutta lennoistani ei peruttu tai muutettu missään vaiheessa, minkä vuoksi suosittelen Qatar Airwaysia äärimmäisen paljon! Suomesta matkaan lähdettäessä taitaa olla tällä hetkellä vain kaksi vaihtoehtoa, joihin voi melko varmasti luottaa: Qatar Airways ja Turkish Airlines. Kumpikin lentoyhtiö noudattaa kohdemaan matkustusrajoituksia, eivätkä aseta mitään omia erillisrajoitteita Finnairin tapaan. Kolmen viikon kuluttua lentolippujen ostosta istahdinkin erittäin tyhjän Qatar Airwaysin laajarunkokoneen kyytiin. Minusta tuntui, että matkustamohenkilökuntaakin oli enemmän kuin matkustajia. Ainakin kaikki matkustajat saivat oman rivinsä ja palvelu pelasi erinomaisesti. Koronaviruksesta huolimatta juomatarjoilu kulkee käytävillä useaan otteeseen ja jopa alkoholia saa. Samoin lipun hintaan kuuluvan lämpimän ruoan saa valita kolmesta eri vaihtoehdosta ja sen saa nauttia turistiluokassakin ihan metalliaterimin. Qatar Airwaysin lennoilla on luonnollisesti maskipakko, mutta siihen ei havaintojeni mukaan puututtu, jos joku istui tai kuljeksi ympäriinsä maski nenän tai leuan alla. Pimennetyssä matkustamossa on ainakin helppoa hengitellä ilman, että kukaan näkee käyttääkö maskia vai ei.

Qatar Airways tarjoilee satumaisia määriä hygieniatarvikkeita kumihanskoista lähtien.

Illallisvaihtoehtoja oli kolme. Tässä kanabiryani.

Lento QR302 laskeutui ajallaan kello 23.30 Qatarin pääkaupunkiin Dohaan. Qatarissa on ainakin ollut ankarat maskipakot, mutta nyt osa lentokenttähenkilöstöstä oli kyllä asettanut maskin ihan vain nenän alle. Varmasti 50 asteen helteessä maskin käyttö onkin aavistuksen vaivalloista. Dohan lentoasemalla oli kiireinen ilta, sillä lentoja oli laskeutunut kymmenittäin ja saman verran oli vielä lähdössä yönselkään. Ihmiset todella näyttävät matkustelevan jälleen. Dohasta jatkoin yölennolla QR1347 Dar es Salaamiin, jossa tarjoiltiin kello kahden aikoihin yöllä illallinen. Jälleen vaihtoehtoja oli kolme. Voi sitä närästyksen määrää, mutta olihan jälleen tilaa levittäytyä. Lentomatkailu on maskipakkoa lukuun ottamatta aikamoista luksusta näinä päivinä, jos vain lento satutaan liikennöimään! Mogadishun päällä Qatar Airways tarjoili kaiken kukkuraksi aamupalankin. Kolme vaihtoehtoa jälleen. Miten Qatar Airways kykenee tähän, kun eurooppalaiset lentoyhtiöt perustelevat olematonta tarjoiluaan koronaviruksella!

Olimme siirtyneet eteläiselle pallonpuoliskolle ja aurinko oli noussut. Lauantaiaamuun heräilevä Sansibar näkyi koko komeudessaan allamme, kun Qatar Airways alkoi laskeutua kohti Tansanian suurinta kaupunkia Dar es Salaamia. Laskeuduimme Julius Nyereren kansainväliselle lentoasemalle aamulla seitsemän jälkeen. Oli aika tutustua Tansanian upouusiin koronarajoituksiin! Maan koronastrategia oli miltei vuoden verran sellainen, että ei tehdä mitään. Turistit saivat tulla ilman rajoituksia ja kaikki pidettiin auki. Ei maskeja, ei testauksia. Liekö tähän sitten vaikuttanut se, että toukokuussa 2020 maan silloinen presidentti John Pombe Magufuli päätti otattaa koronatestit muun muassa vuohelta, lampaalta ja papaijalta. Näytteet saivat ihmisten nimet ja iät ja ne tutkinut laboratorio ei tietenkään tiennyt presidentin pienestä kokeesta. Näytteet tulivat takaisin positiivisina. Maaliskuussa 2021 presidentti Magufuli kuoli ja Helsingin Sanomat julisti kuolinsyyksi koronaviruksen Lontoossa asuvan tansanialaisen oppositiopoliitikon lähteenä mainiten. Uusi presidentti Samia Suluhu Hassan, Afrikan tämän hetken ainoa naispresidentti, päätti livetä Magufulin linjasta ja ryhtyä vaatimaan negatiivista koronatestitodistusta toukokuun 2021 alussa kaikilta maahantulijoilta. Ehkä vähän tarpeetonta, sillä covid-19 on taatusti jo käynyt läpi jokaisen tansanialaisen. Lisäksi Tansania tahtoo maahantulijoiden täyttävän netissä maan terveysministeriön sivuilla terveyskyselyn. Se ei ole tarpeen, sillä kyseinen lappunen jaetaan lentokoneessa myös paperisena.

Tansania on lipumassa kohti koronarajoitettua elämää.

Kaikki matkustajat (minä mukaan lukien) ohjattiin terveystarkastusjonoon, jossa matkustajien kuume mitattiin, terveyskyselylappunen otettiin vastaan ja lopulta ohjattiin pikatestijonoon. Kaikkien Tansaniaan tulevien kun vaaditaan tekevän koronan pikatesti hintaan 25 dollaria. Kuumeenmittaukseen jonotellessani olin yrittänyt kertoa virkailijoille olevani vaihtomatkustaja, enkä tahtoisi tehdä koronatestiä, sillä enhän ollut edes tulossa Tansaniaan. Kuulemma minun pitäisi maksaa ja tehdä testi siitä huolimatta. Tie suoraan kansainvälisille jatkolennoille oli tukittu. Kuumeenmittaaja sen sijaan oli hieman epäileväinen tarpeestani tehdä koronatestiä, mutta kehotti siitä huolimatta jonottaa testiluukulle. Jonottelin hetkisen, kunnes päätin hätistellä seuraavaa virkailijaa (joita pyöri suuria määriä meidän matkustajien joukossa hämmentämässä). Tämä ystävällinen virkailijanainen otti tapaukseni asiakseen ja kävi haastattelemassa kahta muuta virkailijaa. Lopulta hän johdatti minut koronatestijonon ohitse transfer-tiskille. Olin Dohasta tulevan koneen ainoa kansainväliselle lennolle vaihtava matkustaja. Kuulemma kansainvälinen koneenvaihto on Dar es Salaamin kentällä harvinainen tapahtuma. Transfer-tiskillä minun kehotettiin odottaa 20 minuuttia ja jos ketään ei tulisi paikalle, pitäisi minun etsiä minua auttanut nainen käsiini. Pian sain oman henkilökohtaisen avustajan koneenvaihtoani varten. Tämä mies johdatti minut terminaalin ovelle, jossa vastassa oli VIP-auto terminaalin vaihtoa varten. Komorien-lennot sattuvat lähtemään kotimaanterminaalista! Kotimaanterminaalissa sain boarding passin Air Tanzanian jatkolennolleni, kävin turvatarkastuksessa ja istahdin odottelemaan viimeistä lentoani.

Teille, jotka eivät ole jatkamassa Komoreille, vaan otatte pikatestin Dar es Salaamin kentällä: koko prosessi kuumeenmittauksesta pikatestin tuloksen saamiseen kesti takanani jonotelleilla tansanialaisnaisella ja kalifornialaismiehellä reilut puoli tuntia. Sen sijaan edessäni jonotellutta (kaksi rokoteannosta saanutta) itävaltalaismiestä en enää nähnyt…

Moronin-lennot lähtevät Dar es Salaamin Julius Nyereren kansainvälisen lentoaseman kotimaanterminaalista.

Tansanian matkailumainos terminaalin seinässä.

Air Tanzanian lento TC210 operoitiin vain kaksi vuotta vanhalla Airbus A220-300:lla, joka oli nimetty Tansanian pääkaupungin Dodoman mukaan. En ole mikään lentokone- tai lentokenttäbongari, mutta nautin suuresti epämääräisten maiden lentoasemista ja lentoyhtiöistä. Melko täydellä lennolla oli pääosin komorilaisia palaamassa kotiinsa, mutta myös jopa kaksi valkoihoista ranskalaista lisäkseni. Lento kesti reilun tunnin, mutta siitä huolimatta lentoemännät ehtivät tarjoilla koneelliselle kanasämpylän, pillimehun ja vesipullon. Hyvä palvelu, aikataulussa pysyminen ja uusi siisti kone jättivät ainakin itselleni hyvin positiivisen kuvan Air Tanzaniasta. Ostaisin heiltä lennon milloin tahansa. Maskin käyttö on pakollista vain teoriassa, eikä edessäni istunut ranskalaismies tainnut maskiin naamioitua koko lennolla. Komorilaisista nyt puhumattakaan. Matkustamohenkilökunta kyllä maskeja käyttää.

Air Tanzanian tarjoilut Moronin-lennolla.

Perillä Prinssi Said Ibrahimin kansainvälisellä lentoasemalla Komoreilla.

Komorien päälentoasema sijaitsee Grande Comoren saarella Hahayan kylässä aivan merenrannalla noin 20 minuutin päässä maan pääkaupungista Moronista pohjoiseen. Prinssi Said Ibrahimin kansainvälinen lentoasemalla ei ole bussikuljetuksia, joten kävelin sisään terminaaliin ensimmäisten joukossa ja varauduin pitkälliseen maahantuloprosessiin. Ensimmäisenä käsiini ruiskautettiin käsidesiä, minkä jälkeen kuumeeni mitattiin. Sitten kävelin jonkinlaisen desinfiointilaitteen läpi. Seuraavaksi minulta kerättiin jo Helsinki-Vantaalla nähtäväksi vaadittu terveyskysely. Seuraava täti tahtoi nähdä negatiivisen (englanninkielisen) koronatestitodistukseni. Seuraavaksi sain maahantulolomakkeen, jossa kysyttiin lähinnä, missä aioin Komoreilla majoittua. Sitten olinkin jo vapaa menemään passintarkastukseen. Ystävälliset maahantulovirkailijat halusivat nähdä paluulentolippuni, hotellivaraukseni ja etenkin 30 euroa käteistä viisumia varten. Komorit antaa 45 päivän viisumin saavuttaessa maahan ilman sen kummempia kommervenkkeja. Valokuvia ei tarvita, vaan viisumissa oleva kuva skannataan passissa olevasta kuvasta. Lopuksi tulli tahtoi penkoa laukkuni ja sitten olinkin jo ulkona terminaalista. Siirtyminen lentokoneesta taksiin kesti noin 15 minuuttia ja olin ensimmäisenä ulos terminaalista!

Lento Helsingistä lähti kello 17.40 ja perillä Komoreilla olin seuraavana päivänä jo kello 12.15. Sanoisin, että melko nopeaa.

Koronavirusta pakoon Somalimaahan

29.-30.1.2021

Matkailu on edelleen täysin sallittua ja uusia maita avautuu koko ajan. On avautunut kesästä 2020 lähtien. Euroopassa ja länsimaissa ylipäätäänkin suunta on toki toinen, ainakin maahantulosta on tehty paikoin vaikeaa ja jopa mahdotonta. Mutta Eurooppaan ei ole pakko matkustaa, vaan voi lähteä kauemmas. Uskallan väittää, että suurin osa maailman ihmisistä (pl. länsimaalaiset) on jo päässyt koronaviruksen yli ja elää normaalia elämää. Sellaista, mitä elettiin vielä alkuvuonna 2020. Olen myös huomannut, että jopa suomalaiset ovat loppuvuoden 2020 ja alkuvuoden 2021 alkaneet suunnata kohti etelää. Kuka Ruandaan, kuka Etelä-Afrikkaan, Espanjaan, Tansaniaan, Thaimaahan ja niin edelleen. On ehkä kyllästytty rajoitustoimiin tai hoksattu, että ne saattavat olla jopa itse virusta haitallisempia. Sitä se on ainakin matkailulle ja lentoyhtiöille. Joka tapauksessa matkailun moralisointi on tarpeetonta, sillä, kuten todettua, ulkomaille saa painua rikkomatta ainuttakaan lakia. Täysin luvallista ja hyväksyttävää on myös matkata Ylläkselle satojen metrien hiihtohissijonoihin. Paheksumista ei ole myöskään siinä, että joku tahtoo pysytellä vain kotona. Harmittavaa on vain se, että nykyisin on matkustettava salaa.

Etiopian lentoasemat ja kansallinen lentoyhtiö Ethiopian Airlines suhtautuvat koronavirukseen hieman eri tavalla kuin Suomen hallitus.

Minä halusin reissuun, kun kerran muutkin lähtevät. Johonkin missä koronavirus ei hallitse kaikkea elämää. Piti vain valita kohde, jossa tautitapaukset ovat maltillisia tai olemattomia. Vaihtoehtoja oli yllinkyllin, vain Eurooppa siis täytyi karsia joukosta pois. Sen verran tempoilevaa on ollut etenkin EU-maiden koronapolitiikka.

Aivan aluksi tähysin Uzbekistaniin, sillä maa avautui suomalaisille jo kesällä 2020. Vuokraisin auton ja kävisin ainakin Samarkandissa ja Buharassa. Loppuvuonna 2020 maahantulosäännöt vaikuttivat kuitenkin lähteestä riippuen ristiriitaisilta: jos lentäisin Istanbulin kautta, joutuisin 14 vuorokauden karanteeniin negatiivisesta koronatestistä huolimatta. Toisaalta paikallinen matkatoimisto vakuutteli Tripadvisorissa, että karanteenia ei pantaisi toimeen, vaikka se lain mukaan kuuluisikin langettaa. Pitäkööt tunkkinsa. Afganistankin on avoinna, eikä sinne tarvitse edes negatiivista koronatestiä. Turistiviisumin saaminen Tukholmassa sijaitsevasta suurlähetystöstä vain sattui olemaan erittäin epävarmaa ja erittäin kallista. Myös Afganistan sai pitää tunkkinsa, vaikka siellä koronavirus onkin kuulemma jo täysin unohdettu. Seuraavana listalla oli Pakistan, jossa hahmottelin lentäväni Lahoreen ja pois etelän Karachista. Pakistan on panostanut huomattavasti ulkomaalaisten turistien haalimiseen ja maahantulosta on tehty helppoa. Turvallistakin pitäisi oleman. En vain oikein lopulta innostunut ajatuksesta pakistanilaisista junista ja paikalliset matkatoimistot tuntuivat myyvän lähinnä valmispaketteja paikallisille ihmisille jonnekin vuorille ja laaksoihin. Pakistankin sai pitää tunkkinsa. Kylmäkin siellä olisi.

Matka ulkomaille alkaa nykyisin usein koronatestauksen kautta. Tässä Oulun Terveystalon flunssaklinikan ovi.

Sitten kallistuin Afrikkaan, sillä siellä olisi ainakin lämmintä. Egyptiin pääsisi edullisesti ja pelkällä negatiivisella koronatestillä. Samoin Sudaniin, jonne olisin varmasti kääntänyt kelkkani, jos aikaa olisi ollut kaksi viikkoa. Lopulta päädyin kansainvälisesti tunnustamattomaan Somalimaahan ja sen kyljessä olevaan pikkuruiseen (ja tunnustettuun) Djiboutiin. Kummankin koronavirustilanne on erinomainen; virusta hädintuskin esiintyy (Somalimaan koronatilanteesta lisää myöhemmin). Somalimaa oli avautunut jo kesäkuussa 2020 ja Djibouti heinäkuun puolella. Myös turistit olisivat tervetulleita ja paikalliset matkatoimistot toivottivatkin lämpimästi tervetulleeksi. Itse asiassa olin erittäin yllättynyt, kun sikäläiset matkatoimistot ylipäänsä vastasivat ja vieläpä nopeasti! Yleensähän on niin, että Afrikkaan ei sähköpostilla saa minkäänlaista kontaktia.

Somalimaassa toimii kaksi matkatoimistoa, jotka järjestävät eripituisia kiertomatkoja maassa. Vanhempi näistä on vuonna 2008 perustettu Visit Horn of Africa, joka käyttää myös nimeä Somaliland Tours ja Somaliland Travel Guide. Hämmentävästi kaikilla näillä on omat erilliset kotisivunsa. Joka tapauksessa Visit Horn of Africaa pyörittää Ruotsissa perheineen ainakin osan vuodesta asuva somalimies. Sähköpostikirjeenvaihto oli nopeaa ja vastauksen sai jokaiseen kysymykseen, joten päädyin ostamaan heiltä viiden päivän ja neljän yön yksityisen kiertomatkan Somalimaassa. Hinta oli 850 Yhdysvaltain dollaria (n. 705 euroa) sisältäen majoituksen, oppaan, kuljetukset, pääsymaksut, luvat, Somalimaan hallituksen vaatiman turvamiehen sekä aamupalat. Muut ruoat minun tulisi pulittaa itse. Kymmenen prosentin takuusumma kehotettiin maksamaan liettualaiselle tilille dollareina. Reilun viikon odottelun jälkeen raha todella lopulta saapui vastaanottajalle.

Visit Horn of Africa järjestää Somalimaa-kierrosten ohella matkoja myös naapurimaa Somalian puolelle Mogadishuun sekä Djiboutiin. Päätin kuitenkin tukea djiboutilaista matkanjärjestäjää. Yhdysvaltalaisen Ken Gradallin pyörittämä Rushing Water Adventures järjestää erilaisten vesiaktiviteettien ohella myös maalla tapahtuvia kierroksia. Varasin kahden päivän ja yhden yön retken Abbe- ja Assaljärville hintaan 700 dollaria (n. 580 euroa). Hinta laskisi roimasti, jos joku muu olisi sattunut tilaamaan saman retken samalle ajankohdalle. Djibouti on superkallis maa johtuen maassa olevista valtavista ulkomaisista sotilastukikohdista, joten myös matkailu maassa on superkallista. Rushing Water Adventuresin tarjoama retki oli lisäksi jo alennusmyynnissä koronan vuoksi. Djiboutissakin koronavirus on kuulemma jo täysin unohdettu. Nyt huolenaiheina ovat kylmyys ja malaria.

Matkasuunnitelma oli valmis: ensin matkustaisin kolmeksi yöksi Djiboutiin, josta siirtyisin neljäksi yöksi Somalimaahan. Lentäen. Lentoliput ostin Ethiopian Airlinesiltä Tukholman/Frankfurtin ja Addis Abeban kautta. Olen pitänyt Ethiopian Airlinesiä luotettavana lentoyhtiönä, joka ei ole keskeyttänyt lentoja edes virusmutaatiokohteisiin, kuten Lontooseen ja Johannesburgiin. Luotto oli siis kova, mutta viikkoa ennen lähtöä varaus alkoi muuttua. Tuli selväksi, että Djibouti jäisi pois suunnitelmasta, kun uuden aikataulun mukaan minun olisi pitänyt olla samaan aikaan sekä Djiboutin että Addis Abeban lentoasemilla. Seuraavana päivänä peruttiin Tukholma-Addis Abeba -lento ja syyksi ilmoitettiin ”unplanned circumstances”. Peruin koko roskan ja pyysin rahanpalautusta, joka luvattiin 4–6 kuukauden kuluessa. Luottokorttiyhtiöllä uhkaaminen sai Ethiopian Airlinesin lopulta palauttamaan summan kolmessa päivässä! Ostin Ethiopian Airlinesiltä uuden lentolipun, mutta nyt pelkästään Somalimaan Hargeisaan. Djibouti saisi jäädä odottamaan tulevaisuutta ja olisipa ainakin yksi koronatesti vähemmän, sillä Djibouti pikatestaa kaikki saapuvat matkustajat rajalla. Somalimaa ei näin tee. Sinne riittää pelkkä etukäteen tehty negatiivinen koronatesti.

Koronatestit lienevät kultakaivos niitä tekeville yrityksille, mutta onneksi Finnair on neuvotellut Terveystalon kanssa diilin hieman halvemmasta testistä matkailijoita varten. Koronatesti maksoi 211,50 euroa, josta sain vielä noin vitosen alennusta, kun laitoin vaatimattoman määräni Finnairin plussapisteitä palamaan. Oulussa testitulos luvattiin 24 tunnin kuluessa ja se tulikin jo noin 15 tunnissa. Paperinen englanninkielinen todistus oli kourassa 24 tunnin kuluttua itse testistä. Se maksoi 10 euroa. Todistuksen nähdessäni totesin, että sellainen olisi erittäin helppo väärentää. Aitojen ohella väärennetytkin koronatestit ovat hyvä bisnes näinä aikoina. Muuten, Terveystalo tai Finnair eivät vaadi heidän palvelunsa käyttämiseen, että sinulla on lento Finnairilla. Minäkin olin lähdössä maasta Lufthansalla. Toki Oulusta Helsinkiin lensin Finnairilla.

Ethiopian Airlinesin lento Frankfurtista Addis Abebaan ei ollut edes puolillaan, mutta kaikilla oli hyvin tilaa levittäytyä.

Illallinen tarjoiltiin Kroatian rannikon yllä. Kanaa, perunaa, porkkanaa, salaatti, salaatinkastike, sämpylä ja kirsikkatortunpalanen vaniljakastikkeella.

Addis Abeban lentoasema auringonnousun aikaan.

Viimein perjantaina 29. tammikuuta lähdin matkaan negatiivinen aito koronatestitodistus takataskussani. Lufthansalla Frankfurtiin ja sieltä edelleen Ethiopian Airlinesin vajaan seitsemän tunnin yölennolla ET 707 Addis Abebaan. Laajarunkokone ei ollut puolillaankaan, mutta silmiin pisti selkeiden turistien suurehko määrä. Ehkä puolet matkustajista oli turisteja. Liikematkustajat kun eivät taida matkustaa vaelluskengät jalassa ja rinkka selässä. Minun lisäkseni lennolla oli paljon yksin matkassa olevia vastuuttomia nuoria miehiä, samoin kuin vastuuttomia keski-ikäisiä pariskuntia rantalomalle matkalla. Useampi oli jatkamassa Addis Abebasta esimerkiksi Sansibarille, joka on kevään 2021 harvoja helposti saavutettavia rantalomakohteita. Mitään testejä ei tarvita. Vaelluskenkämatkailijat olivat varmaan sitten matkalla Etiopian vuorille, sillä Etiopiakin ottaa turistit nykyisin avosylin vastaan.

Laskeuduimme Addis Abebaan hieman ennen auringonnousua. Viimeistään täällä silmät avautuivat: kaikki eivät todellakaan istu kotona maski kasvoilla. Matkustajia on aivan kuin normaalissa tilanteessa, kaikki kaupat ovat auki (kiinalaista nuudeliravintolaa lukuun ottamatta), lentoja on kaikkialle Afrikkaan ja niitä valkoisia selkeitä turisteja on todella paljon. Brittejä, saksalaisia, italialaisia, amerikkalaisia. Käsidesillä ei täällä lotrata, eikä Ethiopian Airlinesikaan esimerkiksi Finnairin ja Lufthansan tavoin lykkää desinfiointisettiä kouraan koneeseen astuttaessa. Maskin käyttö on vaihtelevaa, eikä poliisi tule Frankfurtin lentoaseman tapaan rynnäkkökiväärin kanssa uhkailemaan, jos et käytäkään.

Somalimaa on kuivaa puoliaavikkoa.

Maisemaa Hargeisan laitamilta hieman ennen laskeutumista.

Lauantaiaamuna 30. tammikuuta kello 9.20 nousin Ethiopian Airlinesin lennolle ET 372 kohti Somalimaan pääkaupunkia Hargeisaa. Lento oli viimeistä paikkaa myöten täysi. Muita valkoisia matkustajia taisi olla kaksi, muuten kyydissä oli lähinnä diasporassa eleleviä somaleita matkalla koronaa pakoon entisille kotiseuduilleen. Kuka oli Tanskasta, kuka Ruotsista tai Britanniasta. Osa oli tulossa ihan Kanadasta ja Yhdysvalloista asti. Somalit ovat levittäytyneet laajalle. Lennolla tarjoiltiin kanasämpylä ja juomaa. Ihan viiniä ja oluttakin olisi saanut, vaikka kyydissä olikin pääosin islaminuskoista sakkia. Osa kehtasi viininkin valita, ehkä siksi että Somalimaa on täysin kuiva maa. Alkoholi on kielletty, eikä sitä ole mahdollista löytää edes tiskin alta. Somalimaa oli koneen ikkunasta nähtynä juuri sellainen kuin olin Afrikan sarven kuvitellutkin: karua puoliaavikkoa, jota rikkoivat vaatimattomat kylät ja siellä täällä olleet paimentolaisten hökkelit. Hiekka pöllysi, kun laskeuduimme 1,5 tunnin lennon jälkeen maan entisen presidentin Ibrahim Egalin mukaan nimetylle kansainväliselle lentoasemalle Hargeisan laitamille. Ei kiitotie tokikaan hiekkaa ole, mutta tuuli kuljettaa sitä lentokenttäalueellekin.

Hargeisan lentoaseman terminaalirakennus on pikkuinen, eikä kovin modernikaan enää, sillä se on avattu jo Britannian siirtomaakaudella vuonna 1958. Avaajana toimi Hänen Kuninkaallinen Korkeutensa prinssi Henry, Gloucesterin herttua. Tapahtumasta muistuttaa laatta passintarkastusjonon yläpuolella. Koronatestitodistukset kerättiin suuremmin syynäämättä pois ennen terminaaliin astumista, eikä niitä saanut enää takaisin. Ennen tätä testitodistus haluttiin nähdä sekä Helsingissä että Frankfurtissa, mutta Addis Abebassa ketään ei enää kiinnostanut. Somalimaa vaatii, että testi on tehty viimeistään 96 tuntia ennen maahan saapumista.

Perillä Hargeisassa.

Hargeisan lentoasemalla ei sentään ole bussikuljetusta.

Somalimaan viisumi

Somalimaahan on helppo matkustaa ainakin näin lentäen, sillä viisumin saa saavuttaessa lentoasemalla. Viisumeja myöntäviä luukkuja on vain yksi, mutta jono etenee suhteellisen nopeasti. Valmiiksi täytetty viisumihakemus, yksi passikuva ja kopio passista on hyvä olla valmiina mukana. Matkatoimisto lähettää viisumilomakkeen sähköpostiin, vaikka nähtävästi lomakkeita on myös tiskillä. Passintarkastaja ottaa varmuuden vuoksi uuden valokuvan ja kysyy matkanjärjestäjäni nimeä. Siinä kaikki ja 30 päivän oleskeluun oikeuttava viisumileima lätkäistään passiin. Viisumin maksu suoritetaan seuraavalla tiskillä dollareina. Suomalaisen viisumi kustantaa 60 dollaria (n. 49,8 euroa), nepalilaisen viereisellä tiskillä ainoastaan kuusi dollaria. Seuraavaksi tarkastetaan vielä viisumimaksun kuitti ja matkaaja voi jatkaa matkalaukkuaulaan, jossa lentokentän työntekijät nostelevat laukkuja lattialle noudettavaksi. Mitään hihnoja ei Hargeisassa ole. Itse olin matkassa pelkillä käsimatkatavaroilla.

Näin olin saapunut pitkän matkan päätteeksi kansainvälisesti tunnustamattoman Somalimaan tasavallan pääkaupunkiin. Visit Horn of African oppaani herra Guled odotteli minua terminaalin ulkopuolella ja toivotti tervetulleeksi maahansa. Tästä alkaisi viiden päivän kiertomatka eri puolille Somalimaata. Maassa, jossa koronavirus ei enää hallitse.

Matka Jordaniaan ja sananen autonvuokrauksesta

27.-28.12.2018

Marokko, Israel ja Jordania olivat loppusuoralla valitessamme matkakohdetta uudeksivuodeksi. Kohteen piti olla lämmin ja edullinen. Israel tippui listalta lopulta hintatasonsa puolesta ja Marokossakin olin jo käynyt. Siispä päädyimme Jordaniaan, sinne kun pääsee nykyään Ryanairin halpalennättämänä eri puolilta Eurooppaa. Ei nyt Suomesta tokikaan, mutta esimerkiksi Varsova-Modlinin kentältä Puolasta. Menopaluu maksoi 125 euroa, johon päälle toki tulivat Wizzairin lennot Turusta Gdańskiin ja junalippu Modliniin. Nekään eivät ole hinnalla pilattuja.

Yövyimme yhden yön Modlinin pikkukaupungissa, lähellä tuota Varsova-Modlinin lentoasemaa. Se on moderni laitos, ei lainkaan mikään ankea halpalentoterminaali. Kenttää käyttää vain Ryanair, joka aloitti lennot Jordanian Ammaniin itse asiassa vasta marraskuussa 2018. Kohde taitaa tällä hetkellä olla Ryanairin verkoston eksoottisimmasta päästä, ainakin Suomesta katsottuna.

Jordanian lippu Karakin linnan pihalla.

Jordanian kuninkaita rivissä. Oikealla nykyinen kuningas Abdullah II.

Lentoaika Varsovasta Ammaniin oli nelisen tuntia, ja laskeuduimme etuajassa illansuussa. Kuningatar Alian kansainvälinen lentoasemalla vastassa olivat joulukuuset, mikä on muslimimaahan saavuttaessa toki hieman outoa. Toisaalta Jordaniassa on pikkuruinen kristitty vähemmistö, eikä maa muutenkaan ole kovin tiukkapipoisessa maineessa. Siitä kertoo myös se, että maa toivottaa matkailijat avosylin vastaan (koska öljyvarojakaan ei ole). Sitä helpottamaan on luotu Jordan Pass, passi, jonka etukäteen netistä ostamalla välttyy maksamasta viisumia (joka on pakollinen Suomen kansalaiselle) ja pääsee lukuisiin matkailunähtävyyksiin ilmaiseksi. Eli, jos saapuu Jordaniaan Ammanin kautta ja aikoo vierailla Petrassa, säästää Jordan Passin hankkimalla kymmeniä euroja. Halvin Jordan Pass, ”Jordan Wanderer” kustansi meille 70 Jordanian dinaaria (noin 87 euroa). Yksi dinaari on siis noin 1,2 euroa, kerrankin näinkin päin!

Kuljimme passintarkastusjonon läpi tunnissa, minkä jälkeen saatoimme siirtyä odottelemaan vuokra-autoamme. Kyllä, Jordaniassa todellakin kannattaa vuokrata auto, sillä julkisella liikenteellä ei pääse kaikkiin jänniin paikkoihin, kuten vaikkapa vain Kuolleellemerelle. Lisäksi liikenteen kerrottiin olevan rauhallista ja teiden hyvässä kunnossa. En ollut aiemmin vuokrannut missään autoa ja autoilukokemustakin oli vain sivistyneen liikenteen maista eli Suomesta, Ruotsista ja Norjasta. Jordaniasta olisi nyt hyvä aloittaa.

Olimme päätyneet jordanialaiseen Monte Carlo -autovuokraamoon, jonka hinnat olivat maltilliset ja lisäksi yritystä suitsutettiin erilaisilla keskustelupalstoilla. Sähköpostikirjeenvaihto olikin ollut selkeää ja nopeaa. Valitettavasti vain ketään ei ollut lopulta vastassa lentoaseman Starbucksin edessä, jossa meidän oli tarkoitus tavata. Soitin firmaan, josta kerrottiin edustajan saapuvan paikalle viidessätoista minuutissa. Lopulta edustaja tuli paikalle 1,5 tuntia myöhässä, mikä on tosin täysin tavallista näissä arabipiireissä. Kelloja ei tunneta. Mies oli ystävällinen, mutta kehtasi väittää ettemme olleet sovitussa paikassa kello 20.45. Olin kyllä juurikin tuohon aikaan soittanut edustajalle ja kertonut meidän odottavan paikalla.

Monte Carlon konttori sijaitsee lentoasema-alueen ulkopuolella, jonne edustaja ajoi meidät. Olimme varanneet pikkuisen Nissan Micran, mutta saimme isomman ja paremman menopelin: Chevrolet Cruzen, jonka moottorikin olisi vähän isompi (1,6 l) kuin tuon pikku-Nissanin (1,2 l). Tilaa emme tosin tarvinneet, koska meillä oli vain pelkät käsimatkatavarat, mutta tietenkin iso auto on aina iso auto. Viiden päivän vuokra olisi ollut ainoastaan 125 dinaaria (n. 155 euroa), mutta päätin pelata varman päälle ja poistaa omavastuuni. Lisäksi otimme autoon myös wifi-laitteen, ettei ihan sokkona tarvitsisi paikkoja etsiskellä. Koko paketin hinnaksi tuli nyt 215 dinaaria (n. 266 euroa). Monte Carlo teki toki myös sadan dinaarin (n. 124 euroa) katevarauksen luottokortilleni, jos vaikka kadottaisimme koko auton. Joka tapauksessa Monte Carlo oli ainakin näin etukäteen varattuna reilusti edullisempi kuin kaikki kansainväliset autonvuokrausketjut.

Vuokrakiesimme Chevrolet Cruze matkalla Madabasta Kuolleellemerelle.

Queen Ayola Hotel Madabassa seuraavana aamuna.

Illan pimeydessä lähdimme sitten suunnistamaan kohti 20 minuutin päässä sijaitsevaa Madaban kaupunkia. Liikenne tosiaankin oli hyvin maltillista, mutta syynä siihen voi olla se, että tiessä on tasaisin välein hidastetöyssyjä, joista ei välttämättä kerrota etukäteen liikennemerkillä. Pahimmillaan vauhtia voi olla 80 tai jopa 100 km/h ja sitten tiessä on ihan yllättäen hidaste. Saavutimme Madaban, löysimme hotellin ja pysäköimme Chevroletimme kadunvarteen. Autoon ei täällä päin kannattane jättää mitään, sillä Jordaniassa vuokra-autoissa on erilainen rekisterikilpi. Turistit siis huomataan. Toisaalta turistit huomaa siitäkin, että käytämme vilkkua sekä tarpeen tullen myös ajovaloja!

Hotellimme, Queen Ayola, on nähnyt parhaat päivänsä, mutta sijainti on ihan lyömätön. Ollaan aivan vanhankaupungin ytimessä. Maksoimme yöstä ja aamupalasta 15 dinaaria (n. 18,6 euroa). Huone oli pelkistetty, mutta onneksi lämmityslaite toimi koko yön. Yöt eivät ole ainakaan täällä Madabassa mitään lämpimiä näin talvella. Vettäkin sateli.