Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

Moroni

AB Aviationin lento Grande Comorelle

21.5.2021

Anjouanilta on päivittäin kourallinen lentoja Prinssi Said Ibrahimin kansainväliselle lentoasemalle Moroniin eli takaisin pääsaari Grande Comorelle. Väliä liikennöivät ainakin AB Aviation ja Int’Air Îles, jonka siivillä olin saapunut saarelle Mohélilta pari päivää sitten. Ensinmainittu on komorilaisista lentoyhtiöistä ainoa, jonka lippuja on mahdollista ostaa myös yhtiön nettisivujen kautta. Lentoyhtiön valinta oli siis hyvin helppo, vaikkakin lyhyen kokemukseni perusteella yhtiön sivut ovat alhaalla melko useasti. Ostin paikan lennolle Y6110 Anjouanilta Moroniin ilman ruumalaukkua ja maksoin ainoastaan 42,44 euroa. Luottokorttimaksun saajana verkkopankissa näkyi hauskasti pelkkä ”Airline” ja paikaksi mainittiin Kenian Nairobi.

Anjouanin lentoaseman odotussali. Seinällä on presidentti Azali Assoumanin potretti ja televisiosta tulee jatkuvalla syötöllä Euroopan koronavirusuutisointia.

AB Aviationin lennoilla saa istua minne tahansa ja boarding passitkin käytetään uudelleen ja uudelleen. Kätevää!

Varausvahvistuksessa lähtöselvityksen kerrottiin aukeavan kahta tuntia ennen lennon lähtöä, joten ennen aamukahdeksaa olin metsästänyt itselleni Mutsamudun kadulta kimppataksin. Vartissa olin lentoaseman portilla ja taas kerran komorilaiset pääsivät yllättämään: lentoaseman edustan penkeillä odotteli jo kymmenisen Moroniin-menijää! Jos komorilaiset ovat kaikkialla aina myöhässä, ei tämä sama olettamus selvästikään päde lentojen kohdalla. Sen sijaan komorilaisten liikahtaminen kohti lähtöselvitystiskiä oli jälleen erittäin hidasta, kun AB Aviationin lennolle menijöiden huikattiin pääsevän sisään lähtöterminaaliin. Kuten Mohélinkin lentoasemalla, myös täällä olin ensimmäisenä sisällä terminaalissa. Enkä edes kiirehtinyt. Terminaaliin kuljetaan desinfiointilaitteen läpi, joka suihkauttaa myrkyt päälle läpi kävellessäni. Silmiä kannattaa pitää kiinni. Sisällä terminaalissa minut ohjattiin käsidesiautomaatin ääreen, joka samalla mittasi myös kuumeen ja ilmoitti englanniksi lämpötilani olevan normaali. Käsidesi sen sijaan oli päässyt loppumaan, mistä ilmoitin laitteen hoitajalle. Joku jossain tienaa satumaisia rahasummia myymällä tällaisia laitteita kehitysmaiden lentoasemille koronavirusta torjumaan.

Anjouanin lentoaseman koronavirustoimet kariutuivat lopullisesti lähtöselvitystiskillä, jossa maskiton lähtöselvittäjä intoili minun olevan sekä lennon ensimmäinen lähtöselvitettävä että ensimmäinen tälle lennolle lipun ostanut. Todisteeksi hän näytti matkustajaluetteloa minulle leveä hymy kasvoillaan ja sitten teimme nyrkkitervehdyksen. Käsimatkatavarani oli kolmisen kiloa liian painava, mutta tähän ei puututtu. Eli aivan kuin ajattelinkin. Seuraavaksi passini tarkastettiin, vaikka lentäisinkin pelkän kotimaanlennon. Turvatarkastus oli läpihuutojuttu ja pian jo istuin lentoaseman odotushallissa katsomassa France 24 -kanavaa. Anjouanilla oltiin kokemukseni mukaan oltu suhteellisen tarkkoja maskinkäytöstä, mutta täällä lentoasemalla sitä sai käyttää tai olla käyttämättä. Maskipakosta huolimatta.

AB Aviationin kone valmiina lähtöön Anjouanilta Grande Comorelle.

Matkustamossa oli kuitenkin maskipakko.

Lennon lähtöajaksi oli mainittu kello 10.00, mutta jo hyvissä ajoin ennen tuota kaikki matkustajat olivat sisällä pikkuisessa koneessa. Kone ei ollut aivan täynnä ja vip-loungesta koneeseen oli kömpinyt jopa kaksi valkoista miestä. Näyttivät eteläeurooppalaisilta. Sellaisilta näyttivät myös koneen kapteeni ja perämies, jotka eivät Int’Air Îlesin lennon tavoin olleet selvästikään paikallisia. Valkoiseen suojahaalariin pukeutunut stuertti sen sijaan oli paikallinen. Hänen tehtävänään oli esitellä turvatoimet englanniksi, ranskaksi ja shikomoriksi. AB Aviation on nykyisin melko luotettava ja sellaisen kuvan se totisesti itsestään antoi, kun lähdimme matkaan 10 minuuttia etuajassa.

Lennon oli määrä kestää puoli tuntia, mutta jo 20 minuutin kuluttua laskeuduimme Grande Comorelle. Valitsisin AB Aviationin milloin tahansa uudelleen, vaikka mitään tarjoilua ei 20 minuutin lennolla ollutkaan!

Veneellä paratiisimaiselle Mohélin saarelle

16.5.2021

Yövyin Moronissa ollessani miltei kaupungin keskustassa, vaikkei se siltä ehkä aamuyöstä tuntunutkaan lähitienoon kaikkien kukkojen aloitettua kiekumiskonserttinsa. Oikeastaan minusta tuntui kukkojen kiekuneen läpi yön, mutta eipä se pahasti häiritse ja ainakin itselleni se merkitsee sitä, että on reissussa ja Afrikassa. Majapaikassani Villa Saifoudinessa on periaatteessa kattotuuletin, mutta se ei lähtenyt käyntiin, eikä avoimista ikkunoistakaan tuntunut tulevan koko yönä minkäänlaista tuulenvirettä. Olin tosin vain iloinen, että Komorit vaikutti varsin kuumalta paikalta, vaikka nyt oltiinkin menossa kohti viileää kautta.

Aamupalalle jouduin nousemaan jo kello 5.30, sillä lähtisin kohti seuraavaa saarta, Mohélia. Alun perin kuvittelin matkustavani Mohélille yksinäni, mutta paria päivää ennen Komoreille lähtöäni, Laka Lodgen eli seuraavan hotellini omistaja oli kertonut toisenkin turistin olevan tulossa samalla kyydillä kanssani. Tuo toinen matkailija oli nuori amerikkalaismies Mark, joka oli ollut reissussa jo helmikuusta lähtien. Matkansa hän oli aloittanut Afganistanista, josta siirtynyt Pakistanin, Omanin ja Manner-Jemenin (jossa virallisen PCR-koronatestitodistuksen sai 10 minuutissa näytteenotosta) kautta Afrikan puolelle. Hän tuntui kolunneen liki koko eteläisen Afrikan ja olipa ehtinyt seilata Kinshasasta Kongojokea ylävirtaan, kiivetä Nyiragongo-tulivuorelle (siitäkin huolimatta, että Italian suurlähettiläs oli tapettu hiljattain Gomassa), taistella korruptoituneiden namibialaispoliisien kanssa ja joutua yksinään kajakilla myrskyyn Malawijärvellä. Hän oli saapunut edellisiltapäivänä Komoreille Ethiopian Airlinesin lennolla Malawista, jossa hän oli askarrellut itselleen negatiivisen koronatestitodistuksen (oli kuulemma kirjoittanut sanan ”negative” mahdollisimman suurella). Komorit olisi nyt miehen viimeinen kohde ennen paluuta Yhdysvaltoihin.

Grande Comoren saarta halkovan RN2-tien kuntoa jossain Moronin eteläpuolella.

Perillä Chindinin sataman parkkipaikalla. Huomaa komea apinanleipäpuu.

Mohéli on Komorien valtion kolmesta pääsaaresta pikkuisin väkiluvultaan ja pinta-alaltaankin (hieman Hailuotoa suurempi). Sinne on melkein joka päivä lentoja Moronista, mutta kaikkein varminta on silti matkustaa venekyydillä. Lennoilla ei ole kovin pitäviä aikatauluja ja peruutukset ovat yleisiä. Juuri tänä sunnuntaipäivänä venekyyti sattui olemaan ainoa keino päästä Grande Comorelta Mohélille. Laka Lodgen isäntä, Slovakiassa asuva belgialainen Hans oli kertonut, että tietenkin voisin yrittää matkustaa puskataksilla veneiden lähtöpaikkaan Chindinin kylään, mutta aikaa olisi varattava reippaasti. Puskataksit hajoavat usein ja matkantekoonkin uppoaa melkein kaksi tuntia, vaikka etäisyys Moronista Grande Comoren etelärannikon Chindiniin on vain noin 40 kilometriä. Siispä valitsin järjestetyn autokyydin suoraan hotellista venerantaan. Yhdysvaltalaismiehen tultua jakamaan kuluja, maksoin tästä hieman vajaan kahden tunnin ajosta 25 euroa.

Kuljettaja saapui jo ennen sovittua aikaa Villa Saifoudinen eteen ja lähdimme matkaan kello 6.30. Ajoimme halki heräilevän Moronin ja jatkoimme Komorien tärkeimpiin kuuluvaa valtaväylää pitkin kohti etelää. Siitäkin huolimatta, että RN2-tie on merkittävä, ei se kaikin paikoin ole edes niin leveä, että kaksi autoa mahtuu kohtaamaan. Välillä matkaa oli tehtävä kävelyvauhtia rengasrikkoja välttääksemme. Toisaalta liikennettä on melko vähän ja lähinnä se on molempiin suuntiin matkalla olevia puskatakseja (eli vanhoja Toyota Hiaceja), jotka lähtevät matkaan niiden ollessa täysiä tai melkein täysiä ja keräilevät loputkin paikat täyteen matkan varrelta. Sekä Yhdysvaltain että Britannian Komorien-suurlähetystöt (sijaitsevat Antananarivossa Madagaskarilla) kertovat matkustustiedotteissaan julkisen liikenteen matkustajamäärien olevan koronaviruksen takia rajoitettuja (puskataksissa sallitaan enintään 10 matkustajaa ja taksissa neljä matkustajaa) ja että maskia tulisi käyttää. Tällainen on täyttä pötypuhetta, sillä kyllä nämä Toyota Hiacet näköhavaintojeni perusteella viimeistä paikkaa myöten täyteen myydään, eikä maskiakaan tarvitse niin orjallisesti käyttää. Kunhan nyt on varalta leuan alla tai taskussa, jos poliisi sattuu pysäyttämään. Yksittäinen kertakäyttömaski kadulta ostettuna maksaa muuten sata frangia (n. 0,2 euroa).

Tältä roskaiselta rannalta Chindinistä lähtevät Mohélin saarelle suuntaavat veneet. Horisontissa näkyvät koralliriuttaan lyövät aallot.

Kulkuvälineemme seuraavien reilun kolmen tunnin ajan.

Kuva hämää suuresti, sillä meno oli melkoisen höykkyistä. Taustalla näkyy Mohélin silhuetti.

Olimme perillä Chindinissä jo hyvissä ajoin kello kahdeksan jälkeen. Kuljettajani haki jostain pelastusliivit ja mustan jätesäkin, jonne laitoin reppuni suojaan pärskeiltä. Sitten eräs siviilipukuinen mies tahtoi nähdä matkustuslupamme (laissez-passer), sillä täällä päin maailmaa ei niin vain vapaasti matkustellakaan! Ja onhan Mohéli muiden saarten tavoin autonominen osa Komorien unionia omine presidentteineen ja kaikkineen. Laka Lodge oli etukäteen järjestänyt 25 euron hintaan lupani, jolla saattaisin tehdä matkan veneellä Mohélille ja tarvittaessa myös takaisin (mikä ei ollut suunnitelmissa). Joskus venematka on onnistunut ilman tätä matkustuslupaa, mutta ei enää. Tai ainakin vaikeaa se kuulemma olisi. Henkilötietoni, passista otetun valokuvani ja ammattini sisältävän lappusen on allekirjoittanut chef de service Abidina Bourhani Komorien unionin sisäasioista, desentralisaatiosta ja alueellisesta hallinnosta sekä suhteista instituutioihin vastaavan ministeriön alaisen poliisin ja kansallisen turvallisuuden pääosaston keskusmaahanmuuttoviraston alueellisen tarkkailun palvelusta.

Tarkkailu olisi nyt siis hoidettu ja saatoimme siirtyä itse veneeseen, joka saapui Chindinin roskaiselle hiekkarannalle. Useampia veneitä rannalla olikin jo. Mitään terminaalia ei ole, vaan veneet lähtevät suoraan hiekkarannalta ja veneeseen päästäkseen joutuu kastelemaan jalat. Alun perin minun oli tarkoitus matkustaa Mohélille julkisella veneellä, mutta yhtäkkiä minä ja amerikkalainen Mark istuimme kahdestaan pienessä veneessä, joka ei ottanutkaan muita matkalaisia kyytiinsä. Laka Lodge oli kyllä yrittänyt varata meille paikkoja julkisen veneen kyydistä. Olimme saaneet yksityisvenekyydin, sillä ramadanin päättymisen vuoksi julkiset veneet eivät kulkeneet. Suomessa ihmiset reissaavat pidemmillä lomillaan, mutta komorilaisilla ei ehkä ole varaa lähteä kotimaanmatkailemaan ainakaan huvin vuoksi. Varmaan pysyvät kotona ja katsovat sitä Canal+:n ramadankatselupakettiaan!

Delfiinit piirittivät matkalla Mohélille.

Mohélin saaren eteläistä rannikkoa.

Tästä oli enää parinkymmenen minuutin matka. Ja tässä oli paikoin niin matalaa, että veneenpohja raapi koralleja.

Sää oli aurinkoinen ja lämmin. Jonkin matkaa edessämme sijainnut koralliriutta ja siihen voimalla iskeneet suuret aallot vähän hirvittivät. Kapteeni ohjaili venettään taidokkaasti näiden pari metristen aaltojen huipulle ja alas ja taas ylös. Emme edes kastuneet. Koralliriutta ottaa vastaan kovimmat aallot ja riutan ohi päästyämme kyyti hieman rauhoittui, vaikka merenkäynti olikin kovaa. Olimme keskellä Mosambikin kanaalia, jossa ei ole liikaa saaria tuulensuojana. Arvuuttelimme Markin kanssa merensyvyyttä Grande Comoren ja Mohélin välillä ja myöhemmin kuulin, että syvyyttä on noin kaksi kilometriä. Matkan edistyessä näimme jatkuvasti lentokaloja liihottamassa aaltojen päällä ja sitten taas sukeltamassa aaltoihin. Puolivälissä Grande Comorea ja Mohélia luulin nähneeni valaan, mutta oikeasti kyseessä oli delfiini. Delfiinejä oli lopulta varmaan kahdenkymmenen parvi. Ne seurailivat venettämme jonkin matkan päässä ja lopulta pari sukelsi veneemme alitse. Delfiinien näkeminen ei kuulemma ole jokapäiväistä edes Komoreilla matkatessa. Höykkyisessä kyydissä keskellä merta ei oikein uskaltanut edes kuvata, kun jo muutenkin pidin rystyset valkoisina kiinni veneen penkistä ja reunasta. Missään vaiheessa en tullut vähääkään merisairaaksi melkoisen kovasta röykytyksestä huolimatta.

Venematkan oli tarkoitus kestää enintään kaksi tuntia ja suunnata Chindinistä Mohélin luoteisrannalle Kavé-Hoanin rantakylään. Matkan edetessä aloimme arvella, että ehkäpä vene suuntaakin suoraan Laka Lodgeen saaren etelärannalle. Yhdentoista jälkeen aamulla, reilun kolmen tunnin matkanteon päätteeksi, rantauduimme suoraan Nioumachouan kylässä sijaitsevan Laka Lodge -hotellin yksityisrannalle. Hotellin englantia taitava työntekijä Abdou tuli meitä vastaan rannalle ja saattoi rannassa olevaan suureen bungalowiin, jossa oli kaksi erillistä hotellihuonetta. Mark valitsi ensimmäisenä näkemättä kumpaakin huonetta ja minä sain sitten sen toisen (ja paremman), joka oli lopulta kuin mikäkin morsiussviitti panoraamanäkymällä kookospalmujen reunustamalle Komorien ainoalle yksityisrannalle.

Laka Lodgen kuvankaunis ranta mereltä. Laskuveden aikana on kahlattava kauas päästäkseen kunnolla uimaan, sillä ranta syvenee loivasti.

Vesi on vetäytynyt kauas Laka Lodgen rannalta.

Hotellin ranta on fantastisimpia mitä olen nähnyt maailmalla. Laskuveden takia ranta näyttää hyvin leveältä.

Olin varannut yhden hengen bungalowin kolmeksi yöksi, mutta ei tämä leveällä parisängyllä varustettu sviitti sängylle aseteltuine tuoksuilangian kukkineen sekä isolla kylpyhuoneella ja oleskelutilalla sellaiselta oikein vaikuttanut. Joka tapauksessa maksoin siitä 80 euroa yöltä ja hinta sisältää täysihoidon eli aamupalan, lounaan ja illallisen. Ja kun ottaa huomioon Komorien erittäin heikon (heikoimman mitä olen Afrikassa nähnyt) ravintola- ja katuruokatarjonnan, on diili melkein kuin pakollinen hengissä pysymiseksi. Laka Lodge on parasta mitä Mohélilla (ja ehkä myös koko Komoreilla) on tarjota ulkomaalaisille matkailijoille majoituksen näkökulmasta, sillä eurooppalaisen omistajan ansiosta kaikki toimii ja kaikesta pidetään huolta. Mikään ei ole rempallaan. Minun kriteereilläni hotelli on luksusta, mutta ei tämä missään nimessä ole mikään Malediivien tai Seychellien monen sadan euron luksusresortti viimeisen päälle olevine puitteineen. Esimerkiksi kylpyammeita ei ole, eikä päivittäistä huonesiivousta. Kaikki on sopivan rouheaa ja kulunutta, vaikka kyllä esimerkiksi sähköä tuntui saavan vuorokauden ympäri ja lämmintä vettäkin suihkusta sai. Kylmä vesi on tosin näissä oloissa enemmän luksusta.

Tämän rakennuksen etualalla näkyy oman bungalowini pitkä ikkunarivistö.

Huoneessani oli moskiittoverkko sängyn yläpuolella sekä myös ikkunoissa, joita pidin avoinna yötäpäivää. Huolimatta sijainnista merenrannalla, ei mereltä puhaltanut missään vaiheessa viilentävää tuulenvirettä.

Lisää Laka Lodgen bungaloweja.

Laka Lodge on yllättäen 35 000 asukkaan Mohélin saaren suurin työnantaja ja veronmaksaja. Se työllistää puutarhureja, kokkeja, tarjoilijoita, autokuskeja, oppaita, venekuskeja, siivoojia ja ties mitä. Hotellilla on ranskalainen snorklausopettaja Anne, joka tuntui pyörittävän Laka Lodgea paikan päällä. Hän järjestää retket ja on varsinainen tietopankki mitä tulee Mohéliin. Laka Lodgessa on myös slovakialainen miespuolinen sukellusopettaja, jota en juuri nähnyt. Anne tuli toivottamaan tervetulleeksi ja kertoi, että koronaviruksen vuoksi asiakasrintamalla on ollut hyvin hiljaista. Tosin virolaisia oli käynyt maaliskuussa! Minun ja yhdysvaltalaisen Markin lisäksi hotellissa olisi tosin nyt kolmaskin vieras. Muutama päivä aiemmin saapunut saksalainen Alexander. Nuori vastuuton mies hänkin. Anne ja muu paikan päällä oleva henkilökunta oli luottavainen tulevaisuuden suhteen ja he toivovat hartaasti, että turistit palaisivat heinä-elokuussa alkavalla turistikaudella (jolloin on kuivinta ja viileintä). Tuolloin Laka Lodge on monesti täyteen varattuna ja suurin osa asiakkaista tulee Manner-Ranskasta (eikä esimerkiksi Mayottelta).

Herkullisen kalalounaan jälkeen pulahdin Intian valtamereen hotellin fantastisella yksityisrannalla. Ranta syvenee loivasti ja on hiekkapohjainen sekä siisti. Rannalla on ainoastaan korallinriekaleita, simpukankuoria ja ravunkoloja. Normaalistihan Komorien rannat ovat omien havaintojeni mukaan 70-prosenttisesti roskan peitossa, mutta eivät sataprosenttisesti, kuten esimerkiksi Afrikan sottaisimmassa maassa Senegalissa. Rannan lähellä on mangrovesuo, minkä vuoksi vesi on ruskeaa. On mentävä hieman kauemmas, mikäli tahtoo snorklata ja nähdäkin jotain. Kilpikonnia saattaa uiskennella todella lähellä Laka Lodgen rantaa. Vesi on käsittämättömän lämmintä, eikä hypotermia iske vaikka joutuisi ajelehtimaan Madagaskarille saakka.

Jos tykkää auringonotosta, Mohéli on hyvä lomakohde. Itse makoilin rantatuolissa ehkä yhteensä kaksikymmentä minuuttia. Uimassa kyllä viihdyin.

Ja vielä yksi näkymä Laka Lodgen rannalle.

Nioumachouan rannalla oli käynnissä jalkapallopelit. Paikalliset nuorukaiset tahtoivat tulla kuvatuiksi ja minä pääsin puhumaan ranskaa.

Nioumachoua sijaitsee merenrannalla.

Pulahduksen jälkeen lähdin kiertelemään hotellialuetta ja ajauduin Nioumachouan kylän rannalle, joka alkaa välittömästi Laka Lodgen takana. Pitkällä ja leveällä hiekkarannalla oli paljon lakaveneitä ja valitettavasti myös erilaista törkyä lehmänjalasta lähtien. Paikalliset lapset tulivat nopeasti juttusille ja halusivat tulla kuvatuiksi. Muuten komorilaiset eivät kovin helposti tule tekemään tuttavuutta.

Nioumachoua on itse asiassa melko suuri kylä, joka sijaitsee hiekkarannalle viettävällä vuorenrinteellä. Kylä on matalasti rakennettu ja ainoastaan keskellä kylää seisova valkoinen moskeija on vähän isompi rakennus. Moskeijan luona Nioumachouan ”pääkatu” risteää ”rantakadun” kanssa. Pääkadulla on useita pieniä kauppoja, jotka olivat jopa avoinna. Valikoima vain sattuu olemaan erittäin heikko, jos turisti tahtoisi ostaa mehua tai jotain herkkuja. Vierailemassani kaupassa oli tarjolla tasan yhtä energiajuomaa sekä mehua, vietnamilaista annoonamehua. Se sai siis kelvata, energiajuomiin en taas viitsi koskea Suomessakaan. Mehutölkki maksoi 350 frangia (n. 0,7 euroa), eikä myyjällä ollut antaa tonnin setelistä rahaa takaisin. Komorien frangin huono puoli on se, että setelit ovat melko arvokkaita. Tuhat frangiakin on jo 2,05 euroa ja kymppitonnia (n. 20,4 euroa) ei saa rikki muualla kuin rikkaille suunnatuissa ravintoloissa tai sitten vain ostamalla jotain hyvin kallista. Muutaman sanan englantiakin taitanut kauppias johdatti minut naapurikauppaan, jossa myytiin hamuamiani turkkilaisia herkkuja. Näitä ikuisuuksia säilyviä yksittäispakattuja torttuja, kakkuja ja keksejä on myyty jokaisessa vierailemassani Afrikan maassa ja niin myös Komoreilla. Joskin valikoima täällä on heikompi. Ostin tonnilla herkkuja, koska en täältä hedelmiäkään löytänyt. Puut pullistelevat erilaisia eksoottisia hedelmiä, mutta eivät nämäkään kauppiaat osanneet kertoa mistä voisin ostaa ihan vaikkapa vain banaaneja. Ilmeisesti kaikki kuljetetaan pois täältä alkulähteiltä isomman tuoton perässä.

Edelleen jaksan hämmästellä sitä, että kaikki näissä pienissä komorilaiskaupoissa myytävä on valmistettu jossain Kaakkois-Aasiassa, Lähi-idässä tai Turkissa. Mitään ei valmisteta itse vettä lukuun ottamatta, eikä tarjolla todellakaan ole edes Tansaniassa valmistettuja tuotteita. Ne olisivat sentään lähiruokaa. Tilanne on sama hyvin laajalti Afrikassa.

Nioumachouan kylän rannalta löytyy aarteita.

Ja jalkoja.

Nioumachouan pääkadun varren kaupan valikoimaa.

Nioumachouan rakennukset ovat päässeet aavistuksen rappiolle.

Nioumachouan pääkadun päässä sijaitsee kylän moskeija. Kadun keskellä virtaa puro, joka on peitetty betonilankuilla.

Pääkatua.

Palatessani takaisin Laka Lodgeen, kello alkoi olla niin paljon, että hotellin alueella asustavan mongosmakipariskunnan piti olla saapunut takaisin kotibambuunsa ja siellähän ne kököttivät korkealla oksistossa. Yleensä ne palailevat noin kello 17.30 eli vähän ennen auringonlaskua, mutta olivat nyt jo hieman etuajassa. Tai ehkä makit ovat viettäneet koko päivän bambun siimeksissä nukkuen, sillä yöeläimiähän nämä ovat. En ihan päässyt selvyyteen näiden mielenkiintoisten eläinten elämästä. Joka tapauksessa mongosmaki on Madagaskarin luoteisosissa pienellä alueella elelevä puoliapinalaji, joka on istutusten ansiosta kotiutunut myös Komoreilla Mohélin ja Anjouanin saarille. Se syö hedelmiä, elää pitkään ja pariskunta pysyy yhdessä koko elämän. Naaras ja uros eroavat ulkonäöltään huomattavasti. Pitkä pörheä häntä niillä kuitenkin on kummallakin!

Laka Lodgen bambut tämä pariskunta on valinnut reviirikseen kymmenisen vuotta sitten aivan vapaasta tahdostaan ja ne ovat sittemmin saaneet hotellin alueella lukuisia poikasia. Kunhan poikaset ovat kasvaneet riittävästi, vanhemmat ovat ajaneet ne tiehensä. Nyttemmin pariskunta on kuulemma jo siinä iässä, ettei poikasia enää taida tulla. Kunhan nauttivat vanhuuden päivistä ja olivat kovasti kiinnostuneita minusta. Kai kuvittelivat minulla olevan jotain ruokaa tarjolla. Bambunoksa ei niille kelvannut, vaikka kieltä lipoivatkin yrittäessäni ojentaa sitä niille.

Mongosmakipariskunta laskeutuu alas bambuoksistosta luokseni.

Eläimet tarkkailevat, josko jotain syötävää olisi tarjolla.

Eläimet laskeutuivat alemmille oksille, aivan 20 sentin päähän. Snorklausopettaja Anne sattui paikalle juuri sopivasti ja kävi hakemassa ravintolan keittiöstä kaksi banaania, jotta saisin antaa ne mongosmakeille. Nämä apinat ovat helposti suloisimpia eläimiä, mitä olen nähnyt. Ne tulevat noutamaan banaaninpalasen suoraan kädestä ja joko ottavat palasen pienillä karvaisilla käsillään tai sitten suoraan suullaan. Ne eivät vahingossakaan pure ihmistä ja lopuksi vielä nuolevat sormet. Ne on myös mahdollista saada käsivarrelleen banaanilla houkuttelemalla. Pariskunnan uros oli hieman epäileväisempi ja kävi sieppaamassa odottelematta banaaninpalasen kädestäni, mutta parikiloinen naaras uskaltui käsivarrelleni. Mahtavia otuksia. Näitä olin menossa katsomaan naapurimaahan Madagaskarille, mutta sitten tuli koronaviruspandemia ja edelleenkin tuo maa on visusti kiinni. Valitettavasti.

Hännän pystyy kääräisemään ympärilleen, ettei tarvitse roikottaa.

Mongosmakit tulevat syömään kädestä, vaikka ovatkin villejä.

Illallisaika Laka Lodgessa koittaa kello 19.30 ja taitava, jo 1990-luvulta lähtien talossa ollut, kokki loihti erinomaisen aterian jälkiruokineen. Ruokana oli jälleen kalaa. Ruoka tarjoillaan hotellin ravintolassa, jossa on mahdollista saada myös madagaskarilaista Three Horses Beer -olutta sekä erilaisia alkoholidrinkkejä. Esimerkiksi mojiton tai cuba libren olisi saanut 2500 frangilla (n. 5,2 euroa). Alkoholi on kallista, koska Komorit on islamilainen maa, eikä sen vuoksi omia viinaksia todellakaan tuoteta. Ei Komoreilla salaa tosin tarvitse juoda, vaan ihan laillisesti Laka Lodgekin alkoholia tarjoilee. Ravintola on myös hotellin ainoa paikka, jossa wifi toimii. Se taitaa olla vain hyvä asia.

Pimeä Mohélillakin laskeutuu jo kuudelta illalla ja kun sitten lähdin takaisin bungalowiini, oli rannalla taskulampun valossa melkoinen vilske, kun kymmenet ellei peräti sadat erikokoiset ravut olivat kolonkaivamishommissa. Kuu näytti olevan selällään, samoin otava oli väärinpäin. Komorit ilmeisesti sijaitsee tarpeeksi lähellä päiväntasaajaa, että otavankin voi vielä nähdä näin etelässä. Tähtitaivas oli fantastisin pitkään aikaan, sillä täällä ei ole lainkaan valosaastetta häiritsemässä. Vetäydyin bungalowiini ja havaitsin rannalla olevan jopa yövartijan, joka tuli juttusille. Komorit, Mohéli ja etenkin pieni ja erittäin syrjäinen Nioumachoua on luultavasti hyvin turvallinen kohde valkoiselle ihan ilman vartijoitakin, mutta täällä otetaan turvallisuuskin tosissaan. Ja tokihan sekin yhden työpaikan luo!

Moroni ramadanin jälkimainingeissa

15.5.2021

Alle vuorokaudessa olin matkustanut neljällä eri lennolla reilusti päiväntasaajan eteläpuolelle ja vaihtanut Suomen kevään Komorien ”syksyyn”. Siitäkin huolimatta, että olin matkannut Oulusta Helsingin, Dohan ja Dar es Salaamin kautta tänne Moroniin, olin edelleen hämmentävästi samalla aikavyöhykkeellä Suomen kanssa, vaikka ilmankosteus ja lämpötila hipoivat pilviä sekä ihmiset ympärilläni olivat yhtäkkiä mustia ja puhuivat ranskaa. Tätä matkaa en ollut juurikaan suunnitellut, sillä näinä aikoina ei liiemmin uskalla mitään suunnitella. Lennot kun useimmiten peruuntuvat. Tällä kertaa Qatar Airways ja Air Tanzania eivät peruneet lentojani ja kaiken huipuksi pysyivät aikataulussa. Toisaalta eipä Komoreille oikein edes voi valmistautua, sillä tällä vuosituhannella julkaistuja opaskirjoja ei ole ainakaan englanniksi, mutta englanninkielisistä blogipostauksista saa jonkin verran tietoa. Tiedon vähyyteen lienee syynä se, että Komorit on eräs maailman vähiten vierailtuja valtioita: vuoden 2017 tilastojen mukaan maa sijoittui 28 000 matkailijallaan kahdeksanneksi vähiten vierailluksi maaksi maailmassa. Helmikuussa 2018 vierailemani São Tomé ja Príncipe oli näköjään sijalla 9., joten seuraava matkakohde voisi sitten olla sijalla 7. oleva Salomonsaaret.

Kolmesta pääsaaresta koostuva rutiköyhä Komorit sijaitsee Intian valtameressä Mosambikin ja Madagaskarin välissä ja on eräs maailman pienimmistä valtioista, koska sillä on kokoa suunnilleen yhtä paljon kuin Ahvenanmaalla ja Hailuodolla yhteensä. Asukkaita on noin 0,8 miljoonaa, joista liki jokainen tunnustaa islaminuskoa. Ja taitaa oman komorin kielensä ohella myös ranskaa. Kyseessä on harvoja itäisen Afrikan kolkkia, jonne Ranska aikoinaan ulotti siirtomaavaltansa ja luopuikin siitä vasta hyvin hiljattain: vuonna 1975. Minulla oli nyt reilu viikko aikaa tutustua tähän trooppiseen saaristovaltioon ja aioin tietenkin vierailla kaikilla kolmella pääsaarella, Grande Comorella, Mohélilla ja Anjouanilla.

Place de France on Moronin sydän. Sen ympärillä sijaitsee muun muassa keskuspankki ja pääposti.

Komorit itsenäistyi Ranskasta vasta vuonna 1975.

Moronin medinan rakennuskantaa.

Olin siis saapunut Prinssi Said Ibrahimin kansainväliselle lentoasemalle ja pääsin nyt pitkästä aikaa harjoittamaan onnetonta ranskan kieltäni. Tässä maassa ei englantia osattaisi, se oli selvää. Myöhemmin toki kuulin erään ranskalaisen suusta, että komorilaisten puhuma ranska on heikointa, mitä tämä nainen oli missään päin maailmaa koskaan kuullut. Komorilaisia ei kannata myöskään panna kirjoittamaan ranskaksi, sillä se on vielä suurempi tragedia. Mutta jos komorilaiset kerran puhuvat ralliranskaa, ei minullakaan suurempia ongelmia tulisi olemaan. Siispä taksijahtiin! Ensimmäiset taksikuskit metsästävät jo sisällä terminaalissa matkalaukkuhihnan luona, mutta koska minä olin matkassa pelkillä käsimatkatavaroilla, pääsin huomaamatta livahtamaan ulos. Kymmenen euroa on sopiva summa taksimatkasta lentoasemalta pääkaupunkiin Moroniin ja minun ei tarvinnut edes tingata. Komorilaiset eivät ole oppineet pyytämään ulkomaalaisilta riistohintoja, vaan hinta on liki aina kohdillaan. Taksin takapenkillä nukkui ilmeisesti kuskin vaimo, joka nyt kiireesti verhosi päänsä huivilla, kun istahdin kyytiin. Olivat ilmeisesti tuoneet jonkun lentoasemalle, eikä tyhjänä kannattaisi ajella takaisin.

Lentoasemalta pääsee tietenkin myös julkisella liikenteellä Moroniin. On vain käveltävä reilun sadan metrin matka ulos lentoaseman portista tienvarteen autoja pysäyttelemään. Jokainen kohti Moronia ajava auto on potentiaalinen kyyti, ns. ”puskataksi”. On vain heilautettava kättä auton lähestyessä ja jos auto hidastaa, on kohdalla huikattava haluamansa määränpää eli Moroni. Jos auto on täynnä, se vilkauttaa valoja ja huristelee ohi. Jos taas tilaa olisi, mutta kohde on väärä, huikkaa kuski ”non” ja jatkaa matkaansa. Helppoa ja halpaa. Kyyti Moroniin maksaa luultavasti 500 Komorien frangia (n. 1 euro) (ainakin lentoasemalta pohjoisen Mitsamiouliin kyyti myöhemmin kustansi sen verran). Komorien valuutta on siis frangi, joka on sidottu euroon. Yhdellä eurolla saa 490 frangia, mutta eurokin kelpaa ilmeisesti missä tahansa. Jopa puskataksi hyväksyy siistin viiden euron setelin maksuksi ja kuski antaa vaihtorahan frangeina.

Komoreilla maksetaan frangeilla.

Kyseessä ei ole hotdog-kioski, vaan sementtitehdas.

Majapaikkani Villa Saifoudine sijaitsee hieman medinan yläpuolella ja parvekkeelta avautuu hieno näkymä.

Olin hieman väsynyt, minkä vuoksi oma taksi oli nyt vain kaikkein selkein vaihtoehto. Kuskini oli vaitelias, kuten muutkin komorilaiset. Tämä kansa ei todellakaan turhia puhele. Päivittelin sotilaiden ja poliisien määrää Moroniin johtavan tien varrella ja sain vastaukseksi vain pelkän ”oui”. Myöhemmin sain selville, että virkavalta oli tien varrella sadan metrin välein (maski kasvoilla), koska Komorien presidentti Azali Assoumani oli lähdössä muutaman tunnin kuluttua Ethiopian Airlinesin reittilennolla Addis Abeban kautta Pariisiin. Komorit on niin pieni, ettei edes sen presidentillä ole omaa lentokonetta, vaan hän alistuu matkustamaan tavallisten kuolevaisten kanssa samalla koneella. Hyvin epäafrikkalaista, mutta samalla kunnioitettavaa toimintaa.

Perillä hotellillani, kuski tarjoutui kuljettamaan minua jatkossakin, mutta seuraavaksi aamuksi minulla oli jo kuski varattuna. Siispä maksu siisteillä euroseteleillä (seteleissä ei saa olla pienintäkään repeämää) ja hotellin ovea hakkaamaan. Olin varannut Villa Saifoudinesta majoituksen yhdeksi yöksi hintaan 40 euroa sisältäen aamupalan. Villa Saifoudine on hyvin ystävällisen intialais-komorilaisen pariskunnan koti, jossa on kolme huonetta mahdollisia vierailijoita varten. Sekä pariskunnan mies Badrou että nainen Nilu ovat kumpikin intialaista alkuperää, mutta Badrou on syntynyt ja asunut elämänsä Komoreilla, kun taas Nilu on muuttanut tänne Nairobista. Komoreilla on melko olematon intialaisväestö, mutta Keniassa melko huomattava. Kumpikin puhuu sujuvaa englantia, joten kommunikointi on helppoa. Itse asiassa Nilu ei kuulemma edes osaa ranskaa.

Moronin rantakadun takaa alkaa medina.

Moronin medinan kaduille on turha yrittää autolla.

Sain hotellin parvekkeella evästyksen ramadanin jälkeiseen Moroniin: kaikki olisi pitkälti kiinni, koska ramadan oli loppunut vasta pari päivää sitten ja kaikilla oli nyt pitkä loma. Aivan kuin meillä joululoma. Sim-korttia en tulisi saamaan, enkä pystyisi vaihtamaan rahaakaan, koska pankit ovat kiinni. Pari ravintolaa olisi sentään avoinna. Lisäksi Komoreilla olisi voimassa maskipakko niin sisätiloissa kuin ulkonakin (Moronissa ehkä reilu puolet käyttää ja heistä ehdoton enemmistö leuan alla). Maskipakosta olinkin tietoinen, joten viritin maskin leuan alle ja lähdin katsomaan Moronin nähtävyyksiä. Villa Saifoudine sijaitsee kivenheiton päässä Moronin ilmeiseltä keskusaukiolta, Place de Francelta, jota reunustavat pääpostitoimisto, keskuspankki, santarmiasema ja muita tuikitärkeitä instituutioita. Place de Francelta lähtee sekä pohjoiseen että etelään Grande Comoren saarta ja samalla Moronin silhuettia hallitsevan Karthala-tulivuoren mukaan nimetty Boulevard Karthala.

Moroni on Komorien pääkaupunki ja samalla suurin kaupunki, vaikka siellä asuukin vain reilut 50 000 asukasta. Eli yhtä paljon kuin Kotkassa tai Mikkelissä. Kaupungin pystyy koluamaan yhdessä iltapäivässä, joka itselläni oli tavoitteena. Place de Francelle laskeutumisen jälkeen kävelin hetkisen Boulevard Karthalaa pohjoiseen, kunnes käännyin kadulle nimeltä Mvouvou-djou, joka johtaa rantaan ja ehkäpä Moronin kauneimmille nurkille. Kävelin noin kilometrin verran ja päädyin tämän maan tärkeimmän nähtävyyden luo. Edessäni oli kuuluisa 1400-luvulla rakennettu vanha perjantaimoskeija (Ancienne Mosquée de Vendredi), joka näytti olevan Moronin vanhankaupungin eli medinan ainoa kunnostettu rakennus. Se hohti valkoisena, kun muu kaupunki ympärillä rapistui hiljakseen. Perjantaimoskeija sijaitsee pikkuinen kalasataman ääressä ja laskuveden ansiosta sataman pohja näytti olevan täynnä erikokoisia hylkyjä. Osa enemmän, osa vähemmän hajonneita. Sataman seinämään nojasi myös suurikokoinen huvijahti, joka oli selvästi hylätty ja nyt lauma pikkupoikia leikki siinä. Huutelivat ”hello, hello”, eivätkä suinkaan ”bonjour”.

Valkoinen 1400-luvun perjantaimoskeija on Komorien merkittävin nähtävyys.

Moronin rantakadun varrella seisoo myös rapistunut Zawiyani ya Salmata Hamissi -moskeija. Liekö enää toiminnassa.

Perjantaimoskeijan ohella Mvouvou-djou-rantakadun varrella on muutakin jännittävää: Zawiyani ya Salmata Hamissi -moskeija korkeine minareetteineen sekä etenkin suuri kyltti kaupungin parhaalla paikalla, jossa todetaan ”Mayotte est comorienne et le restera a jamais” eli ”Mayotte on komorilainen ja tulee aina olemaan”. Kyseessä on Komorien saaristoon kuuluva Mayotten saari, joka ei eroa esimerkiksi kulttuuriltaan tai luonnoltaan mitenkään muista saariston saarista. Komorien itsenäistyessä Mayotte nyt vain halusi jäädä osaksi Ranskaa ja se on Komoreille edelleen hyvin arka paikka. Nykyisin elintaso Mayottella on huomattavasti Komoreja korkeampi, saari kuuluu Euroopan unioniin ja siellä käytetään euroa. Ei ihme, että harmittaa.

Poikkesin medinan kapeille kaduille, joilla ei tapahtunut mitään. Kaikki olivat jossain, kai olivat ostaneet Canal+:lta ramadankatselupaketin, joita mainostettiin kaikkialla. Jatkoin rantakatua pitkin etelään. Aioin vierailla Caltexin alueella, mutta ensin löysin sattumalta Komorien virallisen matkailutoimiston. Se oli kiinni, mutta kyltissä luki ”Les Comores — 1 pays, 4 destinations”. Yksi maa, neljä matkakohdetta. Grande Comore, Mohéli, Anjouan ja Ranskaan kuuluva Mayotte! Olisi ollut mielenkiintoista pistäytyä sisällä, ehkäpä olisivat myyneet postikortteja. Lähellä matkailutoimistoa on Ranskan suurlähetystö sekä Stade de Beaumer -stadion, jossa Komorien jalkapallomaajoukkue, eli Les Coelacantes, ei ilmeisesti enää kuitenkaan pelaa. Kuitenkin Moroni on täynnä maan jalkapallomaajoukkueen kuvia, sillä Komorit selviytyi arvokisoihin ensimmäistä kertaa pelattuaan 00 Togon kanssa 25. maaliskuuta 2021. Afrikan-mestaruuskilpailut 2021 pelataan alkuvuodesta 2022 Kamerunissa. Ilmeisesti koronavirus on sekoittanut näitäkin kisoja. Jalkapallokuume näkyy katukuvassa myös siinä, että komorilaiset miehet pukeutuvat täällä oman maajoukkueensa vihreään pelipaitaan, eivätkä suinkaan minkään Emiratesin tai vastaavan sponsoroiman eurooppalaisjoukkueen paitaan!

Komorien valtion virallinen mielipide: ”Mayotte on komorilainen ja tulee aina olemaan”.

Vasemmalla juhlistetaan maan jalkapallomaajoukkueen menestystä. Oikealla Komorien lippu, jossa lipun raidat kuvaavat eri saaria: keltainen on Mohéli, valkoinen Mayotte, punainen Anjouan ja sininen Grand Comore.

Olin muutaman mutkan kautta päätynyt Caltexin kaupunginosaan, jossa oli muutama pieni kauppa avoinna. Caltexissa on jo hieman enemmän afrikkalaista tunnelmaa, sillä musiikki raikasi ja taloissa oli hieman aaltopeltiäkin. Taivalsin Boulevard Karthalaa pitkin takaisin ”ydinkeskustaan” halki medinan. Moronin medinan voisi milloin tahansa lisätä Unescon maailmanperintöluetteloon, mutta joukossa saattaa olla kyllä liiaksi ”uusiakin” rakennuksia.

Pääkadun varrella paikallinen nuorukainen Amine sitten tuli juttusille, sillä hän tahtoi jutella englanniksi ja hyvää englantia tämä 25-vuotias moronilaismies puhuikin. Näytänkö minä niin ei-ranskalaiselta, että komorilaiset hoksaavat minun ehkä puhuvan englantia! Amine tiesi, missä voisin ehkä vaihtaa rahaa jopa näin lauantai-iltana. Ensimmäisessä paikassa ei tärpännyt, mutta lähellä Place de Francea toimiva kangaskauppa pystyi vaihtamaan sata euroa frangeiksi. Sain 49 000 frangia eli sen verran, mitä minun kuuluikin saada. Tosin ilmeisesti olisin voinut kokeilla myös isolla eurosetelillä maksamista ravintolassa ja katsoa, olisiko heillä antaa tarpeeksi frangeja takaisin.

Syömässä eräässä maan parhaista ravintoloista. Takana olevassa Exim Bankissa on pankkiautomaatti, joka toimii Visa-kortilla.

Amine alkoi tehdä lähtöä, mutta ehdotin, että voisimme mennä syömään jotain ja Amine voisi opettaa minulle paikallista komorin kieltä eli shikomoria. Halusin tietenkin kuulla, tervehtivätkö moronilaiset sanoilla ”moro” tai ”moronpäivää”. Avoinna vain sattui olevaan Place de Francen laidalla toimiva New Select, joka Aminen mukaan on eräs Moronin parhaista ravintoloista. Tarjoilija ei osannut englantia, eikä ruokalistaakaan ollut. Tilasin kanaa ja ranskalaisia. Amine tilasi sandwichin. Yhteensä ruokamme ja juomamme maksoivat 4 800 frangia (n. 9,8 euroa). Paikallisittain kallis ravintola taisi olla miehen elämän kohokohtia, sillä Snapchat ja Whatsapp suorastaan lauloivat. Amine oli ravintolavisiitistään huolimatta edelleen kovin tohkeissaan opettamassa shikomoria minulle, joten opetan nyt puolestani oppimani teille:

  • Hei = djé, djéji, johon vastataan djéma
  • Mitä kuuluu? = Ngawe djé?
  • Hyvää kuuluu = Ngami mnono
  • Nimeni on Anssi = Miou paroi Anssi
  • Kuinka vanha olet? = Ngawena maha minga?
  • Olen 24-vuotias = Ngamina maha kumé na miné
  • Kiitos = Marhaba
  • Näkemiin = Lála weunono

Amine lähti kotiinsa Karthala-vuoren rinteille, mutta itse lähdin vielä hetkiseksi kiertelemään Moronin kaduille. Tunnettu Volo-Volo-tori olisi ollut melko lähellä, mutta Aminen mukaan sinne olisi aivan turha kävellä, koska ei siellä mitään tapahtuisi. Sen uskoin, sillä eihän muuallakaan kaupungissa mitään tapahtunut. Vielä olisi puolisen tuntia valoisaa aikaa, sillä jo kuuden jälkeen on säkkipimeää. Ja lepakot valtaavat kaupungin. Mielenkiintoinen huomio Moronista on muuten se, ettei täällä taida olla ainuttakaan liikennevaloa! Niin se oli Guinea-Bissaunkin pääkaupungissa aikoinaan.

Qatar Airwaysin ja Air Tanzanian siivin Komoreille

14.-15.5.2021

Jos sattuu olemaan yksittäinen vapaa iltapäivä Pohjois-Pohjanmaalla, voi sen käyttää esimerkiksi kotimaanmatkailemalla Suomen keskustalaisimpaan kuntaan, reilun tuhannen asukkaan Merijärvelle. Ja asioida sen ainoassa kaupassa ja ostaa sieltä yhden 27 sentin hintaisen Chiquita-banaanin. Ja ajaa sitten 1,5 tuntia takaisin kotiin Ouluun. Suosittelen lämpimästi.

Jos taas sattuu olemaan yksittäinen lomaviikko, voi sen käyttää esimerkiksi matkustamalla eteläiselle pallonpuoliskolle Afrikkaan. Suosittelen lämpimästi. Alun perin olin kallistumassa Tansaniaan, koska siellä maski-, hygienia- ja turvaväliteatteri on kovin maltillista, joten matkailu onnistuisi miellyttävissä merkeissä. Kuitenkin sitten eräänä huhtikuisena lauantaina käydessäni suunnilleen kaikkien Afrikan maiden matkustusrajoituksia maa maalta läpi, huomasin Komorien olevan avoinna. On ollut jo syyskuusta 2020 lähtien. Tälle ilouutiselle täytyi vain etsiä vielä varmistus jostain! Erittäin pikaisen googlauksen päätteeksi löysin maasta Laka Lodge -nimisen hotellin, joka sattui olemaan aktiivinen sosiaalisessa mediassa ja näyttipä sillä olevan eurooppalainen omistajakin. Sen takia ajattelin saavani vahvistuksen Komorien aukiololle ja se tulikin nopeasti: ”tervetuloa!”. Ja koska Qatar Airways sattui kaiken lisäksi kaupittelemaan nopeita ja ”edullisia” lentoja (reilut 700 euroa) tuohon pikkuruiseen saarivaltioon Mosambikin ja Madagaskarin välille, niin mitäpä sitä enempää pohtimaan. Lauantai-iltana löysin Komorit ja sunnuntaina minulla oli jo lennot sinne. Tansania kyllä odottaa, mutta Komorit ei välttämättä. Normaalisti kun lentojen hinnat kokemukseni mukaan taitavat pyöriä 1200-1500 eurossa.

Dohaan menijät ovat harvassa.

Qatar Airwaysin viihdejärjestelmässä on viihdettä ja koraania pitkillekin lennoille.

Komorien matkustusrajoitukset ovat melko tavalliset, sillä maa päästää sisään, kunhan esittää negatiivisen koronatestitodistuksen. Sen tulee olla otettuna viimeistään 72 tuntia ennen lähtöä Suomesta. Qatar Airways kertoi sivuillaan ja erikseen henkilökohtaisesti vielä Twitterissä Komorien vaativan testitodistuksen ranskankielisenä, ”koska ranska on Komorien virallinen kieli”. Tämä on pötypuhetta, minkä vahvisti Laka Lodgen belgialainen isäntä Hans otettuaan yhteyden Komorien covid-johtajaan. Englanninkielinen kelpaisi oikein mainiosti. Kuluvan vuoden tammikuussa Somalimaan matkaan valmistautuessani maksoin itseni kipeäksi Terveystalon koronatestistä. Kehitys on nyttemmin mennyt hieman eteenpäin ja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin, HUSin, Kymsoten ja Eksoten alueilla asuvat saavat unohtaa nämä ryöstöhinnoitellut yksityiset koronatestit ja asioida julkisella puolella. Oulussa testi maksoi 0 euroa ja tulos tuli 23 tunnissa. Negatiivisen testitodistuksen lisäksi etukäteen on tulostettava, täytettävä ja lähtöselvityksessä esitettävä Aéroports Des Comores -sivuilta löytyvä terveyskysely. Toki samainen lappunen jaetaan vielä ennen Komoreille laskeutumistakin ja saa sen kaiken lisäksi myös Moronin kentältä, mutta sitä eivät Qatar Airwaysin lähtöselvityksessä Helsinki-Vantaalla tiedä. Lisäksi Komorit tahtoo nähdä tulostetut paluuliput ja majoitusvaraukset, joten sellaisetkin on syytä tulostaa matkaan mukaan.

Mitään osuutta lennoistani ei peruttu tai muutettu missään vaiheessa, minkä vuoksi suosittelen Qatar Airwaysia äärimmäisen paljon! Suomesta matkaan lähdettäessä taitaa olla tällä hetkellä vain kaksi vaihtoehtoa, joihin voi melko varmasti luottaa: Qatar Airways ja Turkish Airlines. Kumpikin lentoyhtiö noudattaa kohdemaan matkustusrajoituksia, eivätkä aseta mitään omia erillisrajoitteita Finnairin tapaan. Kolmen viikon kuluttua lentolippujen ostosta istahdinkin erittäin tyhjän Qatar Airwaysin laajarunkokoneen kyytiin. Minusta tuntui, että matkustamohenkilökuntaakin oli enemmän kuin matkustajia. Ainakin kaikki matkustajat saivat oman rivinsä ja palvelu pelasi erinomaisesti. Koronaviruksesta huolimatta juomatarjoilu kulkee käytävillä useaan otteeseen ja jopa alkoholia saa. Samoin lipun hintaan kuuluvan lämpimän ruoan saa valita kolmesta eri vaihtoehdosta ja sen saa nauttia turistiluokassakin ihan metalliaterimin. Qatar Airwaysin lennoilla on luonnollisesti maskipakko, mutta siihen ei havaintojeni mukaan puututtu, jos joku istui tai kuljeksi ympäriinsä maski nenän tai leuan alla. Pimennetyssä matkustamossa on ainakin helppoa hengitellä ilman, että kukaan näkee käyttääkö maskia vai ei.

Qatar Airways tarjoilee satumaisia määriä hygieniatarvikkeita kumihanskoista lähtien.

Illallisvaihtoehtoja oli kolme. Tässä kanabiryani.

Lento QR302 laskeutui ajallaan kello 23.30 Qatarin pääkaupunkiin Dohaan. Qatarissa on ainakin ollut ankarat maskipakot, mutta nyt osa lentokenttähenkilöstöstä oli kyllä asettanut maskin ihan vain nenän alle. Varmasti 50 asteen helteessä maskin käyttö onkin aavistuksen vaivalloista. Dohan lentoasemalla oli kiireinen ilta, sillä lentoja oli laskeutunut kymmenittäin ja saman verran oli vielä lähdössä yönselkään. Ihmiset todella näyttävät matkustelevan jälleen. Dohasta jatkoin yölennolla QR1347 Dar es Salaamiin, jossa tarjoiltiin kello kahden aikoihin yöllä illallinen. Jälleen vaihtoehtoja oli kolme. Voi sitä närästyksen määrää, mutta olihan jälleen tilaa levittäytyä. Lentomatkailu on maskipakkoa lukuun ottamatta aikamoista luksusta näinä päivinä, jos vain lento satutaan liikennöimään! Mogadishun päällä Qatar Airways tarjoili kaiken kukkuraksi aamupalankin. Kolme vaihtoehtoa jälleen. Miten Qatar Airways kykenee tähän, kun eurooppalaiset lentoyhtiöt perustelevat olematonta tarjoiluaan koronaviruksella!

Olimme siirtyneet eteläiselle pallonpuoliskolle ja aurinko oli noussut. Lauantaiaamuun heräilevä Sansibar näkyi koko komeudessaan allamme, kun Qatar Airways alkoi laskeutua kohti Tansanian suurinta kaupunkia Dar es Salaamia. Laskeuduimme Julius Nyereren kansainväliselle lentoasemalle aamulla seitsemän jälkeen. Oli aika tutustua Tansanian upouusiin koronarajoituksiin! Maan koronastrategia oli miltei vuoden verran sellainen, että ei tehdä mitään. Turistit saivat tulla ilman rajoituksia ja kaikki pidettiin auki. Ei maskeja, ei testauksia. Liekö tähän sitten vaikuttanut se, että toukokuussa 2020 maan silloinen presidentti John Pombe Magufuli päätti otattaa koronatestit muun muassa vuohelta, lampaalta ja papaijalta. Näytteet saivat ihmisten nimet ja iät ja ne tutkinut laboratorio ei tietenkään tiennyt presidentin pienestä kokeesta. Näytteet tulivat takaisin positiivisina. Maaliskuussa 2021 presidentti Magufuli kuoli ja Helsingin Sanomat julisti kuolinsyyksi koronaviruksen Lontoossa asuvan tansanialaisen oppositiopoliitikon lähteenä mainiten. Uusi presidentti Samia Suluhu Hassan, Afrikan tämän hetken ainoa naispresidentti, päätti livetä Magufulin linjasta ja ryhtyä vaatimaan negatiivista koronatestitodistusta toukokuun 2021 alussa kaikilta maahantulijoilta. Ehkä vähän tarpeetonta, sillä covid-19 on taatusti jo käynyt läpi jokaisen tansanialaisen. Lisäksi Tansania tahtoo maahantulijoiden täyttävän netissä maan terveysministeriön sivuilla terveyskyselyn. Se ei ole tarpeen, sillä kyseinen lappunen jaetaan lentokoneessa myös paperisena.

Tansania on lipumassa kohti koronarajoitettua elämää.

Kaikki matkustajat (minä mukaan lukien) ohjattiin terveystarkastusjonoon, jossa matkustajien kuume mitattiin, terveyskyselylappunen otettiin vastaan ja lopulta ohjattiin pikatestijonoon. Kaikkien Tansaniaan tulevien kun vaaditaan tekevän koronan pikatesti hintaan 25 dollaria. Kuumeenmittaukseen jonotellessani olin yrittänyt kertoa virkailijoille olevani vaihtomatkustaja, enkä tahtoisi tehdä koronatestiä, sillä enhän ollut edes tulossa Tansaniaan. Kuulemma minun pitäisi maksaa ja tehdä testi siitä huolimatta. Tie suoraan kansainvälisille jatkolennoille oli tukittu. Kuumeenmittaaja sen sijaan oli hieman epäileväinen tarpeestani tehdä koronatestiä, mutta kehotti siitä huolimatta jonottaa testiluukulle. Jonottelin hetkisen, kunnes päätin hätistellä seuraavaa virkailijaa (joita pyöri suuria määriä meidän matkustajien joukossa hämmentämässä). Tämä ystävällinen virkailijanainen otti tapaukseni asiakseen ja kävi haastattelemassa kahta muuta virkailijaa. Lopulta hän johdatti minut koronatestijonon ohitse transfer-tiskille. Olin Dohasta tulevan koneen ainoa kansainväliselle lennolle vaihtava matkustaja. Kuulemma kansainvälinen koneenvaihto on Dar es Salaamin kentällä harvinainen tapahtuma. Transfer-tiskillä minun kehotettiin odottaa 20 minuuttia ja jos ketään ei tulisi paikalle, pitäisi minun etsiä minua auttanut nainen käsiini. Pian sain oman henkilökohtaisen avustajan koneenvaihtoani varten. Tämä mies johdatti minut terminaalin ovelle, jossa vastassa oli VIP-auto terminaalin vaihtoa varten. Komorien-lennot sattuvat lähtemään kotimaanterminaalista! Kotimaanterminaalissa sain boarding passin Air Tanzanian jatkolennolleni, kävin turvatarkastuksessa ja istahdin odottelemaan viimeistä lentoani.

Teille, jotka eivät ole jatkamassa Komoreille, vaan otatte pikatestin Dar es Salaamin kentällä: koko prosessi kuumeenmittauksesta pikatestin tuloksen saamiseen kesti takanani jonotelleilla tansanialaisnaisella ja kalifornialaismiehellä reilut puoli tuntia. Sen sijaan edessäni jonotellutta (kaksi rokoteannosta saanutta) itävaltalaismiestä en enää nähnyt…

Moronin-lennot lähtevät Dar es Salaamin Julius Nyereren kansainvälisen lentoaseman kotimaanterminaalista.

Tansanian matkailumainos terminaalin seinässä.

Air Tanzanian lento TC210 operoitiin vain kaksi vuotta vanhalla Airbus A220-300:lla, joka oli nimetty Tansanian pääkaupungin Dodoman mukaan. En ole mikään lentokone- tai lentokenttäbongari, mutta nautin suuresti epämääräisten maiden lentoasemista ja lentoyhtiöistä. Melko täydellä lennolla oli pääosin komorilaisia palaamassa kotiinsa, mutta myös jopa kaksi valkoihoista ranskalaista lisäkseni. Lento kesti reilun tunnin, mutta siitä huolimatta lentoemännät ehtivät tarjoilla koneelliselle kanasämpylän, pillimehun ja vesipullon. Hyvä palvelu, aikataulussa pysyminen ja uusi siisti kone jättivät ainakin itselleni hyvin positiivisen kuvan Air Tanzaniasta. Ostaisin heiltä lennon milloin tahansa. Maskin käyttö on pakollista vain teoriassa, eikä edessäni istunut ranskalaismies tainnut maskiin naamioitua koko lennolla. Komorilaisista nyt puhumattakaan. Matkustamohenkilökunta kyllä maskeja käyttää.

Air Tanzanian tarjoilut Moronin-lennolla.

Perillä Prinssi Said Ibrahimin kansainvälisellä lentoasemalla Komoreilla.

Komorien päälentoasema sijaitsee Grande Comoren saarella Hahayan kylässä aivan merenrannalla noin 20 minuutin päässä maan pääkaupungista Moronista pohjoiseen. Prinssi Said Ibrahimin kansainvälinen lentoasemalla ei ole bussikuljetuksia, joten kävelin sisään terminaaliin ensimmäisten joukossa ja varauduin pitkälliseen maahantuloprosessiin. Ensimmäisenä käsiini ruiskautettiin käsidesiä, minkä jälkeen kuumeeni mitattiin. Sitten kävelin jonkinlaisen desinfiointilaitteen läpi. Seuraavaksi minulta kerättiin jo Helsinki-Vantaalla nähtäväksi vaadittu terveyskysely. Seuraava täti tahtoi nähdä negatiivisen (englanninkielisen) koronatestitodistukseni. Seuraavaksi sain maahantulolomakkeen, jossa kysyttiin lähinnä, missä aioin Komoreilla majoittua. Sitten olinkin jo vapaa menemään passintarkastukseen. Ystävälliset maahantulovirkailijat halusivat nähdä paluulentolippuni, hotellivaraukseni ja etenkin 30 euroa käteistä viisumia varten. Komorit antaa 45 päivän viisumin saavuttaessa maahan ilman sen kummempia kommervenkkeja. Valokuvia ei tarvita, vaan viisumissa oleva kuva skannataan passissa olevasta kuvasta. Lopuksi tulli tahtoi penkoa laukkuni ja sitten olinkin jo ulkona terminaalista. Siirtyminen lentokoneesta taksiin kesti noin 15 minuuttia ja olin ensimmäisenä ulos terminaalista!

Lento Helsingistä lähti kello 17.40 ja perillä Komoreilla olin seuraavana päivänä jo kello 12.15. Sanoisin, että melko nopeaa.